Lattiamateriaalin vaikutus lihasonnien hyvinvointiin makuukäyttäytyminen, jalkaterveys ja päiväkasvu kumimattopäällysteisellä betonirakolattialla

Lattiamateriaalin vaikutus lihasonnien hyvinvointiin makuukäyttäytyminen, jalkaterveys ja päiväkasvu kumimattopäällysteisellä betonirakolattialla ELK Maria Piipponen Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Eläintenpito ja hyvinvointi Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2013

Tiedekunta - Fakultet Faculty Eläinlääketieteellinen tiedekunta Osasto - Avdelning Department Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Tekijä - Författare Author Maria Piipponen Työn nimi - Arbetets titel Title Lattiamateriaalin vaikutus lihasonnien hyvinvointiin makuukäyttäytyminen, jalkaterveys ja päiväkasvu kumimattopäällysteisellä betonirakolattialla Oppiaine - Läroämne Subject Eläintenpito ja hyvinvointi Työn laji - Arbetets art Level Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Tiivistelmä - Referat Abstract Aika - Datum Month and year 05/2013 Sivumäärä- Sidoantal Number of pages 44 Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden. Suomessa noin puolet lihaksi kasvatettavista sonneista elää suurimman osan elämästään ryhmäkarsinoissa betonirakolattialla. Betonirakolattialla on kuitenkin todettu olevan haitallisia vaikutuksia muun muassa sonnien makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen. Jalkavikojen yleisyys ja huono makuumukavuus heikentävät merkittävästi sonnien hyvinvointia betonipohjaisissa lämminkasvattamoissa. On mahdollista, että jalkavioista aiheutuva kipu ja muutokset makuukäyttäytymisessä heikentävät sonnien päiväkasvua ja siten alentavat sonnien kasvatuksen kannattavuutta. Eräs ratkaisu sonnien hyvinvoinnin edistämiseksi lämminkasvattamoissa on betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennettava rakolattian rakojen mukaan rei itetty kuminen pehmike. Kumimaton on todettu vähentävän ihovaurioiden esiintymistä sonnien etupolvissa ja mahdollistavan normaalit makuuliikkeet, kun taas vaikutukset esimerkiksi kintereiden kuntoon ja makuuliikkeisiin käytettyyn aikaan eivät ole yksiselitteisiä. Aiemmat tutkimustulokset eivät ole suoraan yleistettävissä suomalaisiin kasvatusoloihin, sillä tutkimuksissa kasvatusryhmien koot ovat olleet pääsääntöisesti huomattavasti pienempiä kuin Suomessa yleinen 15 20 sonnin kasvatusryhmän koko. Myöskään tutkimuksissa sonnia kohden varatun karsinapinta-alan suuruus ei vastaa Suomessa käytössä olevia suhteellisen syviä karsinoita, jotka mahdollistavat ruokintaja makuualueen erottelun. Tutkimusosion tavoitteena oli selvittää betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennetun rei itetyn kumimaton vaikutuksia lihasonnien jalkaterveyteen, makuukäyttäytymiseen sekä päiväkasvuun. Aiempien tutkimustulosten perusteella odotusarvona oli, että kumimatolla on positiivisia vaikutuksia näihin tekijöihin. Tutkimuksessa oli mukana 240 sonnia, joista puolet kasvatettiin kumimattopäällysteisissä karsinoissa, ja puolet päällystämättömissä betonirakolattiakarsinoissa noin 6 kuukauden iästä 18 19 kuukauden teurasikään asti. Kuusi sonneista kuoli tai lopetettiin ennen teurasikää. Päiväkasvujen vertailuun saatiin tiedot yhteensä 78 kumimatolla eläneestä sonnista. Sonneja tarkkailtiin kahden kuukauden välein kasvatuskauden ajan. Mitattavia tekijöitä olivat sonnien makuullemenoon käyttämä aika, epänormaalien makuullemenojen ja ylösnousujen määrä, karsinan kumimattopäällysteisellä alueella ja vastaavalla alueella betonikarsinoissa oleskelevien sonnien määrä, etupolvien ja kintereiden ihovauriot ja turvotus sekä sonnien päiväkasvu. Lattiatyypin ja iän vaikutusta etupolvien ja kintereiden kuntoon sekä päiväkasvuun analysoitiin käyttäen lineaarista sekamallia. Makuullemenoparametreja analysoitiin muuttujien mediaaniarvojen avulla käyttäen Mann-Whitney- U-testiä. Betonirakolattiakarsinoissa sonnien mediaani makuullemenoaika oli pidempi kuin karsinoissa, joissa oli kumimattopäällysteinen makuualue (p < 0,05). Betonikarsinoissa esiintyi enemmän epätyypillisiä makuullemenoja ja ylösnousuja kuin kumimattokarsinoissa (p < 0,05). Sonnit vaikuttivat suosivan kumimattoa oleskelualueenaan. Sonnien etupolvien ja kintereiden keskimääräinen kunto pysyi kumimattokarsinoissa parempana kuin betonikarsinoissa (p < 0,05), tosin erot kintereiden kunnossa karsinatyyppien välillä tasoittuivat teurasikäisillä sonneilla. Päiväkasvuissa ei havaittu eroa karsinatyyppien välillä. Kumimattopäällyste betonirakolattiakarsinoissa edistää sonnien hyvinvointia vaikuttamalla positiivisesti niiden makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen. Näin ollen se on varteenotettava vaihtoehto sonnien kasvatusolosuhteiden parantamiseksi suomalaisissa lämminkasvattamoissa. Avainsanat Nyckelord Keywords Nauta, lihasonni, hyvinvointi, makuukäyttäytyminen, jalkaterveys, kumimatto, betonirakolattia Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Viikin kampuskirjasto Työn johtaja (tiedekunnan professori tai dosentti) ja ohjaaja(t) Instruktör och ledare Director and Supervisor(s) Dos.Laura Hänninen

SISÄLLYSLUETTELO I JOHDANTO... 1 II KIRJALLISUUSKATSAUS... 3 1 LIHANAUTOJEN KASVATUS SUOMESSA... 3 2 ELÄINTEN HYVINVOINNIN MÄÄRITELMÄ... 4 3 HYVINVOINNIN ARVIOIMINEN... 6 4 MAKUUKÄYTTÄYTYMINEN... 10 4.1. Karsinan pohjamateriaalin vaikutukset makuukäyttäytymiseen... 13 4.1.1 Makuumukavuus... 13 4.1.2 Makuuliikkeisiin kuluva aika ja epätyypillisten liikesarjojen esiintyminen... 13 4.1.3 Makuujaksojen pituus ja lukumäärä... 15 5 JALKATERVEYS... 16 5.1 Karsinan pohjamateriaalin vaikutukset jalkaterveyteen... 18 5.1.1 Ihon ja ihonalaiskudoksen vauriot sekä turvotus ja nivelrikkomuutokset... 18 5.1.2 Sorkkaviat... 19 6 MUITA TEKIJÖITÄ... 21 6.1 Karsinan pohjamateriaalin vaikutukset sonnien puhtauteen, päiväkasvuun ja lihan laatuun sekä lääkitsemistarpeeseen... 21 III TUTKIMUSOSA... 23 1 TUTKIMUKSEN TARVE JA TAVOITTEET... 23 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 23 2.1 Tutkimusasetelma... 23 2.2 Mittaukset... 25 2.2.1 Makuullemeno... 25 2.2.2 Jalkaterveys... 26 2.2.3 Karsinan käyttö... 26 2.2.4 Teurastustiedot... 28 2.3 Aineiston analysointi... 28 3 TULOKSET... 30 3.1 Makuukäyttäytyminen... 30 3.2 Jalkaterveys... 31 3.3 Päiväkasvu... 32 4 POHDINTA... 35 IV KIRJALLISUUSLUETTELO... 40 V LIITTEET... 44

I JOHDANTO Suomessa noin puolet lihaksi kasvatettavista sonneista elää suurimman osan elämästään ryhmäkarsinoissa betonirakolattialla. Betonirakolattialla on kuitenkin todettu olevan haitallisia vaikutuksia muun muassa sonnien makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen (Graf 1979, Andreae & Smidt 1982, Ruis-Heutinck ym. 2000, Platz ym. 2007, Schulze Westerath ym. 2007, Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012). Suomalaisilla sonneilla esiintyvien jalkavikojen yleisyys ja huono makuumukavuus heikentävät merkittävästi niiden hyvinvointia betonipohjaisissa lämminkasvattamoissa. On mahdollista, että jalkavioista aiheutuva kipu ja muutokset makuukäyttäytymisessä heikentävät sonnien päiväkasvua ja siten alentavat sonnien kasvatuksen kannattavuutta. Makuulla olemista pidetään ensiarvoisen tärkeänä toimintona naudalle. Naudat eivät ole valmiita tinkimään makuuajastaan, jos perustoimintoja kuten makaamista, syömistä ja sosiaalisia kontakteja on ajallisesti rajoitettu (Munksgaard ym. 2005). Jalkaterveyteen liittyvät ongelmat kuten ontuminen ja siihen liittyvä kipu alentavat selkeästi nautojen hyvinvoinnin tasoa sekä vähentävät sonnien kasvatuksen kannattavuutta ennenaikaisten poistojen takia (Heinola ym. 2006, Forkman & Keeling 2009). Sonnien hyvinvointiin ja tuotokseen vaikuttavia tekijöitä kuten niiden makuukäyttäytymistä, jalkaterveyttä ja puhtautta sekä päiväkasvua, ruhonlaatua ja lääkitsemistarvetta on tutkittu sonnien kasvaessa erilaisilla karsinapohjamateriaaleilla. Olkipohja on paras vaihtoehto sonnien normaalien makuuliikkeiden onnistumisen ja jalkojen kunnon kannalta (Graf 1979, Andreae & Smidt 1982, Ruis-Heutinck ym. 2000, Gygax ym. 2007, Schulze Westerath ym. 2007, Rouha-Muelleder ym. 2012). Sonnit myös suosivat pehmeää makuualustaa, jos niille annetaan valinnanmahdollisuus (Lowe 2001b, Platz ym. 2007). Olemassa olevien betonirakolattiaisten lämminkasvattamoiden muuttaminen olkikuivitteisiksi kylmäkasvattamoiksi vaatisi todennäköisesti huomattavia taloudellisia panostuksia. Eräs ratkaisu sonnien hyvinvoinnin edistämiseksi lämminkasvattamoissa on betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennettava rakolattian rakojen mukaan rei itetty kumimatto. Kumimatolla on positiivisia vaikutuksia sonnien 1

makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen muuan muassa siten, että se vähentää epätyypillisten makuuliikkeiden ja etupolvien ihovaurioiden esiintymistä (Ruis- Heutinck ym. 2000, Schulze Westerath ym. 2007, Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012). Kumimattopäällysteen vaikutukset makuuliikkeisiin käytettyyn aikaan tai kintereiden kuntoon eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä (Schulze Westerath ym. 2007, Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012). Betonilattiaan verrattuna kumimaton on havaittu parantavan sonnien päiväkasvua kasvatuskauden alussa, mutta kasvatuksen loppuvaiheessa eroa ei ole enää nähty (Graunke ym. 2011). Aiemmat tutkimustulokset eivät ole suoraan yleistettävissä suomalaisiin lihasonneihin, sillä tutkimuksissa kasvatusryhmien koot ovat olleet pääsääntöisesti huomattavasti pienempiä kuin Suomessa käytettävä normaali 15 20 sonnin ryhmäkoko. Myös tutkimuksissa sonnia kohden varatun karsinapinta-alan suuruus on ollut vaihteleva, eivätkä karsinat vastaa Suomessa käytössä olevia suhteellisen syviä karsinoita, jotka mahdollistavat ruokinta- ja makuualueen erottelun. Lisensiaatin tutkielmani sisältää kirjallisuuskatsauksen sekä tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa paneudun sonneille olennaisiin hyvinvoinnin mittareihin kuten makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen sekä siihen, miten erilaiset karsinapohjamateriaalit vaikuttavat näihin tekijöihin. Kokeellisen osion tarkoituksena on selvittää betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennetun rei itetyn kumimaton vaikutuksia lihaksi kasvatettavien sonnien jalkaterveyteen, makuukäyttäytymiseen sekä päiväkasvuun suomalaisissa kasvatusoloissa. Aiempien tutkimustulosten perusteella kumimatolla odotetaan olevan positiivisia vaikutuksia etenkin sonnien jalkojen kuntoon ja makuukäyttäytymiseen. 2

II KIRJALLISUUSKATSAUS 1 LIHANAUTOJEN KASVATUS SUOMESSA Elintarvikkeeksi tarkoitettua naudanlihaa saadaan käytännössä kolmella eri tavalla: lihaksi kasvatettavista liharotuisista sonneista, hiehoista ja emolehmistä, lihaksi kasvatettavista sonneista ja hiehoista, jotka ovat lypsyrotuisia tai risteytyksiä, sekä lypsystä poistetuista lehmistä. Naudanlihaa tuotettiin Suomessa vuonna 2012 yhteensä 80,4 miljoonaa kiloa. Tästä 47,3 miljoonaa kiloa saatiin lihaksi kasvatetuista sonneista. Sonnien keskiruhopaino teurastettaessa oli tuolloin 336,6 kg (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Tike ). Suomessa lihasonneja kasvatetaan noin 15 20 eläimen ryhmissä joko lämmin- tai kylmäkasvattamoissa. Lämminkasvattamoissa karsinoiden pohjamateriaalina on yleensä betonipalkeista valmistettu rakolattia. Osassa kasvattamoista karsinoiden takaosissa on kiinteä betonilattia makuualueena tai betonipalkit on päällystetty kumimatolla. Rakolattia mahdollistaa virtsan ja lannan poistumisen rakojen läpi karsinan alla olevaan lantakuiluun. Kylmäkasvattamoissa pohjamateriaalina on myös betoni, mutta yleensä vähintään puolet karsina-alasta on kuivitettu paksulla olki- tai turvekerroksella. Lanta ja virtsa poistetaan useimmiten mekaanisesti karsinan paljaaksi jätetyltä lantakäytävältä (Tuomisto ym. 2004). HK:n asiantuntijan arvion mukaan puolet heidän sopimuskasvattamoistaan on betonirakolattialla varustettuja lämminkasvattamoita ja puolet kuivitettuja kylmäkasvattamoita. Lämminkasvattamoissa kumimattopäällyste sekä kiinteä makuualue ovat harvinaisia, mutta niitäkin on olemassa jonkin verran (Jalli, Lappalainen, henkilökohtainen tiedonanto). Lihasonnien hyvinvointiin vaikuttavissa tekijöissä ilmenevät ongelmat poikkeavat toisistaan eri kasvattamotyypeissä. Suomalaisissa lämminkasvattamoissa sonnien hyvinvointiongelmia aiheuttavat pääasiassa huono makuumukavuus, ahtaus sekä heikko ilmanvaihto. Kylmäkasvattamoissa taas riittämätön kuivitus voi johtaa sonnien likaantumiseen ja lantapanssareiden muodostumiseen. Pakkasilla alusta voi jäätyä, ja lisäksi vesipisteitä on joskus liian vähän eläinmäärään nähden. Kasvattamotyypistä 3

riippumatta sonnien hyvinvointia vähentää niiden huono jalkaterveys (Härtel, henkilökohtainen tiedonanto). 2 ELÄINTEN HYVINVOINNIN MÄÄRITELMÄ Eläinyksilön hyvinvointia voidaan ajatella liukuvana jatkumona kärsimyksestä ja huonosta voinnista hyvään ja arvokkaaseen elämään (Broom 1988). Tarkasteltaessa asiaa ihmisen näkökulmasta on jokaisen muodostettava henkilökohtainen mielipiteensä siitä, missä kohtaa tätä jatkumoa eläimen hyvinvointi voidaan määritellä huonoksi, sallittavaksi tai hyväksi (Broom 1988). Eläinten hyvinvointi käsitteenä voidaankin ymmärtää monin eri tavoin riippuen ihmisen arvotaustasta (Fraser 2003). Henkilökohtaisella tasolla ihmisten voi olla suhteellisen helppoa määritellä oma kantansa eläinten hyvinvointiin, mutta ongelmia aiheuttaa yleisten normien luominen. Esimerkiksi tuottajien ja kuluttajien näkemykset tuotantoeläinten hyvinvoinnintasosta voivat poiketa toisistaan, jolloin herää kysymys, kenen näkökulmaa käytännön eläintuotannossa pitäisi painottaa (Te Velde ym. 2002). Myös tutkijoilla voi olla toisistaan poikkeavia lähestymistapoja eläinten hyvinvointiin, hyvinvoinnin mittaustapoihin ja valittavien mittareiden painottamiseen sekä tulosten arviointiin (Fraser 2003). Hyvinvointia voidaan tarkastella eläimen hetkellisenä tai pidempikestoisena olotilana. Kun puhutaan elämänlaadusta, tarkoitetaan hyvinvoinnin tasoa pitkällä aikavälillä (Broom 2007). Eläinten hyvinvoinnin käsitteeseen ajatellaan kuuluvan fyysisten perustarpeiden täyttämisen lisäksi esimerkiksi henkinen hyvinvointi kuten vapaus stressistä ja luonnolliseen käyttäytymiseen liittyvien käyttäytymistarpeiden täyttäminen (Bracke & Hopster 2006, Hubbard & Scott 2011). Vaikka hyvinvoinnin katsotaankin yleisesti ottaen koostuvan useasta eri tekijästä, voidaan eläimen kokeman hyvinvoinnin määrittelemiseen liittyviä ongelmia lähestyä erilaisista näkökulmista. Eläinyksilön hyvinvointia voidaan tarkastella sopeutumisen näkökulmasta. Eläin selviytyy ympäristössään hyvin, jos kehon toiminnot pystyvät kompensoimaan ympäristön aiheuttamat muutokset eläimessä. Tällöin eläimen hyvinvointi voidaan 4

määritellä hyväksi. Jos taas sopeutuminen on vaikeaa tai ei onnistu, eläimen hyvinvoinnin taso alenee. Näkökulma ei kuitenkaan ole pelkästään toiminnallinen, vaan sisältää myös eläimen tunteet: hyvinvoinnin tason ollessa korkea eläin kokee positiivisia tunteita ja päinvastoin, mutta tunteet mielletään ennemmin hyvinvoinnin osatekijäksi kuin sen ytimeksi. Eläimellä on erilaisia keinoja sopeutua ympäristöönsä. Sopeutuminen voi tapahtua esimerkiksi käyttäytymistä muuttamalla tai fysiologisen, immunologisen tai neurologisen muokkautumisen kautta. Usein sopeutuminen sisältää osia näistä kaikista (Broom 2011). Konkreettiseen hyvinvoinnin tason mittaamiseen tarvitaan siten useita erilaisia menetelmiä, ja mittausten tulisi perustua tietoon siitä, mitä metodeja eläin käyttää selviytyäkseen vaikeuksista; millaiset merkit viittaavat epäonnistuneeseen sopeutumiseen ja millaiset onnistuneeseen (Broom 2007, Broom 2011). Dawkinsin (2004) mukaan eläimen hyvinvoinnin taso voidaan määritellä vastaamalla kahteen kysymykseen: onko eläin terve ja saako eläin haluamansa? Tämän näkökulman mukaan eläimen kokeman hyvinvoinnin pohjana on sen terveydentila ja se, onko eläimellä mahdollisuus tyydyttää luonnollisia käyttäytymistarpeitaan. Esitettyihin kysymyksiin saadaan vastauksia pääasiassa tulkitsemalla eläimen käyttäytymistä (Dawkins 2004). Eläimen hyvinvointi voidaan käsittää myös pohjimmiltaan subjektiivisena tunnekokemuksena. Tunnetilat syntyvät vasteena palkitseviin tai rankaiseviin tilanteisiin tai ärsykkeisiin. Palkitsevia ärsykkeitä voivat olla esimerkiksi ruoka, suoja ja sosiaaliset kontaktit, kun taas rankaisevia ärsykkeitä ovat esimerkiksi saalistajan hyökkäys tai vääränlainen lämpötila. Tunteet voivat olla hetkellisiä tai pitempään jatkuvia olotiloja. Yleinen tunnetila voi muokata hetkellistä reaktiota johonkin ärsykkeeseen ja siten hetkellistä tunnekokemusta. Ympäristöllä on suuri vaikutus eläimen kokemiin tunnetiloihin, ja esimerkiksi ympäristön tarjoamien virikkeiden tai virikkeettömyyden määrällä voi olla merkitystä eläimen pitkäkestoisen yleisolotilan muovautumisessa (Mendl ym. 2010). Korkea hyvinvoinnin taso ei tarkoita pelkästään negatiivisten kokemusten ja tunteiden poissaoloa, vaan ensisijaisesti positiivisten kokemusten ja tunnetilojen läsnäoloa. 5

Pitkään jatkuvan tai toistuvan positiivisen tunnetilan voidaan ajatella johtavan onnelliseen olotilaan ja parantuneeseen elämänlaatuun. Käytännössä eläimen kokemaa hyvinvointia voidaan parantaa positiivisten tuntemusten kautta esimerkiksi edistämällä yksittäisten positiivisten tunteiden sekä pitkäaikaisen positiivisen tunnetilan esiintymistä, jolloin yleinen elämänlaatu paranee. Lisäksi positiivisen tunnetilan terveyttä edistäviä vaikutuksia tulisi korostaa sekä sisällyttää tilalla suoritettaviin tarkkailuohjelmiin positiivisen hyvinvoinnin kriteereitä (Boissy ym. 2007). Eläinten subjektiiviset tunnekokemukset eivät kuitenkaan ole suoraan mitattavissa, mutta viitteitä eläinten kokemasta tunnetilasta saadaan mittaamalla niiden käytöksellisiä, fysiologisia ja neurologisia vasteita erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ärsykkeiden läsnä ollessa (Kirkden ym. 2003, Mendl ym. 2010). Saatuja tietoja voidaan käyttää hyväksi arvioidessa eläimen tunteita sen normaalissa ympäristössä (Mendl ym. 2010). 3 HYVINVOINNIN ARVIOIMINEN Eläimen hyvinvoinnin mittaamiseksi ei ole olemassa yhtä kaikenkattavaa menetelmää, vaan hyvinvoinnin tasoa määritettäessä tulisi tarkastella useita eri tekijöitä (Broom 1988, Dawkins 2006). Erilaiset hyvinvoinnin arviointimenetelmät voidaan jakaa kahteen luokkaan: ympäristölähtöisiin ja eläinlähtöisiin menetelmiin. Ympäristölähtöisessä hyvinvoinnin tarkastelussa keskitytään eläimen elinympäristön rakenteisiin ja eläimen käsittelyyn, ja näitä voidaan arvioida ja vertailla erilaisten asteikkojen ja pisteytysten avulla. Ympäristölähtöisiä arvioinnin kohteita voivat olla esimerkiksi kasvatusympäristön tarjoamien liikkumismahdollisuuksien, rakenteiden kunnon, kasvatusrakennuksen lämpötilan, valon määrän ja ilmanlaadun arviointi sekä ihmiskontaktien ja käsittelyiden määrä (Bartussek 1999, Johnsen 2001). Ympäristöperäisten tekijöiden mittaaminen ja vertailu on suhteellisen helppoa ja nopeaa, ja mittaukset voidaan helposti toistaa. Eläinlähtöiset arviointimenetelmät tarkastelevat eläimen vasteita ympäristötekijöihin tai käsittelyihin. Eläinlähtöiset menetelmät antavat paremman kuvan eläimen hyvinvoinnin tasosta kuin ympäristölähtöiset, mutta ovat usein haasteellisempia mitattavia ja tulkittavia sekä 6

vaativat aikaa (Johnsen 2001). Seuraavaksi käsitellään hieman tarkemmin esimerkkejä eläinlähtöisistä hyvinvoinnin mittausmenetelmistä. Eläimen kokemaa hyvinvoinnin tasoa voidaan arvioida sekä tarkastelemalla hyvinvoinnin heikkenemisestä aiheutuvia negatiivisia merkkejä että tunnistamalla korkeasta hyvinvoinnista kertovia positiivisia merkkejä eläimen terveydessä, fysiologiassa ja käyttäytymisessä (Broom 1988, Boissy ym. 2007). Terveydentilan tarkasteluun liittyviä arviointikohteita ovat esimerkiksi vammojen ja eri sairauksista kertovien oireiden määrä, eläimen yleiskunto ja kuntoluokan muutokset sekä liikkumisvaikeudet (Broom 1988, Broom 2007, Forkman & Keeling 2009). Jos kontrolloiduissa tutkimusoloissa verrataan kahta kasvatusympäristöä, ja toisessa havaitaan eläimillä esiintyvän enemmän ulkoisia vammoja, on näiden eläinten hyvinvoinnin taso huonompi kuin verrokkiryhmän (Broom 2007). Vammojen ja sairauksien puuttuminen ei kuitenkaan yksinään takaa eläimen korkeaa hyvinvoinnin tasoa, sillä puutokset hyvinvointitekijöissä eivät välttämättä näy heti eläimen kliinisessä kunnossa (Dawkins 2006). Hyvinvoinnin tasoa voidaan tutkia myös eläimen fysiologian avulla. Fysiologisia menetelmiä ovat esimerkiksi eläimen stressitason määrittäminen hypotalamusaivolisäke-lisämunuaisakselin hormoniaktiivisuuden avulla, mielihyvästä kertovien hormonien pitoisuuksien määrittäminen sekä muutokset eläimen sykkeessä ja immuunivasteissa (Kirkden & Pajor 2006, Boissy ym. 2007, Broom 2007, Mormède ym. 2007). Fysiologisten vasteiden kuten syketiheyden ja stressihormonipitoisuuksien mittaamisen ongelmia ovat niissä tapahtuvien muutosten esiintyminen osin sekä negatiivisiksi että positiivisiksi miellettyjen tilanteiden yhteydessä (esimerkiksi saalistajaa pakeneminen vs. seksuaalikäyttäytyminen) (Dawkins 2006). Lisäksi hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin vasteiden mittaaminen soveltuu naudoilla vain lyhytkestoisen stressitilan määrittämiseen, kun taas kroonista stressiä arvioidessa stressihormonien pitoisuuksien mittaaminen ei ole kovin luotettava menetelmä (Mormède ym. 2007). Eläimen käyttäytymistä tarkkailemalla voidaan saada viitteitä sen hyvinvoinnin tasosta. Käyttäytymistä voidaan tarkkailla joko eläimen normaalissa elinympäristössä tai 7

erilaisten koejärjestelyjen avulla (Dawkins 2004). Soveltavan etologian kokeet tarjoavat pohjatietoa siitä, mitä eläin pitää itselleen hyvänä tai millaiset ärsykkeet aiheuttavat sille negatiivisia olotiloja. Koejärjestelyt ovat usein sellaisia, joissa eläimellä on mahdollisuus valita kahden tai useamman vaihtoehdon välillä (Broom 1988, Kirkden & Pajor 2006). Valinnan merkitsevyyttä voidaan korostaa sillä, että eläimen on tehtävä tiettyjä asioita kuten painettava vipua tai luovuttava jostain jo saavutetusta etuudesta saavuttaakseen haluamansa vaihtoehdon, esimerkiksi pehmeän makuualustan (Broom 1988, Kirkden & Pajor 2006). Negatiivisia ärsykkeitä voidaan arvioida käyttäen apuna testejä, joissa selvitetään, miten eläin valitsee epämiellyttävien vaihtoehtojen välillä tai kuinka paljon vaivaa se on valmis näkemään välttääkseen epämiellyttävän olotilan aiheuttavan tekijän (Rushen 1996, Kirkden & Pajor 2006). Tuloksia voidaan edelleen käyttää hyväksi määritettäessä eläimen hyvinvoinnin tasoa sen normaalissa kasvatusympäristössä. Toisin sanoen voidaan esimerkiksi tarkkailla eläimen mahdollisuuksia toteuttaa käyttäytymistä, joka on kokeissa havaittu kyseiselle eläinlajille tärkeäksi (Dawkins 2004, Broom 2007). Näiden testien ja kokeiden tulkinnassa on kuitenkin vaikeutensa, sillä eläimen tekemiin valintoihin ja motivaatioon tietyllä hetkellä vaikuttavat useat niin sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät sekä eläimen tottumukset ja aiemmat kokemukset (Kirkden & Pajor 2006). Hyvinvoinnin heikkenemisestä kertovia käyttäytymismuutoksia ovat esimerkiksi eläimen apaattisuus ja ympäristöön reagoimattomuus sekä kyvyttömyys normaaliin käyttäytymiseen (Broom 1988). Lisäksi stereotypioiden eli toistuvan epänormaalin käyttäytymisen ilmeneminen voi kertoa, että hyvinvointitekijöissä on puutteita (Kirkden & Pajor 2006, Forkman & Keeling 2009). Toisaalta stereotyyppisen käyttäytymisen ilmentämisen on myös todettu edistävän eläimen sopeutumista ympäristöönsä ja vähentävän mahdollisista hyvinvointitekijöiden puutteista aiheutuvia haittoja (Dawkins 2006). Korkeasta hyvinvoinnista ja eläimen kokemista positiivisista tuntemuksista kertovat muun muassa leikkikäyttäytyminen, toisten yksilöiden tai itsensä hoitaminen esimerkiksi nuolemalla, tietynlainen ääntely ja ympäristön tutkiskelu, (Boissy ym. 2007, Forkman & Keeling 2009). Tuotantoeläinten hyvinvointia on pohdittu laajasti EU:n rahoittaman Welfare Quality -projektin puitteissa. Projektin tavoitteina oli kehittää toimintasuunnitelmia ja 8

käytännön menetelmiä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi, kehittää määritysmenetelmiä hyvinvoinnin arvioimiseksi tiloilla ja teurastamoissa, kehittää menetelmä hyvinvointitietojen sisällyttämiseksi tuoteinformaatioon sekä yhdistää eri alojen osaaminen eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta (Blokhuis 2008). Welfare Quality -projektissa validoitujen tutkimusmenetelmien avulla on mahdollista yhtenäistää eläinten hyvinvoinnin arviointia, mikä mahdollistaa hyvinvoinnin tason aiempaa objektiivisemman tarkasteluun ja vertailun. Taulukossa 1 on esitelty Welfare Quality -projektissa määritellyt tuotantoeläinten hyvinvoinnin neljä periaatetta ja 12 kriteeriä. Näiden pohjalta määritellyt useat erilaiset tutkimusmenetelmät luovat mahdollisuuden eläimen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tason mittaamiseen. Arviointimenetelmien pääpaino on eläinlähtöisissä mittauksissa, joita on täydennetty ympäristöön ja käsittelyyn liittyvillä mittauksilla (Forkman & Keeling 2009). Taulukko 1. Welfare Quality -projektissa määritellyt hyvinvoinnin periaatteet ja kriteerit. (Forkman & Keeling 2009) Hyvinvoinnin periaatteet Hyvä ruokinta Hyvät olosuhteet Hyvä terveys Tarkoituksenmukainen käyttäytyminen Hyvinvoinnin kriteerit 1. Ei pitkittynyttä nälkää 2. Ei pitkittynyttä janoa 3. Mukava lepopaikka 4. Sopiva lämpötila 5. Liikkumisen helppous 6. Ei vaurioita 7. Ei sairauksia 8. Kivuttomat hoitotoimet 9. Sosiaalisen käyttäytymisen ilmaisu 10. Muun käyttäytymisen ilmaisu 11. Hyvä hoitaja eläinsuhde 12. Positiivinen tunnetila Lihaksi kasvatettavien sonnien hyvinvointia on tutkittu muun muassa arvioimalla niiden makuukäyttäytymistä niin käyttäytymistestien kuin ajallisten mittausten avulla sekä tutkimalla jalkaterveyttä, puhtautta, päiväkasvuja ja sairauksien esiintyvyyttä. 9

Seuraavissa luvuissa tarkastellaan näitä sonnien hyvinvoinnille keskeisiä tekijöitä ja etenkin karsinoiden pohjamateriaalin vaikutuksia niihin. 4 MAKUUKÄYTTÄYTYMINEN Naudat makaavat noin 8 12 tuntia vuorokaudessa makuuajan jakautuessa useisiin eri jaksoihin vuorokauden sisällä (Hassall ym. 1993, Krohn & Munksgaard 1993, Hernandez-Mendo ym. 2007, Norring 2011). Makuulla naudat lepäävät ja nukkuvat, mutta makuuajasta osa käytetään myös märehtimiseen ja muihin toimintoihin (Norring 2011). Makaamistarpeeseen vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät, kuten terveydentila ja makuualustan laatu (Norring 2011). Makaamista pidetään ensiarvoisen tärkeänä toimintona naudalle, sillä ne eivät ole valmiita tinkimään makuuajastaan kun perustoimintoja kuten makaamista, syömistä ja sosiaalisia kontakteja on rajoitettu ajallisesti (Munksgaard ym. 2005). Toistuva makuullemenon estäminen aiheuttaa muutoksia sonnien käyttäytymisessä. Sonnit, joilta makuullemeno on estetty, muuttavat käyttäytymistään (esimerkiksi märehtiminen, seisoskelu, rakenteiden nuoleminen) useammin kuin kontrolliryhmä, ja niillä esiintyy kontrolliryhmää enemmän epätyypillisiä kehon asentoja kuten istumista. Useasti tapahtuvan käyttäytymisen ja asennon muuttamisen katsotaan vähentävän seisomisen aiheuttamaa fyysistä rasitusta sekä ilmentävän turhautumista. Kun sonnien normaalia käyttäytymistä ei enää estetä, ne kompensoivat vajetta makuulla olossa makaamalla suurimman osan vapaaseen käyttäytymiseen varatusta ajasta. Tulokset viittaavat siihen, että naudoilla on suuri tarve makaamiseen, ja makuullemenon estäminen aiheuttaa niille fyysistä rasitusta ja jatkuvaa turhautumista (Munksgaard ym. 1999). Naudat käyvät makuulle ja nousevat ylös noudattaen niille tyypillisiä liikesarjoja (Lidfors 1989). Makuullemeno (Kuva 1, kohta a) alkaa nuuskimalla ja kuopimalla alustaa, minkä jälkeen eläin koukistaa toisen etujalkansa ja pudottautuu ensin toisen ja lopulta molempien etupolviensa varaan. Sen jälkeen se laskee takapäänsä maahan ja asettaa takajalat eri puolelle kehoa kuin mikä suunniteltu makuukylki on. Lopuksi eläin 10

korjaa koukistuneitten etujalkojensa asentoa jommallekummalle puolelle kehoa tai mahdollisesti suoristaa ne eteensä (Lidfors 1989, Forkman & Keeling 2009). Ylösnousuliikkeen (Kuva 1, kohta b) aluksi nauta vie päänsä nopeasti eteen ja ylöspäin ja nousee rintansa päälle koukistettujen etujalkojensa varaan. Tämän jälkeen eläin venyttää päätänsä ja kaulaansa alas ja eteenpäin sekä samanaikaisesti asettaa takajalat alleen. Takapää nousee pään noustessa ylös, ja pian sen jälkeen eläin suoristaa myös etujalkansa alleen. Pään ja kaulan liikkeillä on tärkeä rooli etenkin ylösnousussa, ja eläin tarvitsee huomattavan määrän tilaa makuullemeno- ja ylösnousuliikkeisiinsä (Lidfors 1989). Makuullemeno- ja ylösnousuliikkeissä havaitaan joskus poikkeavuuksia kuten epänormaaleja liikeratoja, istuskelua ja keskeytyneitä makuullemeno- tai ylösnousuyrityksiä. Esimerkiksi tilanahtaus tai kova alusta voivat aiheuttaa näitä poikkeamia (Lidfors 1989). Kovan alustan arvellaan aiheuttavan normaalien liikesarjojen aikana sonnien etupolviin ja muihin niveliin kipua, jota välttääkseen sonnit muuttavat liikkeitään (Graunke ym. 2011). Vääränlaiset liikesarjat voivat edelleen johtaa ihon ja muiden kudosten mekaaniseen vaurioitumiseen (Lidfors 1989). Naudoista etenkin sonnit nousevat ajoittain ylös väärinpäin etupää edellä ja jäävät istuskelemaan koiramaiseen asentoon kesken ylösnousun (Ewbank 1964, Lidfors 1989). Selityksenä tällaiselle istuskelulle on mietitty muun muassa levähdystaukoa ylösnousuliikkeiden yhteydessä, asennon mukavuutta lihaville eläimille, normaalia suorempia takajalkoja, poikkeavaa anatomista rakennetta tai vahtimisasentoa (Ewbank 1964, Lidfors 1989). Nautojen makuullemeno- ja ylösnousuliikkeitä sekä poikkeamia normaaleissa liikeradoissa voidaan käyttää sen arvioimiseksi onko kasvatusympäristö naudalle soveltuva (Lidfors 1989, Forkman & Keeling 2009). Ongelmia makuukäyttäytymisen arviointiin voivat aiheuttaa ajankäytölliset rajoitukset silloin, jos tarkkailu tehdään tilalla eikä esimerkiksi videonauhalta. Järkevässä ajassa ei välttämättä saada tarpeeksi toistoja esimerkiksi poikkeavista liikeradoista tilastollista analyysiä varten. Welfare Quality -projektissa onkin määritelty, että sonnien makuukäyttäytymisen osalta tilalla 11

tehtäviin arviointeihin soveltuu ainoastaan makuullemenoon käytetyn ajan mittaaminen (Forkman & Keeling 2009). Kuva 1. Naudan normaalit liikesarjat makuulle mentäessä (a) ja ylösnoustessa (b). (Lidfors 1989) 12

4.1. Karsinan pohjamateriaalin vaikutukset makuukäyttäytymiseen Jatkossa betonipohjasta puhuttaessa tarkoitetaan paljasta betonirakolattiaa, kumimatto viittaa rei itetyllä kumimatolla päällystettyyn betonirakolattiaan ja olkipohjalla tai sahanpurulla tarkoitetaan karsinaa, jossa kiinteän betonipohjan päällä on olki- tai sahanpurukuivitus. 4.1.1 Makuumukavuus Sonnit suosivat pehmeää makuualustaa ja valitsevat makaamiseen mieluiten olkipohjan, sitten sahanpurun, kumimaton ja viimeisenä betonipohjan (Lowe 2001b). Olkipohjaisissa karsinoissa sonnit makaavat enemmän kyljellään kuin kumimatto- tai betonipohjaisissa karsinoissa (Rouha-Muelleder ym. 2012), mikä voisi kertoa esimerkiksi siitä, että olkipohja on tarpeeksi pehmeä, jotta se ei hierrä ulkonevia lonkkakyhmyjä ja muita luisia rakenteita. Betonipohjaisissa karsinoissa, joissa osa pinta-alasta on päällystetty kumimatolla, sonnit makaavat mieluummin kumimattopäällysteisessä osassa karsinaa (Platz ym. 2007). Sonnit valitsevat myös muuhun oleskeluunsa mieluiten olkipohjan (Lowe 2001b). Pehmeyden lisäksi lattiamateriaalin pitävyydellä on merkitystä sen suhteen, mitä alustaa sonnit suosivat oleskeluunsa (Lowe 2001b). 4.1.2 Makuuliikkeisiin kuluva aika ja epätyypillisten liikesarjojen esiintyminen Betonipohjalla sonnien makuullemeno kestää kauemmin kuin olkipohjalla, mutta betonipohjan ja kumimaton välillä ei ole löydetty eroa makuullemenoajassa (Rouha- Muelleder ym. 2012). Graunke ym. (2011) havaitsivat ajallisen eron betoni- ja kumipohjakarsinoiden välillä vain makuullemenoa valmistelevissa toiminnoissa, kuten lattian haistelussa, mutta itse makuullemenoon käytetyssä ajassa ei ollut eroa. Makuullemenoon käytetty aika pitenee sitä mukaa mitä painavimmiksi sonnit kasvavat (Graunke ym. 2011). Sonnien ylösnousuun käyttämän ajan suhteen tulokset ovat samankaltaisia. Olkipohjalla ylösnousu sujuu nopeammin kuin betonipohjalla, mutta ylösnousunopeudessa betonipohjan ja kumimaton tai kumimaton ja olkipohjan välillä ei ole todettu tilastollisia eroja (Rouha-Muelleder ym. 2012). Toisaalta eri-ikäisiä ja painoisia sonneja tarkasteltaessa on havaittu, että 18 kuukautta vanhat sonnit 13

pääsevät nopeammin ylös osittain kumimatolla päällystetyissä betonikarsinoissa kuin täysin paljaan betonipohjan omaavissa karsinoissa, vaikkakaan 12 -kuukauden ikäisillä sonneilla tällaista eroa ei vielä havaittu (Platz ym. 2007). Karsinan pohjamateriaalin pitävyys vaikuttaa siihen kuinka makuuliikkeet onnistuvat eli kuinka helposti eläin pystyy asettumaan makuulle ja nousemaan ylös (Haley ym. 2000). Betonipohjalla sonnit liukastelevat ja kaatuvat makuulle mennessään ja ylösnoustessaan useammin kuin olki- tai kumimattopohjalla (Gygax ym. 2007), tosin sonnien on myös havaittu liukastelevan kumimattopohjalla yhtä paljon kuin betonilla (Ruis-Heutinck ym. 2000). Vaikeudet sonnien makuullemenossa ja ylösnousussa näkyvät liukastelun lisäksi keskeytyneinä makuullemeno- ja ylösnousuyrityksinä sekä epätyypillisinä liikesarjoina (Rouha-Muelleder ym. 2012). Lattiamateriaalin vaikutuksista keskeytyneisiin makuullemenoihin ja ylösnousuihin on ristiriitaisia tuloksia: betonipohja joko lisää niitä (Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012) tai eroja niiden määrässä ei ole havaittu kumimattopohjaisiin karsinoihin verrattuna (Gygax ym. 2007). Olkipohjalla keskeytyneitä yrityksiä on kuitenkin selkeästi vähemmän kuin betonilattialla (Gygax ym. 2007, Rouha-Muelleder ym. 2012). Paksulla olkipohjalla varustetuissa karsinoissa sonnit pystyvät useimmiten asettumaan makuulle normaaleja liikeratoja seuraten, samoin ylösnousu sujuu ongelmitta sonnien iästä ja painosta riippumatta (Graf 1979, Andreae & Smidt 1982, Ruis-Heutinck ym. 2000, Rouha-Muelleder ym. 2012). Epätyypilliset makuullemenot tapahtuvat pääasiassa joko siten, että sonni laskeutuu makuulle peräpää edellä, tai siten, että eläin laskee sekä etu- että peräpäänsä maahan yhtä aikaa varaamatta painoaan ensin etupolville (Graf 1979, Andreae & Smidt 1982, Ruis-Heutinck ym. 2000, Graunke ym. 2011). Betonipohjaisissa karsinoissa sonnit asettuvat makuulle epätyypillisiä liikeratoja noudattaen useammin kuin kumimatolla tai olkipohjaisissa karsinoissa (Graf 1979, Andreae & Smidt 1982, Ruis-Heutinck ym. 2000, Graunke ym. 2011). Epätyypillisiä makuullemenoja betonilattialla havaitaan sitä enemmän, mitä vanhempia sonnit ovat, tai mitä ahtaampaa karsinassa on (Graf 1979, Ruis-Heutinck ym. 2000). Jopa 50 60 % kaikista betonilattialla havaituista makuullemenoista on todettu epänormaaleiksi 13-14

kuukauden ikäisillä sonneilla (Graf 1979). Myös epätyypillisiä ylösnousuja tavataan enemmän betonipohjalla kuin kumimatto- tai olkipohjalla (Ruis-Heutinck ym. 2000, Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012). Lähes kaikki koiramaiset istuskelut makuullemeno- tai ylösnousuliikkeiden aikana tapahtuvat betonikarsinoissa (Graunke ym. 2011). 4.1.3 Makuujaksojen pituus ja lukumäärä Kun sonnit ovat betonipohjaisissa karsinoissa lopulta laskeutuneet makuuasentoon, ne makaavat yhdessä paikassa pidempään kuin mitä makaisivat olkipohjalla (Ruis- Heutinck ym. 2000, Gygax ym. 2007, Platz ym. 2007, Rouha-Muelleder ym. 2012). Olkipohjalla sonneilla on makuujaksojen välissä lyhyitä seisomisjaksoja, toisin sanoen makuujaksot olkipohjalla ovat lyhyempiä, mutta niitä on useampia kuin betonikarsinoissa (Ruis-Heutinck ym. 2000, Gygax ym. 2007, Platz ym. 2007, Rouha- Muelleder ym. 2012). Pitkät yhtenäiset makuujaksot korreloivat hankaloituneiden makuullemenojen ja keskeytyneiden makuullemenoyritysten kanssa (Rouha-Muelleder ym. 2012). Vähäisten makuujaksojen määrien ja niitä tasoittavien yksittäisten makuujaksojen pitenemisten on ajateltu liittyvän kovan betonilattian aiheuttamaan kipuun etupolvissa makuullemenon ja ylösnousun aikana (Haley ym. 2000), minkä takia sonnit ovat haluttomia toistamaan makuuliikkeitään kovin usein (Rouha-Muelleder ym. 2012). Makuujaksojen pituuden ja lukumäärän eroista betonipohjan ja kumimaton välillä on olemassa toisistaan poikkeavia tuloksia. Graunke ym. (2011) tutkivat kolmen eri painoluokan (250 kg, 450 kg ja 640 kg) sonnien makuukäyttäytymistä betonirakolattialla ja kumimattopäällysteisellä rakolattialla. He havaitsivat makuujaksojen olevan pidempiä betonipohjalla kumimattoon verrattuna vain alimman painoluokan sonneilla, kun taas painavammilla sonneilla eroja ei todettu. Samoin makuujaksoja oli betonipohjalla vähemmän kuin kumimatolla vain alimmassa painoluokassa (Graunke ym. 2011). Rouha-Muelleder ym. (2012) sitä vastoin havaitsivat edellisen tutkimuksen ylempiä painoluokkia vastaavan painoisten (450 kg ja 600 kg) sonnien makuujaksojen olevan pidempiä betonipohjalla kuin kumimatolla, ja makuujaksoja oli betonilla myös vähäisempi määrä. Sonnien kokonaismakuuajassa 15

vuorokautta kohden ei kuitenkaan tapahdu muutoksia kasvoivatpa sonnit sitten oljella, kumimatolla tai betonipohjalla (Gygax ym. 2007, Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012). Sitä vastoin lypsylehmillä kovan parsimateriaalin on todettu lyhentävän vuorokauden kokonaismakuuaikaa (Haley ym. 2000). Yhteenvetona sonnien makuukäyttäytymisestä eri alustoilla voidaan todeta, että olkipohja on sonneille mieluisin makuualusta. Olkipohjalla sonnit pystyvät pääsääntöisesti noudattamaan normaaleja liikeratoja makuuliikkeiden aikana ja olkipohja aiheuttaa muutenkin betonirakolattiaan ja kumimattopäällysteiseen betonilattiaan verrattuna vähiten muutoksia sonnien normaaliin makuukäyttäytymiseen. Tarkastelluista lattiamateriaaleista paljas betonirakolattia aiheuttaa selkeästi eniten ongelmia, mutta kumimattopäällysteisen rakolattian osalta on saatu osin ristiriitaisia tuloksia sen vaikutuksista makuukäyttäytymiseen. 5 JALKATERVEYS Naudoilla jalkaterveyteen liittyvät ongelmat ovat useimmiten sorkkaperäisiä. Sorkkasairaudet kuten laminiitti, sorkkapaiseet, infektiiviset sairaudet sekä traumaattiset vauriot aiheuttavat vakavuudestaan riippuen muun muassa eriasteista ontumista merkkinä kivusta (Stokka ym. 2001, Greenough 2007). Lihasonneilla esiintyy kuitenkin hyvin usein vaurioita kuten turvotusta, hankaumia ja haavoja myös jalkojen ylemmissä osissa (Schulze Westerath ym. 2007, Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012). Myöskään murtumat, jänteiden repeämät ja muut vakavat traumat eivät ole harvinaisia sonnien hyppiessä toistensa selkään ilmentäessään seksuaalikäyttäytymistään (Stokka ym. 2001). Nivelistä etenkin etupolvet ja kintereet ovat alttiita vaurioille anatomisen rakenteensa takia (Graunke ym. 2011). Molemmissa nivelissä on välittömästi ihon alla luisia rakenteita, eikä näitä kohtia ole suojaamassa kulumiselta merkittävää pehmytkudoskerrosta (Graunke ym. 2011). Karkea lattiamateriaali makuullemeno- ja ylösnousuliikeiden sekä makuujaksojen aikana hiertää etupolvia ja kintereitä aiheuttaen hankaumia ja haavoja, mutta vauriot yltävät harvoin nivelen sisään asti (Graunke ym. 2011). Etupolvien ja kintereiden pitkäaikaisen hankautumisen 16

seurauksena näihin kohtiin kehittyy usein limapussintulehdus, joka voi näyttää ulospäin nivelen turvotukselta (Greenough 2007). Varsinaisen nivelen täyttyneisyyden takana ei kuitenkaan välttämättä ole samoja altistavia tekijöitä kuin karvattomien alueiden ja ihovaurioiden taustalla (Potterton ym. 2011). Lypsylehmien kinnernivelensisäiseen turvotukseen liitetyistä taustatekijöistä vain makuuparren pohjamateriaalin on havaittu olevan yhteinen tekijä karvattomien alueiden ja ihovaurioiden kanssa (Potterton ym. 2011). Ongelmat sonnien jalkaterveydessä aiheuttavat usein kuitenkin eräänlaisen oravanpyörän, sillä nivelturvotuksesta kärsivien sonnien arvellaan kokevan kipua etenkin makuuliikkeiden yhteydessä, jolloin liikeradat voivat muuttua ja makuuajat pitenevät, mikä vuorostaan edesauttaa ihovaurioiden syntyä (Graunke ym. 2011). Nivelensisäisen turvotuksen taustalla voi olla esimerkiksi sonneilla yleinen osteoatriitti eli nivelrikko, joka on nivelruston ja luun pään (epifyysin) rappeumasairaus (Heinola ym. 2006). Nivelrikko aiheuttaa turvotuksen lisäksi kipua ja ontumista (Persson ym. 2007). Nivelrikon syntymiseen voivat vaikuttaa useat syyt kuten traumat ja kasvuruston luutumishäiriö eli osteokondroosi. Osteokondroosi on yleinen sairaus nopeasti kasvavilla voimakkaasti ruokituilla eläimillä kuten lihasonneilla (Jensen ym. 1981, Dutra ym. 1999, Heinola ym. 2006). Sonneilla esiintyy nivelrikkomuutoksia yleisimmin polvi-, kinner- ja olkanivelissä (Dutra ym. 1999, Tryon & Farrow 1999, Salmela 2008). Nivelrikkoa ja osteokondroosimuutoksia on jopa lähes 98 %:lla lihaksi kasvatettavista sonneista (Dutra ym. 1999, Salmela 2008), ja reilulla 40 %:lla sonneista muutoksia tavataan useammassa kuin yhdessä nivelessä (Dutra ym. 1999). Vakavia muutoksia, jotka paljastavat nivelrustonalaisen luun, on todettu kolmanneksella suomalaisista teurassonneista (Salmela 2008). Ontuminen ja siihen liittyvän kipu alentavat selkeästi nautojen hyvinvointia sekä vähentävät sonnien kasvatuksen kannattavuutta ennenaikaisten poistojen takia (Heinola ym. 2006, Forkman & Keeling 2009). Yksittäisen eläimen ontumisen arvioiminen ryhmäkarsinoissa kasvatettavien sonnien kohdalla on kuitenkin hankalaa, eikä arviointiin ole olemassa luotettavaa menetelmää. Myöskään sorkkavikojen ja nivelrikon esiintymistä lihasonneilla ei käytännössä voida tilatasolla tutkia muutoin kuin teurastuksen jälkeen (Forkman & Keeling 2009), vaikkakin myös elävien sonnien 17

sorkkien kuntoa on arvioitu käyttäen apuna sorkkatelineitä tai muita sonnien käsittelyn mahdollistavia apulaiteita (Platz ym. 2007, Graunke ym. 2011). Käytännössä tilalla tapahtuva sonnien jalkaterveyden arviointi rajoittuu lähinnä päällepäin näkyvien ihovaurioiden ja selkeiden turvotusalueiden havainnointiin. Myös selkeät ontumat ovat suhteellisen helposti havaittavissa (Forkman & Keeling 2009). 5.1 Karsinan pohjamateriaalin vaikutukset jalkaterveyteen 5.1.1 Ihon ja ihonalaiskudoksen vauriot sekä turvotus ja nivelrikkomuutokset Useimmissa tutkimuksissa, joissa on keskitytty sonnien jalkaterveyteen eri alustoilla, on kiinnitetty huomiota eriasteisten hankaumien ja haavaumien sekä turvotuksen esiintymiseen etupolvien ja kintereiden alueella. Sonnien etupolvissa on lievempiä näkyviä ihon ja ihonalaiskudoksen vauriota ja vähemmän turvotusta silloin, kun sonnit kasvavat kumimatopäällysteisissä karsinoissa verrattuna betonikarsinoissa kasvaneisiin eläimiin (Schulze Westerath ym. 2007, Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012). Kaikkein lievimpiä muutokset ovat olkipohjaisissa karsinoissa elävillä sonneilla (Schulze Westerath ym. 2007, Rouha-Muelleder ym. 2012), mutta kumimatollakin sonnit voivat välttyä vakavilta ihovaurioilta kokonaan (Graunke ym. 2011). Kintereiden ihovaurioiden vakavuudessa ei ole havaittu eroa kumimaton ja betonikarsinan välillä, mutta kintereiden turvotus on voimakkaampaa betonilla kuin kumimattopäällysteisissä karsinoissa (Schulze Westerath ym. 2007). Osin tai kokonaan kumimatolla päällystetyissä betonirakolattiakarsinoissa sonneilla on kaiken kaikkiaan vähemmän ihovaurioita eri puolilla kehoa kuin paljaalla betonirakolattialla kasvaneilla (Platz ym. 2007). Betonikarsinoissa jopa kaikki sonnit voivat kärsiä nivelturvotuksesta, ja suurella osalla turvotus on vakavaa (Graunke ym. 2011). Myös vakavaa ontumista esiintyy eniten betonilattialla kasvatetuilla sonneilla verrattuna kumimatolla tai olkipohjalla kasvaneisiin eläimiin (Rouha-Muelleder ym. 2012). Näkyvät vauriot ja turvotus etupolvissa pahenevat sitä mukaa mitä vanhemmiksi sonnit elävät riippumatta siitä, kasvavatko eläimet olkipohjalla, kumimatolla vai betonikarsinoissa (Schulze Westerath ym. 2007). Kintereiden vauriot pahenevat ajan myötä betonilla ja kumimatolla, mutta olkipohjalla joko ei ole huomattu vaikutusta 18

(Graunke ym. 2011) tai vauriot pahenevat ennen pitkää myös olkikarsinoissa elävillä sonneilla (Schulze Westerath ym. 2007). Sonnien painolla ja lattiamateriaalilla on yhteisvaikutuksia siten, että betonipohjalla kaikkein painavimmilla yksilöillä on etupolvissa vakavimmat ihovauriot. Sitä vastoin painolla ei ole samanlaista vaikutusta etupolviin kumimattopäällysteisissä karsinoissa tai olkikuivikkeella, eikä painolla ole merkitystä kintereiden vaurioihin millään alustalla. Betonipohjaisissa karsinoissa painavimmilla sonneilla on pahempaa turvotusta nivelissä kuin muilla alustoilla (Schulze Westerath ym. 2007). Sonnien etupolvien nivelpinnoilla nivelrikkomuutoksia on enemmän, ja ne ovat vakavampia betonikarsinoissa kuin kumimatto- tai olkipohjalla. Olkipohjalla ja kumimatolla sonneilla ei kuitenkaan ole vaikeuksia makuuliikkeissä, vaikka nivelestä löytyykin muutoksia. Tutkimuksessa, jossa kyseiset tulokset on saatu, 78 %:lla sonneista oli kuitenkin jonkinasteisia nivelrikkomuutoksia karsinatyypistä huolimatta, mikä osaltaan viittaisi siihen, että karsinan pohjamateriaali ei todennäköisesti ole päätekijä kyseisten vaurioiden syntyyn. (Ruis-Heutinck ym. 2000). 5.1.2 Sorkkaviat Naudan sorkasta tehtyjen tietokonemallinnusten mukaan sorkkaan kohdistuu kovalla alustalla noin kolme kertaa suurempi mekaaninen rasitus kuin pehmeällä alustalla. Pehmeällä ja joustavalla alustalla sorkkaan kohdistuva paine myös jakautuu tasaisemmin kuin kovalla lattialla (Hinterhofer ym. 2005). Rakolattia muuttaa sorkkaan kohdistuvaa painetta riippuen sorkan asennosta lattian rakojen suhteen ja aiheuttaa tasaista lattiaa suurempaa rasitusta sorkan painoa kantaville osille (Hinterhofer ym. 2006). Paineen epätasainen jakautuminen sorkkaan kovalla alustalla voi altistaa erilaisille sorkkavaurioille kuten anturavertymille ja -haavaumille (Hinterhofer ym. 2005, Hinterhofer ym. 2006). Toisaalta kumimatolla päällystetty betonirakolattia voi olla viemäröintiominaisuuksiltaan heikompi kuin paljas rakolattia, jolloin kumimaton pinnalle jää lantaa ja kosteutta. Tämän on epäilty altistavan esimerkiksi infektiivisille sorkkasairauksille sekä kantasyöpymille (Platz ym. 2007, Graunke ym. 2011). 19

Betonikarsinoissa sonneilla on enemmän valkoviivan verenvuotoja ja anturavertymiä kuin muissa karsinatyypeissä (Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012). Sekä betonikarsinoissa että kumimatolla elävillä sonneilla tavataan sorkka-alueen ihotulehdusta, mutta betonikarsinoissa sen on todettu olevan vakavampaa kuin kumimattopohjalla (Graunke ym. 2011). Muiden sorkkavikojen osalta karsinapohjan vaikutukset vaurioiden syntyyn ovat vaihtelevia. Kumimatolla sonneilla on enemmän anturahaavaumia kuin betonipohjalla (Rouha-Muelleder ym. 2012), mutta Graunke ym. (2011) havaitsivat betonilattialla yleisesti enemmän ja vakavampia sorkanpohjan vaurioita kuin kumimatolla. Kantasyöpymiä on havaittu betonikarsinoita enemmän sekä olkipohjaisissa (Rouha-Muelleder ym. 2012) että kumipohjaisissa (Graunke ym. 2011) karsinoissa. Platz ym. (2007) sitä vastoin eivät havainneet eroja sonnien sorkkavaurioiden määrässä betonilla tai osittain tai kokonaan kumimatolla peitetyissä betonikarsinoissa. Sonnien sorkat kuluvat olki- ja kumimattokarsinoissa vähemmän kuin betonipohjalla (Platz ym. 2007, Graunke ym. 2011, Rouha-Muelleder ym. 2012), mikä voi aiheuttaa sorkkien ylikasvua ja vääristyneitä sorkka-asentoja, mutta käytännössä tällä ei ole todettu vaikutusta sonnien hyvinvointiin (Rouha-Muelleder ym. 2012). Toisaalta sorkkien kasvu on hitaampaa kumimattopohjalla kuin betonilla, mikä osaltaan kompensoi hitaampaa kulumista (Graunke ym. 2011). Yhteenvetona karsinapohjan vaikutuksista sonnien jalkaterveyteen voidaan todeta, että betonilattiaan verrattuna kumimatto vähentää ihovaurioiden ja turvotuksen määrää etupolvissa, mutta kintereiden osalta tulokset ovat vaihtelevia. Olkipohjalla sonnien etupolvien ja kintereiden muutokset ovat kaikkein vähäisimmät. Sonneilla esiintyy nivelrikkomuutoksia kaikissa karsinatyypeissä, mutta pehmeällä alustalla nivelrikkoisten sonnien on helpompi käydä makuulle kuin betonilla. Karsinapohjamateriaalin vaikutus sorkkaterveyteen on toistaiseksi epäselvä ristiriitaisten tutkimustulosten vuoksi. 20

6 MUITA TEKIJÖITÄ 6.1 Karsinan pohjamateriaalin vaikutukset sonnien puhtauteen, päiväkasvuun ja lihan laatuun sekä lääkitsemistarpeeseen Sonnien likaisuus vaikuttaa eläinten hyvinvoinnin lisäksi teurastushygieniaan ja ruhosta tuottajalle maksettavaan hintaan. Tilityshintaan vaikuttavat myös eläimen teuraspaino ja ruhon koostumus. Kasvatuskauden aikana sonneille tehdyt ylimääräiset hoitotoimenpiteet ja eläinlääkärikulut aiheuttavat tuottajalle lisäkustannuksia. Lattiamateriaalin vaikutuksesta sonnien likaisuuteen on saatu vaihtelevia tutkimustuloksia. Olkipohjalla sonnien puhtauteen vaikuttaa olennaisesti kuivituksen onnistuminen. Sonnit ovat betonikarsinoissa joko puhtaampia kuin kumimatolla (Graunke ym. 2011) tai olkikarsinoissa (Gottardo 2003), likaisempia kuin olkikarsinoissa (Rouha-Muelleder ym. 2012), tai eroa sonnien puhtaudessa karsinatyyppien välillä ei ole todettu (Lowe 2001a, Schulze Westerath ym. 2007). Olkipohjaisissa karsinoissa sonnien päiväkasvu on joko suurempaa kuin kumimatolla tai betonikarsinoissa (Rouha-Muelleder ym. 2012) tai eroa päiväkasvuissa olki- ja betonipohjan välillä ei ole todettu (Gottardo 2003). Graunke ym. (2011) havaitsivat, että kumimatot edistävät sonnien päiväkasvua alkukasvatuksen aikana, mutta loppukasvatuskaudella eroja päiväkasvuissa kumimaton ja betonikarsinoiden välillä ei enää todettu. Alkukasvatuskauden vaikutus näkyi kuitenkin siinä, että kumimatolla sonnit saavuttivat tavoitteena olleen teuraspainon hieman aiemmin kuin betonilla kasvaneet (Graunke ym. 2011). Karsinan pohjamateriaalilla ei ole vaikutusta ruhojen koostumukseen tai lihan laatuun (Lowe 2001a, Graunke ym. 2011). Betonikarsinoissa kasvavia sonneja joudutaan hoitamaan ja lääkitsemään kasvatusolojen aiheuttamien vaivojen takia enemmän kuin olkipohjalla tai kumimattokarsinoissa eläviä, mikä viittaa osaltaan betonipohjaisten karsinoiden aiheuttamiin terveysongelmiin (Rouha-Muelleder ym. 2012). Tutkimustulosten pohjalta voidaan yhteenvetona todeta, että sonnien likaisuudessa, päiväkasvuissa tai ruhojen koostumuksessa ei ole havaittu eri karsinatyyppien välillä sellaisia eroja, joilla pystyttäisiin perustelemaan jonkin pohjamateriaalin paremmuus 21