KIRJALLINEN KYSYMYS 184/2012 vp Henki-, väkivalta- ja seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa käydään aika ajoin julkista keskustelua koskien siitä, ovatko tuomioistuinten antamat rangaistukset oikeassa suhteessa niihin rikollisiin tekoihin, joista rangaistukset annetaan. Erityisesti siitä, ovatko nykyään henki-, seksuaalija väkivaltarikoksista annettavat tuomiot oikeudenmukaisia, on keskusteltu vilkkaasti. Usein julkinen keskustelu asian tiimoilta herää sen jälkeen, kun jostakin kansalaisten hyvin törkeäksi mieltämästä teosta annetaan melko vähäinen rangaistus tai kun joku törkeän rikoksen tehnyt henkilö on päästetty vapaaksi ja hän on syyllistynyt uudelleen johonkin törkeään rikokseen. Ankarat rangaistukset eivät ole tietenkään mikään itseisarvo eivätkä edes paras yksittäinen keino taistelussa rikollisuuden torjumiseksi. Kuitenkin on tärkeätä tuomioistuinlaitoksen uskottavuuden ja jo yhteiskuntarauhan kannalta, että rikoksista annetaan kansan oikeustajua vastaavat rangaistukset. Mitättömien rangaistusten antaminen vakavista rikoksista, esim. taposta tai raiskauksesta, antaa lainsäätäjältä viestin siitä, että yhteiskunta ei pidä näitä tekoja kovin paheksuttavina. Samoin se, että vakavista rikoksista tuomion saaneet pääsevät järjestelmällisesti vapaaksi tarvitsematta suorittaa koko vankeusrangaistustaan, antaa kansalaisille viestin siitä, että rikokset eivät olekaan niin vakavia, kuin lakitekstissä säädetyn rangaistusasteikon perusteella voisi olettaa. Eräs ongelmakohta suomalaisessa rikoslaissa on se, että henkirikosoikeudessa tahallinen henkirikos määritellään lähtökohtaisesti tapoksi. Toisen ihmisen hengen tahallinen riistäminen on ehdottomasti vakavimpia ja tuomittavimpia rikoksia, mitä on olemassa. Kuitenkin Suomessa se on lähtökohtaisesti tappo eikä murha. Monia todella pöyristyttävillä tavoilla ja täysin tahallisesti tehtyjä toisen ihmisen surmaamisia on Suomessa tuomittu murhan sijasta tappoina. Oikeudenmukaisempaa olisi, että henkirikos määriteltäisiin lähtökohtaisesti teoksi, josta saa elinkautisen vankeusrangaistuksen, ja joka lieventävien asianhaarojen vallitessa voitaisin tuomita tappona. Asiasta käytävässä julkisessa keskustelussa syytetään usein tuomioistuimia liian lievistä tuomioiden antamisista. Tuomioistuimet kuitenkin ainoastaan soveltavat kuhunkin tapaukseen sitä lainsäädäntöä, jonka lainsäätäjä on säätänyt. Vakiintuneita tulkintakäytäntöjäkään ei voi lähteä muuttamaan vain yhteiskunnallisessa keskustelussa tehtyjen kannanottojen perusteella. Lainsäädäntö on se, jota on muutettava, jos rangaistuskäytäntöihin todella halutaan muutoksia. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko rikoslainsäädäntöä tarkoitus muuttaa siten, että ainakin törkeimpien henki-, väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja tullaan nostamaan ja Versio 2.0
onko tarkoitus ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin henkirikosten tunnusmerkistön uudelleenmäärittelemiseksi siten, että toisen ihmisen hengen tahallinen riistäminen olisi lähtökohtaisesti murha eikä tappo? Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2012 Eeva Maria Maijala /kesk 2
Ministerin vastaus KK 184/2012 vp Eeva Maria Maijala /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Eeva Maria Maijalan /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 184/2012 vp: Onko rikoslainsäädäntöä tarkoitus muuttaa siten, että ainakin törkeimpien henki-, väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja tullaan nostamaan ja onko tarkoitus ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin henkirikosten tunnusmerkistön uudelleenmäärittelemiseksi siten, että toisen ihmisen hengen tahallinen riistäminen olisi lähtökohtaisesti murha eikä tappo? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Seksuaalirikoksista ja henkirikoksista voidaan säädettyjen rangaistusasteikkojen puitteissa tuomita ankaria rangaistuksia. Säädetyt ankarimmat vankeusrangaistukset ovat esimerkiksi raiskauksesta kuusi vuotta vankeutta, törkeästä raiskauksesta kymmenen vuotta vankeutta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä neljä vuotta vankeutta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kymmenen vuotta vankeutta. Taposta tuomitaan vankeutta vähintään kahdeksan ja enintään kaksitoista vuotta ja murhasta tuomitaan elinkautinen vankeusrangaistus. Rikoslaissa ei ole kysymyksessä olevia rikoksia tai muitakaan yksittäisiä rikoksia koskevia rangaistuksen määräämissäännöksiä. Tuomioistuin on rangaistusta määrätessään eli rangaistuksen kestoa mitatessaan ja rangaistuksen lajia valitessaan (esimerkiksi seksuaalirikosten osalta valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä) sidottu rikoslain (39/1889) 6 luvun säännöksiin, joiden mukaan rangaistukseen vaikuttavat tekoon ja tekijään liittyvät tapauskohtaiset olosuhteet. Oikeusministeriön tehtäviin kuuluu rikoslainsäädännön toimivuuden seuraaminen. Jos muutostarpeita havaitaan, lainsäädäntötoimenpiteisiin ryhdytään. Seksuaalirikossäännöksiä on uudistettu kesäkuun 2011 alussa voimaan tulleilla lainsäädäntömuutoksilla, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Myös raiskausrikoksia koskevat säännökset muuttuivat tuolloin niin, että raiskaukseksi katsotaan nykyisin sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa riippumatta siitä, mikä osuus rikoksentekijällä on puolustuskyvyttömyyden synnyssä. Aikaisemmin teko katsottiin seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, jos tekijä ei ollut saattanut uhria puolustuskyvyttömään tilaan. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen 14.3.2012 julkaisemasta selvityksestä ilmenevien tietojen pohjalta raiskausrikoksia koskevien säännösten uudistamista jatketaan, jolloin huomiota kiinnitetään myös näiden rikosten rangaistustasoihin ja rangaistusasteikoihin. Mitä tulee ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmään, sen tarkoituksena on lisätä vangin sijoittumista takaisin yhteiskuntaan ja vähentää riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin. Ehdonalaisen vapauden järjestelmä on jossain muodossa lähes kaikissa Euroopan maissa. Ehdonalaisen vapauden käyttöä ollaan parhaillaan pohtimassa oikeusministeriön asettamassa työryhmässä, jonka määräaika päättyy huhtikuun 2012 lopussa. Tarkoituksena on selvittää mahdollisuuksia vähentää vakavien väkivaltarikosten uusimisriskiä. Työryhmän tehtäviin kuuluu muiden ohessa tehdä ehdo- 3
Ministerin vastaus tus väkivaltarikoksiin syyllistyneiden uusimisriskin arvioimisesta ja arvion vaikutuksesta rangaistusajan toimintoihin ja ehdonalaisesti vapautuneen vangin valvonnan sisältöön. Työssä tullaan arvioimaan myös tarvetta ehdonalaista vapauttamista koskevien säännösten muuttamiseen. Suomen lainsäädäntö ei poikkea muiden valtioiden lainsäädännöstä siinä, että henkirikokset jaetaan törkeydeltään eriasteisiin tekoihin, jolloin vakavinta tekomuotoa kutsutaan murhaksi ja nimenomaan siitä säädetään elinkautinen vankeusrangaistus. Murhaa ja tappoa koskevien säännösten soveltamisessa ei ole tullut ilmi vääristymiä. Murhasta elinkautista vankeusrangaistusta suorittavien vankien lukumäärä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa ja kuusinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana elinkautisvankien rangaistuksen kesto on pidentynyt runsaalla vuodella. Näiden muutosten taustalla ovat muutokset syyntakeisuuden arvioimisessa ja armahduskäytännössä. Kysymyksessä on suomalaisissa oloissa merkittävä rangaistuskäytännön ankaroituminen. Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2012 Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson 4
Ministerns svar KK 184/2012 vp Eeva Maria Maijala /kesk Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 184/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Eeva Maria Maijala /cent: Har man för avsikt att ändra strafflagstiftningen så att straffskalorna höjs åtminstone för de grövsta brotten mot liv, våldsbrotten och sexualbrotten och har man för avsikt att vidta någon form av åtgärder för att omdefiniera rekvisiten för brotten mot liv så att det att någon uppsåtligen berövar en annan människa livet som utgångspunkt ska betraktas som mord och inte dråp? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Det går att döma ut stränga straff för sexualbrott och brott mot liv inom ramen för de föreskrivna straffskalorna. De strängaste föreskrivna fängelsestraffen är t.ex. fängelse i sex år för våldtäkt, fängelse i tio år för grov våldtäkt, fängelse i fyra år för sexuellt utnyttjande av barn och fängelse i tio år för grovt sexuellt utnyttjande av barn. För dråp döms till fängelse i minst åtta och högst tolv år och för mord till fängelsestraff på livstid. I strafflagen finns det inte några bestämmelser om bestämmande av straff för vare sig dessa brott eller andra enskilda brott. När domstolen bestämmer straffet, dvs. mäter ut straffet och väljer straffart (t.ex. väljer mellan villkorligt och ovillkorligt fängelse vid sexualbrott), är den bunden av bestämmelserna i strafflagens (39/1889) 6 kap., enligt vilka straffet påverkas av de omständigheter som hänför sig till gärningen och gärningsmannen i det enskilda fallet. Det hör till justitieministeriets uppgifter att följa hur strafflagstiftningen fungerar. Om det visar sig finnas behov av ändringar, vidtar man lagstiftningsåtgärder. Bestämmelserna om sexualbrott har reviderats genom de lagändringar som gäller sexualbrott mot barn och som trädde i kraft vid ingången av juni 2011. Då ändrades också bestämmelserna om våldtäktsbrott så att samlag med en försvarslös person i dag betraktas som våldtäkt, oberoende av vilken andel gärningsmannen har i att personen blivit försvarslös. Denna gärning betraktades tidigare som sexuellt utnyttjande, om gärningsmannen inte hade orsakat offrets försvarslösa tillstånd. Revideringen av bestämmelserna om våldtäktsbrott kommer att fortsätta utifrån den utredning som Rättspolitiska forskningsinstitutet publicerade 14.3.2012, och i samband med det kommer man också att titta på straffnivåerna och straffskalorna för dessa brott. När det gäller systemet med villkorlig frigivning är syftet med systemet att främja en fånges återanpassning till samhället och minska risken för återfall i brott. Ett system med villkorlig frigivning finns i någon form i nästan alla europeiska stater. Användningen av villkorlig frigivning utreds just nu av en arbetsgrupp vid justitieministeriet. Arbetsgruppen har tid till slutet av april 2012. Meningen är att utreda möjligheterna att minska risken för återfall när det gäller allvarliga våldsbrott. Arbetsgruppen ska bl.a. utarbeta ett förslag om hur man kunde bedöma risken för återfall i våldsbrott och hur denna bedömning ska påverka åtgärderna under strafftiden och innehållet i övervakningen av villkorligt frigivna fångar. Arbetsgruppen kommer också att bedöma behovet av att ändra bestämmelserna om villkorlig frigivning. 5
Ministerns svar Den finska lagstiftningen skiljer sig inte från lagstiftningen i andra länder på den punkten att brotten mot liv delas in i gärningar av olika grovhetsgrad, så att den allvarligaste gärningsformen är mord och det uttryckligen för det brottet föreskrivs fängelsestraff på livstid. Det har inte kommit fram några skevheter vid tillämpningen av bestämmelserna om mord och dråp. Antalet fångar som avtjänar fängelsestraff på livstid för mord har tredubblats på tio år och sexdubblats på tjugo år. Under de senaste tio åren har längden på livstidsfångarnas straff ökat med drygt ett år. Dessa förändringar beror på förändringar i bedömningen av tillräkneligheten och i benådningspraxis. Det handlar om en för finländska förhållanden betydande skärpning av straffpraxis. Helsingfors den 28 mars 2012 Justitieminister Anna-Maja Henriksson 6