Vuosikokouksen asialista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikokouksen asialista"

Transkriptio

1 Vuosikokouksen asialista Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. Esitetään edellisen toimintavuoden tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastukertomus 6. Päätetään edellisen toimintavuoden tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille 7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus 8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet 9. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat 10. Valitaan yhdistyksen edustajat luottamustehtäviin 11. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat 12. Kokouksen päättäminen ICT Leaders Finland ry

2 Esitetään edellisen toimintavuoden tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastukertomus Yhdistyksen pääasiallisena tulona olivat jäsenmaksut, jolla rahoitettiin varsinaista toimintaa. Lisäksi hyödynnettiin tapahtumien tila- ja tarjoilukulujen osalta yhteistyökumppaneiden tarjomaa tukea. Tilikauden ylijäämä oli 2.793,35 (2016 / 729,98) euroa ja oma pääoma oli ,32 (10.871,97) euroa. ICT Leaders Finland ry

3 ILFin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ILF tuottaa jäsenilleen laadukasta sisältöä ja arvokkaita verkostoitumismahdollisuuksia Yleisö- ja jäsentilaisuuksia Tapahtumia ja seminaareja verkkosivut ILF toimii yhteistyössä TIVIAn yhdistysten ja muiden valtakunnallisten teemayhdistysten kanssa järjestäessään toimintaa ympäri Suomea. Toimintavuoden erityisiä painotuksia: Digitalisointibarometrin julkaiseminen Yhteistyö International Academy of CIO:n (IAC) kanssa. Yhteistyön käynnistäminen CIO-verkoston kanssa. Hallinnon yksinkertaistamisen jatkotoimet. ICT Leaders Finland ry

4 ILFin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Ajankohta Toimintamuoto ILF vuosikokous / Marco GDPR ja muu uusi datasääntely tee edes nämä! Hannes Snellman / Päivi Maalis-huhtikuu Elo-syyskuu Lokakuu Marraskuu Investointien johtaminen Tietohallinnon aamupäivä, TIVIAn tapahtuman yhteydessä / Seppo ja Markku Tietotekniikasta liiketoimintateknologiaan / IAC-tilaisuus / Tomi Miten digitalisaatio saadaan aikaiseksi? Mitä pitää tehdä? Käytännön AI-caset / Kari CIO tilaisuus / Tomi ICT Leaders Finland ry

5 Tulo- ja menoarvio vuodelle 2018 ICT Leaders Finland ry Budjetti 2018 Toteutunut 2017 Tuotot ,5 Jäsenmaksut ,5 Tilaisuuksien sponsorointitulot Kulut ,15 Tilaisuuksien järjestelykulut ,46 Matkakulut Markkinointikulut 0 0 Hallintopalvelut Muut hallintokulut ,69 Tilikauden tulos ,35 ICT Leaders Finland ry

6 Liittymis- ja jäsenmaksun suuruus vuodelle 2018 ILFin jäsenmaksu vuodelle 2018 on TIVIAn jäsenmaksuperusteinen. ICT Leaders Finland ry

7 Hallitus vuosikokoukseen asti Hallituksen puheenjohtaja: Marco Halén, Aalto yliopisto Varsinaiset hallituksen jäsenet: 1. Kari Saarelainen, KPMG Oy Erovuorossa 2. Päivi Hokkanen, A-Katsastus Group Oy 3. Manu Pajuluoma, Lapin yliopisto 4. Tomi Dahlberg, Turun yliopisto 5. Maarit Laakkonen, Otava-konserni 6. Seppo Sippa, ITG Consulting Oy Ei käytettävissä 7. Markku Laak, Mtech Digital Solutions Oy Hallituksen varajäsenet: 1. Teemu Anttila, Puolustusministeriö ICT Leaders Finland ry

8 Hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet Valitaan puheenjohtaja ja vähintään 6 ja enintään 10 muuta varsinaista jäsentä sekä tarvittaessa 3 varajäsentä. Hallituksen puheenjohtajan valinta. Suostumuksensa tehtävään on antanut: Tomi Dahlberg, Turun yliopisto Aiemmin valitut hallituksen jäsenet: 1. Marco Halén, Realyse Oy 2. Päivi Hokkanen, Itprofs Oy 3. Manu Pajuluoma, Lapin yliopisto 4. Maarit Laakkonen, Otava-konserni Uusina suostumuksena hallitukseen ovat antaneet: 5. Sanna Koskela, Biit Oy 6. Pauli Wihuri, KPMG Oy 7. Kai Linnervuo, NordCheck Oy 8. Turkka Keskinen, UPM 9. Emma Falck, Aalto-yliopisto (opiskelija) Hallituksen varajäsenet: 1. Markku Laak, Mtech Digital Solutions Oy (siirtyy varajäseneksi) 2. Teemu Anttila, Puolustusministeriö (varajäsen) ICT Leaders Finland ry

9 Yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat Toiminnantarkastajaksi ehdotetaan valittavaksi Heikki Saarinen. Toiminnantarkastusmaksu maksetaan kohtuullisen laskun mukaan. ICT Leaders Finland ry

10 Yhdistyksen edustajat luottamustehtäviin ILF on TIVIAn yhteisöjäsen. Hallitus valitsee keskuudestaan henkilöt tarvittaviin hallintoelimiin. ICT Leaders Finland ry

Vuosikokouksen asialista

Vuosikokouksen asialista Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

ICT Leaders Finland ry

ICT Leaders Finland ry ICT Leaders Finland ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-001 1 ICT LEADERS FINLAND RY Lars Sonckin kaari 12 02600 Espoo Kotipaikka Espoo Y-tunnus 2521267-5 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

ICT Leaders Finland ry

ICT Leaders Finland ry ICT Leaders Finland ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-002 1 ICT LEADERS FINLAND RY Lars Sonckin kaari 12 02600 Espoo Kotipaikka Espoo Y-tunnus 2521267-5 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Seuraksi kutsuttavan yhdistyksen nimi on Jyväskylän Kiri&Kirittäret Juniorit ry. Seuran

Lisätiedot

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua

Lisätiedot

Vapers Finland ry:n perustamiskokous

Vapers Finland ry:n perustamiskokous 1 Vapers Finland ry:n perustamiskokous Paikka: Mätäsperä 6 G 26, 33100 Tampere (etäosallistuminen Skypen välityksellä) Aika: 5.2.2015 klo 20:00 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Leif Martin avasi kokouksen

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Rautjärven matkailu ry

Rautjärven matkailu ry Rautjärven matkailu ry Säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Rautjärven matkailu ry. Yhdistyksen kotipaikka on Rautjärvi. Tarkoitus ja toiminta 2 Yhdistyksen tarkoituksena on: edistää Rautjärvellä

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen Slalom-Seura r.y. Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen 17.8.2016 Aihe: Slalom-Seuran ja Espoo Slalomin yhdistyminen; seuran uusi nimi ja säännöt; uusi puheenjohtaja ja hallitus Aika: Keskiviikkona 17.8.2016,

Lisätiedot

Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kouvolan pelastuskoirat ry Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kouvolan Pelastuskoirat ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistyksen toimialueena on Kymenläänin kennelpiiri.

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 07.08.2018 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän käsitteli meneillään olevaa palokuntakoulutusuudistusta. Uudistus sinänsä on asiallinen ja sisältää hyviä elementtejä, kuten etäopiskelua

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen Pianoseura ry, ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

.Yhdistyksen tarkoituksena on edistää palontutkinnan laatua ja palontutkijoiden ammattitaitoa

.Yhdistyksen tarkoituksena on edistää palontutkinnan laatua ja palontutkijoiden ammattitaitoa 1 SÄÄNNÖT Suomen palontutkijat ry Rekisteröitävä yhdistys Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.1 Yhdistyksen nimi on Suomen palontutkijat Ry.ja sen kotipaikka on Vantaa Tarkoitus ja toiminnan laatu.2.yhdistyksen

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo v 9 Hallituksen ehdotus 1 (8) KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina 26.11.2017. Klo 15.00- Osuuskunnan varsinaisen kokouksen asialista (syyskokous)

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Katsauksessaan vuoteen 2016 hän totesi sen sujuneen palokuntanuorten tapahtumien merkkivuotena, sillä liiton leiri järjestettiin

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY 1 ESITYS: AIKA: PAIKKA: SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY PIIRIN 64:N TOIMINTAVUODEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI 22.03.2018 KLO 18.00 valtakirjat klo 17 alkaen IMATRAN KYLPYLÄ; Purjekuja 2, 55420 Imatra 1.

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen nimi on Suomen Ringettevalmentajat SRiV ry, sen kotipaikka on Helsinki ja toimialue on koko Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja

Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja 07.08.2016 Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko Pöytäkirja Aika: 07.08.2016 Paikka: Sirkka ja Teuvo

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina

2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY KOKOUSKUTSU YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 13.8.2005 klo 11 Paikka Nuorisoseurantalo Harjula, Vesilahti Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Paistinkääntäjät ry Vuosikokouskutsu. Esityslista:

Paistinkääntäjät ry Vuosikokouskutsu. Esityslista: Paistinkääntäjät ry 15.5.2018 Vuosikokouskutsu Aika: Lauantaina 18.8.2018 klo 10.00=> Paikka: Original Sokos Hotel Alexandra, kabinetti Hannikaisenkatu 35, 40100 Jyväskylä Esityslista: 1. Kokouksen avaus.

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Mephisto ry:n vuosikokous kello 18.00, Lyhty

Mephisto ry:n vuosikokous kello 18.00, Lyhty Mephisto ry:n vuosikokous 27.1.2016 kello 18.00, Lyhty Paikallaolijat: Joonas Haverinen Minna Mettälä Tiia-Mari Hovila Hanna-Kaisa Paananen Oskari Vesterinen Ella Kemppi Jenna Ratia Jesse Kosonen Sini

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot