Leirikoulun suunnittelun ja toteutuksen ABC

Samankaltaiset tiedostot
Kouluretket ja leirikoulut

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Ambulo Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

SYK Vanhempainraa

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

Lukuvuonna luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p ja sähköposti

OMPELUSEURAT KOULUISSA

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa

Muuramessa Henkilökohtaiset laitteet käyttöön neljäs- ja seitsemäsluokkalaisille

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN

OPPITUNNIT POISSAOLOT

KIRJOLAN KOULUN KERHO-OHJE Soveltuvin osin käytössä myös Saaren koululla

Koulut tilaavat itse tarvitsemansa kuljetukset.

Haukan Sanomat Ennakkolehti

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Tämä toimintamalli on koottu osana opinnäytetyötä

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kalkkisten koulu

Ohjeita MP:n Jaliskouluun

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

POWER CUP 2012 TURKU (

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous

Hyvä rehtori, luokanvalvoja tai oppilaanohjaaja sekä oppilaat ja huoltajat VUOKATTI-RUKA URHEILUAKATEMIAN VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI Hyväksytty sivistyslautakunnassa

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

SYK Vanhempainraa

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Tervetuloa päihdekuntoutukseen

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä

Lintuvaaran 6M leirikoulu

Yhteenveto Paloheinän ala-asteen luokkien käymistä leirikouluista v Tina Vikström päivitetty: 11/2012

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys

TARPOJIEN OSALLISTUMINEN

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!

Kommunikointirata 2013

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

Opiskelijoiden tietokonelaitteistoa koskeva sopimus

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma

LEIRIKOULUOHJEISTUS. Leirikoulusopimus. Leirikouluun liittyviä periaatteita:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 4 6A-luokan (nyt 5A) leirikoulu 4 5 6B-luokan (nyt 5B) leirikoulu 5 6 6C-luokan (nyt 5C) leirikoulu 6

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

Ohje koulun ulkopuolella tapahtuvaan opetukseen

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

Toimintaohjeet Eurooppa-koulujen esikoulujen ja ala-asteiden järjestämiä retkiä ja oleskeluja varten

Vartiolaiset Sudenpennut Vartiolaisen nimi:

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja

Transkriptio:

Leirikoulun suunnittelun ja toteutuksen ABC Lintuvaaran koulun vanhempainyhdistys / EP Ehdotus koulun johtokunnan käsittelyä varten 29/1 2014

Leirikoulun suunnittelu ja toteutus Tämän tietopaketin tarkoitus on ohjata ja auttaa vanhempia leirikoulun järjestämiseen ja rahoitukseen liittyviä päätöksiä tehtäessä. Lisäksi tätä voidaan käyttää ja täydentää käytännön muita järjestelyjä ajatellen. Tietopaketti on koottu vanhempien näkökulmasta ja sitä on täydennetty koulun toivein. Sisältö Yleistä taustaa Leirikoulurahan kerääminen Kohteen valinta Valvojien valinta Leirikoulusäännöt (esimerkki) Leirikoulun pakkauslista (esimerkki)

Yleistä taustaa Lintuvaaran koulussa on ollut tapana, että kuudennet luokat tekevät joko syksyllä tai keväällä leirikouluretken. Viimeistään 4. luokan syksyn alussa molempien luokkien vanhemmille kerrotaan opettajien taholta leirikoulun järjestämisen periaatteista, mielellään yhteisessä tilaisuudessa, jonne opettajat kutsuvat vanhemmat. Samassa yhteydessä sovitaan, ryhtyvätkö luokat suunnittelemaan yhteistä vai erillistä leirikoulua. Varainkeruu kannattanee joka tapauksessa tehdä erikseen. Vanhempien niin tahtoessa lapsi voi jäädä pois leirikoulusta ja osallistua tuolloin muuhun koulun toimintaan. Tästä kannattaa keskustella hyvissä ajoin erikseen opettajan tai rehtorin kanssa.

Leirikoulurahan kerääminen 1/4 Leirikoulun rahan kerääminen ei kuulu koululle eikä opettajalle vaan vanhemmille. Perussääntöjä on kaksi: 1) rahan kerääminen perustuu vapaaehtoisuuteen 2) kaikki luokalle kerättävä raha on jokaiselle luokkalaiselle kuuluvaa riippumatta lapsen perheen panostuksesta asiaan. Vanhempainyhdistys kannustaa ja toivoo kuitenkin, että kaikki perheet pyrkisivät osallistumaan rahan keräykseen mahdollisuuksiensa mukaan mahdollisimman tasapuolisesti. Tämä tuntuu sekä reilummalta, että toisaalta kasvattaa yhdessä tekemisen ja yhdessä olemisen kautta yhteisöllisyyttä luokalla. Rahan keräämisen ei tulisi olla itsetarkoitus, vaan sitä kerätessä voidaan myös keskittyä yhdessä tekemiseen. Tätä kautta voidaan vanhempien niin tahtoessa pyrkiä parantamaan luokkahenkeä koko alakoulun ajan.

Leirikoulurahan kerääminen 2/4 Jos luokka tahtoo toimia rahankeruun suhteen muuten kuin edellisellä sivulla esitettiin, on suositeltavaa, että rahan keräämisestä ja mahdollisesta jakamisesta tehdään kirjalliset sopimukset ennen kuin rahaa aletaan kerätä. Erilaisten päätösten lainmukaisuus kannattaa myös varmistaa. Vanhemmat päättävät yhdessä, millä tavoin rahaa aletaan luokalle kerätä. Vaihtoehtoja: 1. Perheitten vapaaehtoinen talkootyö; tempaukset/tapahtumat (esim.disko), tuotteiden myynnit etc. 2. Maksamalla perheiltä suoraan luokan tillille rahasuorituksia esim. puolivuosittain. 3. Kohtia 1 ja 2 yhdistelemällä

Leirikoulurahan kerääminen 3/4 Koulun taholta taataan seuraavat rahankeruumahdollisuudet, joiden järjestys sovitaan vuosittain opettajien johdolla 4. luokat buffetti kunkin lukuvuoden tapahtumien mukaan (esim. vanhempainilta, kauneimmat joululaulut, lauantaityöpäivät) 5. luokat disko (Halloween- ja Vappudisko) Lintuvaaran koulun vanhempainyhdistys tukee mahdollisuuksiensa mukaan jokaista leirikoulua lapsilukumäärän mukaan 10e/oppilas. Mm. vanhempien jäsenmaksut vaikuttavat tukimahdollisuuteen. Tätä tukea tulee hakea vanhempainyhdistykseltä viidennen luokan kevään aikana ennen vanhempainyhdistyksen viimeistä kokousta keväällä.

Leirikoulurahan kerääminen 4/4 Mitä, jos luokalle tulee uusia lapsia / mitä, jos vanhoja lapsia lähtee pois? Jos ennen leirikoulua luokalle tulee uusia oppilaita, on heillä automaattisesti oikeus samansuuruiseen osuuteen luokan rahoista kuin vanhoillakin luokan oppilailla. Uuden tulijan perhe voi halutessaan maksaa luokan tilille haluamansa summan, mutta tätä ei voida edellyttää. Jos luokalta puolestaan lähtee pois lapsia ennen leirikoulua, ei talkootöillä kerättyä rahaa tule siirtää lasten mukana lasten uusille luokille. Jos rahaa on kerätty suorilla rahasuorituksilla, voidaan tässä tapauksessa tapauskohtaisesti miettiä, siirretäänkö osa rahasta siirtyneen lapsen uudelle luokalle. (Huom! pois muuttaneiden lasten osuus tulee palauttaa vanhempainyhdistykselle.)

Kohteen valinta Vanhemmat voivat osallistua opettajan johdolla kohteen valintaan. Vanhempainyhdistys toivoo, että opettaja kuuntelee myös lasten toiveita eri asioita painottavien kohteiden vallinnassa (mm. luontopainotus, musiikkipainotus, urheilupainotus). Leirikoulujen hinnat vaihtelevat ja kohde kannattaakin miettiä myös suhteessa aiottuun keräysmäärään. Mitä kauempana kohde on, sitä suuremmaksi tulevat myös kuljetuskustannukset. Myös leirin pituus vaikuttaa leirin kustannuksiin, joten tätäkin kannattaa miettiä ajoissa. Osa leirikoulukohteista on niin haluttuja, että parhaat viikot varataan jo hyvin aikaisin. Tarjouksia kannattaa siis alkaa kysellä ajoissa.

Valvojien valinta ja vastuu Onnistuneen leirikoulun kannalta on tärkeää, että tarvittava määrä valvojia osallistuu leirikouluun. Eri kohteet ja toteutettavat toiminnat voivat asettaa minimivaatimuksia valvojien määrälle. Luokkakoko ja opettajan omat toiveet on myös otettava huomioon. Varmistakaa ajoissa, että tarvittava valvojamäärä saadaan kasaan. On ikävää, jos odotettu leiri joudutaan perumaan valvojien puutteen takia. Valvojat ovat opettajan tukena leirillä ja toimivat opettajan toiveiden mukaisesti. Valvojien on hyvä suunnitella toimintansa suhteessa kohteeseen etukäteen; lasten nimilista yhteystietoineen ja kämppäkavereineen saattaa olla tarpeellinen, samoin vanhempien puhelinnumerolista. Opettaja ei välttämättä ole aina paikalla, jos esim. tapaturmia sattuu. Ruoka-aineallergialistat ja mahdolliset lasten erityislääkitystiedot on hyvä olla valvojilla. Tieto lähimmistä lääkäripalveluista on myös hyvä olla etukäteen olemassa. Kohteesta riippuen valvojien kannattaa myös harkita ensiapulaukun mukaan ottamista. Valvojat auttavat opettajaa seuraamaan ja ohjeistamaan toimintaa niin, että leiri voidaan toteuttaa leirikoulusääntöjä noudattaen.

Leirikoulusäännöt (esimerkki) Lintuvaaran koulu / Luokka 6 Luettehan säännöt yhdessä kotona. Allekirjoittakaa sääntölappu (seuraava sivu). Näin hyväksytte säännöt. Leirikoulu on koulua. Leirikoulu toteutetaan normaalista koulutyöstä poiketen koulun ulkopuolella. Leirikoulu alkaa siitä kun lähdetään koulun pihasta ja se kestää siihen asti kun palataan koulun pihaan. Leirikoulussa ei ole sellaista vapaa-aikaa, jolloin säännöistä saisi poiketa. Leirikoulussa on noudatettava opettajan ja valvojien ja toiminnanohjaajien ohjeita ja kieltoja. Leirikoulussa niin sisä- kuin ulkotiloissa on pidettävä huolta siisteydestä ja paikkojen kunnossa pysymisestä. Tahallisesti aiheutetusta vahingosta peritään korvaus. Leirikoulun aikana ei saa poistua leirikoulun alueelta. Uimaan ja vesille saa mennä vain opettajan tai valvojien läsnä ollessa. Ohjelma-aikataulua on noudatettava. Ohjelmien aikana tulee käyttäytyä asiallisesti. Kännyköitä säilytetään huoneissa. Kännykän käyttö on sallittu ainoastaan silloin kun ei ole ohjelmaa. Akuutti yhteydenpito hoidetaan valvojien kautta (katso erillinen valvojalista puhelinnumeroineen). Leirikoulun valokuvia tai videoita ei saa julkaista Internetissä julkisessa mediassa (Facebook tms.) Televisiota ei saa katsoa huoneissa. Ei pelikonsoleita tms. mukaan leirikouluun. Jokaisen on osallistuttava kaikkiin ohjelmaan merkittyihin ruokailuihin. Herkutella saa päivällisen jälkeen iltaisin vähän. Omaa rahaa saa varata mukaan enintään XXe. Päihteiden käyttö on kielletty. Opettaja ja huoltajat tarkistavat, että kaikki ovat saapuneet majoitustiloihin määräaikaan mennessä. Majoitustiloista ei saa poistua varmistamisen jälkeen ennen seuraavan aamun herätystä. Herätys on kloxx. Majoitustiloihin ei saa viedä vieraita. Mikäli oppilas ei noudata leirikoulusääntöjä, toimii asiattomasti tai vaarantaa oman tai toisten turvallisuuden tai leirikouluohjelman mukaan etenemisen voidaan hänet vanhempien kustannuksella toimittaa kesken leirikoulun kotiin. Mikäli näin käy, opettaja on yhteydessä vanhempiin ja yhdessä vanhempien kanssa sovitaan kuinka kotiinpaluu on paras järjestää. Saa pitää hauskaa!

Leirikoulusopimus SOPIMUS leirikoulusääntöjen noudattamisesta (palautus opettajalle ennen leirikoulua) Hyväksyn leirikoulusäännöt ja sitoudun noudattamaan niitä. Oppilaan allekirjoitus Olen lapseni kanssa käynyt läpi leirikoulusäännöt. Mikäli lapseni ei noudata leirikoulusääntöjä, vaan tekee vakavan rikkeen, sitoudun vastaamaan kaikista niistä ylimääräisistä kuluista, joita syntyy lapseni lähettämisestä kotiin kesken leirikoulun. Vanhemman allekirjoitus Puhelinnumero, josta vanhemman tavoittaa leirikoulun aikana

Leirikoulun pakkauslista (esimerkki) jumppapussi tai reppu Juomapullo Ulkoliikuntavaatteet sateenpitävä takki ja housut pipo ja hanskat/sormikkaat verkkareita ja huppareita tms. lenkkitossut /ulkoliikuntakengät, mielellään vedenpitävät sisäliikuntavaatteet & sisäpelikengät olovaatteet /vaihtovaatteet alusvaatteet, sukat, yöpaita uimapuku, uimalasit ja uimapyyhe henkilökohtaiset peseytymistarvikkeet: hammasharja ja tahna, shampoo, saippua ja omat lääkkeet! käyttörahaa (esim. max 10e/koko leiri) sosiaaliturvatunnus muistilapulla penaali / kirjoitusvälineet