Pesäpuun juhlalehti 10 v. Lupaus lapselle
Pesäpuun lehti 2009 juhla 3... Pääkirjoitus 4... Pesäpuu 10 v. järjestön historiaa muistellen 7... Lupaus lapselle -kolumnit Arajärvi, Pentti (s. 7) Aula, Maria Kaisa (s. 8) Bardy, Marjatta (s. 10) Brax, Tuija (s. 11) Evilä, Tommi (s. 12) Heino, Tarja (s. 14) Hildén, Eija (s. 15) Hurtig, Johanna (s. 16) Hyssälä, Liisa (s. 17) Juurikkala, Kaija (s. 18) Karinsalo, Ritva (s. 19) Ketola, Jari (s. 20) Pösö, Tarja (s. 21) Risikko, Paula (s. 22) Ruohonen, Marita ja Vehniäinen, Jussi (s. 23) Rönkä, Anna (s. 24) Saarinen, Mikael (s. 26) Sailas, Raimo (s. 27) Suurpää, Leena (s. 28) Tuovila, Pirjo (s. 30) Turkka, Ville (s. 32) 34...Mikä Pesäpuu on? 37...Pesäpuun välineet ja koulutukset 38...Pesäpuun julkaisut Pesäpuu ry on lastensuojelujärjestö, jonka 10-vuotisen toiminnan sekä vaikuttamis- ja kehittämistyön keskipisteessä ovat olleet lastensuojelun piirissä olevat lapset ja heidän kanssaan työskentelevät aikuiset. Pesäpuussa on kehitetty työskentelymalleja, oppaita, lapsilähtöisiä välineitä sekä koulutuksia, jotta lasten ääni kuuluisi paremmin lastensuojelussa. Kaikki kehittämistyön hedelmät kantavat nimeä LUPAUS LAPSELLE. 2 Pesäpuun juhlalehti 2009
Lupaus lapselle Pesäpuu 10 vuotta! Pesäpuu on nimennyt kehittämänsä työmenetelmät ja niihin liittyvät välineet Lupaus lapselle -tuotteiksi. Lupaamme lapsille, että kehittämistyössämme lähtökohtana on aina lapsen tarpeet. Ajatus on keskeisenä myös PRIDE-ohjelmassa, jossa sijaisvanhemmilta edellytettävät valmiudet ovat syvästi lapsen tarpeesta lähteviä. Voimmeko me tietää, mitä ovat lastensuojelun asiakkaina olevien lasten tarpeet? Emme ainakaan, jos teemme kehittämistyötä toimistossa, kaukana lapsista ja käytännön työstä. Tarvitsemme palautetta lapsilta ja nuorilta, sijaisvanhemmilta ja lastensuojelutyöntekijöiltä. Palautekaan ei riitä yksin lapsille ja nuorille täytyy antaa mahdollisuus osallistua itse kehittämistyöhön. Voi kuulostaa fraasilta, mutta lapset ovat asiantuntijoita omassa asiassaan! Lapset ja nuoret tulee myös kohdata käyttäen heille sopivaa kieltä ja menetelmiä. Lupauksemme koskee myös sitä, että menetelmät ja välineet tulevat oikeasti käyttöön. Tämä tarkoittaa, että aikuiset koulutuksissa prosessoisivat asioita ja omaa elämäntarinaansa syntyy elämyksiä ja kohtaamisia, jotka auttavat aikuisia näkemään lasten tarpeet. Emme myöskään tee työtämme yksin, vaan etsimme verkostoja ja yhteistyöryhmiä, joiden yhteistyöllä lastensuojelun asiakkaina olevien lasten asemaa voidaan parantaa. Pesäpuu tekee työtään lastensuojelun laadun parantamiseksi. Sen toiminnan ytimeen sisältyy lupaus toimia niin, että perheissä, lähiyhteisöissä, instituutioissa ja yhteiskunnassa kuultaisiin lapsen ääni. Yhdistys on sitoutunut kehittämään lastensuojelun instituutiota ja sen perhehoitoa, sekä vahvistamaan siinä lapsen osallisuutta ja kuulluksi tulemista. Yhteiskunnan toiminta, rakenteelliset seikat, vaikuttavat paljon siihen, miten hyvää tai huonoa lasten suojelu Suomessa on. Yhteiskunta tarjoaa jo monenlaista tukea ja monenlaisia polkuja selviytymiseen. Kuitenkin lastensuojelun asiakasmäärät ja huostaan otettujen määrät kasvavat edelleen. Yhteisvoimin on aikaansaatava suunnanmuutos! Raili Bäck-Kiianmaa. Kuva: Suvi Sunnarborg. Pesäpuun juhlavuoden teemaksi valitsimme Lupaus Lapselle Pesäpuu 10 vuotta! Juhlalehteemme pyysimme kolumneja eri elämänaloja edustavilta asiantuntijoilta kootaksemme laajan paletin näkökulmia lapsilähtöisempään lasten suojeluun. Mukaan pyysimme poliittisia päättäjiä, tutkijoita, lastensuojelun sisällön asiantuntijoita, rahakirstun vartijoita, urheilun ja taiteen ammattilaisia. Lähes kaikki kutsutut ottivat haasteen vastaan! Kiitos teille kaikille siitä, että annoitte panoksenne tämän lehden syntyyn. Lupaus ei ole vain sanoja, vaan sanat ovat Pesäpuussa konkretisoituneet teoiksi jo kymmenen vuoden ajan. Lupausta lapselle lunastetaan myös tulevaisuuden tekoina. Ja lopuksi kuten vanhemmat ovat aina opastaneet lapsiaan lupaukset on pidettävä! Raili Bäck-Kiianmaa toiminnanjohtaja Pesäpuu ry L = lapsen kanssa työskentely U = uudet valmiudet ja arviointi P = prosessinomaisuus A = ahaa-elämykset U = usko tiimityöhön S = suunnitelmallisuus Pesäpuun juhlalehti 2009 3
Pesäpuu 10 vuotta järjestön historiaa muistellen Pesäpuu on toiminut kymmenen vuotta. Kuluneen kymmenen vuoden aikana vietti lapsuuttaan joko lyhyen tai pitkän aikaa kodin ulkopuolelle sijoitettuna vuosittain noin yksi prosentti alle 18-vuotiaista. Pesäpuun toiminta on kohdistunut noihin lapsiin ja nuoriin välillisesti kehittämistyön kautta. Sinä aikana työntekijöitä on tullut lisää, jotkut ovat lähteneet. Myös osa järjestön teemoista ja yhteistyökumppaneista on pysynyt samoina, osa muuttunut. Toimintakertomuksissa ja -suunnitelmissa on raportoitu toimintaa, linjattu uusia avauksia ja eritelty saavutuksia ja suunnitellun toiminnan ehtoja. Vuosittainen raportti ei tuo kuitenkaan näkyväksi sitä, mitä vuosien saatossa on tehty ja mistä toiminta loppujen lopuksi alkoi ja miten se muovautui nykyisenkaltaiseksi. Siksi koottiin ryhmä toimijoita muistelemaan Pesäpuu ry:n syntyä, alkuvaiheita ja kehityskaarta nyt, kun järjestö täyttää kymmenen vuotta. Muistelijoiden ryhmä koostuu Pesäpuu ry:n nykyisistä ja entisistä työntekijöistä. Näin tavoitetaan järjestön historiaa toiminnan sisältä päin tarkasteltuna. Historiaa päätettiin muistella työn tekemisen pohjalta ja siksi jätettiin syrjään tarkat päätökset, toimintojen lukumäärät, henkilöiden nimet tai toimintabudjettien loppusummat. Muistelussa saadaan näkyviin muistoja, jotka eivät ole välttämättä tarkka valokuva tapahtuneesta vaan muistot voivat myös luoda tapahtumia ja tapahtumaketjuja uudestaan. Kun toimintaa muistellaan ryhmässä, on taipumus saada näkyviin asioita, jotka ovat olleet keskeisiä, julkilausuttuja ja yhteisesti jaettuja. Niiden pohjalta voi kertoa yhden tarinan Pesäpuu ry:n kuluneesta taipaleesta. Kymmenvuotissyntymäpäivän yhteydessä Pesäpuun historia voidaan kertoa siis ainakin seuraavalla sisällöllä. Alkujuuret jo 1980-luvulla: kuultiin Pride-ohjelmasta 1980-luvun alussa suomalaisia lastensuojelun toimijoita osallistui IFCOn (International Foster Care Organisation) maailmankongressiin ja silloin kuultiin ensimmäisen kerran Pride-ohjelmasta. PRIDEohjelma on käytännön ja tutkimuksen yhteistyönä USA:ssa kehitetty, 14-vaiheinen lastensuojelun perhehoidon kehittämisohjelma, joka sisältää sijaisperheiden rekrytoinnin, PRIDE-valmennuksen ja täydennyskoulutuksen. Se, mitä konferenssissa kuultiin lasten tarpeiden lähtökohdaksi ottamisesta sijaishuoltotyössä ja sitä varten kehitetyistä työmenetelmistä, antoi vastauksia moniin sijaishuollossa koettuihin ongelmiin. Konferenssissa oli mukana iso joukko perhehoidon parissa järjestöissä työskenteleviä, sijaisvanhempia sekä sijoitettuja lapsia. Sen jälkeen tavattiin useita kertoja vuosien aikana, käytiin tutustumassa Priden soveltamiskäytäntöihin eri maissa ja mietittiin, miten Suomeen saataisiin vastaavanlainen toimintatapa ja -kulttuuri. Suomessa järjestettiin seminaari vuonna 1992, jossa esiteltiin Pride-ohjelman menetelmiä. Puhe lapsen menetyksistä ja niiden huomioonottamisesta puhutti monia osallistujia. Näkökulman koettiin puuttuvan silloisesta lastensuojelusta. Pride antoi uuden toimintaorientaation, koska se korosti paitsi lapsen kokemuksia ja tunteita niin myös jaettua asiantuntijuutta työntekijöiden ja sijaisvanhempien välillä. Sijaisvanhemmat olivat Pride-ohjelmassa kouluttajia ja asiantuntijoita sosiaalityöntekijöiden rinnalla ja se oli ajan käytännöissä epätavallista. Vastaavasti lapsen tarpeista lähtevää sijais- ja adoptioperheiden arviointia haluttiin tehdä ja siihen soveltuvia välineitä ei ollut. Pride antoi välineitä myös tuohon työhön tavalla, joka oli monille tärkeä: ohjelma tuki vanhempia ja auttoi sosiaalityöntekijöitä tukemaan vanhempia, jotta sijais- tai adoptiovanhemmuudesta kiinnostuneet pystyivät itse arvioimaan omia valmiuksiaan toimia sijais-tai adoptioperheenä lapsen tarpeiden näkökulmasta. 1990-luvun alkuvuosina vakuututtiin siitä, että kannattaa pyrkiä soveltamaan jo kehitetty ohjelma sijaisperheiden ennakkovalmennukseen ja laajemmin sijaisperheiden ja sijoitettujen lasten kanssa 4 Pesäpuun juhlalehti 2009
työskentelyyn. Jotkut toimijat vastustivat Yhdysvalloissa kehitettyä Pride-ohjelmaa, koska ohjelman yhteiskunnallista kontekstia pidettiin liian erilaisena. Siksi se vaihtoehto, että olisi kehitetty täällä oma ohjelma tai työskentelymalli, herätti paljon keskustelua. Oli kuitenkin ryhmä, joka oli varsin vakuuttunut siitä, että lapsen tarpeet ovat samat maasta toiseen. Koska Pride oli kehitetty vahvasti lapsen tarpeista käsin ja koska siitä saadut kokemukset olivat myönteisiä ja tulokset onnistuneita, haluttiin soveltaa jo kehitettyä. Kun täällä oli jo kulttuurinen valmius ryhtyä Priden käyttöön, jarruttelivat Pride-ohjelman yhdysvaltalaiset omistajat. Priden kehittäjät ja omistajat halusivat varmistaa ennen ohjelman myyntiä, että Suomessa oltiin harkittu riittävän tarkasti se, miten ohjelma on otettavissa käyttöön. Pride ohjelmalle tarvittiin kotipaikka Kun vihdoin Yhdysvalloista saatiin sopimus Prideohjelman lisenssin saamiseksi Suomeen, oli sopimuksen allekirjoitus juhlallinen tilaisuus. Pelastakaa Lapset ry ja Perhehoitoliitto ry olivat sopimuksen allekirjoittajia vuonna 1994. Pridea alettiin pilotoida projektina vuonna 1995, jolloin tarkoitus oli kokeilla, kehittää ja muokata Pride-ohjelmaa Suomen olosuhteisiin. Pilotti sai osakseen paljon huomiota, sillä kehittämisprojektit lastensuojelussa olivat melko harvinaisia siihen aikaan. Projekti kiinnosti myös siksi, että siinä toteutettiin Pridelle ominaista työskentelytapaa: korostettiin elämyksellisyyttä, toiminnallisuutta ja ihmisten vahvuuksia heikkouksien sijasta. Orientaationa ne eivät olleet tavanomaisia tuona aikana. Laivaseminaarit kuuluivat Priden tunnetuksi tekemiseen ja juurruttamiseen: kutsuttiin lastensuojelun vaikuttajia eri puolelta Suomesta yhteen ja keskusteltiin perhehoidon kehittämisestä. Laaja verkosto oli tärkeä, mutta sen lisäksi Priden juurruttamiseen vaikuttivat yksittäiset vahvat ja sitoutuneet ihmiset. Pesäpuu tunnistaa esihistoriassaan merkittävinä vaikuttajina isoäiteinä Leea Markkasen ja Anneli Rikalan monien muiden joukossa. Rahaautomaattiyhdistyksestä löytyy puolestaan kummeja, jotka ovat omalla toiminnallaan tukeneet kehittämistyötä. Kunnissa oli vahvoja sosiaalijohtajia, jotka sitoutuivat vahvasti Priden edistämiseen. Esimerkiksi Erkki Torpan kautta ensin Jyväskylä ja sitten Hämeenlinna olivat toistuvasti tärkeitä kehittämistyön kumppaneita. Sitoutumisen taustalla oli se, että usealla taholla oli koettu tarve perhehoidon kehittämiseen valmennuksen ja tuen kautta. Sitoutumisesta puhuttiin joskus ja vielä ajoittain edelleenkin Prideuskon nimellä. Jotkut vakuuttuivat Pridestä niin, että sen puolesta puhuminen kuulosti joistakin uskon asialta. Pridea kuitenkin myös kritisoitiin ja sitä vierastettiin. Kahden järjestön rinnalle syntyy Pesäpuu ry Vuonna 1999 Pesäpuu ry aloitti toimintansa. Taustalla oli Pride-projektissa saadut kokemukset, laajat keskustelut Pridestä ja siitä, miten kahdessa järjestössä Perhehoitoliitto ry:ssä ja Pelastakaa Lapset ry:ssä järjestettäisiin Priden ohjelmasta huolehtiminen. Allekirjoitettuun Pride-sopimukseen nimittäin kuului se, että Suomessa sitouduttiin huolehtimaan ja ylläpitämään Pride-ohjelmaa. Pridesta huolehtiminen koettiin niin vaativaksi asiaksi, että haluttiin perustaa sitä varten oma järjestö. Priden copyright säilyi alkuperäisillä taustajärjestöillä ja järjestöille turvattiin vahva edustus perustetun järjestön hallitukseen. Asetelma sitoi järjestöt jatkuvaan yhteistyöhön keskenään. Yhteistyön tekemisen tapoja on kehitetty vuosien mittaan ja Priden osalta ollaan nyt varsin vakiintuneessa tilassa. Pesäpuun perustamisen ehdoton edellytys on ollut Pride-ohjelma. Jos sitä ei olisi ollut, niin Pesäpuuta ei olisi, näin ajatellaan nyt vuonna 2009. Se muu kehittämistyö, jota Pesäpuu on sittemmin tehnyt, olisi tehty muualla. Nyt Pride on virittänyt monta muuta kehittämistehtävää Pesäpuussa ja monia niistä on toteutettu yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n ja Perhehoitoliitto ry:n kanssa. Aikaansa edellä: kaivattuja malleja ja ohjelmia Pesäpuu on ollut monessa asiassa aikaansa edellä. Pride toi Suomeen sijaisperheiden valmennuksen, vahvuuksien korostamisen heikkouksien sijasta, toimintamalleja lastensuojelutyöhön ja vahvan näkemyksen siitä, että lastensuojelun toimintaa tulee kauttaaltaan tarkastella (sijoitettujen) lasten kokemusten ja osallisuuden näkökulmasta. Tämän päivän lastensuojelussa tuonkaltaiset sitoumukset ovat tuttuja, mutta niin ei ollut 1990-luvulla. Pesäpuu Pesäpuun juhlalehti 2009 5
oli omalta osaltaan mukana vahvistamassa ensimmäisten joukossa tuonkaltaista ajattelua ja toimintaa lastensuojeluun. Ohjelma-ajattelu itsessään oli uutta Suomessa Pesäpuun alkuvuosina. Pesäpuu on tuonut malleja ja välineitä, jotka ovat olleet uusia. Toiminta huomattiin: Pesäpuu sai innovatiivisesta työstään maaseudun kukkaisrahaston Vuoden kasvattaja -palkinnon vuonna 2003. Pesäpuun toiminnassa näkyy suomalaisen yhteiskunnan työnjako: tuonkaltainen kehittämistehtävä on järjestöillä, ei niinkään kunnilla. Nyt puolestaan eletään jo aikaa, jossa erilaisia ohjelmia ja malleja on olemassa laajemminkin. Ydintehtävän tarkennusta Pride-ohjelma on ollut keskeinen koko kymmenen vuoden ajan Pesäpuu ry:n toiminnassa. Lastensuojelua ja sen perhehoitoa muotoilu järjestön säännöissä on alleviivannut sitä, että Pesäpuu kehittää nimenomaan ja vain lastensuojelun perhehoitoa. Muu perhehoito on rajattu ydintehtävän ulkopuolelle. Lasten kanssa työskentelymenetelmien kehittäminen on noussut Priden painotuksista, samoin avohuollon kysymykset ja sukulaissijaisvanhempien kanssa työskentely. Vuosien kuluessa toimintamuodot ovat laajentuneet merkittävästi. Toimintaa on kehitetty toiminnasta saadun palautteen pohjalta. Sijoitettujen lasten vertaisryhmämalli syntyi esimerkiksi siitä, että kun sijaisvanhemmille kehitettiin valmennusta ja jatkokoulutusta, heräsi lastensuojelun kentällä kysymys, miten sijoitettuja lapsia voitaisiin tukea vastaavalla tavalla. Niin alettiin kehittää sijoitettujen lasten vertaisryhmätoimintaa. Ydintehtävän yksi näkyvä osoitus on ollut lapsilähtöisen työskentelyn välineet Vahvuuskortit niistä ensimmäisinä. Lastensuojelun kentällä on kaivattu välineitä, ja niin ne ovat ajan myötä tulleet koko ajan tärkeimmiksi tekijöiksi järjestön toiminnassa vähitellen myös taloudessa. Välineet edellyttävät kuitenkin jatkuvaa kehittämistoimintaa. Seuraava kohde on työskentelyn kehittäminen nuorten kanssa. Ydinkohteena pidetyt lapset tarkentuvat nyt ikänsä perusteella. Vuosien mittaan on ajoittain keskusteltu siitä, tuleeko Pesäpuussa laajentaa toimintaa sijaishuollosta tai perhehoidosta lastensuojeluun laajemmin. Näkökannat eroavat, mutta sijaishuoltopainotus on edelleen olemassa sen rinnalla, että halutaan kehittää lastensuojelun toimintaa lapsen näkökulmasta. Sijaishuoltosidonnaisuus on kuitenkin Pesäpuun toiminnan ytimessä. Ydintehtävän paikannus elää koko ajan suhteessa siihen, mitä asioita kehitetään tai tuetaan lastensuojelun kunnallisessa ja valtakunnallisessa kentässä. Kymmenen vuoden historiassa on jouduttu tekemään useita paikannuksia ja muuttamaan niitä yhteiskunnallisen tilanteen mukaan. Pesäpuu tulevaisuudessa Järjestöjen paikka ylipäänsä on muuttumassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Juuri nyt on näkyvillä monia muutoksia ennakoivia kehityslinjoja. Tärkeää olisi pitää jatkossakin yllä järjestöjen kriittistä ja kehittävää roolia. Sellaista roolia Pesäpuu haluaisi pitää jatkossakin. Samoin Pesäpuu haluaa kehittää lastensuojelua pitkäjänteisesti palautetta keräten ja toimintaa siltä pohjalta luoden yleishyödyllisessä mielessä. Vaikka lastensuojelu on muuttunut monin tavoin järjestön alkuhetkistä, on edelleen tarvetta kehittää lastensuojelua. Kiitokset muistoista kuuluvat Raili Bäck- Kiianmaalle, Paula Männikölle, Pirjo Hakkaraiselle, Sointu Möllerille ja Anna-Liisa Koisti-Auerille. Tarja Pösö PRIDE-pilottikouluttajat 1995. 6 Pesäpuun juhlalehti 2009
Tervehdys Pesäpuu ry:n 10-vuotisjulkaisuun Pentti Arajärvi Kun kysymys on sijaisperheeseen tai laitokseen sijoitetun lapsen aseman kehittämisestä, nousee esille tietysti erityisiä tällaisessa tilanteessa olevia lapsia koskevia ongelmia. Silti ensisijainen vastaus on sama, jonka haluan antaa jokaiselle lapselle. Lapsi on aina otettava huomioon ja jopa asetettava etusijalle, kun ratkaistaan häntä koskevia kysymyksiä tai koko yhteiskuntaa koskevia kysymyksiä. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sama asia toistetaan vielä sopimuksessa siinä muodossa, että myös vanhempien tai muiden huoltajien toimintaa on määrättävä lapsen edun. Lapsen etu on monella tavalla vaikea käsite. Sille on mahdotonta antaa mitään yksiselitteistä sisältöä. Se on määriteltävä jokaisessa tapauksessa erikseen. Lapsen etua selvitettäessä on otettava huomioon lapsen fyysiset, psyykkiset, henkiset ja sosiaaliset kyvyt ja taipumukset, hänen elämänolosuhteensa, lähiympäristönsä ja yhteisönsä. Kaikki tämä on vielä tehtävä suhteessa tulevaisuuteen, mikä lisää vaikeusastetta merkittävästi. Lapsen edun huomioon ottaminen edellyttää, että hänen etunsa toteutetaan ennen esimerkiksi hänen vanhempiensa tai viranomaisten etua. Lapsen etu ei kuitenkaan ole sama kuin lapsen tahto vaan se on lähempänä lapsemme kaikkinaisten tarpeiden tyydyttämistä yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä ja pitkäjänteisellä tavalla. Lasta on aina suojeltava. Joskus häntä on suojeltava viranomaisilta, joskus vanhemmiltaan, joskus tovereiltaan ja joskus itseltään. Lasten suojelu ei ole vain lastensuojelua. Lastensuojeluakin tarvitaan, mutta se on myöhäinen vaihe. Paljon inhimillisempää, tehokkaampaa ja halvempaa on kaikki se ehkäisevä työ, jota lapsen hyväksi voi tehdä. Siksi meidän on luvattava ja ylläpidettävä lapsillemme neuvoloita, koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoa, koulukuraattori- ja psykologitoimintaa, iltapäiväkerhoja sekä vaikkapa lasten ja nuorten kulttuuri- ja liikuntamahdollisuuksia. Sekä tietysti koulutusmahdollisuuksia. Lasta on kuultava. Kun hänen etuaan, oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan selvitetään, tulee myös lapsen mielipide selvittää, vaikka se ei olekaan yksin määräävä. Mielipiteen selvittäminen koskee kaikenlaisia asioita koulusta harrastuksiin ja vaatetuksesta maailmankatsomukseen. Lapselle on myös annettava se vauraus, hyvinvointi ja toimeentulo, joka voidaan pitää kohtuullisena meidän kaltaisessamme yhteiskunnassa. Yhteisten palvelujen on osaltaan vastattava lapsen hyvästä. Lapsi tarvitsee ympärilleen kylän kasvaakseen yhteiskunnan täysipainoiseksi jäseneksi. Kansakunta joka ei välitä lapsistaan ei välitä tulevaisuudestaan. Pentti Arajärvi professori Lastensuojelun keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Pesäpuun juhlalehti 2009 7
Otetaan selvää lasten omista kokemuksista! Keskustelin viime syksynä kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten vertaisryhmän kanssa. Heillä jokaisella oli hyvin harkittuja ajatuksia siitä, mikä voisi olla lasten ja nuorten kannalta paremmin lastensuojelussa ja sijaishuollossa. Tärkein yksittäinen asia, johon he toivoivat korjausta oli sosiaalityöntekijän parempi tavoitettavuus puhelimella. Yksi tunti kerran viikossa ei riitä. Lapsella ja nuorella on asioita myös iltaisin ja loma-aikana. Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus myös haittasi nuoria. On nuorelle rasittavaa aloittaa toiseen tutustuminen ja yhteyden rakentaminen aina alusta. Toinen asia, josta keskustelimme oli kodin ja sosiaalityön ulkopuolisten aikuisten suhtautuminen ja ymmärrys lastensuojelun piirissä olevan lapsen tilanteesta. Nuorilla oli kokemuksia heihin kohdistuvista ennakkoluuloista. Häpeän ja leimaamisen tunteet koulussa olivat tuttuja. Koulun aikuisia, opettajia ja rehtoreita, mutta myös luokkatovereita pitäisi auttaa ymmärtämään paremmin sijoitetun lapsen taustaa. Liian usein nähdään nuori pahana, vaikka syynä sijoitukseen ovat hänen vaikeat kasvuolonsa ja vanhempien ongelmat. Nuori ei kaipaa myöskään voivottelua ja säälittelyä, vaan asiallista suhtautumista. Kolmas asia, johon nuoret toivoivat parannusta oli sisarussuhteiden tukeminen ja vahvistaminen sijaishuollossa. Perheen sisarusten erottamista eri sijoituspaikkoihin nuoret pitivät suurena ongelmana. Mitä siis aikuisten pitäisi tehdä, että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten elämä voisi olla paremmin? Kuntien aikuisten päättäjien tehtävä on osoittaa riittävästi henkilöstöä hoitamaan lasten asioita. Sosiaalityöntekijöiden ajan puute ja työpaineet haittaavat lapsen oikeutta osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi hänen omassa asiassaan. Lapsen ja nuoren kuulluksi tuleminen vaatii aikuisen aikaa, pysähtymistä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja eri ikäisten lasten kanssa. Maria Kaisa Aula. Kuva: Tähtikuvat Oy / Pekka Rötkönen. Lisäksi aikuisten pitää oppia keräämään lasten ja nuorten palautetta lastensuojelutyön kehittämisen tueksi. Sijoitettujen lasten ja nuorten vertaisryhmät tulee saada vakituiseksi osaksi lastensuojelua. Nuoria auttaisivat mahdollisuudet vertailla kokemuksiaan. Samalla sosiaalityössä voitaisiin oppia lasten ja nuorten näkökulmista ja hyödyntää niitä omassa työssä, palveluiden kehittämisessä sekä yhteistyössä kunnan muiden ammattilaisten kanssa. Opettajat, rehtorit, lääkärit ja terveydenhoitajat tarvitsevat myös tietoa siitä, mistä lastensuojelussa on kysymys. Myös lastenkotien ja muiden sijoituspaikkojen laadun arvioinnissa ja valvonnassa lapsinäkökulmasta on vielä paljon tekemistä. Lapsilla ja nuorilla itsellään tulee olla mahdollisuus antaa vaivattomasti palautetta myös toimintaa valvovalle kunnalle sekä lääninhallitukselle. Viranomaisten tulee luoda sijaishuollon laadun arviointiin ja valvontaan kansalliset yhtenäiset linjaukset, joissa on huomioitu lasten ja nuorten oman äänen kuuluminen. Maria Kaisa Aula lapsiasiavaltuutettu 8 Pesäpuun juhlalehti 2009
Elämäni lastenkodissa Kun tulin lastenkotiin asiani olivat huonossa mallissa. Muutaman kuukauden päästä asiani paranivat ja siellä oli kivempi asua kuin vuonna 2000. Tuli poika nimeltä Kalle. Kalle toi levottomuutta enemmän. Kalle aiheuttaa pikkasen pelon, koska äkilliset suuttumiset voivat tehdä suuriakin vahinkoja. Lisäksi olemme menettänyt ovikellon, tietokoneen ja lämpömittarin. Lastenkoti on mukava paikka. - poika 14 v. Punainen on ilo. Iloinen oon, kun minulla on paljon kotivierailuita ja kun Ninni on kaverinani täällä. Oranssi on suru. Surullinen oon siksi, kun ei saa olla kotona. Musta on jännitys. Sininen on pelko. Keltainen on epämääräinen tunne. - tyttö 9v Välivaara (2009) Kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen? - sijoitetut lapset kertovat. Pesäpuu ry. Pesäpuun juhlalehti 2009 9
Jokapäiväinen ihmisarvo Olipa kerran, kauan sitten (1993) ja kuitenkin melkein kuin tänään, seminaari lapsen oikeuksista. Se pidettiin Kellokoskella Itämerikeskuksessa, ja siellä oli monta unohtumatonta ihmistä. Eräs heistä oli Adam Lopatka, lasten oikeuksien hellittämätön puoltaja. Istuimme vehreän joen rannalla, ja hän kertoi, miksi juuri Puola teki aloitteen YK:lle lapsen oikeuksien sopimuksesta Kansainvälisenä Lapsen vuonna 1979. Puolan maaperällä on paljon vuodatettu verta, ja siellä toimi I maailmansodan jälkeen aktiivisia lasten ihmisoikeuksia puolustavia kasvattajia ja filosofeja. II maailmansodan ja keskitysleirien jälkeen tuon perinteen äänet kantoivat eteenpäin. YK:ssa käynnistyi 10 vuoden prosessi, jonka tuloksena Lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1989. Sopimus velvoittaa valtiota ja kuntia sekä vanhempia ja muita aikuisia luomaan kaikille lapsille mahdollisimman hyvät elämisen edellytykset. Nyt sopimuksen 20 -vuotisjuhlavuonna pysähdyin erityisesti ihmisarvon kunnioitukseen ja syrjinnän kieltoon. Ne ovat valtavia moraalisia ja eettisiä periaatteita, joista sietäisi puhua joka päivä. Lapsen oikeudet ovat osa yleisiä ihmisoikeuksia ja ne kuuluvat kaikille. Aivan jokaiselle! Ketään lasta ei saa syrjiä sellaisten seikkojen kuten ihonvärin, mielipiteiden, kielen, sosiaalisen alkuperän tai varattomuuden vuoksi. Taannoin Pikku G lauloi laulua: Valta kuuluu lapsille! Se innosti hetken mm. pieniä lapsenlapsiani vaatimaan vallankumousta mökillä. Lapsen oikeudet eivät tarkoita sitä, että lapset saisivat päättää tai joutuisivat päättämään kaikista edes itseään koskevista asioista. Ne tarkoittavat sitä, että jokaisella lapsella on oikeus huolenpitoon ja suojeluun siten, että hänen mielipiteensä otetaan huomioon; lapsen osallisuutta on kunnioitettava niin, että hän voi vaikuttaa omiin ja yhteisiin asioihin. Lapsen oikeuksien tunnustaminen on suuri hiljainen käänne ihmiskunnan historiassa. Oikeudet kumpuavat perustavista tarpeista, joiden tyydyttämiseksi ihmisyhteisö (kuten YK tai eduskunta) on sopinut oikeuksista. Oikeudet liittyvät myös tunteisiin. Kun tunteet ovat kohdallaan, ne ovat hyvin tärkeitä ohjatessaan meitä oikeaan. Jos Marjatta Bardy ne puolestaan eivät ole kohdallaan, ne ovat hyvin keskeisessä asemassa ohjatessaan meitä väärään, arvostamani filosofi Martha Nussbaum on sanonut. Kaikilla on monimutkaisia suhteita ja tunteita läheisiään kohtaan, ja erityisen monimutkaisia ne voivat olla tilanteissa, joissa tarvitaan lastensuojelua. Taiteilla ja taiteiden kaltaisella toiminnalla on suuri merkitys inhimillisessä itseymmärryksessä, myös tunnehistorioiden tutkimisessa sekä tarvitsevuuden, haavoittuvuuden ja vajavaisuuden kohtaamisessa. Toivon, että kaikissa niissä ympäristöissä joissa lapset elävät, he voisivat oppia luottamaan omaan ihmisarvoonsa ja kunnioittamaan muiden ihmisarvoa. Ettei tarvitsisi pelätä. Ettei tarvitsisi näytellä vaan voisi olla oma itsensä. Ettei kantaisi häpeää muiden teoista. Että voisi käyttää energiansa leikkiin, opiskeluun ja todellisuuksien tutkimiseen. Marjatta Bardy tutkimusprofessori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 10 Pesäpuun juhlalehti 2009
Lapsiystävällisempi oikeus Kun aloitin oikeusministerinä, viritin keskustelua siitä, miten oikeusministeriö voisi paremmin huomioida lasten oikeudet ja lasten näkökulman. Keskustelua oli käyty kansainvälisesti jo pidempään, jossa teemana on ollut child-friendly justice eli lapsiystävällinen oikeus. Lasten näkökulmaa tarvitaan niin oikeudenkäynneissä, velkomusasioissa, vankeinhuollossa kuin rikosten torjunnassakin, jotka ovat kaikki oikeusministeriön vastuulle kuuluvia asioita. Olemme käyneet järjestelmällisesti läpi kaikkea mitä teemme lasten näkökulmasta. Hyvä esimerkki lapsinäkökulman hedelmällisyydestä ovat olleet tuomioistuimet. Vaikka ensimmäinen ajatus on, että eiväthän lapset tuomioistuimissa asioi, pienen pohdinnan jälkeen esiin nousee valtavasti tapoja parantaa lasten asemaa ja lapsiasioiden käsittelyä tuomioistuimissa. Käräjäoikeus voi aikuiselle tuntua tavalliselta virastolta, mutta lapselle vierailu oikeustalossa voi olla pelottava kokemus. Hankaluutta lisää se, että käsiteltävät asiat ovat vaikeita, ja tilanne usein vähintäänkin kiusallinen. Lasten kuuleminen pitäisi pääsääntöisesti hoitaa niin, ettei lapsen tarvitse tulla oikeustalolle henkilökohtaisesti. Kaikissa käräjäoikeuksissa on jo nykyisin olemassa tekniset valmiudet kuulemiseen videoneuvottelu järjestelmien kautta. Tämän vuoden loppuun mennessä valmiudet saadaan myös hovi- ja hallinto-oikeuksiin. Vaikka lasten kuuleminen ei ole tavallista ja se pyritään pitämään minimissä, käräjäoikeuksien peruskorjauksissa ja uudisrakennuksissa otetaan erityisryhminä huomioon pelkäävät todistajat ja lapset. Muun muassa Kuopion oikeustalon suunnittelussa ollaan miettimässä, miten näiden henkilöiden pääsy ja poistuminen oikeustalosta järjestetään ja miten heidät otetaan huomioon käsittelyn aikana. Tampereella pilotoidaan sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-ohjelman johdolla ruotsalaista ns. Barnahus-mallia, jossa kiinnitetään erityisesti huomiota lapsiin rikosoikeuden käynnissä. Tällaisessa lasten talossa syyttäjät ja sosiaalitoimi voivat yhdessä tukea lapsia ja nuoria paitsi oikeudenkäynnin läpi, myös sen jälkeen. Tuija Brax. Kuva: Lehtikuva / Valtioneuvoston kanslia. Toinen pohjoismainen innovaatio on ns. Follomalli, jossa lasten huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa etsitään ratkaisua käräjätuomarin, psykologin ja osapuolten yhteistyönä. Tulokset Norjasta ovat innostavia. Jopa 80 prosenttia vanhemmista suostuu tällaiseen menettelyyn, ja menettelyyn osallistuneista perheistä 80 90 prosenttia löytää sopuratkaisun. Tavoitteena on kaikkien asian käsittelyyn osallistuvien tiiviillä yhteistyöllä päästä joutuisasti sovintoon. Hallitus on linjannut kokeilun aloittamisesta politiikkariihessä helmikuussa. Lasten näkökulma on viisas näkökulma, sillä usein ajattelemalla ajoissa ja tekemällä toisin voimme ennaltaehkäistä ongelmia. Lapsiystävällinen oikeus on tulevaisuutta, ja pian voimme toivottavasti sanoa, että se on jo tätä päivää. Tuija Brax oikeusministeri Pesäpuun juhlalehti 2009 11
Lasten rinnalla on kuljettava Tommi Evilä. Kuva: Hasse Sjögren. Omasta lapsuudestani jäi päällimmäisenä mieleen se, että aktiivinen elämäntapa ja liikunnalliset harrastukset tarjosivat varaventtiilin silloinkin, kun elämässä oli vastoinkäymisiä ja pahoja fiiliksiä. 1980-luvun alun Tammelan pihapiireissä rymyttiin ulkona muiden samanikäisten kanssa kaikkina vuodenaikoina niin että välillä tuntui kuin urheilutossut olisivat kasvaneet kiinni jalkoihin. Varsinkin kesäaikaan pihapelit pyörivät aamusta iltaan ja pelialueet laajenivat nurmikoille aina kun talonmiehen silmä vältti. Hissejä ei sen ajan kerrostaloissa juuri ollut, joten rappuset yläkerroksiin juostiin ylös-alas kymmeniä kertoja päivässä ja kymmeniä tuhansia kertoja vuodessa. Eikä siinä mitään, lapsenahan liikkuminen on mukavaa kun virtaa riittää ja hikikään ei haise. Pihapiiristä oli helppoa siirtyä kaveriporukalla mukaan urheiluseurojen toimintaan. Minulle liikunta ja kasvaminen urheiluseuran ympyröissä ovat olleet kimmoke tielle, joka on tarjonnut pelkkää hyvää. Liikunnan ja urheilun kautta ihminen oppii tuntemaan itsensä ja pitämään huolta itsestään. Samalla tulee nähtyä naapurikyliä, Suomenmaata ja maailmaakin. Lisäksi saa paljon uusia kavereita. Urheilussa on se hieno juttu, että siinä oppii tärkeitä pelisääntöjä, jotka pätevät myös elämässä ylipäätään. Parempaa kasvuympäristöä kuin urheiluporukat on vaikea kuvitella. Kun ajattelee tämän päivän lapsia, niin mieleen tulevat ensiksi paljon puhutut ongelmat: lasten elämän passivoituminen, epäterveet elämäntavat, yhteiskunnan eriarvoistuminen ja siitä seuraavat sosiaaliset ongelmat. Lapset kaipaavat niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä vanhempiensa tukea. Vanhemmat ovat lapsille usein myös esikuvia ja parhaita kavereita. Nykyaikana lapset ovat kuitenkin ongelmineen turhan usein yksin ja siksi kaikille lapsille ja erityisesti huostaan otetuille lapsille on luvattava rinnallakulkijan tukea. Lasten kanssa täytyy olla. Lapsen rinnalla kulkeminen on koko yhteiskunnan tukiverkoston tehtävä. Ensisijainen vastuu on toki vanhemmilla, mutta jos heitä ei syystä tai toisesta ole lapsen elämässä läsnä, on vastuu opettajilla, valmentajilla, ohjaajilla, kavereilla meillä kaikilla. Jokaisen lapsen elämä on ainutkertaisuudessaan tärkeä ja arvokas. Lapselle on annettava turvallinen mutta aktiivinen lapsuus ja lupaus siitä, että ketään ei jätetä sosiaalisten ryhmien ulkopuolelle. Minun ohjeeni kaikille lapsille ja nuorille on: Menkää mukaan urheiluseuratoimintaan tai muun kivan harrastuksen pariin. Ne fiilikset joita hyvän kaveriporukan kanssa harrastaessa saa, ovat korvaamattoman arvokkaita. Hyvä harrastusporukka voi tarjota lapselle perheen silloinkin, kun omaa perhettä ei ole. Tänään Tammelan pihat ovat aika lailla hiljaisemmat kuin 20 vuotta sitten. Joskus tulee ohi kulkiessa katseltua niitä vanhoja pihapiirejä ja mietittyä, mitä elämästä olisi tullut ilman urheiluharrastuksia ja kavereiden tukea. Siinä tulee helposti todettua, että lasten aktiivisen elämän ja harrastusten tukemi- 12 Pesäpuun juhlalehti 2009
nen on yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä, erityisesti vähäosaisimpien lasten kohdalla. Jokaisen lapsen perusoikeuksiin pitäisi kuulua mahdollisuus kokea se tunne jonka saa kun harrastaa liikuntaa hyvässä jengissä omia rajojaan ja kehonsa voimavaroja koetelleen. Silloin sydän lyö ja happi kulkee, on vahvasti kiinni elämässä ja hetkessä. Sen fiiliksenhän voi kokea liikunnan parissa missä vaan, pihapeleissä tai huippu-urheilijana arvokisojen finaalissa. Ja se tunne kantaa läpi koko elämän. Tommi Evilä pituushypyn MM-pronssimitalisti, kolminkertainen arvokisafinalisti, Suomen ennätyksen haltija ja kahdeksankertainen Suomen mestari. Hän on edistänyt lasten ja nuorten asiaa lukuisissa liikuntaprojekteissa ja esiintynyt mm. lukijana ja äänihahmona lasten äänikirjoissa ja elokuvissa. Tommi Evilä Mun sydän 25 % surua ja vihaa 25% pelkoa 25% iloa 25% hajamiältä - poika 13v. Sininen ja harmaa on viha ja suru. Vihaiseksi ja surulliseksi minut tekee aikuisten päätökset ja hoitajat. Ruskea on pelko. Pelkään muuttaa uuteen kotiin Punainen on epämääräinen tunne silloin, kun on tylsää, joskus ei oo mitään tekemistä Keltainen on ilo. Iloiseksi tekee ratsastus, lukeminen omalla sängyllä, äidin antama pehmolelu ja Nintendon pelaaminen. - tyttö 12 v. Välivaara (2009) Kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen? - sijoitetut lapset kertovat. Pesäpuu ry. Pesäpuun juhlalehti 2009 13
Erityisiä vastuita, erityisiä lupauksia Lupaus lapselle ei saa jäädä katteetta. Uskallan luvata vain sellaista, joka on minulle mahdollista toteuttaa. Lupaan pitää esillä seuraavia näkökulmia ja asioita sekä perustyössäni että Pesäpuun puheenjohtajana. Yhteiskunnan vastuu huostaan otettujen lasten asiassa ei pääty siihen, että lapsi sijoitetaan alkukodista sen ulkopuolelle ja että päätös on lain mukainen. Vastuu jatkuu: sijaishuollon toimintaedellytyksistä, toimintamuotojen monipuolisuudesta, perhehoidon ensisijaisuudesta, jatkuvuudesta ja laadusta on pidettävä huolta. Tarkoitushan on, että jokaisen sijoitetun lapsen terveys ja hyvinvointi kohenee aina seuraavaan sukupolveen. Sijaishuolto on ehkäisevää lastensuojelua. Ehkäisevä ja korjaava työ limittyvät, eikä niitä ole syytä asettaa toisiaan vastaan, ei etenkään kilpailemaan resursseista keskenään. Sijaishuollossa olevan lapsen lapsuus on erityinen siinä, että lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole enää ensisijaisesti vain hänen vanhempiensa vastuulla, vaan yhteiskunta on ottanut siitä erityisen vastuun - eikä tästä vastuusta voi leikata edes taantuman uhatessa. Jokaisen sijaishuollossa olleen mielessä on aikaan ja elämänvaiheisiin kytkeytyviä, kipeitäkin kysymyksiä, Ne liittyvät usein syntymään, alkukotiin ja sen ihmisten kohtaloihin sekä lähisuhteisiin. Jotkut kysymykset asettuvat sanoiksi, toiset oloksi; jotkut tunnistetaan tunteina, ja joskus kipu vain ilmenee tekoina. Ne ilmenevät lapsuudessa, vaativat päästä ulos aikuisuudessa, ja tunnejälki näkyy vanhuudessakin. Lapselle pitäisi voida luvata, että näiden asioiden, kipeiden kysymysten käsittelylle ja työstämiselle järjestyy riittävästi ja oikeaan aikaan turvallisia forumeita ja ihmisiä. Sijaisvanhempien valmennukseen ja tukeen sekä sijaishuollossa olevien lasten kokemusten työstämiseen tarvittavaa erityistä osaamista on käytettävissä ja hankittavissa jatkossakin Pesäpuusta. Pesäpuu on tutkinut ja kehittänyt lapsilähtöisiä työkäytäntöjä, tuottanut ja kehitellyt välineistöä helpottamaan Tarja Heino käytännön lastensuojelutyötä, koonnut palautetta. Kehittelyyn perustuvaa monipuolista ja korkeatasoista koulutusta ja kouluttajakoulutusta tarjotaan jatkossakin. On tärkeää, että julkinen valta seuraa asettamiensa tavoitteiden, käynnistämiensä ohjelmien, toteuttamiensa uudistusten ja säätämiensä lakien toteutumista käytännössä. Lastensuojelun valtakunnallisen tietopohjan luominen ja seurannan kehittäminen vaatii paljon työtä. Pitäisihän meidän kaikkien voida seurata, miten lupaukset lapselle ovat toteutumassa. Tarja Heino Dos., erikoistutkija, THL Pesäpuun puheenjohtaja 14 Pesäpuun juhlalehti 2009
Kirje Sinulle lastensuojeluperheen lapsi Haluaisin luvata sinulle, että perheesi ja sinun tilanteesi arvioidaan huolellisesti ja moniammatillisesti sijoituksen suunnitteluvaiheessa tai viimeistään vastaanottoyksikössä sijoituksen tapahduttua. Ilman tätä meidän ammattilaistenkaan ei ole mahdollista tietää, milloin sinulla ei ole hyvä olla ja kasvaa nykyisessä kodissasi eikä myöhemmin löytää sinulle sinun tarpeitasi vastaavaa uutta kotia. Haluaisin luvata sinulle, että kun uusi koti löydetään, sinä saat asettua paikoillesi. Saat kaivaa juuresi syvälle maahan, siihen ympäristöön, sinua lähellä oleviin hoitaviin ja kasvattaviin ihmisiin, kavereihin. Haluaisin luvata, ettei sinun puolivuosittain tarvitse pelätä, että joku muu haluaa sinut ja repii jo juurtuneet juuresi uudelleen irti. Haluaisin luvata, että me työntekijät autamme kaikilla osaamillamme keinoilla, jotta sinulla olisi mahdollisuus juurtua. Haluaisin luvata, että tätä työtä tehdään miettimättä ensi sijaisesti kustannuksia, koska tärkeimpiä ovat sinun tarpeesi. Sillä paikka, Eija Hildén jossa asut, on sinun omasti, saat jäädä sinne juuri niin pitkäksi aikaa kuin tarvitset ja haluat. Kaikkea hyvää elämääsi! toivottaa Eija - sijaisäiti. Kirje päättäjille ja maksajille, meille aikuisille En pysty lupaamaan lapselle, että hänen tilanteensa arvioidaan riittävillä taidoilla, riittävän monesta eri näkökulmasta tarkasteltuna ja riittävän nopealla aikataululla. Tämä on yksi syy, miksi en myöskään pysty lupaamaan, että lapselle löytyy hänen erityistarpeitaan vastaava pitkäaikainen sijoituspaikka. Pahimpana uhkakuvana on hänen palautumisensa sijoituspaikasta takaisin vastaanottoyksikköön, useampiakin kertoja. En voi luvata lapselle, että hän saisi rauhassa juurtua. Puolivuosittain pidettävät hoitoneuvottelut pitävät yllä epävarmuutta, ainaista mahdollisuutta biologiseen kotiin palaamisesta. En voi luvata lapselle, että hänen biologisia - ja sijaisvanhempiaan tuetaan heidän tarvitsemallaan tavalla. Riittävää ohjausta ja mahdollisuutta konsultointiin järjestetään vain harvoin. Hoitoa on tarjolla vain harvoille ja jos sitä onkin, on hoidon piiriin pääseminen valtavien sinnikkäiden ponnisteluiden takana. Kaikelle tälle löytyy ainakin yksi yhteinen nimittäjä. Sana, joka kaikuu kaikkialla, jonka taakse kätkeydytään, ja jonka varjolla voidaan jättää tekemättä kallisarvoisia, kokonaiseen ihmiselämään peruuttamattomasti vaikuttavia asioita. Sijoituksia alasajetaan, arviointeja ei tehdä, terapiat ovat jäissä. Tästä mahdottomassa yhtälössä ei enää kuulu lapsen ääni, lapsen etu. Surullisesti kaikki kilpistyy tähän yhteen. RAHA. Viisautta ja kaukonäköisyyttä meille vastuussa olijoille! toivottaa Eija johtaja. Eija Hildén Nikinharjun kuntayhtymän johtaja Pesäpuun juhlalehti 2009 15
Lapsi ja lupaus Vastasyntyneen syliinsä saava vanhempi lupaa lapselleen turvaa, huolenpitoa ja rakkautta. Lupaus piirtyy vanhemman sydämeen ja asettuu vanhemmuuden lähtökohdaksi. Erilaiset tapahtumat ja asiat voivat rikkoa vanhempien elämän rakenteita ja vaikeuttaa lupauksen pitämistä. Lastensuojelun ammattilaiset astuvat silloin vanhempien rinnalle ja lupaavat kantaa vastuuta lapsen arjen ja asioiden järjestämisestä. Tämäkin sitoumus annetaan tosissaan. Tutkimusaineistoni keruun yhteydessä kuulin 9 -vuotiaan tytön tarinan. Isä ja veli oli juoneet ja ne tappeli. Ne karjui ja kuulin kun jotain meni rikki. Mun ovi oli kiinni ja tiesin, ettei ne tuu sinne. Kuitenkin mua pelotti. Joku soitti poliisille ja minä pääsin tänne. Olen ollut siitä asti täällä, kaksi viikkoa jo. Olen päättänyt, että en mene enää kotiin enkä puhu niille, en äitillekään. Haluan olla täällä tai jossain, missä mun ei tartte pelätä. Tämän paikan aikuiset on luvanneet, ettei mun tarvi mennä kotiin. Mutta oon ollut täällä ennenkin. Nyt en mene takaisin. Kertomus herätti monia kysymyksiä. Mitä sellaista oli tapahtunut ennen kuvattua iltaa, joka oli muovannut tytön päätöksestä näin selkeän? Onnistuiko tytön pitää itselleen antamansa lupaus? Noudattivatko perhekodin ammattilaiset tytön toiveita vai yrittivätkö tarjota jatkoa avohuollon perhetyölle, jossa tytön palaaminen kotiin olisi ehkä yksi motiivi ja tavoite? Erityisesti jäin miettimään tytön toiveiden ja työntekijöiden työtä ohjaavien reunaehtojen välistä suhdetta. Kriisin kestäessä tytön toivetta ehkä kunnioitettiin, mutta jatkossa työntekijöiden olisi myös pohdittava täyttyvätkö huostaanoton toiveet sillä, että lapsi sitä toivoo? Lastensuojelun ratkaisuissa lapsen mielipidettä pidetään tärkeänä ja sen tavoittamiseksi nähdään paljon vaivaa. Voiko silti olla niin, että silloinkin, kun lapsen näkemykset ovat tiedossa, eivätkä ne ole ristiriidassa lapsen edun kanssa, ne muiden huomioitavien periaatteiden ja ehtojen vuoksi ohittuvat. Lastensuojelu ei ole toiveiden tori, jonka avulla lapset tai vanhemmat toteuttavat perhe-elämään ja Johanna Hurtig läheissuhteisiin kohdistuvia odotuksiaan tai tilaavat tunnemaisemaansa sopivia ratkaisuja. Lastensuojelulla ei myöskään voida korvata eikä aina korjata perhe-elämän särkemiä mieliä. Sen sijaan lastensuojelussa yritetään turvata lapsen arki jos, vanhemmat eivät eri syistä siihen pysty. Voiko lasten suojeluksi tarkoittamassamme järjestelmässä olla piirteitä, jotka estävät lapsen toivoman turvallisuuden toteutumisen tai ohittavat lapsen näkemykset? Kykenemmekö hyväksymään sen, että lapsi kieltäytyy luottamasta vanhempiensa huolenpitoon? En saanut koskaan kuulla, miten tarina jatkui. Halusin kysyä tuolta tytöltä: Miten siinä kävi? Pitivätkö aikuiset sopimuksen, jonka olitte tehneet? Vai muuttuiko mielesi? Mitä sinulle kuuluu nyt? Johanna Hurtig lehtori Helsingin yliopisto 16 Pesäpuun juhlalehti 2009
Lapsille ja vanhemmille varmistettava riittävä tuki Liisa Hyssälä. Kuva: Lehtikuva / Valtioneuvoston kanslia. Lapsen vanhempana toimiminen on yksi elämän vastuullisimmista, haasteellisimmista ja palkitsevimmista tehtävistä. Vanhemmuus - lapsen tarpeisiin vastaaminen, kasvatus, hoiva ja huolenpito - vaatii onnistuakseen sekä lähiyhteisöltä että yhteiskunnalta tulevaa tukea ja turvaa. Lastensuojelun perustehtävä on tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Perheet tarvitsevat tukea tilanteissa, joissa vanhempien omat voimavarat ovat riittämättömät. Uusi lastensuojelulaki painottaa ehkäisevän lastensuojelun tärkeyttä. Ehkäisevä lastensuojelu on kunnan perus- ja erityspalveluja, joilla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä sekä nuorten hyvinvointia. Tavoitteena on lastensuojelutyön painopisteen siirtäminen korjaavasta työstä kohti ehkäisevää toimintaa. Ehkäisevän lastensuojelun avulla halutaan korostaan kunnan kaikkien hallintokuntien sekä muiden toimijoiden vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Kuntien tulee joka neljäs vuosi laatia lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, jonka avulla arvioidaan lasten ja nuorten palvelujen tarvetta sekä resurssitarvetta. On tärkeää, että lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen aloitetaan varhaisessa vaiheessa. Tiedämme syrjäytymisen olevan asteittain etenevä prosessi, joka alkaa usein varhaislapsuudessa. Erityinen tuki on keino puuttua syrjäytymiskehitykseen varhaisessa vaiheessa. Ehkäisevänä lastensuojeluna tarjottavalla erityisellä tuella autetaan tehostetusti lapsen kasvua ja kehitystä. Kunnat ja järjestöt tarvitsevat tukea haastavassa tehtävässä: tasapuolisen ja toimivan lastensuojelun toteuttamisessa, jotta lapset ja perheet saavat erityistä tukea sitä tarvitessaan ja näin lapset saavat mahdollisuuden turvalliseen arkeen. Lapsista ja nuorista on pidettävä huolta. Siihen ovat tähdänneet monet perheiden tulonsiirtoja ja palveluita koskevat uudistukset, sillä lapsiperheiden toimeentulon ja palveluiden parantaminen on keskeisellä sijalla pahoinvoinnin ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme tekijöitä. Heihin kannattaa panostaa. Liisa Hyssälä Sosiaali- ja terveysministeri Pesäpuun juhlalehti 2009 17
Lupaus lapselle Kun minä olin pieni vauva, makasin hiljaa sängyssä pitkiä aikoja vaatimatta mitään itselleni. Minua sanottiin kiltiksi lapseksi. Kun minä olin pieni koululainen, pissasin housuuni, koska en uskaltanut kysyä, missä on vessa. Minua sanottiin ujoksi lapseksi. Kun olin iso koululainen, sain paljon hyviä numeroita ja minua sanottiin lahjakkaasi ihmiseksi. Silloin lähdin kotoa maailmalle. Luulin olevani valmis. Sanoin: Hei maailma, täältä tullaan elämä! Sain pian omia lapsia ja huomasin, etten olekaan valmis ihminen. Olinkin ihan keskeneräinen. Ihan häkellyttävän vajaataitoinen kompuroija vailla edes kunnollista kävelytaitoa. Suutuin omalle pienelle lapselleni hänen rimpuillessaan pukiessa, koska en ollut lainkaan tuttu suuttumiseni kanssa. Sen voima ja vimma yllätti minut. Valehtelin ystävilleni, koska halusin esittää heille perillepääsyä. He pahoittivat mielensä. Oli kivuliasta olla olematta valmis. Onneksi minut oli kuitenkin varustettu eräällä hyödyllisellä ominaisuudella tätä elämää varten. Jostain syystä kuljin aina kohti omia pelkojani. Niitä oli paljon, hyvin paljon. Kun pääsin yhden pelon luo, käänsin nenäni toisen suuntaan. Minua olisi hyvinkin voinut sanoa rohkeaksi aikuiseksi, vaikka pelkäsin niin hirveän monia asioita, sillä todellista rohkeutta ei ole olla pelkäämättä vaan voittaa pelkonsa, sanotaan vanhoissa viisauksissa. Niinpä hiljalleen vuosien ja vuosikymmenten kuluessa sain vähitellen selville, kuka minä oikeasti olin. Joidenkin asioiden löytäminen keski hyvinkin kauan. Esimerkiksi vasta neljän kymmenen vuoden kuluessa osasin hyväksyä epätavallisen erikoisuuden itsessäni: minä tunnen näkymättömän maailman läheisyyden ja osaan kuunnella sen viestejä. Koska sellaista asiaa ei aikuisten reaktioiden mukaan ole lainkaan tässä ihmisten maailmassa, minäkin koetin työntää mokoman kummallisuuden piiloon. Eihän sellaista voi olla, mitä ei ole. Silti se vain ei pysynyt piilossa. Koska jääräpäisesti astelin suoraan pelkojani kohti, löysin aikojen saatossa oman totuuteni enkä enää välittänyt siitä, mitä muut väittivät siitä. Se oli minun henkilökohtainen omaisuuteni eikä sitä enää kukaan voinut ottaa pois. Minusta tuli minä. Sellaista on oppia, kuka oikeasti on. Kaija Juurikkala Elämän suurin lupaus lapselle on ihmisen kokonainen elinkaari. Se on aivan mahtava lahja. Aikuiset suhtautuvat usein pienen lapsen käyttäytymiseen vaatien hänen olevan jo valmis ihminen vailla typeriä käytöstapoja. Aikuiset suuttuvat keskeneräisyydestä helposti. Kotoa poismuuttavaa nuorta aikuista katsotaan kuin lopputulosta: Katsokaa, mikä hänestä tuli! Vaan jokainen meistä on elämänmittaisella matkalla. Turha tulla kenenkään kesken matkan tuloksia julistamaan. Turha tulla kenenkään kesken matkan puolitotuuksia esittelemään. Pohjimmiltaan vain itse voi tietää oman totuutensa ja vain itse voi löytää polkunsa sen luokse. Mitä sitten jos se kestää 40 vuotta! Mitä sitten jos se kestää 80 vuotta! Mitä sitten jos matkalla tulee kierreltyä umpikujia ja sivupolkuja! Mistä edes tietää, olisiko ilman niitä päässyt perille! Onko sellaista kuin perille olemassakaan vai onko perillepääsy vain uuden matkan alkusysäys? Kaija Juurikkala elokuvaohjaaja 18 Pesäpuun juhlalehti 2009
Jos olisin hyvä haltija Luemme vuosittain erilaisista tilastoista kuinka lastensuojelun avohuollossa ja sijaishuollossa olevien lasten määrä kasvaa. Jokaisen luvun takana on lapsi, joka tarvitsee erityistä suojelua, tukea ja apua omassa perhetilanteessaan. Lastensuojelun ammattilaiset miettivät yhteiskunnallisia, yhteisöllisiä ja yksilöllisiä selityksiä kasvaville luvuille ja yrittävät parhaansa mukaan etsiä jokaiselle lapselle parhaan mahdollisen avun. Taloudesta päättävät päivittelevät kasvavia lukuja ja vaativat menoleikkauksia. Mieleeni palaavat ne noin sata nuorta, joiden kanssa olen saanut tehdä lastensuojelutyötä kasvosta kasvoihin lastensuojelulaitoksessa. Mitä olemme luvanneet heille silloin, kun sijaishuollon päätös on tehty ja olemmeko pysyneet lupauksissamme? Olemme varmasti luvanneet ammatillista apua, koulunkäynnin turvaamisen, selkeän arkirytmin, kuntouttavan yhteisön ja paremman elämän lähtötilanteeseen verrattuna. Mutta onko se ollut riittävää silloin, kun elämä on hajonnut käsiin? Lastensuojelulaitosta määrittävät yhteiskunnalliset reunaehdot mm. tilojen, hoitopaikkojen sekä henkilöstömäärän ja rakenteen suhteen. Niistä ei saa tinkiä. Sijoitetulle lapselle ei kuitenkaan riitä, että reunaehdot ovat kunnossa. Lapsi tarvitsee ihmisen rinnalleen, kunnioitusta, arvostusta, osallisuutta omaan elämään. Hänen on luotava uusi suhde omaan perheeseen. Sijaishuollossa voi kehittää ammatillisia työmenetelmiä, omahoitajuutta, yhteisöllisyyttä ja perhetyötä, vastaamaan lapsen ja perheen tarpeisiin. Kun olemme luvanneet ammatillisesti korkeatasoista hoitoa sijoituksen ajaksi, opiskelleet uusia menetelmiä ja soveltaneet ne käytäntöön henkilöstön persoonat huomioiden, voimme todeta lunastaneemme lupaukset. Ammatillisuus auttaa arjessa vaikeinakin päivinä, mutta mistä löytyy riittävästi rinnalla kulkijoita kymmenille tuhansille lastensuojelun toimenpiteiden kohteena oleville lapsille. Jos olisin hyvä haltija, lupaisin huolehtia siitä, että jokainen lastensuojelun tarpeessa oleva lapsi saa oikea-aikaisesti apua, hänen tilanteeseen puututaan riittävän ajoissa ja hänelle järjestetään tarvittavat tukitoimia joko kotona, sijaisperheessä tai lastensuojelulaitoksessa. Häntä autetaan vaikeiden Ritva Karinsalo. Kuva: Nina Dodd. vaiheiden läpi ja hänen rinnalla kuljetaan kasvukipujen yllättäessä. Ja erityisesti häntä kuullaan ja kuunnellaan, hänen osallisuutta oman elämän rakentajana vahvistetaan.. Mutta en ole hyvä haltija ja seuraan huolestuneena taloudellisen taantuman syvenemistä, menoleikkausten uhkakuvia, palvelujen supistamisen puheita ja lastensuojelun työntekijöiden uupumista. Nyt meidän on pidettävä huolta, että lastensuojelu pitää lupaukset ja huolehtii lapsista taloudellisesti huonoinakin aikoina. Loppujen lopuksi kyse on arvovalinnoista. Ritva Karinsalo toimitusjohtaja Ensi- ja turvakotien liitto ry Pesäpuun juhlalehti 2009 19
Ajoissa kotiin Maailmanlaajuinen viesti ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi on se, että jokainen lapsi tarvitsee kotia ja perhettä oman elämänsä rakennusaineiksi. Tämä tarve on myös niillä lapsilla, jotka eivät voi elää omassa syntymäkodissaan. Lapsille ja nuorille tehtyjen kyselyjen mukaan, sijaisperheessä asuvat lapset ja nuoret eivät halua erottua muista lapsista sijaisperheessä tai muiden perheiden lapsista. He haluavat olla ensisijaisesti merkityksellisiä perheenjäseniä. Heidän halujaan ja toivomuksiaan kuunnellaan, heitä rakastetaan, heidän tarpeisiinsa vastataan ja he ovat arvokkaita ja tärkeitä jollekin. Sijoitettujen nuorten selviytymistä itsenäisessä elämässä ennustaa hyvä koulumenestys ja itsenäistyminen sijaisperheestä 18 ikävuoden jälkeen sekä suhteen jatkuminen sijaisperheeseen itsenäistymisen jälkeen. Sijaisvanhemmaksi ryhtymisen keskeisin motiivi on halu auttaa lasta. Sijaisvanhemmat todennäköisimmin onnistuvat tehtävässään, jos sijaisvanhemmat ovat aktiivisia huomioimaan lapsen tarpeet, jos he ovat valmiita ja kyvykkäitä yhteistyöhön lapsen sukulaisten ja sijoittajan kanssa sekä jos kasvamista ja kehittymistä arvioidaan tuottaen samalla tietoa siitä miten kehittyminen näkyy. Sijaisvanhempien kyvykkyys kasvattajina ja vanhempina määrittyy heidän tietojensa, taitojensa ja arvojensa kautta. Samalla kun sijaisvanhemmilta toivotaan tavallista vanhemmuutta, toivotaan heiltä myös yhä enemmän ammatillisuutta. Ammatillisuudella ei tarkoiteta aina tiettyä ammattitutkintoa, vaan sijaisvanhemman ammatillisuutta on myös se, että hän tuntee omat rajansa ja osaa hakea apua tarvittaessa perheen ulkopuolelta. Tähän taas tarvitaan myös lapsen kasvatukseen ja kehitykseen liittyvää palvelujärjestelmän tuntemusta. Lukuisissa kansainvälisissä tutkimuksissa on huomattu, että perhehoidon onnistumista edesauttaa seuraavat tekijät: 1. Vahva ammatillinen tuki sijaisperheelle, 2. Avoimuus sijaisperheessä kulttuurien erilaisuudelle, 3. Hyvät sijaisperheen sisäiset suhteet, 4. Riittävä taloudellinen tuki sijaisperheelle, 5. Sijaisvanhemman hyvän kasvattajan ominaisuudet. Jari Ketola Hyvän kasvattajan ominaisuuksia on mm. herkkyys lapsen tarpeiden huomioimiselle, kyvykkyys yhteistyöhön lapsen vanhempien, sukulaisten ja sijoittajien kanssa sekä kyky tuottaa tietoa lapsen kehittymisestä ja avoimuus arvioida tehtävässä onnistumista ja antaa positiivista palautetta lapsen kehittymisestä. Hyvällä sijaisvanhemmalla on terävä pää, osaavat kädet ja lämmin sydän. Lohdullista on se, että selkeitä pakkoja tai ominaisuuksien luetteloa ei sijaisperheisiin voida liittää. Mahdollisuus muuttua ja kehittyä yhdessä sijoitettavan lapsen kanssa ovat aina olemassa. Lapsen selviytymiseen vaikuttavat myös hänen omat kykynsä suojautua pahoilta kokemuksilta ennen sijoitusta. SOS-Lapsikylissä pyritään mahdollistamaan lapsille ja nuorille mahdollisuus kiintyä yhteen pysyvään aikuiseen. SOS-Lapsikylätoiminnan tavoitteena on luoda uudenlainen lapsikylämalli, tulevaisuudessa jossa kodit on integroituna taajamiin ja kaupungin lähiöihin. Tällä mallilla mahdollistetaan perheenomainen hoito lapsen tärkeitä ihmissuhteita ja verkostoja totaalisesti rikkomatta. Jari Ketola toiminnanjohtaja SOS-Lapsikyläyhdistys 20 Pesäpuun juhlalehti 2009