HYVÄN RAKENNUSTAVAN EDISTÄJÄ BYGGINFO BUILDING INFORMATION
RAKENNUSTIETO EDISTÄÄ HYVÄÄ RAKENNUS- JA KIINTEISTÖNPITOTAPAA RAKENNUSTIETO-yhteisön muodostavat Rakennustietosäätiö RTS ja Rakennustieto Oy Rakennustietosäätiö RTS on rakennusalan puolueeton vaikuttaja, jonka tavoitteena on edistää hyvää kaavoitus-, rakennus- ja kiinteistönpitotapaa. Säätiö tuottaa työkaluja rakennusalan ohjaukseen ja laatutyöhön ja kehittää yhteistyötä rakennusalalla. Käytännössä säätiö ohjaa toimikuntatyöskentelyä, jossa koko ala sitoutuu yhteisiin kehitystehtäviin. Mukana toimikuntatyöskentelyssä on satoja alan parhaita asiantuntijoita. Säätiön kattava rakenne ja poikkeuksellisen yhtenäinen ja puolueeton toimintatapa ovat herättäneet luottamusta myös kansainvälisesti ja suomalaiset edustajat onkin valittu kansainvälisen rakennuskeskusten liiton UICB:n johtotehtäviin. Säätiö osallistuu hyvää rakennustapaa edistävään toimintaan myös useiden muiden kansainvälisten tahojen kanssa. Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiön omistama osakeyhtiö. Yhtiö toteuttaa säätiön tarkoitusta tuottamalla ja myymällä sellaisia tietopalvelutuotteita, joiden avulla alan ammattilaiset voivat jokapäiväisessä toiminnassaan noudattaa hyvää rakennustapaa. Yhtiö julkaisee rakentamisen ja kiinteistönpidon ohjeita, säännöksiä, sopimusasiakirjoja ja tarviketietoa sekä printteinä, CD:llä että Internetissä. Rakennustieto kustantaa vuosittain noin 50 arkkitehtuuria tai rakentamista käsittelevää kirjaa sekä aikakauslehtiä. Yhtiöllä on toimipisteet viidessä kaupungissa Suomessa sekä Tallinnassa, Tartossa ja Pietarissa. Yhtiön liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa vuodessa ja sen palveluksessa on kotimaassa 95 ja ulkomailla 20 henkilöä. RAKENNUSTIEDON HISTORIAA VUODESTA 1905 ALKAEN 1905 1917 1932 1942 1942 1972 1974 1974 Rakennustaito-lehden julkaiseminen aloitettiin Ensimmäinen Rakentajain kalenteri julkaistiin Helsingin Rakennuskeskus avattiin pysyväisenä rakennusainenäyttelynä Suomen Arkkitehtiliiton jälleenrakennustoimisto perustettiin Alvar Aallon aloitteesta. Vuodesta 1947 Asemakaava- ja Standardisoimislaitos Ensimmäiset RT-kortit laadittiin Suomen Arkkitehtiliitto ja Rakennusmestarien keskusliitto perustivat Rakennustietosäätiön, jonka edustajistossa on koko rakennusala 50 järjestön kautta Rakennustieto Oy perustettiin nimellä Rakennuskirja Oy Ratu-kortiston julkaiseminen aloitettiin 1932 1942 luotiin pohja Rakennustietosäätiö RTS:n tietopääomalle
Hyvää rakennustapaa soveltamalla pyritään luomaan suomalaisille terveellinen ja laadukas elinympäristö ja ylläpitämään sitä elinkaaren ajan. Elämisen laatu ja rakentamisen laatu kulkevat käsi kädessä. Käytännössä tämä näkyy toimivana ja tarkoituksenmukaisena rakentamisena, puhtaana ympäristönä sekä hyvänä ja viihtyisänä asumisena, jossa asumisen hinta ja laatu ovat oikeassa suhteessa. Kuva Jussi Tiainen 1982 1986 1993-1998 1996 1997 2005 2006 KH-kortiston julkaiseminen aloitettiin LVI-kortiston julkaiseminen aloitettiin Rakennustieto laajentui Viroon, Venäjälle ja Latviaan Luotiin kestävän kehityksen työkaluja ja käynnistettiin Rakennusfoorumit, alan avoimet keskustelutilaisuudet RT-kortisto julkaistiin cd- ja osin Internet-muodossa kortistoista ensimmäisenä SIT-kortiston julkaiseminen aloitettiin, lehtien kustannustoiminta laajeni InfraRYL 2006-käsikirjan ensimmäinen osa ilmestyi
TUNNETTUJA TUOTTEITA JA UUSIA TOIMINTATAPOJA Rakennustiedon tunnetuin tuote on RT-kortisto, joka on jo yli 60 vuoden ajan toiminut hyvän suunnittelun johtavana tietojärjestelmänä. Kortisto on jokaisen ammattisuunnittelijan ajantasainen perustyökalu, jota päivitetään useita kertoja vuodessa vastaamaan uusiutuneita määräyksiä ja käyttäjien toiveita. Tietopalvelumme kattaa laajasti rakennusalan tarpeita. RT-, LVI-, SIT-, Ratu- ja KH-kortistot ja sopimusasiakirjat muodostavat ammattilaisen rakennustietojärjestelmän. Lisäksi tietopalvelumme tarjoaa monipuolisesti kirjoja, lehtiä, sähköisiä julkaisuja ja ohjelmia, näyttelyitä ja koulutusta. Näistä rakentamisen ammattilaiset voivat saada ensisijaisen avun päivittäisessä työssään suunnittelussa, rakentamisessa, asentamisessa tai kiinteistönpidossa. YKSILÖLLISTÄ UUTTA TIETOA TARPEEN MUKAAN Tilanteissa, joissa erityisalan tietoa ei ole saatavilla, Rakennustieto voi tuottaa sitä käynnistämällä tarvittavan toimikuntatyöskentelyn ja pyytämällä asiantuntijoita ottamaan kantaa kyseiseen tilanteeseen. Tilaaja voi saada tarvitsemansa tiedon palveluineen. Tämän kaltaisesta tiedon tuottamisesta on useita esimerkkejä mm. julkishallinnossa.
TEHOKAS JA MODERNI TIEDON TUOTTAJA Rakennustieto toimii koko Suomen alueella ja sillä on kolme ulkomaista toimipistettä. Merkittävin osa suomalaisesta rakentamisen ohjeistuksesta on Rakennustiedon tuottamaa. Rakennustieto onkin määrätietoisesti noussut alan johtavaksi kustantajaksi, jolla on vahva näkemys myös julkaistavan tiedon sisällöstä. Tuotamme alan parhaiden asiantuntijoiden avulla tietoa, joka kattaa rakentamisen koko elinkaaren suunnittelusta ylläpitoon. Osa-alueina talonrakentamisen lisäksi ovat talotekniikka, kiinteistönpito sekä maa- ja vesirakentaminen. Palvelemme asiakkaitamme joustavalla ja nykyaikaisella tavalla. Tarjoamme luotettavaa ja oikeaa tietoa helposti käyttöönotettavassa muodossa. Tietopalvelumme tukee ammattilaista omassa työssään ja tuo lisäarvoa hänen työpanokseensa. Kuva Jussi Tiainen
RAKENNUSTIETOJÄRJESTELMÄ Rakennustiedon kortistot sisältävät rakentamisen, sisustamisen ja kiinteistönpidon ammattitietoa suunnittelusta toteutukseen. Sopimusasiakirjat ovat alan yhteinen sopimuskäytäntö. Kortistoja julkaistaan Internet-palveluina (www.rakennustieto.fi/kortistot), CD- ja paperimuodossa. Tietojen ajantasaisuus varmistetaan säännöllisillä päivityksillä. RT-kortisto, RT Net RT-kortisto (Rakennustietokortisto) on rakennusalan monipuolisin tietolähde rakennuttamiseen, suunnitteluun, rakentamiseen, korjaamiseen ja kunnossapitoon. Se on hankkeen kaikkien osapuolten rakennuttajan, suunnittelijan, urakoitsijan ja rakentamista valvovan viranomaisen yhteinen työkalu. Kortisto sisältää ohje-, säännös- ja tarviketiedostot, rakennustöiden yleiset laatuvaatimukset määrittävät RYL 2000 ja InfraRYL 2006 -käsikirjat sekä Rakennustarvikkeet-hakemiston. CD, paperi, RT Net syksyllä 2007 LVI-kortisto, LVI Net LVI-kortisto sisältää talotekniikka-alan tietoa rakennuttamisesta, suunnittelusta, rakentamisesta, korjaamisesta ja kunnossapidosta sekä LVI-tuotteista. Kortisto sisältää ohje-, säännös- ja tuotetiedostot sekä tiedonjyvinä koosteita tutkimustuloksista ja artikkeleista. Kortisto sisältää talotekniikan rakentamisen yleiset laatuvaatimukset määrittävän TalotekniikkaRYL 2002 -käsikirjan. Net, CD SIT-kortisto SIT-kortisto (Sisustustietokortisto) on sisustusalan monipuolisin tietolähde, joka sisältää tietoa sisustustyyleistä, tilasuunnitteluohjeita, tietoa materiaaleista, kalusteista, rakennusosista, pintakäsittelyistä ja valaistuksesta. SIT-kortisto on tarkoitettu sisustussuunnittelun ammattilaisille, kalustesuunnittelijoille ja arkkitehdeille. Kortisto koostuu ohje-, säännös- ja tuotetiedostosta. CD, paperi Ratu-kortisto Ratu-kortisto (Rakennustuotantokortisto) ja sitä täydentävät Ratu-käsikirjat muodostavat rakennustuotannon suunnittelun vankan peruspaketin. Se sisältää hyvän rakennustavan mukaiset työmenetelmäkuvaukset, työ- ja materiaalimenekit sekä työnsuunnittelun, laadunvarmistuksen ja työturvallisuuden tietouden. Ratu-kortiston tiedot perustuvat sekä uudis- että korjausrakentamisessa käytännön työmaaseurantaan ja tutkimukseen. CD KH-kortisto, KH Net -kiinteistötietopalvelu KH-kortisto (Kiinteistönhoitokortisto) on ennakoivan ja suun- nitelmallisen kiinteistönpidon työväline isännöitsijöille, kiinteistöjen omistajille, kiinteistönhoitajille ja suunnittelijoille. Kortistossa on mm. ohjeet sopimusten laadintaan sekä kuntoarvion ja huoltokirjan teettämiseen ja käyttöön. Kortisto sisältää ohje-, säännös- ja tuotetiedostot sekä koosteita tutkimustuloksista ja artikkeleista. Siihen kuuluvat myös KH-käsikirjat, lainalaskin, Asuintalon ATK-huoltokirja ja Asuintilojen käyttöohjeet. Net, CD Sopimusasiakirjat Rakennusalan sopimukset perustuvat alan yhteiseen sopimuskäytäntöön. Jotta tämä käytäntö voisi toteutua mahdollisimman joustavasti, Rakennustieto on tuottanut eri sopimusasiakirjojen laatimista varten malleja yleisistä sopimusasiakirjoista kuluttajasopimuksiin ja kuntoarvioihin. Asiakirjoihin voi tutustua ja lomakkeita voi täyttää Internetissä Sopimuslomake Net -palvelussa osoitteessa www.sopimuslomake.net. Net, paperi
AMMATTILAISEN TÄYDEN PALVELUN TIETOTALO TARJOAA KATTAVAN TUOTEVALIKOIMAN Rakennustieto tuottaa asiakkaan tarpeisiin oikeaa rakennusalan tietoa siinä muodossa kuin asiakas haluaa. Jos jokin tieto ei kuulu yhtiön omaan valikoimaan, niin se voidaan hankkia asiakkaan toivomuksen mukaisesti. Kirjat Julkaisemme hyvää rakennustapaa käsitteleviä kirjoja rakentamisen ammattilaisille, opiskelijoille ja omatoimirakentajille. Tuotanto koostuu vuosikirjoista, käsikirjoista, arkkitehtuurikirjoista, oppikirjoista, tutkimusraporteista ja omatoimirakentajan kirjoista. Painettujen kirjojen lisäksi julkaisemme digitaalisia tuotteita, kuten CD-julkaisuja tai laskentaohjelmia. Monikieliset arkkitehtuurikirjat suunnataan myös kansainväliseen levikkiin. Lehdet Rakennustieto julkaisee neljää merkittävää ammattilehteä: Rakennus taito, RY. Rakennettu Ympäristö, Locus ja Kehittyvä Kiinteistö. Rakennustaito-lehti täytti 100 vuotta 2005 ja ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa. Kodin Rakennustieto -lehti on kuluttajille jaettava Rakennustiedon alueyksiköiden asiakaslehti. Kestävää kehitystä Rakennusmateriaalien päästöluokitus ja Ilmanvaihtotuotteiden puhtausluokitus ovat Rakennustietosäätiö RTS:n ylläpitämiä kansallisia, mutta kansaivälisestikin tunnettuja ja arvostettuja luokitusjärjestelmiä. Tutkitusti vähäpäästöiset tuotteet tunnistaa M1-merkistä. RT-ympäristöselosteissa esitetään suunnittelijoille ja rakentajille rakennusmateriaalien ympäristönäkökohtia, kuten energian kulutus sekä päästöt ilmaan ja veteen, helposti jalostettavassa muodossa. Luokitellut tuotteet löytyvät nettisivuiltamme. Rakennustiedon alueyksiköt näyttelyt, neuvonta, koulutus Rakennustiedon kotimaiset toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa ja Tampereella. Toimipisteissä on pysyvä rakennusmateriaalien ja -tarvikkeiden näyttely (Lappeenrannassa vain kirjakauppa). Niissä palvelee myös rakennusalan asiantuntija, joka auttaa asiakkaita, ammattilaisia ja omatoimirakentajia käytännön ohjein paikan päällä tai puhelimitse. Lisäksi näyttelyissä järjestetään alan koulutusta ja teematapahtumia. Kävijöitä on vuosittain noin 100 000. Ulkomaiset tytäryritykset sijaitsevat Tallinnassa, Tartossa ja Pietarissa. Tietokirjakaupat ja verkkokauppa Jokaisessa toimipisteessämme on tietokirjakauppa, josta on saatavilla kaikki kotimainen alan kirjallisuus ja Suomen paras valikoima ulkomaista rakennusalan kirjallisuutta. Kirjoja, sopimusasiakirjoja, lomakkeita ja ohjekortteja, yhteensä yli 4000 tuotetta, voi kätevästi ostaa myös verkkokaupasta, osoitteessa www.rakennustieto.fi. Kattavin rakennusalan mediakokonaisuus Rakennustiedon tietotuotteet ja näyttelyt tarjoavat käyttäjilleen asiantuntevaa, luotettavaa ja ajantasaista tietoa. Samalla ne toimivat monipuolisina medioina, joilla rakennustuoteteollisuuden ja -kaupan sekä alan palveluiden tuottajien on mahdollista tavoittaa tehokkaasti sekä alan ammattilaiset että omatoimirakentajat. Vieraskielinen tarvikeinformaatio tavoittaa myös kansainväliset asiakkaat.
Rakennustietosäätiö RTS Rakennustieto Oy Runeberginkatu 5 PL 1004, 00101 Helsinki Puh. 0207 476 400 rts@rakennustieto.fi rakennustieto@rakennustieto.fi www.rakennustieto.fi KOTIMAAN TOIMIPISTEET Helsingin Rakennuskeskus Rakennuskirjakauppa Runeberginkatu 5, 00101 Helsinki Puh. 0207 476 400 Rakennustieto Kuopio Kauppakatu 40-42, 70110 Kuopio Puh. 0207 476 494 kuopio@rakennustieto.fi ULKOMAISET RAKENNUSKESKUKSET Viron Rakennuskeskus (Eesti Ehituskeskus) Rävala pst. 8, 10143 Tallinn Puh. +372 6 604 555 ehituskeskus@ehituskeskus.ee www.ehituskeskus.ee ET-INFOkeskuse AS Rävala pst. 8 C 401,10143 Tallinn Puh. +372 6 604 535 etinfo@ehituskeskus.ee St.Petersburg Construction Centre Ltd Torzhkovskaya ul. 5, 197342 St.Petersburg Puh. +7 812 496 5214 infstroy@list.ru www.infstroy.ru Rakennustieto Lappeenranta Raatimiehenkatu 20 PL 233, 53101 Lappeenranta Puh. 0207 476 492 lappeenranta@rakennustieto.fi Rakennustieto Oulu Uusikatu 32, 90100 Oulu Puh. 0207 476 496 oulu@rakennustieto.fi Rakennustieto Tampere Satakunnankatu 18, 33210 Tampere Puh. 0207 476 497 tampere@rakennustieto.fi www.rakennustieto.fi Rakennustieto on kansainvälisen rakennuskeskusten liiton UICB:n jäsen. MJ/10.2007/800/KYRIIRI