Ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Insinööritieteiden korkeakoulussa

Samankaltaiset tiedostot
Insinööritieteiden korkeakoulu/oppimispalvelut

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun sovellusohje opintojen hyväksilukemisesta

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Ohje aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) toimintatavoista. Taustaksi

Opintojen hyväksiluku

pnro 180^54^i Sffi 12-

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

AHOT-menettelyt Tampereen yliopistossa

Aiemmin hankitun osaamisen hyväksilukemisen (AHOT) linjaukset Oulun yliopistossa

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN LAPIN YLIOPISTOSSA

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMINEN POLAMKISSA. Menettelyohje

Hyväksiluetut opinnot tai osaaminen voivat korvata opetussuunnitelman opintoja tai ne voidaan sisällyttää opetussuunnitelman opintoihin:

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

TOIMINTAOHJE Nimi: Hyväksilukeminen Prosessi johon toimintaohje liittyy (nimi,nro):

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) Sibelius-Akatemiassa

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

Tärkeää huomioitavaa:

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN PERIAATTEET TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosääntö

AIKAISEMMIN TAI OPINTOJEN AIKANA MUUALLA HAN- KITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMI- NEN (AHOT)

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon

KOHTI LAADUKASTA TUTKINTOA

Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

HANKITUN OSAAMISEN ARVIOINTI JA HYVÄKSILUKEMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

Valtioneuvoston asetus

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Opintojen ja osaamisen hyväksilukeminen Polamkissa - menettelyohje

OPISKELIJAN EAHOT-OHJE

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot

Ahotointiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia

Johtamiskorkeakoulun tutkintoja koskevat määräykset

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Aalto-yliopiston yleiset opetusta ja opiskelua koskevat säännöt

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 8/2018)

YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Lomakkeen nimi: AHOT 1B

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma

2 Opinto-oikeus: Tutkintoon johtava opinto-oikeus, jollei toisin mainita.

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu

syksy 2016 Mitä tarkoittaa osaamisen tunnustaminen, OSTU?

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää

OPISKELIJAN EAHOT-OHJE

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN AIKUISLUKIOISSA

Tärkeää huomioitavaa:

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Ulkomaan vaihto-opinnot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Yhteiset tutkinnon osat

Opetussuunnitelma alkaen

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Humanistisyhteiskuntatieteellinen. tiedekunta. Opiskelijoiden orientaatio, Maija Pöyhönen, Salla Kujala, Tiina Rinne

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Arviointisuunnitelma alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Transkriptio:

1 (6) Hyväksytty n akateemisessa komiteassa Ohjeet opintojen hyväksilukemisesta ssa 1 Taustaa ja rajauksia Opintojen hyväksilukemisen taustalla olevia ohjeita ja säädöksiä Yliopistolain 44 3 momentti koskien opintojen hyväksilukemista, Tutkintoasetus 794/2004 (valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista) Aalto-yliopiston yleiset opetusta ja opiskelua koskevat säännöt 36 koskien opintosuorituksen hyväksilukemista, n tutkintosääntö koskien opintojen hyväksilukemista sekä Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston yleisten ohjeiden opintojen hyväksilukemisesta (kohta 2.4.4) mukaan Aalto-yliopiston t antavat opintojen hyväksilukemisesta tarvittaessa tarkempia määräyksiä. Nämä ohjeet koskevat sekä alempiin että ylempiin tutkintoihin kuuluvien opintojen hyväksilukemista ssa. Jatko-opintojen osalta hyväksiluku tehdään tutkintovaatimusten kautta. Ohjeiden ulkopuolelle on rajattu ei-muodollisessa koulutuksessa ja työkokemuksen kautta hankitun osaamisen hyväksilukeminen. 2 Käsitteet Opintojen hyväksilukemisella tarkoitetaan sekä tutkintoon kuuluvien kurssien korvaamista muualla hankitulla osaamisella että aiemmin hankitun osaamisen sisällyttämistä (liittämistä) osaksi tutkintoa. Korvaaminen tarkoittaa tutkintovaatimuksiin kuuluvien opintojen korvaamista muualla suoritetuilla opinnoilla tai muulla osaamisella. Korvaaminen edellyttää sisällöllistä vastaavuutta ja sitä, että muut opinnot tai osaaminen ovat samantasoisia kuin korvattavat opinnot. Tutkintovaatimuksiin kuuluvia opintoja korvattaessa edellytetään, että muualla suoritetut opinnot tai muu osaaminen vastaa laajuudeltaan korvattavia opintoja. Sisällyttäminen tarkoittaa muualla suoritettujen opintojen tai muun osaamisen liittämistä osaksi tutkintoa esimerkiksi vapaasti valittaviin opintoihin. Tällöin ei edellytetä sisällöllistä vastaavuutta, mutta opintojen on oltava tasoltaan tutkintovaatimusten mukaisia. 3 Hyväksilukemisen periaatteet n ohjeet opintojen hyväksilukemisesta noudattavat pieniä tarkennuksia lukuun ottamatta Aaltoyliopiston yleisiä ohjeista opintojen hyväksilukemisesta https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageid=3774399 ja niistä johdettuja periaatteita. Hyväksilukeminen edellyttää aina, että hyväksiluettavan tutkinnon osan (kurssi tai opintokokonaisuus) osaamistavoitteet Korkeakoulun vahvistaman opetussuunnitelman mukaisesti on suoritettava pääsääntöisesti koulutusohjelman tai vastaavan kokonaisuuden kannalta keskeiset syventävät opinnot, joita ovat tyypillisesti pääaineen tai esimerkiksi opinnäytteen tekemisen kannalta relevantit opinnot. Tämä tarkoittaa sitä, että näihin opintoihin voidaan hyväksilukea vain selvää sisällöllistä vastaavuutta (korvaavuus) osoittavia opintoja. Yliopistossa suoritettuja opintoja voidaan hyväksilukea sekä alempaan että ylempään tutkintoon. Lähtökohtaisesti ammattissa suoritettuja opintoja ei voi hyväksilukea n tutkintoon. Vain erityisestä syystä ammattissa suoritettuja opintoja voidaan hyväksilukea tekniikan kandidaatin tutkintoon.

2 (6) Tietyn alan ammattitutkinnolla suoraan ylempään koulutusohjelmaan hyväksytyksi tullut ei voi sisällyttää tutkintoonsa kyseisen alan peruskursseja. Hakukelpoisuuden antavasta tutkinnosta ei pääsääntöisesti voi lukea hyväksi opintoja. Poikkeuksen voi muodostaa maisterivaiheen valinnoissa hakukelpoisuuden osoittava ylempi ammattitutkinto tai jos hakukelpoisuuden antaa maisteritutkinto tai yliopistollinen jatkotutkinto. Hyväksiluvun edellytyksenä kaikissa tapauksissa on, että hakukelpoisuuden antava tutkinto sisältää opiskeltavan ylemmän tutkinnon osaamistavoitteiden kannalta relevantteja opintoja. Tutkintoon voi hyväksilukea toiseen samantasoiseen tutkintoon kuuluvia opintoja sellaisiin kokonaisuuksiin, jotka ovat pakollinen osa opiskelijan tutkintoa ja joiden sisällä ei ole valinnaisuutta (esim. perusopinnot). Opiskelija voi perustellusta syystä (esim. kokonaisuus tukee suoritettavaa tutkintoa) myös hyväksilukea tutkintoonsa sellaisen sivuainekokonaisuuden, jonka opinnot kuuluvat jo toiseen tutkintoon. Lisäksi vapaasti valittaviin voi hyväksilukea suoritettavan tutkinnon osaamistavoitteet täyttäviä kursseja, jotka kuuluvat jo toiseen tutkintoon. Pääaineen valitaan niin, että opiskelijalle muodostuu uutta osaamista. Kieliopinnot Yliopiston tai muun kotimaisen n tutkintovaatimusten mukaisesti suoritetut kieliopinnot voivat korvata n tutkintoon vaadittavat kieliopinnot. Mikäli n tutkintoon vaaditaan enemmän pakollisia kieliopintoja tai kieliopintoja useammissa kielissä tai niihin liittyy muuten n omia osaamistavoitteita, opiskelijan on suoritettava vaadittavat kieliopinnot. Opiskelija voi osoittaa osaamisensa kieliopinnoissa esimerkiksi tentillä tai muulla opettajan tai arvioitsijan määräämällä tavalla. Mikäli opiskelija suorittaa ssa ainoastaan ylemmän tutkinnon, eikä kieliopintoja ole sisältynyt hänen aiempaan tutkintoonsa, kieliopinnot on suoritettava. Ulkomailla suoritetut opinnot Opiskelija voi suorittaa opintoja ulkomaisissa yliopistoissa ja hyväksilukea niitä tutkintoonsa jäljempänä mainituin edellytyksin. Kysymys voi olla vaihto-opinnoista, joita opiskelija suorittaa sellaisissa ulkomaisissa yliopistoissa, joiden kanssa Aaltoyliopistolla tai lla on sopimus opiskelijavaihdosta. Opiskelija voi suorittaa opintoja ulkomaisissa yliopistoissa myös edellä mainitun opiskelijavaihdon ulkopuolella. Ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksilukemisen edellytyksenä on, että opiskelija laatii ja hyväksyttää ennen lähtöään opiskelemaan ulkomaiseen yliopistoon opintosuunnitelman, josta käy ilmi, mitä opintoja ja mihin osiin tutkintoa (mihin opintokokonaisuuksiin) opinnot hänen tutkinnossaan sijoitetaan. Opintosuunnitelma on hyväksytettävä hyvissä ajoin etukäteen ennen ulkomaiseen yliopistoon lähtemistä, jotta opintosuunnitelma ehditään käsitellä ja hyväksyä. Mikäli opiskelija ei voi noudattaa etukäteen hyväksyttyä suunnitelmaa, hänen tulee ottaa yhteyttä ensisijaisesti siihen henkilöön, joka on hyväksynyt hänen opintosuunnitelmansa ja pyrkiä saamaan hyväksyntä opintosuunnitelman muutoksille. Opintokoordinaattori ja/tai koulutusohjelman suunnittelija voivat auttaa uuden suunnitelman hyväksyttämisessä. Opiskelijan suoritettua opintonsa ulkomailla, hyväksilukupäätös on pyrittävä tekemään suunnitelman mukaisena mahdolliset suunnitelmaan tulleet muutokset huomioon ottaen. Mikäli opiskelija on suorittanut opintoja ulkomaisissa yliopistoissa ennen opinto-oikeuden saamista un, hän voi hakea hyväksilukua normaalin hyväksilukumenettelyn kautta. Luottamustoimet ja maanpuolustus Luottamustoimesta, joka on kestänyt vähintään vuoden, voidaan hyväksilukea suorituksia tutkintoon n päätöksen mukaan. Opiskelijat voivat hakea opintojen hyväksilukua työskentelystä yliopiston tai dekaanin asettamassa toimielimessä (yliopiston tai n akateeminen komitea tai koulutusneuvosto) tai Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan elimissä (edustajisto, hallitus). Hyväksilukua ei voi hakea poliittisen toiminnan, ammattiainekerhotoiminnan tai kiltatoiminnan perusteella. Tietyssä toimielimessä työskentelyn perusteella voi saada opintopisteitä vain kerran ja enintään 1 op toimikaudelta

3 (6) siten, että luottamistoimista tutkintoon voidaan sisällyttää enintään 2 op. Hyväksilukeminen edellyttää, että opiskelija on osallistunut aktiivisesti toimielimen kokouksiin (aktiivinen osanotto ja osallistuminen kokouksiin). Asevelvollisuuden suorittamisen yhteydessä saatua osaamista ei hyväksilueta ssa. Mikäli opiskelija suorittaa asevelvollisuuden aikana esimerkiksi Maanpuolustusn (MPKK) järjestämänä sellaista koulutusta, josta annetaan MPKK:n myöntämät opintopisteet, koulutus voidaan hyväksilukea n päätöksen mukaan edellyttäen, että hyväksiluettavan tutkinnon osan osaamistavoitteet Muualla hankitun osaamisen vanheneminen Alempaan ja ylempään tutkintoon voidaan hyväksilukea enintään yhtä vanhoja opintoja kuin mikä on opintosuoritusten voimassaoloaika kulloinkin voimassa olevan tutkintosäännön mukaan. Perustellusta syystä voidaan hyväksilukea vanhempia opintoja. Suoritusajankohta lasketaan alkuperäisestä suorituspäivämäärästä. 4 Hyväksiluettavien opintojen määrä Todistuksen myöntäminen Aalto-yliopiston insinööritieteiden sta edellyttää, että vähintään puolet opinnoista, mukaan lukien opinnäyte ja kypsyysnäyte, on suoritettu opiskelijan koulutusohjelman opetussuunnitelman mukaisesti (Tutkintosääntö). Hyväksiluettavien opintojen enimmäismäärät ssa: Tekniikan kandidaatti: 90 op Diplomi-insinööri: 60 op Poikkeuksena ovat mm. erikseen sovitut kaksoistutkintoon johtavat koulutusohjelmat. 5 Hyväksilukemisen hakeminen Opiskelija käynnistää hyväksilukemisen hakemisen oman koulutusohjelman Opinto- ja opiskelijapalveluissa. Opiskelijalla on vastuu huolehtia hyväksilukuun tarvittavan näytön hankkimisesta. Opiskelijaa opastetaan asianmukaisen ja riittävän dokumentaation esittämisessä ja ohjataan tarvittavan lisänäytön esittämiseen. Hyväksilukemista haetaan n lomakkeella https:/into.aalto.fi/display/fimastereng/lomakkeet Hakemus liitteineen palautetaan henkilökohtaisesti opiskelijan oman koulutusohjelman opintopalveluihin. Liitteet: virallinen yliopiston/oppilaitoksen opintosuoritusote/todistus selvitys muualla suoritettujen kurssien sisällöstä ja osaamistavoitteista, esim. yliopiston/oppilaitoksen opintooppaasta hyväksytty opintosuunnitelma, josta käy ilmi, mihin osiin tutkintoa hyväksiluettavat aiotaan sijoittaa luottamustoimintaa koskevan hyväksilukuhakemuksen liitteenä vähintään 3 -sivuinen raportti, josta ilmenee hakijan aktiivisuus ko. luottamustoiminnassa, hakijan reflektointi oppimastaan ja luottamustoiminnan yhteydessä hankitun osaamisen yhteys oman alan tutkinnon osaamistavoitteisiin ja työelämävalmiuksiin. Opiskelija kuvaillee raportissa luottamustoiminnan tehtäväänsä, vastuualuettaan sekä ajankäyttöään. Opiskelija kertoo raportissa, millaisia taitoja hän oppi luottamustehtävässään ja millaista hyötyä näistä taidoista hänelle on ollut esimerkiksi opinnoissa, työelämässä tai muissa yhteyksissä. muut mahdolliset hyväksiluvun arvioimiseksi tarvittavat liitteet (esimerkiksi luotettava selvitys ulkomailla suoritettujen opintojen arvosana-asteikoista ja laajuuksista ECTS-pisteinä) Opiskelijan velvollisuutena on toimittaa kaikki hyväksilukupäätöksen tueksi tarvittavat dokumentit ja hankkia tarvittavat puoltolausunnot.

4 (6) Hyväksilukuun liittyvät ohjeet ja lomakkeet löytyvät Into-portaalista. suosittaa, että hyväksilukemista haetaan mahdollisimman nopeasti opintojen aloittamisen tai muualla hankitun osaamisen suorittamisen jälkeen. Tässä yhteydessä opiskelijan tulee laatia tai päivittää henkilökohtainen opintosuunnitelma opintojen sujuvan etenemisen varmistamiseksi. Opintosuunnitelma laaditaan Opinto- ja opiskelijapalveluiden ohjeiden mukaisesti. Vasta opintonsa aloittaneen opiskelijan kohdalla opintosuunnitelma suositellaan laadittavaksi hyväksilukuprosessin yhteydessä, mikäli hyväksiluettavien opintojen määrä ratkaisevasti vaikuttaa ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnatun mallilukujärjestyksen toteuttamiseen. 6 Hyväksiluettujen opintojen merkitseminen opintorekisteriin Kurssin, opintokokonaisuuden tai moduulin hyväksilukeminen merkitään opintorekisteriin siten, että alkuperäisen suorituksen paikka ja suoritusaika on näkyvissä. Suomessa suoritetut opinnot merkitään opintorekisteriin arvosanalla 1-5 (tarvittaessa opintojen arvosanat muunnetaan asteikolle 1-5). Ulkomailla suoritetut opinnot merkitään opintorekisteriin siten, että hyväksiluettujen opintojen alkuperäinen arvosana muunnetaan opiskelijan koulutusohjelmassa sovellettavaan, hyväksiluetussa kurssissa tai opintokokonaisuudessa käytettyyn arvosteluasteikkoon, jos vastaavuus on selkeästi osoitettavissa. Arvosanaksi merkitään hyväksytty, jos vastaavuus ei ole yksiselitteisesti osoitettavissa. Erikoistapauksissa (esim. kaksoistutkinto-ohjelmat, kansainväliset pääaineet) toimitaan siten kuin niistä on erikseen päätetty. Ulkomailla suoritetuista opinnoista opiskelijalla on aina oikeus saada arvosanamerkinnäksi hyväksytty. Samassa yliopistossa suoritetut opinnot merkitään opiskelijalle aina samalla tavalla joko kaikkien suoritusten osalta alkuperäiset arvosanat tai kaikki suoritukset käyttäen merkintää hyväksytty. Kun korvaavan kurssin laajuus on sama kuin korvattavan kurssin laajuus, kurssikorvaavuus merkitään opintorekisteriin Aalto-yliopiston kurssikoodilla ja korvattavan kurssin laajuisena. Mikäli korvaava kurssi on opintopistemäärältään korvattavaa kurssia laajempi, opintorekisteriin tehdään kaksi kirjausta: korvaavuus korvattavan kurssin kurssikoodilla ja laajuudella sekä ylijäävät opintopisteet muualla suoritettujen opintojen kurssikoodilla (lisätiedoksi tulee alkuperäisen kurssin nimi) Muualla suoritetun opinnon suorituspäivämääräksi merkitään opintorekisteriin kyseisen opinnon alkuperäinen suorituspaikka ja suorituspäivämäärä, mikäli se näkyy opiskelijan toimittamassa alkuperäisessä opintosuoritusotteessa. Jos suorituspäivää ei ole merkitty alkuperäiseen opintosuoritusotteeseen, suorituspäiväksi merkitään hyväksilukupäätöksen päivämäärä. Suoritusajan ja paikan lisäksi opintorekisteriin kirjataan hyväksilukupäätöksen päivämäärä. Hyväksiluettujen suoritusten kirjaamisessa opintorekisteriin voidaan soveltaa sitä periaatetta, jonka mukaan ennen opinto-oikeuden saamista suoritetut opinnot kirjataan päivämäärälle 1.9. sille vuodelle, jolloin opinto-oikeus on saatu. 7 Päätöksenteko ja tiedotus Luku 7 koskee vuoden 2005 tutkintorakenteen mukaan opiskelevia kandidaatti- ja maisterivaiheen opiskelijoita. Päätös hyväksilukemisesta tehdään esittelystä. Esittely järjestetään koulutusohjelman opinto- ja opiskelijapalveluista. Kokonaisuus, johon hyväksiluetaan Hyväksiluvun muoto Päätöksentekijä Perusopintojen kaikille pakolliset Pääaineen pakolliset Korvaavuus Koulutusohjelman johtaja kurssin vastuuopettajan puoltolausunnon perusteella Pääsääntöisesti korvaavuus Koulutusohjelman johtaja pääaineesta vastaavan professorin lausunnon perusteella

5 (6) Sisällyttäminen, jos opiskelijan pääaineen opinnot kokonaisuutena täyttävät sille asetetut osaamistavoitteet ja mahdolliset myöhempien kurssien esitiedot Pääaineen valinnaiset Sisällyttäminen Koulutusohjelman johtaja pääaineesta vastaavan professorin puoltolausunnon perusteella Sivuaineen pakolliset ja valinnaiset Pakollisissa kursseissa ensisijaisesti korvaavuus Sisällyttäminen, jos opiskelijan sivuaineen opinnot kokonaisuutena täyttävät sille asetetut osaamistavoitteet ja mahdolliset myöhempien kurssien esitiedot Koulutusohjelman johtaja sivuaineesta vastaavan professorin puoltolausunnon perusteella Poikkeuksena ne opintokokonaisuudet, joiden alana on joku muu kuin tekniikka (ei ole omistajaa tai valmis kokonaisuus muualta) - koulutusohjelman johtaja päättää ilman puoltolausuntoa Vapaasti valittavat Sisällyttäminen Koulutusohjelman johtaja Moduulin sisällön muutos Tutkinnon pakolliset vieraan kielen opinnot Toinen kotimainen kieli Sisällyttäminen Koulutusohjelman johtaja moduulin vastuuprofessorin puoltolausunnon perusteella. Sisällyttäminen Koulun oppimispalvelut. Tarvittaessa asiatarkistus ao. vastuulehtori. Korvaavuus Koulun oppimispalvelut. Harjoittelu Sisällyttäminen Alemman tutkinnon harjoittelu: harjoittelusta vastaava professori tai hänen valtuuttamansa henkilö. Ylemmän tutkinnon harjoittelu: Koulutusohjelman johtaja Luottamustoimet Sisällyttäminen Koulutusohjelman johtaja Aalto-yliopiston yleisten ohjeiden opintojen hyväksilukemisesta mukaan (kohta 2.4.2): Hyväksilukemista koskeva päätös annetaan kirjallisena ja siitä on käytävä ilmi päätöksen perustelut. Päätökseen haetaan muutosta siten kuin Aalto-yliopiston OOS 37 :ssä määrätään. Opintojen hyväksilukemiseen tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua päätöksen tekijältä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen tyytymätön voi hakea oikaisua Aalto-yliopiston tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista." 7.1 Päätöksenteko ja tiedotus Luku 7.1 koskee vuoden 2013 tutkintorakenteen mukaan opiskelevia kandidaattivaiheen opiskelijoita. Päätös hyväksilukemisesta tehdään esittelystä. Esittely järjestetään koulutusohjelman opinto- ja opiskelijapalveluista. Kokonaisuus, johon hyväksiluetaan Hyväksiluvun muoto Päätöksentekijä

6 (6) Perusopintojen kaikille pakolliset Korvaavuus Pääaineesta vastaava professori kurssin vastuuopettajan puoltolausunnon perusteella Pääaineen pakolliset Pääsääntöisesti korvaavuus Sisällyttäminen, jos opiskelijan pääaineen opinnot kokonaisuutena täyttävät sille asetetut osaamistavoitteet ja mahdolliset myöhempien kurssien esitiedot Pääaineesta vastaava professori. Pääaineen valinnaiset Sisällyttäminen Pääaineesta vastaava professori. Sivuaineen pakolliset ja valinnaiset Pakollisissa kursseissa ensisijaisesti korvaavuus Sisällyttäminen, jos opiskelijan sivuaineen opinnot kokonaisuutena täyttävät sille asetetut osaamistavoitteet ja mahdolliset myöhempien kurssien esitiedot Pääaineesta vastaava professori sivuaineesta vastaavan professorin puoltolausunnon perusteella. Vapaasti valittavat Sisällyttäminen Pääaineesta vastaava professori. Tutkinnon pakolliset vieraan kielen opinnot Toinen kotimainen kieli Sisällyttäminen Koulun oppimispalvelut. Tarvittaessa asiatarkistus ao. vastuulehtori. Korvaavuus Koulun oppimispalvelut. Luottamustoimet Sisällyttäminen Pääaineesta vastaava professori. Aalto-yliopiston yleisten ohjeiden opintojen hyväksilukemisesta mukaan (kohta 2.4.2): Hyväksilukemista koskeva päätös annetaan kirjallisena ja siitä on käytävä ilmi päätöksen perustelut. Päätökseen haetaan muutosta siten kuin Aalto-yliopiston OOS 37 :ssä määrätään. Opintojen hyväksilukemiseen tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua päätöksen tekijältä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen tyytymätön voi hakea oikaisua Aalto-yliopiston tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista." 8 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset Tämä hyväksilukuohje on voimassa 1.1.2015 alkaen. Hyväksilukuohjetta on päivitetty lukujen 7 Päätöksenteko ja tiedotus (koskee TS 2005) ja 7.1 Päätöksenteko ja tiedotus (koskee TS 2013) osalta. Nämä ohjeet kumoavat aiemmat, vastaavista asioista annetut ohjeet sikäli, kuin ne ovat ristiriidassa näiden ohjeiden kanssa.