KIRJALLINEN KYSYMYS 947/2002 vp Satovahinkojen korvaamisen periaatteet Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on korvattu satovahinkoja viljelijöille valtion varoista 1950-luvulta lähtien. Laki ja asetus asiasta annettiin vuonna 1975 (530/1975 ja 820/1975), ja niitä on sittemmin uudistettu. Satovahinkokorvauksia voidaan maksaa viljelijästä riippumattoman, poikkeuksellisen suuren luonnonolojen vaihtelun aiheuttamista vahingoista kasvavalle tai korjuuvaiheessa olevalle sadolle. Valtion talousarvioon on vuosittain otettu korvausten suorittamista varten noin 20 miljoonan markan suuruinen siirtomääräraha, ja sitä on voitu tarvittaessa korottaa. Satovahinkokorvausta voidaan maksaa vahingon ylittäessä 30 % tilan normaalin sadon arvosta. Tämän omavastuuosuuden ylittävästä osasta korvataan valtioneuvoston määräämä osuus, joka on viime vuosina ollut 90 %. Viimeisessä satovahinkolain uudistuksessa myös laadulliset satovahingot otettiin mukaan ja korvattaviksi silloin, kun sato ei laatunsa puolesta ole kelvollista mihinkään käyttötarkoitukseen. Korvausta maksetaan vain sellaisille tuotannonaloille, joilla viljellään paikkakunnan tavanomaisen viljelytavan mukaisesti. Samoin otetaan huomioon eri kasvilajien soveltuvuus viljelyyn maan eri osissa. Satokorvauslain piiriin kuuluu lain ensimmäisen momentin yleisten säännösten mukaan viljalajimme, yleisimmät vihannekset sekä herukat, joiden yhteydessä mainitaan erikseen, että "herukat, joita viljellään kiinteähintaisessa sopimusviljelyssä tai järjestelmässä, jossa viljelijä toimittaa edellä mainitut tuotteensa markkinoille hedelmä- ja vihannesalan yhteisistä markkinajärjestelyistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2200/96 tarkoitetun hyväksytyn tuottajaorganisaation kautta (15.5.1998/335)." Viime kevään hallat tuhosivat monilla alueilla koko herukkakukinnon, eikä satoa tänä vuonna tullut. Paikalliset TE-keskukset eivät ole suostuneet edes käsittelemään viljelijäin jättämiä satovahinkokorvaushakemuksia vedoten siihen, että marjasato oli mennyt aiempina vuosina torimyyntiin eikä viljelijöillä ollut sopimusta minkään marjanpuristamon kanssa. Tiedossa olevat viljelijät ovat aina maksaneet veronsa myydyistä marjoista saaduista tuloista, joten sillä ei pitäisi olla väliä, myydäänkö marjat sopimusmyyntinä tietylle jalostajalle vai suoraan kuluttajille torilla tai tilamyyntinä. Yleensä tämänkaltaiset marjanviljelyyn erikoistuneet tilat ovat pieniä perheyrityksiä, joissa kato iskee rajusti muutenkin alhaiseen ansiotasoon. Satoa ei joka tapauksessa ole tullut, ja viljelijän kuuluu saada korvauksia menetetyistä ansioista. Muutenkin tämänlaatuista omatoimista markkinointia tulisi kaikin keinoin tukea ja parantaa niiltäkin osin maaseudun elinvoimaisuutta ja monimuotoisuutta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Ovatko paikalliset TE-keskukset toimineet oikein ja kuinka ylipäätään voi olla mahdollista, että marjanviljelijä ei saa satovahinkokorvauksia menetetystä herukkasadosta vain sen takia, että hänen Versio 2.0
tuottamansa marjat ovat menneet torimyyntiin eikä hänellä ole ollut sopimusta jonkin marjanpuristamon kanssa ja mihin toimiin hallitus ryhtyy tämän viljelijät eriarvoiseen asemaan asettavan selkeän epäkohdan korjaamiseksi? Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2002 Seppo Lahtela /kesk Esa Lahtela /sd Lauri Oinonen /kesk 2
Ministerin vastaus KK 947/2002 vp Seppo Lahtela /kesk ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Seppo Lahtelan /kesk ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 947/2002 vp: Ovatko paikalliset TE-keskukset toimineet oikein ja kuinka ylipäätään voi olla mahdollista, että marjanviljelijä ei saa satovahinkokorvauksia menetetystä herukkasadosta vain sen takia, että hänen tuottamansa marjat ovat menneet torimyyntiin eikä hänellä ole ollut sopimusta jonkin marjanpuristamon kanssa ja mihin toimiin hallitus ryhtyy tämän viljelijät eriarvoiseen asemaan asettavan selkeän epäkohdan korjaamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Voimassa olevat laki satovahinkojen korvaamisesta (530/1975) ja vastaava asetus (820/1975) on säädetty aikana, jolloin Suomi ei vielä ollut Euroopan unionin jäsenmaa ja jolloin maassamme harjoitettiin kansallista maatalouspolitiikkaa. Tyypillistä tuolle ajalle oli, että keskeisimpien maataloustuotteiden, niin sanottujen tavoitehintatuotteiden osalta vahvistettiin maataloustulosopimuksessa sovittu kiinteä tavoitehinta, joka käytännössä muodostui tuotteesta maksettavaksi markkinahinnaksi. Muiden tuotteiden osalta markkinahinta muodostui enempi markkinalähtöisesti vaihdellen kysynnän ja tarjonnan sekä sesongin mukaisesti. Tällaisia tuotteita olivat erityisesti sellaiset avomaan puutarhatuotteet ja viljellyt marjat, joita markkinoitiin torimyynnissä. Kiinteähintaisia sopimuksia marjanviljelyssä käytettiin taas silloin kun tuotteet markkinoitiin teollisuuden raaka-aineeksi. Kiinteähintaisessa sopimustuotannossa tuotteen myyntihinta jää merkittävästi alhaisemmaksi kuin markkinoitaessa tuote torimyynnissä. Vastaavasti voidaan todeta, että sopimustuotannossa tuotantomäärät tuottajaa kohti ovat keskimäärin suurempia kuin tuotannossa, joka markkinoidaan torimyyntinä. Sopimustuottajilla voi olla myös osa tuotannosta sellaista, joka markkinoidaan torimyyntinä. Syynä siihen, että torimyynti on jätetty satovahinkokorvauksen ulkopuolelle, voidaan ensinnäkin pitää sitä, että torimyynnissä saatava taloudellinen tulos sadon onnistuessa on suhteellisesti aivan eri luokkaa kuin sopimusviljelyssä. Samoin luotettavan yksikköhinnan määrääminen sellaiselle tuotteelle, jonka hinta määräytyy markkinoilla, on satovahinkojen korvausjärjestelmää varten erittäin vaikeaa. Ajatuksena on myös ollut, että markkinalähtöisessä tuotannossa, jossa on mahdollisuus saada sopimustuotantoa parempaa tuottoa, on olemassa epäonnistuttaessa suurempi riski. Nykyisen satovahinkojärjestelmän lähtökohtana on perusmaataloustuotteiden tuotannon turvaaminen Voimassa olevilla säännöksillä on ollut myös tavoitteena edistää ja turvata sopimustuotantoa ja hallittua tuotteiden markkinointia. Voimassa oleva korvausjärjestelmä on tarkoitettu korvattavaksi 21.12.2000 annetulla lailla satovahinkojen korvaamisesta (1214/2000). EY:n komissio on nyttemmin hyväksynyt uuden tukijärjestelmän. Laki ja sen nojalla annettavat asetukset on tarkoitus saattaa voimaan siten, että niitä voidaan soveltaa vuonna 2003 ilmeneviin satovahinkoihin. Kysymyksessä tarkoitettu asia kuuluu asetuksella säädettäviin ja siitä on tarkoitus päättää satovahinkoneuvottelukunnan annettua esityksensä kyseisiksi säädösehdotuksiksi. 3
Ministerin vastaus Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2002 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 4
Ministerns svar KK 947/2002 vp Seppo Lahtela /kesk ym. Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Seppo Lahtela /cent m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 947/2002 rd: Har de lokala TE-centralerna handlat rätt och hur är det över huvud taget möjligt att bärodlare inte beviljas skördeskadeersättning för förlorad vinbärsskörd endast på den grund att de bär de producerat har gått till torgförsäljning och att de inte har ingått något kontrakt med ett musteri och vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att avhjälpa detta uppenbara missförhållande som leder till att odlarna inte behandlas lika? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Gällande lag om ersättande av skördeskador (530/1975) och motsvarande förordning (820/1975) stiftades då Finland ännu inte var medlem av Europeiska unionen och då nationell jordbrukspolitik bedrevs i vårt land. Typiskt för den tiden var att i fråga om de viktigaste jordbruksprodukterna, s.k. riktprisprodukter fastställdes i lantbruksinkomstavtalet ett fast pris, som i praktiken var det marknadspris som skulle betalas för produkten. I fråga om övriga produkter bestämdes marknadspriset mera utgående från marknaden enligt utbud och efterfrågan samt säsong. Dylika produkter var i synnerhet trädgårdsprodukter som odlas på friland och odlade bär vilka marknadsfördes genom torgförsäljning. Kontrakt för bärodling med fasta priser användes i sådana fall då produkterna marknadsfördes såsom råvaror för industrin. Vid kontraktsodling med fasta priser blir produktens försäljningspris betydligt lägre än då produkten marknadsförs genom torgförsäljning. På motsvarande sätt kan man konstatera att vid kontraktsodling är produktionsmängderna per producent i medeltal större än vid sådan produktion som marknadsförs genom torgförsäljning. En del av kontraktsodlarnas produktion kan också marknadsföras genom torgförsäljning. Orsaken till att skördeskadeersättning inte omfattar torgförsäljning kan främst anses vara den att det ekonomiska resultatet vid torgförsäljning, då skörden lyckas, är proportionellt av en helt annan klass än vid kontraktsodling. Dessutom är det verkligt svårt att med tanke på systemet med skördeskadeersättningar fastställa ett hållbart enhetspris på en sådan produkt, vars pris bestäms på marknaden. En tanke har också varit att riskerna är större vid misslyckanden när det gäller produktion som utgår från marknaden, där det finns en möjlighet att få bättre avkastning än vid kontraktsodling. Utgångspunkten för det nuvarande systemet med skördeskadeersättningar är tryggande av produktionen av basjordbruksprodukter. Avsikten med de gällande bestämmelserna har också varit att främja och trygga kontraktsodling och en balanserad marknadsföring av produkter. Avsikten är att lagen om ersättande av skördeskador (1214/2000) som gavs den 21 december 2000 skall ersätta det gällande ersättningssystemet. EG-kommissionen har numera godkänt det nya stödsystemet. Avsikten är att lagen och de förordningar som utfärdas med stöd av den skall träda i kraft så att de kan tillämpas på skördeskador som uppkommer år 2003. Den fråga som avses i spörsmålet hör till sådana frågor som regleras genom förordning och avsikten är att fatta be- 5
Ministerns svar slut därom efter det att delegationen för skördeskador har gett sitt förslag till i fråga varande författningar. Helsingfors den 29 november 2002 Jord- och skogsbruksminister Jari Koskinen 6