KUULOLIITON JÄRJESTÖKOULUTUS 2013

Samankaltaiset tiedostot
Liittokokoukseen valmistautuminen alkaa. Nyt voi tilata jäsenrekisteriohjelman käyttäjätunnukset

Yhdistysten toimintaedellytykset kartoitetaan kehittämiskeskusteluilla

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, KUHMOINEN (03)

Teksti-tv:n käyttöä selvittävä tutkimus valmistui

Lounais-Suomen kuulopiiri Toimijat

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

Liity jäseneksi. Kuuloliitto ry Ilkantie Helsinki p. (09) Aluetoimistot.


Vertais- ja vapaaehtoistoiminta

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA

Vaaliteesit edelleen käyttökelpoisia. Ilmoittautuminen liittokokoukseen alkaa.

YHDISTYS- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN VUOSIRAPORTOINTI 2019

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Liitto julkaisi kunnallisvaaliteesit. Vapaaehtoistoiminnan tutkimus valmistui. Kokemuskouluttajat välittävät kokemustietoa

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

Ammattiliitto Nousu ry KOULUTUSOHJELMA 2016

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN

Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, KUHMOINEN (03)

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Kokemuskoulutusverkoston kumppanuussopimus ja toimintaperiaatteet

Hallitus sai valtuudet Kopolan myymiselle. Liittokokoukseen valmistautuminen. Jäsenrekisterikoulutus alkaa

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta Outi Himanen, koulutuspäällikkö

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Vapaaehtoistoiminnan viikko Kumppanuuskeskuksessa

SPEK Pohjois-Suomen ajankohtaiset

APU alueiden puheenjohtajisto

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

AVOIMET KOULUTUKSET KEVÄT Tutustu ja hae:

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Kuuloliiton vapaaehtoistoiminnan tutkimus- ja kehittämishanke

Lausunto Sivu 1(5) Annettu kyselylomakkeella

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä

KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010

Kuulo ja ikääntyminen

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

9.30 Aamukahvi Lounas (omakustanteinen)

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Jyvässeudun Kuulo ry Jäsentiedote 1/2017

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

HARVINAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN VALTAKUNNALLINEN KURSSI HELSINGISSÄ

KOULUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2016

SPEK ajankohtaiset. Palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten syysopintopäivät, , Oulu

9. Kuvaile antamasi koulutus lyhyesti: tavoitteet, rakenne ja kesto, sisältö, suositukset.

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke ja ihimiset.fi

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka

Elämisentaitoja - Lions Quest LIONS QUEST ELÄMISEN TAITOJA

Tehdään yhdessä hyvä maailma!

Suomen Cheerleadingliitto ry

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Jyvässeudun Kuulo ry Sepänkeskus, Kyllikinkatu Jyväskylä Toimisto avoinna tiistaisin klo Puhelin , vain toimistoaikana

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Työsuojelun peruskurssi

Yhdistystiedote 6/2015

Kurssit ja perhetapaamiset

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Vammaisneuvoston vaikuttaminen kaupunkistrategian päivitykseen 5

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA Etelä-Pohjanmaalla

Yhteinen verkkopalvelu Pirkanmaalle

Transkriptio:

KUULOLIITON JÄRJESTÖKOULUTUS 2013 Kuuloliiton järjestökoulutuksen tarkoituksena on tukea ja kannustaa jäsenistöä aktiiviseen järjestötoimintaan. Koulutukset tukevat liiton strategian ja tavoitteiden toteutumista. Koulutuskalenterissa on tietoa valtakunnallisesti järjestettävistä koulutuksista. Alue-, piiri- tai yhdistyskohtaiset koulutukset ja toiminnanohjaustilaisuudet järjestetään alueellisten toimintasuunnitelmien mukaisesti. Koulutusten sisällön suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavat liiton toimihenkilöt yhteistyössä vapaaehtoisten kanssa. Myös alueella toimivien työryhmien toimintaa tuetaan järjestämällä suunnittelu- ja arviointitilaisuuksia. Koulutuksista tiedottaminen Tämän koulutuskalenterin lisäksi järjestökoulutuksista tiedotetaan Kuuloliiton verkkosivuilla ja Yhdistysnetissä sekä Kuuloviesti-lehdessä. Yksittäisten koulutusten tiedotteet lähetetään myös paperimuodossa yhdistyksille. Ilmoittautuminen ja peruutukset Koulutukset ovat avoimia kaikille yhdistysten jäsenille. Koulutuksiin ilmoittaudutaan viimeistään kolme viikkoa ennen koulutusta, ja kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ellei kurssiohjelmassa toisin mainita. Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisten vastaanottaja yhteystietoineen on mainittu kunkin kurssin kohdalla. Ilmoittautuneille lähetetään koulutuksen ohjelma, tiedot kurssipaikasta ja matkustusohjeet. Mahdolliset peruutukset ilman kuluja on tehtävä viimeistään viikko ennen koulutustilaisuutta. Poikkeuksena on kuitenkin sairaustapaus tai muu ennalta arvaamaton pätevä syy. Ilman asianmukaista peruutusta ilmoittautuneelta peritään osallistumismaksu. Osallistumismaksut ja matkakustannusten korvaaminen Pääsääntöisesti valtakunnallisissa koulutuksissa on osallistumismaksu. Toiminnanohjaukset ovat osallistujille maksuttomia. Osallistujille ilmaisten koulutusten kohdalla on ajateltu, että koulutettavan tiedot ja taidot hyödyttävät oman yhdistyksen lisäksi myös muita yhdistyksiä. Osallistumismaksu laskutetaan jälkikäteen. Yleensä yhdistykset maksavat osallistumismaksun, jos siitä on etukäteen yhdistyksen hallituksessa sovittu. Matkakustannukset korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan. Toiminnanohjauksissa ei peritä omavastuuosuutta. Oppimisen iloa! Lisätietoja: Kuntoutussihteeri Päivi Väänänen sähköposti: paivi.vaananen@kuuloliitto.fi p. 0400-394 135 KUULOLÄHIPALVELUKOULUTUS Kuulolähipalvelu on yhdistysten järjestämää, vapaaehtoisvoimin toteutettavaa ohjausta ja neuvontaa. Kuulolähipalvelutoimijat tukevat kuulokojeen ja apuvälineiden käytössä sekä neuvovat kuulonkuntoutukseen liittyvissä kysymyksissä. Kuulolähipalvelukoulutus on kokonaisuus, joka sisältää perus- ja jatkokurssin sekä ennakkotehtäviä ja omassa yhdistyksessä tapahtuvaa toiminnanohjausta. Kurssilaisten toivotaan osallistuvan molemmille kursseille.

KUULOLÄHIPALVELU - peruskurssi Peruskurssin tavoitteena on oppia tuntemaan vapaaehtoistoiminnan periaatteet ja kuulonkuntoutuksen perusteet sekä tiedostaa Kuuloliiton kuulolähipalvelun merkitys sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuudessa. Kohderyhmä Kuulolähipalvelusta kiinnostuneet vapaaehtoiset. Kurssille mahtuu 20 osallistujaa. Koulutukseen osallistumisesta sovitaan yhdistyksen kanssa, jolloin yhdistys maksaa osallistumisen ja matkojen omavastuuosuuden. Aika 12.-13.2.2013 Paikka Tampere Osallistumismaksu 60 /henkilö, sisältää koulutuksen, ohjelman mukaiset ruokailut ja majoituksen. Matkat korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan. Ilman majoitusta osallistujamaksu on 20 euroa /henkilö. Kuntoutussihteeri Margit Hassinen, p. 0400 802 669, margit.hassinen@kuulolitto.fi KUULOLÄHIPALVELU jatkokurssi Kurssin teemana on vuorovaikutus, asiakaspalvelu ja voimavarat. Kurssin tavoitteena on evästää vapaaehtoinen palvelemaan, neuvomaan ja ohjaamaan kuulovammaisia asiakkaita ja heidän läheisiään. Koulutuksessa perehdytään KLP- toiminnan järjestämiseen ja pohditaan vapaaehtoisen vastuuta, velvollisuuksia ja voimavaroja. Kohderyhmä Kuulolähipalvelusta kiinnostuneet, mielellään peruskurssin suorittaneet vapaaehtoiset. Kurssille mahtuu 20 osallistujaa. Aika 2.-3.10.2013 Osallistumismaksu 60 /henkilö, sisältää koulutuksen, ohjelman mukaiset ruokailut ja majoituksen. Matkat korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan. Ilman majoitusta osallistujamaksu on 20 euroa /henkilö. Koulutukseen osallistumisesta sovitaan yhdistyksen kanssa. Kuntoutussihteeri Margit Hassinen, p. 0400 802 669 margit.hassinen@kuuloliitto.fi ESIINTYMIS- JA ILMAISUTAIDON KOULUTUSPÄIVÄT KOKEMUSKOULUTTAJATOIMINNASTA KIINNOSTUNEILLE Kokemuskouluttajalla on omakohtaista kokemusta vammaisuudesta tai pitkäaikaisesta sairaudesta ja hän on sopeutunut vammaansa. Kokemuskouluttaja pitää kokemustietoonsa pohjaavia alustuksia tai osallistuu muulla tavoin tulevien ammattilaisten opetukseen. Kokemuskouluttajille toiminta luo mahdollisuuden vaikuttaa tuleviin ammattilaisiin ja syventää heidän ammatillista osaamistaan kokemustiedolla. Tuleville ammattilaisille kokemuskoulutustoiminta taas antaa mahdollisuuden oppia vammaisilta, mitä on elää pitkäaikaisen sairauden tai vamman kanssa. Koulutuspäivien tavoitteena on antaa perusvalmiuksia ensisijaisesti kokemuskoulutustoiminnasta kiinnostuneille. Kuulovammaisen ohella myös puoliso tai läheinen voi toimia kokemuskouluttajana. Kuuloliiton koulutuspäivät antavat perusvalmiudet ja -tiedot kokemuskouluttajana toimimisesta, edellytyksistä ja vaatimuksista. Koulutuksessa opiskellaan mm. esiintymiseen, ilmaisuun sekä oman tarinan kertomiseen liittyviä asioita. Katso myös: www.kokemuskoulutus.fi

Kohderyhmä Kokemuskoulutustoiminnasta kiinnostuneet jäsenet Aika Kevät 2013 Osallistumismaksu Maksuton, matkat korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan. Kurssille mahtuu 20 osallistujaa. Kuntoutussihteeri Päivi Väänänen, p. 0400 394 135, paivi.vaananen@kuuloliitto.fi HUONOKUULOISENA TYÖELÄMÄSSÄ-KOULUTUSPÄIVÄ Koulutuspäivän tavoitteena on lisätä työikäisten huonokuuloisten tietämystä työympäristöön liittyvistä ratkaisuista ja työhyvinvoinnista, sekä antaa voimavaroja työssä jaksamiseen ja oman tilanteen kehittämiseen. Kohderyhmä Kuuloliiton työikäiset (18 64 v.) jäsenet Aika Avoinna, 1 pv Paikka Pohjois-Suomi Osallistumismaksu Maksuton, matkat korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan Erityisasiantuntija Juha Hietala, p. 050 5697978, juha.hietala@kuuloliitto.fi TUNNISTA OIKEUTESI verkkokurssi ihmisoikeussopimuksesta Kurssin tavoitteena on, että kurssilaiset tunnistavat ja ymmärtävät omat oikeutensa sekä oppivat keinoja oikeuksiensa edistämiseksi. Kurssilla pohditaan, mitä ovat ihmisoikeudet, ja mikä merkitys niillä on? Mikä on YK:n vammaisia henkilöitä koskeva yleissopimus? Miten ihmisoikeuksien toteutumista voi edistää? Kohderyhmä Oikeuksistaan kiinnostuneet jäsenet, joilla on vähintään ATK-perustaidot Aika Syksy 2013, sisältäen yhden lähiopetusviikonlopun 31.8. 1.9.2013, verkkokurssi viisi viikkoa Paikka Lähiopetuspäivät Kuurojen Kansanopistossa ja verkkokurssityöskentely moodlessa Osallistumismaksu Lähiopetusviikonloppu 60 /henkilö, matkat korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan. Tutkija Anniina Lavikainen, p. 050 3034 841, anniina.lavikainen@kuuloliitto.fi TOIMINNANOHJAUKSET KUULOLÄHIPALVELUVASTAAVIEN TOIMINNANOHJAUS Toiminnanohjauksen tavoitteena on yhdistyksen kuulolähipalvelutoiminnan tukeminen ja kehittäminen. Toiminnanohjauksessa etsitään yhdessä ratkaisuja pulmakohtiin ja kuulolähipalvelun kehittämiseen. Toiminnanohjaus on tarkoitettu yhdistyksille joissa joko jo on kuulolähipalvelutoimintaa tai jotka ovat aloittamassa kuulolähipalvelua. Kohderyhmä Yhdistysten kuulolähipalvelutoiminnasta vastaavat, yksi henkilö / yhdistys. (Yhdistys voi ilmoittaa myös varapaikalle yhden henkilön. Varapaikkalainen pääsee mukaan, jos kurssille jää vapaita paikkoja.) Aika 15. 16.5.2013 Paikka Tampere

Kuntoutussihteeri Krista Heiniö, p. 0400 844600, krista.heinio@kuuloliitto.fi VIESTINTÄVASTAAVIEN TOIMINNANOHJAUS Kohderyhmä Piirien viestintävastaavat Aika 11.5.2013 Paikka Hotelli Arthur, Vuorikatu 19, Helsinki Osallistumismaksu Maksuton, matkat korvataan julkisen kulkuneuvon mukaan Tiedottaja Erkki Ahonen, p. 040 560 8322, erkki.ahonen@kuuloliitto.fi KOKEMUSKOULUTTAJIEN JA TULKKIPALVELUKOULUTTAJIEN TOIMINNANOHJAUSPÄIVÄT Toiminnanohjauksen tavoitteena on ylläpitää ja tukea kokemus- ja tulkkipalvelukouluttajien tietoja ja taitoja. Kohderyhmä Kuuloliiton kokemuskouluttautujaksi rekisteröidyt kokemuskouluttajat sekä tulkkipalvelukouluttajat Aika Syksy 2013 Kuntoutussihteeri Päivi Väänänen, p. 0400 394 135, paivi.vaananen@kuuloliitto.fi tai Erityisasiantuntija Sirpa Laurén, p. 0400 016 308, sirpa.lauren@kuuloliitto.fi PIIRIEN PUHEENJOHTAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT Neuvottelupäivillä käsitellään Kuuloliiton ja aluetoiminnan ajankohtaisia asioita. Kohderyhmä Piirien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat, toimialayhdistysten puheenjohtajat, valtakunnallisten toimikuntien puheenjohtajat Aika 23.-24.3.2013, pääkaupunkiseutu Kehittämispäällikkö Anne Wicht-Kvarnström, p. 040 545 4705, anne.wicht-kvarnstrom@kuuloliitto.fi ERITYISRYHMIEN KURSSIT JA TAPAAMISET KUUROUTUNEIDEN VIIKONLOPPU Aika Marraskuu 2013 Osallistumismaksu Kommunikaatiosihteeri Tarja Kaikkonen, p. 050 536 5162 (vain tekstiviestit), tarja.kaikkonen@kuuloliitto.fi Katso myös: www.kuuloliitto.fi/fin/vertaistoiminta/kuuroutuneet

CI-VIRKISTYSVIIKONLOPPU Aika 5.-7.4.4.2013 Paikka Kopolan kurssikeskus Osallistumismaksu Hinta tarkentuu myöhemmin. Matkat korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan. Kuntoutussihteeri Margit Hassinen, p.0400 802 669, margit.hassinen@kuuloliitto.fi tai Kirsi Mikkanen k.mikkanen@pp.inet.fi. Katso myös: www.kuuloliitto.fi/ vertaistuki /sisäkorvaistute CI VERTAISVIIKONLOPPU Aika 6.-8.9.2013 Osallistumismaksu Hinta tarkentuu myöhemmin. Matkat korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan. Kuntoutussihteeri Margit Hassinen, p. 0400 802 669, margit.hassinen@kuuloliitto.fi tai Kirsi Mikkanen k.mikkanen@pp.inet.fi Katso myös: www.kuuloliitto.fi/ vertaistuki /sisäkorvaistute ************************************************************************************************************** ALUEELLISET KOULUTUKSET Alueellisia, piiri- ja yhdistyskohtaisia koulutus- ja toiminnanohjaustilaisuuksia järjestetään alueellisten (tai piirikohtaisten) toimintasuunnitelmien mukaisesti. Lisätietoja Aluetiimien vetäjät: Etelä-Itä-tiimi, Esa Kalela, p. 050 572 3490, esa.kalela@kuuloliitto.fi Lounais-Länsi-Keski-tiimi, Krista Heiniö, p. 0400 844 600, krista.heinio@kuuloliitto.fi Pohjois-tiimi, Tiina-Maija Leinonen, p. 0400 168 164, tiina-maija.leinonen@kuuloliitto.fi