Realizing American Utopia Finnish Cultural Institute in New York Museum of Finnish Architecture Yale School of Architecture EERO SAARINEN: AMERIKKALAISTA UTOPIAA TOTEUTTAMASSA on laaja suomalaisamerikkalainen näyttely- ja tutkimushanke. Se tarkastelee 1900-luvun tuotteliaimpiin, epäsovinnaisimpiin ja kiistellyimpiin kuuluvan mestarin mittavaa tuotantoa 1930-luvulta 1960-luvun alkupuolelle saakka. Huomion kohteena ovat niin Saarisen rakennukset kuin hänen uraauurtava huonekalusuunnittelunsa. Hankkeen tuloksena syntyy kuusiosainen kokonaisuus: Ensimmäinen suuri Saarisen koko uran kattava näyttely avataan Helsingissä vuonna 2006, jonka jälkeen se kiertää Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Esillä on täysimittaisia malleja, ennennäkemättömiä piirustuksia, pienoismalleja, valokuvia, liikkuvaa kuvaa sekä esineitä. Näyttelyyn teetettävä kolmiulotteinen installaatio tarkastelee Saarisen suhdetta toisaalta luontoon ja toisaalta tekniikan kehitykseen. Eero Saarista käsittelevää dokumenttifilmiä esitetään näyttelyn yhteydessä. Siihen liittyy Saarisen sukulaisten, kollegojen ja kriitikoiden haastatteluja. Kattava, runsaasti kuvitettu näyttelyluettelo, perusteos Eero Saarisesta, sisältää asiantuntija-artikkeleita sekä täydellisen työluettelon. Asiantuntijasymposiumiin Yalen arkkitehtikoulussa keväällä 2005 osallistuu kirjan kirjoittajien ja projektin yhteistyötahojen edustajien lisäksi useita tunnettuja arkkitehteja. Eero Saarisesta laadittavaan verkkosivustoon tulee tiedostoja ja kuvia sekä Saarista koskeva bibliografia. Sivusto tulee niin suuren yleisön kuin opiskelijoiden ja tutkijoidenkin käyttöön.
Projektin toteuttamista varten on Suomesta ja Yhdysvalloista koottu työryhmä, joka tarkastelee Saarisen työtä eri näkökulmista sekä 1900-luvun puolivälin kulttuuria suhteessa nykypäivään. Pääpaino on Saarisen globaalissa merkityksessä. Saarisen tuotannon tyylillisessä moninaisuudessa ja hänen yhteistyöpainotteisessa toimintatavassaan on yhtymäkohtia nykyajan suunnittelukäytäntöihin. Projekti pyrkii luomaan ajankohtaisen ja kriittisen katsauksen modernismia voimakkaasti muovanneeseen vaiheeseen, jonka vaikutus jatkuu edelleen. Hanke käynnistyi vuonna 2002 Kevin Rochen lahjoitettua Yalen yliopistolle entisen työtoverinsa koko arkiston. Tämä maailman laajin Saarista koskeva aineistokokonaisuus tulee nyt ensi kertaa yleisön ulottuville näyttelyn ja kirjan välityksellä. Projektissa hyödynnetään myös muita suuria kokoelmia, joihin kuuluvat Cranbrookin taideakatemian arkisto Bloomfield Hillsissä Michiganissa, Smithsonian Institution Washingtonissa sekä Saarisen asiakasyritysten arkistot. Näyttelyn järjestävät yhteistyössä Suomen kulttuuriinstituutti New Yorkissa, Suomen rakennustaiteen museo ja Yalen yliopisto. Se avataan Helsingissä syksyllä 2006, jonka jälkeen näyttely kiertää Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Projektiin on saatu avustus Suomen Kulttuurirahastosta ja suuri tutkimusapuraha Gettysäätiöltä. TAUSTAA Eero Saarinen oli aikansa maineikkaimpia arkkitehteja niin kotimaassaan Yhdysvalloissa kuin ulkomaillakin siitä huolimatta, että hänen uransa katkesi kuolemaan jo 51 vuoden iässä 1961. Sodan jälkeen Saarinen suunnitteli rakennuksia, joista tuli sekä vahvoja Yhdysvaltojen identiteetin symboleja että kansainvälisesti erittäin tunnettuja.tällaisia ovat 630 metriä korkea teräksinen St. Louis Gateway Arch (1948 64), joka rakennettiin Mississipin varteen muistoksi maan laajentumisesta länteen, alumiinista ja lasista toteutettu General Motorsin tekninen keskus (1948 56) Detroitin liepeillä Michiganissa jota sen ajan kriitikot luonnehtivat teollisuuden Versaillesiksi sekä New Yorkin John F. Kennedyn lentokentän TWA-terminaali (1956 62), jonka dynaamisesti muotoillut betoniseinät korostivat kansainvälisten lentojen hohdokkuutta. Saarinen ei pyrkinyt yhteen yhtenäiseen tyyliin vaan suosi vaihtelevaa ilmaisua. Omien sanojensa mukaan hän sai inspiraationsa kunkin suunnitteluhankkeen ainutlaatuisesta sijainnista, tilaohjelmasta ja hengestä. Hän noudatti joitakin modernismin tärkeimpiä ohjenuoria, kuten uuden rakennustekniikan hyödyntämistä, mutta hylkäsi minimalismin ja korosti sen sijaan veistoksellisuutta, metaforisuutta ja historiallisuutta. Saarisen tapa hoitaa arvovaltaisilta yrityksiltä (General Motorsilta, IBM:ltä, CBS:ltä) saamiaan tehtäviä vei Mies van der Rohen less is more -estetiikkaa uusille, yllättäville urille. GM:n tiilijulkisivuihin hän
kehitteli rohkean, uusimpiin automalleihin sointuvan väripaletin, ja Deere & Companyn uusi pääkonttori (1957 63) Molinessa Illinoisissa sai pintaansa patinoitunutta terästä, joka assosioituu yhtiön valmistamien maatalouskoneiden karheuteen. Yalessa sijaitseva David S. Ingallsin jäähalli (1953 59) ja Dullesin kansainvälinen lentoasema (1958 62) taas osoittavat Saarisen hallinneen mestarillisesti dynaamiset muodot. Knoll Internationalille vuonna 1958 suunnitellut yksijalkaiset tuolit ja pöydät pyrkivät orgaanisiin avaruusajan muotoihin. Massachusettsin teknillisen korkeakoulun pyöreä tiilikappeli (Kresge Chapel, 1953 56) ja Yalen betonista ja kivestä toteutetut yliopistorakennukset (Morse ja Stiles - asuntola, 1958 62) taas mukautuivat perinteikkäisiin yliopistoympäristöihinsä avoimen historistisina. Saarisen tyylivaranto edusti Yhdysvaltojen sodanjälkeistä ihanneyhteiskuntaa, joka oli avoin ja monimuotoinen ja tarjosi rajattomat mahdollisuudet. Avainasemassa ihanteen projisoinnin onnistumisessa olivat visionaariset liikemiestoimeksiantajat esimerkiksi IBM:n Thomas J. Watson ja CBS:n Frank Stanton. Kumpikin johti edistyksellisen tekniikanalan (tietokoneen ja television) kehitystä. Saarinen teki tiiviisti yhteistyötä tilaajien kanssa, ja hän käytti edistyksellistä rakennustekniikkaa ja -mekaniikkaa yrityspuistoissa sijaitsevissa toimistotaloissaan. Toisaalta hän kuitenkin oli vapaa, luova individualisti. Saarinen ja hänen työnsä edustivat kapitalistista utopiaa, Amerikkaa, joka on aina uusi ja dynaaminen. Saarinen oli myös sinut median kanssa. Hän sai valtavasti palstatilaa, mikä ennakoi hänen nykyistä asemaansa merkkirakennusten sunnittelijana. Vuonna 1956 hän esiintyi sellaisissa suosituissa lehdissä kuin Vogue, Playboy, The New York Times Magazine ja Time, ja lehdet julistivat hänet aikansa merkittävimmäksi arkkitehdiksi niin uranluojana kuin taiteilijanakin. Samaan aikaan ja kuolemansa jälkeenkin häntä kritisoitiin siitä, ettei hän piitannut modernismin tasa-arvoideaalista, että hän jätti huomiotta veistoksellisia mestariteoksiaan ympäröivän kaupunkirakenteen ja että hänen tuotantonsa oli esteettisesti ristiriitaista. Hänet on myös luettu sellaisiin sodanjälkeisen Amerikan modernisteihin, jotka kaupallistivat Euroopan modernismin sosialistiset ihanteet ja pyrkivät sitten kiinnittämään rakennuksiin merkityksiä erityisesti korostamalla symbolista muotoa rakenteellisen logiikan kustannuksella. Tähän mennessä Saarisen työ on saanut vaihtelevaa huomiota arkkitehtuurilehdistössä, ja tärkeimmissä 1900-luvun arkkitehtuuria käsittelevissä teoksissä hänen esittelynsä rajoittuu muutamaan tunnettuun rakennukseen. NÄYTTELY Näyttelyssä esitellään Saarisen koko tuotanto, yli 50 rakennusta tai suunnitelmaa. Näin on nyt ensi kertaa mahdollista arvioida hänen kokonaispanostaan sodanjälkeiseen moderniin arkkitehtuuriin.
Näyttely jakautuu kahteen osaan. Suunnitelmia sodanjälkeiseen Amerikkaan keskittyy rakennustyyppeihin ja valaisee Saarisen arkkitehtuurin laaja-alaisuutta sekä sen kulttuurista ja yhteiskunnallista merkitystä. Arkkitehti ja hänen piirinsä käsittelee Eero Saarista ja hänen lukuisia työtovereitaan, joihin kuului isä Elielin, Cranbrookin taideakatemian suunnittelijan, lisäksi taiteilijoita, kuten Alexander Calder, maisema-arkkitehteja, kuten Dan Kiley, ja huonekalusuunnittelijoita, kuten Charles ja Ray Eames. Näyttely ei monografianäyttelyiden tavanomaiseen tapaan perustu kronologiaan vaan jakautuu neljään pääteemaan: Monumentaalisuus Toisen maailmansodan jälkeen arkkitehdeilta ryhdyttiin tilaamaan tärkeitä julkisia rakennuksia. Sukupolvensa muiden arkkitehtien tapaan Saarinen etsi ratkaisuja monumentaalirakennusten arkkitehtuuriin modernismin ideologiaan sopivalla tavalla. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ulkomaisissa lähetystörakennuksissa pyrittiin ilmentämään maan taloudellista ja poliittista mahtia sotaa edeltäneiden hallitusten suosimasta klassismista poikkeavalla tavalla. Orgaanisuus Saarisen työssä orgaanisuus tulee esiin kolmella tavalla: kaarevina muotoina, kuten yksijalkaisissa huonekaluissa ja rakennuksista esimerkiksi TWA:n terminaalissa; pyrkimyksenä kokonaisvaltaiseen ympäristöön, jollaista edustaa General Motorsin teknisen keskuksen muodostama arkkitehtuurin, maiseman, taiteen ja sisustuksen saumaton kokonaisuus; sekä hänen yhteistyöhakuisuutenaan eli työskentelynä yhdessä insinöörien, taitelijoiden ja maisemasuunittelijoiden kanssa. Tyyli Saarisen kiistelty viehtymys kehittää jokaista sunnittelutehtävää varten uusi tyyli joka vaihteli TWA:n terminaalin ylenpalttisesta veistoksellisuudesta Yalen yliopistorakennusten historismiin on parhaiten ymmärrettävissä pyrkimyksenä monipuolistaa modernismin muotokieltä ja irrottautua kansainvälisestä teräs- ja lasitornien hallitsemasta toimistoarkkitehtuurista. Tekniikka Laatiessaan suunnitelmia johtaville korkean teknologian yhtiöille Saarinen koetteli rakennustekniikan äärimmäisiä rajoja. Hän oli tunnettu teknisestä innovatiivisuudestaan, ja yhdessä toimistonsa kanssa hän teki uraauurtavaa työtä käyttäessään patinoitunutta terästä Deere & Companyn pääkonttorissa, rakenteeltaan auton tuulilasia muistuttavia ikkunoita General Motorsin teknisessä keskuksessa ja maailman ohuinta, alle puolen tuuman paksuista ulkoseinää IBM:n uudisrakennuksessa (1956 59) Rochesterissa Minnesotassa.
INTERAKTIIVINEN INSTALLAATIO Näyttelyyn tuleva interaktiivinen installaatio valaisee Saarisen oman toimiston toimintaa 1950-luvulla. Siinä kiteytyy tuon hedelmällisen ajan intensiivisyys. Saarisesta maalataan kuvaa analysoiden ja antaen arvoa sekä luonnon huomioon ottamiselle että kiinnostukselle teknisiä innovaatioita kohtaan. Installaatio tuo mieleen jäästä kairatun näytteen, johon kerrostuneet tapahtumat muodostavat aineellisen aikajanan. Huomattavimmat tapahtumat merkitään metallisuikalein, joita koskettamalla saadaan esiin tietoa. Installaatio välittää elävän kuvan Saarisesta ja hänen työstään lukuisten kontekstiviittausten ja tarinoiden kautta. DOKUMENTTIFILMI Eero Saarisen elämää ja työtä tarkasteleva dokumentti (Bill Ferehawk, Edward Moore ja Bill Kubota yhteistyössä PBS:n kanssa) käsittelee hänen rakennuksiaan niiden kulttuurikontekstissa ja lisäksi sitä kokonaisvaltaista 24 tuntia vuorokaudessa vaatinutta prosessia, jonka tuloksena ne ovat syntyneet. Saarisen tarina kerrotaan uusissa, tätä dokumenttia varten tehdyissä haastatteluissa. Niissä valaistaan hänen monipuolisuuttaan ja hänen huonosti ymmärrettyä mutta innovatiivista suunnitteluprosessiaan. Dokumentti liittyy näyttelyn siihen osaan, joka käsittelee Saarista henkilönä ja hänen ympäristöään. Henkilökohtaisia näkökulmia ja arvioita esittävät sellaiset avainhenkilöt kuin tytär Susan, läheinen perheystävä Florence Knoll Bassett, kriitikot Vincent Scully ja Allan Temko sekä arkkitehdit Kevin Roche, Cesar Pelli ja Ralph Rapson, jotka aloittivat uransa Saarisen toimistossa. Mukana on myös uutta kuva-aineistoa, joka esittelee Saarisen rakennuksia nykytilanteessa. Dokumentin haastatteluaineisto tallennetaan kokonaisuudessaan Yalen yliopiston arkistoon. NÄYTTELYLUETTELO Eero Saarinen: Realizing American Utopia -kirja käsittelee samoja teemoja samalla tavoin jäsennettynä kuin näyttely. Se jakautuu rakennuksiin keskittyvään osaan ja Saarisen lähiympäristöä käsittelevään osaan. Ensimmäinen osa koostuu neljästä artikkelista, joissa käsitellään Saarisen valtiolle, liike-elämälle, asumiseen ja yhteisöille suunnittelemia rakennuksia. Kirjoittajat ovat projektin tutkijaryhmän jäseniä. Toisessa osassa on lyhyempiä artikkeleita Saarisesta henkilönä sekä hänen perhe-, kollega-, asiakas- ja lehdistösuhteistaan. Näiden kirjoittajina on sekä projektin tutkimusryhmän jäseniä että ulkopuolisia asiantuntijoita ja tutkijoita. Kolmas osa on kuvitettu täydellinen työluettelo, joka on varustettu lyhyin selostustekstein. Liiteosa sisältää valikoiman Saarisen kirjoituksia sekä dokumenttifilmin haastatteluja.
SYMPOSIUM Yalen arkkitehtikoulussa huhtikuussa 2005 järjestettävän tutkijasymposiumin ohjelmassa on tutkijoiden ja kirjoittajien esitelmiä, dokumenttifilmin esittely sekä keskustelu, jossa ovat mukana Saarisen työtoverit Kevin Roche, Cesar Pelli, Robert Venturi ja Harold Roth. Symposium huipentuu paneelikeskusteluun, jossa merkittävät nykyarkkitehdit kertovat Saarisen merkityksestä heille itselleen. VERKKOSIVUSTO Projektin tutkimustyön tueksi laaditaan internetsivusto. Sivuja täydennetään jatkuvasti, ja aineisto on koko tutkimusryhmän käytössä. Tuloksena syntyy kattava tiedosto, joka näyttelyn avautuessa vuonna 2006 saatetaan myös suuren yleisön, opiskelijoiden, tutkijoiden ja kaikkien Saarisen arkkitehtuurista kiinnostuneiden käyttöön. www.eerosaarinen.net LISÄTIETOJA SUOMESSA Kristiina Nivari Suomen rakennustaiteen museo (09) 8567 5100 kristiina.nivari@mfa.fi