1/2007 Suomen Kartografinen seura 50 vuotta Kartografian merkkipaaluja Kartografia on paikkatietotekniikan ytimessä ICAn presidentti haastattelussa Lohkomiskustannukset Pohjoismaissa Maanmittaustoiminnasta Tanskassa Raakamaan hankinta vai maankäyttösopimus? MAANMITTAUSALAN VISIOT LASER-KEILAUKSEN MAHDOLLISUUKSIA LAATUPALKINTO ANJALANKOSKELLE UUSI TEKNOLOGIA PALVELEE KUNTA LAISIA ELINYMPÄRISTÖN KUNNOSSAPIDOSSA MATKAILU ROVANIEMEN VETURINA KARTAT JA VALLANKÄYTTÖ MAANMITTAUS LAITOKSEN MUSEON VAIHEITA
Leica SmartPole Asemoi lennossa mittaat vauhdilla ilman keskeytyksiä Uutuus Leica Geosystems on tällä hetkellä ainoa laitevalmistaja, joka takaa Galileo-päivitettävyyden Leica SmartPole Joustavin ja aikaa säästävin ratkaisu, jolla vaihdat erittäin helposti GPS:n ja takymetrin välillä. SmartAntenni Kevyt GNSS SmartAntenni hyödyntää GPS- ja Glonass-teknologiaa. Suorituskykyinen uusi 360 prisma Markkinoiden tarkin prisma. Yksi prisma käy kaikkiin töihin. Uusi ergonominen sauva Lujassa, kevyessä teleskooppisauvassa on korkeuden pikalukitus ja kahvassa pinta, joka pitää hyvin. Leica SmartPole. Ei enää kontrollipisteiden metsästystä. Tehokkaiden GPS/TPS -ominaisuuksien ansiosta voit käyttää mitä tahansa pistettä kontrollipisteenä, riippumatta mittausjärjestyksestä. Kun asemointi on valmis, suorituskykyinen tietokanta hoitaa kaikkien pisteiden laskennan. Nerokas Smart-asemointi se on juuri tätä. Asemointi sujuu entistä nopeammin. Asemoi vapaasti juuri siellä missä haluat. Edullinen: voit valita vain ne osat, joita tarvitset. Täydennät helposti nykyistä kalustoasi. Ota täysi hyöty irti System1200-sarjasta ja SmartStationista. Uskomattoman kevyt: vain 3,79 kg. Uutuus Uusi värillinen etäkäyttö WinCE-käyttöjärjestelmällä. Kirkas, värillinen kosketusnäyttö. Erittäin alhainen virrankulutus: kestää 8 tuntia -20 pakkasella. Sama akku käy myös antennille ja sisäiselle radiomodeemille. Joustava ja siirrettävä GSM-linkki. Ohjelmakokonaisuus, joka taipuu erilaisiin tarpeisiin. Leica SmartWorX on Leica Geosystemsin uusin ja monipuolisin ohjelmistoversio System 1200 -sarjalle (GPS ja TPS). Lisätietoa: Leica Nilomark Oy Puh. (09) 615 3555 geo@leica.fi www.leica.fi
1/2007 SISÄLTÖ Suomen Kartografisen Seuran puheenjohtaja Antti Jakobsson johti 50-vuotisjuhlaseminaaria, taustalla seuran sihteeri Ulla-Maarit Saarinen. Kuva: Juha Oksanen. 5 Antti Jakobsson (pääkirjoitus) ONKO KARTALLA VÄLIÄ? 6 Juha Hyyppä ja Hannu Hyyppä KANSALLISEN LASERKEILAUKSEN MAHDOLLISUUDET 8 Paula Ahonen (haastattelu) KARTOGRAFIA ON PAIKKATIETO TEKNIIKAN YTIMESSÄ ICAN PRESIDENTTI HAASTATTELUSSA 12 Erkki-Sakari Harju KARTOGRAFIAN MERKKIPAALUJA 1872 2006, OSA 1 16 Pekka Raitanen KARTAT JA VALLANKÄYTTÖ 20 Jyrki Mattila RAAKAMAAN HANKINTA VAI MAANKÄYTTÖSOPIMUS? 22 Göran Eriksson LOHKOMISKUSTANNUKSET POHJOISMAISSA VERTAILEVA TUTKIMUS 26 Stig Enemark TANSKAN KIINTEISTÖTIETOJÄRJESTELMÄ JA YKSITYISET LISENSOIDUT MAANMITTARIT 30 Bent Hulegaard Jensen ja Finn Kjær Christensen TANSKALAINEN KIINTEISTÖTOIMITUS 34 Katja Ayres UUDET TEKNOLOGIAT LISÄÄVÄT KUNTALAISTEN MAHDOLLISUUKSIA OSALLISTUA ELINYMPÄRISTÖNSÄ KUNNOSSAPITOON 36 Pekka Lehtonen (haastattelu) ANJALANKOSKI ERINOMAISEKSI TUNNISTETTU 38 Jorma Korva ja Viljo Keskitalo MATKAILU UUDEN ROVANIEMEN VETURINA 43 PÄÄKAUPUNGIN HORISONTISTA 44 Timo T. Luoma-aho MAANMITTAUSLAITOKSEN MUSEON MURROSVAIHEITA 48 Hannu Ridell MAANMITTAUSALAN DI:N VISIOT: OSAAMINEN JA VERKOSTOJEN HALLINTA 51 FIG-UUTISIA 52 Tuomo Heinonen LUVATTU MAA/OSA 5 54 RAJALINJALLA 56 UUSIA SÄÄDÖKSIÄ 58 JARRUMIES 59 UUTISIA 73 LUKIJOILTA 76 IN MEMORIAM 78 RESUMÉ 80 PALVELUHAKEMISTO PÄÄTOIMITTAJA DI Pekka Lehtonen, Maanmittauslaitos/Myyntipalvelut, PL 84, 00521 Helsinki, puh. 0205 41 5480 (työ), faksi 0205 41 5598, pekka.lehtonen@maanmittauslaitos.fi. TOIMITUS Maankäyttö ry, Kello silta 10, 00520 Hel sin ki, puh. 09-148 1900, faksi 09-148 3580, pekka.lehtonen@maanmittauslaitos.fi. HALLITUS Maisu Palovaara (MAKLI) pj., Jari Ahonen (MAKLI), Maria Hakala (SKY), Pekka Halme (MIL), Kim Lampinen (MAKLI), Mikko Uimonen (MIL) ja Arvo Vitikainen (MIL). Hallitukselle voi lähettää sähköpostia osoitteella toimisto@maankaytto.fi. TALOUS JA HALLINTO MIL ry., Kellosilta 10, 00520 Helsinki, puh. 09-148 1900, faksi 09-148 3580, toimisto@maankaytto.fi. Taloudenhoitaja Mikko Hovi, puh. 020 448 4494, mikko.hovi@fma.fi. KUSTANTAJA Maankäyttö ry. Lehti edustaa Suomen Maan mittausinsinöörien Liittoa (MIL), Maanmittausalan ammattikorkeakoulu- ja opistoteknisten Liitto MAKLIa ja Suo men Kartoittajayhdistys SKY:tä. SUOMEN MAANMITTAUSINSINÖÖRIEN LIITTO ry Toimisto: Kellosilta 10, 00520 Helsinki, puh. 09-148 1900, faksi 09-148 3580, toimisto@mil.maanmittari.fi, http://www.maanmittari.fi/mil/. MAKLI ry Toimisto: Kulmakatu 8 A, 00170 Helsinki, puh. 09-135 1851, faksi 09-135 2846, marjut.kuusela@kolumbus.fi, http://www.vmt-maanmittari.fi. SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry Toimisto: Päärynäkuja 6, 50100 Mikkeli, puh. 02054 1121 (vaihde). ILMOITUSMYYNTI Raija Valonen, MIL ry, Kellosilta 10, 00520 Helsinki, puh. 09-148 1900, faksi 09-148 3580, toimisto@maankaytto.fi. ILMOITUSHINNAT 1.1.2007 mustavalkoinen monivärinen Takakansi 1 500, 2 350, Sisäkannet 1 000, 1 650, Pääkirj. vieressä 1 000, 1 650, Koko sivu 800, 1 350, 1/2 sivua 500, 750, 1/4 sivua 400, 500, Liitteet Sopimuksen mukaan ILMESTYMISAIKATAULU ilm.päivä juttujen ilmoitusten sisäänjättö sisäänjättö 1/2007 07.03.2007 01.02.2007 07.02.2007 2/2007 24.05.2007 13.04.2007 24.04.2007 3/2007 17.09.2007 10.08.2007 17.08.2007 4/2007 13.12.2007 07.11.2007 13.11.2007 TILAUSHINNAT Lehti ilmestyy vuonna 2007 neljä kertaa. Tilaushinnat ovat 50 /vsk kotimaahan, 60 /vsk Poh jois mai hin ja Eurooppaan ja 65 /vsk muihin maihin. Irtonumerot 12 + pos ti ku lut. TOTEUTUS Lagarto / Arto Tenkanen ja Jaana Jäntti, Vuorenpeikontie 5 A 67, 00820 Helsinki, puh. 09-759 40 400, faksi 09-759 40 401, lagarto@lagarto.fi. PAINOPAIKKA Uusimaa Oy, PL 15, 06151 Porvoo, yhteyshenkilö Markus Westerholm puh. 019-661 6273, faksi 019-661 6301, markus.westerholm@lehtiyhtyma.fi http://www.uusimaa.fi/kirjapaino/. Painos 3 300 kpl. Aikakauslehtien Liitto ry:n jäsen. ISSN 0782-8438 Ly-tunnus 1104126-2 Maankäytön artikkelitietokanta on osoitteessa http://www.maankaytto.fi/arkisto/sisallysluettelot.php
Aika vaihtaa isommalle vaihteelle? Kiinnitä turvavyö, sillä nyt mennään lujaa. Trimble auttaa yritystäsi valmistautumaan tulevaisuutta varten. Olemme tehneet mullistavia muutoksia mittaustekniikan alalla. Trimble ei ainoastaan myy maailman johtavia mittaustuotteita, vaan auttaa yrityksiä menestymään liiketoiminnassaan. Trimblen Connected Site -kokonaisuus on yksi tie menestykseen. Uusi integroitu mittausratkaisu yhdistää toimisto- ja kenttäohjelmistot toisiinsa saumattomasti tarjoten uutta tuottavuutta mittaustyöhön. Uuden konseptimme avulla yrityksesi voi toimia entistä tehokkaammin ja tuottavammin, olipa kyse työkaluista, tekniikoista, palveluista tai yhteistyöstä liikekumppaneiden kanssa. Korkealuokkaisten ja monipuolisten mittausratkaisujen johtavana toimittajana Trimble on valmis auttamaan yritystäsi kaikissa haasteissa. Trimblen avulla löydät tien tulevaisuuteen. Lue lisää osoitteesta www.trimble.com/overdrive 2007, Trimble Navigation Limited. Kaikki oikeudet pidätetään. Trimble sekä maapallo- ja kolmiologo ovat Trimble Navigation Limitedin tavaramerkkejä, jotka on suojattu United States Patent and Trademark Officen tekemillä ja muissa maissa tehdyillä rekisteröinneillä. SUR-132 www.trimble.com
PÄÄKIRJOITUS ONKO KARTALLA VÄLIÄ? artta on joka paikassa ja K kaikkialla. Kartan uusia olomuotoja käsiteltiin Suomen Kartografisen Seuran järjestämässä 50-vuotisjuhlaseminaarissa 26.1.2007. Seminaarin puhujina olivat alan huiput professori Liqiu Meng Münchenin yliopistosta, kansainvälisen kartografisen seuran presidentti Milan Konešny ja toimitusjohtaja Antti Rainio Navinova Oy:stä. Milanin haastattelu on tässä lehdessä. Seminaarin puhujat olivat kaikki huolissaan kartan laadusta ja kartta-alan ammattilaisten vähäisestä vaikuttavuudesta uusissa tuotteissa ja käyttötavoissa. Karttaa eivät enää tee pelkästään alan ammattilaiset kartografit vaan useimmiten jonkin muun koulutuksen saaneet tai jopa yksityiset henkilöt. Lopputulos voi ollakin kaikkea muuta kuin on tavoiteltu. Esimerkkeinä mahdollisista virheistä professori Meng mainitsi mm. tapauksen, jossa perhe kuoli lumimyrskyssä Oregonissa joulukuussa 2006 valittuaan väärän reitin vuoristossa, joka yleisesti tunnetaan nimellä Death Route. Vaikkei tiedetä, miksi perhe valitsi väärän reitin, useat henkilöt epäilevät valinnan perustuneen Internet-pohjaiseen karttaan, joka esittää kyseistä reittiä. Kyseisen palvelun toimittaja kertoi toimittajille, että he käyttävät kolmannen osapuolen toimittamaa karttaohjelmistoa, joka suosittelee reitin kahden pisteen välille. Esimerkkitapaus osoittaa, että kartan toimittaja tai oikeammin tiedon toimittaja ei välttämättä tiedä, miten tietoa käytetään ja missä yhteydessä. Tietoja voidaan yhdistellä helposti toistensa kanssa ilman, että käyttäjällä on käsitystä, ovatko tiedot yhteensopivia. Euroopassa saatiin kovan ponnistelun jälkeen aikaan INSPRE-direktiivi, joka Suomen Kartografisen Seuran juhlaseminaarin puhujat olivat kaikki huolissaan kartan laadusta ja karttaalan ammattilaisten vähäisestä vaikuttavuudesta uusissa tuotteissa ja käyttötavoissa. ANTTI JAKOBSSON Kirjoittaja on Suomen Kartografisen Seuran puheenjohtaja. antti.jakobsson@ maanmittaus laitos.fi asettaa paikkatietoteemojen tuottajille erilaisia vaatimuksia. En käsittele tässä direktiivin vaatimuksia, se on toisen tarina paikka. Direktiivitekstiä lukiessa kiinnittää huomion erikoiseen seikkaan. Se nimittäin mainitse kartta-sanan ainoastaan kaksi kertaa käsitellessään paikkatietoaineistojen katselupalvelua. Paikkatietoaineistot muuttuvat yllättäen kartaksi, kun niitä katsellaan. Paikkatietoteemat muuttuvat kartaksi, kun ne esitetään kuvaruudulla. Esimerkki kuvastaa uskoa teknologian kaikkivoipaisuuteen. Karttaa ei tarvitse suunnitella, eikä miettiä käyttötarkoitusta. Muualla direktiivissä tosin mainitaan paikkatietojen laatu ja käyttökelpoisuus. Se ei vielä kuitenkaan riitä takaamaan oikeaa lopputulosta. Edellä olevat esimerkit kuvastavat muutosta kartan merkityksessä. Kartta saatetaan tehdä automaattisesti yhdistelemällä erilaisia tietoja. Ammattilaiset eivät enää teekään karttaa. Kartta nähdään paikkatietotulosteena. Tilanne on nähdäkseni pysyvästi muuttunut. Miten sitten laatuun tulisi suhtautua? Mistä käyttäjä tunnistaa hyvän kartan onko kartalla väliä? Viime aikoina on myös paikkatietoyhteisö heräämässä paikkatietojen laadun ja kartan laadun määrittelyyn. Käytettävyystutkimus on tulossa paikkatietoalalle Suomessa tutkimuslaitokset ovat jo aloittaneet aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Ammattilaisten kartalle asettamat kriteerit kartografiset kriteerit voidaan viedä tietokoneen ymmärtämään muotoon tai ainakin varoittaa käyttäjää, jos ne eivät täyty. Suomen paikkatietoinfrastruktuurin määrittelyissä tulee ottaa huomioon myös käyttäjät ja panostaa laadukkaisiin karttaja paikkatietotuotteisiin. Paikkatietotuottajien tulisi testata painetut ja digitaaliset karttatuotteensa käyttäjillä ennen niiden julkaisemista. Paikkatietojen laatu ei vielä riitä, tarvitaan myös karttatuotteen laadun määrittely ja testaus. Onhan kartalla kuitenkin väliä. 5
Juha Hyyppä Hannu Hyyppä Hannu ja Juha Hyyppä KANSALLISEN LASERKEILAUKSEN MAHDOLLISUUDET Laserkeilauksen avulla voidaan Suomesta kustannustehokkaasti tuottaa 30 cm:n korkeustarkkuudella korkeusmallia. Samaa aineistoa voitaisiin käyttää mm. metsien inventoinnin, tulvasuojelun, radiolinkkisuunnittelun, karttojen ja useimpien paikkatietoaineistojen päivittämiseen sekä muutosten seurantaan. Vuonna 2007 laserkeilaus on vakiintunut menetelmä yksityiskohtaisen topo grafisen tiedon hankintaan. Laserkeilaimien, differentiaalisen paikannus- ja navigointijärjestelmien (dgps) ja lentokoneiden asennon ja kallistuksen seuraamisjärjestelmien (inertiajärjestelmät, IMU) kehityksen myötä ilmasta tehtävä 6
laserkeilaus on saavuttanut merkittävää taloudellista suorituskykyä ja saavuttanut aseman, joka on kiinnostava myös useiden sovellusalojen kannalta. Etuna suurempi pistetiheys Laserkeilauksen etuna perinteiseen fotogrammetriseen mittaukseen verrattuna ovat merkittävästi suurempi pistetiheys ja menetelmän vähäisempi riippuvuus sääolosuhteista. Perinteinen fotogrammetria edellyttää, että sama piste näkyy kahdelta ilmakuvalta, minkä vuoksi peitteisiltä alueilla hajapisteitä saadaan tyypillisesti kymmenien metrien välein. Laserkeilaimella saadaan useita näytteitä jopa neliömetriä kohden ja tiheimmissäkin metsissä kahden pisteen välinen etäisyys on Suomen olosuhteissa yleensä pienempi kuin 10 m. Peitteisillä alueilla laserkeilauksen tuottama maan pinnan malli on ylivertainen. Aktiivisena laitteena laser ei vaadi auringonpaistetta ja mittauksia voidaan siten tehdä myös yöaikaan. Laserkeilauksen tutkimus, ohjelmistokehitystyö ja kaupallistaminen aloitettiin Suomessa 10 vuotta sitten. Vuonna 2002 markkinat olivat jo useiden miljoonien eurojen suuruiset ja olivat jo yksistään LASERKEILAUKSEN PERIAATE. Keilaimen avulla pulsseja poikkeutetaan ja kulkuajan perusteella lasketaan etäisyysero. suuremmat kuin yritysten kaupallinen toiminta satelliittikuvien kanssa. Laserkeilausta voidaan siten pitää merkittävänä kasvualana geoinformaatiosektorilla. Suomessa suurin kaupallinen potentiaali on tähän asti ollut väylien ja kaupunkien laserkeilaus. Metsäsektorilla on tehty merkittävän kokoisia koetöitä viime vuosina ja tarkoituksena on aloittaa operatiivinen käyttö vuosikymmenen loppuun mennessä. Suomessa laserkeilauksen käyttöönotto on ollut hitaampaa kuin Keski-Euroopassa. Euroopassa useat maat, kuten Alankomaat ja Sveitsi, on kokonaisuudessaan keilattu laserilla. Yhdysvalloissa useat osavaltiot on keilattu tai suunniteltu keilattavan lähiaikoina. Kansallisesti monikäyttöinen lähtöaineisto Myös Suomessa on viime aikoina alettu keskustelemaan kansallisesta laserkeilauksesta vakavasti osana korkeusmallin parantamista ja tulvakartoitusta. Jos Suomi toteuttaa laajamittaisen laserkeilauksen, sen tavoitteena on tuottaa monikäyttöinen lähtöaineisto useisiin kansallisesti tärkeisiin paikkatietosovelluksiin, kuten valtakunnalliseen korkeusmalliin, puuston inventointiin ja puuston kasvun mittaamiseen, tietoliikenteen verkkosuunnitteluun, kiinteistötalouteen, vesistöjen rehevöitymisen estämiseen (veden pinnan nosto), tulviin varautumiseen, virtuaalitodellisuuteen, kaupunkimalleihin, maastotietokantaan, ympäristövaikutusarviointiin, yhdyskuntatekniikan ja rakentamisen suunnittelun lähtöaineistona, karttojen ajantasaistukseen ja muiden kansallisten paikkatietoaineistojen lähtömateriaalina. Aineiston tuottamisen lisäksi näiden lisäarvotuotteiden tuottaminen on merkittävä markkina suomalaiselle geomatiikka-alan teollisuudelle. Voisikin sanoa, että kansallinen laserkeilaus on tuhannen taalan paikka teollisuudellemme ja se tulee toteuttaa alan yritystoiminnan kehittämiseksi. Harvapisteisellä mallilla kustannustehokkuutta Laserkeilain tuottaa kohteesta maastopistetiedoston useimmiten ensimmäisen ja viimeisen kaiun perusteella. Laserkeilainten uudet ominaisuudet kuten jatkuva aallonmuoto (waveform) ja intensiteettitiedon kalibrointi yhdessä suurien pulssintoistotaajuuksien kanssa parantavat entisestään laserkeilainten suorituskykyä ja pistepilvistä muodostettujen mallien käytettävyyttä. Pulssintoistotaajuus on kehittynyt ja kehittyy edelleen nopeasti. 1990-luvun alussa pulssintoistotaajuus oli 2 khz ja vuonna 2004 se oli 100 khz. Viimeksi julkistettujen uusien keilaimien toistotaajuus on luokkaa 200 khz. 2010-luvun alussa on realistista ajatella, että kohde saadaan kuvattua erittäin kustannustehokkaasti noin 2 pistettä neliömetriä kohden. Pyrimme seuraavassa kuvaamaan mitä tällaisen aineiston avulla saisi aikaan perustuen Geodeettisen laitoksen ja Teknillisen korkeakoulun Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorion tekemiin kontrolloituihin laatututkimuksiin vuosina 1997 2006. Tämän hetken suunnitelmien mukaan kansallista laserkeilausta suunnitellaan toteutettavan mahdollisimman harvana (luokkaa 0,5 pistettä/m 2 ) kustannustehokkuutensa vuoksi. Jo tälläkin tiheydellä päästään noin 30 cm:n satunnaiseen korkeusvirheeseen maanpinnan mallille metsäalueilla. Xiaowei Yu, Geodeettinen laitos Senaatintorilta tehty 3D-malli. George Vosselman, ITC, Geodeettisen laitoksen koordinoimassa EuroSDR:n hankkeessa Building Extraction. Aineiston tiheys 1,6 pistettä neliöllä. Vasemmalta oikealle: a) laserkeilaimella tuotettu puuston pituusmalli vuodelta 1998, b) laserkeilaimella tuotettu puuston pituusmalli vuodelta 2000, c) vuosien 1998 ja 2000 kuvien erotuskuva, d) suodatettu erotuskuva, joka kuvaa kahta kaadettua puuta ja karsittuja oksia. Aineiston pistetiheys 10 pistettä neliöllä. 7
Peitteisyys vaikuttaa tarkkuuteen Tutkimuksiemme mukaan tärkein tekijä, joka vaikuttaa maan pinnan mallin tarkkuuteen, on kasvillisuus ja erityisesti puusto. Niinpä mittaustarkkuus vaihtelee puuston tiheyden, jopa puulajin, osin pinnan kaltevuuden, käytetyn vuodenajan (lehdettömän vai lehdellisen ajan kuvaus) ja myös aluskasvillisuuden funktiona. Keskimääräinen tarkkuus suomalaisessa metsämaastossa optimaalisesti tehdyllä esiprosessoinnilla olisi 20 cm:n luokkaa (hajonta 18 cm ja harha noin 5 cm) ja kovilla pinnoilla (asvaltti, soratiet) kaupunkiolosuhteissa tyypillisesti 10 cm:n luokkaa. Suurimmat virheet tapahtuisivat tiheissä rinnekuusikoissa, kesäajan lehtimetsäkeilauksissa ja tuuhean aluskasvillisuuden metsissä. Esimerkiksi tiheän varvikon tai saniaisten takia maanpinnan malli siirtyy näiden pituuden verran ylöspäin. Optimaalisin keilausajankohta olisi lumen sulamisen jälkeinen kevät, mutta lehtien tulo puihin heikentää mallin tarkkuutta vain noin 20 30 % metsäolosuhteissa (poikkeuksena tuuheat koivikot). Sen sijaan peltoviljelyiden vuoksi tarkan mallin keilauksia ei tulisi tehdä kesäkuun puolenvälin ja elokuun lopun välillä. Rakentamisen ja yhdyskuntatekniikan osalta kansallinen laserkeilaus parantaisi huomattavasti yleissuunnittelun tasoista suunnittelua ja antaisi suurta tarkkuutta kustannusten hallintaan koko rakentamisen elinkaaren aikana ja tarkahkon suunnittelukohteen maastomallin. Mahdollisuus ympäristömuutosten seurantaan Mitä eroa sitten olisi, tuotettaisiinko Suomesta keilaus tiheydellä 0,5 pistettä/m 2 vai 2 pistettä/m 2 (tai jopa tiheämpi)? Jälkimmäinen on kustannuksiltaan tällä hetkellä vähintäänkin kaksinkertainen. Ero syntyy siitä, miten Suomessa jatkossa on tarkoitus hoitaa esimerkiksi karttojen ajantasaistus, puuston kasvun mittaus tai jopa ilmaston muutosten arviointi. Oman käsityksemme mukaan, jos Suomi keilataan 2010-luvulla maastomallin ja tulvavaarakartoituksen tarpeiden ja osin metsäinventoinnin vuoksi, Suomi tullaan keilaamaan 2020-luvulla muutosten seuraamisen vuoksi. Muutostulkinta on sitä tehokkaampaa, mitä lähempänä eri aineistojen vastaavuus on toisiaan. Yhden ajankohdan keilaus 2 pistettä/m 2 mahdollistaa rakennusten sokkelien määrittämisen lähitulevaisuudessa lähes automaattisesti noin 1 m:n tarkkuudella ja useimpien valtapuiden pituuden mittaamisen 70 cm:n tarkkuudella ja valtapuuston sijainnin yksittäisen puun tasolla 0,5 m:n tarkkuudella. Suomesta voisi siis tehdä virtuaalimallin kohtuullisella tarkkuudella. Muutostulkinta 2020-luvun Suomessa olisi tällöin mahdollista tehdä lähes täysiautomaattisten muutostulkintamenetelmien avulla. Kartan ajantasaistus olisi työmäärältään edullista ja sivutuotteena saataisiin selville puittemme todellinen kasvu, välillä yksittäisen puun tarkkuudella. Geodeettinen laitos on mittauksillaan ja menetelmillään osoittanut, että 10 pistettä/m 2 -tiheyksisellä laseraineistolla puun kasvu voidaan määrittää 0,5 m:n tarkkuudella ja jopa yksittäisten oksien katkeaminen/leikkaaminen voidaan todeta muutoskuvista (ks. ed. sivu). Samalla tavoin voitaisiin mitata kaikki merkittävät muutokset maan pinnan ja kohteiden välillä. Sivutuotteena tämä antaisi lisätietoa ilmaston muutoksen vaikutuksista puustoomme. Pitkillä aikasarjoilla puustorajan siirtyminen tuntureilla antaisi lisäkäsitystä ilmastomuutoksesta. Juha Hyyppä on TkT, professori ja Kaukokartoituksen ja fotogrammetrian osaston johtaja Geodeettisessa laitoksessa sekä dosentti TKK:ssa ja Helsingin yliopistossa, Hannu Hyyppä on TkT ja akatemiatutkija sekä dosentti TKK:ssa. Sähköposti juha.hyyppa@gfi.fi ja hannu.hyyppa@tkk.fi. ICAn presidentti Milan Konečný (vas.), SKS:n puheenjohtaja Antti Jakobsson, juhlaesitelmän pitänyt professori Liqiu Meng (selin) ja ICAn varapresidentti, professori Kirsi Virrantaus SKS:n 50-vuotisjuhlan tunnelmissa. Paikkatieto on tuotava käyttäjien ulottuville ja sellai sessa muodossa, että se vastaa tietotarpeisiin ja sen voi ymmärtää, kiteytti kansain välisen kartografisen seuran ICAn presidentti Milan Konečný tammikuisella Suomen-vierailullaan. 8
Kartografia on paikkatieto tekniikan ytimessä Haastattelu Paula Ahonen Kuvat: Jaakko Järvinen ICAn presidentti haastattelussa MILAN KONEČNÝN mukaan yksi tämän hetken tärkeimmistä hankkeista paikkatietorintamalla on INSPIRE, jota koskevan direktiivin sisältö ja sanamuodot hyväksyttiin marraskuussa Suomen johdolla käydyissä neuvotteluissa. Direktiivin odotetaan tulevan voimaan kevään kuluessa. Vaikka direktiivi lähteekin ympäristöpolitiikan tarpeista, se koskee paikkatietoja laajasti ja nimensä mukaisesti tähtää Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin perustamiseen. INSPIRE luo osaltaan edellytyksiä paikkatietojen laajalle käytölle. Esimerkiksi Tsekin kaltaisessa maassa direktiivillä on suuri merkitys viranomaisten ja muiden paikkatiedon tuottajien välisen yhteistyön synnyttämisessä, Konešný toteaa ja sanoo direktiivin suorastaan pakottavan yhteistyöhön. Entisissä sosialistimaissa kerätään edelleen paljon päällekkäistä tietoa eri ministeriöissä, mutta direktiivin myötä eri tahojen täytyy ryhtyä puhumaan keskenään. Lainsäädäntöä tekniikan rinnalla Konešný korostaa, että direktiivi luo edellytyksiä myös yhteistyölle viranomaisten ja yksityisen sektorin välillä. Ideoita asioiden kehittämiseksi tuntuu olevan paljon, mutta monen kohdalla mahdollisuudet toimia ovat rajalliset. Nyt kansallisten organisaatioiden täytyisi joustaa ja olla valmiita uusiin toimintatapoihin, ja monilta osin tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön INSPIRE-direktiiviä laajemminkin. Konešný muistuttaa, että kyse on yhtä hyvin politiikasta kuin tekniikastakin. Paikkatietojen infrastruktuurin kehittämiseksi pitäisi olla asian puolestapuhujia hallinnossa riittävän korkealla tasolla. INSPIREn ydinajatus on tietojen saatavuus eli open access kaikki haluavat SUOMEN KARTOGRAFINEN SEURA 50 VUOTTA 9
sitä. Mutta on luotava säännöt, esimerkiksi oikeudet tietoon ja tietosuoja. Mutta kun ongelmia tulee, ollaan peruskysymysten äärellä. Mitä se maksaa? Mitä hyötyä siitä on? Kysytään, mitä se vaikuttaa päätöksiin, jos päätöksentekijät saavat paikkatiedon käyttöönsä. Mutta on mahdotonta mitata, kuinka paljon tieto tuo taloudellista hyötyä. Hyötyhän riippuu myös siitä, mikä on käyttäjän osaaminen, Konešný huomauttaa ja jatkaa pohtimalla tiedon laatua: On niitä, jotka ajattelevat, että parasta on kaikkein tarkin data, mutta siihen ei ehkä ole varaa. Silloin parasta on riittävän hyvä. Karttoja käyttäjän mittojen mukaan Geoinformaatiotekniikan ja kartografian välinen suhde puhuttaa ICA:n presidenttiä, ja hän joutuu usein puolustelemaan kartografian asemaa uuden tekniikan rinnalla. Konešný muistuttaa, että kartat ovat havainnollisin tapa tarkastella paikkatietoa. En lähtisi ollenkaan erottelemaan näitä kahta. Ilman kartografiaa paikkatietojärjestelmät olisivat pulassa. ICAn presidentti Milan Konečný iloitsi SKS:n standaarista, joka luovutettiin hänelle juhlaseminaarin yhteydessä. Taustalla SKS:n puheenjohtaja Antti Jakobsson. Kartografinen lähestymistapahan on koodattu paikkatietojärjestelmien sisään, Konešný kuittaa. Ei kartografia ole ka- donnut minnekään vaan geoinformaatiotekniikka täyttää ne unelmat, joita kartografeilla on ollut. Nyt voidaan tehdä sellaisia karttoja, joista ennen vain haaveiltiin. Kartografien huolena on kuitenkin, miten käyttäjän ja tietojärjestelmän välinen vuorovaikutus toteutetaan. Tutkimuksen fokuksessa ovat nyt kartografiset visualisointitekniikat, Internet-kartat ja ubiikit kartat. Tämä näkyy myös ICAn komissioiden aihepiireissä. Ubiikit joka paikan kartat nojaavat mobiiliin, adaptiiviseen ja sensorikartografiaan, joiden kehittäminen on nyt ajankohtaista. Esimerkiksi oman tutkimusryhmäni kanssa kehitämme kriisinhallinnan järjestelmää, jossa vaarallisten aineiden kuljetuksia koskevaa dataa kerätään sensoreilla tietokantoihin. Järjestelmään luodaan mekanismeja, joilla tiedot tuodaan eri tasoille kunkin päätöksentekijän tarpeiden ja valmiuksien mukaan adaptoituneina, kertoo Konešný omasta työstään Brnossa Masarykin yliopiston maantieteen laitoksella. Entä kun verkkojakelu luo odotuksen ilmaisista kartoista? Tulevaisuudessa Juha Oksanen Juhlaseminaarin ulkomaalaiset vieraat olivat yhtä mieltä siitä, että tietotekniikan ulottuminen joka paikkaan lisää karttojen merkitystä niin yhteiskunnan kuin yksityisten ihmisten arkipäivässä. 10
ICAn presidentti Milan Konečný (vas.) tutustui SKS:n juhlaseminaarin yhteydessä olleeseen näyttelyyn Leena Miekkavaaran ja Kirsi Virrantauksen opastuksella. meidän pitää tarjota kansalaisille kaupunkiportaaleja, ehkä kansallisia portaalejakin, joiden kautta tietoa jaetaan, ja ihmiset voivat tehdä itse omat raporttinsa ja karttansa. Toisaalta eivät kansalaiset halua paljon dataa vaan vastauksia tiettyihin kysymyksiin: minkälainen sää on Helsingissä, mikä on ympäristön tila jne. Tarvitaan siis asiantuntijoiden prosessoimia vastauksia esimerkiksi karttoina, vastaa Konešný. ICA on laaja organisaatio, jonka piirissä voidaan jakaa tutkimustuloksia ja tietoa parhaista käytännöistä globaalilla tasolla, toteaa Konešný kansainvälisen kartografisen seuran roolista. ICAn presidenttinä Konešnýn tehtäviin kuuluvat tapaamiset kartografien kanssa eri puolilla maailmaa ja keskustelut kansainvälisillä areenoilla esimerkiksi YK:n edustajien kanssa. On pidettävä esillä kartografian ja paikkatietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia ja luotava mekanismeja, jotka voivat todella parantaa ihmisten elämää. Matkustamista riittää liikaakin, toteaa Konešný, joka lensi Suomen lumipyryyn suoraan Intian helteestä. Mutta työn antoisuus on juuri ihmisten tapaamisessa. MILAN KONEČNÝ toi ICAn onnittelut Suomen kartografisen seuran (SKS) juhlaseminaariin 26.1.2006. Tuolloin oli kulunut päivälleen 50 vuotta Suomen kartografisen seuran perustamisesta. Seminaarin teema oli joka paikan kartat. Juhlaesitelmän piti professori Liqiu Meng Münchenin teknillisestä yliopistosta. Hän tarkasteli kartan monia rooleja ja toteutustapoja. Vaikka tekniikka on mahdollistanut joka paikan kartat, se ei takaa, että kartat ovat hyviä karttojen suunnittelun teoria on edelleen pitkälti muotoutumatta. Antti Rainio pohti omassa esitelmässään joka paikan karttojen tuloa Suomeen ja tarkasteli niin paikannustekniikoiden kuin langattoman tiedonsiirron tavoitettavuutta joka paikassa. Milan Konečnýn esitelmä pureutui paikkatietojen käyttöön kriisinhallinnassa. Maanmittausneuvos Osmo Niemelä loi katsauksen Mauno Kajamaan elämäntyöhön. Kajamaa oli Suomen kartografisen seuran perustaja ja toimi sen puheenjohtajana 1957 1975. Esitelmien jälkeen kokoonnuttiin cocktail-tilaisuuteen, jossa julkistettiin seuran 50-vuotishistoriikki ja tutustuttiin kartografian juhlanäyttelyyn. Seminaari keräsi yli 70 osanottajaa, jotka kiittelivät mielenkiintoista ohjelmaa. Haastattelija, TkT Paula Ahonen-Rainio työskentelee kartografian lehtorina Teknillisessä korkeakoulussa maanmittausosaston geoinformaatio- ja paikannustekniikan laboratoriossa. Sähköposti: paula.ahonen@tkk.fi. Seminaariesitelmät verkossa www.kartogra.fi. SUOMEN KARTOGRAFINEN SEURA 50 VUOTTA 11
MAANMITTAUSNEUVOS ERKKI-SAKARI HARJUN ARTIKKELI LIITTYY KARTOGRAFISEN SEURAN JUHLAVUOTEEN. ARTIKKELIN JÄLKIMMÄINEN OSA JULKAISTAAN MAANKÄYTÖSSÄ 2/2007. Karttakeskuksen arkisto Kartografian merkkipaaluja Erkki-Sakari Harju 1872 2006 OSA 1 Kartografian merkkipaaluja on nopea läpileikkaus suomalaisen kartografian ja kartanvalmistuksen historiaan ja kehitykseen. Katsauksen toisena ääripäänä on Suomen Kartaston ensimmäinen laitos, joka osaltaan oli vaikuttamassa kansallistunteen heräämiseen. Toisena ääripäänä on kartantuotannon digitaalinen murros ja kansallisen kartastojärjestelmän muuttaminen NATO-yhteensopivaksi. Kansallinen itsetunto ja kansalliskartastot Kartat ja kartografia ovat aina näytelleet merkittävää osaa kansallisen itsetunnon muokkaajina ja vahvistajina. Suomalainen kartanvalmistus ja kartografia alkoi kehittyä merkittävästi 1800-luvun lopulla Venäjän vallan aikana. Vuonna 1872 valmistui Yleiskartan 1. laitos mittakaavassa 1:400 000. Kartasto palkittiin Wienin maailmannäyttelyssä v. 1873. Mutta vielä parempaa oli tulossa. Vuonna 1899 valmistui Suomen Maantieteellisen Seuran toimesta Suomen Kartasto, joka oli maailman ensimmäinen kansalliskartasto. Kalevi Rikkinen toteaa: Teosta käytettiin sekä tieteellisiin että kansallisiin päämääriin. Karttojen avulla haluttiin osoittaa maan korkeaa sivistystasoa ja korostaa maan erillistä asemaa huolimatta valtiollisesta yhteydestä Venäjään. Samaan aikakauteen liittyi K.G. Ekebomin julkaisema, venäläisten salaisiin kartoituksiin perustuva merikarttasarja Suomenlahdesta. Kartat oli valmistettu kauppamerenkulun ja huviveneilyn tarpeisiin. Kaikki tämä vahvisti suomalaista kansallistunnetta 12
Kartastoasioiden käsittelyä Topografikunnassa. Kuvassa mm. Lauri Vilkko, Samppa Lukkarinen, Heikki Raevaara, Matti Nummenmaa, Osmo Niemelä, Hilpas Lyytikäinen, Runo Harmo ja Matti Jaakkola. Venäjän vallan puristuksessa. Toinen laitos Suomen Kartastosta ilmestyi jo vuonna 1910, ajankohtana, jolloin odotukset Suomen itsenäistymisestä tulivat yhä voimakkaammiksi. Esipuheessa toimituskunta toteaa: Seura ilmoittaa olevansa varma siitä, että nyt valmistunut kartasto osaltaan opettaa Suomen kansaa tuntemaan itseään ja isänmaataan, mikä on itsetietoisen edistymisen ensimmäisiä ehtoja. Sekä ensimmäisen että toisen laitoksen kielinä olivat suomi, ruotsi ja ranska. Suomen Maantieteellinen Seura julkaisi Suomen Kartaston kolmannen laitoksen vuonna 1925, itsenäistymisen jälkeen. Kansalliskartastolla haluttiin esitellä uusi valtio. Teos oli kolmikielinen, suomi, ruotsi ja englanti. Kartat ovat omana kirjanaan ja tekstiosio omana. Suomen Kartaston neljäs laitos ilmestyi v. 1960. Sodan jälkeinen tilanne aiheutti sen, että kartaston valmistelutöihin päästiin vasta v. 1953. Edellisiin laitoksiin verrattuna neljännestä laitoksesta tuli sisällöltään merkittävästi laajempi kuin edeltäjistään. Karttojen lukumäärä kasvoi. Hanke oli yhteistyöprojekti kustannusosakeyhtiö Otavan ja Maanmittaushallituksen kivipainon kanssa. Otava teki tekstiosuudet, kivipaino painoi kartat. Suomen Kartaston viidennen laitoksen valmistelutyöt alkoivat v. 1974. Edellisistä laitoksista poiketen kartasto julkaistiin nyt erillisinä aihepiirikohtaisina vihkoina; vihkoja oli kaikkiaan 25 laajuuden vaihdellessa 16 sivusta 25 sivuun. Viides laitos oli valtava työkokonaisuus. Projekti kesti lähes 20 vuotta. Toimitustyössä pyrittiin tieteelliseen tarkkuuteen, teemakarttojen kartografinen esitys oli huippuluokkaa. Kartaston valmistumista juhlittiin Säätytalolla 19.8.1993. Viimeinen vihko, N:o 111 Johdanto, hakemisto oli valmis. Suomen Kartaston viides laitos oli kunnianosoitus aikaisemmille kansalliskartastoille. Valmistuttuaan teosta on sanottu maailman laajimmaksi kansalliskartastoksi. Ote ensimmäisesta Autoilijan tiekartasta vuodelta 1927. Suomen Kartaston neljäs laitos vuodelta 1960. Teemakartta siirtoväen asuttamisesta 1940 1941. SUOMEN KARTOGRAFINEN SEURA 50 VUOTTA Karttakeskuksen arkisto 13
Maanmittaushallituksen Kivipainon laakaoffsetpainokone. Työn touhussa mm. Jorma Välinen ja Irma Aaltonen. Karttakeskuksen arkisto Karttakeskuksen arkisto Maanmittaushallituksen Kivipainon käsipainokone. Painokivelle väriä levittämässä Lauri Koivunen. Kun Suomen Kartasto täytti sata vuotta v. 1999, Suomen Maantieteellinen Seura julkaisi Suomen Kartaston kuudennen laitoksen. Aikaisempiin kartastoihin verrattuna sen rakenne on täysin erilainen. John Westerholm kirjoittaa teoksen alkulauseessa seuraavasti: Päätettiin tehdä kartasto, jossa painottuisivat suomalaisten maantieteilijöiden nykyiset tutkimusalat, heidän näkemyksensä ja Suomen alueellinen monitasoisuus. Suomen Kartasto muodostaa vuosisadan mittaisen jakson maamme historiaa. Aineisto on korvaamatonta ja ainutkertaista. Erityisen merkittäväksi aineiston tekee se, että samoja aihepiirejä käsitellään viidessä ensimmäisessä laitoksessa, jolloin eri ilmiöiden seuranta ja analysointi ajan funktiona on mahdollista. Suomen Kartasto on koko historiansa aikana ollut näyte kansallisesta kartografisesta osaamisesta. 14
Kansallisten kartastotöiden kehitys 1920- ja 1930-luvut olivat voimakasta kartanvalmistuksen ja kartografian kehitysaikaa. Itsenäistymisen jälkeen tehtiin melko pian päätökset omasta kartastojärjestelmästä. Vuonna 1922 datumiksi valittiin Hayfordin ellipsoidi ja projektioksi Gauss-Krüger. Seuraavana vuonna aloitettiin 1:20 000-mittakaavaisen topografisen kartan kartoitustyöt. Autoilijan tiekartan ensimmäinen laitos ilmestyi v. 1927 ja Suomen tiekartan kaksitoista 1:200 000- mittakaavaista karttalehteä saatiin valmiiksi v. 1932. Ilmakuvauksen käyttöä kartanvalmistuksessa tutkittiin ja v. 1936 ilmakuvakarttaa ryhdyttiin käyttämään topografisen kartan pohjana. Toisen maailmasodan aikana, v. 1940, otettiin käyttöön maastokarttojen yleislehtijako. Peruskartoitus 1:20 000-mittakaavassa alkoi sodan päätyttyä v. 1947. Suomessa keskityttiin maan jälleenrakentamiseen, ja kartastotyöt olivat merkittävä osa infrastruktuurin kuntoonsaattamista. Kartografian kehitystyö keskittyi kaikkein olennaisimpaan: mahdollisimman tehokkaaseen ja nopeaan kartantuotantoon. Peruskartoituksen isä, professori Mauno Kajamaa huolehti siitä, että kartantuotannolla oli käytössään ajanmukainen tuotantoteknologia ja riittävät resurssit. Kartastotöihin keskittymistä kuvaa hyvin se, että Suomen Kartaston neljäs laitos voitiin julkaista vasta v. 1960. Suomen Kartografinen Seura (SKS) perustettiin v. 1957. Seura toi yhteen tärkeimmät kartta-alan valtakunnalliset toimijat vapaamuotoisen ammatillisen yhdessäolon merkeissä. Alan kehitystrendit niin kotimaassa kuin ulkomaillakin saatiin näin parhaiten välitettyä muille avainorganisaatiolle. Kun SKS oli mukanan perustamassa Kansainvälistä Kartografista Seuraa (ICA) v. 1959, saatiin suora ammatillinen yhteys myös muihin maihin. Peruskartoituksen edetessä oli mahdollista aloittaa johdettujen, pienempimittakaavaisten karttojen uudistamistyö. Lähinnä Puolustusvoimien tarkoituksiin valmistettiin peruskartan pienennös 1:50 000-mittakaavaan. Tiekartastot 1:1,6 milj, 1:800 000-, 1:200 000- ja 1:400 000-mittakaavoissa uudistettiin vuoden 1968 loppuun mennessä. Seuraava uudistaminen tapahtui 10 vuotta myöhemmin, jolloin koko maasta oli saatavilla 1:200 000-mittakaavainen kartasto. Peruskartasto saatiin kokonaan painettua v. 1977. Vuonna 1980 aloitettiin Geologian tutkimuskeskuksen ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä Suomen maaperän peruskartoitus. Maastokarttojen tuotantotavan seuraava murros oli 1990-luvun vaihteessa. Digitaalinen tuotantoteknologia oli kehittynyt niin pitkälle, että se otettiin vähitellen tuotantokäyttöön. Maanmittauslaitoksen maastokarttasarja uudistettiin ulkoasultaan ja kuvaustekniikaltaan v. 1993. Samana vuonna tuotettiin ensimmäinen maastotietokantaan perustuva peruskartta 1:20 000-mittakaavassa. Vuonna 1992 aloitetun maastotietokannan kerääminen eteni siten, että v. 2001 koko maa oli valmiina 1:50 000-mittakaavassa ja myös 1:20 000-mittakaavassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Vuosituhannen vaihteeseen ajoittui Suomen kartastojärjestelmän täydellinen uudistaminen EUREF-FIN-datumiin ja UTM-projektioon. Samalla peruskartan uudeksi mittakaavaksi tuli 1:25 000. Maastokarttauudistus on edennyt niin pitkälle, että v. 2006 painettiin ensimmäiset uuden lehtijaon mukaiset karttalehdet 1:25 000- ja 1:50 000-mittakaavoissa. Kartografian koulutus ja tutkimus Karttoihin ja kartografiaan liittyvää opetusta on Suomessa annettu yliopistojen maantieteen laitoksissa ja Teknillisessä korkeakoulussa. Aina 1980-luvulle asti yliopistot keskittyivät lähinnä karttojen tulkintaan ja teemakartografiaan, Teknillinen korkeakoulu puolestaan tähtäsi viranomaistoimituksissa tarvittavien karttojen valmistustekniikan opettamiseen. Vuonna 1951 Mauno Kajamaa nimitettiin dosentiksi Teknilliseen korkeakouluun. On ymmärrettävää, että hänen antamansa opetus keskittyi hyvin voimakkaasti maastokarttojen valmistukseen ja oli Maanmittaushallituskeskeistä. Teknilliseen korkeakouluun saatiin varsinainen kartografian professuuri v. 1988. Geodeettiseen laitokseen oli perustettu vuotta aikaisemmin Geoinformatiikan ja kartografian osasto, jonka päätehtävänä oli alan tutkimustyö. Nämä kaksi koulutukseen ja tutkimukseen liittyvää toimenpidettä kehittivät voimakkaasti kartografian alan tutkimusta ja koulutusta laaja-alaisemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Myös yliopistoissa kartografian opetus on laajentunut ja monipuolistunut. Tällä hetkellä kartografian opetus- ja tutkimus- työtä suoritetaan Helsingin, Oulun, Turun ja Joensuun yliopistojen maantieteen laitoksilla. Vuosituhannen vaihteessa perustettiin lisäksi kolme määräaikaista geoinformatiikan lahjoitusprofessuuria. Teknillinen korkeakoulu sai niistä yhden ja Helsingin yliopisto kaksi. Myös Oulun yliopisto sai hieman myöhemmin geoinformatiikan lahjoitusprofessuurin. SKS:n juhlakirjassa Tapani ja Tiina Sarjakoski toteavat osuvasti, että ulkopuolisen rahoituksen saanti professuurien perustamiseen voidaan tulkita indikaatioksi siitä, että paikkatiedon laaja merkitys yhteiskunnassa on ymmärretty ja tunnustettu. Osoituksena kartografisen tutkimuksen tasosta ovat myös lukuisat viime vuosien aikana kartografiasta ja sitä tukevista tieteistä tehdyt väitöskirjat. Kartografia on nyt saanut Suomessa sille kuuluvan aseman tieteellisen tutkimuksen kohteena. Kirjoittaja on maanmittausneuvos, joka työskentelee pääkartografina AffectoGenimap Finland Oy:n kustannusyksikössä. Sähköposti erkki-sakari.harju@affectogenimap.fi. Lähteet Kalevi Rikkinen: Maailman ensimmäinen kansalliskartasto Suomi-kuvan rakentajana. Tieteessä tapahtuu 3/1999. Suomen Maantieteellinen Seura: Suomen Kartasto, kuudes laitos, Helsinki 1999. Osmo Niemelä: Suomen karttojen tarina, Helsinki 1998. Erkki-Sakari Harju, Antti Jakobsson, Pekka Tervonen: Kartografian merkkipaaluja, SKS:n juhlajulkaisu, Helsinki 2007. Artikkelin 2. osa Maankäytössä 2/2007. SUOMEN KARTOGRAFINEN SEURA 50 VUOTTA 15
Neuvostoliitto pakotti jatkosodan jälkeen kaikki Suomen hallussa olleet luovutetun alueen ja Neuvostoliiton alueen kartat siirrettäviksi itselleen. Kuvassa Valvontakomissio saapuu Malmin lentokentälle 23.9.1944. Kuva: Puolustusvoimat. 16
Pekka Raitanen Kartat ja vallankäyttö Minkälaista valtaa karttojen ja paikkatietojen tuottajat ovat historian saatossa käyttäneet? Voimme aloittaa ajasta, jolloin Suomen niemi ensimmäistä kertaa piirtyi Euroopan kartoille. VIELÄ 1400-LUVULLA Euroopassa piirrettiin maantieteelliset kartat antiikin Ptolemaioksen ym. karttakuvia kopioiden ja täydentäen. Kartat olivat luonnosmaisia piirroksia ja Euroopan etäisemmät kolkat kuvattiin karkeasti erilaisiin kertomuksiin ja taruihin pohjautuen. Toki tiedettiin, että maa on pallon muotoinen, mutta uskomus, että maa on maailmankaikkeuden keskus, istui lujassa. Kirkko käytti merkittävää valtaa ja oli tiukasti maapallokeskeisen maailmankaikkeuden mallin takana. Lutherkin oli tätä mieltä 1539 pitämässään puheessa ja vetosi Raamatun Joosuan kirjan 10. lukuun. Kopernikus ja Galilei saivat taistella kirkon valtaa vastaan aurinkokeskeisen maailmankuvan todistamiseksi 1500-luvulla. Eurooppalaisten maailmanvalloitus vaati karttoja Tutkimusmatkat etäisiin maailmankolkkiin ja lisääntynyt taito paikkojen sijainnin määrittämiseksi tähdistä mittaamalla paransivat dramaattisesti maailman karttakuvien laatua. Euroopan uusia kuuluisia karttoja, missä myös pohjoismaat kuvattiin, julkaisivat esim. Jacob Ziegler 1532, Sebastian Munster ja Olaus Magnus 1552 ja Gerardus Mercator 1595. Ns. löytöretket innostivat vahvoja merenkulkumaita kuten Alankomaita, Espanjaa, Portugalia ja Englantia hankkimaan rikkauksia ja perustamaan siirtokuntia löydetyille mantereille sekä myös Afrikkaan ja Aasiaan. Uudet kartat ihastuttivat Euroopan kuningashuoneita. Taloudelliset ja sitä kautta sotilaalliset intressit työllistivätkin kartantekijöitä uudenaikaisen kartografian alkuaikoina. Vallan ja rikkauksien tavoittelu käynnisti kartoituksen kilpajuoksun nimenomaan merenkulun käyttöön. Ruotsin kuninkaat käyttivät valtaa salaamalla karttoja Maanmittaustyöt ja kartoitukset käynnistyivät maanmittarien toimesta Ruotsissa 1628 lukien, kun hovimatemaatikko Anders Bure sai kuningas Kustaa II Adolfilta toimeksi laatia valtakunnasta synopsis eli kartta. Yksityiskohtaisten kartoitusohjeiden mukaan Buren tuli mm. mitata sekä asemaan että syvyyteen nähden kaikki satamat ja niihin johtavat kulkuväylät, joissa laivat, purret ja muut alukset voivat liikkua, samoin kuin kaikki kaupungit, jotka jo kuuluivat valtakuntaan tai vastaisuudessa voitiin siihen kuuluviksi yhdistää. Lisäksi tuli hänen myös mahdollisuuksien mukaan koettaa saada haltuunsa piirustuksia ja karttoja vieraista, olletikin lähellä sijaitsevista kaupungeista ja linnoituksista ja ne hyvin tallettaa. Kuningas Kaarle XI rajoitti karttojen julkisuutta, kun kamarikollegio julkaisi 1688 uudet ohjeet kartoituksia varten vapaaherra Carl Gripenhielmin saatua nimityksen uuden kuninkaallisen maanmittauskonttorin johtajaksi. Kun yleiskartta tai maantieteellinen karttakirja oli valmis, ei sitä saanut sinetöimättä jättää kenellekään muulle kuin Kuninkaalliselle Majesteetille, hänen kamarikollegiolleen tai johtajalle ja kuninkaalliselle maanmittauskonttorille. Kenellekään ei saanut antaa kopiota sellaisista kartoista ilman kuninkaan lupaa. Kielto johtui tietenkin salassapitosyistä ja tarkoitus oli estää Ruotsin vihollisia saamasta seutuja koskevia tietoja. Salaperäisyys meni niin pitkälle, että kun Gripenhielm itse pyysi saada ottaa kopiot muutamista linnoituskonttorissa säilytetyistä maakunnankartoista, kuningas, pitäen sitä eräiden syiden vuoksi arveluttavana, kielsi sen. Niin evättiin myös Gripenhielmin pyyntö saada laivaston esikunnasta kopiot Itämerta ja sekä Pohjanlahtea ja Suomenlahtea käsittävistä merikartoista, koska Kuninkaallinen Majesteetti halusi säilyttää tämän kartaston salaisena ja varmasti määrätyllä paikalla. Vielä vähemmän luotettiin maanmittareihin. Kuningas Kaarle XI:n käskystä kamarikollegio lähetti helmikuussa 1688 myös kirjeen kaikille kuvernööreille ja maaherroille valtakunnassa ja käski ottaa maanmittareilta varmaan talteen kaikki heidän maantieteellisten karttojen laatimiseen käyttämänsä konseptit ja makulatuurit niin pian kuin kartat oli puhtaaksi piirretty. Kuitenkaan maanmittareiden ei pidä saada tästä tietoa edeltäpäin, jotta he eivät saattaisi panna toimeen pelättyä aietta (ottaa ylimääräisiä kopioita) ennen kuin makulatuurit otetaan heiltä. Kylien kartoituksissa otettiin Gripenhielmin aikana myös avoimesti esille maanmittarien käyttäminen verollepanotoimituksiin, joskin kartoituksissa jo aiemminkin selvästi oli tarkoitus parantaa veronkannon edellytyksiä. 1600-luvulla Ruotsin kuninkaat käyttivät kartoituksia vallan välikappaleina sekä sotilaallisiin että kruunun verotustarpeisiin. Verotus sinällään palveli myös sotilaallisia tarkoitusperiä, koska suurvalta-ajan operaatiot Itämeren itä- ja eteläpuolella nielivät paljon varoja. Tarkemmat tiedot kylistä ja taloista palvelivat myös ruotuväen, hevosten ym. pakko-ottoa sotaväen tarpeisiin. Salaaminen vallankäytön välineenä horjuu Suurvallan murennuttua 1700-luvulla ja julkaistujen karttojen yleistyttyä sekä parannuttua muualla Euroopassa Ruotsin SUOMEN KARTOGRAFINEN SEURA 50 VUOTTA 17
tiukkaa karttojen salassapitoa lievennettiin. Suomen sodan jälkeen 1809, kun Suo mi oli liitetty Venäjään, Suomen viran omaiset vastasivat maantieteellisten karttojen laatimisesta. Näitä karttoja ei julistettu salaisiksi. Sen sijaan venäläisten sotilastopografien lähinnä mittakaavoihin 1:21 000 ja 1:42 000 laatimia topografikarttoja eteläisestä Suomesta ei saatettu julkisuuteen. Vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen näitä karttoja ja niiden täydennyspainoksia voitiin vapaasti myydä ja toimittaa käyttäjille. Karttojen salassapito on tietysti vain eräs keino käyttää valtaa niiden välityksellä. Kartoitustekniikan kehitys viime vuosisadalla mullisti myös karttojen käyttöalueita. Sotilaalliset tarkoitusperät veivät kartoituksen teknistä kehitystä edelleen eteenpäin. Ilmakuvausta kehitettiin ja rahoitettiin puolustus- ja tiedustelutarkoituksiin Suomessakin 1920-luvulta lähtien. Toisen maailmansodan aikana ilmakuvat ja ilmakuvakartat välittivät oleellisen osan operatiiviseen toimintaan tarvittavasta maastotiedosta, silloin kun perinteisiä menetelmiä hyväksikäyttäen tehtyjä topografikarttoja ei ollut saatavilla. Suomessa luovuttiin käytännössä 2002 Pääesikunnan käskyllä ilmakuvien ennakkotarkastuksesta. Eihän ollut perusteltua sensuroida oman maan käyttäjiltä tietoa, joka oli kuitenkin kansainvälisesti saatavissa tarkkojen satelliittikuvien avulla. Itäinen naapuri salasi paikkatietojaan Massiivisen näytön vallankäytöstään antoi Valvontakomissio 1944 1947, kun se vaati kaikki Suomesta luovutetun alueen ja Neuvostoliiton alueen kartat luovutettaviksi Neuvostoliittoon. 44 junanvaunullista karttoja ja muuta materiaalia rahdattiin rajan yli. Kaikkia karttakopioita ei tietenkään voitukaan viedä ja Suomen viranomaiset määräsivät tänne jääneet kartat salaisiksi aina vuoteen 1989 saakka. Neuvostoliitossa karttojen salaamispolitiikka johti eriskummallisiin keinoihin vielä 1980-luvulla. Kaupunkien turistikarttojen mittakaavaa ei salaamismielessä kerrottu ja sijaintitiedot saattoivat olla vääriä. Näin tapahtui siitä huolimatta, että kaikki tiesivät tarkkojen ns. NATOkarttojen tarjoavan oikeat paikkatiedot myös kaupungeista. Topografikarttojen salaaminen vei niinkin pitkälle, että vielä 1990-luvulla esimerkiksi Karjalan Tasavallan maa-asioiden hallinnosta vastaavat viranomaiset eivät saaneet kopioida karttoja omaan käyttöönsä. Tilanne haittasi maa-alueiden rekisterikarttojen laadintaa. Avoimuus on kuitenkin Neuvostoliiton romahdettua lisääntynyt. Persianlahden sota oli tieteissodankäyntiä karttojen avulla Globaalissa maailmantaloudessa suurvallat tavoittelevat teknologian ylivertaisuutta esimerkiksi avaruustekniikassa tarkoituksena saada sotilaallista etumatkaa muihin samoin kuin taloudellista hyötyä uuden teknologian sovelluksilla. Kun nykykielen paikkatiedolla ja paikantamisella ymmärretään periaatteessa samaa kuin aiemmin perinteisellä kartalla, voidaan tänäkin päivänä puhua kartasta vallankäytön välineenä. Vallan kahvassa ovat suurvallat, joilla on varoja ja resursseja globaaleihin järjestelmiin. Konkreettisen esimerkin tästä tarjosi Persianlahden sota, Operation Desert Storm, 1990 1991. USA:n ja sen liittolaisten hyökkäys Kuwaitin vallanneitten Saddam Husseinin joukkojen karkottamiseksi johti GPS-järjestelmän paikantamissatelliittien sulkemiseen siviilikäytöltä määräajaksi. Tämä sota oli ensimmäisiä, missä satelliittiteknologiaa laajemmin käytettiin. Tästä konfliktista minulla on henkilökohtaisiakin muistikuvia vuoden 1991 maaliskuun lopulta. Osallistuin FIG:n edustajana USA:n maanmittausjärjestön ACSM:n kongressiin Baltimoressa. Kongressissa yhdysvaltalainen kenraali kertoi juuri päättyneen sodan karttapalvelusta ja sen organisoinnista. Kirjaimellisesti henkseleitään paukutellen hän kertoi, miten karttapalvelu ja paikantaminen toteutettiin tässä tieteissodassa. Karttatietojen tuottaminen oli ensisijaisen tärkeää vastaoperaation toteuttamiselle. Kun Irak 2.8.1990 hyökkäsi Kuwaitiin, tehtiin Pentagonissa kiireiset suunnitelmat vastaoperaatiota varten. Syyskuusta lähtien käynnistettiin nopea kartoitus Kuwaitin ja lähialueiden, ennen muuta Saudi-Arabian ja Irakin laajojen erämaa-alueiden tarkasta kartoittamisesta niin maa- kuin ilmaoperaatioita varten. Pommitukset ja ohjusiskut edellyttivät tarkkaa paikkatietoa. Laboratoriot, kartoituslentokoneet ja painatuskoneet kiikutettiin alueelle ja lähes kuusi kuukautta käytettiin kartoitukseen ja paikantamisaineiston hankkimiseen. Ilmapommitukset ja ohjusiskut USA aloitti 17.1.1991. Maahyökkäys aloitettiin 24.2.1991 ja neljässä päivässä maasota oli ohi. Kun kenraalilta Baltimoren isossa salissa kysyttiin, kumpaa tiedonhankintaa käytettiin kartoituksessa enemmän, ilmakuvausta vai satelliittikuvausta, hän vastasi nauraen, että kyllä käytettiin. Myös salissa naurettiin. Kaikkea ei kenraali halunnut kertoa. Salaaminen on ollut ja on edelleen tärkeä vallankäytön muoto. EU turvaa avaruustekniikan siviilikäyttöä Tiedemaailma ja talouselämä ovat nyttemmin globaalin paikkatiedon ja paikantamisen suurkäyttäjiä. Euroopan GALILEO- järjestelmä kolmine kymmenine satelliitteineen tulee maksamaan noin 2,1 mrd. ja se on suunniteltu nimenomaan siviilisovelluksiin. Yksinvaltaisen 1600-luvun kuninkaan sijasta päätösvaltaa käyttävät nyt Euroopan unionin hankkeeseen osallistuvat valtiot. Julkinen valta 18
maksaa järjestelmän ja hyötyjinä ovat mm. teollisuus sekä maa-, meri- ja ilmaliikenne ja tietenkin myös geodesia ja koko kartastoala. Satelliittinavigointituotteiden ja -palvelujen maailmanmarkkinoiden arvioidaan kasvavankin vuoden 2003 arvioidusta 20 mrd. eurosta vuoteen 2020 mennessä arviolta 300 mrd. euroon ja yksittäisiä vastaanottimia arvioidaan olevan tuolloin 3 mrd. kpl! Avoimuutta ja paikkatietojen laajaa hyödynnettävyyttä korostaa myös EU:n INSPIRE-hanke, mikä tähtää paikkatietojärjestelmien laajaan yhteiskäyttöön. Avoimuus ja vapaa tietojen saatavuus hälventävät epäluuloja sotilaallisesta varustautumisesta. Toivoa sopii, että paikkatietojen tuottamisesta ja tarjoamisesta päätettäisiin kansanvaltaisesti ja niin, että hyödyistä pääsisivät kaikki asialliset tarvitsijat osallisiksi. Kirjoittaja on tekniikan lisensiaatti, eläkkeellä oleva entinen Maanmittauslaitoksen ylijohtaja. Sähköposti p.raitanen@kolumbus.fi. Sebastian Munsterin ja Olaus Magnuksen kartta kuvassa vuodelta 1552 on jo Suomenkin alue mukana. Lähde: HYK Kartat Enckellin kokoelma 75. SUOMEN KARTOGRAFINEN SEURA 50 VUOTTA 19
Kasvavissa kunnissa ollaan tilanteessa, jossa vastuullisten virkamiesten ja päättäjien on otettava lunastaminen yhä useammin maapolitiikan keinovalikoimaan. Helsingin seudulla rakennusoikeuden lahjoittaminen johtaa raakamaan hinnan kymmenkertaistumiseen. Antero Aaltonen KASVAVIEN KUNTIEN maapolitiikka käy kovilla kierroksilla. Tonttimaata kysytään sekä asumisen että yritystoiminnan tarpeisiin. Tonttimaasta on jälleen pulaa harvaan asutussa pohjolassa. Rakennusmaan ja asuntojen hintataso nousee tavallisen ihmisen ulottumattomiin. Kuntien päättäjiä ja virkamiehiä patistetaan kaavoittamaan uusia tontteja tarjonnan lisäämiseksi. Maapolitiikan ammattilaiset kehottavat hankkimaan raakamaata riittävästi yleiskaavan osoittamilta kasvusuunnilta. Tässä mallissa kunta ostaa tai lunastaa raakamaan 2 4- kertaisella maa- ja metsätalousmaan hinnalla, kaavoittaa omistamaansa maan, rakentaa kunnallistekniikan ja palvelut sekä luovuttaa tontin kohtuullisella hinnalla käyttäjille. Kunnan yhdyskuntarakenne kehittyy järkevästi, hyödyt ja kustannukset jakautuvat oikeudenmukaisesti maanmyyjän, kunnan ja uusien asukkaiden kesken. Ainoana ongelmana on se, että kuumentuneessa tilanteessa maanomistajat eivät myy maitaan ja kunnat eivät halua riittävästi käyttää lunastusta maan hankkimiseksi. Kovien maankäyttöpaineiden alla toiset kunnat ovat päätyneet tekemään laajoille raakamaa-alueille maankäyttösopimuksia siten, että maanomistajalle annetaan noin puolet uuden alueen rakennusoikeudesta. Toinen puoli rakennusoikeudesta tulee kunnalle, joka vastaa kustannuksellaan koko alueen kunnallistekniikan ja muiden palvelujen rakentamisesta. Tällä mallilla kyllä varmasti saadaan raakamaa-alueita käyttöön, mutta millä hinnalla? On selvää, että esimerkiksi Helsingin seudulla rakennusoikeuden lahjottaminen johtaa raakamaan hinnan kymmenkertaistumi- 20