SUOMEN JULKISHALLINNON KEHITTÄMINEN OECD:N NÄKÖKULMA

Samankaltaiset tiedostot
Palvelut kansantaloudessa kasvu ja rakennemuutos

Suomen logistinen kilpailukyky SKAL:n Juhlaseminaari Teppo Mikkola 60 vuotta Helsinki, Professori Lauri Ojala

Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin. TELA-seminaari OLLI KANGAS

Osaamiskeskittymät rakenteiden uudistaminen. Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Vaasa Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen

Suomi globaalissa kilpailussa-mikä siivittää uuteen nousuun? Piritta Sorsa OECD Economics Department

aineksina Esitelmän pääpiirteet

Kasvupoli*ikkaa. Anni Huhtala Luento Aalto-yliopistossa Suomen talous ja talouspoli*ikka -kurssi

Autovalintoihin ja ajotapaan vaikuttaminen. Viisaan liikkumisen koordinaatioryhmä (VILI)

Vanhempien koulutustaso vaikuttaa yksilön koulutuspolkuun voimakkaasti myös Suomessa

Tieteen, Teknologian ja Innovoinnin tilastointi EUROSTATissa Veijo Ritola, Eurostat - Innovation and information society

Terveydenhuollon haasteita ja ongelmia. Perjantai-yliopisto Juha Teperi

Kelan rooli terveyspalvelujen rahoittajana. Hennamari Mikkola, KTT, dosentti Terveysturvan tutkimuksen päällikkö

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTO

.DODVWXV YXRQQD WRGHWXW YDNDYDD <.3Q VllQW MHQ ULNNRPLVWD NRURVWDYDW XXGLVWXNVHQ WDUYHWWD

Energiatehokkuuden parantaminen korjausten ja muutosten yhteydessä

Energiatehokkuus ajoneuvohankinnoissa. Energiatehokkuus julkisissa hankinnoissa seminaari, Tre Vesa Peltola, Motiva Oy

Saksa Euroopan kehityksen veturi

FI Euroopan unionin virallinen lehti SÄÄNTÖJEN LAADINNASTA VASTAAVAN JOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/04)

TKI-kentän muutokset ja mahdollisuudet ammattikorkeakouluille Johtaja Riitta Maijala. AMK-päivät, Lahti,

Lähes nollaenergiarakennukset. -lainsäädäntötyö käynnissä. Teppo Lehtinen

PLANTRONICS PULSAR 260

Eurokolikot Päivitetty Vuosi Arvo Maa Miljoonaa Variantti Huomioitavaa Kuntoluokka Hinta Linkki BELGIA snt BEL 235,2000 Isot tähdet

Avoimen tiedon ohjelma Anne Kauhanen-Simanainen

KÄYTTÖOPAS Plantronics VoYaGEr 510-UsB BLUETOOTH -kuulokejärjestelmä 0 0 0

VOYAGER 510 BLUETOOTH - KUULOKEJÄRJESTELMÄ. Käyttöopas

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Teknologiateollisuuden näkymiä. Juha Ylä-Jääski

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Nollaenergiarakentaminenja FinZebhanke. Sähköurakoitsijapäivät , Tampere Yli-insinööri Jyrki Kauppinen

Taloudellinen tilanne ja näkymät

Kaksoisura maailmalla. Jari Lämsä & Tuuli Merikoski

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu

Julkistalouden kurssi KEVÄT 2015

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. Jyväskylä

Suomen rakennuskanta on melko nuorta 3

Huippu-urheilujärjestelmien kv. viitekehys. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Turvallisen ja taloudellisen ajon koulutus - ECOWILL-projekti ja mitä sen jälkeen?

FI Euroopan unionin virallinen lehti HYVÄKSYNNÄSTÄ VASTAAVAN JOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/02)

Veterans Elination Heat results (first 60 go through to semi-finals)

ASUNTOTUOTANNON MENNEET JA TULEVAT TRENDIT

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTO

Syntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori

TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSLOUKKAUSTEN TALOUDELLISET KUSTANNUKSET ÄLYPUHELINALALLA

Miten suomalaista terveysjärjestelmää tulisi kehittää?

K1 Men s Final Results. Rank Name Country Run 1 Run 2 Run 3 Final Score 1 Peter Csonka SVK GBR

NORWELL. Pohjoismainen malli paineen alla mutta muutoskykyinen Vesa Vihriälä. 28 toukokuuta Hållbar nordisk välfärd

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti

voimen tiedon ohjelma

Kansliapäällikön puheenvuoro

Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus

Sähköisistä äänestyksistä muissa maissa

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON VALITUSLAUTAKUNNAN JÄSENYYTTÄ KOSKEVA KIINNOSTUKSENILMAISUPYYNTÖ (2004/C 249 A/02)

#Hallintoavoimeksi Taustamuistio avoimen hallinnon IV kansallisen toimintaohjelman laadinnan tueksi

Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

Avoimen tiedon ohjelma (LUONNOS)

Miksi Avointa Dataa? 11/15/13 Heikki Sundquist

Suomalaisen hyvinvointivaltion poliittinen historia: lyhyt mutta huikea oppimäärä

VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSTIETEEN LAITOS

Ihmisen vai ympäristön ehdoilla? Tarja Takki Halton Group New Ventures

JHS XXX Avointen tietoaineistojen käyttölupa. Anne Kauhanen-Simanainen

Avoimuus, luottamus ja jatkuva vuoropuhelu hallinnon uudistamisen kulmakivinä. Keskushallinnon uudistus Asiakkuusstrategia Avoin hallinto

Avoimen tiedon ohjelma Tausta ja tavoitteet. Kohti rajoja ja niiden yli Kirjastoverkkopäivät 2013

Avoin hallinto Rovaniemi VM/VKO

KEHITYSTALOUSTIEDE. Tuomas Malinen TTS-kurssi

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

DUE-CI ELECTRONIC snc 150 DUE-CI ELECTRONIC

Käyttöoppaasi. HP deskjet 970c

KÄYTTÖOPAS. Plantronics DA45 TM D261N TM

MTJ paikallisen ja valtakunnallisen yhteentoimivuus ja avoimuus

EUROOPAN PARLAMENTTI

Yleisten kartastotöiden strategia Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön

Suomen asema kansainvälisessä kilpailussa

futureimagebank.com TASKUTILASTO

Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi

1(7) Valtiovarainministeriö

FRI 28 JUN Start Time 10:00. Start List. Subdivision 1 of 5 - Rotation 1 of 4. Bib Name. Bib Name

LAJILIITTOJEN / LAJIEN VALTIONAPU:

Global value chains - hankkeita. Samuli Rikama

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

4. DISTANCE RANKING LIST + RED GROUP LADIES (VALID PERIOD IV)

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin ICT-johtaja Timo Valli

Tämän teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.

Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2050

RHYTHMIC GYMNASTICS WORLD CUP CAT. B in Espoo (FIN) Seniors Groups Apparatus Final SUN 28 FEB Results. D Score. NOC Code

Julkisen hallinnon tietolinjaukset ja uusi tutkijapalvelu. Anne Kauhanen-Simanainen

TIEDE - UUSI JOKAMIEHENOIKEUS! Kansalaiset ja avoin tieto

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa

Sektoritutkimusohjelman ilmastoskenaariot SETUKLIM

CRAMO OYJ KAUPPA 2010 SEMINAARI Vesa Koivula Toimitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS

W3C ja alueellinen standardointi

Kartta 1: Asukas- ja aluekohtainen BKT (OVS), Index, EU-25 = 100 < >= 125 MT: Source: Eurostat.

muutos *) %-yks. % 2017*)

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

MCDC-kampanjan koordinaatiokokous 1/ klo

SÄHKÖISET PALVELUT LAAJEMMIN KÄYTTÖÖN

Sääntely, liikasääntely ja talouskasvu. Erikoistutkija Olli Kauppi KKV-päivä kkv.fi. kkv.fi

OECD:n SUOMEN TALOUSKATSAUS 2018

3 19 SUI 85 Sarah ZOLLER 16,35 86 Delia DURRER 16,23 87 Luc RODUIT 16,02 88 Maxime GLASSEY 16,10 64,70

Transkriptio:

SUOMEN JULKISHALLINNON KEHITTÄMINEN OECD:N NÄKÖKULMA Mari Kiviniemi OECD:n apulaispääsihteeri Helsinki, 17.8.2016 Mari Kiviniemi

Vuoden 2015 Suomen julkishallintoa koskeva arvio: pääsuositukset Yksi hallinto yksi strategia Eriytyneistä toimintalohkoista kohti yhtenäisempää politiikkaa Selkeä suunnitelma uudistusten edistämiseksi Yhteisiin arvoihin perustuva vahva tietoinfrastruktuuri Tuumasta toimeen (suosituksista muutoksiksi) 2

Kuinka valtiot voivat vastata hallinnollisiin haasteisiin? Hallinnon tulee toimia nykyistä: Strategisemmin Koordinoidummin ja osallistavammin Digitaalisemmin Enemmän tietoon perustuen 3

1) STRATEGISEMPI HALLINTO Kuinka pitkälle strateginen tulevaisuusvisio ulottuu (21 vastausta) 1 5 vuotta 6 10 vuotta 11 20 vuotta Yli 20 vuotta Lähde: 2013 OECD Survey of Centres of Government 4

Estonia 2) KOORDINOIDUMPI JA OSALLISTAVAMPI HALLINTO 70 prosentissa OECD-maista valtioneuvoston ytimellä on verrattain vähäiset mahdollisuudet sektoriministeriöiden välisen koordinaation varmistamiseksi Valtioneuvoston ytimen vaikutusvalta sektoriministeriöiden välisen koordinaation edistämiseksi High 11.1% Portugal 29.6% Moderate Low 59.3% Lähde : 2013 OECD Survey on the Organisation and Functions of the Centre of Government 5

2) KOORDINOIDUMPI JA OSALLISTAVAMPI HALLINTO Kansalaisten mielipiteitä kuullaan OECD-maissa yleensä valmistelun edettyä jo pitkälle... % OECD countries 70,0 60,0 50,0 40,0 Kaikki lait ja säännökset For all regulations Ongelmien ja mahdollisten hallinnollispoliittisten ratkaisuiden identifiointiin tähtäävät konsultaatiot (%:a OECD-maista) 65,7 Erittäin tärkeät lait ja säännökset For major regulations Konsultaatiot laki- tai säännösesityksiin liittyen (%:a OECD-maista) 51,4 30,0 20,0 10,0 2,9 5,7 0,0 Primaarilainsäädäntö Primary laws Alemmantasoiset Subordinate regulations säännökset Primaarilainsäädäntö Primary laws Alemmantasoiset Subordinate säännökset regulations Lähde: OECD, 2014 Survey on regulatory practices and procedures 6

3) DIGITAALISEMPI HALLINTO Avoin data etenee myös julkishallinnossa, mutta maiden välillä on suuria eroja siinä, kuinka paljon tietoaineistojen käytettävyyteen on satsattu 1 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0 OURdata Index: Mittaa hallinnollisen datan avoimuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja helppokäyttöisyyttä, 2014 Data Tiedon availability Data Tiedon accessibility Government Hallituksen support tuki to re-use olemassaolo saavutettavuus aineistojen jatkokäytölle No national OGD portal Lähde: 2014 OECD Survey on Open Government Data 7

ISL FIN SWE CZE FRA DNK IRL SVN SVK NOR TUR NZL GBR LUX AUT HUN NLD OECD EST PRT POL KOR ITA BEL GRC ESP MEX CHE DEU CAN AUS LVA 3) DIGITAALISEMPI HALLINTO Internetiä viranomaisvuorovaikutukseen käyttävien yritysten osuus (viimeisten 12 kuukauden aikana, tiedot vuodelta 2013) 100 % Obtaining Hankkii tietoja/lomakkeita information/forms Sending Lähettää filled täytettyjä forms lomakkeita 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Lähde: 2015 Government at a Glance, OECD ICT -tietokanta sekä Eurostat Information Society -tietokanta 8

4) ENEMMÄN TIETOON PERUSTUVA 9

CHE LUX CAN DEU NZL NOR NLD DNK IRL FIN SWE TUR AUS GBR BEL AUT GRC CZE OECD ISR JPN USA EST FRA CHL HUN SVK ESP ITA KOR MEX POR POL SVN Miksi hyvä hallinto on tärkeää? Kansalaisten luottamus on heikentynyt Maan hallituksen nauttima luottamus vuonna 2015 ja muutos vuodesta 2007 (Niiden vastaajien %-osuus, jotka ilmoittivat luottavansa maansa hallitukseen) 90 80 70 60 50 40 2015 2007 30 20 10 0 Source: Gallup World Poll 10

Elämänlaatu Suomessa (suhteessa muihin maihin) Diagrammi kuvaa Suomen hyvinvointivahvuuksia ja -heikkouksia suhteessa kaikkiin OECD-maihin. Pidempi viiva tarkoittaa tilanteen olevan Suomessa keskimääräistä parempi ja lyhyempi keskimääräistä heikompi. 11 Lisää tietoa löytyy osoitteesta www.oecd.org/statistics/hows-life-2015-country-notes-data.xlsx

Alueelliset työttömyyserot OECDmaissa Alueellinen työttömyysaste, 2014 Lähde: OECD Regions at a Glance 2016 12

KIITOS! Lisää tietoa @marikiviniemi 13