KIRJALLINEN KYSYMYS 569/2004 vp Hoitohenkilökunnan velvollisuus ilmoittaa edunvalvonnan tarpeesta Eduskunnan puhemiehelle Holhoustoimilain puitteissa jokaisella, joka havaitsee edunvalvonnan tarpeen, on oikeus ilmoittaa asiasta holhousviranomaiselle. Erityisesti tämän lainsäädännön pitäisi velvoittaa hoitolaitoksissa työskenteleviä, koska pysyvästi laitoshoitoon sijoitettujen henkilöiden kyky suojata itseään ja omaisuuttaan on monissa tapauksissa varsin rajallinen heikon fyysisen tai psyykkisen terveydentilan vuoksi. Myöskään omaisilla ei aina ole mahdollisuutta olla selvillä esimerkiksi hoitokodin asukkaan luona vilpillisessä tarkoituksessa vierailevista henkilöistä. Viime aikoina on tullut esiin useita tapauksia, joissa laitoshoidossa olevaa henkilöä on erehdytetty ostamaan ylihintaisia esineitä tai heiltä on lainattu rahaa ilman aikomustakaan maksaa lainaa takaisin. Hoitolaitosten henkilökunta ei ole katsonut asian kuuluvan heille, vaikka laitoksen asukkaita on vilpillisten henkilöiden toimesta kuljetettu jopa pankin konttoriin nostamaan rahaa. Erityisesti päihde- ja huumeongelmaiset ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja pyrkineet tekemisiin hoitolaitosten asukkaiden kanssa. Pysyvään laitoshoitoon sijoitettu henkilö on poikkeuksetta sellaisessa fyysisessä tai psyykkisessä kunnossa, ettei hänellä ole mahdollisuuksia itse selviytyä kotona edes avohoidon kattavien tukitoimien avulla. Kyse on siis varsin huonokuntoisista henkilöistä. Omaiset ja myös hoidettava itse luottavat siihen, että hoitolaitoksen henkilökunta vastaa asukkaiden turvallisuudesta. Turvallisuudesta vastaamiseen kuuluu kiistatta myös se, että henkilökunta on selvillä ja valvoo sitä, ketkä vierailevat ja missä tarkoituksessa he vierailevat asukkaiden luona. Vierailijoiden valvonnan suhteen ensisijaista on hoitohenkilökunnan ja omaisten yhteistyö. Lainsäädännön puitteissa myös hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus toimia siten, että ilmeinen edunvalvonnan tarve saatetaan holhousviranomaisen tietoon. Käytännössä ilmoitus holhouksen tarpeesta kuitenkin jää useimmiten tekemättä, ja henkilökunta ottaa sen kannan, ettei asia kuulu heille. Koska edunvalvonnan tarpeesta on oikeus ilmoittaa holhousviranomaiselle, suoranaista lainsäädännön muutostarvetta ei ole. Ilmoitusoikeus on saatettava kattavasti hoitohenkilökunnan tietoon ja tarvittaessa myös tehostettava valvontaa sen havaitsemiseksi, toteutetaanko laitoshoidossa hoitokäytäntöjä, jotka ovat asukkaiden kannalta riittävän turvallisia suhteessa ulkopuolisiin henkilöihin ja heidän kanssakäymiseensä hoidettavien kanssa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä tehostaakseen holhousviranomaisten ja hoitohenkilökunnan sekä omaisten välistä yhteydenpitoa edunvalvonnan tarpeessa olevien henkilöiden aseman turvaamiseksi? Versio 2.0
Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2004 Pertti Hemmilä /kok 2
Ministerin vastaus KK 569/2004 vp Pertti Hemmilä /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pertti Hemmilän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 569/2004 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä tehostaakseen holhousviranomaisten ja hoitohenkilökunnan sekä omaisten välistä yhteydenpitoa edunvalvonnan tarpeessa olevien henkilöiden aseman turvaamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Uusi laki holhoustoimesta tuli voimaan 1.12.1999. Uuteen lakiin sisältyy säännös, joka antaa muun muassa hoitolaitoksissa työskenteleville oikeuden vaitiolovelvollisuuden estämättä ilmoittaa edunvalvonnan ilmeisessä tarpeessa olevasta henkilöstä holhousviranomaisena toimivalle maistraatille. Mainittu säännös on merkittävä parannus vanhaan lakiin nähden, koska sen aikana oli epäselvää, oliko esimerkiksi terveydenhuoltohenkilöstöön kuuluvilla oikeus ilmoittaa edunvalvonnan tarpeessa olevasta henkilöstä holhousviranomaiselle. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista vuonna 2000 annetun lain 9 :n 2 momentissa kunnan sosiaalihuollon toimielimelle on asetettu velvollisuus ilmoittaa holhousviranomaiselle henkilöstä, joka on ilmeisen edunvalvonnan tarpeessa. Oikeusministeriön alaisuudessa toimii työryhmä, jonka tehtävä on selvittää holhoustoimen kehittämistarpeita ja etsiä vastauksia käytännön toimintatapoja koskeviin kysymyksiin. Työryhmä on suosittanut maistraateille yhteistyötä kuntien sosiaali- ja terveystoimen viranomaisten kanssa, jotta eri viranomaisten vastuualueiden rajat eivät vaikeuttaisi suojaa tarvitsevien ihmisten eduista huolehtimista. Työryhmän saamien tietojen mukaan holhousviranomaisille tehdään huomattavassa määrin ilmoituksia erilaisissa laitoksissa ja palvelutaloissa olevien henkilöiden ilmeisestä edunvalvonnan tarpeesta. On myös varsin tavallista, että ilmoitus edunvalvonnan tarpeesta tulee pankista, jossa on havaittu ongelmia asioiden hoidossa. Omaisilla, sukulaisilla ja ystävillä on tärkeä merkitys laitoshoidossa olevalle henkilölle. Heidän panoksensa henkilön hyvinvoinnin kannalta on keskeistä. Kun maistraatti saa ilmoituksen edunvalvonnan tarpeessa olevasta henkilöstöstä, se yleensä ottaa yhteyttä henkilön omaisiin. Maistraatin tehtävänä on yhdessä päämiehen ja hänen lähiomaistensa kanssa löytää päämiehelle hyvä ratkaisu, jonka avulla hänen taloudelliset asiansa tulevat hoidetuiksi. Samalla voidaan selvittää, miten voidaan estää päämiehen taloudellinen hyväksikäyttö. Hoitolaitoksen henkilökunnan tehtävänä on vastata laitoksessa olevien henkilöiden terveyden ja siisteyden hoitoon sekä ruokahuoltoon liittyvistä tehtävistä. Hoitolaitoksen henkilökunnan vastuu talossa asuvan henkilön taloudellisista asioista rajoittuu siihen, että he havaittuaan jonkun olevan ilmeisen edunvalvonnan tarpeessa ovat oikeutettuja ilmoittamaan siitä maistraatille. Tämän vuoksi läheisten aktiivisuus edunvalvontapalveluiden saamiseksi päämiehelle on erityisen tärkeä. Läheiset voivat ottaa yhteyttä maistraattiin ja saada sieltä tarvittavia neuvoja. Viranomaisten yhteistyötä edunvalvontaasioissa on pyritty parantamaan myös valtakunnan tasolla. Sisäasiainministeriö on asettanut keväällä 2004 edunvalvonnan yhteistyöryhmän, 3
Ministerin vastaus jossa on edustus sisäasiainministeriöstä, oikeusministeriöstä ja sosiaali- ja terveysministeriöstä. Mukana ovat myös Kuntaliitto sekä maistraattien ja yleisten edunvalvojien edustajat. Työryhmässä on tarkoitus keskustella muun muassa juuri sellaisista viranomaisten yhteistoimintaan liittyvistä kysymyksistä, joita kirjallisessa kysymyksessä on otettu esille. Kehittämisajatukset, joihin työryhmä päätyy, on sen jälkeen tarkoitus toteuttaa viranomaistoiminnassa. Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta 2004 Oikeusministeri Johannes Koskinen 4
Ministerns svar KK 569/2004 vp Pertti Hemmilä /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 569/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Pertti Hemmilä /saml: Vilka åtgärder avser regeringen att vidta för att effektivisera kontakterna mellan förmyndarmyndigheter, vårdpersonal och anhöriga i syfte att trygga de personers ställning som är i behov av intressebevakning? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: En ny lag om förmyndarverksamhet trädde i kraft 1.12.1999. I den finns en bestämmelse som ger bl.a. personalen vid en vårdinrättning rätt att trots tystnadsplikt anmäla att någon uppenbarligen är i behov av intressebevakning. Anmälan görs hos den magistrat som är förmyndarmyndighet. Denna bestämmelse utgör en märkbar förbättring jämfört med den gamla lagen, eftersom det tidigare var oklart om t.ex. hälsovårdspersonalen hade rätt att till förmyndarmyndigheten anmäla en person som var i behov av intressebevakning. I 9 2 mom. i lagen från 2000 om klienters ställning och rättigheter inom socialvården åläggs kommunernas socialvårdsorgan att göra en anmälan till förmyndarmyndigheten när en person uppenbart är i behov av intressebevakning. Justitieministeriet har en arbetsgrupp för att utreda utvecklingsbehovet inom förmyndarverksamheten och söka svar på frågor som gäller de praktiska rutinerna. Arbetsgruppen har föreslagit samarbete mellan magistraterna och de kommunala social- och hälsovårdsmyndigheterna så att gränsen mellan de olika myndigheternas ansvarsområden inte försvårar intressebevakningen för dem som är i behov av skydd. Enligt uppgifter som arbetsgruppen fått del av görs det anmärkningsvärt många anmälningar till förmyndarmyndigheterna om personer som har ett uppenbart behov av intressebevakning och som är intagna på anstalt eller servicehem. Det är också mycket vanligt att en anmälan om behovet av intressebevakning kommer från en bank där man har lagt märke till problem i samband med skötseln av ärenden. Anhöriga, släkt och vänner är viktiga för en person som får vård på anstalt. Deras insats är väsentlig för klientens välbefinnande. När magistraten får en anmälan om en person som behöver intressebevakning, tar magistraten i regel kontakt med de anhöriga. Magistraten skall i samråd med huvudmannen och hans eller hennes anhöriga hitta en lämplig lösning som gör det möjligt att sköta huvudmannens ekonomiska ärenden. Samtidigt kan man reda ut möjligheterna att förhindra att huvudmannen utnyttjas ekonomiskt. De anställda vid en vårdinrättning skall svara för frågor som hör samman med klienternas hälsa, hygien och kost. Personalens ansvar för en klients ekonomiska ärenden inskränks till att de har rätt att till magistraten anmäla att de upptäckt att någon har ett uppenbart behov av intressebevakning. För att huvudmannen skall få intressebevakningstjänster är det därför särskilt viktigt med aktivitet från de närståendes sida. De närstående kan kontakta magistraten för att få de råd som behövs. Förbättrat samarbete i intressebevakningsfrågor har eftersträvats mellan myndigheterna också på riksplanet. Våren 2004 tillsatte inrikesministeriet en arbetsgrupp för intressebevakningssamarbete. I arbetsgruppen sitter företrädare för inrikesministeriet, justitieministeriet och social- 5
Ministerns svar och hälsovårdsministeriet. Kommunförbundet och företrädare för magistraterna och de allmänna intressebevakarna deltar också i arbetet. Meningen är att i arbetsgruppen diskutera bl.a. det myndighetssamarbete som det skriftliga spörsmålet lyft fram. De utvecklingsidéer som arbetsgruppen stannar för kommer sedan att genomföras i myndigheternas verksamhet. Helsingfors den 15 juli 2004 Justitieminister Johannes Koskinen 6