KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ

Samankaltaiset tiedostot
KYSELYLOMAKE: FSD3052 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2012 VALMISTUNEIDEN KANDI- DAATTIEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ

Kandidaattitutkinto (yhteensä 57 kyselyyn vastannutta)

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Kansainvälinen politiikka

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

KYSELYLOMAKE: FSD2993 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

KYSELYLOMAKE: FSD3122 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2014 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

KYSELYLOMAKE: FSD2917 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA 2011 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA KEVÄÄLLÄ 2012 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

FSD3053. Tampereen yliopistosta 2013 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

FSD3052. Tampereen yliopistosta 2012 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

FSD3051. Tampereen yliopistosta 2011 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD3051. Tampereen yliopistosta 2011 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD3050. Tampereen yliopistosta 2010 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

Sijoittumisen yhteisseuranta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2011 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 1998 valmistuneille

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

TAMPEREEN YLIOPISTO Lukuvuonna valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto

FSD3050. Tampereen yliopistosta 2010 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ

Tietojenkäsittelyopin pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2013 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2015 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Työelämään sijoittuminen

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

FSD2071 Tampereen yliopistossa vuonna 1999 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

FSD2105 Tampereen yliopistossa vuonna 2003 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

FSD1261 Tampereen yliopistossa vuonna 2001 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään

KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Transkriptio:

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna 12 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen noin vuosi valmistumisen jälkeen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut

Sisällys 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 TYÖTILANNE JA TYÖHISTORIA VALMISTUMISEN JÄLKEEN... 5 3 TYÖLLISTYMISEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT... 11 4 TYYTYVÄISYYS TYÖTILANTEESEEN JA TUTKINTOON... 13 LIITE 1 VASTAAJIEN PÄÄAINE... LIITE 2 AMMATTI-, TEHTÄVÄ- TAI VIRKANIMIKKEET... LIITE 3 KYSELYLOMAKE. Kuviot: Kuvio 1 Koulutusala.... 3 Kuvio 2 Tieteenalayksikkö.... 4 Kuvio 3 Pääasiallisin syy siihen, että ei ole jatkanut maisteritutkintoon.... 5 Kuvio 4 Tilanne kyselyhetkellä (tiivistelmä)... 6 Kuvio 5 Työttömyysaika kuukausina työttömyyttä kokeneilla.... 6 Kuvio 6 Työssäolokuukaudet valmistumisen jälkeen.... 7 Kuvio 7 Työssäolokuukaudet valmistumisen jälkeen koulutusta vastaavissa tehtävissä.... 7 Kuvio 8 Opiskeluaikainen työssäkäynti... 8 Kuvio 9 Nykyinen työnantaja.... 9 Kuvio Nykyisen päätyön luonne.... Kuvio 11 Työnsaantiin vaikuttaneet tekijät.... 11 Kuvio 12 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät.... 12 Kuvio 13 Tyytyväisyys nykyiseen työhön verrattuna omiin tavoitteisiin.... 13 Kuvio 14 Nykyisen työtehtävän vastaavuus vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa.... 14 Kuvio 15 Yliopistossa opittujen asioiden hyödyntäminen nykyisessä työssä.... 15 Kuvio 16 Kandidaatin tutkinnon hyödyt työmarkkinoilla.... 16 Kuvio 17 Tyytyväisyys Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan.... 17 Kuvio 18 Tieto- ja taitoalueiden kehittyminen yliopisto-opiskelussa.... 18 1

1 TAUSTATIEDOT Kandidaattien työelämään sijoittumista seurataan sijoittumisseurantakyselyllä noin vuosi valmistumisen jälkeen. Kyselyn kohderyhmäksi pyritään rajaamaan ne kandidaatit, jotka eivät jatka opintojaan maisteriopintoihin. Kysely lähetetään niille kandidaateiksi valmistuneille, joille ei opintorekisteristä saatujen tietojen mukaan ole kertynyt kuin enintään opintopistettä valmistumisen jälkeisenä vuotena. Kuitenkin joukossa on aina myös niitä kandidaatiksi valmistuneita, jotka ovat jatkaneet maisterivaiheeseen, mutta opintoja ei ole kertynyt opintopistettä enempää. Vuonna 12 valmistuneiden kandidaattien sijoittumisseurantakyselyyn vastasi yhteensä 1 kandidaatin tutkinnon suorittanutta. 24 vastaajaa oli valmistunut lastentarhanopettajakoulutuksesta. Yhteensä niitä kandidaatteja, joille ei ollut kertynyt yli opintopistettä kuluneen vuoden aikana, oli 264, joten vastausprosentiksi muodostui 49. Raportissa esitetään lastentarhanopettajiksi valmistuneiden tulokset erikseen. Kuvioissa LTO-lyhenne tarkoittaa lastentarhanopettajia. Vastanneista lastentarhanopettajista kolme oli miehiä, loput 21 naisia. Muista kyselyyn vastanneista 68 oli naisia ja 38 miehiä. Kuvioissa 1 ja 2 nähdään vastaajien koulutusala ja tieteenalayksikkö. Liitteessä esitetään vastaajien pääaineet (liite 1). Koulutusala 9 8 7 6 Humanistinen Kasvatustieteellinen Kauppatieteellinen 35 Luonnontieteellinen LTO (N=24) 25 12 6 2 Muu kandidaatti (N=6) Terveystieteiden Yhteiskuntatieteellinen Kuvio 1 Koulutusala. 3

9 Tieteenalayksikkö 8 7 6 CMT EDU HES LTO (N=24) 39 17 11 13 9 6 2 3 Muu kandidaatti (N=6) IBT JKK LTL SIS YKY Kuvio 2 Tieteenalayksikkö. 4

2 TYÖTILANNE JA TYÖHISTORIA VALMISTUMISEN JÄLKEEN Kandidaatiksi valmistuneilta kysyttiin, miksi he eivät olleet jatkaneet opintojaan maisterin tutkintoon asti. Kuviossa 3 nähdään tulokset. 7 Pääasiallisin syy siihen, että ei tässä vaiheessa ole jatkanut opintoja maisterin tutkintoon asti 6 59 51 Työpaikan saaminen tai yleensä työtilanne 23 5 5 9 29 3 7 9 Opiskelemallaan alalla kandidaatintutkinto on riittävä Tällä hetkellä opiskelu ei ole ajankohtaista Miettii, onko pääaine oikea/ jatkaako tässä koulutusohjelmassa Muu syy, ettei ole jatkanut maisterintutkintoon asti LTO (N=22) Muu kandidaatti (N=96) Kuvio 3 Pääasiallisin syy siihen, että ei ole jatkanut maisteritutkintoon. Lastentarhanopettajilla kandidaatin tutkinnon riittävyys alalla oli yleisin syy, miksi maisteritutkintoon ei ollut jatkettu. Myös työpaikan saaminen ja työtilanne olivat yleisiä syitä. Muista kandidaateista hieman alle kolmasosa (29 ) vastasi työpaikan saamisen tai yleensä työtilanteen olleen syy sille, että ei ollut jatkanut maisterin tutkintoon. Noin puolet (51 ) vastaajista oli valinnut muu syy -vaihtoehdon. Muista syistä yleisimpiä olivat opintojen jatkaminen toisessa korkeakoulussa ja elämäntilanteeseen liittyvät syyt kuten hoitovapaa tai sairaus. Jotkut vastanneista olivat jatkaneet maisteritutkintoon ja tekivät graduaan eikä muita opintoja enää ollut. Heille oli siis viimeisen vuoden aikana kertynyt enintään opintopistettä, ja he olivat kyselyn kohderyhmää, vaikka olivatkin jatkaneet maisteritutkintoon. 5

Vastaajien tilanne kyselyhetkellä eli noin vuosi valmistumisen jälkeen nähdään alla olevasta kuviosta: 6 54 Tilanne tällä hetkellä (tiivistelmä) 33 42 Vakituinen työ Määräaikainen työ 25 Työtön työnhakija 4 LTO (N=24) 8 15 15 3 Muu kandidaatti (N=6) Pää-/ sivutoiminen opiskelija Työelämän ulkopuolella, esim. perhevapaalla Kuvio 4 Tilanne kyselyhetkellä (tiivistelmä). Lastentarhanopettajista yli puolet (54 ) oli vakituisessa työssä ja kolmasosa määräaikaisessa työssä. Muutama vastaaja ilmoitti opiskelevansa pää- tai sivutoimisesti tai olevansa muuten työelämän ulkopuolella. Muista kandidaateista noin kaksi kolmesta (67 ) oli vuosi valmistumisen jälkeen työssä; heistä 42 oli vakituisessa työssä ja 25 määräaikaisessa työssä. 15 muista kandidaateista ilmoitti opiskelevansa pää- tai sivutoimisesti ja 15 oli muuten työelämän ulkopuolella. 3 vastaajista oli vuosi valmistumisen jälkeen työttömänä. Työttömyyttä oli valmistumisen jälkeen kokenut 38 lastentarhanopettajiksi valmistuneista ja 16 muista kandidaateista. Seuraava kuvio havainnollistaa koetun työttömyysajan pituutta: 9 8 7 6 Työttömyysaika kuukausina työttömillä 75 25 LTO (N=9) Muu kandidaatti (N=16) 1-6 kk 7-9 kk Yli 9 kk Kuvio 5 Työttömyysaika kuukausina työttömyyttä kokeneilla. 6

Kaikilla työttömyyttä kokeneilla lastentarhanopettajilla työttömyysaika oli ollut alle puolen vuoden pituinen. Muilla kandidaateilla suurimmalla osalla (75 ) työttömyys oli kestänyt alle puoli vuotta, mutta joka neljäs oli kokenut työttömyyttä yli yhdeksän kuukautta. Seuraavista kuvioista nähdään, kuinka monta kuukautta valmistuneet olivat olleet töissä valmistumisen jälkeen ja kuinka monta kuukautta koulutusta vastaavissa tehtävissä. Työssäolokuukaudet valmistumisen jälkeen 9 8 83 7 6 17 7 22 8 63 kk 1-6 kk 7-9 kk Yli 9 kk LTO (N=24) Muu kandidaatti (N=87) Kuvio 6 Työssäolokuukaudet valmistumisen jälkeen. Työssäolokuukaudet valmistumisen jälkeen koulutusta vastaavissa tehtävissä 9 8 79 7 6 21 25 27 6 42 kk 1-6 kk 7-9 kk Yli 9 kk LTO (N=24) Muu kandidaatti (N=84) Kuvio 7 Työssäolokuukaudet valmistumisen jälkeen koulutusta vastaavissa tehtävissä. 7

Suurin osa lastentarhanopettajista (83 ) oli ollut töissä yli yhdeksän kuukautta valmistumisensa jälkeen ja lähes yhtä moni (79 ) oli toiminut yli yhdeksän kuukautta koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Muista kandidaateista 63 oli ollut valmistumisen jälkeen yli yhdeksän kuukautta työssä ja 42 vastanneista oli työskennellyt yli yhdeksän kuukautta koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Neljäsosa ei ollut työskennellyt lainkaan koulutustaan vastaavissa tehtävissä valmistumisen jälkeen. Kandidaateiksi valmistuneilta kysyttiin opiskeluaikaisesta työssäkäynnistä, jota alla oleva kuvio havainnollistaa. Opiskeluaikainen työssäkäynti 7 63 67 63 6 48 51 54 Lukukausien aikana opiskelualaan liittyvässä työssä 24 Lukukausien aikana muussa kuin opiskelualaan liittyvässä työssä Tutkintoon sisältyvässä työharjoittelussa Lukukausien ulkopuolella tehtävässä työssä (esim. kesätyö) Ei ole ollut työssä opiskeluaikana LTO (N=24) 4 Muu kandidaatti (N=5) 2 Kuvio 8 Opiskeluaikainen työssäkäynti. Lähes kaikki vastaajat olivat olleet opiskeluaikana töissä. Lastentarhanopettajista yli puolet (63 ) oli tehnyt lukukausien aikana omaan opiskelualaan liittyvää työtä. Kaksi kolmesta oli työskennellyt lukukausien aikana muussa kuin opiskelualaan liittyvässä työssä. Tutkintoon kuuluva harjoittelu oli ollut myös yksi työn muoto. Yli puolet (63 ) oli työskennellyt lukukausien ulkopuolella. Muista kandidaateista hieman yli puolet (54 ) ilmoitti työskennelleensä lukukausien ulkopuolella. Noin puolet (51 ) oli ollut muussa kuin opiskelualaan liittyvässä työssä opiskeluaikana. Hieman vajaa puolet vastaajista (48 ) oli tehnyt omaan alaan liittyvää työtä lukukausien aikana. 8

Kyselyhetken työnantaja ja työn luonne esitetään seuraavissa kuvioissa: Nykyinen työnantaja 9 8 7 6 LTO (N=24) 58 14 3 5 6 9 3 3 1 Muu kandidaatti (N=8) Yksityinen yritys Kunta, kuntayhtymä Ammattikorkeakoulu Valtio, valtion liikelaitos Yliopisto Muu julkisen hallinnon organisaatio Järjestö tai vastaava Oma yritys, vastaanotto tms. Muu työnantaja Kuvio 9 Nykyinen työnantaja. Kaikki lastentarhanopettajiksi valmistuneet olivat työllistyneet kuntasektorille. Muista kandidaateista yli puolet (58 ) oli työllistynyt yrityksiin. Vastaajat olivat työllistyneet monipuolisesti myös muille työantajasektoreille. Kunnissa toimi 14 vastaajista, järjestöissä tai vastaavissa 9 ja yliopistoissa 6 vastaajista. Muutama vastaaja oli työllistynyt valtiolle ja muutama toimi ammattikorkeakoulussa, muussa julkisen hallinnon organisaatiossa tai toimi itsenäisenä yrittäjänä. 9

Nykyisen päätyön luonne Tutkimus 9 Opetus, koulutus tai kasvatus 8 Johto- ja esimiestehtävät 7 Konsultointi 6 Asiakastyö LTO (N=24) 8 8 8 9 9 4 5 Muu kandidaatti (N=79) Markkinointi ja myynti Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Viestintä- ja mediatyö Toimistotehtävät Muu työn luonne Kuvio Nykyisen päätyön luonne. Kaikki lastentarhanopettajat työskentelivät koulutustaan vastaavissa tehtävissä eli opetuksen, koulutuksen tai kasvatuksen parissa. Muiden kandidaattien työtä kuvasivat yleisimmin asiakastyö ja hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät, joiden molempien parissa työskenteli vastaajista. Noin joka kymmenes (9 ) teki viestintä- ja mediatyötä tai toimistotehtäviä ja lähes yhtä moni (8 ) työskenteli opetuksen, koulutuksen ja kasvatuksen parissa, johto- ja esimiestehtävissä tai konsultointitehtävissä. Muutama vastaaja toimi tutkimustehtävissä (4 ) ja markkinoinnin ja myynnin (5 ) parissa. Ammatti-, tehtävä- tai virkanimikkeet on koottu liitteeseen (liite 2) ristiintaulukoituna työn luonteen kanssa.

3 TYÖLLISTYMISEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT Valmistuneita pyydettiin arvioimaan, miten eri tekijät olivat vaikuttaneet työnsaantiin. Työnsaantiin vaikuttaneet tekijät (ka) Oikea asenne ja motivaatio työhön Henkilökohtaiset ominaisuudet 5,4 5,4 5, 4,9 Työkokemus 3,8 4,6 Käytännön taidot (esim. tietotekniset taidot, kielitaito) 2,7 4,6 Tutkinnon pääaine/ tutkinto-ohjelma 3,9 5,9 Työelämään olevat verkostot ja kontaktit 3,7 3,3 Tutkinnon opintoyhdistelmä 3,3 3,4 Muu koulutus tai opinnot 2,6 3,2 Kandidaatin tutkinnon tuomat valmiudet ja kontaktit 2,7 4,9 Tutkintoon sisältyvä harjoittelu Järjestö-, luottamus-, tai harrastustoiminnan tuoma lisäosaaminen Kansainvälinen kokemus (esim. vaihto- tai harjoittelu) 1,3 2, 2,5 2,5 2,4 3,4 1 2 3 4 5 6 1=ei lainkaan...6=erittäin paljon Muut kandit (n=83) LTO (n=24) Kuvio 11 Työnsaantiin vaikuttaneet tekijät. Lastentarhanopettajien mielestä työnsaantiin olivat vaikuttaneet eniten tutkinnon pääaine/tutkintoohjelma, oikea asenne ja motivaatio työhön, kandidaatin tutkinnon tuomat valmiudet ja kontaktit ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Muiden kandidaattien mielestä oikean asenteen ja motivaation ohella henkilökohtaiset ominaisuudet, työkokemus ja käytännön taidot olivat olleet merkityksellisimpiä työnsaannin kannalta. 11

Jos valmistunut oli kokenut kandidaatiksi valmistumisen jälkeen työllistymisvaikeuksia, häntä pyydettiin arvioimaan, miten eri tekijät olivat vaikeuttaneet työllistymistä. Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät (ka) Alan heikko työmarkkinatilanne Alueellinen työmarkkinatilanne Suhdeverkostojen puute Työkokemuksen puute Tutkinto ja sen opintoyhdistelmä Epätietoisuus omista tavoitteista Tutkinnon huono tunnettuus Epävarmuus omasta osaamisesta Määräaikaisissa työsuhteissa olevat katkot Ei ole löytynyt itseä kiinnostavaa työtä Puutteelliset työnhakutaidot Puutteellinen työelämätietous Perheeseen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvä syy Sukupuoli 1, 1, 1, 1, 1, 1,6 2, 1,4 2,2 3,1 3, 2, 2,9 2,9 2, 2,8 2,8 1,8 2,7 2,5 2,4 1,6 1,7 4,3 4,2 4,1 3,9 3,6 1 2 3 4 5 6 Muut kandit (n=37) LTO (n=5) 1= ei lainkaan...6=erittäin paljon Kuvio 12 Työllistymistä vaikeuttaneet tekijät. Lastentarhanopettajista vain viisi oli vastannut kysymykseen. He kokivat määräaikaisissa työsuhteissa olleiden katkojen vaikeuttaneen eniten työllistymistä. Myös työkokemuksen puute, alueellinen työmarkkinatilanne, epätietoisuus omista tavoitteista ja epävarmuus omasta osaamisesta olivat vaikeuttaneet hieman työllistymistä. Muiden kandidaattien mielestä alan ja alueen heikko työmarkkinatilanne olivat työnsaantia eniten vaikeuttaneita tekijöitä. Myös suhdeverkostojen ja työkokemuksen puutteen koettiin vaikeuttaneen melko paljon työllistymistä. Muina tekijöinä mainittiin mm. väärän alan valinta ja motivaation ja kiinnostuksen puute hakea alan töitä. 12

4 TYYTYVÄISYYS TYÖTILANTEESEEN JA TUTKINTOON 45 35 25 15 5 Tyytyväisyys nykyiseen työhön verrattuna omiin tavoitteisiin 45 34 Erittäin tyytymätön 32 27 2 3 14 15 4 13 9 5 5 4 3 Erittäin tyytyväinen LTO (N=22) Muu kandidaatti (N=79) Kuvio 13 Tyytyväisyys nykyiseen työhön verrattuna omiin tavoitteisiin. Valmistuneet olivat melko tyytyväisiä kyselyhetken työhönsä verrattuna heidän omiin tavoitteisiinsa. Lastentarhanopettajista 27 oli melko tyytyväisiä, 45 tyytyväisiä ja 14 erittäin tyytyväisiä. Kukaan ei vastannut olevansa erittäin tyytymätön. Muista kandidaateista noin kolmasosa (32 ) oli melko tyytyväinen tai tyytyväinen (34 ) työhön verrattuna omiin tavoitteisiin. 15 vastaajista oli erittäin tyytyväisiä. Tyytymättömyyttä ilmeni myös jonkin verran, sillä 13 vastaajista ilmoitti olevansa melko tyytymätön, 3 tyytymätön ja 4 erittäin tyytymätön nykyiseen työhön verrattuna omiin tavoitteisiin. 13

Kuviosta 14 nähdään, vastasiko työtehtävä vastaajien mielestä vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa. Nykyisen työtehtävän vastaavuus vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa (kandidaatin tutkintoa) 7 6 64 36 44 17 Kokonaan Osittain Ei lainkaan LTO (N=22) Muu kandidaatti (N=78) Kuvio 14 Nykyisen työtehtävän vastaavuus vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa. Lastentarhanopettajista melkein kaksi kolmesta (64 ) koki työtehtävän vastaavan vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa. Loput vastaajat (36 ) olivat sitä mieltä, että työtehtävä vastasi vaatimustasoltaan kandidaatin tutkintoa osittain. Muista kandidaateista 44 koki, että työtehtävä vastasi osittain yliopistollista tutkintoa. Lähes yhtä moni ( vastaajista) oli sitä mieltä, että työ vastasi tutkinnon vaatimustasoa kokonaan. Vajaa viidesosa (17 ) vastaajista oli sitä mieltä, että työtehtävä ei vastannut lainkaan yliopistollista tutkintoa. 14

Seuraavasta kuviosta nähdään, miten vastaajat kokivat pystyvänsä hyödyntämään yliopistossa opittuja asioita työssään. 9 8 7 6 Yliopistossa opittujen asioiden hyödyntäminen nykyisessä työssä 77 23 LTO (N=22) 41 49 Muu kandidaatti (N=79) Hyödyntää jatkuvasti Hyödyntää jonkin verran / osittain Ei voi hyödyntää juuri lainkaan Kuvio 15 Yliopistossa opittujen asioiden hyödyntäminen nykyisessä työssä. Valmistuneet pystyivät hyödyntämään melko hyvin yliopistossa opittuja asioita kyselyhetken työssään. 77 lastentarhanopettajista ilmoitti hyödyntävänsä oppimaansa jatkuvasti, 23 jonkin verran. Muista kandidaateista 41 kertoi hyödyntävänsä yliopistossa oppimaansa jatkuvasti työssään, 49 jonkin verran. Joka kymmenes vastaaja koki, että ei voinut hyödyntää yliopistossa oppimaansa juuri lainkaan työssään. 15

Valmistuneilta kysyttiin, oliko kandidaatin tutkinnosta ollut hyötyä työmarkkinoilla. 9 8 7 6 92 Kandidaatin tutkinnon hyödyt työmarkkinoilla 33 45 Merkittävää hyötyä: on työllistynyt tutkinnon avulla Osittaista hyötyä: opintojen kautta on saanut lähinnä sisällöllistä tukea työhön Ei merkittävää hyötyä: kandidaatintutkinto ei ole ollut ratkaisevassa roolissa työllistymisen kannalta Ei osaa sanoa 8 9 4 Muuta hyötyä kandidaatin tutkinnosta työmarkkinoilla LTO (N=24) Muu kandidaatti (N=3) Kuvio 16 Kandidaatin tutkinnon hyödyt työmarkkinoilla. Lähes kaikki lastentarhanopettajat vastasivat, että tutkinnosta oli ollut merkittävää hyötyä, sillä he olivat työllistyneet tutkinnon avulla. Muista kandidaateista lähes puolet (45 ) koki, että tutkinnosta ei ole ollut hyötyä; sen ei koettu olleen ratkaisevassa asemassa työllistymisessä. Kolmasosa vastasi, että tutkinnosta oli ollut osittaista hyötyä, sillä opinnot olivat antaneet sisällöllistä tukea työhön. Muina hyötyinä mainittiin mm. sijaisuuksien saaminen, parempi palkkaus ja itseluottamuksen kasvu työnhaussa. 16

Kandidaatteja pyydettiin arvioimaan tyytyväisyyttä Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan. 6 Tyytyväisyys Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan 52 17 16 LTO (N=23) 2 48 26 26 4 Muu kandidaatti (N=2) 8 Erittäin tyytymätön 2 3 4 5 Erittäin tyytyväinen Kuvio 17 Tyytyväisyys Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan. Vastaajat olivat pääosin tyytyväisiä Tampereen yliopiston opetustarjontaan. Melko tyytyväisiä oli noin puolet kaikista vastaajista (52 lastentarhanopettajista ja 48 muista kandidaateista). Tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden kohteita tarkennettiin vielä avoimilla kysymyksillä. Lastentarhanopettajat olivat tyytyväisiä omaan koulutukseen monesta eri näkökulmasta: sen sisältöön, opetusmenetelmiin (erityisesti PBL-menetelmään) ja vahvaan työelämäkytkentään. Lisäksi moni oli tyytyväinen opetustarjonnan monipuolisuuteen ja sivuainemahdollisuuksiin. Tyytymättömyyttä sen sijaan aiheuttivat mm. erityispedagogiikan poistuminen opetustarjonnasta ja se, että vapaasta sivuaineoikeudesta huolimatta kiinnostavien sivuaineiden todellinen suorittaminen oli usein hankalaa mm. lastentarhanopettajakoulutuksen aikatauluista johtuen. Aikatauluhaasteista johtuen myös pakollisten kieliopintojen opiskelu oli koettu ongelmalliseksi. Muut kandidaatit olivat erityisen tyytyväisiä mm. vapaaseen sivuaineoikeuteen, opetustarjonnan monipuolisuuteen, opetuksen laatuun ja tiettyihin kursseihin. Tyytymättömyyttä aiheuttivat mm. kursseille (esim. kieliopintoihin) pääsemisen vaikeus, joustamattomuus kurssien suoritustavoissa ja ajankohdissa, ohjaus ja käytännönläheisyyden ja työelämäkytkennän puute. 17

Valmistuneita pyydettiin arvioimaan, miten erilaiset työelämässä hyödylliset tieto- ja taitoalueet olivat kehittyneet yliopistossa. Tieto- ja taitoalueiden kehittyminen yliopisto-opiskelussa (ka) Oman alan teoreettinen osaaminen Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot Tiedonhankintataidot Kielitaito Viestintä- ja kommunikointitaidot Tiimityötaidot, sosiaaliset taidot Tietotekniikan hallinta Tilastollinen osaaminen (mm. menetelmät ja tulkinta) Esiintymistaidot Projektiosaaminen Talouden perusteiden tuntemus Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 1,6 1,5 2,4 2,6 4,9 5,2 4,7 4,8 4,4 4,7 4, 3,1 3,8 4,7 3,5 5, 3,5 3,4 3,4 3,8 3,3 4,7 3, 4,3 Muu kandidaatti (n=4) 1 2 3 4 1= ei lainkaan...6= erittäin paljon 5 6 LTO (n=23) Kuvio 18 Tieto- ja taitoalueiden kehittyminen yliopisto-opiskelussa. Vastaajien mielestä yliopisto-opiskelu oli kehittänyt erityisesti oman alan teoreettista osaamista, analyyttisen ja systemaattisen ajattelun taitoja ja tiedonhankintataitoja. Lastentarhanopettajien mielestä opiskelu oli kehittänyt paljon myös tiimityötaitoja, esiintymistaitoja ja viestintä- ja kommunikointitaitoja. 18

LIITE 1 VASTAAJIEN PÄÄAINE Count Pääaine * Kandidaattitutkinto Crosstabulation Kandidaattitutkinto Total LTO Muu kandidaatti Aluetiede 1 1 Biokemia 2 2 Englantilainen filologia 6 6 Etnomusikologia 1 1 Filosofia 4 4 Finanssihallinto ja julk.yhteisöjen laskentatoimi 2 2 Hallintotiede 1 1 Historia 3 3 Hoitotiede 1 1 Informaatiotutkimus 2 2 Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media 4 4 Julkisoikeus 2 2 Kansainvälinen politiikka 7 7 Kansantaloustiede 3 3 Pääaine Kansanterveystiede 1 1 Kasvatustiede 5 5 Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus Kasvatustiede, varhaiskasvatus 3 3 17 17 Kunnallisoikeus 1 1 Kunnallistalous 1 1 Käännöstiede (englanti) 2 2 Käännöstiede (venäjä) 1 1 Matematiikka 2 2 Pohjoismaiset kielet 2 2 Psykologia 1 1 Puheviestintä 1 1 Saksan kieli ja kulttuuri 4 4 Sosiaalipsykologia 4 4 Sosiaalityö 4 4 19

Sosiologia 4 4 Suomen kirjallisuus 6 6 Teatterin ja draaman tutkimus 2 2 Tiedotusoppi 13 13 Tietojenkäsittelyoppi 4 4 Vakuutustiede 2 2 Valtio-oppi 3 3 Venäjän kieli ja kulttuuri 1 1 Vuorovaikutteinen teknologia 6 6 Yleinen kirjallisuustiede 1 1 Ympäristöpolitiikka 1 1 Yrityksen hallinto 1 1 Yrityksen taloustiede, laskentatoimi 1 1 Yritysjuridiikka 2 2 Total 17 118 135

LIITE 2 AMMATTI-, TEHTÄVÄ- TAI VIRKANIMIKKEET Tutkimus Opetus, kasvatus tai koulutus Johto- ja esimiestehtävät Konsultointi Asiakastyö Markkinointi ja myynti Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Viestintä- ja mediatyö Toimistotehtävät Harjoittelija Kenttätyön ohjaaja Projektipäällikkö/tutkija Tutkimusapulainen (2 kpl) Erityislastentarhanopettaja Erityisluokan opettaja Esiluokan opettaja Lastentarhanopettaja ( kpl) Laulunopettaja Luokanopettaja Ohjaaja Opetussijaisuus Päivähoidon opettaja Päiväkodin opettaja Päätoiminen tuntiopettaja Sivutoiminen tuntiopettaja Vs. päiväkodin johtaja Business manager Johtaja Osastosihteeri Päiväkodin johtaja Pääsihteeri Toiminnanjohtaja (2 kpl) Tuottaja & toimittaja Hr-konsultti Turvallisuuskonsultti Erikoiskirjastovirkailija Farmaseutti Fysioterapeutti Korvauskäsittelijä Lastensuojelun sosiaalityöntekijä Myyjä (4 kpl) Postityöntekijä Sosiaalityöntekijä (2 kpl) Tarjoilija Asiakaspäällikkö Markkinointiassistentti Myyjä Vientiassistentti Application specialist Controller Erityisasiantuntija Järjestelmäasiantuntija Lapsi- ja varhaisnuorisotyön ohjaaja Ohjelmistokehittäjä Project manager Riskienhallintacontroller Support consultant, dw specialist Kesätoimittaja Technical writer Tiedottaja Tiedotus- ja järjestösihteeri Amanuenssi Intern Lakimies Postikonsultti 21

Yrittäjä Muu Toimistosihteeri Transcreation account executive Yrittäjä Äänikirjanlukija Elintarviketyöntekijä Freelancer Kirjastonhoitaja Kirjastovirkailija Lennonjohto-operaattori Psykologiassistentti Rakennusmies Ympäristönäytteenottaja 22

Liite 3 Tampereen yliopisto I KOULUTUS- JA TUTKINTOTAUSTA Kandidaatin tutkinnosta valmistuneiden työllistymiskysely Hyvä Tampereen yliopistosta valmistunut Yliopisto toimii aktiivisesti valmistuneiden työllistymisen edistämiseksi. Tampereen yliopistossa näitä toimia koordinoi Opintopalvelut, ura- ja rekrytointipalvelut. Lähestymme sinua kyselyllä, jolla pyrimme selvittämään Tampereen yliopistosta hiljakkoin kandidaatin tutkinnosta valmistuneiden sijoittumista työhön ja eräitä työnhakutilanteisiin liittyviä tekijöitä. Kyselyn avulla pyritään hankkimaan ajan tasalla olevaa tietoa niin ura- ja rekrytointipalvelutoiminnan kuin myös yliopiston tieteenalayksiköiden käyttöön. Kyselyn tuloksia voidaan hyödyntää myös akateemisten työuraa koskevissa tutkimuksissa. Vastaamalla voit vaikuttaa siihen, että työllistymisnäkökulma tulee riittävästi otetuksi huomioon mm. opiskelijamäärien mitoituksessa, opetussuunnitelmien sisällöissä, opetuksessa sekä harjoittelun järjestämisessä. Työllistymiskyselyyn vastaamaan on valittu ne kandidaatin tutkinnon suorittaneet henkilöt, jotka eivät tietojemme mukaan tällä hetkellä opiskele aktiivisesti Tampereen yliopistossa ja joilla on rekisteröityjä opintosuorituksia kuluneen lukuvuoden ajalta enintään kymmenen opintopisteen ( op) verran. Saadut vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti, eivätkä yksittäisen vastaajan antamat tiedot tule raportoinnissa ilmi siten, että hän olisi tunnistettavissa. Aineiston analysointi ja raportointi eteenpäin tehdään pelkästään yhteenvetotietojen pohjalta. Lomakkeiden numerointi yhdistää antamasi tiedot opintorekisterin taustatietoihin kuten koulutusalaasi sekä helpottaa palautusten seurantaa. Kyselyn tuloksia julkaistaan keväällä 14 Ura- ja rekrytointipalveluiden verkkosivuilla osoitteessa: www.uta.fi/rekry Odotamme vastaustasi kahden viikon kuluessa ensisijaisesti verkkolomakkeella osoitteessa www.uta.fi/rekry/kandiky Lisätietoja antavat Ura- ja rekrytointipalveluiden kehittämispäällikkö Kaisa Lammi, puh. 574 9719 sekä osastosihteeri Johanna Honkanen, puh. 19 1821. Vastaa kysymyksiin rengastamalla sopivin vaihtoehto tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. Kiitos vaivannäöstäsi! a) Oletko suorittanut ylioppilastutkinnon jälkeen muita, esimerkiksi toisen asteen tutkintoja (esim. merkonomi) ennen Tampereen yliopistossa suorittamaasi kandidaatin tutkintoa? 1 En 2 Kyllä, mitä ja milloin? b) Oletko suorittanut muita korkeakoulututkintoja (esim. yliopisto/amk-tutkinto) ennen Tampereen yliopistossa suorittamaasi kandidaatin tutkintoa? 1 En 2 Kyllä, mitä ja milloin? c) Minkä näet olevan pääasiallinen syy siihen, että et tässä vaiheessa ole jatkanut opintojasi maisterin tutkintoon asti? 1 Työpaikan saaminen tai yleensä työtilanne 2 Opiskelemallani alalla kandidaatin tutkinto on riittävä 3 Tällä hetkellä opiskelu ei ole minulle ajankohtaista 4 Mietin, onko pääaineeni minulle oikea / jatkanko tässä koulutusohjelmassa 5 Muu syy, mikä? d) Jos olet jatkanut maisterin tutkintoon, missä suoritat opintoja? 1 Jatkan opintoja Tampereen yliopistossa 2 Jatkan opintoja toisessa oppilaitoksessa, mikä oppilaitos ja tutkinto? e) Oletko suunnitellut jatkavasi opintojasi tulevaisuudessa maisterin tutkintoon asti? 1 Kyllä 2 En 3 En osaa sanoa II TYÖTILANNE JA TYÖHISTORIA a) Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? (valitse yksi annetuista vaihtoehdoista) 1 Vakituisessa työssä 2 Määräaikaisessa työssä 3 Teen vakituista osa-aikatyötä / periodityötä 4 Teen määräaikaista osa-aikatyötä / periodityötä 5 Itsenäisenä yrittäjänä / ammatinharjoittajana / freelancerina 6 Työllistettynä/työharjoittelussa/työkokeilussa 7 Työttömänä työnhakijana 8 Työvoimapoliittisessa tai vastaavassa koulutuksessa 9 Päätoimisena opiskelijana (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) Sivutoimisena opiskelijana (opiskelen työn ohella) 11 Perhevapaalla (äitiys-/isyys-/vanhempain-/hoitovapaa) 12 Muuten työelämän ulkopuolella, miten?

Tampereen yliopisto b) Oletko ollut työttömänä kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen? 1 En ole ollut työttömänä 2 Kyllä, yhteensä kuukautta c) Montako kuukautta olet ollut yhteensä työssä valmistumisesi jälkeen? Olen ollut työssä kuukautta, josta koulutustani vastaavissa tehtävissä kuukautta. d) Millaisessa työssä olet opiskeluaikanasi ollut? Voit valita useamman vaihtoehdon. 1 Lukukausien aikana opiskelualaan liittyvässä työssä 2 Lukukausien aikana muussa kuin opiskelualaan liittyvässä työssä 3 Tutkintoon sisältyvässä harjoittelussa 4 Lukukausien ulkopuolella tehtävässä työssä (esim. kesätyö) 5 En ole ollut työssä opiskeluaikana Seuraavat kysymykset (e-g) tässä osiossa vain työssäoleville. Jos olet esim. perhe- tai opintovapaalla, vastaa sen työpaikan perusteella, josta jäit vapaalle. (Jos et ole työssä, siirry kohtaan III d). e) Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten nykyistä työnantajaasi? 1 Yksityinen yritys 2 Kunta, kuntayhtymä 3 Ammattikorkeakoulu 4 Valtio, valtion liikelaitos 5 Yliopisto 6 Muu julkisen hallinnon organisaatio 7 Järjestö tai vastaava 8 Oma yritys, vastaanotto tms. 9 Muu, mikä? f) Mikä on nykyinen ammatti-, tehtävä- tai virkanimikkeesi? g) Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? (valitse yksi annetuista vaihtoehdoista tai kirjoita oma kuvauksesi kohtaan 11) 1 Tutkimus 2 Opetus, koulutus tai kasvatus 3 Johto- ja esimiestehtävät 4 Konsultointi 5 Asiakastyö 6 Markkinointi ja myynti 7 Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät 8 Viestintä- ja mediatyö 9 Toimistotehtävät Joku muu, mikä? III TYÖLLISTYMISEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT a) Työskentelitkö nykyisessä työpaikassasi jo ennen kandidaatin tutkinnon suorittamista? 1 Kyllä vuotta, kuukautta 2 En b) Mitä hakukanavia käytit nykyisen työpaikkasi saamiseksi? Valitse enintään kolme tärkeintä. 1 Ilmoitukseen vastaaminen 2 Oma aktiivinen yhteydenottotyö työnantajiin 3 Välityspalvelut (yliopisto, työvoimatoimisto jne.) 4 Verkkorekrytointipalvelut 5 Hyödynsin suhdeverkostoja 6 Työllistin itse itseni yrittäjänä/ammatinharjoittajana 7 Joku muu, mikä? c) Arvioi paljonko seuraavat tekijät vaikuttivat myönteisesti nykyisen työpaikkasi saamiseen. Ympyröi sopivin vaihtoehto. 1=ei lainkaan 1 2 3 4 5 6 6=erittäin paljon 1. Tutkinnon pääaine/tutkinto-ohjelma 1 2 3 4 5 6 2. Tutkinnon opintoyhdistelmä 1 2 3 4 5 6 3. Kandidaatin tutkinnon tuomat valmiudet ja kontaktit 1 2 3 4 5 6 4. Tutkintoon sisältyvä harjoittelu 1 2 3 4 5 6 5. Työkokemus 1 2 3 4 5 6 6. Käytännön taidot (esim. 1 2 3 4 5 6 tietotekniset taidot, kielitaito) 7. Kansainvälinen kokemus (esim. 1 2 3 4 5 6 vaihto tai harjoittelu) 8. Muu koulutus tai opinnot 1 2 3 4 5 6 9. Verkostot ja kontaktit työelämään 1 2 3 4 5 6. Oikea asenne ja motivaatio työhön 1 2 3 4 5 6 11. Henkilökohtaiset ominaisuudet 1 2 3 4 5 6 12. Järjestö-, luottamus- tai harrastustoiminnan tuoma lisäosaaminen 1 2 3 4 5 6 d) Jos sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi. Ympyröi sopivin vaihtoehto. 1=ei lainkaan 1 2 3 4 5 6 6=erittäin paljon 1. Työkokemuksen puute 1 2 3 4 5 6 2. Puutteelliset työnhakutaidot 1 2 3 4 5 6 3. Suhdeverkostojen puute 1 2 3 4 5 6 4. Tutkinto ja sen opintoyhdistelmä 1 2 3 4 5 6 5. Tutkinnon huono tunnettuus 1 2 3 4 5 6 6. Alan heikko työmarkkinatilanne 1 2 3 4 5 6 7. Alueellinen työmarkkinatilanne 1 2 3 4 5 6 8. Katkot määräaikaisissa työsuhteissa 1 2 3 4 5 6 9. Puutteellinen työelämätietous 1 2 3 4 5 6. Epätietoisuus omista tavoitteista 1 2 3 4 5 6 11. Epävarmuus omasta osaamisesta 1 2 3 4 5 6 12. En ole löytänyt itseäni kiinnostavaa työtä 1 2 3 4 5 6 13. Sukupuoli 1 2 3 4 5 6 14. Perheeseen tai muu elämäntilanteeseen liittyvä syy 1 2 3 4 5 6

Tampereen yliopisto 15. Muu, mikä? IV TYYTYVÄISYYS TYÖTILANTEESEEN JA TUTKINTOON 1 2 3 4 5 6 Seuraavat kysymykset (a-c) tässä osiossa vain työssäoleville. (Jos et ole työssä, siirry kohtaan IV d). a) Miten tyytyväinen olet nykyiseen työhösi verrattuna omiin tavoitteisiisi? Ympyröi sopivin vaihtoehto. 1 2 3 4 5 6 (1=erittäin tyytymätön, 6=erittäin tyytyväinen) b) Vastaako nykyinen työtehtäväsi vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa (kandidaatin tutkintoa)? 1 Kokonaan 2 Osittain 3 Ei lainkaan c) Miten hyvin voit hyödyntää yliopistossa oppimiasi asioita nykyisessä työssä? Ympyröi sopivin vaihtoehto. 1 Hyödynnän jatkuvasti 2 Jonkin verran/osittain 3 En voi hyödyntää juuri lainkaan d) Millaista hyötyä kandidaatin tutkinnosta on ollut sinulle työmarkkinoilla? 1 Merkittävää hyötyä: olen työllistynyt tutkintoni avulla 2 Osittaista hyötyä: opintojeni kautta olen saanut lähinnä sisällöllistä tukea työhöni 3 Ei merkittävää hyötyä: kandidaatin tutkinto ei ole ollut ratkaisevassa roolissa työllistymiseni kannalta 4 En osaa sanoa 5 Muulla tavoin, miten? e) Miten koet, että työmarkkinoilla arvostetaan kandidaatin tutkintoa ylipäätään? f) Miten tyytyväinen olet Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan? Ympyröi sopivin vaihtoehto. 1 2 3 4 5 6 (1=erittäin tyytymätön, 6=erittäin tyytyväinen) g) Mihin olet opetustarjonnassa erityisen tyytyväinen? Mihin olet opetustarjonnassa erityisen tyytymätön? h) Mikäli suorittamaasi kandidaatin tutkintoon sisältyi harjoittelua, arvioi sen merkitystä opintojesi ja/tai työelämään siirtymisen kannalta. i) Arvioi, kuinka paljon yliopisto-opiskelu on kehittänyt seuraavia työelämässä hyödyllisiä tieto- ja taitoalueita. 1=ei lainkaan 1 2 3 4 5 6 6=erittäin paljon 1. Omaan alaan liittyvä teoreettinen osaaminen 1 2 3 4 5 6 2. Analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot 1 2 3 4 5 6 3. Tiedonhankintataidot 1 2 3 4 5 6 4. Tietotekniikan hallinta 1 2 3 4 5 6 5. Tilastollinen osaaminen (mm. menetelmät ja tulkinta) 1 2 3 4 5 6 6. Kielitaito 1 2 3 4 5 6 7. Viestintä- ja kommunikointitaidot 1 2 3 4 5 6 8. Esiintymistaidot 1 2 3 4 5 6 9. Tiimityötaidot, sosiaaliset taidot 1 2 3 4 5 6. Projektiosaaminen 1 2 3 4 5 6 11. Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 1 2 3 4 5 6 12. Talouden perusteiden tuntemus 1 2 3 4 5 6 Palautetta tai kommentoitavaa (voit jatkaa seuraavalle sivulle):

Tampereen yliopisto