Lausunto 27. toukokuuta 2011 Lausunto Korkeakoulujen sähköisen haku- ja valintajärjestelmän esitutkimuksesta Tiivistelmä Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry kiittää Opetushallitusta mahdollisuudesta antaa lausunto esiselvityksestä. Esiselvitys on kirjoitettu hallinnollisteknisestä näkökulmasta, joten uskomme että lausunnossamme korostuva hakijanäkökulma on varmasti arvokas ja tarpeellinen järjestelmän jatkokehityksen kannalta. Mielestämme sekä hankkeen tavoitteet rakentaa korkeakoulujen yhteinen haku- ja valintajärjestelmä ja siihen linkittyvä koulutustietopalvelu että hankkeen taustalla olevat tavoitteet opintoihin hakeutumisen helpottamisesta ja opintoihin pääsyn nopeuttamisesta ovat hyviä ja kannatettavia. Erityisen hyviksi näemme esiselvityksen ehdotukset haku- ja valintaprosessin käytäntöjen yhtenäistämisestä, yhden luukun periaatteella toimivasta, esteettömyysnäkökohdat huomioivasta hakupalvelusta ja hakijaneuvonnasta, yhteisvalintaan kuuluvien hakujen laajuudesta, sekä kiintiöiden käyttöönottopäätösten ja aloituspaikkojen allokaatiopäätösten jättämisestä korkeakoulujen omaan harkintaan. Olemme huolissamme hankeen kiireellisestä toteutuksesta ja siitä johtuvasta harkinta-ajan vähyydestä sekä valikoivasta toteutuksesta. Koemme, että ehdotettu hakutoivejärjestyksen sitovuusajankohta on perusteettomasti liian aikainen, ja ajankohtaa tulisi myöhentää ehdotetusta, hakukohteiden määrä hakulomakkeella tulisi kasvattaa yhdeksään, pakkohaun ja uusien valintamenettelyjen yhteisvaikutukset on esitutkimuksessa sivuutettu luvattoman kevyesti, ja ne selvästi vaativat jatkopohdintaa, ja että uusien kiintiöiden vaikutusta hakijoiden käyttäytymiseen ei ole arvioitu riittävästi. Ehdotamme lisäksi, että ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevien kiintiön ja muut -kiintiön toisensa poissulkevuus poistetaan, uusien kiintiöiden aiheuttaman hakeutumattomuusriskin ja pakkohausta johtuvien ongelmien hallitsemiseksi mahdollistetaan opinto-oikeudesta luopumisen kautta pääsy takaisin ensimmäiustä korkeakoulupaikkaansa hakevien kiintiöön, ja että KSHJ:n jatkokehitystyö aloitetaan ensi tilassa, ja ensimmäiseksi kehityskohteeksi otetaan siirtoopiskelijoiden valintaan liittyvä toiminnallisuus. SYL osallistuu mielellään esiselvityksen ehdotuksista käytävään jatkokeskusteluun ja KSHJ-järjestelmän jatkokehitykseen.
Yleistä Me, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), kannatamme pyrkimystä turhien välivuosien vähentämiseen opintoihin pääsyn nopeuttamiseen. Näemme, että korkeakoulujen yhteinen sähköinen haku- ja valintajärjestelmä (KSHJ) voi osaltaan edistää näitä pyrkimyksiä. Välivuosien taustalla olevan, niin kutsutun ylioppilassuman purkamiseen KSHJ on kuitenkin yksin riittämätön, ja sen rinnalla on kehitettävä myös opintoohjausta. Samoin aloituspaikkamäärien muutokset suosituilla aloilla vaikuttavat oleellisesti ylioppilassuman paisumiseen tai purkautumiseen. Pidämme hyvänä KSHJ hankkeen tavoitetta rakentaa korkeakoulusektorien yhteinen haku- ja valintajärjestelmä sekä järjestelmään linkittyvä koulutustarjontatietoaineisto. Erityisen tärkeänä pidämme tavoitetta järjestelmän integroimista siten, että se on hakijan ja opinto-ohjauksen näkökulmasta selkeä. Sen sijaan katsomme, että tavoite järjestelmän rakentaminen niin, että se on käytössä vuoden 2013 valinnoissa, on melko kunnianhimoinen. Pääasiassa kiireestä johtuen KSHJ ollaan toteuttamassa alkuvaiheessa varsin minimalistisella periaatteella, ja moni alkuperäinen ajatus on jäämässä toistaiseksi toteuttamatta. Toivommekin, että KSHJ:n jatkokehittelyyn ryhdytään ensimmäisen tilaisuuden tullen, ja pidämme avausta jatkokehittelyn aloittamisesta jo vuonna 2012 kannatettavana. Vaikka kiire onkin pääasiassa ulkoapäin annettu, niin SYL tapansa mukaan muistuttelee, että koulutuspolitiikan tekeminen lyhytjänteisesti johtaa yleensä siihen, että tavoitteita ei saavuteta, tavoitteet saavutetaan korkeintaan välttävästi tai projektien odottamattomat ei-toivotut sivuvaikutukset kumoavat projektien hyödyt. Esiselvityksen näkökulma on (osin) ymmärrettävästi hallinnollistekninen. KSHJ hankkeessa korostettu hakijan ja ohjauksen näkökulma, siis käyttäjänäkökulma, puuttuu esiselvityksestä, mikä on vahinko. Toivomme, että esiselvityksen jatkokäsittelyssä käyttäjien näkökulmaa painotetaan selvästi vahvemmin. Omalta osaltamme keskitymme lausunnossamme arvioimaan esiselvityksen ehdotuksia käyttäjänäkökulmasta. Näkökulmien olennaisesta erosta johtuen lausuntomme on useassa kohden hyvinkin kriittinen. Haku- ja valintaprosessi Hakujärjestelmien ja hakulomakkeiden yhdistäminen, valintakoeyhteistyön lisääminen, kelpoisuuksien tarkistamisen keskittäminen, valintakoekutsujen lähettämiskäytäntöjen yhtenäistäminen ja mekaanisista manuaalisista prosesseista luopuminen mahdollisimman pitkälle ovat hyviä ehdotuksia, ja ne parantavat hakeutumista käytännössä. Kannatamme korkeakoulukelpoisuuden määritelmän yhdenmukaistamista korkeakoulusektorien välillä, mutta mielestämme voisi olla hyvä tarkastella avoimesti ja ennakkoluulottomasti sitä, onko ylioppilastutkinto välttämätön osa yleistä korkeakoulukelpoisuutta, vai riittäisikö lukion oppimäärä sellaisenaan ilman ylioppilastutkintoa. Hakutoiveiden priorisointikäytäntöjen yhtenäistäminen lienee hyvä asia, joskaan päinvastoin kuin esiselvityksessä väitetään, se ei helpota hakeutumista; ennemminkin priorisointien yhdenmukaistus on tekniikan pakoista johtuva seikka, joka helpottaa lähinnä hallintoa. Katsomme, että asiakaspalveluratkaisun rakentamisessa opetushallituksen ja korkeakoulujen välillä keskeistä hakijoiden näkökulmasta on se, että hakujärjestelmä toimii paitsi hakeutumisessa, myös hakijaneuvonnassa yhden luukun periaatteella. Lisäksi olemme erityisen mielissämme siitä, että esteettömyys on huomioitu esiselvityksessä. Yleisesti asiakaspalveluratkaisu ja palveluperiaatteet vaikuttavat toimivilta. Yhteishakuun on suunniteltu sisällytettävän lähtökohtaisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ne koulutukset, joissa haetaan suorittamaan tutkintoon johtavaa alempaa tai alempaa ja ylempää tai pelkkää ylempää tutkintoa. Pidämme tätä perusteltuna, joskin on ilmeistä jo pelkästään erilaisen pohjakoulutusvaatimuksen johdosta, että vain ylempiin tutkintoihin haettaessa olisi järkevää järjestää nämä hakukohteet
omaksi haku- ja valintajonokseen: tämä olisi myös hakijan näkökulmasta selkeintä. Toisaalta mielestämme korkeakouluilla tulisi olla aidosti mahdollisuus jättää yhteishaun ulkopuolelle valitsemiaan hakukohteita, mikäli ne näkevät sen perustelluksi, ja tästä syystä olemme hieman huolissamme, onko ehto erikseen määritellystä hakukelpoisuudesta tässä mielessä liian tiukka. Esiselvityksen mukaan yhteishaussa voisi hakea kuuteen hakukohteeseen, minkä perusteeksi esitetään, että kuusi hakukohdetta riittää tällä hetkellä noin 90 %:lle hakijoista. Mielestämme tämä ei ole paras lähestymistapa, ja edistyksellisempää olisi tarkastella sitä, kuinka monelle kuusi paikkaa ei riitä: 10 % on tässä yhteydessä mielestämme paljon. Käytettävissä olevien laskelmien mukaan yhdeksän hakukohdetta riittäisi 98 %:lle hakijoista. Selvästi hakukohteiden lisääminen ei olennaisesti hankaloittaisi haku- ja valintaprosessia, mutta hyödyttäisi 8 %:a hakijoista, joten kokonaishyödyn näkökulmasta yhdeksän hakukohdetta olisi järkevämpi määrä. Hakija asettaa hakutoiveensa hakutoivejärjestykseen. Hakutoivejärjestyksen käsitteeseen (esiselvityksen s. 7) on piilotettu se kiistanalainen linjaus, missä vaiheessa hakutoiveiden järjestys hakulomakkeella muuttuu sitovaksi. Esiselvityksen mukaan järjestys on sitova hakuajan päättymisen jälkeen (huhtikuun loppupuolisko), vaikka samalla todetaankin, että hakijan kannalta mahdollisimman myöhäinen järjestyksen muokattavuus olisi toivottavaa. Hakutoivejärjestyksen sitovuutta tarvitaan ensimmäisen kerran vasta silloin, kun sijoitteluajot alkavat, eli aikaisintaan silloin, kun ensimmäiset valinta-ajot on suoritettu. Aikaisin ajankohta tälle taas on käytännössä se ajankohta, jolloin ylioppilastutkintotodistusten lopulliset arvosanat, lukion päättötodistusten arvosanat tai ammatillisen koulutuksen päättöarvosanat ovat saatavilla, toisin sanoen kesäkuun alku. Esiselvityksen mukaan muutama viikko ei oletettavasti ole merkityksellistä, ja mielestämme aivan hyvin voi olettaa myös päinvastaista. Todellisuudessa osalle hakijoista, erityisesti uusille ylioppilaille, muutaman viikon lisäaika on tarpeellinen. Toisaalta muut sitovuuden aikaiselle lukkiutumiselle esitetyt perusteet eivät kestä kriittistä tarkastelua: Hakutoivejärjestyksen väitetään vaikuttavan ensisijaisuuspisteisiin, mutta sitä ei kerrota että ensisijaisuuspisteistä ollaan luopumassa. Vastaavasti hakutoivejärjestyksen väitetään vaikuttavan valintakoekutsujen lähettämiseen, mikä ei pidä täysin paikkaansa nykyään yliopistojen sähköisessä hakujärjestelmässä toimivien käytäntöjen perusteella. Hakutoivejärjestyksen aikainen lukkiutuminen onkin nähtävä ainoastaan järjestelmän hallinnoinnin helpotukseen tähtäävänä toimena, jossa kokonaan sivuutetaan hakijanäkökulma. Vaadimme, että hakutoivejärjestyksen sitovaksi muuttumisen ajankohta arvioidaan uudelleen, ja se siirretään vähintään todistusarvosanojen selviämisen jälkeiseen aikaan. Huomautamme vielä lopuksi, että hakutoivejärjestyksen sitovuuden ajankohdasta on käyty keskustelua jo vuonna 2005 yliopistojen sähköisen hakujärjestelmän rakentamisen yhteydessä (ks. OPM 2005:17, sen liitteenä oleva eriävä mielipide ja SYL:n muistiosta 16.9.2005 antama lausunto): katsomme että samat perusteet hakutoivejärjestyksen sitovuuden mahdollisimman myöhäiseksi ajankohdaksi ovat edelleen päteviä. Varasijamenettelyn osalta pidämme hyvänä, mikäli hakija voi jonottaa kaikkiin hakutoivejärjestyksessä ylempänä oleviin hakukohteisiin, joihin on tullut varasijalle hyväksytyksi. Mikäli tämä kuitenkin osoittautuu tällä aikataululla teknisesti mahdottomaksi, niin mielestämme vähimmäisvaatimus on, että hakija voi em. tilanteessa itse valita sen hakukohteen, johon jää jonottamaan. Pidämme tärkeänä, että valituksi tullut voi ilmoittautua paitsi läsnä olevaksi, myös poissaolevaksi ensimmäisenä lukuvuonna. Myös varasijoilta ja täydennyshauilla valituille tulee antaa sama mahdollisuus, ja sekä varasijalta että täydennyshaussa hakijan on voitava tulla valituksi, vaikka hän ei voisikaan aloittaa opintoja heti. Todellisuus kun on, että mikäli opiskelijalla on mielestään painavat syyt ilmoittautua poissaolevaksi ensimmäisenä lukuvuonna, niin hän luultavasti on poissa, vaikka hänen olisi pakko ilmoittautua läsnä olevaksi. Näin poissaolon kielto ensimmäiseltä vuodelta olisi lähinnä byrokraattinen toimi, jolla ei olisi käytännössä muita vaikutuksia kuin byrokratia, huonompi ilmapiiri opiskelijan ja hänen opettajiensa välillä sekä turhaan lyhentynyt opintoaika.
Kiintiöt Mielestämme se, että osa aloituspaikoista kiintiöidään ensimmäistä korkeakoulututkintoaan suorittamaan hakeville hakijoille, suosii kyseisiä hakijoita, mutta ehdotus on lähtökohtaisesti kannatettava, mikäli jo jonkin opinto-oikeuden omaaville opiskelijoille turvataan aito mahdollisuus alanvaihtoon. Joustavien siirtymismahdollisuuksien luominen jo opiskelupaikan omaaville on tästä syystä edellytys em. suosimiselle. Siirtymismahdollisuuksiin palataan alempana. Katsomme, että säädösmuutosten tulee mahdollistaa uusien kiintiöiden käyttöönotto, ja ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevan hakijan määritelmä on löydyttävä säädöstasolta hakijoiden oikeusturvan ja yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi. Kiintiöiden käyttöönoton tulee kuitenkin olla korkeakoulujen päätösvallassa, sillä kiintiöiden käyttö on nähdäksemme valintaperusteasia, ja sellaisena syvällä korkeakoulun autonomian piirissä. Myöskään mitään valtakunnallisia kynnysarvoja, linjauksia tai vastaavia määräysluonteisia ohjeita aloituspaikkojen allokaatiosta eri kiintiöihin ei tule määritellä eikä säätää. Samoin korkeakoululle tulee olla mahdollista säätää aloituspaikkojen allokaatiota eri kiintiöihin eri vuosina, tai jättää ne pois käytöstä kokonaan, mikäli hakijavirroissa tapahtuu hienosäätöä vaativia muutoksia. Esiselvityksessä on lähdetty siitä, että ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevien kiintiö (lyhyesti: kiintiö A) ja muut -kiintiö olisivat toisensa poissulkevia. Mielestämme tämä ei ole tarpeellista, eikä oikein kannattavaakaan. Sen sijaan ehdottaisimme, että kiintiö muut nimetään uudelleen nimellä yleinen kiintiö, ja siihen voivat kuulua niin ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevat kuin jo aikaisempia opintooikeuksia tai tutkintoja omaavat hakevat hakijat. Tämä helpottaisi aloituspaikkamäärien approksimointia ja allokointia eri kiintiöihin, sillä kiintiötä A ei tarvitsisi optimoida niin tarkasti kun myös yleiskiintiöstä voisi tulla sisään sellaisia hakijoita, joilla ei ole aiempaa opinto-oikeutta tai tutkintoa. Samoin kiintiön A hakijat olisivat samaan aikaan jonossa myös yleiskiintiössä, eikä heitä tarvitsisi siirtää yleiskiintiön jonoon kiintiön A paikkojen täytyttyä. Vihdoin korkeakoulujen ei tarvitse muodostaa kiintiöistä A niin suuria, että ne olisivat oikeuskanslerin (Dnro 15/500/2010) tarkoittamassa mielessä kohtuuttomasti syrjiviä. Pidämme ehdotettuja siirtymäaikoja uusien kiintiöiden käyttöönotolle tarkalleen oikeina. Jatkokehitys: korkeakoulujen välisiin ja sisäisiin siirtymiin liittyvä toiminnallisuus Kiire KSHJ:n rakentamisessa näkyy muistiossa kouriintuntuvasti, ja monesta alkuperäisestä ajatuksesta muistiossa todetaan, ettei niitä ehditä toteuttaa vuoteen 2013 mennessä. Erityisesti myöhempään kehitykseen ollaan jättämässä korkeakoulujen välisiin ja sisäisiin siirtymiin liittyvä toiminnallisuus. Huomautamme, että KSHJ hankkeen lähtöpisteenä olleesta muistiosta Ei paikoillanne, vaan valmiit, hep! (OPM 2010:11) käydyssä keskustelussa jatkuvasti korostettiin uudistusten olevan kokonaisuus, joka ei toimi jos vain osa uudistuksista toteutetaan. KSHJ:n kohdalla näin on nyt käymässä. Korkeakoulujen välisiin ja sisäisiin siirtymiin liittyvä toiminnallisuus on oleellinen osa haku- ja valintauudistusta, sillä ilman toimivia siirtymäkäytäntöjä jo opinto-oikeuksia omaavat hakijat tulevat yhä edelleen käyttämään yhteisvalintaa epätarkoituksenmukaisesti alanvaihtoon. Aloituspaikkojen allokointi eri kiintiöihin on nollasummapeliä (ja ikäluokkien pienentymisen seurauksena aloituspaikkamäärien vähetessä negatiivisen summan peliä), joten alanvaihto vaikeutunee oleellisesti uusien kiintiöiden myötä. Se puolestaan ajaa jo opiskelevat umpikujaan silloin, kun he huomaavat olevansa väärällä alalla: oma ala ei motivoi saattamaan opintoja loppuun, mutta muuallekaan ei pääse. Tilanne tulisi korjata pikimmiten, ennen kuin siitä tulee ongelma. Siirtymisiin liittyvä toiminnallisuus sopii nimenomaan KSHJ:n osaksi, sillä KSHJ:stahan on tarkoitus tulla kattava. Samoin siirtymien integrointi osaksi valtakunnallista järjestelmää vähentää korkeakoulujen välistä
byrokratiaa, tekee siirtymisvaihtoehdon näkyväksi ja liittää sen osaksi muuta opiskelijavalintaa, johon se myös kuuluu. Siirtymismenettelyjen kehittäminen olisi siksikin loogista, että juuri vastikään saatiin valtakunnallinen siirto-opiskelijoita koskeva määritelmä ns. SORA lainsäädännön yhteydessä (HE 164/2010). Mikäli siirtymismenettelyjen kehittäminen jätetään korkeakoulujen harteille, on enemmän kuin todennäköistä että työ jää muun työn jalkoihin, siten hidastuen tai kokonaan pysähtyen. Viimein pidämme KSHJ:n niin kutsuttua demoversiota myös hyödyllisenä ja käyttökelpoisena hakijaa ja opinto-ohjaajia auttavana toiminnallisuutena, ja harmittelemme, ettei sitä ehditä rakentaa KSHJ:n ensikäyttöön mennessä. Toisaalta kiireen johdosta on myös pelättävissä ellei jopa selvää, että uuden järjestelmän kaikkia ei-toivottuja seurauksia ei ehditä loppuun saakka arvioida. Erityisesti näistä syistä pidämme järjestelmän jatkokehityksen aloittamista jo 2012 hyvänä aloitteena. Sosiaaliset seuraukset Esiselvityksessä on kiinnitetty oikein huomiota ns. pakkohaun vaikutuksiin. Vaikutuksia on kuitenkin tarkasteltu lähinnä hallinnon näkökulmasta, eikä niiden nuorten näkökulmasta, joita pakkohaku koskee. Samoin esiselvityksessä yksinkertaisesti toivotaan pakkohaun poistumista, mutta ei vaivauduta arvioimaan ollenkaan pakkohaun ja opiskelijavalintalinjausten yhteisvaikutuksia. Muutenkin OKM:n suhtautumisessa pakkohaun ja uusien opiskelijavalintalinjausten yhteisvaikutuksiin on toivomisen varaa, sillä OKM lähinnä lakaisee ongelman maton alle. Sama koskee tiettyjä yliopistoja. Piittaamattomuus on sitä vakavampaa, mitä selvemmäksi käy, ettei pakkohausta olla todellisuudessa aiottukaan luopua. Jos jatkossa hakijat jaotellaan aiempien opinto-oikeuksien perusteella kahteen kastiin, ja tavoite on suosia ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevia, joutuvat työttömäksi jäävät nuoret ongelmiin: toisaalta pakkohaku pakottaa heidät hakemaan koulutukseen, johon he eivät edes halua, ja toisaalta mikäli hän vahingossa saa opiskelupaikan, joutuu hän seuraavilla hakukierroksilla epäedullisempaan asemaan. Jos nuori taas ei hae pakkohaun alla, hän menettää työmarkkinatukensa. Vastaavasti keväällä 2011 voimaantullut toimeentulotukilain muutos (HE 138/2010) koskee näitä nuoria; koska he eivät ole hakeneet koulutukseen (kieltäytyneet), voidaan heidän perusturvastaan leikata 20 %. Nuori siis pakotetaan valintatilanteeseen, jossa toisessa vaakakupissa on jatkokoulutusmahdollisuuksien oleellinen heikentäminen, ja toisessa vaakakupissa toimeentulon menettäminen. Tämä koskettaa erityisen voimakkaasti niitä köyhemmistä oloista tulevia nuoria, joiden vanhemmat eivät pysty tukemaan heitä taloudellisesti. Mielestämme tämä on kerta kaikkiaan väärin, eikä näin voida toimia. Esiselvityksessä on jätetty vähemmälle huomiolle aikaisemmin avoimena ollut kysymys siitä, voiko jo jonkin tutkinto-oikeuden omaava opiskelija luopua opinto-oikeudestaan, ja päästä tällä tavoin takaisin ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevien kiintiöön (kiintiö A). Tämä on ymmärrettävää, koska asian valmistelu on OKM:n vastuulla. Haluamme kuitenkin huomauttaa, että mikäli opinto-oikeudesta luopumisen kautta ei ole mahdollista päästä takaisin kiintiöön A, johtaa se todennäköisesti koulutukseen hakeutumisen vähenemiseen, kun nuoret eivät hae enää samassa määrin sellaisiin hakukohteisiin, jotka eivät vastaa heidän perustavia ensisijaisia toiveitaan. Toisin sanoen hakutoivejärjestyksessä toisella, kolmannella jne. sijalla olevien hakukohteiden määrä oletettavasti vähenee, sillä nuoret mieluummin jättävät hakeutumatta näihin vähemmän toivomiinsa kohteisiin kuin riskeeraavat mahdollisuutensa kuulua kiintiöön A seuraavalla hakukierroksella. Yksilön näkökulmasta tämä on järkevää, koska tällä tavalla he optimoivat mahdollisuuksia päästä eniten toivomaansa hakukohteeseen joko kyseisellä tai sitä seuraavilla hakukierroksilla. Kuitenkin yhteiskunnan kannalta hakeutumattomuus on huono asia, sillä moni em. tavalla käyttäytyvä nuori jää kuitenkin valitsematta, ja jää siten kokonaan vaille koulutuspaikkaa se taas on syrjäytymisriski. Yhteiskunnan kannalta ei voi olla tarkoituksenmukaista sekään, että nykyistäkin useampi nuori jäisi mieluummin odottamaan vuodeksi uutta hakukierrosta, kuin että hän menisi edes jonnekin koulutukseen: on parempi, että he ovat jossakin koulutuksessa kuin että eivät missään. Koulutuspaikkaa vaille jäävät joutuvat samoin välittö-
mästi pakkohaun piiriin, mikä lisää pakkohausta johtuvia ongelmia entisestään. Etenkin ne nuoret, joiden taloudellinen asema ei mahdollista kotiin seuraaviin valintakokeisiin lukemaan jäämistä, ovat ongelmissa. Katsomme, että sekä hakeutumattomuusriskin että pakkohausta johtuvien sosiaalisten ongelmien johdosta on tarpeen sallia mahdollisuus, että aikaisemmasta opinto-oikeudesta luopumalla voi päästä takaisin kiintiöön A. Tiedostamme tähän liittyvän ongelman sekä pelot siitä, että tietyissä hakukohteissa, optimoidakseen hakumahdollisuuksiaan, opiskelijat saattaisivat luopua opinto-oikeudestaan ja hakeutua samaan kohteeseen uudelleen samalla, kun hakeutuvat eniten toivomaansa hakukohteeseen. Katsomme kuitenkin, että ongelma on ratkaistavissa. Esimerkiksi sellaisilla aloilla, joilla todistusvalinta näyttää olevan hallitseva syy sille, että alaa käytetään väliasemana, voitaisiin todistusvalinnan käyttö rajata vain sellaisten hakijoiden mahdollisuudeksi, joilla kyseinen ala on ensisijainen hakukohde. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry. Katri Korolainen-Virkajärvi puheenjohtaja Matti Parpala pääsihteeri Lisätietoja: koulutuspoliittinen sihteeri Jarmo Kallunki, etunimi.sukunimi@syl.fi, 041 515 2230