Päivämäärä Työllisyyttä edistävien hankkeiden avustusten myöntämisperusteet 2016

Samankaltaiset tiedostot
Päivämäärä. Työllisyyttä edistävien hankkeiden avustusten myöntämisperusteet

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien projektien kuntarahoituksen myöntämisperusteet vuodelle 2019

Päivämäärä. Ulkopuolisen rahoituksen hakeminen Työllisyyspalveluiden kehittämishankkeelle

Talousarvioesitys 2016

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

EUROOPPA-PÄIVÄ

Talousarvioesitys 2017

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen

Asiakirjayhdistelmä 2016

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

ESR Rahoituksen hakeminen

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely

Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen investointiohjelma 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2015

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö Health Accelerator -mentorointi)- hankkeen rahoituksesta (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut, AIKO, Pohjois-Savon

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Rakennerahastokausi elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Rahoituspäätös hankehakemuksesta 2015_001 / : Liikunta- ja urheilumatkailun kehittäminen

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

PÄÄTÖSLUETTELO Päätösluettelo. Päätöspvmväli Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös.

Lapin aluehallintovirasto

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?

Kyläverkkokoulutus Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kestävää kasvua ja työtä

Lapin aluehallintovirasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ Suomen rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Kaupunginlakimies päättää enintään euron määräisestä vahingonkorvauksen myöntämisestä.

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Transkriptio:

41 Dno Työllisyyttä edistävien hankkeiden avustusten myöntämisperusteet 2016 OUKA/350/02.05.01.03/2016 Sivu 1 Päätöshistoria Kehittämisjaosto 22.1.2016 6 Tiivistelmä Työllisyyttä edistävien hankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet vuodelle 2016. Esittelyteksti Nämä myöntämisperusteet koskevat EU:n rakennerahastojen ohjelmakauden 2014-2020 mukaisten ESR -hankkeiden ja työllisyyspoliittisella avustuksella tai muulla kansallisella rahoituksella toteutettujen työllistämishankkeiden kuntarahoitusosuuden myöntämistä. Työllistämishankkeita hallinnoidaan vuodesta 2014 alkaen kaupunginhallituksen hyväksymien kehittämissalkkujen kautta (KH 22.9.2014 384). Kehittämissalkut ovat: - Elävä ja monimuotoinen kaupunkikulttuuri - Kuntalaisen elämänhallinta- ja hyvinvointi - Ympäristö- ja ilmastoasiat sekä kestävä kehitys - Työllä hyvinvointia - Digitaalinen agenda Kehittämissalkut ovat osa kaupunkistrategian Oulu 2020 linjauksista johdettuja toteuttamis- ja toimenpideohjelmia. Työllä hyvinvointia salkun sisältöä ja hankkeita ohjaa kaupunginvaltuuston hyväksymä (kv 16.12.2013 169 ) työllisyysohjelma: Työllä hyvinvointia ja elinvoimaa 2013-2016. Työllisyysohjelman kolmena kärkitavoitteena on tehdä: 1) Oulusta uusien työpaikkojen tekemisen mallikaupunki 2) Oulusta elinvoimaisen asenteen mallikaupunki 3) Oulusta työn ja tekijän kohtaamisen mallikaupunki. Työllisyysohjelmaan on kirjattu 15 toimenpide-esitystä, jotka on tarkoitus saada käyntiin valtuustokauden 2013 2016 aikana. Työllä hyvinvointia kehittämissalkun hanketoiminta on osa työllisyysohjelman operatiivista toteutusta. Työllä hyvinvointia kehittämissalkun kautta tuetaan ensisijaisesti työllisyysohjelman kärkitavoitteisiin 2 ja 3 kohdistuvia hankkeita, joiden toimenpiteet kohdistuvat pääsääntöisesti nuorisotyöttömyyden sekä rakenne- ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen.

Sivu 2 Työllä hyvinvointia kehittämissalkun mukaisten hankkeiden rahoittamiseen on varauduttu kaupunginhallituksen kehittämissalkkujen määrärahan ja työllisyyden edistämiseen varatun määrärahan talousarvioissa. Työllisyyden edistämisen määrärahassa on käyttösuunnitelmassa vuodelle 2016 varattu kaupungin ulkopuolisten organisaatioiden hallinnoimien työllisyyshankkeiden rahoittamiseen yhteensä 250 000 euroa. Avustuksia myönnetään Oulun kaupungissa toteutettaville työllisyyshankkeille, jotka saavat joko kansainvälistä tai kansallista rahoitusta. Avustusten myöntämisperusteet vahvistetaan vuosittain ja ne tuodaan kehittämisjaoston ja kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Vuonna 2016 kehittämisjaosto päättää näiden myöntämisperusteiden ja Kh:n hyväksymän jatkodelegointia koskevan päätöksen mukaisesti (23.11.2015 445) kaupungin osallistumisesta ja kuntarahoitusosuuden myöntämisestä muiden toimijoiden toteuttamiin hankkeisiin, joissa kaupungin rahoitusosuus on yli 150 000 euroa. Osallistumisesta sellaisiin kehittämishankkeisiin, joissa kuntarahoitusosuus on enintään 150 000 euroa, päättää kaupunginjohtaja. Kehittämisjaosto päättää edelleen kokonaisuudessaan niistä työllisyys salkkuun kuuluvista hankkeista, jotka rahoitetaan työllisyyden edistämiseen varatusta määrärahasta. Työllä hyvinvointia salkkuun kohdistuvat kuntarahoitushakemukset toimitetaan Oulun kaupungin kirjaamoon, joka välittää ne Oulun kaupungin työllisyyspalveluille valmisteltavaksi ja työllisyyden edistämisen koordinaatioryhmän käsiteltäväksi. Koordinaatioryhmä arvioi hankkeiden soveltuvuutta Oulun kaupungin työllisyysohjelman mukaisiin tavoitteisiin ja sekä muihin rahoittamiinsa hankkeisiin nähden siten, että rahoitettavat hankkeet muodostavat tarkoituksenmukaisia kokonaisuuksia työllisyyden edistämisessä. Koordinaatioryhmä käsittelee ja valmistelee avustushakemukset kaupunginjohtajan ja kehittämisjaoston päätettäväksi. Vuosina 2010-2015 hyväksyttyjen hankkeiden rahoitusta jatketaan niiden voimassaoloajan edellyttäen, että hankkeet etenevät niille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Työllisyyttä edistävien hankkeiden avustusten yleiset myöntämisperusteet: 1) Avustuksen myöntäminen vaikuttaa merkittävästi työllisyyden edistämiseen Oulun kaupungissa.

Sivu 3 2) Hankkeiden tulee tukea Oulun kaupungin työllisyysohjelman 2013-2016 ja Työllä hyvinvointia kehittämissalkun mukaisia tavoitteita. Hankerahoituksessa painotetaan nuorisotyöttömyyden sekä rakenne- ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämistä koskevia tavoitteita. 3) Hankkeiden kuntarahoitusosuudesta on neuvoteltava kaupungin työllisyyspalveluiden kanssa etukäteen hankesuunnitteluvaiheessa. Mikäli neuvotteluja ei käydä, hankkeiden kuntarahoituksiin ei voida talousarviossa erikseen varautua. Kuntarahoitus voidaan myöntää myös laskennallisena osuutena joko kokonaan tai osittain. Oulun kaupungin tulee saada hyvissä ajoin tieto suunnitelluista hankkeista, jotta mm. kaupungin tilavaihtoehtojen käyttöä voidaan arvioida laskennallisen kuntarahoituksen mahdollisuutena. 4) Kuntarahoitus voidaan myöntää kullekin projektille enintään projektipäätöksessä myönnetylle ajalle. Vuosittain haettavien projektien jatkorahoitusten osalta edellytetään vuosittaista hakemista myös kuntarahoituksen osalta. Lisäksi kuntarahoituksen jatkumisesta on käytävä erikseen yhteistyöneuvottelut, mikäli hankkeen kohderyhmään, toimintaan tai kustannuksiin tulee oleellisia muutoksia projektin aikaisempien vuosien toimintaan nähden. 5) Hakija selvittää kuntarahoitushakemuksessaan koko projektin rahoitussuunnitelman sekä yksilöidyt rahoituslähteet avustushakemuksessaan, mukaan lukien muut mahdolliset Oulun kaupungilta hakemansa avustukset. Kuntarahoitus voidaan joko osittain tai kokonaan myöntää myös ns. laskennallisena osuutena esimerkiksi työtilojen tai työpanoksen muodossa. Mikäli laskennallinen kuntarahoitus katsotaan tarkoituksenmukaisena toimintatapana, sovitaan kuntarahoituksen järjestelyistä erikseen toimijoiden kesken. 6) Kuntarahoitushakemuksessa on käytettävä Oulun kaupungin hakulomaketta. Hakemus työllisyyttä edistävän projektin kuntarahoitukseen -lomake löytyy Oulun kaupungin työllisyyspalvelujen internetsivuilta osoitteesta http://www.ouka.fi/oulu/tyo-jaelinkeinot/tyollistamishankkeet. 7) Kuntarahoitusta myönnettäessä edellytetään, että kaupungilla on mahdollisuus seurata projektin etenemistä esimerkiksi projektin ohjaus- tai johtoryhmässä. Projektin toteuttaja on velvollinen raportoimaan projektin toiminnasta

Sivu 4 ja etenemisestä kirjallisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa (esim. ESR-hankkeissa niille laaditun maksatus- ja seurantasyklin mukaisesti). Projektin päättyessä siitä on toimitettava kuntarahoittajalle loppuraportti viipymättä. Kuntarahoituksen vuosittaisen maksamisen edellytyksenä on, että hanke etenee sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. 8) Hakijan esittäessä useampia hankkeita rahoitettavaksi, hakijaa pyydetään asettamaan hakemansa hankkeet tärkeysjärjestykseen (priorisointi). 9) Mikäli samoihin kohderyhmiin tai toimenpiteisiin tulee useampia hankehakemuksia eri toimijoilta samalla hakukierroksella, voidaan toimijoita pyytää neuvottelemaan päällekkäisyyksien välttämiseksi hankeyhteistyöstä ennen kuntarahoituksen myöntämistä (neuvotteluvelvoite toimijoiden välillä). 10) Rahoitettujen hankkeiden osalta tulee mahdollisista kustannusarvioon tai hankesuunnitelmaan tulevista muutoksista ilmoittaa välittömästi Oulun kaupungin työllisyyspalveluihin kuntarahoitusosuuden tarkistamiseksi. 11) Hankkeesta tiedotettaessa Oulun kaupunki on mainittava yhtenä osarahoittajana. Projektikohtaiset edellytykset: ESR rahoitus (ohjelmakausi 2014 2020) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelmassa on kuusi toimintalinjaa. Toimintalinjoista kolme rahoitetaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR) kautta. Toimintalinjat ovat seuraavat: TL 1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky (EAKR) TL 2: Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) TL 3: Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) TL 4: Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen (ESR) TL 5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (ESR) EU:n rakennerahastojen ohjelmakaudella 2014 2020 työllä hyvinvointia kehittämissalkusta rahoitetaan ensisijaisesti toimintalinjan 3 mukaisia ESR-hankkeita (työllisyys ja työvoiman liikkuvuus). Määrärahojen puitteissa voidaan rahoittaa myös toimintalinjojen 4 (koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen)

Sivu 5 ja 5 (sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta) mukaisia hankkeita, mikäli ne tukevat merkittävällä tavalla työllisyyden edistämistä. Arvion työllisyysmäärärahasta rahoitettavista hankkeista tekee työllisyyden edistämisen koordinaatioryhmä. ESR-hankkeiden kuntarahoitusosuuden suuruus määräytyy päärahoittajan kuntarahoitusvaatimusten mukaan. Mikäli hankkeen toiminta- ja toteutusalue on Oulun aluetta laajempi, projektilla edellytetään olevan myös muita kuntarahoittajia niiltä alueilta, joille hanketoiminta kohdistuu. Useampien kuntarahoittajien hankkeissa kuntarahoitusten yhteissumma on päärahoittajan vaatimusten mukainen osuus hankkeen rahoituksesta. Kuntarahoitusosuuksien maksu suoritetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Kuntarahoituksen määrää arvioitaessa, otetaan huomioon hankkeen kautta erityisesti Oulun alueelle kohdistuvat työllisyysvaikutukset. Avustuksesta päätettäessä huomioidaan hankkeen välittömät ja välilliset työllisyysvaikutukset, hanketoimijalle aikaisemmin myönnetyt avustukset, päärahoituksen avustusprosentti sekä hankkeen vaikutukset kohderyhmän osallisuuteen sekä hankkeen muut mahdolliset yhteiskunnalliset vaikutukset. Työllisyyspoliittinen avustus ja muut työllisyyden edistämiseen kohdistuvat hankkeet Määrärahan puitteissa työllisyysmäärärahasta voidaan myöntää avustusta Työllä hyvinvointia kehittämissalkun mukaisiin, työllistymistä välittömästi edistäviin hankkeisiin, ei kuitenkaan investointimenoihin. Hankkeista tulee tehdä hankesuunnitelma, kustannusarvio ja selvittää kaikki sen rahoituslähteet. Avustuksen suuruus on 5% - 12,5% hankkeen hyväksytyistä kustannuksista. Mikäli hanke saa 100% tuen projektipäällikön palkkausta tai hankkeen muuta toimintaa koskeviin kustannuksiin, tuki myönnetään vain niihin kuluihin jotka jäävät 100% tuen ulkopuolelle. Kaikkien tuensaajan hakemien avustusten yhteenlaskettu summa ei voi ylittää hankkeen kokonaiskustannuksia. Korkeinta tukea myönnetään ensisijaisesti oppisopimusta toteuttaviin hankkeisiin. Arvion kuntarahoitusosuuden suuruudesta tekee työllisyyden edistämisen koordinaatioryhmä. Kuntarahoitusosuuksien maksu suoritetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Avustuksesta päätettäessä huomioidaan hankkeen välittömät työllisyysvaikutukset, hanketoimijalle aikaisemmin myönnetyt avustukset, päärahoituksen avustusprosentti, hankkeen vaikutukset

Sivu 6 Liitteet - Oheismateriaali - kohderyhmän osallisuuteen sekä hankkeen muut mahdolliset yhteiskunnalliset vaikutukset. Kehittämisjaosto on käsitellyt työllisyyttä edistävien hankkeiden avustusten myöntämisperusteet 22.1.2016 kokouksessaan ( 6) ja hyväksynyt ne edellä esitetyn mukaisesti tuotavaksi kaupunginhallituksen päätettäväksi. Esittelijä Päätösesitys Kaupunginjohtaja Matti Pennanen hyväksyy työllisyyttä edistävien hankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet vuodelle 2016 kehittämisjaoston esityksen mukaisesti. Vuonna 2016 kaupunginhallituksen kehittämissalkkujen määrärahasta rahoitettavien hankkeiden kuntarahoituksesta päättää enintään 150 000 euron suuruisten hankkeiden osalta kaupunginjohtaja ja yli 150 000 euron suuruisten hankkeiden osalta kehittämisjaosto. Työllisyyden edistämiseen varatusta määrärahasta rahoitettavista hankkeista päättää kehittämisjaosto. Työllä hyvinvointia kehittämissalkusta rahoitetaan ensisijaisesti Oulun kaupungin työllisyysohjelman 2013-2016 mukaisia hankkeita, jotka kohdistuvat kärkitavoitteisiin 2 (Oulusta elinvoimaisen asenteen mallikaupunki) ja 3 (Oulusta työn ja tekijän kohtaamisen mallikaupunki). Vuosina 2010-2015 hyväksyttyjen hankkeiden rahoitusta jatketaan niiden voimassaoloajan edellyttäen, että hankkeet etenevät niille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Päätös Valmistelijat Täytäntöönpanotiedot hyväksyi päätösesityksen. Seija Mustonen, työllisyyspalveluiden päällikkö, Konsernipalvelut, p. 040 7034842, Saila Lehto, ohjelmakoordinaattori, Konsernipalvelut, 050-5728 533. Oikaisuvaatimus kaupunginhallitukselle. Pöytäkirjan ote: Seija Mustonen, Sari Matinheikki, Anne-Maria Simojoki, Mirja Kivelä, Saila Lehto. Otteen oikeaksi todistaa Oulussa 09.02.2016