SUUNNITELMA JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄN YHDENMUKAISTAMISEKSI LOHJAN KAUPUNGISSA



Samankaltaiset tiedostot
Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö

KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS. Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän _mr

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

Kuntien yhteinen jätelautakunta,

Mielipiteet, huomautukset ja muutosehdotukset Sydän-Suomen jätehuoltolautakunnan kuuluttamaan:

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lahden kaupunki Päijät-Hämeen jätelautakunta Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmä D/3175/

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri

PÖYTÄKIRJA Kokouspäivä

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä Päijät-Hämeen jätelautakunta

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v JÄTEMAKSUTAKSA V Tämä jätemaksutaksa on voimassa alkaen.

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ ALKAEN

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

PÖYTÄKIRJA Kokouspäivä

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNALLE. Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Tommi Maasilta

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9

PÄÄTÖS: Hyväksyttiin.

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

jätteenkuljetusjärjestelmä

Valituksenalainen päätös Turun hallinto-oikeus numero 14/0215/1

Lietteiden kuljetusjärjestelmää koskevan päätöksen valmistelu

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(103) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 7/2010

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat

LAUSUNTO LOHJAN JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ YHTEENVETO

LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ

Kiinteistön haltijan järjestämä lietteenkuljetus

Omistajapäivät palvelukatsaus, Pasi Kaskinen

Orimattilan kaupungilla on seuraavat vaihtoehdot:

Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

Jätelain muutokset Kunnan rooli jätehuollossa. Leena Eränkö Lammi

NURMIJÄRVEN KUNTA 1 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN VALITUKSEN JOHDOSTA

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA LÄHTIEN

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin

Jätelautakunnan toiminta ja talous vuonna 2018

Kyjäte Oheismateriaali asia nro 4

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA

Lakeuden Etappi Oy. Lakitausta

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

Outokummun kaupungin kiinteistöittäisen jätteenkuljetusalueen määrittely

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n valitusta koskeva lausunto asia 00923/16/1203

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(44) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 5/2010

Miehikkälän jätetaksa 2013

PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNTA ASKONKATU LAHTI LAUSUNTO JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEELLA

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Nousiaisten kunta Lisälista 10/ (12)

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

PÖYTÄKIRJA Kokouspäivä

Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat alkaen

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA ALKAEN

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

PelloMMMRanuaMMMRovaniemi

1. jätteen kuljetuspalveluja tulee olla tarjolla kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin

Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella. Anu Toppila Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 6.9.

VASTINE VALTUUSTOALOITTEESEEN / JÄTEKULJETUSTEN REITTIPOIKKEAMAMAKSUN POISTAMINEN SIILINJÄRVEN KUNNAN ALUEELTA

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

Aika ja paikka: klo , Ystadinkatu 3, Tammisaari (Raasepori)

PÖYTÄKIRJA Kokouspäivä

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(41) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 2/2011

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

Kyjäte Oheismateriaali asia nro 6

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla

JÄTEMAKSUTAKSA ALKAEN

Transkriptio:

SUUNNITELMA JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄN YHDENMUKAISTAMISEKSI LOHJAN KAUPUNGISSA LÄHTÖKOHTA Sammatin kunta liittyi Lohjan kaupunkiin 1.1.2009. Sammatin kaupunginosassa on kunnan järjestämä jätteenkuljetus ja muualla Lohjan kaupungin alueella sopimusperusteinen jätteenkuljetus. Lohjan kaupunki valmistelee päätöksentekoa varten esitystä jätteenkuljetusjärjestelmän yhdenmukaistamiseksi Jätelain 10 :n mukaiseksi kunnan järjestämäksi jätteenkuljetukseksi. Lohjan kaupunki antaa mahdollisuuden mielipiteen ilmaisemiseen asiasta järjestämällä Kuntalain 29 :n ja hallintolain 41 :n perusteella kuulemismenettelyn 30.10.-13.11.2009 välisenä aikana. Jätteenkuljetusjärjestelmän yhdenmukaistamiseen liittyvän valmistelun perusteena on kaupunginhallituksen kokouksen 26.10.2009 395 sisältämät perustelut. JÄTELAIN 10 Kunnan on järjestettävä joko omana toimintanaan taikka muuta yhteisöä tai yksityistä yrittäjää käyttäen asumisessa syntyneen jätteen sekä ominaisuudeltaan, koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavan valtion, kunnan ja seurakunnan sekä julkisoikeudellisen yhteisön ja yhdistyksen julkisessa hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyneen muun jätteen kuin ongelmajätteen kuljetus (kunnan järjestämä jätteenkuljetus)". Jätelain 10 :n 2 momentin mukaan "jätteenkuljetus voidaan järjestää kunnassa tai sen osassa kunnan päätöksellä ja tarkemmin määräämillä ehdoilla myös siten, että jätteen haltija sopii siitä kuljetuksen suorittavan kanssa (sopimusperusteinen jätteenkuljetus)". 1.1.2009 JÄRJESTELY Kuntaliitosta valmisteleva ohjausryhmä 5.11.2008 - Lohjan kaupungissa jätehuollossa toistaiseksi jatketaan erilaisilla kuljetusjärjestelmillä muun Lohjan ja entisen Sammatin kunnan alueella KUVAUS NYKYJÄRJESTELMISTÄ Kaupunginhallitus 29.12.2008 539 - Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan vahvistama taksa jätteenkeräyksestä ja -kuljetuksesta jää voimaan 1.1.2009 alkaen lakkaavan Sammatin kunnan alueella Entinen Lohjan kaupungin alue: - sopimusperusteinen jätteenkuljetusjärjestelmä (KV 22.6.05 74 ja KV 12.4.06 24) - rinnalla kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena jätepistejärjestelmä vapaa-ajan asunnoille

- jätepistejärjestelmän asiakkaina myös ne vakituisessa asumisessa olevat kiinteistöt, joilla ei ole kuljetussopimusta jätteenkuljetusyrityksen kanssa ja, joiden jätehuollon järjestämisvastuu on viime kädessä kunnalla Sopimusperusteinen jätteenkuljetusjärjestelmä: - kiinteistöt tekevät itse sopimukset valitsemansa kuljetusyrityksen kanssa - kuljetusyritysten tulee olla Uudenmaan ympäristökeskuksen rekisteröimiä jätteenkuljetusyrityksiä - kuljetusyritys laskuttaa kiinteistöltä asiakkaan kanssa sopimansa maksun, joka sisältää sekä jätteenkuljetuksen että jätteenkäsittelyn aiheuttamat kustannukset - kuljetusyritykset ajavat samoilla alueilla, joka aiheuttaa ympäristökuormitusta - kiinteistön jäteastian harvennettu tyhjennysväli edellyttää kiinteistön hakemusta kaupunkiin, päätöstä kaupungissa, kiinteistön ilmoitusta päätöksestä urakoitsijalle Kiinteistöt, joilla ei ole sopimusta kuljetusyrityksen kanssa, ovat kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen piirissä: - kiinteistö yhteiskeräyspisteen asiakas ilman sopimussuhdetta - tieto kiinteistöjen jätehuollon sopimustilanteesta edellyttää jätteenkuljetusyrityksiltä säännöllistä asiakastietojen antamista (kaikki jätteenkuljetusyritykset eivät ole toimittaneet asiakastietojaan) - Lohjan kaupungin puolesta kuntien omistama jäteyhtiö Rosk n Roll Oy Ab ylläpitää jätepistejärjestelmää - Rosk n Roll Oy kilpailuttanut jätepisteiden tyhjennysurakoitsijan - Rosk n Roll Oy laskuttaa kiinteistöjä, joilla ei ole sopimusperusteista jätteenkuljetusta - jätepistemaksu sisältää sekä kuljetuksen, käsittelyn sekä jätepisteiden ylläpitoon että laskutukseen liittyvät kustannukset - Rosk n Roll Oy Ab ylläpitää asiakasrekisteriä laskutusta ja valvontaa varten - asiakasrekisterin tietoja päivitetään vuosittain kaupungin kiinteistörekisteritiedoilla sekä väestörekisteristä tilatuilla väestötiedoilla - asiakasrekisterinpito on suuritöinen ja sen oikeellisuus ja ajantasaisuus on riippuvainen kuljetusyritysten tiedonannon säännöllisyydestä Entinen Sammatin alue: - kunnan järjestämä jätteenkuljetus - Länsi-Uudenmaan jätelautakunta päättänyt jätteenkuljetukseen liittyvistä jätehuoltomääräyksistä, taksasta ja maksuista 31.12.08 saakka - Rosk n Roll Oy Ab vastaa jätteiden kuljetusten kilpailuttamisen käytännön hoitamisesta ja asiakaspalvelusta Kaikki kiinteistöt: - kuljetusyritys Rosk n Roll Oy Ab:n toimesta kilpailuttama jätteenkuljetusurakoitsija - tyhjennykset kiinteistökohtaisia, kiinteistöjen yhteisten jäteastioiden tyhjennyksiä tai yhteiskeräyspisteiden tyhjennyksiä

- kuljetusyrityksen sopimus on voimassa 31.8.2012 saakka - ajoreitit on optimoitu, eikä päällekkäistä ajoa samalla alueella synny - ajoreittien optimoinnilla vaikutusta kuljetusmaksun perusteena oleviin ajokustannuksiin alentavasti - ajoreittien optimoinnilla ympäristönäkökulmasta ympäristökuormitus on pienempi - kiinteistöjen jätemaksun laskuttaa Rosk n Roll Oy Ab - maksuunpanoluettelo hyväksytty jätelautakunnassa 31.12.2008 saakka ja 1.1.2009 jälkeen Lohjan kaupungissa - kiinteistöjen jätemaksu sisältää sekä jätteenkuljetuksen että jätteenkäsittelyn - jätteenkäsittelyn osuus maksussa perustuu käsittelyyn toimitettuun kokonaisjätemäärään, joka kertoimilla kohdennetaan taksan eri astiatyypeille - Rosk n Roll Oy ylläpitää jätelautakunnan asiakasrekisteriä, jonka tiedot saadaan valtakunnallisista kiinteistö- ja väestötietorekistereistä sekä asiakkaiden kanssa sovituista tyhjennysväleistä Koko Lohjan alueella 1.1.2009 jälkeen: - Lohjan kaupunki tekee viranomaispäätökset maksuunpanoluetteloista, jätehuollon tyhjennysvälien harvennuksista, maksumuistutuksista, käyttämättömyysilmoituksista ja jätepisteiden väärinkäyttömaksuista. ROSK N ROLL OY JA LÄNSI-UUDENMAAN JÄTELAUTAKUNTA Länsi-Uudenmaan kunnat ovat pääomistajana (99,2 %) Rosk n Roll Oy Ab:ssä. Lohjan kaupungin omistusosuus yhtiössä on 27,3 %. Yhtiö on perustettu huolehtimaan kuntien puolesta jätehuollon järjestämiseen liittyvistä tehtävistä. Länsi-Uudenmaan kunnat, Lohjaa, Karkkilaa ja Karjalohjaa lukuun ottamatta perustivat yhteisen viranomaiselimen Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan huolehtimaan kuntien puolesta jätehuollon viranomaistehtävistä. Jätelautakunnan kustannukset katetaan jätemaksuin. Lohjan kaupungissa jätehuollon järjestämiseen liittyvistä viranomaistehtävistä huolehtii kaupunkisuunnittelukeskuksen hallinto, jonka kustannukset rahoitetaan verovaroin. KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS YHDENMUKAISENA KOKO LOHJAN KAUPUNGIN ALUEELLA Kuljetusjärjestelmän muuttaminen koko kaupungin osalta kunnan järjestämäksi jätteenkuljetukseksi mahdollistaa asumisessa syntyvän jätehuollon hallitun organisoinnin. Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen etuja ovat seuraavat: - ajoreittien suunnittelu mahdollistaa ympäristökuormituksen vähentämisen

- yhden järjestelmän optimoitu ajoreittien suunnittelu vähentää ajomatkoja ja alentaa siten kuljetuksen kustannuksia - kuljetusurakoiden kilpailuttaminen useammassa alueessa luo eri suuruisille kuljetusurakoitsijoille mahdollisuuden onnistua tarjouksessaan. - kunnan järjestämässä kuljetuksessa asiakkaan valittavaksi jää kiinteistökohtainen, useamman kiinteistön yhteinen jätteenkeräys (kimppa) tai jätepiste haja-asutusalueella - asiakkaalla on mahdollisuus jätehuoltomääräysten puitteissa vaikuttaa kiinteistökohtaisen jäteastian tyhjennysväliin - haja-asutusalueiden jätepisteverkostot ovat rakennettavissa hallitusti siten, että jätteenkeräyspiste vastaa asiakkaiden määrää. - jätemaksuilla katetaan jätteenkuljetuksen järjestämisestä aiheutuneet kustannukset, jätteenkäsittelystä sekä järjestelmän hallinnoinnista aiheutuneet kustannukset - kunnan vahvistama jätemaksu on jäteastian kokoon perustuva eikä kiinteistön sijainti taajama- tai haja-asutusalueella vaikuta maksun suuruuteen. - jätehuollon valvonnan ja laskutuksen rekisterin hallinnointi perustuu yhden toimijan tietoihin. Päätös kunnan järjestämästä jätteenkuljetuksesta Lohjan kaupungissa mahdollistaa Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan ja siihen liittyvän sopimuksen uudelleen käsittelyyn ottamisen ja liittymisen Länsi-Uudenmaan jätelautakuntaan, jolloin Lohjan kaupungin hallinnollinen jätehuoltotyö vähenee merkittävästi. Kuljetusjärjestelmän muutos edellyttää kilpailuttamisen suunnittelua ja kilpailuttamista. Kunnan järjestämä kiinteistökohtainen jätteenkuljetus voi astua voimaan aikaisintaan 1.9.2010. VAIHTOEHTONA SOPIMUSPERUSTEINEN KULJETUSJÄRJESTELMÄ Sopimusperusteisen kuljetusjärjestelmä - etuna on asiakkaan mahdollisuus itse kilpailuttaa ja valita oma jätteenkuljetusyrityksensä sekä sopia jätehuoltomääräysten mukaisesti jäteastian tyhjennysvälistä - kiinteistöt voivat oman valintansa mukaan muodostaa yhteisiä jätteenkeräyspisteitä jätemääräysten mukaisesti - kukin kuljetusyritys tarjoaa palvelujaan koko kaupungin alueella - kuljetusyritysten hinnoittelu on yrityksen määrättävissä Koko kunnan kattava sopimusjärjestelmä voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan 1.9.2012.

MUUT HUOMIOITAVAT ASIAT Kaupungin talousarvio v. 2010 Lohjan kaupungin vuoden 2010 talousarvioehdotuksesta on poistettu jätehuollon määräraha 50.000 euroa. Määrärahalla on katettu erillissopimuksella hankittujen palvelujen ja jätemaksuilla (ekomaksu ja jätepistemaksu) perittävien tuottojen erotus. Talousarvioehdotuksessa on lähdetty siitä, ettei jätehuolto aiheuta kustannuksia. Vaihtoehtoina on 1) voimassa olevien maksujen korottaminen siten, että tuloilla katetaan aiheutuvat menot tai 2) kuljetusjärjestelmän muuttaminen, jolloin on mahdollista hakea Länsi- Uudenmaan jätelautakunnan jäsenyyttä ja liittyä muiden kuntien solmimaan sopimukseen. Länsi-Uudenmaan jätelautakuntaan kuuluvien kuntien jätehuollon kustannukset katetaan koko alueelta perittävillä jätemaksuilla siten, ettei kunnille aiheudu toiminnasta verorasitusta. Mikäli Lohjan kaupunki liittyisi muiden kuntien kanssa solmittuun alueellista jätehuollon yhteistyötä koskevaan sopimukseen, päättyisi Rosk n Roll Oy Ab:n ja Lohjan kaupungin välinen erillissopimus. Länsi-Uudenmaan jätelautakuntaan liittyminen siirtäisi Lohjan kaupungilta myös hallinnollisen viranomaistyön lautakunnan tehtäväksi. Jätehuoltomääräykset Lohjan kaupungin alueella on voimassa kahdet jätehuoltomääräykset omansa entisen Lohjan kaupungin alueella ja omansa entisen Sammatin kunnan alueella. Jätehuoltomääräykset tulee samoin yhdenmukaistaa. Kuljetusjärjestelmän valinnalla on vaikutusta jätehuoltomääräysten sisältöön. Jätehuoltomääräysten yhdenmukaistaminen on tehtävissä, kun kuljetusjärjestelmän yhdenmukaistamisesta on tehty päätös. KAUPUNGINHALLITUKSEN 26.10.09 395 PERUSTELUOSAAN SISÄLTYNYT ESITYS VAIKUTTAMISEN MAHDOLLISUUS Kaiken edellä olevan perusteella esitetään, että Lohjan kaupungin jätteenkuljetusjärjestelmä muutetaan kunnan järjestämäksi jätteenkuljetusjärjestelmäksi 1.9.2010 lukien. Kuntalain 29 mukaan kunnan on tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista. Hallintolain 41 mukaan jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta. Koska

jätteenkuljetusjärjestelmän muutos koskettaa asukkaita ja kuljetusyrityksiä, on tarkoituksen mukaista toteuttaa kuntalain 29 mukainen tiedottaminen (asukkaat) ja hallintolain 41 :n mukainen vaikuttamismahdollisuuden varaaminen (kuljetusyritykset). Tiedottaminen ja vaikuttamismahdollisuuden varaaminen on tehtävissä siten, että nyt valmisteltu esitys kuljetusjärjestelmän muuttamisesta asetetaan julkisesti nähtäville mielipiteiden ilmaisemista varten. Nähtävillä oloaikana saadut mielipiteet käsitellään ennen kuin esitys tuodaan lopulliseen päätöksentekoon. KAUPUNGINHALLITUKSEN PÄÄTÖS 26.10.09 395 Kaupunginhallitus päätti, 1) että suunnitelma jätteenkuljetusjärjestelmän muuttamiseksi kunnan järjestämäksi jätteenkuljetusjärjestelmäksi 1.9.2010 lukien asetetaan nähtäville kuntalain 29 :n ja hallintolain 41 :n mukaista tiedottamista ja mielipiteiden kuulemista varten; 2) että suunnitelmasta ja saatavista mielipiteistä pyydetään teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan lausunnot; ja 3) että esityksestä kaupunginvaltuustolle päätetään lausuntokierroksen jälkeen.