Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Transkriptio

1 Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta kaapista, Lilli huomasi. Lilli meni lähemmäksi. Kaapin ovi oli raollaan. Sieltä pilkisti pieni kenkä. Lilli pelästyi. Sitten esiin työntyi sääri. Lilli hämmästyi. Ensin näkyi pelkkä sääri ja sitten kokonainen lapsi. Ohoh! Lilli meni varovasti lähemmäksi. 1

2 - Hei, minä olen Tomi, sanoi lapsi. - Minä menin kaappiin piiloon, mutta missä minä nyt olen? - Tämä on Ihmevaaran kaatopaikka, vastasi Lilli. - Kaatopaikkako? Tomi katseli joka puolelle. - Voi ei, äiti on varmasti todella huolissaan! Miten minä löydän takaisin kotiin? Kettu katsoi Tomia lempeästi ja näytti ajattelevan: Älä sure, minä autan sinua, Tomi. Lillillä oli asiaa. 2

3 Lillin suuret, ruskeat silmät alkoivat loistaa. - Aikuiset ovat vähän tyhmiä, sanoi Lilli. - Tuo sinun kaappisi on vielä ihan hyvän näköinen. Miksi se heitettiin pois? - Äiti sanoi, että se on liian vanha. Isä osti jo uuden kaapin, mutta minä halusin vielä kerran nukkua lempikaapissani. Ja sitten jouduinkin kaatopaikalle! Lilli osoitti käpälällään kohti Ihmevaaraa. Kaupungin yllä leijui pitkulainen, harmaa savupilvi kuin lentokoneen siipi. - Minua pelottaa, kettu sanoi. Ihmiset tekevät liikaa tavaroita. Monet niistä tavaroista ovat turhia. Tuo kaupungin yllä leijuva suuri, harmaa savupilvi tulee tehtaista, joissa tehdään liikaa tavaroita. Oi voi! Kyyneleet kihosivat Lillin silmiin niin, ettei se enää nähnyt maisemaa selvästi. Lilli halasi Tomia sydän jyskyttäen. 3

4 - Katso, se sanoi. - Minusta näyttää, että Ihmevaara tukehtuu pian. Yäk! Haista tuon puron vettä. Lemuaa kuin mikäkin myrkkyliemi. Miksei täällä tuoksu kukilta? Minua pelottaa, Tomi! Ketut ovat yhtä herkkiä kuin perhoset ja linnut. Ja ne ovat aina oikeassa. Lilli otti käpälänsä pois Tomin ympäriltä. - Tule, se sanoi. - Mennään etsimään sinun äitisi. Kaatopaikalta pääsi pois ryömimällä aidassa olevan pienen reiän läpi. Lilli-kettu pujahti reiästä. Yhtäkkiä se vaistosi vaaran. Se nousi pystyyn ja huusi: - Varo! Liian myöhään. Heidän edessään seisoi mies. Hän oli kaatopaikan vartija. Lilli piiloutui pesukoneen taakse. Tomi kompastui. Kaksi vahvaa kättä tarttui lujasti Tomin käsivarteen. Mies nosti Tomin maasta. - Mitä sinä täällä teet, senkin vintiö? Kaatopaikalle on ehdottomasti pääsy kielletty! Ääni kuulosti vihaiselta. Miehen posket olivat punaiset ja pullistuivat pelottavasti. Silmät näyttivät kovin kiukkuisilta. 4

5 5

6 - Mitä sinä täällä teet? - Minut heitettiin tänne Ihmevaaran roskien mukana. Minun pitää nyt löytää äitini. Äiti on varmasti huolissaan! Mies laski Tomin maahan. Hän istahti vanhan pesukoneen päälle ja näytti yhtäkkiä hyvin kiltiltä. Tai oikeastaan surulliselta. Aivan kuin jokin asia vaivaisi häntä. Hän katseli kaatopaikkaa. - Heitetäänkö siis lapsiakin menemään? hän kysyi huolissaan. - Ei kun se oli vahinko! Nukahdin kaappiin! - Hyvä on. Mutta sittenkin... Lilli tuli lähemmäksi. - Oletko surullinen, kaatopaikan vartija? Vartija mietti hetken. Hän aikoi sanoa jotain hyvin tärkeää. Hän aikoi sanoa jotain, joka on tärkeää kaikille ihmisille. - Kerron teille SUUREN salaisuuden. Yleensähän salaisuuksia ei saa paljastaa kenellekään. Eikö niin? Mutta minäpäs pyydän, että kerrotte minun salaisuuteni kaikille. Ihan kaikille! Lupaattehan kertoa? 6

7 Lilli ja Tomi lupasivat kertoa salaisuuden kaikille. Vartija veti syvään henkeä ja kertoi: - Jos kukaan ei välitä siitä, mitä roskiin heittää, vesi, ilma ja maa saastuvat niin pahasti, ettei kukaan voi enää elää täällä! 7

8 - Ei kai! sanoi Tomi. - Ei voi olla totta! - Kyllä se vain on. Ihmiset heittävät menemään kaikkea mahdollista, mihin tahansa. Kaikenlaisia koneita, lääkkeitä, maaleja ja ties mitä. Jätteiden joukossa on paljon myrkyllisiä aineita. Vaarallisia myrkkyjä. Ja myrkyt saastuttavat maan. Ihmiset myrkyttävät koko ajan maata, ilmaa ja vettä. Ihan kuin ihmiset aikoisivat... Mies ei uskaltanut edes sanoa sitä sanaa. - Tappaa itsensä, niinkö? kysyi Tomi. 8

9 - Niin. Jos asiaa ei korjata, niin voi tapahtua. Mutta vielä ei ole liian myöhäistä, jos me KAIKKI opimme uusille tavoille! Kaatopaikalla oli pitkään hiljaista. Lilli ei ollut uskoa korviaan. Tomi kurtisti kulmiaan. Vartija jatkoi: - Kun maapallo voi hyvin, mekin voimme hyvin. Mutta jos maapallo on sairas, mekin sairastumme! - Kauniisti sanottu! ajatteli Tomi. - Voi, kunpa äitikin tietäisi tuon kaiken! 9

10 Vartija katseli taivaalle. - On minulla toinenkin salaisuus, jonka haluan kertoa teille. Tämä vasta onkin suuri salaisuus. Vartija istuutui kädet vähän täristen. Hän sanoi: - Korkealla taivaalla, meidän yläpuolellamme, tapahtuu kamalia asioita. Niitä ei näe eikä haista eikä niitä voi koskea, mutta siellä niitä tapahtuu, ja ne ovat vakavia asioita. - Vai niin, sanoivat Tomi ja Lilli. 10

11 - Korkealla taivaalla, meidän yläpuolellamme, maapalloa ympäröi kehä. Se muodostuu kaasusta. Ja se kaasu suojelee meitä. Se antaa hyvien auringonsäteiden paistaa maahan asti mutta pysäyttää pahat auringonsäteet. Auringosta lähtee myös pahoja säteitä! Pahat säteet voisivat aiheuttaa meille pahoja sairauksia. Käytämme liikaa aineita, jotka kuluttavat maan ympärillä olevaa kehää. Kehä on huonossa jamassa. Kehässä on nyt reikä kuin suuri haava! - Haavako? kysyi Tomi huolestuneena. - Niin. Ellemme yritä hoitaa haavaa, siitä voi joskus myöhemmin päästä läpi paljon pahoja auringonsäteitä! 11

12 Lilli kurtisti kulmiaan. Tomi mietti. Hän katsoi kauas taivaalle ja sanoi: - Selvä! Minä ainakin menen äidin luo! - Odota, sanoi vartija. - Haluan kertoa sinulle vielä yhden salaisuuden. - EI! Minä olen saanut TARPEEKSENI! huusi Lilli. - Sinun salaisuutesi ovat pelottavia! Me haluamme kuulla kauniista asioista! Kaikesta ihanasta, niin kuin kukista! 12

13 Vartija nousi seisomaan. Hän tuijotti vähän aikaa käsiään ja katsoi sen jälkeen silmiin ensin Tomia, sitten Lilliä. - Vahinko. Luulin, että te osaisitte kuunnella suuria salaisuuksia. No, minä erehdyin. Katsokaahan... Vartija poimi maasta kiven. Hän heitti sen vesilammikkoon. Plups! Lilli kääntyi Tomiin päin. Sen huulilta livahti muutamia sanoja kuin lintuja lehahtaisi lentoon: - Pitäisikö meidän kuunnella, mikä se salaisuus on? Tomi vastasi: - Okei! Hyvä on! Kuuntelen, mistä on kyse! HALUAN kuulla sen salaisuuden! Sillä HALUAN tietää kaiken! KAIKEN! Mutta äkkiä sitten! 13

14 Vartija lähestyi Tomia. Hän sanoi: - Viimeisen salaisuuden kuuleminen vaatii rohkeutta. - Minä OLEN rohkea! huusi Tomi. - Niin minäkin! sanoi Lilli. - Hyvä juttu, sanoi vartija hymyillen. - Nyt kuulette kolmannen salaisuuden. Me ihmiset päästämme liikaa saasteita ilmaan. Ilmansaasteet muodostavat ikään kuin kasvihuoneen koko maapallon ympärille. Lämpö ei enää pääse maasta ulos avaruuteen. Se jää lämmittämään maapalloa. 14

15 - Sitten meitä ei palele niin paljon, totesi Lilli. - Vai ettei palele niin paljon, ehkä niin, sanoi vartija. - Mutta jäätiköt ja jäävuoret voivat sulaa vedeksi. Meret ja joet kasvavat. Voi nousta valtavia hirmumyrskyjä. Kokonaiset maat ovat vaarassa jäädä veden alle. Se on hyvin vakava asia. - Saastekehä täytyy rikkoa! ehdotti Tomi. - Niin täytyy, sanoi vartija. - Se on mahdotonta! huusi Lilli. - Ei kukaan voi pyytää, etteivät ihmiset enää ajaisi autoa! Ja ihmiset tarvitsevat kaikkia tehtaitaan! Voi voi! 15

16 - EIKÄ, sanoi Tomi. - Ei se saa olla mahdotonta! On keksittävä uusia tapoja käyttää tehtaita! Minä alan isona keksijäksi ja keksin uusia tapoja! Keksin moottorin, joka käy ilman polttoainetta! Ja lämmityksen, joka toimii ilman polttoainetta! Ja huomenna menen kouluun polkupyörällä tai bussilla! Minä... Tomi ei ehtinyt puhua loppuun, sillä kaatopaikkaa lähestyi valtava meteli. VROUU! Kaatopaikalle ajoi auto täyttä vauhtia. Ilmaan kohosi iso, punaruskea pilvi. Auto pysähtyi. 16

17 Pilven keskeltä pilkisti neljä hätääntynyttä silmää. - TOMI! TOMI! Missä sinä olet? Tomi kulta, äiti on täällä! TOMI!!! - TOMI! Olemme täällä! Isä on täällä! - Äiti! huusi Tomi. - ÄITI, ISÄ! Tomi juoksi äitinsä luo. Tomin isä näytti hyvin liikuttuneelta. - Isä ja äiti, teidän pitää tavata ystäväni! - Ketkä ystävät? - Lilli ja vartija! Tulkaa... He auttoivat minua... Tuolla... Tomi kääntyi, mutta Lilli ja vartija olivat kadonneet. - Ihan totta, sanoi Tomi. - He olivat tuolla... Lillin kanssa me... - Kenen Lillin? - Sen ketun! Ja täällä oli myös mies, kaatopaikan vartija. Missä he ovat? 17

18 18

19 - Ei täällä ketään ole, sanoi isä. - Niin mutta... - Nyt mennään kotiin, sanoi äiti. Tomi meni isän luo ja kuiskutti hänelle korvaan. Isä hymyili ja sanoi: - Selvä! Tomin isän auto ajoi kohti Ihmevaaraa. Ja kas: auton katolla oli Tomin lempikaappi! Kaatopaikan korkeimmalla kohdalla seisoi Lilli hieman suruissaan. Se oli juuri menettänyt ystävän. Vanha vartijakin oli surullinen. Hän sanoi: - Tomin piti lähteä, Lilli. Hänellä on nyt tärkeä tehtävä! - Tärkeä tehtävä, sanoi Lilli hiljaa. 19

20 Auto ajoi pois, kauas kaatopaikalta. Tomi katseli taivasta auton ikkunasta. - Isä ja äiti, haluatteko kuulla kolme salaisuutta? - Kolme salaisuuttako? Kerro pois, Tomi, me kuuntelemme. 20