Sääntömääräinen syyskokous

Samankaltaiset tiedostot
Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous

Ravintola Koti, Lahden urheilu- ja messukeskus Salpausselänkatu 7, Lahti

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2012

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Sääntömääräinen kevätkokous Upseerikerho, Hennala

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2011

KUTSU LAHDEN PURJEHDUSSEURAN TALVIGAALAAN

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

5. Esitetään kokoukselle v toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä tilin- ja toiminnantarkastajien lausunnot.

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

PILSSI 1/2014. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti. Uusia hallituksessa Maksut ja jäsentilastoa Talvitoimintaa Uuden toimintasihteerin esittely

Aika klo Upseerikerho, Lahti

Pilssi 1/2008. Hyvää alkanutta vuotta 2008 LPS:n jäsenille! /TH. Ykskoivu (kuva: Matti Jaro)

Toimintasuunnitelma 2014

Pilssi 2/ /TH. Mukavaa alkavaa veneilykautta LPS:n jäsenille!

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Junioripurjehdus 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

1/3 Syyskokous Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut:

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Pilssi 1 / / MJ

PILSSI. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 1/2016

Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 1/2013

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2014

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH , muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan alkaen.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

Tässä numerossa: Katsastusaikataulu. Liputusohjeita. Kesän jollakoulut. Kannen kuva: Petri Korteniemi

Syyskokous Vivecan sauna

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: klo Paikka:Kauppakatu 23, Joensuu. Paikalla:

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Tulevaisuuden Menestysseurat ohjelma Esittely

1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT

LAHTI Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges mR

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

Penttala totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi Suomen frisbeegolfliiton kotisivuilla Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Vuosikokouksen asialista

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Porslahden venekerho ry

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

Sääntömääräinen syyskokous

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja Hannu Karttunen avasi kokouksen klo

Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2013

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

LAHDEN PURJEHDUSSEURAN VENEILYOHJELMA 2017 LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY. LPS 110 vuotta

PILSSI. LPS 110 vuotta. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 1/2017. Juhlavuosi Toimihenkilöt ja maksut Kisoissa Ville Korhonen.

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen

Pilssi. Kilpailukutsuja: EPR, Casseli Race, Päijännepurjehdus. Myllysaaren venepaikat. Tähän tulee otsikko

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: syyskuuta 2012

Vuosikokouksen asialista

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Pilssi 2 / / MJ

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

Transkriptio:

Lahden Purjehdusseura ry Sääntömääräinen syyskokous 23.11.2015 Upseerikerho, Hennala Sisältö ESITYSLISTA... 2 ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2016... 3 TOIMINTAOHJELMA:... 3 KILPAILUOHJELMA:... 4 Juniori- ja nuorisotoimikunnan toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016... 5 Katsastustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016... 9 Kiinteistötoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Myllysaari, Ykskoivu ja Hökkä.... 10 Kilpapurjehdustoimikunnan toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016... 11 Naistoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016... 14 Puuvenetoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016... 15 Taloustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016... 15 Tiedotustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016... 15 Veneilytoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016... 17 Lahden Purjehdusseura ry, talousarvioehdotus v. 2016... 18 LPS:n jäsen- ym maksut v. 2016 (ehdotus). 18 LPS HALLITUS 2015... 20 TILIN- JA TOIMINNANTARKASTUS 2015.......20 LPS TOIMIKUNNAT 2015... 21

Esityslista Lahden Purjehdusseura ry:n VARSINAINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika 23.11.2015 Paikka Upseerikerho, Hennala 1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. 2. Todetaan läsnä olevat seuran jäsenet. 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Hyväksytään työjärjestys. 5. Esitellään toimintasuunnitelmat vuodelle 2016. 6. Esitellään talousarvio 2016. 7. Vahvistetaan seuran toimesta kannettavien jäsen-, liittymis- ja muiden maksujen sekä mahdollisten lisämaksujen ja palkkioiden suuruus. 8. Vahvistetaan talousarvio toimintavuodelle 2016. 9. Määrätään ajankohta, mihin mennessä jäsenmaksu ja muut seuran toimesta kannettavat maksut on maksettava. 10. Määrätään hallituksen jäsenten lukumäärä. 11. Kommodorin valinta 12. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuorossa Heikkilä Pasi (taloustoimikunta), Hirvonen Soili (tiedotustoimikunta), Laaksonen Matti (veneilytoimikunta), Lehtinen Juha (kilpa-purjehdustoimikunta), Oinonen Sakari (kiinteistötoimikunta) ja Puukko Tuomas (juniori- ja nuorisotoimikunta). 13. Valitaan tilintarkastaja ja toiminnantarkastaja sekä varatilintarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tarkastamaan v. 2016 tilit ja toiminnan. 14. Päätetään vaalitoimikunnan esityksen perusteella vuonna 2016 toimivat toimikunnat ja nimetään niihin mahdolliset toimihenkilöt (v. 2015 toimikunnat: juniori-, katsastus-, kiinteistö-, kilpapurjehdus-, nais-, puuvene-, talous-, tiedotus-, vaali- ja veneilytoimikunta). 15. Määrätään miten seuran kokouskutsut on saatettava jäsenistön tietoon. 16. Päätetään asioista, jotka hallitus kokoukselle esittää. 17. Käsitellään muut kokouskutsussa esitetyt asiat. 18. Käsitellään muut kokoukselle esitettävät asiat. 2

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2016 TOIMINTAOHJELMA: la 23.1. Talvigaala Upseerikerho maaliskuu Naisten kauneus- ja virkistyspäivä maaliskuu Veneilyilta huhtikuu Kevättalkoot Myllysaari huhtikuu Kevätkokous Myllysaari su 1.5. klo 14.00 Lipunnosto Myllysaari ma-to toukokuu SailLahti Myllysaari touko-kesäkuu 3 x to klo 17.00 Vuosikatsastus Myllysaari touko-kesäkuu 2 x pe klo 17.00 Vuosikatsaus Padasjoki kesäkuu Vuosikatsastus Kuhmoinen kesäkuu 2 x la klo 12.00 Vuosikatsastus Ykskoivu kesä-heinä-elokuu Jollakurssit Myllysaari su-la 26.6. 2.7. Päijänne-viikko J:kylä-Ykskoivu la 2.7. 81. Lohisoppa Ykskoivu ma-la 4.-10.7. Naumin purjehdusleiri Naumi la 20.8. Hökän muikku & piirakka Hökkä la syyskuu Myllysaaren talkoot Myllysaari pe 23.9 Lipunlasku Myllysaari pe-su 30.9. 2.10. Lassen syysyöt Ykskoivu lokakuu marraskuu Naisten toimintapäivä Syyskokous 3

KILPAILUOHJELMA: Casseli Race 20. 22.5.2016/Lahden satama - H-vene 15 venekuntaa - Lightning 10 venekuntaa - Vikla 10 venekuntaa - 505 10 venekuntaa - Melges24 10 venekuntaa - F-18 10 venekuntaa Etelä-Päijänteen Ranking (Kelventeen kierto) 11.6.2016/Ykskoivu - LYS 15 venekuntaa Lahden XII Puuveneregatta 6.-7.8.2016/Myllysaari (yt. Puuvenetoimikunta) - Perinneregatta 10 venekuntaa LPS mestaruus 6.-7.8.2016/Myllysaari (kilpailu on avoin myös muiden seurojen jäsenille) - Optimistijolla 10 venettä - Zoom8 10 venettä LPS keskiviikkoranking (Junnu GP)/Myllysaari (kilpailu on avoin myös muiden seurojen jäsenille) - Optimistijolla - Zoom8 - Kilpailupäivät ilmoitetaan erikseen kilpailukutsussa 4

Juniori- ja nuorisotoimikunnan toimintasuunnitelma 2016 Seura tarjoaa alueen lapsille ja nuorille purjehdusharrastuksen seka opettaa heille turvallisen vesilla liikkumisen aakkoset luontoa ja kaveria kunnioittaen. Junioritoimikunnan yksi tärkeimmistä tehtävistä on harrastustoiminnan kehittäminen. Kauden 2016 tavoitteina ovat: 1. lisätä aktiivisten lasten ja nuorten määrää - 60 lasta Naumiin - 40 lasta Jollakouluun - 10 uutta aktiivista alkeisryhmäläistä 2. järjestää monipuolista ja laadukasta toimintaa 3. vahvistaa olemassa olevia ohjaajaresursseja - kouluttamalla 4 viime vuoden apuohjaajaa ohjaajiksi (SPV) - kouluttaa 3-5 uutta apuohjaajaa - tarjoamalla vastuuohjaajille lisäkoulutusta 4. löytää vastuuntuntoiset ja osaavat vastuuohjaajat jokaiselle ryhmälle Ympärivuotinen harrastustoiminta Kesän viikkoharjoitusten suunnittelu aloitetaan mahdollisuuksien mukaan alkuvuodesta junioritoimikunnan johdolla. Ohjaajien ideapäivänä rekrytoidaan kauden ohjaajat ja suunnitellaan tapahtumia. Samalla tarkastetaan myös koulutustarve. Viikkoharjoitukset alkavat toukokuussa. Vihreät (alkeisryhmä) harjoittelevat kerran viikossa, siniset ja mustat kaksi kertaa viikossa. Jokaisella ryhmällä on oma vastuu- sekä apuohjaajansa. Tavoitteena on saada alueen lapset kokeilemaan purjehdusta seuran viikkoharjoituksiin Sail Lahti tapahtuman sekä purjehduspassien avulla. Aktiivisten harjoittelijoiden määrää pyritään nostamaan n. 20 30 lapseen/viikko. Kesäkauden jälkeen kartoitetaan talviohjelma. Mikäli kysyntää on junioritoimikunta vastaa talvitoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Talvitoiminnan tavoitteena on yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä urheilullisen elämän tavan mahdollistaminen kohtuuhintaisesti. Purjehduskoulu Purjehduskoulussa opetellaan purjehduksen alkeet turvallisesti. Purjehduskouluja järjestetään koulujen kesäloman aikana kysynnän mukaan noin 3-5 kurssia. Jollakoulut järjestetään päiväleiri tyyppisesti ma-to välillä. Jollakoulussa tarjotaan lounas Myllysaaren ravintolassa, sekä evääksi sämpylä + mehu. Jollakoulun sisällön suunnittelusta ja ohjaamisesta vastaavat junioriohjaajat. 5

Sail Lahti Koululaisten purjehdus- ja veneilypäivä tullaan toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan toukokuussa yhdessä SPV:n sekä muiden yhteistyöseurojen kanssa. Tapahtuma huipentuu Sail Lahti jatkoihin, johon kaikilla alueen lapsilla ja perheillä on vapaapääsy. Tapahtuman tavoitteena on saada mahdollisimman moni lapsi ja nuori tutustumaan purjehdukseen ja veneilyyn Vesijärvellä sekä saada heistä uusia harrastajia seuraan. Naumin leiri Naumin leiri järjestetään perinteisesti heinäkuussa. Tavoitteena on suunnitella leirille uutta ohjelmaa, rekrytoida uusia vanhempia vapaaehtoisiksi sekä vaalia hyväksi todettuja leirikäytäntöjä. Kalusto Kaluston kunnossa pitämiseksi pelisäännöt käydään läpi yhdessä juniori- ja kilpatoimikunnan kanssa. Seuran kalusto on käytössä ainoastaan ohjaustyössä, valmennuksissa, kilpailuissa sekä tapahtumissa. Seuran jolla-kalustosta veloitetaan kalustomaksu 50 /kausi. Alkeisryhma vihreiden harjoitusmaksu sisa lta a kalustomaksun. Pelisa a nno t Nuorisuomi-sinettiseuraohjeiden mukaisesti luomme kauden alussa yhteiset pelisäännöt. Pelisääntöjen tarkoitus on luoda yhteiset ohjeet, jossa otetaan kaikki huomioon, opetetaan hyviä käytöstapoja sekä purjehduksessa tarvittavia toimintatapoja. Pelisäännöt luodaan jotta ohjaajilla ja lapsilla olisi hauskaa sekä turvallista harjoituksissa. Pelisääntöjen luomisesta vastaa junioritoimikunta. Koulutus Toimikunnan tärkeimpiä tehtäviä on pitää ohjaajaresursseista huolta. Nykyisiä ohjaajaresursseja tulee vahvistaa kouluttamalla uusia apuohjaajia, kouluttamalla apuohjaajista ohjaajia sekä rekrytoimalla vastuuohjaajat jokaiselle ryhmälle. Vastuuohjaajille tarjotaan lisäkoulutus mahdollisuus. Seurayhteistyo LPS jatkaa yhteistyötä Etelä-Päijänteen jollakeskuksessa APS:n, TePS:n, HeiPS:n ja HVS:n (Etelä-Päijänteen Jollakeskus) kanssa. LPS:n tehtävänä on tukea ohjaajatoimintaa. Pelisäännöistä ja käytänteistä tullaan sopimaan tarkemmin EPJ:n kanssa keväällä 2016. LPS haluaa tulevaisuudessa tehdä entistä enemmän yhteistyötä purjehdus-, veneily- sekä muiden urheiluseurojen kanssa yli laji rajojen. Yhteistyötä tullaan tekemään tapahtumissa, joiden tarkoituksena on lasten ja nuorten liikunnan ja hyvinvoinnin lisääminen. Tiedotus ja Markkinointi Päästäksemme tavoitteisiin, junioritoimikunnan tulee olla entistä avoimempi ja järjestelmällisempi tiedotuksessa sekä markkinoinnissa. Markkinoinnissa tulee panostaa määrän lisäksi laatuun. Laaja tiedotus ja markkinointi vaatii saumatonta yhteistyötä tiedotustoimikunnan kanssa. Keskeisimmät tiedotusvälineet tulevat olemaan facebook, instagram, nettisivut, seuran julkaisut sekä painetut esitteet. Talous Toimikunnassa pyritään panostamaan varainhankintaan. Lahdessa 17.11.2015 Helena Kämäräinen(Juniorivastaava) ja Tuomas Puukko (Junioritoimikunnan pj.) 6

Juniori- ja nuorisotoimikunta talousarvio 2016 TULOT Viikkoharjoitukset Kesä Vihreät 15x99 2235,00 Siniset 15x199 2985,00 Mustat 8x199 1592,00 Naumin leiri 70x250 17500,00 Naumin kioski 1000,00 Jollakoulut 40x190 7600,00 Syysleiri 15x70 1050,00 LH nuorisopalv.tuk 4500,00 OKM 9000,00 Sponsorirahat 3000,00 Kalustomaksut 10x50 500,00 Säätiöt ja muut avustukset 1500,00 Sail Lahti yhteistyökumppanit 2000,00 EPJ ohjaaja tulot 1000,00 Yhteensä 55462,00 MENOT: Palkat: Juniorivastaavan 6x1900 11400,00 palkka Kesäohjaaja ja valmentaja 2kk 7000,00 Ohjaajien palkkiot 200x25 5000,00 Naumin palkat 10x150 1500,00 EPJ ohjaaja palkat 700,00 Palkat yht. 27600,00 Naumin leiri: Ruokailut 90x6pvx10 5400,00 Bensat 600,00 Leiripaidat 700,00 Muut kulut 500,00 Naumi yht: 7200,00 7

Jollakoulu ruokailut 4pv x12 1920,00 x40 Markkinointi 500,00 Koulutus 500,00 Kaluston hankinta/uusinta 1500,00 Bensat Zodiac & kukonlinna 800,00 EPJ 200,00 Pelastusliivit 10x40 500,00 Toiminnan kulut yht. Tulos 38720,00 8

Katsastustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Peruskatsastukset Vuosikatsastukset Peruskatsastuskausi päättyy entiseen tapaan huhtikuun lopussa ja sen jälkeen tehdään vain vuosikatsastuksia. Myöhäisempään peruskatsastukseen tulee olla perusteltu syy, esim. omistajan vaihdos tai isompi korjaus. Vuosittain tulisi tasaisen jakautuman mukaan peruskatsastaa noin 40 venettä, joten ruuhkaa voi jokainen osaltaan välttää ottamalla ajoissa yhteyttä eli maalis-huhtikuussa katsastajiin. Kosteusmittaus tehdään entiseen tapaan peruskatsastuksen yhteydessä, mikäli kosteusmittari on saatavilla. Seuralla on vain yksi mittalaite katsastajien käytössä. Vuosikatsastuksia suoritetaan noin 140 vuosittain. Myllysaaressa katsastetaan kolmena torstaina. Ykskoivussa katsastetaan veneitä kesäkuussa kahtena lauantaina. Padasjoella katsastetaan kahtena perjantaina. Kuhmoisissa sopiminen katsastajan kanssa. Tarkempi informaatio ajankohdista jaetaan keväällä seuran tiedotusvälineissä. Vuosikatsastuskausi päättyy 30. kesäkuuta, minkä jälkeen katsastuksia tehdään vain perustelluista syistä ja korotetulla maksulla. Vuosikatsastuksesta ei täytetä erillistä pöytäkirjaa, vaan merkinnät tehdään peruskatsastuspöytäkirjaan, mikä veneen omistajan on pidettävä tallessa peruskatsastuskauden ajan (5 vuotta). Uuden pöytäkirjan ja venetodistuksen kirjoittamisesta peritään maksu. Mikäli katsastuksen toimittaa muun seuran katsastaja, on veneen omistajan vastuulla toimittaa tieto katsastuksesta (kopio pöytäkirjasta) seuran toimistoon. Tästä peritään rekisteröintimaksu. HUOM! Vain katsastetut veneet kuuluvat seuran venerekisteriin ja saavat käyttää seuran lippua sekä osallistua kilpailuihin. Ajan tasalla oleva venerekisteri katsastetuista veneistä julkaistaan seuran verkkosivuilla, sekä Veneilyohjelmassa. Katsastustoimikunta v. 2015 Osmo Lammi, pj. Hannu Junttila Sami Kallio Miikka Kivistö Pertti Kukkonen Pertti Pulkkinen Jarmo Talikka Hannu Tommola Jukka Sorvali 9

Kiinteistötoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Myllysaaren toimintasuunnitelma: Ympäristöä kehitetään siten, että se vastaa seuran toiminnallisia purjehdustarpeita. Myllysaaren muu ympäristö pidetään kunnossa ja sitä kehitetään seuran visioiden mukaisesti. Tehostetaan saaresta ja rakennuksista saatavaa taloudellista hyötyä. Talousarvio Myllysaari: Kiinteistön huoltoon 2500 Mastonosturin uusiminen 3500 Laitureiden uusiminen ja korjaus 15000 kiint.vero 1000 Uusi vuokrasopimuskausi mahdollistaa tukikohdan pitkäjänteisen kehittämisen ja kunnostuksen. Saunan käyttömukavuutta lisätään erillisellä pesuhuoneella. Saneeraus aloitettiin syksyllä 2015 ja jatkuu keväällä 2016. Saunapuiden säilytykseen tehdään tarkoituksenmukaiset katokset lähelle saunarakennusta ja grillikatosta. Lisätään puucee kapasiteettia yhdellä. Muutoin tyydytään normaaliin huoltoon ja kunnossapitoon. Ykskoivun talousarvio: Saunan saneeraus 1000 Saaren vuokra 14000 Erilaiset huoltotoimet 1500 Sauna-ja grillipuut 2500 Puutavara puuceehen (Roopetar) 500 Hökän toimintasuunnitelma: Kiinteiden laitureiden kuntoa parannetaan. Pikkusaaren käyttöä lasten leikkipaikkana kehitetään ja saari siivotaan. Saareen hankitaan nuoria varten kevytpurjeveneitä seuran visioiden mukaisesti. Vanhan rakennuksen entisöintiä jatketaan resurssien mukaan. Grillikatoksen avo-osa katetaan. Hökän talousarvio: Tiskipaikka 900 Sauna-ja grillipuut 2500 Vanhan huvilan kunnostukseen 3000 Erilaiset huoltotoimet ja kiintoverot 2500 Sakari Oinonen Kiinteistötoimikunta 10

Kilpapurjehdustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimikunnan päävastuualue on kilpailujen järjestäminen. Lahden Purjehdus-seura on paikallinen ja kansallinen kilpailunjärjestäjä, jolle järjestettäväksi annetut luokkaliittojen mestaruuskilpailut ja ranking-kilpailut järjestetään moitteettomasti purjehtijoiden ehdoilla. Toimikunta osallistuu juniori- ja nuorisotoimikunnan järjestämään valmennustoimintaan tarjoamalla kilpailunjärjestämis- ja sääntöopetusta seuran kehittyneimmille purjehtijoille sekä taustajoukoille. Kauden 2016 tavoite Kilpapurjehdustoiminta on edelleen keskeinen osa Lahden Purjehdusseuran toimintaa. Seuran järjestämien kilpailujen osalta tavoitteena on vakiinnuttaa asemamme ja seuran maine laadukkaana ja tasokkaana kilpailunjärjestäjänä. Laaditun strategian mukaisesti vesiurheilukeskushankkeen suunnittelua jatketaan ja harkitaan erilaisia yhteistyövaihtoehtoja. Kilpailujen järjestäminen Koulutetut kilpailunjärjestäjät on perusedellytys tasokkaiden kilpailujen järjestämiseksi. Toimikunta kouluttaa seuran henkilöstöä SPV:n järjestämillä kursseilla. Seuran hyvä maine aktiivisena ja luotettavana kilpailunjärjestäjänä tulee säilyttää ja edelleen aktiivisesti etsiä uusia kilpailuja resurssien puitteissa. Seuran henkilöstöä osallistuu järjestämistehtäviin myös muiden seurojen kilpailuissa. Kalusto ja varusteet Kilpailunjärjestäjien ja tuomareiden työskentelymahdollisuuksia kilpailuiden järjestämiseksi tulee jatkuvasti parantaa. Kilpailuiden järjestämiseksi on hankittava uutta ratakalustoa. Koulutus Toimikunta lähettää seuran jäseniä mm. SPV:n tarjoamaan koulutukseen. Keskeisimpiä ovat mm. kilpailunjärjestäjä-, kilpailupäällikkö- ja purjehdustuomari-koulutukset. Kilpailunjärjestäjäkoulutukseen etsitään jatkuvasti sopivia henkilöitä. Purjehduksen aluetuomarikurssin käyneitä henkilöitä velvoitetaan osallistumaan kilpailujen tuomaritoimintaan, jotta pätevyyden saamiseksi tarvittava kokemus karttuu. Vaaditun kokemuksen kartuttua tulee koulutettujen henkilöiden hakea kyseenomaisia pätevyyksiä SPV:n vaatimusten mukaisesti. Kilpailuavustukset Toimikunta kokoaa vuosittaiset kilpailuavustushakemukset ja esittelee ne seuran hallitukselle. Ohjeistus ja käytäntö on päivitetty kilpailukaudelle ja toimii hyvin. Tarkoituksena on nostaa kilpailuavustukset edellisvuosien tasolle. Järjestettävät kilpailut Toimikunta on tulevalla kaudella päävastuussa neljän regatan järjestelyistä sekä osallistuu usean muun purjehduskilpailun järjestämiseen. Tapahtumat ovat suuria ja vaativat yhteistyötä eri toimikuntien kesken sekä jäsenistön panostusta. 11

Casseli Race 20. 22.5.2016/Lahden satama - H-vene 15 venekuntaa - Lightning 10 venekuntaa - Vikla 10 venekuntaa - 505 10 venekuntaa - Melges24 10 venekuntaa - F-18 10 venekuntaa Etelä-Päijänteen Ranking (Kelventeen kierto) 11.6.2016/Ykskoivu LYS 15 venekuntaa Lahden XII Puuveneregatta 6.-7.8.2016/Myllysaari (yt. Puuvenetoimikunta) - Perinneregatta 10 venekuntaa LPS mestaruus 6.-7.8.2016/Myllysaari (kilpailu on avoin myös muiden seurojen jäsenille) - Optimistijolla 10 venettä - Zoom8 10 venettä LPS keskiviikkoranking (Junnu GP)/Myllysaari (kilpailu on avoin myös muiden seurojen jäsenille) - Optimistijolla - Zoom8 - Kilpailupäivät ilmoitetaan erikseen kilpailukutsussa Muut kilpailut Luokkaliittojen kilpailukalenterit ovat vielä suunnittelussa. Erillisiä ranking-kilpailuja saatetaan tarjota LPS:n järjestettäväksi. Lisäksi muita veneluokkia saattaa ilmoittautua mukaan isoihin regattoihin. Näistä päätetään tapauskohtaisesti toimikunnan ja kyseisen kilpailun kilpailupäällikön kanssa. Lisäksi toimikunta osallistuu Päijänne-purjehduksen sekä PrePäitsi Junior järjestelyihin. Tiedotus ja Markkinointi Toimikunnan työtä tukee tiedotustoimikunta. Kilpailujen järjestämisessä tarvittavaa tiedottamista suunnitellaan yhdessä. Toimikunta hakee yhteistyökumppaneita toiminnan rahoittamiseksi sekä järjestettävien kilpailujen näkyvyyden lisäämiseksi. Talous Toimikunnan menot jakautuvat kolmeen osaan: henkilo sto kulut, markkinointikulut seka toiminnan ka ytto kulut ja hankinnat. Toimikunnan tulot jakautuvat myo s kolmeen osaan: osallistumis- ja ka ytto maksut, yleiset avustukset seka mahdolliset yhteistyo kumppanitulot. Toimikunta Toimikunta koostuu puheenjohtajasta, kilpailunjärjestäjistä, purjehdustuomareista, kilpapurjehtijoista sekä aktiivisesta taustajoukosta. Toimikunnan kokoontumiset painottuvat talvi- ja kevätkaudelle, jolloin suunnitellaan tulevan kauden toiminta. Kauden aikana kokoonnutaan eri kokoonpanoissa mm. valmennuksen ja kilpailujärjestelyjen osalta. Toimikuntaan nimetään seuraavat henkilöt kaudelle 2016: Juha Lehtinen, Teemu Kallio, Juha-Petri Kervinen, Juho Poikolainen, Panu Päivärinne, Panu Salo, Joonas Sovinen, Esa Sore, Panu Viljanen, Ida Voutilainen ja Jukka Voutilainen. Turussa 14.9.2015 Juha Lehtinen 12

Kilpapurjehdustoimikunnan talousarvio 2016 TULOT: Casseli Race 15x60, 8x70, 15x100 4 200 EPR Kelventeen kierto 15 x 20 300 MENOT: LPS mestaruus 15 x 20 300 Muut tulot Yhteistyökumppanit/tuki YHT: 4 800 Kilpailut Casseli Race Ruokailut 800 3042 Markkinointi 500 3031 Palkinnot 650 Muut; pvr, matkat 950 EPR Ruokailut - 3042 Markkinointi 50 3031 Palkinnot 100 Muut; pvr, matkat 100 LPS mestaruus 3042 Markkinointi 50 3031 Palkinnot 100 Muut; pvr, matkat 100 3046 Kirjallisuus Kilpailujärj/tuomari kirjallisuus 400 Koulutus Valmentaja, kilpailupääll 700 Matkat ja majoitus Koulutus 400 Polttoaine Moi, Zodiak, Kukonlinna 500 Tilavuokrat Kokoukset, koulutus 300 3046 Radiopuhelimet Kilpailujärjestelyt 3 x 200 600 3046 Radiopuhelimien varusteet Monofoni, kuuloke 320 Kilpailuavustukset Hallituksen päätöksellä 3 000 Toiminnan kulut YHT: 8620 TULOS: -4820 Kilpailujen järjestämisen arvioitu tuotto 2 000 13

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Naistoimikunnan kokous Talvigaala Kevätkimara, virkistystä naisjäsenille Talkoisiin osallistumista Toukokuu Lipunnosto ja SailLahti? Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Ykskoivun lohisoppa ja arpajaiset, Päijännepurjehdus Hökän muikku Naistoimikunnan kokous Naisten toimintapäivä Teatteri tai konsertti Talous: Tulot arpajaisista käytetään seuran toiminnan ja junioritoiminnan hyväksi. Naistoimikunnan pitkäaikainen puheenjohtaja vaihtuu vuoden 2015 jälkeen. Vaalitoimikunnalle ehdotetaan puheenjohtajaksi Raija Tommolaa. Jäseniksi ehdotetaan: Tuija Hynninen, Leena Puukko, Leena Päivärinta, Saara Oinonen ja Soili Viitaniemi. Kiitos hyvästä ja pitkäaikaisesta yhteistyöstä sekä aktiivisesta toiminnasta Naistoimikunnan upeille leideille. Soili Viitaniemi Naistoimikunnan puheenjohtaja 14

Puuvenetoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Puuvenetoimikunta pyrkii rahoittamaan toimintansa regattamaksujen tuotoilla. Aikaisempina vuosina tämä ei kokonaan ole onnistunut mutta uusia venekuntia on liittynyt vuotuisesti lisää regattaan joten uskomme pääsevämme lähelle regatan julisteiden ja ohjelmalehtisten painatuskuluja. Talousarvioon on merkitty arviolta kymmenen regattamaksua koska varmuutta ilmoittautuvista venekunnista ei ole. Regattajulisteiden ja ohjelmien painatuskustannukset on päätetty kilpailuttaa, edellinen sopimus on perustunut nepotistiseen hinnoitteluun, sopimusta jatketaan mikäli seuran käyttämä palvelu ei ole halvempi. Talousarvio 1.1.2016 31.12.2016 Tulot: Menot: 10 x 40e=400e Regattajulisteiden ja ohjelmien painokustannukset. Kunnioittaen, Marko Aalto Lahdessa 15.9.2015 Taloustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Taloustoimikunnan toimintasuunnitelma on budjetin yhteenvedon valmistelu ja sen seuranta, että sovituissa raameissa pysytään. Taloustoimikunta tarvittaessa ja resurssien mukaan avustaa, ohjeistaa ja valvoo yhdistyksen toimihenkilöitä ja muita toimikuntia seuran varojen hankinnassa ja käytössä. Tiedotustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 15

Tiedotustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Tiedotustoimikunta keskittyy tulevana vuonna tehtävänsä ja toimikunnassa toimivien tehtävien selkiyttämiseen. Tiedotustoimikunnan tulee tukea seuran strategian kolmea ydintoimintoa: juniori-, kilpa- ja retkiveneilyä. Viestinnässä painotetaan avoimuutta. Painopistealueeksi on nostettu jäsenviestinnän kehittäminen ja parantaminen sen kaikilla tasoilla; uusien jäsenien houkuttelemisesta olemassa olevien informointiin. Lisäksi tiedotustoimikunta antaa resurssien mukaan tukensa seuran toimihenkilöille markkinointitoimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Tiedotustoimikunta pyrkii toimimaan mahdollisuuksien mukaan toimintasihteerin apuna ja tukena päivittäisessä seuran viestinnässä. Lisäksi toimikunta tukee ja antaa opastusta sekä käytännön apua muille seuran toimikunnille viestintään, tiedotukseen ja markkinointiin liittyvissä asioissa. Tiedotustoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016: Jäsenviestintä-osion laajentaminen nettisivustolla Sosiaaliseen median kehittäminen o Tiedon jakaminen facebookissa o FB- ryhmien tavoitetilojen selkiyttäminen (LPS junnut, kilpapurjehdus) o Kirppis -sivun perustaminen Vesi & Veneily -lehden tuottaminen, mikäli resursseja löytyy riittävästi Jäsenlehti Pilssin tuottaminen o talvi- ja syyspilssit (2) o Pilssike (1) Purjehdusohjelma o sisällön ja ulkoasun tuottaminen toimintasihteerin apuna Markkinointi o Markkinointimateriaalien tuottaminen Lahdessa 3.11.2015 Tiedotustoimikunnan puolesta, Soili Hirvonen Tiedotustoimikunnan puheenjohtaja 16

Veneilytoimikunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Veneilytoimikunta keskittyy toiminnassaan veneilyn edellytysten kehittämiseen Vesijärvellä ja Päijänteellä sekä tarjoamaan jäsenille veneilytaitojen kehittämiseen tähtäävää koulutusta. Veneilytoimikunta on kiinteässä yhteistyössä kiinteistötoimikunnan kanssa mm. tukikohtien kehittämiseen liittyvissä asioissa. Yhteistyötä tiedotustoimikunnan kanssa pyritään kehittämään tiedonkulun parantamiseksi sekä seuran jäsenten että alueen muiden seurojen kesken. Erityisesti jäsenpalautteen käyttäminen toiminnansuunnittelussa vaatii kehittämistä. Toimikunta osallistuu seuran yhteisten tapahtumien järjestämiseen yhdessä muiden toimikuntien kanssa. Veneilytoimikunnalla on seuraavat tehtäväalueet: Veneilykoulutus purjehduskoulutusta moottoriveneilyyn liittyvää koulutusta veneilyturvallisuuskoulutusta ensiapukoulutusta veneiden tekniikkaan liittyvää koulutusta ekskursiot, eskaaderit, venemessumatkat jne. Tavoitteena on järjestää 3-4 veneilyiltaa toimintavuoden aikana Tukikohtien toiminnalliseen kehittämiseen osallistuminen Ykskoivun Lohisoppa (2.7.2016) Hökän Muikku (20.8.2016) Lassen Syysyö (1.- 2.10.2016) tukikohtien siivous- ym talkoot Päijänneviikko (26.6. 2.7.2016) uusien veneilytapahtumien kehittäminen Yhteiskuntasuhteiden edistäminen kuntien ja yritysten VIP-henkilöille konkreettista toimintaa ja tutustumista LPS:n tukikohtiin ja toimintaan osallistuminen vesiurheilukeskuksen ja satamien kehittämiseen Lahdessa ja Padasjoella osallistuminen Päijänteen Virkistysalueyhdistyksen toimintaan Veneilytoimikunnan toiminnan kannalta on tärkeää, että siihen kuuluvat myös tukikohtien isännät sekä jäsen sekä katsastustoimikunnasta että kiinteistötoimikunnasta. 17

Talousarvio vuodelle 2016 Erillinen liite. 18

LPS:n jäsen- ym maksut v. 2016 (ehdotus) JÄSENMAKSUT Perusjäsen 90 Puoliso 65 Opiskelija (1991-1996 syntyneet) 50 Juniori (1997 ja sen jälkeen syntyneet) 20 Ainaisjäsenmaksu 1500 LIITTYMISMAKSU Perusjäsen 200 Puoliso 40 Opiskelija (1991-1996) 0 Juniori (1997 ja sen jälkeen syntyneet) 0 JUNIORIMAKSUT Kausimaksu vihreät 149 Kausimaksut siniset & mustat 199 Naumin leiri 250 Jollakoulu 190 Kalustomaksu 50 VENEPAIKKAMAKSUT Laituripaikka C-laituri jäsenille 100 Laituripaikka C-laituri ei-jäsenille (sis alv 24 %) 200 Laituripaikka A- ja B-laituri jäsenille 150 Laituripaikka A- ja B-laituri ei-jäsenille (sis. alv 24 %) 250 Soutuvenepaikka LPS:n jäsenille 35 Venepaikka jollalaanilla 35 Soutuvenepaikka seuran ulkopuolisille (sis alv 24 %) 80 Maston säilytys Padasjoen mastotelineessä 30 VENEVAJAMAKSUT Jollat ja kevytveneet 70 Muut pienveneet (< 7m) 170 Isommat veneet (> 7m) 370 Veneen säilytys venevajassa kesällä 200 TUKIKOHTIEN KÄYTTÖMAKSUT Tukikohtamaksu; Ykskoivu ja Hökkä yhdessä 200 Yksittäinen käyttö/käyntimaksu per vrk Ykskoivu 20 Yksittäinen käyttö/käyntimaksu per vrk Hökkä 30 Tukikohtien avaimen panttimaksu 20 (avain vain tukikohtamaksun suorittajalle) KATSASTUSMAKSUT Peruskatsastus (sis. vuosikatsastuksen) 50 Vuosikatsastus 30 Peruskatsastus 30.4. jälkeen 100 (peruskatsastuskausi päättyy 30.4.) Vuosikatsastus 30.6. jälkeen 60 (vuosikatsastuskausi päättyy 30.6.) Rek.maksu LPS:n ulkopuolella katsastetusta veneestä 20 Venetodistuksen tai katsastuspöytäkirjan kopio á 20 PERINTÄMAKSU Peritään jokaisesta huomautuksesta 8 19

LPS HALLITUS 2015 toimikausi Jaakkola Pekka, kommodori 2014 2015 Heikkilä Pasi, taloustoimikunta 2014 2015 Hirvonen Soili, tiedotustoimikunta 2014 2015 Kallio Sami, katsastustoimikunta 2015 2016 Laaksonen Matti, veneilytoimikunta 2014 2015 Lehtinen Juha, kilpapurjehdustoimikunta 2014 2015 Puukko Tuomas, juniori- ja nuorisotoimikunta 2015 Oinonen Sakari, kiinteistötoimikunta 2014 2015 Lisäksi hallituksen työskentelyyn osallistuu: Vilppunen Heikki, kunniakommodori TILIN- JA TOIMINNANTARKASTUS 2015 Tilintarkastaja: Varatilintarkastaja: Juonala Panu KHT, Ernst & Young Oy Koponen Matti, Ernst & Young Oy Toiminnantarkastaja: Puukko Timo Varatoiminnantarkastaja: Jaro Matti 20

Toimikunnat voivat itsenäisesti täydentää kokoonpanojaan, kunhan ilmoittavat siitä seuran hallitukselle. LPS TOIMIKUNNAT 2015 Juniori- ja nuorisotoimikunta: Puukko Tuomas, pj Andersson Iiris Juhola Minerva Korteniemi Petri Lingner Niklas Lipsanen Teppo Makkula Aino-Maija Mattila Minni Poikolainen Juho Poikolainen Markus Katsastustoimikunta: Lammi Osmo, pj. Junttila Hannu Kallio Sami Kivistö Miikka Kukkonen Pertti Pulkkinen Pertti Sorvali Jukka Talikka Jarmo Tommola Hannu Kiinteistötoimikunta: Oinonen Sakari, pj Kallio Jarmo Korteniemi Erkki Laaksonen Matti Mälkiä Jorma Pulkkinen Pertti Veneilytoimikunta: Laaksonen Matti, pj, Ykskoivun isäntä Jaro Matti Lammi Marja-Liisa Lehto Martti K. Mäkelä Kalle Oinonen Sakari, Hökän isäntä Pulkkinen Pertti Kilpapurjehdustoimikunta: Lehtinen Juha, pj Hirvonen Ville Kallio Teemu Kervinen Juha-Petri Poikolainen Juho Päivärinne Panu Salo Panu Sovinen Joonas Tuominen Timo Viljanen Panu Voutilainen Ida Voutilainen Jukka Naistoimikunta: Viitaniemi Soili, pj. Arjala-Salo Anu Heikkilä Pike Hynninen Tuija Jaakkola Eeva Lehtovaara Tuuli Oinonen Saara Puukko Leena Päivärinta Leena Tommola Raija Puuvenetoimikunta: Aalto Marko, pj. Rahikainen Tuomo Talvitie Jarno Taloustoimikunta: Heikkilä Pasi, pj Jaakkola Pekka Lahtinen Markku Puukko Timo Tiedotustoimikunta: Hirvonen Soili, pj Kallio Anja Ristkari Eeva Sipilä Helena Kämäräinen Helena (30.9.2015 asti) Vaalitoimikunta: Puukko Timo, pj Korteniemi Tanja Saarola Jari 21