Maamme meidän maa LEA LAITINEN

Maamme meidän maa LEA LAITINEN uomettaren ensimmäisessä vuosikerrassa oli 13.4.1847 seuraava uutinen, jossa kerrottiin uudesta julkaisusta. Oli ilmestynyt Fosterländskt Albumin kolmas osa: Kirjaa Fosterländskt Album on kolmas osa näinä päivinä kirjakauppaan ilmautunut. Sen sisällystä on sangen huvittava ja moniaineinen, ja suomeksi lueteltuina ovat sen aineet seuraavat: seitsemen Virolaista ja kolme Suomalaista Satua; neljä Suomalaista ja seitsemän Tsuudilaista; neljä Syrjäniläistä ja seitsemän Lappalaista Runoa; Suomen Oppilan perustaminen, Herra Tigerstedtiltä; Suomen Runon Luonto Lönnrotilta (Kantelettaren esipuhe); Meidän maa, laulu Runebergiltä; Mikael Agricola, Herra Elmgréniltä; ja Herra Ehrströmin tekemä Sävel mainitulle laululle; kaikki ruotsiksi eli ruotsinnettuina, joka asia ei vähän näiden kirjoittelmien arvoa halvenna. Mukana oli siis»meidän maa, laulu Runebergiltä» ja»herra Ehrströmin tekemä Sävel mainitulle laululle». Tunnistamme laulun paremmin muodosta Maamme, joka vakiintui Vårt land -laulun suomenkieliseksi nimeksi jo sen toisesta käännöksestä lähtien. 1 Vuonna 1847 runoa Vårt land ei kuitenkaan vielä ollut suomennettu. Se oli kirjoitettu ylioppilaslauluksi edellisenä syksynä ja julkaistiin ensimmäisen kerran Fosterländskt Albumissa. Sitä ennen se oli kuitenkin ehditty säveltää jo kolmesti monet Runeber- 1 Kaikki kursivoinnit esimerkeissä ovat katsauksen kirjoittajan. Kirjoitus perustuu Kotikielen Seurassa 14.3.2004 pidettyyn vuosikokousesitelmään. Siihen liittyneen»lauluvihkon» Vårt land -runon suomenkieliset versiot julkaistaan muutamin täydennyksin kirjoituksen liitteenä Verkko-Virittäjässä (http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/verkkolehti/). virittäjä 1/2008 84

gin runot syntyivät suoraan lauluiksi, kuten Zachris Topelius on muistelmissaan (2006: 56) kertonut. Vårt land laulettiin 9. marraskuuta vuonna 1846 Pohjalaisen osakunnan vuosijuhlassa F. A. Ehrströmin säveltämänä, 12. joulukuuta Porvoon 500-vuotisjuhlassa Runebergin omalla sävelmällä, ja vuonna 1846 myös August Engelberg oli runoilijan pyynnöstä säveltänyt sen. (Klemetti 1937; Wrede 1988: 50.) 1800-luvun aikana laulu sävellettiin kymmenkunta kertaa (Forslin 1958: 146 217; Salmenhaara 1998 a, b; Kvist Dahlstedt 2002: 423 441). Suomen kansallislauluna sitä lauletaan aikajärjestyksessä neljännen sävelmän mukaisesti: juuri Fredrik Paciuksen sävellyshän sen toi lopullisesti ylioppilaiden tietoisuuteen Kumtähden kentällä 13. toukokuuta 1848 pidetyssä juhlassa (ks. Schauman 1922: 248 273; Klinge 1997: 152 153). Tästä tapahtumasta alkoi myös laulun satavuotinen suomentamisprosessi ja nousu kansallislaulun asemaan. Maamme-laulun kansallinen status on symbolinen: sitä ei koskaan ole varsinaisesti virallistettu. Sen asema ei myöskään aina ole ollut itsestään selvä. Aika ajoin pintaan on noussut kielipoliittisia vastaliikkeitä. Niin on käynyt erityisesti poliittisina murroskausina, esimerkiksi 1880- ja 1920-luvuilla (Wrede 1988: 48 55; Nummi ja Tarasti 2007) ja viimeksi 2000-luvun alussa, jolloin EU:lle suunnitellun perustuslain yhteyteen oli tulossa maininta myös unionin maiden yhteisestä tunnushymnistä. 2 Runebergin runon suomentamisprosessi osoittaa, ettei Maamme-laulun kansallinen merkitys syntynyt hetkessä eikä sattumalta. Suomentaminen oli pitkä ja intensiivinen luova tapahtuma, johon osallistui suomen kielen asemasta kiinnostuneita ihmisiä eri puolilla maata, sivistyneistön ulkopuoleltakin. Sen kuluessa luotiin alkavaa suomenkielistä taidelyriikkaa ja laulurunoutta mutta myös tekeillä olevaa uutta suomen kirjakieltä. Samalla rakennettiin kielellisten merkitysrakenteiden kautta paikallista ja kansallista identiteettiä. Vårt land -laulun suomennoshistoriaa ovat selvitelleet lukuisat eri alojen tutkijat, joiden työhön olen voinut tukeutua. 3 Tässä katsauksessa esittelen varhaisimmat suomennokset 1840- ja 1850-luvuilta, käyn lyhyesti läpi myöhemmät versiot, joissa kansallislaulun määrämuoto vähitellen vakiintui, sekä tarkastelen eräitä laulun ja sen suomennosten inspiroimia muunnelmia. Tutkijana en ole kiinnostunut käännösversioiden ratkaisujen hyvyydestä tai huonoudesta, vaan seuraan kielellisiä piirteitä, joiden kautta voisi ehkä ymmärtää suomalaisen identiteetin hahmottumista 1800-luvulla. 2 Vuonna 2003 keskusteltiin siitä, olisiko Sibeliuksen Finlandia Suomelle parempi kansallislaulu kuin Saksasta lähtöisin olleen Paciuksen Maamme, kun Runeberginkin äidinkieli oli ruotsi. Yhtenä päivänä iltapäivälehden nettiäänestykseen osallistui kymmenentuhatta kansalaista, ja pari kansanedustajaa teki aiheesta jopa lakialoitteet, jotka sittemmin hautautuivat perustuslakivaliokuntaan. Ks. LA 158/2003 ja LA 166/2003 sekä Eduskunnan täysistunnon 12.2.2004 pöytäkirja, PTK 8/2004. 3 Esim. P. Alhoniemi 1969; Grotenfelt 1904; Hultin 1930; Katajamäki 2007; Klemetti 1937; Klinge 1999: 180 199; Lehtonen 1928: 404 405; Mähönen 1923; Nohrström 1923; Saarimaa 1925: 113 117; Salmenhaara 1998 a ja b; Tarkiainen 1904; 1930, Viljanen 1953; Wrede 1988; Wrede, Solstrand ja Terling Hasán 1983. 85

Vårt land -runon rakenne Vårt land -runossa on yksitoista säkeistöä, kussakin kuusi jambisäettä: 1 Vårt land, vårt land, vårt fosterland Ljud högt o dyra ord! Ej lyfts en höjd mot himlens rand, Ej sänks en dal, ej sköljs en strand, Mer älskad än vår bygd i nord Än våra fäders jord. 2 Vårt land är fattigt, skall så bli För den, som guld begär, En främling far oss stolt förbi; Men detta landet älska vi, För oss med moar, fjäll och skär Ett guldland dock det är. 3 Vi älska våra strömmars brus Och våra bäckars språng, Den mörka skogens dystra sus, Vår stjärnenatt, vårt sommarljus, Allt, allt, vad här som syn, som sång Vårt hjärta rör engång. 4 Här striddes våra fäders strid Med tanke, svärd och plog, Här, här, i klar som mulen tid, Med lycka hård, med lycka blid, Det Finska folkets hjärta slog, Här bars vad det fördrog. 5 Vem täljde väl de striders tal, Som detta folk bestod, Då kriget röt från dal till dal Då frosten kom med hungrens kval, Vem mätte allt dess spillda blod Och allt dess tålamod? 7 Här är oss ljuvt, här är oss gott, Här är oss allt beskärt; Hur ödet kastar än vår lott, Ett land, ett fosterland vi fått, Vad finns på jorden mera värt Att hållas dyrt och kärt? 8 Och här och här är detta land, Vårt öga ser det här; Vi kunna sträcka ut vår hand Och visa glatt på sjö och strand Och säga; se det landet där, Vårt fosterland det är! 9 Och fördes vi att bo i glans Bland guldmoln i det blå, Och blev vårt liv en stjärnedans, Där tår ej göts, där suck ej fanns. Till detta arma land ändå Vårt längtan skulle stå. 10 O land, du tusen sjöars land, Där sång och trohet byggt, Där livets hav oss gett en strand, Vår forntids land, vår framtids land, Var för din fattigdom ej skyggt, Var fritt, var glatt, var tryggt! 11 Din blomning, sluten än i knopp, Skall mogna ur sitt tvång; Se, ur vår kärlek skall gå opp Ditt ljus, din glans, din fröjd, ditt hopp, Och högre klinga skall en gång Vår fosterländska sång. 6 Och det var här det blodet flöt, Ja här för oss det var, Och det var här sin fröjd det nöt, Och det var här sin suck det gjöt, Det folk, som våra bördor bar Långt före våra dar. 86

Säkeistöjen tavurakenne ja loppusointukaava on seuraava: 4 1 Vårt land, vårt land, vårt fosterland o + o + o + o + 4 a 2 Ljud högt o dyra ord! o + o + o + 3 b 3 Ej lyfts en höjd mot himlens rand, o + o + o + o + 4 a 4 Ej sänks en dal, ej sköljs en strand, o + o + o + o + 4 a 5 Mer älskad än vår bygd i nord o + o + o + o + 4 b 6 Än våra fäders jord. o + o + o + 3 b Jokaisessa säkeistössä on siis kahdenlaisia säkeitä: toisissa on neljä nousutavua (+), toisissa kolme. Runeberg poikkesi jambisäkeistöjen tavallisimmasta tyypistä, jossa oli neljä säettä (43 43), ja sijoitti niiden keskelle kaksi nelijalkaista säettä (43 44 43). Loppusointukaava (ab aa bb) on osittain epäsymmetrinen säerakenteen kanssa. Runon rakenteessa toistuu kaksi pientä sanaa, vår ja här, joiden varassa se voidaan hahmottaa aivan tietynlaiseksi kuvioksi. Vår (vårt, våra) esiintyy peräti 22 kertaa. Sen paikkana ovat lähinnä säkeistöt 1, 2 ja 3 runon alussa sekä säkeistöt 9, 10 ja 11 sen lopussa. Ne ympäröivät runon ydintä, jossa tärkein sana puolestaan on här. Sillä on 14 esiintymää keskellä runoa: säkeistöissä 4, 6, 7 ja 8. Neljätoista här-sanaa kahdenkymmenkahden vår-sanan kehystäminä. Tämä on yhdestä näkökulmasta Vårt land -laulun kokonaisrakenne, joka kantaa sen keskeistä sisältöä, yhteistä kokemusta syntymämaasta. Ensimmäiset kolme säkeistöä (vår) kuvaavat preesensissä laulajien köyhän maan kaunista luontoa; kolme seuraavaa (här) kertovat imperfektissä esi-isien maassa kärsimästä hallasta, nälästä ja sodista. Seitsemännen ja kahdeksannen säkeistön (här ja vår) kohdalla on laulun kultainen leikkaus: palataan nykyhetkeen ja laulajien suhteeseen omaan maahansa. Kolme viimeistä säkeistöä (vår) käsittelevät synnyinmaan merkitystä ja tulevaisuutta. Runon alun ja lopun sitovat yhteen yksikön toinen persoona ja direktiiviset imperatiivi- ja futuurimuodot. Vårt land on laulun teema mutta myös vastaanottaja, jota laulajat puhuttelevat. Ensimmäinen säkeistön sana ord säkeessä ljud högt o dyra ord! viittaa refleksiivisesti lausekkeisiin vårt land ja vårt fosterland, joiden tulisi kaikua kuuluville. Aina kun laulu lauletaan, niin myös tapahtuu; sana tulee performatiivien tavoin todeksi. Laulamisen aikana fosterland saa myös konkreettisen, käsin kosketeltavan sisältönsä. Kymmenennessä säkeistössä imperatiivi kannustaa maata vapauteen, iloon ja varmuuteen, ja 11. säkeistössä laulajat lupaavat sen vielä puhkeavan kukkaansa heidän rakkaudestaan. Kaksi ensimmäistä versiota 1800-luvulla laulun suomenkielisiä versioita sekä sen suomennoksia että mukaelmia, vaihtoehtoja ja vastarunoja ilmestyi etenkin sanomalehdissä mutta myös arkkiveisuina ja 4 Oikealle puolelle on merkitty kunkin säkeen tavu ra ken ne: merkki + osoit taa nousussa ole vaa, merkki o laskussa olevaa tavua (ks. Leino 1982: 58 ). Kaavan oi keal le puo lelle merkityt nu merot 4 ja 3 osoit ta vat nou su tavujen määrää (ks. H. Lai tinen 2003: 257), kirjaimet a ja b loppusointuja. 87

varhaisissa suomenkielisissä runokokoelmissa. Aloitan kahdesta ensimmäisestä versiosta, 5 joista kumpikin omalla tavallaan noudattaa alkutekstin rakennetta ja sisältöä. Laulun ensimmäinen ja samalla lyhin suomenkielinen versio (1) ilmestyi Suomettaren etusivulla 26. toukokuuta 1848, vajaat kaksi viikkoa Kukan-päivän ylioppilasjuhlan jälkeen. Suomentajan nimeä ei mainittu, mutta kaikesta päätellen hän oli ollut mukana Kumtähden kentällä. Laulussa oli vain yksi säkeistö: Suomenmaa. (Laul. kuin Vårt land, vårt land etc.) Isäni maa, isäni maa o + o + o + o + 4 a Rakas waikkʼ nuorukka! o + o + o + 3 b Tottʼ Kalewala muistetaan o + o + o + o + 4 a Ja Suomessʼ aina lauletaan: o + o + o + o + 4 a Ettʼ oma maa on mansikka, o + o + o + o + 4 b Mut muu on mustikka o + o + o + 3 b Mitaltaan ja säerakenteeltaan suomennos oli Vårt land -laulun identtinen vas ti ne. Otsikon alla oli Paciuksen juuri julkistet tuun sävel mään viittaava ohje:»laul. kuin Vårt land, vårt land etc». Sen mukaan lau la mi nen sujuukin hyvin: sä keistön rakenne seuraa vii meistä piirtoa myöten Vårt land -ru non mal lia jopa Runebergin rat kai sua poiketa vii dennessä säkeessä mitan ja riimin symmetriasta. Ensimmäisessä suomennoksessa oli puolisointuja, eivätkä täydelliset rii mit tuohon aikaan olleet suomen kielisessä runoudessa tavoitteenakaan. Runsas loppuheitto oli to tut tuun tapaan osoi tet tu heittomerkein (ks. Kiuru 2006). Nyky suomalaista korvaa mahdollisesti häi rit sevä niin sanottu ko ron pol ku eli se, että painollinen tavu on säkeen lasku ase massa (kuten 1. säkeessä I-säni), oli suomenkielisessä lyriikassa vielä tuohon aikaan normaalia, mutta säkeen sisällä siitä luovuttiin 1860-luvulla alkaneen suuren väit telyn jälkeen. 6 Tämä kaikki näkyy myös Maamme-laulun suomen nosten his toriassa. Minimikäännökseen (1) ei mahtunut Runebergin vår- tai här-rakenteiden vastineita. Al ku peräistekstistä poikkesi myös laulun nimi Suomenmaa; Vårt land -laulussa suo ma - laisuuteen viittasi vain neljännen sä keistön lauseke det Finska fol ket. Suomesta tai Suo - menmaasta puhuminen oli kuitenkin erittäin yleistä Maamme-laulun versioissa. 7 Alkutekstin si säl löstä on ensimmäiseen suomennokseen mahtunut mon ta kes keis tä tee maa: laulajan isän maa rivillä 1 (Runebergin 1. säkeistön våra fäders jord), sen nuoruus rivillä 2 (11. sä keistön din blomning, sluten än i knopp), sen kunniaksi kaikuva laulu riveillä 3 ja 4 (Runebergin sång mm. säkeistöissä 3, 10 ja 11) ja en si sijai suus rakkau den koh teena riveillä 5 ja 6 (2. säkeistön en främling för oss stolt för bi; men detta landet älskar vi). Runo edustaa 1800-luvun käännöksistä tuttua tekstin kotouttamisen eli käännöskielen kulttuuriin 5 Vårt land -laulun varsinaiset suomennokset (1 24) ja erilaiset muunnelmat (25 35) ovat Verkko-Vi rittäjän liitteessä ilmestymisjärjestyksessä omina ryhminään. Viittaan niiden liit teessä saamaan nu merointiin: jos numeroita on kaksi, jälkimmäinen tarkoittaa säkeistöä. 6 Säkeen ensimmäisen tavun sijoittuminen las kuun (jambinen inversio, tässä esim. I-säni, Ra-kas) sen sijaan py syi edelleen käytössä. Sekä puolisoinnut että koronpolku elävät nykyisin uutta elämää suo mi rokin lyriikassa. Ks. Leino 1982: 179 193; H. Laitinen 2002a. 7 Suomenmaa tai Suomen maa oli neljän ja Suomi kol men Maamme-laulun version nimenä. Muuten sana Suomenmaa esiintyy aineistoni lauluissa yhteensä 11 kertaa ja Suomi 24 kertaa. Viit tauk set Suomeen puut tuvat kokonaan vain suo mennoksista 4, 12, 22 ja 23. 88

ja merkityksiin lähentämisen peri aatetta (ks. Palo poski 2002; 2004). Sananlasku ja maininta Kalevalasta muistuttavat vaikkapa Shakespearen Macbethin ensimmäistä suomennosta (Ruunulinna 1834), jo ka sijoittaa ta pah tu mat Kar jalaan, jonka teksti oli kalevala mittaa ja kannessa Väinämöi sen nä köi nen kanteleensoit taja. Sisällön vastaavuuden tavoittelu merkitsi jotain muu ta kuin lähtö teks tin kielikuvien ja yksityis kohtien toistamista. Vuotta myöhemmin, 25.5.1849, Suomettaressa julkaistiin Vårt land -laulun toi nen suomenkielinen versio, Maamme (Runebergin mukaan, versio 2), jonka oli teh nyt ni mimerkki -n.-r. Hän oli silloinen Valk järven kirkkoherra Konstantin Schrö der (1808 1868), jo ka kir joitti ja suomensi runoja ja novelleja ja oli myös Suomen Julkisten Sa nomien ensimmäinen toimittaja (ks. Grotenfelt 1904: 225; SK: 680 681; Alhoniemi 1969: 298 299). Esitän kokonaan myös tämän suomennoksen: yk sitoista alkutekstin mittaa ja rakennetta jäljittelevää säkeistöä, joista äsken mainittu koronpolku poikkeuksellisesti myös säkeen alusta puuttuu mutta joista myös loppu soinnut puut tu vat. Sisäl löl tään ne vastaavat pitkälle alkutekstiä, ja niinpä här ja vår -muotojen jäsentämä kokonaisrakennekin toteutuu. Säkeistöissä 2 3 ja 5 11 on yksi tois ta mo ni kon 1. persoonan omis tusmuotoa tyyppiä maamme, rantamme. Kaikki yhdeksän tässä-rakennetta sijoittuvat huolellisesti alkutekstiä vastaaviin paik koihin, sä keis töihin 4, 6, 7 ja 8. 1 O Suomi, sulo kotomaa, Soi, kallis sana, soi! Ei kullaista oo kumpua, Ei ookan lumolaksoa, Niin rakasta kuin meille on Tää pyhä pohjomaa. 2 Kyllʼ maamme köyhä, köyhäksʼ jää, Jos kulta janosʼ lie, Waikkʼ wento sitä wierastaa, Me tätä maata mielimme, Se wuorineen ja wesineen, On meillʼ tok kultamaa. 3 Meillʼ kallis kuohu wirtaimme Ja koskein-kohina, Tuo synkän salon sohina, Tuo tähtiyö, tuo kesäkoi, Kai, kai, mistʼ rinta riemahti Ja into ihastui. 4 Tässʼ kului isäin kilwoitus Niin mielin, miekoinkin, Tässʼ iloneen ja itkuneen, kanssʼ kowin, lemmin onnineen, O Suomi! kansasʼ syʼän sytʼ Ja kärsi kamalat. 5 Ken lukee sorrot surkiat, Joitʼ koki kansamme, Kuin sota ärjy surmalla, Kuin halla haaskaisʼ nälällä, Ken mittaisʼ wuoʼun werensä, Ken uroutensa? 6 Ja tässʼ se weri wuosikin, Wuosʼ meille wiljaksi, Ja tässʼ se imi ilonsa, Ja tässʼ se huokaisʼ huolensa, Jo muinon kantoi kuormamme Tää jalo kansamme. 7 Tässʼ on meillʼ sulo, suotuisa, On kaikki annettu; Min onni luonee arpamme, Maa, isänmaa on meilläkin, Mi maailmassa kalliimpi On tätä omaamme? 8 Ja tässʼ ja tässʼ on tämä maa, Sen silmä näkee tässʼ; Me näytämme nyt ilolla Nuo selät, salmet, saaristot, Ja kiljaisemme: katso tuo, Tuo kotomaamme on! 9 Ja waikka wietäisʼ asumaan Meitʼ kultapilwihin, Waikkʼ tähtitansi elomme Pait kyyneleitä, huolia, Tok meiltä tämä köyhä maa Ois aina kaihottu. 10 O maamme tuhat järvinesʼ, Sä runon, uskon maa, Sä elon meren rantamme, Meillʼ muinoismaa, meillʼ toiwonmaa oot, älä ujo köyhyyttäsʼ, Waan wapa, waka oo. 89

11 Ja kukoistuksesʼ kammitsa, Se kerran katkiaa; Kas, lemmestämme liemahtaa Wielʼ walosʼ, loistosʼ, riemusi, Ja kerran kerran kimeemmästʼ Tää laulu kotonen. Muissakin Maam me-laulun varsinaisissa suomennoksissa deiktinen paikan ad verbi tässä (ja sen lisäksi tai vaihtoehtona käytetty täällä) esiintyy nimenomaan maini tuis sa nel jäs sä säkeis tössä. Mo ni kon 1. per soo nan omistusmuotojen käytössä on sen si jaan kysymys pikemminkin niiden läsnäolon periaatteen toteutumisesta kokonaisrakenteessa kuin sanatarkasta paikasta. Säkeistökonteksti ei siis ole välttämättä identtinen Rune bergin omistusmuotojen sijainnin kanssa. Sama koskee leksikaalista kontekstia. Esimerkiksi Schrö derin käännök sessä possessiivi suf fiksi -mme liittyi sanoihin maa, vir rat, kan sa, kuor ma, arpa, oma, koto maa, ranta, lempi ja elo, joista kaikki eivät ole Ru ne bergin possessiivi prono minin pääsanojen vasti neita. Toisaalta vår-prono minin alku tekstissä määrittämät sa nat Schrö derin suomen noksessa Suomi, kotomaa, pohjo maa, kosket, tähtiyö, kesäkoi, isät, silmä, kaihottu ja laulu voivat olla myös vailla suf fik sin tai prono minin osoit ta maa per soo nallisen suhteen merkintää. Tällaista väljää lin jaa toteut tivat vår-pro no min muo dos tamien ra ken teiden kääntämi ses sä kaikki tark kuu teen pyrki vät Maamme-suomen nok set, joita seuraavaksi esittelen. Muut varhaiset suomennokset Vuonna 1849 Suomettaressa ilmestyi pian Schröderin käännöksen jälkeen nimimerkki K.K:n eli tuohon aikaan Lapinlahden rukoushuoneen saar naa jana toimineen kirjailija Karl Mårten Kiljanderin (1817 1879) 8 tekemä 11-säkeistöinen Maamme (3), joka se kin vastasi sisältönsä, mittansa, säkeistörakenteensa ja vår ja här -struktuurinsa puolesta tarkoin läh tö tekstiä. Run saasta koronpolustaan huoli matta Kiljanderin tekstistä tuli Schrö derin käännöstä suositumpi, suorastaan puolivirallinen lauluversio viideksitoista vuodeksi. Se il mes tyi uudelleen muun muassa vuonna 1851 julkaistussa monikielisessä Maam me-lauluvihkossa, joka sisälsi ruotsinkielisen alkutekstin lisäksi suomennoksen ja saksannoksen sekä Pa ciuksen sä velmä n. Litte ratur bladet kirjoitti 1851:»Det hela är en li ten julgåva för dem, som älska att sjunga»vårt land» för ombytes skull äfven på vårt lands egentliga språk» (Grotenfelt 1904: 227). Ainoana varhaisista suomennoksista Kiljanderin versio näyttää myös jos sain määrin toimi neen 1860-lu vulla ilmestyneiden Maamme-laulujen mallina. 9 Lukuun ottamatta 2000-luvun kahta suomentajaa vain Kil janderilta puuttuu lop puheitto koko naan. Seuraavassa hänen ru non sa alku ja lop pu: 8 1800-luvulla oli tavallista julkaista kirjoitukset nimimerkin turvin. Kiljander käytti myös nimimerkkiä L.P. (ʼLapinlahden Pappiʼ). 9 Kiljander suomensi paljon ruotsinkielistä ru nout ta, etenkin Runebergia, minkä vuoksi hänet vihittiin 1877 Upsalan yliopiston kunniatohtoriksi. Mm. Snell man kuului hänen käännöstensä ihailijoihin. Ks. Grotenfelt 1904: 225 227. Vuonna 2001 Helsingin yliopiston suo men kielen pro fessuurin 150-vuotis- ja Ko tikielen Seuran 125-vuotisjuhlas sa Maamme-laulu laulettiin Kil janderin sanoilla (L. Laitinen 2001). 90

(3:1) Oi Suomen maa, isiimme maa, Soi kultanen sana! Ei kumpua, ei kukkulaa, Ei lampia, ei laksoa Oo niin rakasta, niin somaa Kuni isiimme maa. (3:11) Sun heilimasi heittäwä On kerran kuorensa, On syömmissämme syntywä Walosi, riemusi hywä, Ja laulu kerran kaikuwa Somemmin Suomessa. Maamme-laulun ainoa nimeltä tunnettu suomentaja, joka ei kuulunut niin sanottuun sivisty neistöön, oli puolestaan ou lu lainen raatihuoneen vahtimestari, itseoppinut kirjoittaja Johan Léman (1800 1867). Hän oli käy nyt jonkin verran kau punkikoulua ja osasi myös ruot sia. Vuon na 1839 Léman lähetti Elias Lönnrotille ruotsinkielisen kirjeen, jossa tar josi laulu kään nöksiä sekä ensimmäisiä suomen kielisiä runojaan Mehiläisessä julkais tavaksi. 10 Vårt land -lau lun hän suomensi jo vuonna 1850 kolmena eri versiona (4 6). Kak si niistä (Laulu ja Suomi) on säi lyt teillä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjal li suus arkistossa; kolmas, Laulu Suo men Maas ta pai nettiin ark ki na vuon na 1851 Tuk hol mas sa. Elettiin kieliasetuksen ai kaa, mikä saattoi olla yksi syy painopaikan valinnalle. Lémanin arkkiveisu ta voitti ainakin Oulun suunnalla ehkä laajempia suomen kielisiä piirejä kuin Suomettaressa ilmestyneet, lähinnä maan suppealle sivistyneistölle levinneet edeltäjänsä. Ensimmäiseen käsikirjoitusversioonsa Léman oli merkinnyt huomautuksen:»mukailtuna ruot sis ta. Wårt land, vårt land». Hän ra kensikin tekstinsä ilmeisen itsenäisesti Runebergin pohjalta, tuntematta edellisiä suomennoksia, ja myös kehitteli tekstejään edelleen; en sim - mäinen ver sio oli lähim pänä alku tekstiä. Mitta vaikuttaa joskus enemmän trokeelta kuin jam bilta, ja puo li soin nut ovat yleisiä: (4:2) Maamme köyhyys kauwasʼ kuuluu Tawaran hakioilʼ Muukalaiset meistä huhuu, Waan ei Rakkaus meiltä puutu; Kyl maamme täytet wesi=soil Siinäpä sulo meil. (4:5) Kutkas Sowat seisonunna? Eiköön suomalaiset, Kenen massa tapeltunna? Nälkä wuodet kestettynnä? Eipä muut kun pohjalaiset Kylmään tottuwaiset. 10 SKS:n Kirjallisuusarkisto, Lönnrotin kirjekokoelma 4:393. Lémanin ar kisto KIA:ssa sisältää mm. 108- sivui sen ru nomuotoisen oma eläm ä kerran vuo del ta 1839. Ks. Kauranen 2005. Vuosina 1857 64 Léman kuului Oulun Wiikko-Sanomien hovirunoi li joihin; ks. Tommila 1984: 59. Lé manista myös Laurila 1956: 40, 101 102, 111,116, 146, 157, 193 196, Nohr ström 1923: 18 20, Suo men Kirjailijat 1809 1916: 459 ja Suo me tar 9/1867. Kiitän erikoistutkija Raija Maja maata Lé mania koskevista vin keistä ja lähdetiedoista. 91

Tarkassakin käännöksessä välittyy tekijän näkökulma, Lé manin tapauksessa oululaisuus. Toisessa sä keis tössä Runebergin ylpeät muu kalaiset täsmentyvät tavaraa hakeviksi kauppamiehiksi ja viidennessä kylmää kestävät suomalaiset pohjalaisiksi. Suomennoshistorian alkuvaiheessa Vårt land -laulusta julkaistiin myös kaksi kalevala mittaista käännöstä. Ensimmäinen niistä ilmestyi 28.1.1853 Suomettaressa, jonka etu sivulla oli päiväyksen alla sananlasku Muu maa mustikka, oma maa mansikka, kuin muistumana laulun ensimmäisestä suomen kielises tä versiosta. 11 Nimettömänä ilmestyneen Runon (7) kirjoittajaksi on paljastunut D. E. D. Euro paeus (1820 1884), kalevala mittaisen runolaulun suurkerääjä. Epäilemättä hän valitsi suo men nok sensa mitan ja ru no lauluun viittaavan nimenkin tietoisesti. 12 Seuraavassa Europaeuksen kolmas sä keistö: (7:3) Ei oo kaukana kotimme, Maamme matkojen takana, Sen me istumme sylissä, Sen me käymme kainalossa; Tuollʼ owat omat kylämme, Saaret, salmet ja salomme, Joissa soipi Suomenkieli, Laulu kaunoinen kajaapi, Surut kultihin kuwaten, Huolet werhoʼon hopea, Toiwot tuottaen ihanat Halut mielen hartahimmat. Europaeuksen käyt tämä laulu-sana voidaan tulkita tässä viittaukseksi suomen kie liseen runolauluun. Toisaalta sama merkitys oli myös sanalla runo, jolla osa Maamme-laulun suo men tajista (2, 3, 4 6, 13, 16 ja 23) käänsi Rune bergin Vårt land -runossa kol mesti esiintyvän sång-sa nan, varsinkin 11. sä keistössä. 13 Runolaulun periaatteiden mukaan mitta siis oli trokeeta, alkusointu ja toisto yleis tä, neljä erimittaista säkeistöä eivät noudattaneet alkutekstin rakennetta eikä loppusointuja käytetty. Kol mannen sä keistön yhtä esiintymää (tuollʼ) lukuun ottamatta Rune bergin lokaaliadverbien vastineet puut tuvat, sa moin sodat ja halla, säkeistöjen 4 6 sisältö. Muut keskeiset koh dat toistavat kuitenkin lähtötekstin sisältöä, minkä lisäksi mukana on toisten suomennosten tapaan runsaasti monikon 1. persoonan possessiivimuotoja (mm. asuinmaamme, asuntomaamme, kotimme, kylämme, maamme, salomme ja Iki-Suomemme; yh teensä 14 esiin ty mää). Runebergin tekstin rakenteellista ja sisällöllistä hahmoa lähempänä oli pohjois pohjalaisen kapteeniluutnantti Albin Stjern creutzin (1808 1862) 14 kalevalamittainen suo- 11 Sama sananlasku oli mottona myös Samuli Kustaa Berghin seuraavana vuonna ilmestyneessä runossa Oma maa (Maa miehen Ystävä 23 /1854). 12 Suomennos ilmestyi vuonna 1854 Suomenmaamme laulu -nimisenä Europaeuksen toimittamassa kokoelmassa Karjalan Kevätkäköinen. Europaeuksen kalevalamittainen runokokoelma Pieni Runon-se p pä oli ilmestynyt jo vuonna 1847; Lönnrotin tapaan tekijä ehkä toivoi suomalaisen taiderunon omak su van kale valamitan. 13 1800-luvun sanakirjoissa runo käännettiin esim. sanoilla runa, sång ja fornsång, joilla viitattiin lau let tuun (muinais)runoon, sekä sanalla qvä de, joka oli myös yksi laulu-sanan vastineista. Huom. lisäksi Lönn rotin sanakirjan (1930) runoili (j)a, jonka ensimmäisenä merkityksenä on ʼruno sångareʼ. 14 Ivar Johan Albin Stjerncreutz, josta myöhemmin tuli everstiluutnantti ja majakkalaitoksen ylitirehtöörin apulainen, laati ensimmäisen suomenkielisen meri sana kir jan. Hän oli Runebergin nuoruuden tuttavia ja lähettikin tälle kirjeitse suomennoksestaan kaksi eri ver siota. (Grotenfelt 1904: 229; Hultin 1930: 13.) 92

mennos Maamme (8), joka painettiin samana vuonna 1853 arkkiveisuna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirja painossa. Se oli itse asiassa huolellisesti laadittu välimuoto: mitta oli trokeeta ja lop pusointuja oli vältetty, mutta toisaalta runo jakautui yhteentoista 8-säkeiseen säkeistöön, jotka sisäl löl tään vastasivat varsin tarkasti lähtötekstiä. Mo ni kon 1. persoonan suffiksiraken tei takin Stjerncreutzin suomennoksessa on perä ti 18 esiintymää ja täällä- tai tässä-muo toja 11, kai k ki omil la paikoillaan runon koko nais raken tees sa. Vertailtavaksi Runebergin runon vastaaviin kohtiin esitettäköön Stjerncreutzin suomennok ses ta 1. ja 8. sä keis tö: (8:1) Suomen maa, sana suloinen, Nimi kallis, kauas kaiku, Järky järwien ylitse, Kumahtele kukkuloilla! Ei ole rantaa rakkahimpaa, Suloisempaa suotu wielä, Kuin on pohjainen kotomme, Isänmaamme ihanainen. (8:8) Tässä, tässä syntymaamme On nyt eessä silmiemme, Muuttumatta mielessämme; Kätemme ojentelemme, Riemu rinnasʼ näyttelemme Maata, rantoja, meriä, Lausuen sanoilla näillä: Kas! tuopʼ on maa, kotoinen maamme! 1850-luvulla Vårt land -laulua suomensi Lémanin ja Stjerncreutzin lisäksi kolmas kin pohjoispohjalainen. Hän oli Ou lussa pappina toiminut kirjailija, suomentaja ja toi mit taja Johan Bäck wall (1817 1883), joka suomen noksessaan noudatteli Schröderin, Kil janderin ja Lémanin tavoin alkutekstin rakennetta ja sisältöä tukeutumatta muiden suomentajien työhön. Hänen Maam me-laulunsa (9) ilmestyi vuon na 1857 Oulun Wiik ko-sa nomissa, vuonna 1860 Topeliuksen Luonnon-kirjassa ja vuonna 1894 arkkiveisukokoelmassa Kaksi kaunista lau lua. Bäckwall olikin Oulun Wiikko- Sanomien toi mittaja ja sekä Topeliuksen Maam me kir jan että Luonnon-kir jan suo men taja. Esi merkkeinä 6. ja 7. säkeistö, joista erottuu myös tekijän kotiseudun kielenpiirteitä: (9:6) Weri sen kansan wuotanut On täällä eestämme, Se täällʼ ilossʼ on riemunnut Ja haikiasti huokaillut; Se kantoi ennen kuormaamme, Kuin täällʼ olimma me. (9:7) On täällä meille kaikille Suloa suotuna; Jos onnemmekin waihdelle, On syntymaa, sen saimma me, Se kallihimpi kaikkia, Parempi kultia. 93

Arkistojen kätköihin jäivät sen sijaan pitkäksi aikaa Turun romantikkoihin kuu lu neen runoilija ja pappi Abraham Poppiuksen (1793 1866) kaksi nimetöntä suo mennosversiota (10 ja 11), joiden V. Tar kiai nen (1930) ar vioi olevan pe räisin 1850-luvulta. Poppiuksen käsikirjoitukseensa liittämän huomautuksen»haamuileva laulua: Vårt land, vårt land & c.» Tar kiainen arvelee tarkoittaneen sitä, ettei tekijä pyrkinyt suo mennoksessa sanatarkkaan vas taavuuteen vaan tavoittamaan pikemminkin alkutekstin tun nel maa harvem pien kie likuvien, täyteläisten sointujen ja nuhteettoman poljennon avulla. 15 Esimerkkinä ru non kolmas säkeistö: (10:3) Me rakastamme valoja Tain oman taivahaan. Me ihailemme ahoja, Ja koskiloita, saloja Ja laulujakin kotimaan, Joistʼ helty mieli vaan. Tarkiaisen luonnehdinta Poppiuksen työtavasta sopii kuvaamaan Maamme-laulun 1840- ja 1850-lukujen suomentajia yleensäkin. Yksikään heistä ei rakentanut kään nös tään edeltä jiensä työlle, vaan kaikki työskentelivät suoraan Runebergin alku tekstin poh jalta. Varhaisimmat suomennokset olivat runoilijoiden itsenäisiä luomuksia ja edustivat kukin tavallaan te kijänsä nä ke mystä Vårt land -runon keskeisestä sanomasta, jota va littu suomen - kielinen muoto- ja merkitysrakenne pyrki välittämään. Vakiintumisen aika 1860-luvulta lähtien Maamme-laulun käännösversiot alkoivat yhden mu kais tua enem män. Ne rakentuivat Runebergin alkutekstin lisäksi myös toistensa pohjalle ja vaih toehdoiksi, samalla kun laulu vakiintui yhä selvemmin kan sal lislaulun teh tä viin. Ainoa poik keus oli oikeastaan tuntemattoman tekijän laatima lyhyt suomennos: kolmisäkeistöinen arkkiveisu Maamme (14). Sen sä keistöt noudattivat alkuperäistekstin mittaa ja säerakennetta ja toivat esiin myös sen kes kei sen si säl lön omis tus- ja paikan ilmaus ra ken teita myöten. Mo nien arkkiveisujen ta paan se oli ladottu ilman säejakoa: (14) 1 Oi Suomi, armas syntymaa, soi sana suloi nen, ei kullaista oo kukkulaa, ei laak soa, ei lampia, niin suloista kuin pohjoinen, on maamme kotoinen. 2 Tässʼ miekoilla ja auroilla isät on taistelleet, tässʼ onnen waiwansʼ waiheilla, ja itkun, riemuns ajoilla, on sydämmensä tykkineet, ja kaikki kantaneet. 3 Ja jos me waikka wietäisiin, jos maihin kaukaisiin, asumihin suloisihin, ja kaikkein kyynelettömiin, ois Suomeheemme suotuisaan, halumme kulkemaan. 15 Nuhteettomalla poljennolla Tarkiainen lienee viitannut siihen, että Pop pius vältti Schröderin tapaan jam - bista in ver siota: yhtä lukuun ottamatta runon jokainen säe alkoi yk sitavuisella sanalla, joten ko ronpolkua ei syn tynyt. Silti hä nen runossaan oli lähes täydelliset loppusoinnut, toisin kuin Schröderillä. 94

Runo il mestyi vuosina 1869, 1874 ja 1877 kol messa eri arkkiveisujulkaisussa. 16 Hulti nin mielestä (1930: 14) niistä ensimmäisen eli Wäi nä möisen Kantele -vih kon julkaisija O.H. Speitz voisi olla sen teki jäkin. Muut 1860-luvulta lähtien ilmestyneet suomennok set seurasivat Runebergin runoa säkeistö sä keis töl tä mukaillen ja parannellen samalla muiden kääntäjien tekemiä ratkaisu ja. Yhteistä kaikille oli jo Schröderillä ja Poppiuksella ilmennyt pyrkimys välttää koron polkua. Myös laulun nimi Maamme vakiintui. Suomennosprosessia alkoi käytännössä ohjata varsinkin Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden käännöstyö ja uusien painosten toimittaminen. Vuonna 1865 runoilija Alek santeri Rah ko nen (1841 1877) jul kaisi runokokoelmassaan Sääskiä Maam me-laulusta version (12), joka näyttää paikoitellen rakentuneen Kiljanderin varhaiselle suomennosversiolle. Toisaalta Rahkosen oma ääni kuului vuonna 1867 ensi kerran suomeksi il mes ty nei den Vän rikki Stoo lin tari noiden (13) joh dannok si si joitetusta Maamme-lau lus ta. Hän kuu lui»viiteen vänrikkiin», Vänrikki Stoolin tarinoiden viisihenkiseen suomennostyöryhmään yhdessä neljän muun runoilijan, B. F. Godenhjelmin (1840 1912), Julius Krohnin (1835 1888), K. A. Slöörin eli Rantalan (1833 1905) ja An ders Törneroosin eli Tuokon (1835 1896) kans sa. Vänrikkien yhteiskäännöstä puolestaan muistuttaa monissa kohdin Ahlaisissa eläneen tilanomistajan ja kielenuudistajan Edvin Avel lanin (1830 1912) 1860-luvun lo pulla te kemä suo mennos (15), joka julkaistiin Sata kunta-leh dessä vuonna 1873. Vänrikki Stoolin tarinoiden kääntäjien ryhmätyö jatkui seuraavalle vuosisadalle as - ti, kun lop pu vihkojen toimittamiseen tuli lisävoimia (ks. Tarkiainen 1904). Suo mentaja Paa vo Ca jander (1846 1913), jonka nimiin Maamme-laulun»virallinen» ver sio on usein lii tetty, pa ran te li käännöstä Vänrikki Stoolin tarinoiden uusissa pai noksissa ainakin vuon na 1889 (ver sio 16). Runoilijat Eino Leino (1878 1926) ja Otto Manninen (1872 1950) taas ryhtyivät vuonna 1903 uudistamaan Cajanderin suomennosta Vän rikki Stoolin tarinoista. Leino julkaisi Maamme-laulun versionsa (17) vuonna 1904 mutta jät ti Vänrikki Stoolin tarinoiden uudistushankkeen loppuun viemisen Manniselle, jonka suo mennos (18) ilmestyikin 1909 (ks. Peltonen 1968: 723 724). 17 Oman muutos- ja so vittelu ehdotuksensa (19) teki Suo men So tilas -lehdessä 1920 Viipurin kaupungin kir jas ton hoitaja, runoilija Valter Ju velius eli Juva (1865 1922). Manninen uudisti vän rik kien suo mennosta vielä uudelleen vuosina 1940 ja 1948 (versiot 20 ja 21) ja hyö dynsi sii nä yhteydessä Juvankin työtä. Tuoreimpien Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennosten yhteydessä on 2000-luvullakin ilmestynyt kaksi uutta Maamme-laulua: Tei vas Ok salan (22) ja Juhani Lindholmin (23) kään nök set. Esimerkkeinä tämän kauden suomennosten yhtenäisestä linjasta seuraavassa Rah ko sen (12) ja Lindholmin (23) suomennosten ensim mäi set ja vii mei set säkeistöt: 16 1) Wäinämöisen Kantele, sisältäwä 26 laulua. Arkkijulkaisu. Turku 1869, O.H. Speitz. 2) Kaikista ihanimmat Rakkauden laulut. Arkkiveisukokoelma. Tampere 1874. 3) Seitsemän uutta ja kaunista laulua. Arkkiveisukokoelma. Helsingissä, painettu A. A. Lindforsin luona w. 1877. 17 Kiitän Juhani Lindholmia siitä, että hän kiinnitti huomioni Leinon versioon, jonka olemassaolosta en tiennyt. 95

(12:1) Oi maamme, maamme, isänmaa, Soi sana kallis sa! Ei laaksoa, ei kumpuraa, Ei rantaa löydy rakkaampaa, kun meidän maamme, Pohjola, Isiimme onnela. (12:11) Sun kerran kukkanuppusi On käywä kukkihin; Kas, lemmestämme nousewi Sun loistos, riemus, toiwosi, Ja wielä kerran korkeemmin Soi maamme laulukin. (23:1) Oi maamme, maamme, synnyinmaa soi, sana kaunoinen! Ei taivaan alla kukkulaa, ei laaksoa, ei rantaakaan niin armasta kuin pohjoinen maa on tää isien. (23:11) Sun kukkasi, nyt ummullaan, pian kypsyy, aukeaa, ja rakkautemme valollaan sun toivos, riemus hehkuun saa, ja vielä laulus voimissaan soi kerran, synnyinmaa. Muunnelmia ja vastarunoja Maamme-laulun suomenkielisen muodon vähittäinen vakiintuminen nosti sa malla sen ideologista statusta suomalaisten kansallislauluna. Alkuteksti ja sen suo men nokset in nostivat monia myös vapaampiin muun nok siin ja vastarunoihin, joita al koi il mestyä lä hes yhtä varhain kuin suomennoksiakin. Käännösten ja muunnosten välinen ra ja on tie ten kin veteen piirretty: tässä olen erottanut muunnelmat omak si ryh mäkseen lä hin nä ra ken teellisten ominaisuuksiensa ja alkutekstille vieraiden tee mojensa vuoksi. Usein muunnelmaversiot olivat reak tioita tai tietoisiakin kan nanottoja Runebergin tekstiin ja sen edustamaan maailmankuvaan. 1800-luvun lehdistö, arkkiveisukokoelmat ja arkistot sisältävät suuren määrän ru no ja, jotka ovat saaneet va i kut tei ta Maam me-laulun aiheista, mer ki tyk sistä, mitasta, sä velmästä tai muis ta ra ken teis ta. Liitteessä on niis tä kym meni sen useimmin mainittua esi merk kiä (ks. Grotenfelt 1904: 222 232; Mähönen 1923; Alhoniemi 1969: 120 121; Tarkiainen 1930; Wrede ym. 1983), numerot 24 34 vuosilta 1852 1927. Esittelen niistä lähemmin vain muutamaa. Vanhin muunnelmista oli Suomettaressa ilmestynyt Tapio-lehden toimittajan, kir jan - painaja Fredrik Ahlqvistin (1829 1876) viisisäkeistöinen Maamme Taiva hassa vuodelta 1852 (24). 18 Se on Maamme-laulun uskonnollinen vaihtoehto. Lokaalisina ad verbeina siinä 18 Runo ei perustunut suoraan Runebergiin, vaan Fredrik Gabriel Hedbergin ruotsiksi teke mään Runebergin laulun hengelliseen vastineeseen Wårt land (O land, du sälla andars land). (Tarkiainen 1930: 342; Suokunnas 96

käytetään sanoja siellä ja tuolla, jotka viittaavat laulajan kaukaiseen tulevaan kotimaahan tai vaan valtakunnassa (ks. alla olevaa 1. säkeistöä). Runomitta ja mo ni kon 1. per soo nan muodot tuovat samalla mieleen alkutekstin. Lisäksi viimeisestä, viidennestä säkeistöstä on painovirheestään (heilimäki) 19 lähtien suora yhteys Kiljanderin suomennoksen 11. säkeistöön: (24:1) O maamme tuolla, autuun maa, Jossʼ asuu Jumala! Tuollʼ ylempänä tähtiä, Jossʼ ei oo muuttuwaisuutta, Siellʼ ompi ilo kerran suurʼ, Siellʼ asuu Jesus juurʼ. (24:5) Kuin heilimäki heittäwä On kerran kuorensa, Samate meille näkyvä On paratiisimme hywä Ja laulu silloin kaikuwa Somemmin taiwaassa. Vain mainintojen varaan on jätettävä mon i runo, jonka ins pi raa tion läh teenä Maam - me-laulu toi mi. Vuon na 1856 il mestyi esimerkiksi sekä Suomettaressa että arkkina nimimerkki GT:n eli oululaisen lää kärin Gustaf Toppeliuksen (1786 1864) 23-säkeistöinen Suomen laulu (liitteessä numero 25). Mitaltaan ja säkeistörakenteeltaan se oli identtinen Maamme-laulun kanssa, ja alkupuolisko muistutti sitä paljon sisällöltäänkin. Loppua kohti yltyvä iloinen tahti ja runsaat puolisoinnut tuovat mieleen nykypäivän räppirunoilijat. Paljon kauemmaksi Maamme-laulusta jäävät Tapio-lehdessä vuonna 1863 julkaistut Antti Hiltusen 26-säkeistöinen Luonnon ihailu (30) ja A. Kuk kosen Syys-laulu (31). Edel linen mu kailee pikemminkin A. Oksasen Savolaisen laulua (26) ja an taa myös siihen liittyvän sä vel män lauluohjeeksi; 20 jälkimmäisen viisisäkeisiä säkeistöjä olisi vaikea esittää Paciuksen sävelmällä, vaikka sellaiseen ratkaisuun viitataan tekstin ohessa Kiljanderin (3) alkusäkein. Kiinnostavia ja paljon tutkittuja Maamme-laulun inspiroimia runoja, joita on pi det ty sen vastarunoinakin, ovat 1850-luvulla syntyneet A. Oksasen Savolaisen laulu (26) ja Alek sis Kiven Maamme eli Suomenmaa (27 ja 28). 21 A. Oksanen eli August Ahlqvist (1826 1889) kirjoitti laulunsa poliittisesti kireässä tilanteessa Savo-karjalaisen osakunnan erojaisjuhlassa 1852, kun osakunnat oli päätetty keisarin vahvistuksella lak kaut taa. 22 Myös Savolaisen lau lu on jambia, siinä on 11 säkeistöä, ja loppusointukaavaltaan (abaab) ja mitaltaankin (43443) 1982: 18 19.) Fredrik Ahl qvist oli August Ahlqvistin velipuoli. 19 Ks. Kiljanderin ensimmäistä versiota (3) s. 91. Vuonna 1851 painetussa monikielisessä nuottipainoksessa Kiljanderin heilimasi oli vaihtunut muo doksi heilimäsi. 20 Vieläkin kauempana on P. Alhoniemen (1969: 120) mainitsema Oulun Wiik ko-sanomissa 1859 il mes tynyt nimi merkki W-e W-nn:n Laulu jonka lau luohjeessa vii tataan Savolaisen laulun en sim mäiseen sä kee seen ja jonka kol men säkeistön lop pusäkeissä on lainaus mer kein va rus tettuna sitaatti siitä: sä»armas, kallis» maa! 21 Maamme-lauluun ovat Savolaisen laulua vertailleet esim. Tarkiainen (1922: 137 148) ja Leh tonen (1928: 484) ja Kiven Suo menmaata mm. Saarimaa (1925: 113 117), Lehtonen (1928: 395 429), Viljanen (1953: 38 47), Klin ge (1982) ja viimeksi Num mi 2007. 22 Runo julkaistiin Suomettaressa 1854. Sen ruotsinkielinen versio Savolaxarens sång ilmestyi jo aiem min samana vuonna Kuopio Tidningissä. 97

se muis tuttaa Maamme-laulua. Sä keistöt ovat kui tenkin vain viisi säkeisiä, ja laulettaessa käytetään Karl Collanin sävelmää. Säkeistöissä 7 ja 9 esiintyvät Savolaisen laulun kaikki kolme monikon 1. persoonan omistusrakennetta asettuvat muodoltaan kontrastiin Maamme-laulun suomennosversioissa esiintyvien rakenteiden kanssa: persoonan ilmaisee niissä pronomini meidän ei kä possessiivisuffiksi -mme. Lau lun ainoa tässä-rakenne säkeistössä 10 puolestaan kontrastoituu mut ta samalla myös yh tyy sisällöltään Maamme-lauluun: tässä taisteli nimenomaan Savon joukko Suomenmaan edes tä. (26:7) Monesti pelto kultainen Sinulla kellerti, Kuin meidän vaivan, viljehen Kumohon löi vihoillinen Ja poltti tuhkaksi. (26:9) Jos kielin voisi kertoa Näkönsä vanhat puut Ja meidän vaarat virkkoa, Ja meidän laaksot lausua, Sanella salmensuut; (26:10) Niin niistäpä useampi Hyvʼ ois todistamaan:»tässʼ Savon joukko tappeli, Ja joka kynsi kylmeni Edestä Suomenmaan!» Aleksis Kiven (1834 1872) Valituissa teoksissa 1878 julkaistun Suomenmaa-runon taus talla on useita käsikirjoitusversiota, jotka löy tyivät Kiven jäämistöstä. En sim mäinen, nimetön versio (27a) oli kir joi tet tu vuon na 1849 eli pian Maam me-laulun ilmestymisen jälkeen painetun sanakirjan kan teen Viljasen arvion mu kaan noin vuonna 1857, nuo rin versio nimeltä Suomenmaa (28) ehkä vuonna 1867 (Viljanen 1953: 443, 39); välissä oli kaksikin sitä muistuttavaa Maamme-nimistä käsikirjoitusta (27b; SKS:n Kir jal lisuusarkisto, Kiven runoarkisto). Runossa on kahdeksan kuusisäkeistä säkeistöä, joiden mitta on jambia, säkeiden pituus ja tavu rakenne sa ma kuin Ru ne bergilla (434443), mutta siinä oli puo li soinnut salliva, muunteleva loppusointukuvio, jota viiteen vänrikkiin kuulunut Valittujen teosten toimittaja B. F. Goden hjelm tosin yritti kor jailla ajan maun mu kai seksi. 23 Kiven ru nosta löytää tut tuja, Runebergin käyttämiä luontokuvia tuhannet järvet ja tähtiyöt ja niiden rinnalta samantapaisia suomenkieliseen kulttuuriin kotouttavia aiheita kuin Maamme-laulun ensimmäisessä suomennoksessa: säkeistöistä 2 ja 7 kanteleet ja paimentorven. Kiven elinaikana nämä olivat useimmille suomalaisille arkikäytöstä tuttuja soittimia, ja juuri siitä niiden kulttuurisen ja poliittisen merkityksen voima runossa nousikin. Paimentorven lisäksi sä keistössä 7 esiintyy myös lau laja, laaksossa kulkeva im pi: (28:2) Siel tuhansissa järvissä Yön tähdet kimmeltää Ja kanteleitten pauhina Siel kaikuu ympär kallioi 23 Ks. Lehtonen 1928: 407 408. Kiven runouden muotokielestä H. Laitinen 2002b. 98

Ja kultanummen hongat soi: Se onpi Suomenmaa. (28:7) Tuon lehtimetsän kaikunaa Mi autuus kuultella, Kun valjetessa aamuisen Siel pauhaa torvi paimenen, Tai koska laulain laaksossa, Käy impi iltana! Nummi (2007: 23) näkee Suomenmaan 7. säkeistön ar ka disena paimen idyl linä, in - tii min ja eroot ti sen suh teen il mauk sena. Samalla Kiven immen voi tulkita Suo mi-äidin rinnalle 1800-luvulla nousseen Suomi-neidon edustajaksi. 24 Neit syt hahmo löytyy myös nimimerkki Tuomisen Tapio-lehteen Venäjältä vuonna 1862 lähettämästä Suomenmaaru nosta (29), johon Kiven tuol loin vie lä jul kai sematon runo ei ollut voi nut vai kut taa. Tuomisen 12-säkeistöinen versio erosi Maamme-laulusta säkeistörakenteeltaan; monien tuttujen virsien tavoin sen neljä nelinousuista jambisäettä muodostivat yksinkertaisemman loppusointukuvion (aabb). Runon kahdeksas säkeistö toi esiin Väinämöisen ja kanteleen sekä im men, jolta on saatu kan te lee seen uu det kielet. Yhdek sän nes sä säkeistössä sana kieli sai toisen, selvemmin kielipoliittisen merkityksen. (29:8) Niin maamme on kuin huvittaa Ja kansan elon virvoittaa. Nyt kaikuu kannel Wäinösen Waan kielet uudet impisen. (29:9) Nyt kansa saapi mielellään Jo lausuella kielellään Ja valta-kielten rinnalla Jo selitellä seikkojaan. Maamme-laulun varsinaisista suomennoksista ei neitohahmoa löydy. Äiti sen si jaan esiintyi Aleksanteri Rahkosen version (12) kahdeksannessa säkeistössä sanan fosterland vastineena. Myös Gustaf Toppeliuksen 1850-luvulla ilmestyneessä muunnelmassa (25) isänmaa ver tautui äitiin: Runeberg: Och säga: se det landet där / Vårt fosterland det är! (12:8) Kas tuota maata, tuossʼ on se / Se maa on äitimme! (25:23) Ah! ihana on isänmaa, / Ja kallis kaikilleen! / Kuin hellin äiti ainoaa,/ Hän lapsiansa luonnistaa, / Ja jakaa onnen omilleen, / Kuin luoja lapsilleen. 24 Suo men ruu miil listumat ovat yleensä olleet naispuolisia. Suo mi-äiti esiintyi jo Tu run romantikoilla; sen ideologista merkitystä on luonnehdittu sisä poliittiseksi. Ruotsin val lan ai kainen Au ra-neito, Äiti Svean tytär, jatkoi auto nomian aikana elä mään sä Suo mi-neitona, jonka ulkopoliittinen pai no ar vo vahvistui vuo si sadan lop pua kohti. Sen ensi esiintymiä oli mm. Suometar Ahl qvistin Sadussa (1859), ja se as so sioitui äitihahmoa enemmän suo men kieleen. Ks. P. Alhoniemi 1969: 23 25, 46 47; Reitala 1983 ja Valenius 2004. Huom. myös A. Oksasen laulun (26) Sa votar. 99

Tuomisen runossa esiintyneen Väinä möis en, joka oli tullut Suomen niin sanottuun taiderunouteen 1820-luvulla, 25 voi tavata vain Maamme-laulun muunnelmista. Varsinaisissa suo men nok sissa sitä ei näy. Otto Mannisen 1940-luvun versioissa oli kyllä mukana kantele säkeissä Maa tu hatjärvi kan telon / vakuuden vanhan maa (versio 20) ja Maa tuhatjärvi, toukomaa / työs, kuntos, kan telees (versio 21). Kyse on juuri 10. sä keistöstä, johon Kivenkin 7. säkeistö rinnastuu ja jossa monet Maamme-laulun suomentajat käyttivät sanaa runo Runebergin sång-sanan vastineena (vrt. alav. 13). Mahdolli sesti kanteleenkin tehtävänä oli siis he rät tä ä mielikuvia suomenkielisestä ru no laulusta (ks. myös Num mi 2007). Vuonna 1886 Kansanvalistusseuran kalenterissa ilmestyi kaksi nimimerkki Sarion runoa, seitsensäkeistöinen Oi Suomi Synnyin maa (32) ja nelisäkeistöinen Sorea Suomeni (33), joiden nelinousuisissa jam bisäkeistöissä oli kussakin kahdek san säettä. Ru neber gin mai semakuvien rinnalle astuu tässäkin Suomen laulun ja soiton isä, Väinämöinen kanteleineen. (32: 3) Täällʼ Isä soiton, laulujen Tuo wakaa, wanha Wäinönen, Myös kanteletta soitteli, Wirtensä lauloi, wierteli. Suomelle iki=lahjaksi Hän kanteleensa lahjotti. Oi koti laulun, soitannon Sun laulus aina soikohon! (33: 1) Oi Suomen maa! Isien maa! Oi armas, kaunis Pohjola! Missʼ ompi maata kauniimpaa, Maatʼ armaampaa ja kalliimpaa! Kuin ompi Suomi nieminen, Maa alla Pohjantähtösen, Maa tuhansien järwien, Maa Wäinön soiton, laulujen. Maamme-laulun konkreettiseksi kielipoliittiseksi vaihtoehdoksi nousi 1920-luvulla V. A. Koskenniemen (1885 1962) vuonna 1927 laa tima Turun suomenkielisen yliopiston juhlakantaatti Isänmaani kasvot (34), jota ylioppilaskunta myöhemmin ehdotti kansallislauluksi (ks. Wrede 1988: 54; Salmenhaara 1998a: 46). Maamme-laulun muunnokset sisälsivät monia Vårt land -runon ja sen suo men nosten esittämiä luontokuvia. Kan sallisen ideo lo gian käyttöön so pi via myyt ti siä aiheita ne lienevät omaksuneet enemmän aikansa taiderunoudesta kuin runolaulusta. Muunnelmien sä kei s tö raken ne ja mit ta ei useinkaan vastannut Vårt land -lau lua, mutta ei niissä ka levalamittaakaan käytetty. Kalevalamittaisista suomennoksista (7 ja 8) Väinämöinen-, kantele- ja impi-teemat sen sijaan puut tuivat kokonaan. Toisin kuin muunnelmia, suomennoksia yh disti pyrkimys jäljitellä Ru ne ber gin lau lun rakennetta, jossa maan kauneuteen ja historiaan osoittavia indeksisiä paikanilmauksia (här) ympäröi persoonaviittausten (vår) joukko osoittamassa laulajien suh detta maa hansa. Pohdin lopuksi niiden valossa sitä, miten suomenkieliset Maamme-laulut rakensivat kuvausta kotiseudusta ja isänmaasta ja samalla paikallisen ja kansallisen identiteetin kokemusta. 25 Ks. P. Alhoniemi 1969: 56 57. Aiheesta myös Wrede 1999, Grünthal 1999 ja Nummi 2007. 100

Jalkojen alla ja silmien edessä: fosterlandet Ruotsin ilmauksella här on suomessa kaksi vastinetta, demonstratiiviset paikan ilmaukset tässä ja täällä, joista edellinen limittyy sisäpaikallisijaisena demonstratiivi pro no minin paradigmaan, jäl kim mäinen on yksiselitteisemmin proadverbi. Maamme-laulun versioissa käytetään molempia vaihtoehtoja. Niiden perusteella suomennoksista muo dos tuu nel jä erilaista ryhmää. Pienimmässä ryhmässä ovat Lémanin ja Euro pauk sen kauim pa na lähtötekstistä olevat versiot (6 ja 7), jois ta här-keskusta puuttuu kokonaan. Kolme suomentajaa (4 5, 9 ja 23; Léman, Bäckwall ja Lindholm) käyt tää här-sanan vastineena sanaa täällä. Kuudessa Maamme-laulussa här sen sijaan kään ne tään pel käs tään sa nalla tässä; ryhmään kuuluu monia keskeisiä suomennosversioita Schröderistä Manniseen saakka (2, 3, 12 14, 21). Suurin ryhmä, kymmenen suo men tajaa (8, 10 11, 15 20, 22), joista pääosa kuuluu Vänrikki Soolin tarinoiden tekijöihin, käyt tää mo lem pia vaih to ehtoja. Niissä hyödynnetään suomeen kiteytynyttä merkityseroa, jolle ei ruotsinkielisessä alkutekstissä ole suoraa vastinetta. Täällä ja tässä ilmaisevat molemmat spatiaalisina paik kaa tai tilaa, jos sa pu hu jan Maamme-laulussa laulajien eli meidän im p likoidaan olevan ja jossa mah dolli sesti kuulijakin on. Vähän yksinkertaistaen niiden eroksi voi sanoa, että täällä ilmaisee laajempaa, etäisempää ja taka-alaisempaa aluetta kuin tässä, jo ka sen si jaan tarkoit taa lä hempä nä, etu alal la ole vaa, pis te mäi sem pää, hel pom min erot tuvaa paik kaa. Sa mal la ta voin eroavat toisistaan myös tuossa ja tuolla, joiden yhteisenä tehtävänä on il mais ta paikkaa, jos sa puhuja ja kuu lija eivät ole. (Ks. Lau ry 1996: 83; ISK 2004: 711 712, 1363 67; Ete lä mä ki 2006a: 155 160; 2006b; Lar ja vaa ra 2007: 319 347.) Lauryn (mt.) mu kaan adverbi täällä hahmottuu helpommin taustaksi, kun taas sisäpaikallissijainen tässä käsit teistää taus tas ta erot tu van ku vion. Seu raavia Stjern creut zin (8) sä keitä voi täl täkin poh jalta verrata toisiinsa: (8:4) Täällä auroin taisteltihin, / Täällä miekoin melskattihin, / Täällä sydän Suomen kansan / Kuormat kantoi raskahimmat. (8:6) Juuri tässä, tällä paikoin / Wuosʼ hän eestämme werensä / Päätti päiwänsä iloiset. Tässä (juuri tässä) nostaa esiin erityisesti sen historiallisen tapahtumapaikan, jolla puhuja itse sei soo. Per formatiivin voima välittyy kyllä sensitiiviselle lukijalle muuten kin. Ruot sa lai nen Ho race Eng dahl on ku van nut Ru nebergin syntymän 200-vuo tis juh las sa pitä mässään pu hees sa (2004: 14 16) dra maat ti sesti koke mustaan Vårt land -laulun lu kemi ses ta. Vieraan sil min runon voi lu kea lat tea na tai liioi t te le vana, hän totesi. Mutta jos sanoihin här här! samastuu, ajatus kansakunnasta muuttuu konkreettiseksi, ruumiilliseksi kokemukseksi:...då återförs man till det första ögonblick då den sorts gemenskap vi kallar en nation blev fattbar för människor. När jag som läsare verkligen tar och äter detta»här», som i sig är in genting och allt, får jag del av tårar som fastän de kommer ur mina ögon inte är mina utan är fädernas och mödrarnas i ett avlägset land bortom år och sekler. 101

Kaikkein useimmin taustaksi hahmottuva täällä on Vårt land -laulun suomen nok sis sa valittu seitsemänteen säkeistöön, jonka laulajat ylistävät omaa elämäänsä kotiseudulla. Sa naa tässä taas käy te tään yli voi mai sesti eniten kahdek san nen säkeis tön alus sa, jos sa isien tallaama maa pro filoituu aistien ja lopulta sanojenkin kautta laulajien omaksi isänmaaksi. Kahdeksannessa säkeistössä här-sanan rinnalle nousee myös sana där, jon k a lähes kaik ki suomentajat kääntävät sanalla tuossa. Täs sä se on, jalkojen alla ja tuossa, silmien edessä: fosterlandet. Kiljanderin (3) ja Poppiuksen (10) sanoin: (3:8) Ja tässä, tässä on se maa, On eessä silmämme. Kätemme woimme suorittaa Ja näyttäin järwein rantoja Sanoa: tuossa tuo, kas se On maa isiemme! (10:8) Ja tässä, näätsä etelään Tuon meren ranniston! Ja tuonne, jotka tuolla nään, Kust otava on päällä pääns; Se kaikki alla katsannon Se kotimaamme on. Lar javaara (2007: 339) on kuvannut tämä-pronominin prototyyppistä merkitystä manu aa lisena koske tus suhteena ja tuo-pronominia vastaavasti osoit ta vana: tämä on niin sanotusti puhujan käsissä, tuo hänen silmissään. Samaan tapaan voisi luon neh tia pro ad verbien tässä ja täällä tehtäviä, 26 joskin tässä-sanan merkityksessä»pedaalinen» kos ke tus, jalan yh teys maan pintaan, on yhtä olen nainen kuin manuaalinen. Etelämäen ana lyysin mu kaan (2006a: 99) sekä demonstratiivit tuo että tämä (ja tuossa, tuolla tässä, täällä) ovat osoittavia: erona on se, että tämä sen lisäksi myös esittelee tarkoitteen tulkinnan. Demonstratiivit eivät siis ole merkitykseltään pelkästään spatiaalisia. Maamme-laulun rakenteelliseen leikkauspisteeseen sijoittuva kahdeksas säkeistö ku vaa sitä kään teentekevää het keä, jona en sim mäisen säkeistön isien vil je le mä ja asut ta ma maa, våra fäders jord, käsitteistyy laulajan omaksi synnyinmaaksi. Riip puen lukijan kontekstista sä keistön voi tietysti tulkita toisinkin. Nummi (2007) on pitänyt sitä osoituksena Runebergin julkisesta, ohjelmallisesta ja deklamoivasta isänmaallisuudesta ja nostanut sen vastakohdaksi Aleksis Kiven Suomenmaa-runon (28) arkadisen ja intiimin isänmaa-idyllin, josta käsien ojentelu ja poliittinen retoriikka puuttuvat. Kiven runo aset tuisi tämän mukaan Maam me-laulun kritiikiksi. Num mi pe rus telee (mts. 18) aja tus ta sa tii ri sella koh tauk sel la Eino Leinon Tuo mas Vitik ka -ro maa nista, jo ka sijoittuu routavuosiin toisin sanoen 50 vuotta Maamme-lau lun syntyaikaa myöhemmästä ideologisesta perpektiivistä. 27 Mutta itse asiassa Ru ne ber gin runoon ei sisälly Leinon romaanin tapaista kuvausta isänmaanystävien performanssista. Se esittää laula- 26 Muutamat Maamme-laulun kääntäjät käyttävät 8. säkeistössä demonstratiivipronomineja ei-paikallissijoissa. Lé man (4:8): Tämä maa on soma maamme, / kun silmäs katselee; Bäckwall (9:8): Sanoin: näettehän nyt sen, / tuon maam me herttaisen. 27 Nummen tulkinta lähtee ehkä kauempaakin laulun tulevaisuudesta; sitä inspiroi myös Leh tosen (1928: 395 429) pohdinta. 102

jien tajuttavaksi pelkän mahdollisuuden: vi kunna sträcka ut vår hand och visa och säga Sitä paitsi Ki venkin runon kuu dennessa säkeistössä to teutuu Ru nebergin kahdeksat ta sä keis töä vas taava tilanne. Runon puhuja toteaa sotien ja hal lavuosien kuvauksen jäl keen pu he het kellä (nyt) vallitsevan yhteisen suh teen maahan (on mei dän ai niaan). Sitten runo jatkuu osoittamisen aktina, jota tähän tehtävään erikoistuneet demonstratiivit tuo ja tuossa ilmaisevat (Larjavaara 2007; Etelämäki 2006a; vrt. myös äsken lainattuun Poppiuksen versioon 10:8): (28:6) Nyt ihanainen, kallis maa On meidän ainiaan; Tuos aaltoileva peltomme, Tuos viherjäinen niittumme, Tuos metsiemme jylhä yö Ja meriemme vyö! Klinge (1982) on puolestaan korostanut Maamme-laulun maisema-isänmaallisuutta ja epä historiallisuutta Vän rikki Stoolin mui hin ru noihin verrattuna. Aivan päin vas toin kuin Nummi hän katsoo sen ku vaa van rauhaisaa ar kadista ihannemaisemaa, jonka etuja taka-alalla näkyy tyy ty väi sinä ahkeroivia ih mi s iä. Tällaiseen tulkintaan päästäkseen Klin ge joutuu kuitenkin sivuuttamaan mer ki tyk settöminä esi-isien sota- ja nälkävuosia kä sitte le vät säkeistöt 4 7. Hän perustelee näkemystään sillä, etteivät ne al kuaan kuuluneet Vårt land -runon käsi kir joi tukseen, vaan tulivat siihen vas ta Vän rikki Stoo lin ta ri noi den kontekstissa. Ru ne berg alkoi kui tenkin suunnitella Vänrikin tarinoita jo vuo den 1846 alussa, sinä vuonna jona Vårt land -laulukin vä hi tel len syntyi. Olisi koh tuu tonta pi tää turhina niitä säkeistöjä, jotka Maamme-lau lun kirjoittamisen en si kuu kau si na tu livat mukaan sen kokonaisrakenteeseen pohjustamaan kahdeksannessa säkeistössä lopullisesti hahmottuvaa yhteisen synnyinmaan kokemusta. 28 Eri aikojen ja kirjoittajien»isän maal lisuuden» tai»isänmaa-käsitteen» suhde synnyinmaa tai isänmaa-sanoihin sekä niiden käännösvastineisiin ja merkityksiin on moni tahoinen kysymys, joka on tuottanut myös paljon väärinkäsityksiä. 29 Yhdyssanan isänmaa vastinetta fädernesland ei esimerkiksi Runebergin tekstissä ole ollenkaan. Ensimmäisen säkeistön lopussa esiintyvä våra fä ders jord suomennettiin yleensä sananmukaisesti lausek keil la isäni ~ isiim me ~ isäim me ~ isiem me ~ isien maa; mitan vaatiessa käytettiin joskus käänteistäkin muotoa maa (kallis, armas) isien, joka saattoi samoista syistä toimia myös 8. säkeistön loppusäkeessä sanan fosterland vas ti nee na. Sanaliitossa oli ky symys lähinnä esi-isien viljelysmaas ta (jord), mul lasta, maaperästä jal kojen alla. Tuollai ses ta lähtökohdasta isänmaa lie nee aikanaan va kiin tunutkin kie leen: kehitys yh dys sa nak si on yleensä osoitus sanojen yhtymän kiteytyneisyydestä ja merkityksen erikoistumisesta (ks. 28 Laulun en simmäi ses sä käsikirjoitusliuskassa, joka sisälsi myös muiden runojen säekokeiluja, olivat mukana vain säkeistöt 1 3 ja 7 11. Toi ses sa käsi kir joi tuksessa oli vat sen sijaan jo kaikki säkeistöt: paperin to i sella puolella 1. 6., toi sella 7. 11. säkeistö. Se on sama versio, joka jul kais tiin 13.4.1847 Fos terländska Albumissa. Kolmaskin kä si kirjoitus, jonka kopio jul kais tiin 2.1.1847 Bor gå Tid ningissä, sisälsi kaik ki 11 säkeistöä. Ks. Wrede ym. 1983: 13 14, 20, 35 39. 29 Ei ihme, ettei sanan isänmaa käsitteellistä sisältöä tutkita Hy värisen, Kurunmäen, Palosen, Pulkkisen ja Steniuksen (2003) poliittisten käsitteiden historiassa. 103

ISK 2004: 390). Maamme-lau lun suo men ta misen aikoihin isänmaa oli kuitenkin tut t u sa na, joka viittasi Suomeen jo mo nissa kon teks teissa. 30 Fosterland viittaa sananmukaisesti ʼkasvamisen maa hanʼ, paikkaan, jossa ihminen kasvaa tai kasvatetaan. Tätä vastaavaa sanaa ei suomessa oi keastaan ole, mutta ruotsin kielen tutkijat pitävät sen ensisijaisena käännösvastineena suomen sanaa synnyinmaa. 31 Yksi tapa tut kia ky symystä käytännössä tarkemmin olisi kat soa, miten fosterland eri teksteissä suomennet tiin. Rune bergin Vårt land -runossa se esiintyi sä keis tös sä 1, 7 ja 8, joissa sillä saat toi ol la moniakin eri vastineita. Yllä mainittu isien maa yms. sana liitot toimivat muu taman kerran vårt foster land -lausekkeenkin vastineina Maamme-laulun varhaisten versioiden ensi rivillä (1, 3, 4 6), ja hie man myöhemmin myös isänmaa oli pari kertaa käytössä samassa tehtävässä (ks. 12, 16). Usein sanan fosterland käännöksenä oli jokin syntymä- tai kotiseutuun viittaava muoto: esimerkiksi kotomaa (2), asuinmaa ~ asuntomaa (7), kotimme (7), kotoinen maamme (8), syntymaa (ver sioissa 8 ja 14), ja kotimaa (10, 11). Vasta Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennostyön aikana sen vastineeksi kiinnittyi Maamme-laulussa nimenomaan sana synnyinmaa (13, 15, 17 23). Vårt land -laulun vuosisataisessa suomentamisprosessissa sanan fosterland suomenkielinen merkitys vakiintui siis tekstiin vähitellen. Laulu Vårt land on joka tapauksessa rake n nettu siten, että sen yksitoista säkeistöä esit tä vät mer ki tyk sen annon pro sessin, jonka kuluessa sana fosterland saa säkeistö säkeistöltä sisältönsä. Sen tunnistamista ja tulkintaa ohjaa laulun keskiosassa här, suo men tässä tai täällä. Niiden analyysissa on mahdollista soveltaa Ete lämäen (2006a) ku vausta tämä-pronominin referentiaalisesta avoimuudesta ja indeksisestä epäsymmetriasta. Referen tiaa linen avoi muus merkitsee sitä, että tässä tai täällä -demonstratiivin tarkoite eli se paikka josta pu hu taan maa, isien maa, synnyinmaa jne. on vasta kes kus te lijoiden tul kin nan ja tun nis tamisen kohteena. Indeksisesti epä sym metrisiä tämä, tässä ja täällä taas ovat siinä, että silloin kun ne lausutaan (tai la u letaan) ää neen, kes kus te lun osan - ot tajilla ei vielä ole yh tei s tä tau s taa niiden tar koitteelle. Tä mä-pro nomini osoittaakin kes kus telussa, että ymmär tääk seen puhujan tar koi tuksen vas taan ottajan tulisi kiin nit tää eri tyis tä huo miota siihen, mi l lai seksi hän tar koitteen lausumassa kuvaa. Samoin tekevät tässä ja täällä Maamme-laulussa. Vasta lausuma säe, säkeistö, runo, johon tässä tai täällä kuuluu, ilmaisee sen toiminnan, josta käsin tarkoitteena oleva paikka, alue tai abstraktimpikin olio voidaan yhteisesti tunnistaa. Toiminnan ilmaistessaan se myös saa sen aikaan, luo toiminnan. (Ks. Etelä mäki 2006a: 197 202 ja 2006b.) Maamme-laulussa rakentuvia tulkintoja maastamme voi miettiä täs sä kin va lossa. Mi tä ominaisuuksia laulu esittelee paikasta, johon täällä tai tässä osoittavat? Mil laista 30 Kotuksen vanhan kirjasuomen aineiston kymmen kunnasta isänmaa-sanan esiin ty mästä yksikään ei viit taa Suo meen. Mannisen (2000: 81 83, 235 248) mukaan Daniel Juslenius käytti sanaa patria 1700-luvun alussa sa mas taen sen Suo meen. J. Krohn (1862: 3 4) on esittänyt jo 1400-luvulta ensimmäisen vastaavanlaisen esimerkin. Hän luet te lee (mts. 136 138) 1700-luvulta runsaasti kirjallisuutta, jossa patria nostra tai vårt fosterland tar koit ti Suomea. Por t han viittasi lehdessään Tid ningarna Utgifne Af et Sällskap i Åbo sanalla fosterland useim miten Suomeen ja sa nalla fädernesland Ruotsin valtakuntaan. Vuosikerrassa 1773 hän tosin viittasi jo Suomeenkin lausek keella vårt fäder nes land ja vuosikerrassa 1783 lausekkeella vårt land. (J. Krohn mp.) 31 Fädernesland taas on sanan isänmaa lähin vastine. Kiitän tiedosta ruotsin kielen emeritusprofessori Mirja Saarta. Toisin Nummi 2007: 13 16. Esimerkiksi J. Krohn (1862) käytti kummastakin sanasta suomenkielistä vastinetta kotimaa. Ks. myös esim. Hahns sonin ym. (1899), Can nelinin (1904) ja Lönnrotin (1930) sanakirjoista sanat fosterland, foster ländsk, fosterjord ja fä dernes land; isän maa, kotimaa, kotomaa, syn nyinmaa, syntymämaa ja syntymaa. 104

ko ti seudun kuvaa tai patrioottista isän maata ne rakentavat? Mitä ovat meidän aikanamme tai mitä oli vat 1800-luvulla Maam me-lau lussa toteutuvat dis kurssit ja niihin liittyvät vuo ro vai ku tukselliset toi min nat, joista käsin tun nistammme ja tul kit se mme ilmausten maamme, synnyinmaa tai isänmaa merkityksiä? Meidän maa Toi nen ilmaus, joka näyttää paikannusohjeen tavoin tietä Ru nebergin lau lun keskeisen teeman land tai fosterland merkitykseen, on mo nikon 1. persoonan possessiivipronomini vår(t), suomen genetiivimuotoisen me-pronominin vastine. Kognitiivisesta näkö kulmasta genetiivimääritettä on kuvattu siten, että juuri se nou see viite pis teenä en sin kä sit teistäjän huomion kohteeksi. (Ks. Jaa kola 2004: 34 54.) Se luo mentaalisen polun kohteeseensa, puheena olevaan maahan, jonka taustana tai kehyksenä se toimii. Kun viitepisteenä on referentiaalinen indeksi meidän, joka Ru ne ber gin laulun tapauksessa sisältää ainakin sen laulajat mutta usein myös sen vastaanottajat, sanan land tar koite on sen kautta eri tyisen helposti saavutettavissa. Syntaktisesti vårt land -lauseketta on suomen kielessä lähinnä ra kenne meidän maa, jossa edussanalla on genetiivimuotoinen tarkenne ja josta possessiivisuffiksi puuttuu. Se tunnettiin 1800-luvulla kirjoitetussakin kielessä. Maamme-laulun runomittaan se oli si so pinut yhtä hyvin kuin maamme-muotokin, vaikkapa säkeessä Oi meidän maa, oi syn nyinmaa. Laulun eri versioissa tällaista lauseketta käytti kuitenkin vain Gustaf Toppelius: 32 (25:13) Wain jota rahwas rakastaa, Se onkin arwossaan; Ja meidän kallis kotimaa Myös meille kauwas kangastaa, Kuin muistinkukka kullassaan, Jos minne mailmaan. Ku ten Maamme-laulusta kertova Suo met taren uu ti nen kirjoitukseni alussa omalla ta vallaan osoit ti, meidän maa -rakenne oli kuitenkin runon ilmestymisaikoina usein käytössä suomalaisissa lehtiteksteissä. Seuraavassa on toinen esimerkki tuolta ajalta ja sitten pari vähän var haisempaa; vastaavia rakenteita löytyy Mikael Agricolan teksteis tä kin: Tällä meidän maa wielä ei tulisi paljon autetuxi, ja se olisi wielä kaukana siitäki keskuudesta mikä on Wenäjällä. (Suomen Julkisia Sanomia 12.5.1859) Raha on meidän maassa sangen tiukassa tilassa ja löytyy myöskin sitä välikappaletta aivan vähän, ja on siitä syystä aivan vaikia ansaita; sillä viljat, särpimet ja muut tavarat ovat hyvin hoitavat eikä maksa vetopalkkaa, vaikka ne kaupungiin vedetään. (Oulun Wiikko-Sanomat 20.3.1829) Miksi ei samankaltainen tapaus olisi mahdollinen meidänkin maasa ja meidän kaupungisa. (Turun Wiikko-Sanomat 2.6.1831) 32 Tarkoitan tässä vain lausekkeen meidän maa esiintymiä. Muita edussanoja sisältäviä vas taa van muo toi sia lausekkeita aineistossani on Oksasen Savolaisen laulusta jo mainittujen (27:7, 9) li säksi kol me: Avel la nin (15:3) meidän jyl hät kaikkunat, Oksalan (23:1) (maa) meidän isien ja Koskenniemen (35:2) meidän tie. 105

Quitengin ombi henen Apunsa ninen tykene / iotca hende pelkeuet / Ette meiden Maalla Cunnia asuis. (Agricola, Ps. 85:10) Myös pronomini tar ken tei nen ja suffiksillinen meidän maamme -rakenne esiintyi Maamme-versioissa vain yhden kerran: Aleksan teri Rah ko sella (12). 33 Sen puuttumista selittää ainakin osittain 1800-luvun alkupuolelta as ti kirjakielestä»persoonapronominien liikakäyttöä» karsinut nor mi, jonka historiaa Strell man (2005) on selvittänyt. (12:1) Ei laaksoa, ei kumpuraa, / Ei rantaa löydy rakkaampaa, / kun meidän maamme, Pohjola, / Isiimme onnela. Tyyppi maamme, isänmaamme, synnyinmaamme oli siis Vårt land -laulun suomenkielisissä versioissa melkein yksinomainen valinta. Samansuuntainen tendenssi vallitsi muissakin 1800-luvulla julkaistuissa teksteissä, mutta se ei ollut niissä yhtä itsestään selvä ratkaisu. 34 Kyse ei Maamme-laulun kohdalla ollut mitan vaatimuksista eikä siitäkään, että kaikki sen suo mentajat olisivat yrittäneet eri tyisen tarkasti noudattaa suomen standardikielen kielioppia. Morfosyntaktiset normit olivat vielä jossain määrin kehitteillä, eivätkä kaikki kir joittajat kuu lu neet oppineeseen ylä luok kaan. Siksi onkin hämmästyttävää, ettei ku kaan heis tä käyttä nyt hyväkseen si tä mer ki tyk senannon re surs sia, jonka suomessa tarjosivat kaksi muodoltaan ja merkitykseltään erilaista rakennetta: meidän maa ja (meidän) maamme. Maamme-laulun kannalta nuo vaihtoehdot ovat erityisen kiinnostavia siksi, että vaikka mo lem mis sa ra ken teissa kä sitteistyksen kohteena ole van olion tai alu een (maa) viite pisteenä on sama per soona (me), ne edus ta vat kah ta eri laista tapaa kä sit teis tää pai kan ja persoonan välistä suhdetta. Siinä ne muistuttavat demonstratiiveja täällä ja tässä, joilla niin ikään on yksi yhteinen vastine ruotsin kie les sä. 35 1800-luvun kielentutkijat olivat tie toi sia kahdenlaisten omistusrakenteiden ole massa olosta, ja monet heistä kuvasivatkin ilmiötä. Merkityseroa käsitteli kieliopissaan jo Jaak ko Ju teini (Judén 1818: 107 108; kursivointi lisät ty): Som meidä och teidä äro verkeliga Substantiva samt kunna öfversattas med: vårthem och edert hem, ehuru de härstamma af Pronomen meidän och teidän, så får personaffixen vid deras Med-Substantiva aldrig bifogas, med mindre meidän och teidän stå som Pronomina. Meidän isändä har således en helt annan mening, än meidän isändämme. Juteini erotti suomen kieliopissaan siis monikon 1. ja 2. persoonan pronominien ge - netiivimuodot meidän ja teidän substantiiveista meidä ja teidä: substan tiivimäärittei den yh teydessä ei omistusliitettä tietenkään käytetä. Sub stan tiivi meidä viittasi hänen mukaansa lähinnä kotiin ja siellä oleviin ihmisiin. Samaan tapaan esitteli myös Antero Warelius myöhemmin (1854: 114 115) Tyrvään murteen muotoja meijä ja teijä, joihin hämäläiset 33 Lisäksi rakenne edustui Leinon suomennoksen säkeessä (17:6) se kantoi meidän kuormamme ja Ki ven Suo menmaan säkeessä (28a:5) Tuos onpi meidän huoneemme. 34 Viittaan tekeillä olevaan mon. 1. persoonan omistusrakenteita 1800-luvun teksteissä koskevaan tut kimukseeni, jonka alustavien laskelmien mukaan varhaisnykysuomen ai neis toissa olisi rakennetyyppiä meidän maa noin 20 %, tyyppiä meidän maamme 10 % ja tyyppiä maamme 70 % ta pauksista. 35 Meidän-muoto rin nas tuu kyseisiin demonstratiiveihin siinäkin, ettei sen kieli opillinen kate goria ole yk si t ulkintainen. Suffiksittoman meidän maa -tyypin tarkennetta meidä on pi detty substan tii vina; Ha ka nen (2000: 41) pohtii myös sen lu ke mista adverbeihin. 106

pronominimuodot meitin ja teitin persoonallisen omistussuhteen osoit ta jina kont ras toituvat.»meijä on maantiän viäressä», tarkoitti Tyrväällä kotitaloa. Juteinia seuraten ilmiön mainitsi varhain kieliopissaan myös Reinhold von Becker (1824: 194). 36 Hän huomautti kuitenkin, että sellaiset rakenteet kuin meidän isäntä tai meidän koti olivat poikkeavia ja vältettäviäkin (annotanda, non imitanda). Jo vuosisadan alkupuolella nämä muodot alkoivat siis jopa kotipiiriin viitatessaan leimautua puhekielisiksi. Niinpä rakenteet kieliopissaan esitellyt Juteinikin käytti omissa kirjoituksissaan ainoastaan suffiksimuo toja sekä koti ta losta ja sen asuk kaista että laa jemmastakin alueesta. Hänen näytelmässään Perhekunda (1817) oli esimerkiksi repliikki: Viljellen maatamme ilol la vaan; aurassa ar vo on isämme maan. Äsken mainitun Antero Wareliuksen kirjassa Enon opetuksia luonnon asioista (1856) monikon 1. persoonan omistusrakennetyyppien jakauma oli sen sijaan radikaalisti toisenlai nen: peräti 40 % niistä oli suf fiksittomia. Warelius noudatti tässä kuvaamansa puhutun kielen systeemiä, niin kuin myös hä nel le Tyrväältä kirjeitä lähettäneet itse oppineet perheenjäsenet 37 te ki vät. Hän käytti suf fiksitonta muotoa lähes aina maa-sanankin yhteydessä: Hirven-Suku, jota meidän maassa on Hirvi ja Peura eli Poro (mts. 61). Vuohen-Suku samaten, josta vaan on yksi lai meidän maan elukkana, ja kutsutaan koirasta kauriiksi eli pukiksi, naarasta vuoheksi eli kutuksi (mts. 62). Maamme-lau lun suo men ta ja Johan Bäck wall sitä vastoin käytti kaikissa teks teis sään lähes 99-prosenttisesti muotoa maamme. Vain hänen suo mentamassaan Topeliuksen Luonnon-kir jassa oli pari meidän maa -esiintymää: Ei siitä ole sataa vuotta, kun meidän maassa alettiin istuttaa potaateja. (Bäckwall 1860: 107.) Erittäin harvoin muotoa meidän maa käytti kirjoituksissaan myös Maamme-laulun mu kaili jana mainittu Aleksis Kivi. Wareliuksen tapaan suffiksittomia rakenteita viljelivät sen sijaan runsaasti esimerkiksi Elias Lönnrot ja August Ahl qvist: edellisellä niihin kuului noin 20 % ja jälkimmäisellä 37 % possessiivisen mon. 1. per soonan tapauksista. Kun edussanana oli maa, osuus oli Lönn rotilla pal jon suu rempikin. Mitäs näyttää Sinulle siitä selvittämisestä, joka nyt minulle Sammosta annettiin merkittävän Sammolla koko meiän maata, joka, tähtiensä vuoksi taivaalla, Sammon toisella nimellä kirjokanneksi sanotaan. (Lönnrot 8.5.1835 kirjeessä Keckmannille) Se sota oli meidän maalle vaikea ja raskas rangaistus; sen jälestä tuli nälkä, ja viimeiseksi rutto, joka kaikki seurakunnat rahvaasta aivan sileäksi teki. (Ahlqvist 1855: 55) Koko 1800-luvun ajan näyttää vallinneen sellainen tilanne, etteivät kir ja kie len ke hit - tä jät oikein saaneet päätetyksi, miten meidän maa -tyyppisiin muotoihin suhtautuisivat. 36 Maamme-laulun syntyvuosina siihen kiinnittivät huomiota monet muutkin tutkijat, mm. Lönnrot 1841 41: 38 39 ja Eurén 1846: 33 ja 1849: 62. Myöhemmistä tutkimuksista ks. Ojansuu 1910 ja Hakanen 2000. 37 Matti Matinpoika Va rilai nen, Ma ria Jakobintytär, Antti Antinpoika (SKS, KIA; ks. Kauranen 2005). 107

Ehkä he eivät siihen pyrkineetkään. Käytäntö oli vapaa ja kirjava, mutta ei ai van mie - livaltainen: sanan maa viitatessa maaperään tai viljelysmaahan possessiivisuffiksittomuus näyttää olleen ylei sem pää kuin isänmaasta puhuttaessa. Kotikielen Seuran kokouk ses sa suf fiksittomasta rakennetyypistä keskusteltiin vilk - kaasti vielä vuonna 1887. Seu ran jä sen O. Han nikainen ky seli, käy tetäänkö missään sellaista muotoa kuin meidän pitäjämme pappi, jota aina kaan Itä-Suo messa ei tunnettu. Muiden jäsenten esitettyä eri puo lilta Suomea samanlaisia havain to ja esimies E. N. Setälä tiivisti keskustelun lopuksi ko kous väen näkemykset: suf fik si ton muoto merkitsee yhteistä omistusta, suffiksillinen esimerkiksi meidän eväämme ja eräissä länsimurteissa myös eril lisen pronominin osoittama meitin eväämme taas per soonallista omistusta. Erotettiin siis toisistaan kollek tii vinen ja distributiivinen suh de omis tettavaan: muo dosta meidän hevonen selvisi heti, että se oli joukon yhteinen, meidän hevosemme taas kertoi puhuttavan kaikkien omis ta he vosista. Seuran jäsenet olivat tul kinnasta aivan yksi mie - lisiä. Kirjakielelle olisi annettava suositus kansankielen systeemin pohjalta. (Kotikielen Seuran pöytäkirjat 26. 3. 1887 SKS KIA.) Yksilöllisen ja kollektiivisen omistussuhteen välinen eronteko toi suffiksittomiin rakenteisiin hie man erilaisen näkökulman kuin niiden aiempi luonnehdinta, jossa ko rostettiin sitä, ettei ky symys ollut omistamisesta vaan asuinpaikasta. Kuvaukset voi kuiten kin so vittaa yh teen. Suffiksiton ra kenne il maisee useamman puhujan (meidän) läheistä suh detta yhteisöönsä: yhteiseen asuinpaikkaan (talo, talli, koti, kotiseutu, kotimaa) ja sen väkeen (äiti, isäntä, hevonen, pohjalainen, suomalainen). Kyse ei aina ole omis tamisesta vaan pikemminkin paikallisesta identiteetistä, yhteiseen paikkaan ja sen asukkaisiin kuulumisesta tai niihin samastumisesta. Maamme-lau luhan pyrki itse asiassa välittämään kokemusta yhteisestä pai kallisesta identifioitumisesta. Kertooko maamme-muodon yksimielinen valinta vårt land -lausekkeen vastineeksi siis sii tä, että suomentajat painottivat kunkin yksilöllistä suhdetta kotimaahan? Haluttiinko isänmaalliseen lauluun yksinkertaisesti puhutusta kielestä erottuva, ylätyylinen kie li muo to? Merkitsikö ratkaisu samalla isänmaan käsitteen etäisyyttä ja abstrahoitumista suomea puhuvan kansan kielellisessä tietoisuudessa? Kuten Kiuru (1996) on osoittanut, monikon 1. per soo nan suffiksilliset muodot ovat ylipäätään olleet suomen murteissa hyvin harvinaisia. Vuonna 1871 ilmestyneessä A. W. Jahnssonin lauseopissa Finska Språkets Sats lä ra (s. 39 40) suffiksittoman rakenteen ku vaus oli muo toiltu niin väljästi, että myös kansalliseen tai hallinnolliseen yksikköön viittaava meidän maa mah tui siihen. Jahn ssonin mää ritelmän mu kaan sillä ilmaistiin paik kaa, jossa pu huja asuu. Esi merk kiensä jou kossa hänellä oli seu raavakin lause: Meidän maassa on paljo köyhiä: i vårt land (i det land, der den talande bor) finnes mycket fattiga. Suo malaiset kielenuudistajat ja -huoltajat eivät kuitenkaan olleet valmiita omak sumaan tällaista sääntöä kirja kieleen. Sadassa vuodessa normi itse asiassa vain tiukentui von Beckerin osoittamaan suuntaan. Esimerkiksi Terho Itkosen Kielioppaan mukaan huo lelli ses sa yleis kie lessä luvallisia olivat vain perheeseen tai muu hun tuttavalliseen yhteisöön viittaavat ilmaukset: meidän perheessä, teidän lapset, meidän luokalla ja teidän kylässä. Nii den mallin mukaan voidaan sanoa vielä meidän talossa, jos talo kä sitetään asuk kai den 108

tyys sijaksi eikä omistamisen kohteeksi. Sitä vas toin meidän maassa ei ole sopivaa kieltä, vaan olisi aina käytettävä muotoa meidän maassamme. (Itkonen 1982: 78 79.) Tämä normi on osa meidänkin kielellistä in tuitiotamme. Vaikka possessiivi suffik sin käyttö on monikon 1. persoonan lisäksi ratkaisevasti vähentynyt nykypuhekielessä mui s- takin omistusmuodoista, maamme-muotoa käytetään aina silloin, kun suomea kirjoitetaan jopa vapaasti kirjoitetussa, puheenomaisessa verkkokeskustelussa. Meidän maa -rakennetta käyt tivät pi kaisen tutkimukseni mukaan (L. Lai tinen 2007) verkkokielessä lähinnä maahanmuuttajat, jotka kertoivat omasta synnyin maas taan. He olivat ehkä oppi neet sen pu hu tus ta suo mesta. Toi nen käyttäjäryhmä koostui niistä har voista synty pe räi sistä suo - malaisista, jotka eivät kirjakielen normia verkossa soveltaneet. He suhtautuvat vieraisiin kielteisesti ja sulkivat nämä meidän maa -muodon tarkoitteen ulkopuolelle kontrastiivisesti painottuneen pronominin avulla. Onneksi maamme-muotoon on toisaalta kiinnittynyt myön teisiä tunteita, jotka saat ta vat hy vinkin olla peräisin kansallislaulusta. Suomen Kuvalehden mar ras kuussa 2006 järjestämässä äänestyksessä maamme valittiin suomen kielen kauneimpien sanojen joukkoon ai noa na sa nana, jossa oli mukana possessiivisuffiksi. Runebergin päivänä vuon na 2005 nuoret laativat Helsingin Sanomiin Maamme-laulun pohjalta räppitekstejä. Vaik ka jambi mitta oli häipynyt, mo nikon 1. persoonan suf fiksi ja Maamme-laulun de monstratiivit pysyivät niissäkin: Pohjonen himamaamme Suomi. Pakko myöntää, magee paikka. Tääl on siistii luontoo ja nastaa väkee. Tää on ihan ykkösmesta! Lähteet AHLQVIST, AUGUST 1855: Wiron nykyisemmästä kirjallisuudesta. Suomi 1855: 1 109. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/ meta/ahlqvist/vironkirj1855rdf.xml.) ALHONIEMI, PIRKKO 1969: Isänmaan korkeat veisut. Turun ja Helsingin romantiikan runouden patrioottiset ja kansalliset motiivipiirit. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. BECKER, REINHOLD VON: 1824: Finsk grammatik. Åbo. CANNELIN, KNUT 1904: Ruotsalais-suomalainen sanakirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ENGDAHL, HORACE 2004: Att gråta fädernas tårar. Föredrag vid Svenska litteratur sällskapets i Finland årshögtif den 5. Februari 2004. Pia Forssel & John Ström berg (toim.), Historiska och litteraturhistoriska studier 79 s. 9 18. ETELÄMÄKI, MARJA 2006a: Toiminta ja tarkoite. Tutkimus suomen pronominista tämä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2006b: Toiminta ja tarkoite. Virittäjä 110: http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/etelamaki4_2006.pdf. EURÉN, GUSTAF ERIK 1846: Grundlagen till Finsk Formlära. Åbo. 1849: Finsk språklära. Åbo. FORSLIN, ALFHILD 1958: Runeberg i musiken. Helsinki: Svenska Litteratursällskapet i 109

Finland. GROTENFELT, OSSIAN 1904: Johan Ludvig Runebergs Hundraårsminne, Festskrift den 5. februari 1904. Skrifter utgivna af svenska Litteratursällskapet i Finland 62. Helsingfors. GRÜNTHAL, SATU 1999: Väinämöisen laulu. Yrjö Varpio & Liisi Huhtala (toim.), Suomen kirjallisuushistoria 1. Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin s. 330 331. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. HAHNSSON, J.A. PAASONEN, H. CANNELIN, K. 1899: Svensk-fi nskt lexicon. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. HAKANEN, AIMO 2000: Onks teijä heitin? Monikon persoonapronomineiksi luoki tel tujen muotojen käytöstä suomen murteissa ja kirjakielessä. Sananjalka 42 s. 7 45. Helsingin Sanomat 5.2.2005. Räppää kuin Runeberg. Nuorten palsta. HULTIN, ARVID 1930: Sånger av Runeberg och Topelius i vårt skillingstryck. Hel singin yliopiston kirjaston julkaisuja XV. Miscellanea bibliographica II. Hel sinki. HYVÄRINEN, MATTI KURUNMÄKI, JUSSI PALONEN, KARI PULKKINEN, TUIJA STENIUS, HENRIK 2003: Käsitteet liikkeessä. Suomen poliittisen kulttuurin käsite his toria. Tampere: Vastapaino. ISK 2004 = HAKULINEN, AULI VILKUNA, MARIA KORHONEN, RIITTA KOIVISTO, VESA HEINONEN, TARJA RIITTA ALHO, IRJA: Iso suomen kielioppi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ITKONEN, TERHO 1982: Kieliopas. Helsinki: Kirjayhtymä. JAAKOLA, MINNA 2004: Suomen genetiivi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. JAHNSSON, A.W. 1871: Finska Språkets Satslära. För läroverkens behof. Helsingfors: Utgifvarens förlag. JUDÉN, JAC. 1818: Försök till utredande af finska språkets grammatik. Wiborg. 1817: Perhekunda. Pila-Kirjoitus Epä-Luuloista, Kolmessa osassa. Viipuri 1817. (http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/juteini/perhekunda1817_rdf.xml.) KATAJAMÄKI, SAKARI 2007: Otteita»Maamme»-laulun suomennoshistoriasta. Suomennoskirjallisuuden historia s. 80 84. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. KAURANEN, KAISA 2005: Luettelo kansankirjoittajista, heidän aineistoistaan ja käy mästään kirjeenvaihdosta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kirjallisuusarkisto. KIURU, SILVA 1993: Agricolan Uusi Testamentti ja ensimmäiset Raamattumme. Vi rit tä jä 97 s. 51 68. 1996: Mitä murrenäytteet kertovat omistusmuodoista? Virittäjä 100 s. 82 94. 2006: Koko mailmʼ iloitʼ mahtaa. Vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen heitto merkki. Taru Nordlund, Tiina Onikki-Rantajääskö & Toni Suutari (toim.), Kohtaus paikkana kieli. Näkökulmia persoonaan, muutoksiin ja valintoihin s. 269 285. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. KLEMETTI, HEIKKI 1937: Milloin Maamme-laulu esitettiin ensi kerran? Suomen Kuvalehti s. 1806 1807. KLINGE, MATTI 1982: Runebergin kaksi isänmaata. Kaksi Suomea s. 126 142. Helsinki: Otava. Keisarin Suomi. Suomennos Marketta Klinge. Helsinki: Schildts. 1999: Suomen sinivalkoiset värit. Helsinki: Otava. KROHN, J. 1862: Suomenkielinen Runollisuus Ruotsinvallan aikana, ynnä Kuvaelmia Suo- 110

malaisuuden historiasta. Helsinki: J.C. Frenckellin ja Pojan luona. (http://kaino. kotus.fi/korpus/1800/teksti/krohn/suomenkielinenrunollisuus1862.xml#s1712.) KVIST DAHLSTEDT, BARBRO 2002: Suomis sång. Kollektiva identiteter i den fi nländska studentsången 1819 1917. Studentsången i Norden Del 4. Göteborg. LAITINEN, HEIKKI 2002a: Jo lähti pois pakenemaan. Elias Lönnrot ja koronpolun koh talo. Pekka Laaksonen & Sirkka-Liisa Mettomäki (toim), Lönnrotin hengessä. Kalevalaseuran vuosikirja 71 s. 317 357. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Ilmestynyt myös teok sessa Heikki Laitinen 2003. 2002b: Vaan vahva virta vapaa. Aleksis Kivi vanhan virsikirjan veisaajana. Ilona Her lin, Jyrki Kalliokoski, Lari Kotilainen & Tiina Onikki-Rantajääskö (toim.) Äidinkielen merkitykset s. 98 113. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2003: Runo, mitta, musiikki: kansanlaulun säkeistömetriikka. Heikki Laitinen: Mat koja musiikkiin 1800-luvun Suomessa s. 205 311. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. LAITINEN, LEA 2001: Maamme-laulun suomennos 1851. Virittäjä: 276 277. 2007: Meidänkö maassa? Yliopisto 12: 50-51. LEHTONEN, J.V. 1928: Runon kartanossa. Johdatusta Aleksis Kiven runouteen. Helsin ki: Otava. LARJAVAARA, MATTI 2007: Pragmasemantiikka. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. LAURY, RITVA 1996: Pronouns and adverbs, figure and ground: The local case forms of the Finnish and locative forms of the Finnish demonstratives in spoken discourse. SKY 1996 Yearbook of the Linguistic Association in Finland s. 64 92. LEINO, PENTTI 1982: Kieli, runo ja mitta. Suomen kielen metriikka. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. LAURILA, VIHTORI 1956: Suomen rahvaan runoniekat sääty-yhteiskunnan aikana. Hel sinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: LÖNNROT, ELIAS 1841 1842: Bidrag till Finska Språkets Grammatik. Suomi 1: 4. 1930 (1866 80): Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja. Finskt-Svenskt Lexicon I II. Toinen korjaamaton painos. MANNINEN, JUHA 2000: Valistus ja kansallinen identiteetti. Aatehistoriallinen tutkimus 1700-luvun Pohjolasta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. MÄHÖNEN, TOIVO 1923: Maamme. Sen suomenkielisen tekstin historiikkia. Suomen Kuvalehti 12.5.1923 s. 546 547. NOHRSTRÖM, HOLGER 1923: Några bidrag till de finska Runeberg-översättningarnas bibliografi. Förhandlingar och uppsatser 37. Skrifter utgivna af Svenska Litte ratursällskapet i Finland CLXXIII. Helsingfors. NUMMI, JYRKI 2007: Intiimi vai poliittinen isänmaa? J.L. Runebergin»Maamme», Aleksis Kiven»Suomenmaa» ja tekstienväliset yhteydet. Avain 1/2007 s. 5 31. NUMMI, JYRKI TARASTI, EERO 2007: Maamme-laulu. Maamme Suomi s. 90 91. Helsinki: WSOY. OJANSUU, HEIKKI 1910: Lisiä persoonapronominien taivutusoppiin. Virittäjä 14 s. 30 38. PALOPOSKI, OUTI 2002: Variation in Translation. Literary Translation into Finnish 1809 1850. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. 2004: Suomennoskirjallisuus 1800-luvun alkupuolella. Katja Huumo, Lea Laitinen 111

& Outi Paloposki (toim.), Yhteistä kieltä tekemässä. Näkökulmia suomen kirjakielen kehitykseen 1800-luvulla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. PELTONEN, AARRE M. 1968: Runoja J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista. Luon noksia suomennoksiin. Eino Leino: Runot IV. 1908 1915 s. 723 737. Toi sin noilla ja tekstikritiikillä varustaen toimittanut Aarre M. Peltonen. Helsinki: Otava. REITALA, AIMO 1983: Suomi-neito. Suomen kuvallisen henkilöitymän vaiheet. Helsinki: Otava. SAARIMAA, E.A. 1925: Kielen ja tyylin alalta. Kirjoitelmia. Helsinki: WSOY. SALMENHAARA, ERKKI 1998a: Fredrik Pacius ja Maamme-laulu. Laura Kolbe, Risto Valjus ja Johan Wrede (toim.), Soi sana kultainen. Vårt land. Maamme-laulun viisi toista vuosikymmkentä. Vår nationalsång 150 år s. 43 52. Helsinki: Yliopistopaino. 1998b: Maamme-laulu kansallisena symbolina. Irma Vierimaa, Kari Kilpeläinen ja An ne Sivuoja-Gunaratnam (toim.), Siltoja ja synteesejä s. 193 207. Helsinki: Gaudeamus. SCHAUMAN, AUGUST 1922: Från sex årtionden i Finland: upptecknade av Aug. Schau man. (Toim. Georg Schauman.) Helsingfors: Schildt. SK = Suomen kirjailijat 1809 1916. Pienoiselämäkerrat. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. SSA 3 = Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R Ö. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. STRELLMAN, URPU 2005: Persoonapronominien liikakäyttö: normin synty ja muotoutu minen. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. SUOKUNNAS, SEPPO 1982: Siionin kannel 1874 1892. SLEY-kirjat, Helsinki. Suomen Kuvalehti 47, 24.11.2006. TARKIAINEN, V. 1904: J. L. Runeberg suomeksi. Valvoja s. 34 51. 1913: Oksasen»Savolaisen laulusta». Virittäjä 17 s. 1 11. 1922: Piirteitä suomalaisesta kirjallisuudesta. Porvoo: WSOY. 1930: Abraham Poppiuksen»Maamme» laulun suomennos. Virittäjä 34 s. 342 346. TOMMILA, PÄIVIÖ 1984: Oulun Wiikko-Sanomia 1829 1879. Oulun lehdistön alku tai val. Oulu: Kaleva. TOPELIUS, ZACHRIS 2006: Helsinki Zachris Topeliuksen silmin. Kertomuksia 1830- ja 1840- lukujen Helsingin elämästä. Toimitus, suomennos ja kommentaarit Rolf Martinsen. Helsinki: Helsinki-Seura Helsingfors Samfundet. VALENIUS, JOHANNA 2004: Undressing the maid. Gender, Sexuality and the Body in the Construction of the Finnish Nation. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. VILJANEN, LAURI 1953: Aleksis Kiven runomaailma. Helsinki: WSOY. WARELIUS, ANTERO 1854: Kertomus Tyrvään pitäjästä 1853. Suomi. 1856: Enon Opetuksia Luonnon asioista Anteroi Wareliukselta. Turku. (http://kaino. kotus.fi/korpus/1800/meta/varelius/enonopetuksia2_1856_rdf.xml.) WREDE, JOHAN 1988: Se kansa meidän kansa on. Jyväskylä Helsinki: Gummerus. WREDE, JOHAN 1999:»Kansallisrunoilija». Yrjö Varpio & Liisi Huhtala (toim.), Suomen kirjallisuushistoria 1. Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin s. 193 195. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. WREDE, JOHAN SOLSTRAND, HELENA TERLING HASÁN, ULLA 1983: Kommentar til Fänrik 112

Ståls sägner. Carl-Erik Thors & Tore Wretö (toim.), Samlade Skrifter av Johan Ludvig Runeberg 14:1. Svenska Litteratursällskapet i Finland 515: 1. MUUT AINEISTOLÄHTEET Kansalliskirjaston arkkiveisujen mikrofilmikokoelmat ja historiallinen sanomalehti kir jasto http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/main.html. SKS KIA = Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto. Aleksis Kiven arkis to. Johan Lémanin arkisto. J. Krohnin arkisto. Kotikielen Seuran arkisto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sähköiset aineistot: Vanhan kirjasuomen, var haisnykysuomen ja Klassikot -korpukset. http://kaino.kotus.fi/aineistot/. Digitaalinen muoto-opin arkisto DMA. http://www.csc.fi/index_html. VÅRT LAND -LAULUN SUOMENNOKSET JA MUUNNELMAT http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/verkkolehti/index.html. 1848 Tuntematon: Suomenmaa. Suometar 26.5.1848. 1849 Konstantin Schröder [-n.-r.]: Maamme. Suometar 25.5. 1849. 1849 Kaarle Martti Kiljander [K.K.]: Maamme. Suometar 31.8.1849. Ilmestyi myös vuonna 1851 vihkossa F.J. Rabbe (toim.), Vårt land af J. L. Runeberg jemte Finsk och Tysk öfversättning sekä vuonna 1862 lehdessä Suomen Julkisia Sa no mia, no 34. 1850 Johan Léman: Laulu. SKS:n Kirjallisuusarkisto A. 1711. Käsinkirjoitettu runokirja: Lauluja ja runoja Raadihuoneen Wahtimestarilta Johan Léman nil ta, ajateltuja Oulusa 1849, 3. osa. N:o 13. 1850 Johan Léman: Suomi. SKS:n Kirjallisuusarkisto A. 1711. Käsinkirjoitettu runokirja: Lauluja ja runoja Raadihuoneen Wahtimestarilta Johan Lémannil ta, ajateltuja Oulusa 1849, 3. osa. N:o 16. 1851: Johan Léman: Laulu Suomen Maasta. Laulettu Pohjan suomalaiselta J. Léman nilta. Tukholma: P. A. Huldberg. 1852: Fredrik Ahlqvist [F.A-st]: Maamme taiwahassa. Suometar 8.7.1852. Ilmestyi myös vuonna 1895 kokoelmassa Sionin Kannel. 1853 D.E.E. Europaeus: Runo. Suometar 28.1. 1853. Ilmestyi myös Europaeuksen toimittamassa runokokoelmassa Karjalan Kevätkäköinen 1854. 1853 Albin Stjerncreutz: Maamme. Arkkivirsi SKS:n kirjapainosta. Lupa painamiseen annettu: H. Molander. 1854 A. Oksanen: Savolaisen laulu. Suometar 14.12.1854. Ilmestyi myös hieman korjattuna Oksasen runokokoelmassa Säkeniä vuonna 1860. 1856 Gustaf Toppelius [G.T.]: Suomen laulu. Suometar 13.6.1856. Julkaistu myös arkki virtenä vuonna 1856, kust. Finska Litteratussällskapet. 1857 Johan Bäckwall: Maamme. Oulun Wiikko-Sanomia 7.2.1857. Ilmestyi myös Topeliuksen Luonnon kirjassa 1860 ja arkkiveisukokoelmassa Kaksi kaunista laulua vuonna 1894 Oulussa: Ehr. Ev. Barkin kirjapaino. 1850-luvulla Abraham Poppiuksen suomennoksia: (1) nimetön, (2) Kotimaa. SKS KIA. Julius Krohnin arkisto n:o B 1270. 113

1850-luvun lopulla Aleksis Kiven käsikirjoituksia: (1) nimeämätön runokäsikirjoitus. SKS KIA. Kiven runoarkisto. (2) Maamme. SKS KIA. Kiven ru noarkisto: Ru noelmia 1. (3) Maamme. SKS KIA. Kiven ru noarkisto: Ru noel mia 3. (4) Suomenmaa. SKS KIA. Kiven ru noarkisto: Ru noel mia 4. 1862. Tuominen: Suomenmaa. Tapio 29.11.1862. 1863 Antti Hiltunen: Luonnon ihailu Kesän ihanimmalla ajalla. Tapio 29.8.1863. 1863: A. Kukkonen: Syys-laulu. Tapio 19.12.1863. 1865 A. Rahkonen: Maamme. Sääskiä. Parwi 1. Runollisia kokeita. Helsinki: E.J. Wikberg. 1873 Edvin Avellan [E.A.]: Maamme. Satakunta 27.12.1873. 1867 B. F. Godenhjelm, Julius Krohn, Aleksander Rahkonen, K. A. Slöör, Anders Törneroos: Maamme. J.L. Runeberg, Wänrikki Stoolin tarinat. Helsingissä: Sederholm. Ilmestyi myös vuonna 1873 (J.L. Runebergin Wänrikki Stoolin ta rinat. Runoilijan luwan saanut suomennos. Ensimmäinen Osa. Ensimmäinen wih ko. Toinen painos. J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa 1873) ja vuonna 1877 (Wänrikki Stoolin tarinat. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg. Helsin gissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa) sekä vuonna 1873 vih kossa Joh. Ludv. Runeberg: Vårt Land. Maamme. Our Land. Unser Land. Helsingfors: G.W. Edlund. 1869 Tuntematon suomentaja: Maamme. Wäinämöisen Kantele, sisältäwä 26 laulua. Arkkijulkaisu. Turku 1869, O.H. Speitz. Ilmestyi lisäksi arkkiveisu kokoelmissa Kaikista ihanimmat Rakkauden laulut. Tampere 1874 sekä Seitsemän uutta ja kaunista laulua. Helsingissä, painettu A. A. Lindforsin luona w. 1877. 1878 Aleksis Kivi: Suomenmaa. A. Kiven valitut teokset. Osa 2. Toim. B. F. Goden hjelm. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 1886 Sario: Sorea Suomeni. Kansanvalistusseuran kalenteri 1886. 1886 Sario: Oi Suomi synnyinmaa! Kansanvalistusseuran kalenteri 1886. 1889 Paavo Cajander: Maamme. Vänrikki Stoolin tarinat. Helsinki: Kansanvalistusseura. 1903 04 Eino Leino: Maamme. Eino Leino: Runot IV. 1908 1915 s. 723 737. Toi sin noilla ja tekstikritiikillä varustaen toimittanut Aarre M. Peltonen. Helsinki: Otava. 1909 Otto Manninen: Maamme. Vänrikki Stoolin tarinat. WSOY. 1920 Valter Juva: Maamme. Suomen sotilas 1/1920: 8. 1927 V. A. Koskenniemi: Isänmaan kasvot. Turun yliopiston promootiokantaatti. Kurkiaura 1930. 1948 Otto Manninen: Maamme. Vänrikki Stoolin tarinat. Helsinki: WSOY. 2006 Teivas Oksala: Vårt land Maamme. Oksala, Teivas 2006: Runeberg ja Vänrikki Stool 2000-luvulla. 9 uutta suomennosta ja 9 kolumnia. Espoo: Artipictura Oy. 2007 Juhani Lindholm: Maamme. Vänrikki Stålin tarinat. Ensimmäinen kokoelma. Hel sinki: WSOY ja Juhani Lindholm. Kirjoittajan yhteystiedot (address): Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos PL 3 00014 Helsingin yliopisto Sähköposti: lea.laitinen@helsinki.fi 114