Ambulo Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje"

Transkriptio

1 Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina kello Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, Helsinki). Olethan ajoissa paikalla, sillä kyyti ei odota! Sudenpentujen paluu: Sudenpennut palaavat kotiin lauantaina vierailupäivän päätteeksi vanhempien kyydeillä kello mennessä! Kaikki sudenpennut pääsevät kotiin lauantaina, vaikka omat vanhemmat eivät vierailu päivään osallistuisikaan. Tarvittaessa sudenpentujen kotiin ollaan puhelimitse yhteydessä vierailupäivän aikana ja sovitaan paluukyydistä. Vanhempien ikäluokkien paluu: Seikkailijat, Tarpojat ja johtajat palaavat Konalan kirkolle tiistaina noin kello Bussi lähtee raaseporista kello ja matka kestää arviolta 1,5 tuntia. Vierailupäivä Leirin vierailupäivä on lauantaina Vanhemmat ja muut vieraat ovat tervetulleita tutustumaan leiriin kello alkaen. Tarjoamme vieraille lounasta puolilta päivin. Vierailijat tarvitsevat kuitenkin omat ruokailuvälineet mukaan! Vierailupäivän päätteeksi lähtevät sudenpennut vieraiden kanssa kotimatkalle viimeistään kello mennessä. Vierailupäivä on maksuton, mutta halutessaan lounaasta voi maksaa käteisellä omantunnon mukaan. Toivomme, että ilmoittaudutte vierailupäivään, jotta voimme arvioida tarvittavan lounaan määrän. Kertokaa myös, mikäli kyytiinne mahtuu leiriltä palaavia sudenpentuja! ( toni.vesanto@gmail.com ) Ajo-ohje leiripaikalle Konalasta Kehä I tietä länsiväylälle, josta ajetaan Hangontielle asti, josta käännytään Mannerheimintielle (Huom! Raasepori). Mannerheimintietä jatketaan leiripaikan tielle, jolla ei ole nimeä, mutta järjestämme ohjauksen Mannerheimintieltä leiripaikalle. HUOM! Katso ohessa oleva kartta Raaseporin päästä. 59 astetta minuuttia pohjoista leveyttä, 23 astetta minuuttia itäistä pituutta (WGS84) Raasepori. Leiriä lähin osoite on Mannerheimintie 229, Raasepori.

2 Kanttiini Leiriläiset voivat ostaa leirin aikana kanttiinista käteisellä karkkia, kortteja, postimerkkejä ja muuta mukavaa. Karkkia voi ostaa enintään kolmella eurolla päivässä (max. 20 euroa leirin aikana). Rahat kerätään leirin alussa talteen ja käyttämättömät varat palautetaan leirin lopuksi. Kännykät Leirille saa halutessaan ottaa mukaan kännykän, joka kerätään kuiva säilytykseen. Niitä saa käyttää päivittäin kello 17-18, lukuunottamatta vierailupäivää jolloin kännykän käyttö on vapaampaa. Hätätapauksissa lapseen saa yhteyden soittamalla leirinjohtaja Tonille tai varajohtaja Alexille Mobiililaitteiden akkuja ei voi ladata leirillä. Leiripaita Mikäli leiriläinen haluaa leiripaidan täytyy hänen ottaa mukaansa vaalea t-paita, johon leirin aikana painetaan leirin logo. Postia leirille Postia voi lähettää leiriläisille, kuitenkin siten, että posti saapuu tammisaaren postiin, josta käymme sen kerran päivässä noutamassa lukuunottamatta leirin ensimmäistä päivää, viimeistä päivää ja pyhäpäiviä. Jotta leirille lähetettävä posti löytää perille on postiin kirjoitettava seuraavat tunnistetiedot: Alex Hamici/Leiriläisen nimi Poste restante Tammisaari Leirinjohtaja Leirin varajohtaja Toni Vesanto Alex Hamici

3 Varustelista: Makuualusta & makuupussi Partiohuivi kaulaan sadeasu (takki ja housut) Vedenpitävät kengät (vaelluskengät/kumisaappaat) Sandaalit tai muut kevyet kengät Taskulamppu/otsalamppu (varaparistot) Puukko (jos löytyy) Muistiinpanovälineet Lämpimät ulkoiluvaatteet Villasukat ja hanskat (illat metsässä voivat olla viileitä) Lämmin paita Vaihtovaatteita: Alusvaatteita väh. yhdet/päivä sukkia väh. yhdet/päivä paitoja pitkähihainen paita pitkät housut shortseja Uimapuku ja pyyhe Hammasharja ja -tahna Yöasu ja unilelu Hygieniatarvikkeet ja mahdolliset oma hoitolääkkeet PÄÄHINE JA JUOMAPULLO Kestävät ruokailuvälineet kangaspussiin pakattuna Aurinkorasva ja hyttysmyrkky Omia herkkuja kohtuudella ja kanttiinia varten vähän taskurahaa (kerätään leirin alussa ja palautetaan jäljelle jääneet varat leirin lopuksi, max 20 ) HUOM! Leirille ei tarvitse shampoota taikka saippuaa, koska luonnossa käytetään lippukunnan tarjoamia biohajoavia pesuaineita. Jos otat omat pesuaineet niiden tulee olla biohajoavia. Vaalea t-paita, mikäli haluaa painatuksen

4 Kartta leirille:

5

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki!

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki! EDDA'14 Leirikirje # 2 Hei leiriläinen ja kotiväki! Ilmoittautuminen Edda 14 kesäleirille on päättynyt ja mukaan on ilmoittautunut reilusti yli 100 pohjanveikkoa. Mahtavaa, että juuri sinä olet yksi heistä!

Lisätiedot

Kepeli 2015. Toinen leirikirje

Kepeli 2015. Toinen leirikirje Kepeli toinen leirikirje Tervetuloa Kepelille! Vespan kesäleirille Kepelille on ilmoittautunut reilu 430 leiriläistä 9 eri lippukunnasta. Hienoa, että sinäkin lähdet leirille! Leirikirjeen sisältö: 1)

Lisätiedot

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7 1/7 KOHTA MENNÄÄN! Hei! Leiri lähenee ja jännitys tiivistyy. Tämä on toinen leirikirje, jossa on tärkeää tietoa leirin osallistujille. Ensimmäinen leirikirje on lähetetty osallistujille jo aiemmin, ja

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Huippua, että osallistut Pihkalle!

Huippua, että osallistut Pihkalle! Huippua, että osallistut Pihkalle! Tästä kirjeestä löydät varustelistan, ohjeet vierailupäivän ilmoittautumiseen ja lähtö- sekä paluutiedot. Muista lukea kaikki huolella läpi. Jos leiristä ilmenee jotain

Lisätiedot

TERVETULOA BPC-LEIRILLE

TERVETULOA BPC-LEIRILLE TERVETULOA BPC-LEIRILLE Kesä on vihdoin täällä ja on aika ryhtyä valmistautumaan leiriä varten. Tästä leirikirjeestä löytyy tietoa leirille valmistautumista varten. SAAPUMINEN LEIRILLE Lippukunnat ovat

Lisätiedot

Nukkumajoki - ensimmäinen leirikirje 1 / 7

Nukkumajoki - ensimmäinen leirikirje 1 / 7 1 / 7 NUKKUMAJOKI KUTSUU! Hei! Kiva kun olet ilmoittautunut Oulun Valppaiden ja Oulun Metsänkävijöiden yhteiselle juhlaleirille 27.7.-3.8.2017. Leirille on lähdössä yhteensä noin 100 osallistujaa - olet

Lisätiedot

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei!

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei! Osallistujakirje 3 16.7.2008 Hei! Tässä tulee jälleen tärkeää asiaa Yodli! -leiristä. Tämä 3. ja viimeinen osallistujakirje on samalla virallinen leirikirje. Lukekaa kirje huolella! Kirje on jaettu kolmeen

Lisätiedot

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 Hei koukkaajat ja koukkaajien vanhemmat! Helteinen kesä ja kuiva on vaipumassa muistoihin, mutta lippukunnan syyskausi on sitä vastoin pääsemässä kunnolla vasta käyntiin!

Lisätiedot

Heippa Ryskeen osallistuja!

Heippa Ryskeen osallistuja! Heippa Ryskeen osallistuja! Olet yksi yli 2300 leiriläisestä, jotka ovat ilmoittautuneet Ryskeelle, Järvi-Suomen Partiolaisten suurimmalle piirileirille. Laskin itse käyttäen kaikkia neljää tassuani, että

Lisätiedot

Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne

Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne Liekkityttöjen ja Kaskenkaatajien yhteinen kevätvaellus järjestetään 13.5.-17.5. Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne Paikka: Vaelluksen paikkana on upea Laipanmaan retkeilyalue Pälkäneellä lähellä Sappeen

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Olet%mukana%hyvässä%seurassa!! Tervetuloa*leirille!*

Olet%mukana%hyvässä%seurassa!! Tervetuloa*leirille!* Olet%mukana%hyvässä%seurassa Tervetuloaleirille Verso15% % Helpeen%helistäjä%kutsuusinua www.versoleiri.fi Oletsiisilmoittautunutkesänhuipputapahtumaan,Verso15 Helpeenhelistäjä leirille,hienoaleirillemmeontulossanoin400henkeä,javiimehetken

Lisätiedot

Tavaroiden pakkaus - rinkka - rinkansuojapussi, iso kassi tmv. johon saat laitettua rinkan kuljetukseen lentokoneessa - käsimatka - pieni päiväreppu

Tavaroiden pakkaus - rinkka - rinkansuojapussi, iso kassi tmv. johon saat laitettua rinkan kuljetukseen lentokoneessa - käsimatka - pieni päiväreppu Varustelista Käytä omaa järkeä ja pakkaa mitä tarvitset! Lista on suurimmilta osin käännetty suoraan kanadalaisten leirin pakkauslistasta. Olemme lisänneet muutamia asioita, mutta esimerkiksi vaatteiden

Lisätiedot

LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015

LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 Hei, olet osallistumassa Rolloille Oulussa 12. 17.6. Tässä sinulle leirikirje, joka sisältää lisätietoja tapahtumasta. Rollot koostuvat kahdesta osasta: kilpailuista ja leiristä.

Lisätiedot

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET Versojen Hiljaiset Päivät 15.-17.3. 2019 Seinäjoella Tapahtumapaikkana tällä kertaa on konferenssikeskus Valkea (Koulukatu 47), jossa kokoontuu Seinäjoen vapaaseurakunta. Majoitumme sinne ja ruokahuolto

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa!

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa! 1(7) Anno domini 1509 Kalmarin unioni oli hallinnut pohjolaa ja Itämerta jo vuodesta 1397 lähtien. Unionin mahti oli niin suuri, että sillä oli hallussaan linnoitusketju, joka ulottui aina Örebystä Viipuriin

Lisätiedot

KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus)

KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus) KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus) SINUT ON KUTSUTTU mukaan matkalle Hollywoodiin! Pääsiäinen on jo pian nurkan takana ja niin on taas Rastipartion vuotuisen

Lisätiedot

Vartiolaiset 8.8. Vartiolaiset palaavat samaan paikkaan mistä ovat lähteneet. Oma paluupaikkasi- ja aikasi löytyy etusivulta.

Vartiolaiset 8.8. Vartiolaiset palaavat samaan paikkaan mistä ovat lähteneet. Oma paluupaikkasi- ja aikasi löytyy etusivulta. LEIRIKIRJE 2 Kerkkä JIHUU! Kesäloma on jo täällä, eikä Kerkkääkään tarvitse enää pitkään odotella. Tässä sinulle ja vanhemmillesi aimo paketti Kerkkä-leiriläiselle elintärkeää tietoa mm. leirille lähdöstä

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita.

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. Viritä tupsukorvasi oikealle taajuudelle ja aloita tallennus! Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 1 LEIRIELÄMÄÄ

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä!

Hei tuntuririparille lähtevä! Hei tuntuririparille lähtevä Viikko lapin tunturissa lähestyy Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta ja konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Tervetuloa liikunnalliselle Jukuleirille! 24. Jukuleiri Kalajoella !

Tervetuloa liikunnalliselle Jukuleirille! 24. Jukuleiri Kalajoella ! Tervetuloa liikunnalliselle Jukuleirille! 24. Jukuleiri Kalajoella 24. 27.7.2017! 1 JUKULEIRI 2017 JUKULEIRILLÄ KAIKILLA ON KIVAA! Hei Jukuleiriläinen ja huoltaja! Taas on Jukuleirin aika! Toivotan sinut

Lisätiedot

Lähtöpäivä on ja ilmoitetut ajat ovat bussien lähtöaikoja, muista olla ajoissa paikalla.

Lähtöpäivä on ja ilmoitetut ajat ovat bussien lähtöaikoja, muista olla ajoissa paikalla. Kesä on täällä. Se tarkoittaa myös, että Salvos alkaa aivan kohta. Meitä on Salvokselle lähdössä lähes 100 leiriläistä. Seuraavilta sivuilta löydät tärkeitä ohjeita leiriä varten, joten ne kannattaa lukea

Lisätiedot

HEI PERHELEIRILÄINEN!

HEI PERHELEIRILÄINEN! Leirikirje perheleiriin 12.06.2019 HEI PERHELEIRILÄINEN! Tervetuloa Kajahukselle! Käsissäsi on perheleiri Pamahuksen infokirje. Leiri alkaa olemaan jo huimasti lähempänä ja tässä kirjeessä kerromme enemmän

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Viestintäkasvatuksen. Sampo joko yhdessä tai kahdessa erässä: 1. erä (35 euron ennakkomaksu)

Viestintäkasvatuksen. Sampo joko yhdessä tai kahdessa erässä: 1. erä (35 euron ennakkomaksu) 2 0 0 3 K e v ä t t u u t t i V i e s t i n t ä l e i r i 2 0 0 3 L u u m ä e l l ä M i t ä? M i l l o i n? Viestintäkasvatuksen seura ry järjestää kesällä 2003 yhden kahdeksan päivän mittaisen viestintäleirin.

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Sisällys. 2 Tervetuloa Nuorten leirille!

Sisällys. 2 Tervetuloa Nuorten leirille! Sisällys Sisällys... 2 Tervetuloa Nuorten leirille!... 3 Leirin ajankohta ja lasku... 3 Leirille lähtö ja paluu... 4 Ryhmät ja ryhmiin jakautuminen... 5 Majoitus... 5 Leirilehti, sosiaalinen media, leiri-dvd

Lisätiedot

[Lähettäjä: error_tuntematon_vahvistamaton viesti] Minulla ei ole paljon aikaa, pääsin sisälle tietokantaan lähettääkseni sinulle tämän viestin

[Lähettäjä: error_tuntematon_vahvistamaton viesti] Minulla ei ole paljon aikaa, pääsin sisälle tietokantaan lähettääkseni sinulle tämän viestin [Lähettäjä: error_tuntematon_vahvistamaton viesti] Minulla ei ole paljon aikaa, pääsin sisälle tietokantaan lähettääkseni sinulle tämän viestin Aikojen alussa suuret suojelijat Ukko, Jatuli ja Ahti loivat

Lisätiedot

JSP10 PIIRIPÄIVÄ Jyväskylä

JSP10 PIIRIPÄIVÄ Jyväskylä JSP10 PIIRIPÄIVÄ 23.-24.9. Jyväskylä Tapahtumakirje 3 lippukunnille 12.9.2017 Piiripäivät kokoavat lähes tuhat eri ikäistä partiolaista eri puolilta piiriämme Jyväskylään. Tähän tapahtumakirjeeseen on

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä

Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä 3.5.2018 Viikko lapin tunturissa lähestyy! Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta

Lisätiedot

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 MATKATIEDOTE 27.8.2013 Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen tapahtuman

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Keuruulle 8.-12.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Leirille

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2

Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2 MATKATIEDOTE 26.6.2013 Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen tapahtuman

Lisätiedot

Jämijärven Miilunvartijoiden jäsentiedote

Jämijärven Miilunvartijoiden jäsentiedote Jämijärven Miilunvartijoiden jäsentiedote Keväinen tervehdys taas täältä Suurimaalta! Kevät ja kesä tulla huristavat jo kovaa vauhtia, koko kevät ja kesä meinaa tulla ihan varkain. Meinasi muuten unohtua

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Leirinjohtajien tervehdys 3. Tekijän varustelista 5. Tekijän aikataulu 6. Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri

Sisällysluettelo. Leirinjohtajien tervehdys 3. Tekijän varustelista 5. Tekijän aikataulu 6. Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri Sisällysluettelo Leirinjohtajien tervehdys 3 Tekijän varustelista 5 Tekijän aikataulu 6 Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri Turvallisuus HuHulla 8 Leirin säännöt Turva EA Luotsausasema 9 Pestissä jaksaminen

Lisätiedot

Tervetuloa Mággá- leirimatkalle!

Tervetuloa Mággá- leirimatkalle! Tervetuloa Mággá- leirimatkalle! Olemme kohta vuoden valmistautuneet leirimatkalle Lappiin ja nyt pääsemme lähtemään! Meitä lähtee matkaan yhteensä 42! Lippukuntamme vuosi huipentuu nyt leiriin ja vaellukseen

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Tervehdys rippikoululainen!

Tervehdys rippikoululainen! Tervehdys rippikoululainen! Rippikoulun kesäjakso lähestyy. Tässä on siis vielä tarkempia ohjeita kaupunkipäiviin, leiriin ja konfirmaatioon valmistautumiseen. Lue tarkkaan tämä kirje ja näytä se myös

Lisätiedot

Tervetuloa Sampokurssille!

Tervetuloa Sampokurssille! Tervetuloa Sampokurssille! Punk on 1970-luvulla syntynyt rockin tyyli, nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa. Punk-kulttuuriin kuuluu

Lisätiedot

Varusteluettelo ikäkausittain

Varusteluettelo ikäkausittain Varusteluettelo ikäkausittain Tässä dokumentissa jokaisen ikäkauden varusteluettelo on erillisellä sivulla. Tämä helpottaa varusteluettelon jakamista. Myötäpäivät yhteyshenkilön vastuulla on varusteluettelon

Lisätiedot

2 Tervetuloa Leirikesälle, leiriläinen!

2 Tervetuloa Leirikesälle, leiriläinen! Tervetuloa Leirikesälle!... 3 Leirin ajankohta ja lasku... 3 Leirille lähtö ja paluu... 4 Ryhmät ja ryhmiin jakautuminen... 5 Majoitus... 5 Leirilehti, sosiaalinen media, leiri-dvd sekä valokuvaaminen

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

26. Jukuleiri Kalajoella

26. Jukuleiri Kalajoella Tervetuloa liikkumaan! 26. Jukuleiri Kalajoella 29.7.-1.8.2019 Mitä tästä leirikirjeestä löydät Jukuleirillä kaikilla on kivaa!... 2 Leiriläiselle... 3 Mitä pitää ottaa mukaan?... 3 Miten leirillä käyttäydytään?...

Lisätiedot

Sisällys. 2 Tervetuloa Leirikesän talvileirille!

Sisällys. 2 Tervetuloa Leirikesän talvileirille! Sisällys Sisällys... 2 Tervetuloa Leirikesän talvileirille!... 3 Leirin ajankohta ja lasku... 3 Leirille lähtö ja paluu... 4 Ryhmät ja ryhmiin jakautuminen... 5 Majoitus... 5 Leirilehti, sosiaalinen media,

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN MALLI

LEIRITOIMINNAN MALLI LEIRITOIMINNAN MALLI Leiritoiminnan malli Tämä malli on kaikkien toimijoiden käyttöön. Tästä saat ideoita ja vinkkejä käytännönjärjestelyihin sekä muistilistaa siitä, mitä kaikkea on hyvä muistaa leiritoiminnan

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

2 Tervetuloa Leirikesälle, brontto!

2 Tervetuloa Leirikesälle, brontto! Sisällys... 2 Tervetuloa Leirikesälle!... 3 Leirin ajankohta ja lasku... 3 Leirille lähtö ja paluu... 4 Majoitus... 4 Leirilehti, sosiaalinen media, leiri-dvd sekä valokuvaaminen leirillä... 5 Terveydenhoito

Lisätiedot

Kaikkia palokuntia (yksi vastaus) pyydetään vastaamaan kyselyyn 18.6.mennessä osoitteessa https://www.webropolsurveys.com/s/3abe099a7c13f313.

Kaikkia palokuntia (yksi vastaus) pyydetään vastaamaan kyselyyn 18.6.mennessä osoitteessa https://www.webropolsurveys.com/s/3abe099a7c13f313. Palokuntien vastuuhenkilöt 30.5.2017 Tervetuloa HIEKKA 2017 palokuntanuorten leirille Lohtajalle! Palokuntasi on ilmoittautunut 2017 leirille 2.-8.7.2017. Leirille on ilmoittautunut tällä hetkellä 200

Lisätiedot

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 KUSTANNUSLASKELMA Kyydit 3000 Majoitus ja ruuat Oivangissa 6789 (oppilaat) - - 652 (aikuiset) Ruokailut matkalla (meno/paluu) 966 (483x2) Meno (Pudasjärvi)? Paluu (ABC

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Saarijärvelle 10.-14.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa.

Lisätiedot

Pu P h u h h a h u a s u 3/ 3 1 / 0 1

Pu P h u h h a h u a s u 3/ 3 1 / 0 1 Puhhaus 3/10 PÄÄKIRJOITUS Mikä olisikaan hauskempaa kuin kokeilla jotain aivan uutta ja jännittävää. Olen käynyt monilla kursseilla: vartionjohtajakurssi, ensiapukurssit, leikki- ja askartelukurssi, erätaitokurssit.

Lisätiedot

Tervetuloa Tervas2019 palokuntanuorten leirille!

Tervetuloa Tervas2019 palokuntanuorten leirille! Tervetuloa Tervas2019 palokuntanuorten leirille! Palokuntasi on ilmoittautunut Tervas2019 leirille 14.-20.7.2019. Leirille on ilmoittautunut tällä hetkellä 100 palokuntanuorta ja 70 toimihenkilöä. Tässä

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Muurameen 6.-10.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Leirille

Lisätiedot

leirikirje Helmi helmi.partio.fi Helmen toinen PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 toppahousu kelkka tunnelma nuotio iglu hiutale laulut soppa kaverit

leirikirje Helmi helmi.partio.fi Helmen toinen PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 toppahousu kelkka tunnelma nuotio iglu hiutale laulut soppa kaverit Helmen toinen leirikirje toppahousu yhdessä iglu kipinä tunnelma laulut kaverit Suksi Helmi PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 mäki lumi kelkka nuotio hiutale soppa naskaliformula helmi.partio.fi Helmi lähestyy,

Lisätiedot

2 Tervetuloa Nuorten leirille!

2 Tervetuloa Nuorten leirille! Sisällys... 2 Tervetuloa Nuorten leirille!... 3 Leirin ajankohta ja lasku... 3 Leirille lähtö ja paluu... 4 Ryhmät ja ryhmiin jakautuminen... 5 Majoitus... 5 Leirilehti, sosiaalinen media, leiri-dvd sekä

Lisätiedot

SPORTTILEIRIOPAS 2016

SPORTTILEIRIOPAS 2016 SPORTTILEIRIOPAS 2016 Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Lasten ja nuorten liikunnallista leiritoimintaan on järjestetty Pohjois-Savossa jo 60- vuotta. Tervetuloa mukaan monipuoliselle sporttileirille

Lisätiedot

MIKÄ IHMEEN MINIGIBA??

MIKÄ IHMEEN MINIGIBA?? MiniGiba 1/17 GIBA Vastaava toimittaja Sampo Rapeli Tämän giban tekivät Sampo Rapeli, Olli Särkilahti, Oona Paananen, Taru Kosomaa, Monna Laari, Juha van Wensen Taitto Juha van Wensen Painosmäärä 150

Lisätiedot

Palokuntanuorten leiri Oulussa

Palokuntanuorten leiri Oulussa Palokuntien vastuuhenkilöt Tervetuloa idis 2015 palokuntanuorten leirille Ouluun! Palokuntasi on ilmoittautunut idis 2015 leirille 29.6.-4.7.2015. Leirille on ilmoittautunut tällä hetkellä lähes 180 palokuntanuorta

Lisätiedot

Partio on Partiokasvatuksen tavoitteena Partiossa oppii

Partio on Partiokasvatuksen tavoitteena Partiossa oppii Vanhempainilta Tuo tie meitä vie Mitä partio on? Partioaate ja ihanteet Partio-ohjelma Tampereen Kotkat Retkille ja tapahtumiin valmistautuminen Perusvarusteet Kysymykset Mitä partio on? Partio on monipuolista

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

Hii- O- Hoi 2013 OHJEISTUSTA

Hii- O- Hoi 2013 OHJEISTUSTA Hii- O- Hoi 2013 OHJEISTUSTA TULO BENGTSÅRIIN Hanko tieltä (25) käännytään 13 km ennen Hankoa oikealle Santalan kartanotielle. Risteyksessä on tienviitat SANTALA sekä Hii- O- Hoi leirin logolla varustetut

Lisätiedot

Leiri pidetään Talin keilahallissa, jossa on majoittautuminen, ruokailu, keilailu ja siihen liittyvä ohjelma.

Leiri pidetään Talin keilahallissa, jossa on majoittautuminen, ruokailu, keilailu ja siihen liittyvä ohjelma. Helsinki 12.05.2016 Hei leiriläinen! Olet ilmoittautunut 9-12.6.2016 järjestettävälle Bowling Mover- liikuntaleirille. Me järjestäjät ainakin odotamme innolla leiriviikonloppua ja toivottavasti myös sinä.

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan

Lisätiedot

HEI LEIRILÄINEN! LEIRIARKI

HEI LEIRILÄINEN! LEIRIARKI HEI LEIRILÄINEN! Pian nähdään kaikkien aikojen piirileirillä! Kädessäsi on kaikille leirin osallistujille lähetetty leirikirje, joka sisältää muun muassa varustelistan ja leirin säännöt sekä tärkeää tietoa

Lisätiedot

BJR C/W turnausmatkatiedote SaPKo turnaus

BJR C/W turnausmatkatiedote SaPKo turnaus MATKATIEDOTE 6.8.2013 BJR C/W turnausmatkatiedote SaPKo turnaus 9.-11.8.2013 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen

Lisätiedot

ILVES 19 TOINEN LEIRIKIRJE LEIRILÄISEN VARUSTEET

ILVES 19 TOINEN LEIRIKIRJE LEIRILÄISEN VARUSTEET ILVES 19 TOINEN LEIRIKIRJE Kesä lähestyy ja Ilves hiipii jo nurkan takana. Nyt on hyvä aika katsoa leirivarusteet kuntoon kesää varten. Lippukunnat informoivat erikseen leiriläisten kuljetuksista ja erilaisia

Lisätiedot

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

A K E L A N O PA S 5. LEIRIT

A K E L A N O PA S 5. LEIRIT A K E L A N OPAS 5. LEIRIT AKELAN OPAS 5. LEIRIT Tekstit Ohjelmaryhmä, sudenpenturyhmä, Suvi Jaakkola Avustajat: Partiotalo Kuvitus: Annu Martelius Taitto: SP:n tiedotus/tl Paino: K-Print Oy 2001 Julkaisija:

Lisätiedot

Helmi PÄPA.FI/HELMI2017. #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa

Helmi PÄPA.FI/HELMI2017. #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa Helmi N E N I O T N E M L E H Ä T S Ä T A AVA! E J R I LEIRIK li-pekka e KUVA: V n Repone PÄPA.FI/HELMI2017 #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa Instagram: @helmitalvileiri Hei leiriläinen!

Lisätiedot

Tervetuloa Jatilaan vuoden 2015 ratsastusleirille!

Tervetuloa Jatilaan vuoden 2015 ratsastusleirille! Tervetuloa Jatilaan vuoden 2015 ratsastusleirille!! Zirkon maastossa. Kiitos, että valitsit vuoden 2015 leiripaikaksesi Jatilan tallin. Toivomme että viihdyt luonamme ja saat kokea tunnelmallisen kesäleirin,

Lisätiedot

Leiriläisten Talent-ilta

Leiriläisten Talent-ilta 1 Leiriläisten Talent-ilta Tänä vuonna leirillä uutuutena on torstai-iltana järjestettävä leiriläisten Talent-ilta. Silloin lava on vapaa kaikille lasten ja nuorten esityksille. Voit siis valmistella yksin

Lisätiedot

Helsingin Merilokkien lippukuntaretki 22. 23.3.2014 Kavalahdessa Inkoossa

Helsingin Merilokkien lippukuntaretki 22. 23.3.2014 Kavalahdessa Inkoossa Helsingin Merilokkien lippukuntaretki 22. 23.3.2014 Kavalahdessa Inkoossa Tervetuloa retkeilemään koko Helsingin Merilokit - Helsinki Seagulls -lippukuntamme voimin! Sudenpennut, seikkailijat ja sitä vanhemmat

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Seuraleiri

Seuraleiri Seuraleiri 2018 31.8.- 2.9.2018 Seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen vuoden tauon jälkeen seuraleirille Kisakallion leirikeskukseen. Kisakallio sijaitsee Lohjalla, Turuntien läheisyydessä noin 40 minuutin

Lisätiedot

Tervetuloa In The Middle Of Nowhere palokuntanuorten leirille Sallaan!

Tervetuloa In The Middle Of Nowhere palokuntanuorten leirille Sallaan! Palokuntien vastuuhenkilöt 2.6.2016 Tervetuloa In The Middle Of Nowhere palokuntanuorten leirille Sallaan! Palokuntasi on ilmoittautunut 2016 leirille 3.-9.7.2016. Leirille on ilmoittautunut tällä hetkellä

Lisätiedot

WORLD SCOUT MOOT. Suomen joukkueen ennakkotapaaminen

WORLD SCOUT MOOT. Suomen joukkueen ennakkotapaaminen WORLD SCOUT MOOT Suomen joukkueen ennakkotapaaminen 25.3.2017 Päivän ohjelma Tervetuloa ja esittäytymiset Millaista on olla Mootilla osallistujana? Moot-ohjelma ja matkavalmistelut Joukkueen säännöt ja

Lisätiedot

TALVIRETKIOHJE. Paukkupakkasta ja loskaa. Pukeudu kerroksittain. Villaa tai keinokuitua

TALVIRETKIOHJE. Paukkupakkasta ja loskaa. Pukeudu kerroksittain. Villaa tai keinokuitua TALVIRETKIOHJE Paukkupakkasta ja loskaa Talviretkeilyssä tärkeintä on pitää itsensä lämpimänä ja kuivana. Valittaviin varusteisiin vaikuttaa paljon vallitseva sää. Talvella sää voi vaihdella hyvin nopeasti

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja

Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Lasten ja nuorten liikunnallista leiritoimintaan on järjestetty Pohjois- Savossa jo 60- vuotta. Tervetuloa mukaan monipuoliselle sporttileirille Siilinjärvelle

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Jyväskylän Versot ry Pukuohje 1(5) PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Kaikki partiolaiset eri puolilla maailmaa pukeutuvat partioasuun. Partiopuku yhdistää partiolaisia ja lippukunnan omat perinteet ovat

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti

Lisätiedot

Heippa! Keväisin terveisin Milja Kokko

Heippa! Keväisin terveisin Milja Kokko 1.3.2016 Heippa! Sädetyttöjen maaliskuun tapahtumia ovat ilmoittautuminen Tammileirille sekä Pyöreän pöydän sädärit päiväretki. Lisäksi nyt on hyvä hetki tarkistaa, näkyykö löytötavaroiden joukossa tuttuja

Lisätiedot