Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna
Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan valtionavustuksia haettaessa, myönnettäessä ja niiden käytössä sekä valtionavustustoiminnan seurannassa, valvonnassa ja arvioinnissa. Lakia sovelletaan varhaiskasvatuksen kehittämisen avustuksissa. Päätöksessä mainitaan myös Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki 1705/2009 sovellettavana säännöksenä
Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden arviointi
Opetushallituksen sähköinen valtionavustusjärjestelmä Turvaa tiedon eheyden Haut sähköisinä Arviointi sähköisenä Sähköiset päätökset Seuranta Selvitykset Maksatusten järjestämistä kehitämme edelleen
Valtionavustusta saaneen toimijan vastuu Valtionavustuksen kohdentaminen päätöksen mukaiseen toimintaan Kirjanpidon seurannan järjestäminen (Audit trail) Päätöstietojen toimittaminen omaan taloushallintoon, jotta he pystyvät kohdentamaan saadun avustuksen oikealle seurantakohteelle! Raportointi- ja selvitysvastuu Käyttämättä jääneen avustuksen palauttaminen Varhaiskasvatuksen kehittäminen nimensä mukaisesti kyseessä on toiminnan kehittäminen
Opetushallituksen yleisohje valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille Ohje löytyy OPH:n internet-sivuilta http://oph.fi/rahoitus/valtionavustukset
Erityisavustukseen liittyvät ehdot ja rajoitukset Asianmukainen käyttö Hyväksyttävät menot Menot, joita ei hyväksytä Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Selvitys Valtionavustuksen palauttaminen Käyttötarkoituksen ja ehtojen muuttaminen Tarkastusoikeus
Huomattavaa toiminnassa Koordinaattorin vastuut Kirjaamiset erillään muusta kirjanpidosta (oma laskentatunniste, eri vuosina myönnetyistä eristä omat selvityksensä) Rahaa seurattava päätöksen mukaisesti Taloussuunnittelu, Excel suunnittelun apuna Yhteistyökumppanit ja näiden vastuut; yhteistyösopimukset Työajan seuranta Raportointivelvoite (velvollisuus toimittaa OPH:lle avustuksen käyttö- ja seurantatietoja)
Asianmukainen käyttö Päätöksen mukainen käyttö ja määritellyt ehdot Hankeen sisällöllisen kuvauksen ja talousarvion (käyttösuunnitelma) tulee vastata toisiaan. Hankesuunnitelman ja käyttösuunnitelman olennaiset muutokset tulee hyväksyttää OPH:ssa. Huom. Suulliset sopimukset eivät ole voimassa
Hankkeen talous Hankkeella hyväksyttävät kokonaisnettomenot Tulojen merkitys Hyväksyttävät kustannukset Omavastuuosuus, VÄHINTÄÄN 30 % Muu mahdollinen rahoitus Valtionavustus Menojen ja rahoituserien kirjaaminen kirjanpitoon
Kustannusten hyväksyttävyys Erityisavustusta saa käyttää avustuksen saajalle avustuskohteesta aiheutuviin ja siihen kohdistuviin menoihin. Nämä tulee pystyä osoittamaan kirjanpidosta. Kustannusten tulee olla tarpeellisia ja määrältään kohtuullisia. Kohtuullisuutta arvioidaan esim. pyytämällä tarjous hankittaessa tuotteita tai palveluja. Hintatiedustelu jos hankinta jää alle hankintalain raja-arvojen.
Kustannusten hyväksyttävyys Kohtuulliset palkkakustannukset ovat työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisia palkkoja. Yleiskustannuksia voidaan hyväksyä siltä osin, kun ne voidaan esittää hankkeelle välittöminä kustannuksina. Esim. toimitilojen vuokrat, puhelinkustannukset Ei laskennallisia kustannuseriä ALV on hyväksyttävä kustannus silloin, kun se jää avustuksen saajalle lopulliseksi kustannukseksi.
Esimerkki käyttösuunnitelmasta
Valtionavustuksen palauttaminen Valtionavustuslain (688/2001) 20 :n nojalla avustuksen saajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus tai sen osa tai, jos avustusta tai sen osaa ei voida käyttää avustuspäätöksessä edellytetyllä tavalla. Avustuksen saaja on velvollinen viipymättä palauttamaan avustuksen tai osan siitä, jos avustusta ei ole käytetty sen ajan kuluessa, jolloin se on avustuspäätöksen mukaan käytettävä, mikäli Opetushallitus ei ole hakemuksesta myöntänyt avustuksen käytölle lisäaikaa.
Valtionavustusten valvonta, seuranta ja raportointi Päätökset kesäkuu 2016 saajille Avustus maksetaan syyskuun loppuun mennessä Väliselvitys 30.6.2017 mennessä Loppuselvitys viimeistään 30.6.2018 Loppuselvitykseen liitettävä avustusta koskeva tositekohtainen kirjanpidon pääkirja Palautus Takasinperintä
KYSYMYKSIÄ? Voimmeko? Saammeko? Onko mahdollista? KIITOS!