1 Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen uutislehti n:o10/28.6.2014 Toimituskunta: Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja: Yrjö Järventausta, lintutoimittaja: Edvard Kuiri, kalatoimittaja: E.Kiviriippa, kulttuuritoimittaja: Mikael Jäärä Toimituksen osoite: raimo.maurola@elisanet.fi puh. 0408228192 varalla: maurola.raimo@gmail.com PÄÄKIRJOITUS Juhannus tuli ja meni ja hyvin menikin. Liikenne- eikä vesionnettomuuksia tullut toimituksen tietoon. Liikennevalvontaa havaittiin kylällä Juhannusaattona, kun poliisimoottoripyörä ajoi vilkut päällä harmaan farmarimallisen auton perässä, jonka kyydissä näytti olevan joukko nuoria. Auto pysähtyi Antin-Kulmalla. Kun poliisi oli noussut pyörän selästä, hän meni pilli kädessään kuljettajan puoleiselle sivulle ja törkkäsi pillin kuljettajan suuhun. Sitten jännittävä odotus poliisi moikkasi ja ilmeisesti toivotti hyvää matkaa. Se oli hyvä uutinen. Kertomisen arvoiseksi sen tekee se, että tämä nuori kuljettaja on tiedostanut liikennekäyttäytymistä koskevat säännöt. Valvonta näemmä toimii liikkuvanpoliisin lakkauttamisesta huolimatta. Muutoin liikenne kylällä näytti olevan tavanomaista Juhannusta hiljaisempaa, niin tiellä kuin vesilläkin. Liput kuitenkin liehuivat kylällä entiseen tapaan. Juhannustansseja ei sitten saatu tänä vuonna järjestetyksi. Mutta ehkäpä sitten ensivuonna. Tämän lehden ilmestymisen jälkeen toimitus jää mahdollisesti lyhyehkölle kesätauolle. Silti toimituksen osoitteeseen voi lähettää kuvia, kirjoituksia ja havaintoja. Toimitus toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää ja muistorikasta kesää. Hiljainen oli kylätie, lippu liehui myös Antin-Kulmalla.
2 LINTUHAVAINTOJA Juhannusaattona tehtiin Kipparinlahden joutsenperheestä surullinen havainto. Viidestä poikasesta oli jäljellä vain neljä. Mikä lienee ollut tämän kadonneen poikasen kohtalo? Syylliseksi voi epäillä minkkiä, haukkaa tai isoa haukea. Vaikka kyseessä on surullinen tapahtuma, niin se on kuitenkin luonnollinen. Sellaista tapahtuu luonnossa jatkuvasti. Toimitus pyytää ilmoittamaan, jos havaitaan poikasten määrän edelleen vähenevän. Mitä sitten tulee edellisessä numerossa olleesta maininnasta koskien poikasten määrää, niin toimituksen tietoon on tullut Toivakasta havainto, jonka mukaan joutsenella on siellä nähty olevan seitsemän poikasta. Se lienee tosiharvinaista. Punavarpusesta on tullut useita havaintoja. Tämä pikku veitikka on helppo tunnistaa, mutta vaikeampaa on päästä sen kuvausetäisyydelle. Se on hyvin yleinen, mutta täällä monille harvinainen näky. Kanadan hanhen pesinnästä on tehty Havaintoja Kuohijärvellä ja Avusjärvessä. POIKASISTUSTA Juha Sormunen lähetti kuvan Kuohijoen osakaskunnan poikasistutuksesta kuluvan vuoden toukokuussa. Tänä vuonna istukkaat oli tilattu Kalavasku Oy:ltä. Kuvassa vasemmalla Seppo Pakarainen ja Reijo Anttonen. Kalavasku Oy:n miehet ovat laskemassa siian poikasia istutusastiaan. Kuvassa oleva paikka ei ole poikasten laskupaikka. Kaikkiaan siian poikasia istutettiin Kuohijärveen noin 60 kiloa. Poikasten keskipaino oli 15 g. Pakaraisen mukaan nyt istutettu poikaskanta, on luontaisesti lisääntyvää järvisiikaa. Hyvä näin. Kalatoimittaja E. Kiviriippa Lintutoimittaja Edvard Kuiri
3 KULTTUURIA Keskiviikkona kesäkuun 25 päivänä Veparilla vieraili Pälkäneen Musiikkiteatteri, Joka järjesti klo 16.00 alkaen ohjelmalliset iltamat. Ohjelmaan kuului musiikkinäytelmä: Matkalaukku sekä kahvio, musiikkiesityksiä ja kilpailuja piha-alueella, sekä lapsille että aikuisille. Lopuksi oli vielä tassia. Sääkin oli ajankohtaan nähden otollinen järjestäjille. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi Pasi Repo, joka oli onnistunut loihtimaan joukkueensa kymmenen pisteen suoritukseen. Laulut olivat kaikki tuttuja ja ne oli hienosti sovitettu näytelmän teemaan. Unohtunut matkalaukku, nuoruus, ikävä, rakkaus ja jälleennäkemisen ilo kulkivat juohevasti laulujen mukana saaden usein runsaslukuisen yleisön taputukset. Musiikista vastasi pianolla Maria Aaltonen ja kitaralla Pasi Repo. Matkalaukku. Etualalla pääosan esittäjä Marja-Liisa Suomalainen. Oikealla on monista lauluista vastannut Päivi Kosonen. Pasi Repo
4 Raija Vaaleri innostui Elvistelemään saaden loistavat taputukset. Keittiössä oli tarjolla kahvin lisäksi ihania munkkeja. Joukkueen nuorimmat Vierailu oli tervetullut tuulahdus sateisen harmaaseen ja nyt hieman voipuneeseen Kuohijoen kesään. Esitetyissä lauluissa oli selvästi tunnelatausta ja arvatenkin monet näkivät niissä otteita elävästä elämästä päätellen siitä, että yleisö kuunteli esityksiä hiiren hiljaa. Näyttipä jokunen silmäkulmakin kostuvan. Salissa oli todellakin vanhan ajan iltamatunnelmaa. Ilahduttavaa oli lasten osuus näytelmässä. Tosin lapsissa ja nuorissa oli vain tyttöjä. Poikia lienee vaikeampi saada mukaan. Lopuksi yhteislaulu. Keskellä joukkueen ainoa mies: Matti Aaltonen. Kyllä täälläkin on näytelty omassa kesäteatterissa jo yhdeksän kesää. Kymmenes näytelmäkesäkesä vielä odottaa vuoroaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että osataan sitä muuallakin; samassa kunnassa. Hyvä niin. Kuohijoen Sanomat toivottaa Pälkäneen Musiikkiteatterille jatkuvaa menestystä. Kyllä passaa olla Pälkäneläinen. Kulttuuritoimittaja Mikael Jäärä
5 KESÄLAPSIA Juhannus on jo takanapäin. Kaikki vanhemmat eivät vielä ole käyttäneet kesälomansa, joten monet lapset saavat viettää kesälomaa maalla vanhempiensa kanssa. Onnekkaita ovat ne lapset joilla on tällaiseen mahdollisuus. Lasten kesäloma jatkuu koulujen alkamiseen saakka. Vielä on lapsilla leikin aika. Tämän palstan toimittaja sai päätoimittajalta tehtäväkseen käydä katsomassa mitä kylällä tapahtuu, kun Hämäläisen pihaportti on auki ja sisäpihalla on paljon lasten polkupyöriä ja rakennusten takaa kuuluu lasten naurua ja kikatusta. hänen ja naapurin lapset ovat tehneet saunan taakse eräänlaisen seikkailuradan. Samalla lapsetkin ryntäsivät paikalle ja pian alkoi selvitä mistä on kysymys. Kuvassa Lauri 9 v. Iida 8v. Julia 9 v. ja Paavo 9 v. Jaakko 13 v. ei ehtinyt vielä tähän kuvaan. Jaakko selvitti, että hän oli saanut idean tällaisen esteradan rakentamisesta You Tubesta. Rakennustarpeita oli remontin jäljiltä omasta takaa. mutta joidenkin rikkoontuneiden esteiden tilalle he olivat saaneet naapuri Kulomaalta lisää tarvikkeita. Niinpä toimittaja livahti avoinna olevasta portista sisään ja pian kauniin vielä remontin alla olevan rakennuksen portaille ilmestyi Satu Lehtinen, joka kertoi olevansa laittamassa ruokaa lapsille. Kun toimittaja sai sanotuksi, että naapurissa asuva herra Kulomaa oli antanut päätoimittajalle vinkin lasten rakennelmasta tällä paikalla, minkä johdosta hän oli ottamassa asiasta selvää. Ihastuttava rouva Lehtinen kertoi, että Lauri, Iida ja Julia reitin vaikeimmalla osalla. Kuvassa näkyy Kulomaan vanha laveri.
6 Esterata ja lepopaikka. Tästä se alkaa. Se on edelleen avoinna opasteen mukaan klo 11-20 ja saatavilla on vettä hintaan 10 senttiä. WC:ssä käynti on ilmainen. Siinäpä ohikulkijalle on oiva tilaisuus Maali. Vasemmalla maaliin ensiksi ehtinyt Jaakko 13 v. hankkia käypään hintaan helpotusta. Loistava idea. Kylätoimittaja Yrjö Järventausta
7 JATKOKERTOMUS: SUURI HAUKI OSA 3 Vaivalloisin askelin hän jatkoi lähes 30 cm lumihangessa kohti tuottoisaa koukkuappaatansa. Tuo koukkuapaja, tai appaa, kuten paikalliset sanoivat, se oli Simeonin mielestä elämää suurempi löytö, vaikka se ollutkaan hänen itsensä löytämä Peräsen se oli löytämä, kuten monet muutkin appaat. Tuota pikaa Simeon Malmström olisi koukkuapajallaan. Hän kiihdytti askeleitaan, sillä matkaa oli jäljellä muutama sata metriä. Simeon veti pulkkaansa, jonka hän oli ostanut Tarjoustalosta 49 eurolla, kun vastaavan pulkka Hong-Kongissa olisi maksanut 59 euroa. Simeonista tuntui mukavalta kun hän oli malttanut kierrellä erinäisiä halpahalleja ja viimein löytänyt halvimman. Pulkan malli oli miellyttänyt Simeonia, sillä se oli riittävän iso ja korkealaitainen, jotta siihen mahtui kaikki tarvittavat välineet. Simeon oli jo ehtinyt suunnitella pulkan peräpeiliin pystytapit, jolloin pulkan voisi tuulisella pilkkikelillä nostaa tappien varassa tuulensuojaksi. Keksintö tuntui Simeonista vallan järkevältä ja hänen mielestään se vastasi monin verroin Lammilan golf-bäckiä. Simeon vilkaisi taakseen ja hän havaitsi kaikkien tavaroiden pysyneen paikallaan. Riittävän suuri Gigantin muovikassi, käsituura, puukko ja tietenkin uudet syötit olivat siististi paikallaan. Käsituuran Simeon oli itse tehnyt vahasta pitkästä taltasta. Siihen Simeon oli tehnyt koivupölkystä uuden paksumman pään, jonka hän oli heloittanut molemmista päistään saaden siihen näin lisää painoa. Siitä oli hyvä pitää kiinni, eikä se lipsunut kädestä kun sillä aukaisi jäätynyttä avantoa. Avannot nimittäin tuppasivat jäätymään, vaikka Simeon aina peitti ne lumella. Hyvä puoli tällaisella käsituuralla oli se, että sillä pääsi varovasti hakkaamaan jäätynyttä avantoa. Isolla tuuralla oli aina vaarana katkaista luokin naru. Sen seurauksena voisi mennä koukku ja mahdollinen saalis. Kerran Simeonille oli sellainen käynytkin. Tämä Simeonin käsituuraksi nimittämä työkalu oli sitä paitsi halpa, se ei maksanut mitään, vain vaivan tehdä se. Toki sekin piti ensin keksiä. Siinä Simeon oli mielestään noheva. Nostokoukku on tietysti aivan välttämätön suuria haukia otettaessa. Marketeissa sellaisesta pyydetään jopa kahdeksan euroa! Se oli Simeonista aivan liian paljon. Siksi Simeon oli ostanut Hong-Kongista lyhyellä 20 sm muovikahvalla varustetun nostokoukun kahdella eurolla. Siitä hän oli lyhentänyt kahvaosaa entisestään. Viiden sentin mittaisen ja 15 millin paksuisen muovisen kahvan tyngän hän oli työntänyt 16 milliä paksun vanhan alumiinisen putken sisään ja kiinnittänyt sen sitten putkeen kahdella 3x10 millin ristipääruuvilla. Kuuden euron säästö ja kätevämpi nostokoukku, se oikein nauratti Simeonia. Koukkurivistö näkyi jo kun Simeon joutui
8 huilaamaan. Hän istahti kalapakkinsa päälle. Hetken aikaa puuskuteltuaan Simeon alkoi katsella ympärilleen. Hän havaitsi kuinka rantaniitty oli täpösen täynnä rusakon jälkiä, olihan nyt maaliskuu ja niillä on tietysti meneillään jokavuotinen hääseremonia. Valkoisena hohtava hanki oli aivan täynnä tanssiaskelten jälkiä, niitä oli vierekkäin, oli poikittain, sikin sokin ja olipa hangella myös joitakin kiepin jälkiä ikään kuin joku tai jotkut olisivat tupsahtaneet nurin. Se hymyilytti Simeonia. Lumikeot ja niiden päällä olevat risumerkit olivat hyvässä järjestyksessä. Joka viidennessä risussa killui osakaskunnan yhden yksikön kalastusmerkki. Huilatessaan Simeon katseli Nurmisaaren ja Vottosen rannan välistä pilkottavaa Kuohijärven selkää Lammin suuntaan. Siinä hänelle tuli mieleen Matti Lammila, Lammilta. Mitäpä mahtoi eläkeläinen Lammila puuhailla juuri nyt? Varmaankin hän miettii reikiä, tähtäilee ja mittailee mailan varrella reikien välimatkoja ja kenties tekee puttauslyöntejä asunnossaan. Sitä Simeon ihmetteli, koska hän ei mielestään nähnyt tuossa kolopallossa mitään järkeä, eikä ainakaan saaliin himoa, kuten on asianlaita kalastuksessa. Mitä järkeä olisi siinä jos muutamalla lyönnillä saisi pikkuisen pallon menemään vähän isompaan reikään ehkäpä mainetta pelikaveriensa keskuudessa, mutta eihän sitä mainetta voi syödä kuten haukea Sitä paitsi talvikalastuksen myötä saa oikeaa liikuntaa ja joskus jopa saalistakin syötäväksi asti. Mutta mitä hyötyä pallon lyömisestä, se ei mahtunut Simeonin paksuun kalloon. Ja mitä saa sen aiheuttamien kustannusten vastikkeeksi? Sitä Simeon ei pystynyt arvioimaan. Toki Lammila oli kova
9 kilpailija pilkkikilpailuissa. Olipa Lammila kertomansa mukaan jopa voittanut useita pilkkikilpailuita, mutta olisiko hän voittanut kilpailuja myös pallon lyönnissä, siitä Lammila ei ollut Simeonille puhunut, mistä Simeon oitis oli tehnyt omat johtopäätöksensä. Mieluimmin Simeon olisi nähnyt Lammilan täällä Kuohijärven jäällä. Simeon tunsi paitansa olevan aivan märkä. Olisiko hän laittanut liikaa päällensä, vai olisiko hänen kävelyvauhtinsa ollut liian kovaa? Asiaa mietittyään Simeon päätyi siihen, että villapaita ja toppapuku kelluntahaalarin olla olivat aivan liikaa. Hän avasi kelluntahaalarin vetoketjun vyötäisille asti. Kevyt etelätuuli ja jo hieman kohonnut aurinko antoivat virkistävän tunteen, ja jos ne eivät nyt aivan kuivattaneet paitaa, niin ainakin ne haihduttivat ihon pinnalle nousseen hien. Nyt vasta Simeon huomasi laittaa aurinkolasit silmillensä. Auringon noustessa vitivalkoinen hanki hohti todella kirkkaana. Simeon muisti hiljattain lukeneensa lehdestä kuinka auringon UV-säteily on keväällä korkeimmillaan ja lumesta heijastuessaan moninkertaisesti vahingollisempi silmille. Jostakin syystä Simeonille tuli mieleen 14.2. ystävänpäivänä saamansa tekstiviesti: Äijillä ei ole ystäviä, on vain kavereita. Äijät eivät halaa, paitsi kännissä ja joukkuepeleissä: siis hyvää tiistaipäivää. Siihen Simeon ei osannut vastata mitään, vaikka hän jäikin miettimään onko hän äijä ja onko hänellä kavereita? Ainakaan hän ei ollut osallistunut joukkuepeleihin, tai sitten häntä ei sellaiseen huolittu. Halannutkaan hän ei ollut, mitä nyt joskus nuorena muijaansa kännissä hän oli joskus ollut. Olisiko hänellä kavereita, tai onko hän jonkun kaveri? Siitä Simeon ei tällä hetkellä saanut selkoa, sillä häntä alkoi viluttaa. Kellon osoitti 10.54 ja Simeon nousi pystyyn, hän oikoi jalkojansa ja laittoi kelluntahaalarin vetoketjun kiinni aivan leukaan asti. Kalapakin hän laittoi pulkkaan ja lähti vetämään sitä kohti ensimmäistä koukkuavantoa. Sinne oli vielä muutama sata metriä. Saavuttuaan ensimmäiselle avannolle Simeon havaitsi ketun jäljet avannon vieressä. Tarkemmin katsottuaan hän havaitsi, että kettu oli käynyt jokaisen avannon luona. Jäljistä päätellen kettu oli tullut Nurmisaaresta ja jatkanut sitten avannolta toiselle aina Mutulahteen asti. Simeon jäi arvuuttelemaan tietäisikö ketun vierailu avannoilla hyvää vai huonoa? Lumikeko oli kuitenkin koskematon, joten siitä voisi päätellä, ettei tässä koukussa olisi mitään. Simeon muisti kuinka edellisenä talvena, suunnilleen näillä samoilla paikoilla, kettu oli kaivanut lumikeon auki ja vetänyt kiinnityskapulan parin metrin päähän avannosta. Mikään muukaan se ei voinut olla, sillä avannon läheisyydessä oli ollut vain hänen itsensä ja ketun jättämät jäljet. Koukku tosin oli tyhjä, mutta varmaankin siinä hauki oli ollut kiinni, sillä miksipä kettu olisi ryhtynyt turhan takia kalastamaan. Tämä tapahtuma tuntui kuitenkin niin harvinaiselta, että Simeon ei ollut tohtinut puhua asiasta kenellekään - paitsi viime syksynä
10 mökkinaapurilleen, Joonas Rasilaiselle, erään pitkäksi venyneen saunaillan jälkeen. Varovaisesti hän oli johdatellut keskustelun syksyn muikkusaaliista koukkukalastukseen, jollaista Simeon ei tiennyt Joonaksen harrastavan, vaikka tämä olikin kalamiessukua, mikä oli usein tullut esille kalamies-saunoissa. Mitään sanomatta Joonas oli kuunnellut kun Simeon kertoi koukkupaikoista, niiden asettamisesta, kokemisesta, saaliista ja saaliin käsittelystä. Havaittuaan Joonaksen kiinnostuksen kasvavan, Simeon oli paljastanut suuren salaisuutensa tuosta ketun käynnistä iskukoukulla. Siihen Joonas oli vastannut: Voi raahka. Simeon tunsi jotain aivan erityistä nautintoa auringon noususta. Kun aurinko jatkoi nousuaan, se oli Simeonin mielestä tekevä tästä maaliskuun päivästä ikimuistoisen. Sellaisen mistä monet muutkin tulisivat vielä aikojen saatossa kertomaan, siellä missä pienikin joukko kalamiehiä, tai sellaiseksi aikovia, kokoontuisi pohtimaan mihin suuret kalat olivat nykyään joutuneet, olisivatko ne kalastettu loppuun, vai olisiko joku tauti iskenyt haukiin, sillä kukaan ei ehkä tuolloin enää muistaisi sitä, kuka sen jättihauen oli aikanaan saanut; mikä taas johtui siitä, että tieto tästä pian tulevasta jättihauesta kulkeutuu niin monen suun kautta kateellistenkin, joten ei olisi lainakaan ihme, että sen saaja olisi pian unohdettu, tai mikä vielä pahempaa, sen saajaksi olisikin vaihtunut joku toinen; toinen joka kenties olisi vain keskinkertainen kalamies, mutta olisi valmis muitta mutkitta ottamaan kunnian itsellensä tästä suuresta hauesta; sillä onhan se kunnia helppo ottaa kun se oikein tarjoillaan, mutta epärehellistä se on, sekin, jos ei oikaise näin osakseen tullutta väärää tietoa, joka kalamiesten keskuudessa on niin tavaksi tullut; ja jota aina on runsain mitoin viljelty, vaikkakin sen seuraukset ovat monesti Simeon Malmström säpsähti olleet tuhoisia, niin näille viljelijöille kuin kalakannoillekin, sillä kyllä luonto tietää mikä on oikein ja mikä väärin, niinpä se tulee käyttämään valtaansa ennemmin tai myöhemmin; ja silloin ei ole oleva helppoa valheen levittäjillä eikä kunniattomilla ja kunniaa eivät kunniattomat elinaikanaan saa, sillä totuus tulee aina voittamaan; kuten Jukolan veljesten Juhanikin totesi: oikeus ja totuus kieppaisee itsellensä väkistenkin voiton monen konstin päästä, mutta silloin Jatkuu seuraavassa numerossa.