UUDISVIITTOMAT VIITTOMAKIELEN KUVASANAKIRJASSA 1977 (1973)

UUDISVIITTOMAT VIITTOMAKIELEN KUVASANAKIRJASSA 1977 (1973) Mirja Palokankare Opinnäytetyö Syksy 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Turun yksikkö

OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ (ABSTRACT) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU/ TURUN YKSIKKÖ Mirja Palokankare Uudisviittomat Viittomakielen kuvasanakirjassa 1977 (1973) Turku 2001 30 s. 6 liitettä Viittomakielen tulkkauksessa ja kääntämisessä tulee väistämättä tilanteita, joissa suora käännösvastine puuttuu. Mitä syvällisemmästä asiasta ja mitä oudommasta aiheesta kulttuurisesti sekä ajallisesti ja paikallisesti on kysymys, sitä suurempia vaikeuksia on löytää sopiva viittomakielinen ilmaus. Usein käytetty menetelmä on parafraasi eli ilmauksen esittäminen toisin sanoin tai toisessa muodossa, usein nimenomaan selittämällä, mitä se tarkoittaa. Näin ei voi tehdä jatkuvasti, vaan tietyssä vaiheessa on harkittava uuden viittoman luomista. Opinnäytetyön kirjoittaja on ollut mukana käännöstyöryhmässä, jossa on käännetty uskonnollista kirjallisuutta viittomakielelle. Tästä käännöstyöstä on lähtöisin kiinnostus uudisviittomia kohtaan. Jos kysymys on hetkellisestä tarpeesta, viittoma ei useinkaan jää elämään eikä leviä suuremman käyttäjäkunnan käyttöön. Viittomakielinen käyttäjäkunta joko hyväksyy tai hylkää virallisemmaltakin taholta käyttöön suositellut viittomat. Kun Viittomakielen kuvasanakirja julkaistiin vuonna 1973, viittomakielitoimikunta mainitsi kirjan esipuheessa, että se ehdottaa joukkoa uusia viittomia suomen kielen uusien sanojen ja käsitteiden käännösvastineiksi, koska niille ei ollut yleisesti tunnettuja viittomia. Nämä uudet viittomat, joita suositeltiin yleiseen käyttöön, oli merkitty suomenkielisten vastineiden jälkeisellä tähdellä. Opinnäytetyössä, joka on tehty käyttäen vuonna 1977 ilmestynyttä toista, korjattua painosta, on selvitetty, mitä mieltä kirjan käyttäjät ovat näistä tähdellä merkityistä viittomista. Haastattelut on tehty kesän ja syksyn 2001 aikana. Tulosten perusteella on tehty johtopäätöksiä uudisviittomien luomisesta. Varsin monet tähdellä merkityt viittomat olivat haastateltujen käytössä joko sellaisenaan tai vaihtoehtoisesti muunneltuina, mutta kuitenkin Kuvasanakirjan viittoman motivoimina. Tuloksissa on lueteltu syitä, miksi joitain viittomia ei haluttu käyttää. Haastateltavat pitivät kaikkia Kuvasanakirjan viittomia, myös tähdellä merkittyjä, samanarvoisina. Tutkimuksessa ei saatu vastausta, miksi myös jo aikaisemmin olemassa olevia viittomia oli merkitty tähdellä. Haastatelluilla oli käytössään monenlaisia vaihtoehtoisia viittomia, mikä kertoo myös viittomakielen rikkaudesta. Asiasanat: viittoma, uudisviittoma, kiinteä viittoma, sormiaakkosviittoma Säilytyspaikka: DIAK/ Turun yksikkö

KÄYTETYT LYHENNYKSET 1. Sanakirjojen lyhennykset: VKS = Viittomakielen kuvasanakirja, Kuurojen Liitto ry, 1977 (1973) SVP = Suomalaisen viittomakielen perussanakirja, Kuurojen Liitto ry, 1998, selityksessä olen saattanut antaa lisäksi ko. viittoman yleisimpiä merkityksiä. k + p + sp + s viittomistoa = kasvatustieteen, psykologian, sosiaalipolitiikan ja sosiologian viittomistoa, Kuurojen Liitto ry 1988 2. Selityksissä käytetyt lyhennykset: ok = oikea käsi, tarkoittaa dominoivaa kättä vk = vasen käsi, tarkoittaa ei-dominoivaa kättä

SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 2. UUDISVIITTOMIEN MUODOSTAMISESTA 2 2.1. Viittoma 3 2.2. Viittomiston rakenne 3 2.3. Sanat 4 2.4. Uudisviittomat 5 2.5. Symbolisuus 5 2.6. Sormiaakkosviittomat 7 2.7. Hyvän termin ominaisuuksia 8 2.7.1. Terminologiset ominaisuudet 9 2.7.2. Kielelliset ominaisuudet 9 2.7.3. Käyttöön liittyvät ominaisuudet 10 2.8. Uuden termin käyttöönotto 10 2.9. Neologia 10 2.10. Uudisviittomien luominen työryhmässämme 12 3. AINEISTON HANKINTA 13 3.1. Viittomakielen kuvasanakirja 13 3.2. Haastateltavat 14 3.3. Käytetyt merkintätavat 15 4. MUISTIKUVIA VIITTOMAKIELITOIMIKUNNAN TYÖSKENTELYSTÄ 16 5. TULOKSIA 18 6. TULOSTEN ANALYSOINTI 22 7. POHDINTAA 25 LÄHTEET 29 LIITTEET 1-6

1. JOHDANTO Olen ollut mukana Jehovan todistajien Suomen haaratoimiston viittomakieliosaston käännöstyöryhmässä, joka valmistaa viittomakielisiä videokasetteja opetustarkoitukseen. Työryhmään kuuluu useita henkilöitä, sekä kuuroja että kuulevia, joiden yhteisponnistuksena monien eri työvaiheiden kautta lopullinen käännös syntyy. Teksti on usein hyvin tiivistä ja siinä saattaa olla asiantuntijalausuntoja. Samoin Raamatun kieli on monimutkaista ja syvällistä, aikaero on suuri ja kulttuuri poikkeaa hyvin paljon meidän omasta kulttuuristamme. On monia käsitteitä, joille ei suoraan ole viittomia. Opiskelutulkkauksessa olen myös ollut usein tilanteessa, jossa opetettaville termeille ei ole viittomavastineita. Varmaan tilanne on samanlainen aina, kun käännetään kielestä toiseen. Tästä ongelmasta syntyi halu lähteä tutkimaan uudisviittomia, niiden syntyä ja sitä, millaiset uudisviittomat mahdollisesti jäävät elämään. Saadakseni pohjaa aiheeseeni olen tarkastellut Kuurojen Liitto ry:n 1977 (1973) julkaisemassa Viittomakielen kuvasanakirjassa olevia tähdellä merkittyjä viittomia. Kutsun niitä työssäni tähtiviittomiksi. Kirjassa on 323 tällaista tähtiviittomaa, joita viittomakielitoimikunta kirjan julkaisuvaiheessa 1970-luvun alussa suositteli uusina viittomina yleiseen käyttöön. Mitä näille viittomille on tapahtunut kuluneiden lähes 30 vuoden aikana? Miten kuurot itse suhtautuvat niihin? Ovatko viittomat yleistyneet käyttöön vai käytetäänkö niitä lainkaan? Haastattelemalla kuuroja ja analysoimalla itsekin näiden tähtiviittomien tämänhetkistä tilannetta uskoin saavani tietoa siitä, mitä kuurot ajattelevat niistä ja mitä vaihtoehtoisia viittomia on käytössä. Minulla oli myös tilaisuus haastatella erästä viittomakielitoimikunnassa mukana ollutta jäsentä, Tauno Kuuttia. Jotta tulos olisi luotettava, halusin haastatella eri-ikäisiä kuuroja tähtiviittomien käytöstä. Mutta koska niiden lukumäärä on kirjassa melkoisen suuri, tein ensin itse karkean arvion. Mielestäni aivan jokapäiväisessä käytössä olevia viittomia, esim. KANSAINVÄLINEN VKS 96.9 ei ollut tarpeellista kysyä. Vain nuorimman kuuron kanssa kävimme läpi kaikki kirjan tähtiviittomat. Samoin katsoin

2 viittoman olevan yleisessä käytössä, jos se esiintyy samanlaisena myös Suomalaisen viittomakielen perussanakirjassa, jonka on julkaissut Kuurojen Liitto ry vuonna 1998 tai jos olen nähnyt viittomaa käytettävän televisiossa viittomakielisissä uutisissa. Kuitenkin huomattavan osan, 113 tähtiviittomaa, otin mukaan, monia puhtaasta mielenkiinnosta, koska halusin oppia kuurojen käyttämiä vaihtoehtoja ja uskoin näin saavani laajempaa näkemystä viittomista. 2. UUDISVIITTOMIEN MUODOSTAMISESTA Tässä luvussa määrittelen uudisviittoman muodostamiseen liittyviä käsitteitä; mitä tarkoitetaan viittomalla ja millainen rakenne suomalaisen viittomakielen viittomistolla on. Ihmisillä on ollut aina tarve kommunikoida toistensa kanssa. Tällaisista ihmiskielistä, sekä puhutuista että viitotuista, käytetään nimitystä luonnollinen kieli. Luonnollisen kielen olemukseen kuuluu produktiivisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että puhutussa kielessä luodaan sanoja ja viittomakielessä uusia viittomia. Kun uudelle sanalle tai viittomalle on tarvetta, sille luodaan symboli. Näin esimerkiksi Lapissa poronhoitoalueella on ollut tarvetta luoda monia eri termejä poroille, täällä Lounais-Suomessa käytämme vain yhtä sanaa. Määrittelen myös symbolin käsitettä kielessä. Viittomakielessä uudet viittomat eli uudisviittomat ovat tällä hetkellä hyvin usein sormiaakkosviittomia, jotka kuitenkin monien viittomakieltä käyttävien kohdalla herättävät kielteisiä tunteita. Kääntäjä ja viittomakielessä usein tulkkikin asiakkaansa kanssa joutuvat silloin tällöin toimimaan neologisteina eli uusien termien luojina. Selvitän kohdassa 2.7. termin käsitettä ja hyvän termin ominaisuuksia sekä uuden termin käyttöönottoa. Lisäksi käyn läpi Rune Ingon määrittämiä tärkeimpiä termityyppejä. Lopuksi kerron, millainen käytäntö työryhmässämme on ollut uudisviittomien luomisessa.

3 2.1. Viittoma Viittoma on viittomakielen pienin vapaa muoto. Puhutussa kielessä sitä voi vastata sana, ehkä lauseke tai jopa kokonainen lause. (Rissanen 1985, 23.) Yksittäinen viittoma voidaan artikuloida joko yhdellä tai kahdella kädellä. Jos henkilö on oikeakätinen, hän viittoo yhden käden viittomat tavallisesti oikealla kädellään ja vasenkätinen vastaavasti vasemmalla. Oikeakätisen henkilön oikeaa kättä kutsutaan dominoivaksi ja vasenta ei-dominoivaksi kädeksi. Kahden käden viittomissa molemmat kädet voivat liikkua yhtä aktiivisesti tai toinen käsi voi dominoida. (Rissanen 1985, 47.) Viittoma koostuu käsimuodosta, artikulaatiopaikasta, liikkeestä ja orientaatiosta. Käsimuoto tarkoittaa sormien asentoa viittoman aikana ja se voi viittoman alkuja loppuvaiheessa pysyä samana tai muuttua. Artikulaatiopaikka tarkoittaa sitä kohtaa viittojan edessä olevassa tilassa, ns. neutraalitilassa tai viittojan keholla, jossa tai jonka läheisyydessä viittoma toteutuu. Liike tarkoittaa käsien liikettä viittoman aikana. Koska on olemassa hyvin monenlaisia liikkeitä, tämä on viittoman vaikeimmin kuvattavia piirteitä. Lisäksi viittomakielessä voidaan erottaa kahdenlaisia liikkeitä. Itse viittomaan liittyvää liikettä edeltää aina siirtymäliike, jonka aikana kädet liikkuvat viittoman tuottamisen aloituspaikkaan. Orientaatio tarkoittaa kämmenen ja sormien suuntaa suhteessa viittojan vartaloon. (Savolainen 2000 (a), 173 179) Viittomaan saattaa liittyä myös eimanuaalisia eli ei-käsintehtäviä piirteitä. Tällaisia ei-manuaalisia piirteitä ovat pään ja vartalon liike, ilmeet sekä suun liikkeet ja asennot eli huulio. (Savolainen 2000 (a), 183) 2.2. Viittomiston rakenne Viittomiston rakenteessa voidaan perusviittomat jakaa yleisnimiin ja erisnimiin. Yleisnimet voidaan jakaa puolestaan yksinkertaisiin, kiinteisiin perusviittomiin, yhdysviittomiin ja johdettuihin viittomiin. Yksinkertaiset, kiinteät perusviittomat voidaan jakaa kahteen ryhmään, ei-klassifikatorisiin ja klassifikatorisiin

4 kiteytymiin. Ei-klassifikatoristen viittomien muodostamisessa on otettava huomioon niiden funktio eli tehtävä, siihen sopiva liike, koko ja muoto. Viittomia voidaan myös muodostaa yhdistämällä kaksi kiinteää viittomaa, jossa mahdollisuudet ovat verbaali + verbaali, nominaali + nominaali, verbaali + nominaali tai nominaali + verbaali (esimerkiksi TEKSTIVIESTI, INTERNET). Toisaalta voidaan myös yhdistää kiinteä viittoma + koon ja muodon tarkentaja/klassifikaattori (esimerkiksi OPINNÄYTETYÖ) tai koon ja muodon tarkentaja/klassifikaattori + koon ja muodon tarkentaja/klassifikaattori (esimerkiksi KANSI, KOMMUNIKAATTORI, SALKKUMIKRO). Viittoma voidaan myös johtaa toistolla (esimerkiksi ALUN PERIN = ALKAAx) tai sisäisellä muutoksella, kuten käsimuodon, paikan tai liikkeen muutoksella tai perusverbin muunnoksella. Lisäksi viittomakielessä on myös omaperäisiä uudismuodosteita (esimerkiksi HEUREKA, TELETAPPI). (liitteet 1 ja 2) (Rissanen 2000) Klassifikatorisilla viittomilla, joista käytetään myös nimitystä polysynteettiset viittomat, tarkoitetaan viittomia, joilla ei ole sanakirjassa esitettävää perusmuotoa, vaan ne on luotu käyttöyhteydessä. Polysynteettisten viittomien käsimuotoa pidetään yleensä juuriosana ja artikulaatiopaikkaa, liikettä, orientaatiota, pään ja vartalon liikettä sekä kasvojen liikettä juureen liitettävinä morfeemeina eli kielen pienimpinä merkitystä kantavina elementteinä, joita ei enää voi jakaa. Usein yksittäinen sana ei riitä käännösvastineeksi, vaan merkitystä on helpompi kuvata lauseella. (Savolainen 2000 (a), 172) Kiinteiden eli vakiintuneiden viittomien merkitystä sen sijaan voidaan kuvata yhdellä sanalla. (Savolainen 2000 (a), 172). Kiinteät viittomat ovat ns. sanakirjaviittomia, joihin myös opinnäytetyössäni tarkasteltavat viittomat kuuluvat. 2.3. Sanat Luonnollinen kieli on aina produktiivinen, eli sillä voidaan lähes loputtomasti luoda uusia ilmauksia. Meidän ei tarvitse opiskella uusia lauseita ja ilmauksia äidinkielessämme, vaan voimme itse tuottaa niitä. Tällaista produktiivisuutta esiintyy kaikilla kielen osa-alueilla. Suomen kieleenkin on syntynyt uusia sanoja

5 ja vastaavasti vanhoja sanoja jää pois käytöstä yhteiskunnan ja elämäntyylin muuttuessa. Esimerkiksi sanat piika, renki ja pehtoori eivät ole nykyään jokapäiväistä sanastoamme. Vastaavasti Aids, tekstiviesti ja euro olisivat olleet outoja ilmaisuja vielä muutamia vuosikymmeniä sitten. (Malm ja Östman 2000, 16) 2.4. Uudisviittomat Viittomakielinen ihminen pystyy myös käyttämään kieltään produktiivisesti. Suomalaisen viittomakielen aseman vahvistumisen ansiosta viittomakieli on pystynyt palvelemaan uusia tarpeita. Koska kuurot nuoret opiskelevat hyvin erilaisiin ammatteihin ja erilaisilla koulutustasoilla yliopistoihin saakka, yleinen ongelma on, että viittomakielisiä termejä ei aina ole. Siksi tulkki ja kuuro opiskelija luovat usein yhdessä opiskeltavaan aiheeseen liittyviä viittomia. Viittomakielen käyttöalue on nykyään laajentunut kaikille yhteiskunnan alueille. Suurin osa uusista viittomista syntyy suomalaisen viittomakielen omista rakenneosista, mutta jossain määrin erikoisalojen termejä on lainattu myös ruotsalaisesta ja amerikkalaisesta viittomakielestä. (Malm ja Östman 2000, 16) 2.5. Symbolisuus Kirjassaan Yleinen kielitiede Fred Karlsson (Karlsson 1998, 12-13) tarkastelee luonnollisen kielen symbolisuutta. Luonnollinen kieli on symbolista, siinä on symboleita ja niiden yhdistelmiä. Esimerkiksi sana hevonen koostuu seitsemästä äänneyksiköstä (foneemista), jotka ovat sanan aineelliset rakenneosat, sen muoto: h,e,v,o,n,e,n. Sanalla hevonen on melko selvä merkitys. Se tarkoittaa yleensä tiettyä nisäkäslajia tai lajin yksilöitä. Merkitys equus käyttäen latinan vastaavaa sanaa kuvauskielenä on eri asia kuin äännejono hevonen. Kielellinen symboli on kaksijakoinen, se jakaantuu muotoon ja merkitykseen. Symboli kokonaisuudessaan viittaa tarkoitteeseen eli tarkastelun kohteena olevaan esineeseen, ilmiöön, tapahtumaan, ominaisuu-

6 teen jne., tässä tapauksessa joko lajiin tai lajin yksilöihin, jota voisi edustaa hevosen kuva. Symbolin merkityksen ja muodon suhde on konventionaalinen eli sopimuksenvarainen. Tämä merkityksen ja muodon sopimuksenvarainen yhteys tarkoittaa, ettei ole mitään luonnollista syytä, miksi nimenomaan equus ja muoto h,e,v,o,n,e,n, yhdessä muodostaisivat symbolin hevonen. Edelleen symbolin muodon eli foneemijonon h,e,v,o,n,e,n suhde mahdollisiin tarkoitteisiinsa ei ole luonnollisesti määräytynyt. Se ei millään tavalla muistuta näkemiämme hevosia. Voimme kyllä saada mielikuvia hevosista kuullessamme sanan hevonen, mutta vieraskielinen hevosta tarkoittava sana ei voisi vaikuttaa samalla tavalla, jos emme tiedä, että se merkitsee hevosta. Symbolin muodon suhde toisaalta sanan mahdollisiin tarkoitteisiin ja toisaalta merkitykseen on arbitraarinen eli mielivaltainen. Vaatimuksena on vain, että foneemijonon pitää olla suomen kielen foneemien yhdistelysääntöjen mukainen eikä se saa olla liitetty jo toisiin vakiintuneisiin merkityksiin. Foneemi tarkoittaa kielen pienintä yksikköä, joka itsessään ei kanna merkitystä, mutta joka vaihtuessaan muuttaa merkityksen. Esimerkiksi sana talo muuttuu merkitykseltään, kun pelkästään sen ensimmäinen kirjain vaihdetaan, salo, palo tai valo. Vaikka merkityksen ja muodon suhde onkin mielivaltainen, se on sopimuksenvaraisuuden vuoksi välttämätön. Jos hevoselle ehdotettaisiin jotain toista muotoa, jolla on jo merkitys, sen pitäisi ohittaa aiemmin vakiintunut sopimus. Esimerkiksi foneemijono l,e,h,m,ä on jo varattu toiselle eläimelle ja olisi hyvin sekavaa, jos tätä samaa sanaa käytettäisiin sekä lehmistä että hevosista. Amerikkalaisen tutkijan William C. Stokoen vuonna 1960 tekemä viittomakielen analyysi todisti, että myös viittomakielissä on tämä sama kaksoisjäsennys ja ne voidaan rinnastaa puhuttuihin luonnollisiin kieliin. (Jantunen 2001, 34.) Jos merkin muoto heijastaa tarkoitteensa ulkomuotoa tai muita ominaisuuksia, sitä kutsutaan ikoniksi. Vaikka tarkoitetta ei nähdä, ikoni säilyttää silti kuvallisen luonteensa ja kertoo tarkoitteestaan jotain. Ikonisuus ei ole arbitraarista. Amerikkalaista viittomakieltä tutkittaessa on huomattu, että ikoniset viittomat

7 muuttuvat ajan mittaan arbitraarisiksi ja näin ikonisuuden läpinäkyvyys hämärtyy (Rissanen 1985, 26 28) 2.6. Sormiaakkosviittomat Monet viittomakieliset suhtautuvat hyvin kielteisesti sormiaakkosviittomien käyttöön. Kielteinen suhtautuminen saattaa liittyä tapaan, jolla suomalainen viittomakieli luontaisesti laajentaa leksikkoaan. Suurin osa suomalaisista uudisviittomista tulee alun perin polysynteettisistä viittomista niin, että ne saavat vakiintuneen merkityksen, joka leviää yleiseen käyttöön. Polysynteettisissä viittomissa on aina jokin metaforinen eli kuvallinen suhde muodon ja merkityksen välillä. Kun viittomassa käytetään sormiaakkosta viittoman osana, tämä suhde ei toteudu. Vain poikkeustapauksissa sanan ensimmäisellä kirjaimella, jonka käsimuodolla viittoma tavallisesti tuotetaan, on jonkinlaista metaforista yhteyttä kohteen ominaisuuksiin. (Jantunen ja Savolainen 2000, 9) Osa viittomakielisistä kuuroista ja kuulevista henkilöistä vastustaa luonnostaan sormiaakkosten inkorporointia eli liittämistä kielen sanakirjaviittomiin. Silti kuurojen opettajien, kuurojen oppilaiden ja viittomakielentulkkien eri puolella Suomea on käytettävä erilaisia sormiaakkosia hyödyntäviä viittomia, koska oppitunneilla esille tuleville käsitteille ei ole olemassa vakiintuneita viittomavastineita. Näistä vain harvat vakiintuvat koko kieliyhteisön käyttöön. Tietyllä erityisalalla työskentelevä tai sitä opiskeleva viittomakielinen henkilö törmää väistämättä kielenkäyttöä koskeviin ongelmiin. Kaikille kielille olisi suuri haaste luoda omakieliset vastineet eri alojen tuhansille termeille. Puhutuissa kielissä lainataan termejä paljon muista kielistä, erityisesti englannista. Tällaisia ovat esimerkiksi internet ja informaatio. Usein sanoja vain muokataan oman kielen ääntö- ja kirjoitusasua vastaavaksi. Siksi on liian suuri vaatimus viittomakielille, että niiden pitäisi luoda kaikille erityisalojen termeille omaperäiset eli enimmäkseen polysynteettisten viittomien syntymekanismein luodut vastineet. (Jantunen ja Savolainen 2000, 10)

8 Kaikki maailman viittomakielet ovat vähemmistökielen asemassa ja siksi on todennäköistä, että niiden on pakko lainata termejä niitä ympäröivistä puhutuista kielistä. Suomalainen viittomakieli ei voi kovin paljoa lainata termejä toisista viittomakielistä ja kuitenkin sen on saatava täydennystä puuttuvaan viittomistoon. Siksi helposti lainataan puhutuista kielistä, lähinnä suomesta, ruotsista ja englannista. (Jantunen ja Savolainen 2000,11) Sormiaakkoskäsimuotoja sisältävillä viittomilla on aina perusmuoto, joten ne lasketaan leksikaalistuneisiin viittomiin. Vaikka jotkut sormiaakkoskäsimuotoja sisältävistä viittomista on muodostettu polysynteettisten viittomien joitakin ominaisuuksia hyödyntäen (esimerkiksi IDEA VKS 69.2 ja ATOMI VKS 17.5 hyödyntävät ikonisesti paikkaa ja liikettä), eivät tällaiset viittomat silti käyttäydy polysynteettisten viittomien tavoin, vaan ne ovat leksikaalistuneita. Ilmeisesti tämä johtuu siitä, ettei sormiaakkoskäsimuoto voi toimia aidon polysynteettisen viittoman käsimuotona. (Jantunen ja Savolainen 2000, 11) Sormiaakkosviittomien yleistymisen syyksi suomalaisessa viittomakielessä Jantunen ja Savolainen (Jantunen ja Savolainen 2000, 10) arvioivat suomen kielen arvostusta. 1900-luvulla alettiin suomen kielen mukaista viittomista pitää asiatyylisempänä ja hienompana kuin varsinaista viittomakieltä ja ehkä tätä kautta sormiaakkosviittomia sisältävät viittomat ovat päässeet suomalaisen viittomakielen leksikkoon. Terhi Rissasen (Rissanen 2000) mukaan syitä voisivat olla myös huulion käytön vähentyminen, sillä suomenkielisen sanan huuliolla saatettiin tarkentaa viittoman merkitystä. Lisäksi kielellä leikittely on hauskaa, kuten muistamme erilaisista loruista lapsuusajalta. Sormiaakkosviittomat ovat ikään kuin kielellä leikittelyä. Sitä paitsi suomen kielessäkin on alettu käyttää alkukirjainsanoja, esimerkiksi OAJ ja SVT. 2.7. Hyvän termin ominaisuuksia Termi on käsitteen kielellinen tunnus, joka kuvaa tarkasti määriteltyä käsitettä ja jonka sisältöön käyttöyhteys ei vaikuta. Termit kuuluvat olennaisena osana erikoiskieliin ja voivat olla yksittäisiä sanoja tai yhdyssanoja (esimerkiksi

9 energia, energiantuotantolaitos), sanaliittoja (esimerkiksi kapasitiivinen anturi), lyhenteitä (esimerkiksi EKG) tai myös numeroita, joihin on liitetty yksittäisiä kirjaimia (esimerkiksi kemiallisten aineiden merkit). (Tekniikan Sanastokeskus 2001) Alakohdissa 2.7.1. 2.7.3. esittelen seikkoja, joihin Tietotekniikan termitalkoiden koordinointiryhmä kiinnittää tietotekniikan termejä arvioidessaan ja termisuosituksia antaessaan huomiota. ( Tietotekniikan termitalkoot. Tekniikan sanastokeskuksen WWW-sivu. 19.5.2001) 2.7.1. Terminologiset ominaisuudet Termin tulisi olla läpikuultava eli termin luoman mielikuvan pitäisi olla käsitteen sisällön kanssa oikeansuuntainen, vaikka se ei olisi täsmällinen. Sen tulisi olla johdonmukainen eli olla sopusoinnussa käsitejärjestelmän kanssa, eikä se saa olla epäjohdonmukainen eikä ainakaan ristiriitainen lähikäsitteistä käytettävien nimitysten kanssa. On hyvä, jos termi myötäilee muissa kielissä tietotekniikan alalla erityisesti englannissa vakiintuneita ilmaisuja. Tämä ns. tekstiharmonia ei silti välttämättä tarkoita lainaamista kielestä toiseen. 2.7.2. Kielelliset ominaisuudet Termin tulisi olla helppo kirjoittaa, ääntää ja taivuttaa sekä johtaa uusia sanoja suomen kielen yleisten sääntöjen mukaan. Termin pitää erottua muista alalla käytettävissä termeistä sekä olla kielellisesti mahdollisimman ongelmaton, esimerkiksi eri sanaluokkiin kuuluvien sanojen tehtäviä ei saisi sekoittaa toisiinsa. Termi saisi olla mieluiten omakielinen, jos muut ominaisuudet vain sen sallivat.

10 2.7.3. Käyttöön liittyvät ominaisuudet Eri käyttötilanteet tai kohderyhmät tarvitsevat erilaisia termejä, sillä maallikot eivät useinkaan ymmärrä ammattilaisten käyttämiä termejä. Tämän vuoksi suositeltavia termejä on enemmän kuin yksi ja lisäksi voidaan selventää, millaiseen käyttöön eri vaihtoehdot sopivat. Kuitenkin on pyrittävä välttämään tarpeetonta synonymiaa eli samamerkityksisyyttä. Vaikka olisi olemassa monia termivaihtoehtoja, joitakin ei ehkä suositeta käytettäväksi. Selvästi vakiintuneen termin syrjäyttämiseen pitää olla erityisen vahvat perusteet ja olisi hyvä, jos termi olisi lyhyt eikä herättäisi haitallisia tai harhaanjohtavia mielikuvia. Vain harvoin termit täyttävät kaikki edellä esitetyt ominaisuudet. Kun suosituksia annetaan, pyritään löytämään mahdollisimman käyttökelpoinen ratkaisu. 2.8. Uuden termin käyttöönotto Uutta termiä voidaan tarvita nimitykseksi täysin uudelle käsitteelle. Olemassa olevaa termiä voi olla myös perusteltua muuttaa, jos termi on selvästi huono tai vanhentunut ja siksi harhaanjohtava tai termi on kieleen sopimaton tai käsite tai käsitejärjestelmä on muuttunut. (Tekniikan sanastokeskus 2001) Usein jopa loogisesti perusteltu muutos on syytä jättää tekemättä, ellei vanhan termin käytöstä ole haittaa. Mutta jos termi on selkeästi harhaanjohtava tai haitallisen vanhahtava, on termistöä pyrittävä kehittämään johdonmukaisesti. Virallisia termejä ei ole olemassa. (Tekniikan sanastokeskus 2001) 2.9. Neologia Kansainvälisen standardointijärjestön ISO:n suositusten mukaan pitää nimityksiä (termejä) luodessa antaa etusija toisaalta sisäisille piirteille, toisaalta ulkoisista piirteistä funktiopiirteille. Käsitettä voidaan käsitepiirteiden lisäksi kuvata sanallisestikin niin, että syntyy määritelmä. Tärkeimmät määritelmätyypit

11 ovat Rune Ingon (Ingo 1990, 165-166) mukaan nominaali-, reaali-, kooste-, ja kontekstimääritelmä. a) Nominaalimääritelmä on sanan merkityksen kuvaamista synonyymeillä eli samaa merkitsevillä sanoilla niin, että määritelmän paikka kielijärjestelmässä selviää. Nominaalimääritelmää käytetään yleistajuisissa esityksissä ja hakuteoksissa: biografia elämänkerta. b) Reaalimääritelmä on käsitteen kuvaus. Sitä on kahta päätyyppiä: 1) Sisältömääritelmä kuvaa käsitepiirteitä ja yleensä mainitsee myös jonkin yläkäsitteen: votka perunoista valmistettu väkevä venäläinen alkoholijuoma. 2) Ala- eli joukkomääritelmä rajaa käsitteen kuvaamalla sen alaa mainitsemalla kaikki tarkoitteet tai alakäsitteet: itämerensuomalaiset kielet suomi, karjala-aunus, lyydi, vepsä, inkeri, vatja, viro, liivi. c) Koostemääritelmä on edellisten määritelmätyyppien yhdistelmä, jota käytetään varsinkin erilaisten tietosanakirjojen selityksissä mainitsemalla synonyymejä ja kuvaamalla myös itse käsitettä reaalimääritelmän tapaan. d) Kontekstimääritelmä on tekstiyhteydestä ilmenevä määritelmä: vapeet Kalastajat kuivaavat verkkonsa vapeilla. Määritelmästä voi ymmärtää, että vapeet ovat verkonkuivatustelineitä, mutta siitä ei vielä selviä, minkälainen rakennelma on kysymyksessä. 2.10. Uudisviittomien luominen työryhmässämme Jehovan todistajien Suomen haaratoimiston viittomakieliosastoa johtavan Marko Viitalan (Viitala, 2000) mukaan uudisviittomien lanseeraaminen on aina harkinnanvaraista. Ongelmana saattaa olla se, että viittoma ei kata sanan näkökulmaa tai se ei ole riittävän tarkka ilmaisemaan käsitettä. Jos se on epätarkka tms., on pohdittava pitäisikö luoda uusi viittoma vai selitetäänkö asia pitkällä lauseella, kuten yleensä tehdään. Jos samaa sanaa käytetään toistuvasti ja aina joudutaan selittämään pitkästi, on harkittava uuden viittoman luomista.

12 Uuden viittoman luomisessa on tärkeää pohtia, mikä ajatus kuurolle tulee hänen nähdessään viittoman. Olisi parempi, jos uutta viittomaa ei tarvitsisi luoda. Jos siihen kuitenkin päädytään, luomisen tulee tapahtua yhdessä kuurojen kanssa. Työryhmässämme pyritään ensin selvittämään, onko sopivaa viittomaa käytössä muualla kieliyhteisössä. Sellaista ei aina ole, sillä esimerkiksi Raamatun käsite saattaa olla kulttuurisesti niin vieras, että se ei ole käytössä suomalaisessa viittomakielessä tai viittoma voi olla liian monimerkityksinen. Esimerkiksi kun HENKI ja SIELU viitotaan samalla viittomalla (SVP 1107), ei Raamatun opetus sielukäsitteestä ole välttämättä selvä kuurolle. Uudisviittomaa suunniteltaessa vertaillaan aluksi, miten Jehovan todistajat viittovat sanan muissa maissa. Onhan kysymyksessä saman kirjallisuuden kääntämisestä ja sanan merkitys ymmärretään yhtenäisen opetuksen vuoksi samalla tavalla. Tämä voi antaa ideoita viittoman luomiseen. Lisäksi tutkitaan sanan määrettä, mitä sillä Raamatun alkukielissä, hepreassa ja kreikassa sekä lähdekirjallisuudessa halutaan ilmaista. Esimerkiksi Raamatun jakeen käännöksestä on tavoitteena tehdä sellainen, ettei sitä tarvitse muuttaa, kun sitä lainataan eri yhteyksissä. Kaikille Raamatun mainitsemille henkilöille ei ole tarkoituksenmukaista luoda viittomanimeä, mutta sellaisille henkilöille, jotka esiintyvät hyvin usein, on tulkkauksen ja raamatullisen keskustelun kannalta hyvä luoda oma viittomansa. Ensin yritetään saada henkilöstä mahdollisimman paljon tietoa, millainen hän on ollut. Esimerkiksi on jopa katsottu, kuinka Vartiotorni-seuran kirjallisuudessa henkilö on kuvitettu. Joissakin maissa Jehovan todistajat ovat henkilön kuvassa olevan jonkun piirteen mukaan luoneet henkilöille viittomanimiä. Joillekin Raamatun henkilöille on viittomanimi saatettu luoda sen mukaan, mitä erityistä he ovat tehneet. (esimerkiksi AABRAHAM ok kohotettuna S-käsimuodossa pitää veistä tappaakseen Iisakin, vk enkelin kätenä tarttuu kiinni ok:n ranteesta estääkseen tämän tai DAAVID pyörittää linkoa heittääkseen kiven Goljatin otsaan). Tai perusteena on joku asia, mitä henkilö on tehnyt paljon (esimerkiksi PAAVALI p-käsimuodolla KIRJOITTAA).

13 Kun uudisviittomaa käytetään ensimmäistä kertaa, sitä pitäisi aina edeltää sormitus. On vältettävä luomasta liian monimutkaisia viittomia. Joskus sana voidaan myös esittää käyttäen kuvailua tai sormittamalla. 3. AINEISTON HANKINTA Luin alan kirjallisuutta ja haastattelin useita henkilöitä. Lukemalla sain teoriapohjaa aiheeseeni ja haastattelujen avulla kartoitin kuurojen mielipiteitä sekä tällä hetkellä käytössä olevaa käytäntöä työryhmässämme. 3.1. Viittomakielen kuvasanakirja Kuvasanakirjan esipuheessa (Viittomakielen kuvasanakirja V-VI) kerrotaan, että keväällä 1969 viittomakielitoimikunta alkoi Kuurojen Liitto ry:n hallituksen toimeksiannosta valmistaa kuvitettua sanakirjaa. Tarkoitus oli, että se olisi yleissanakirja, jossa viittomat olisivat suomenkielen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Viittoman rinnakkaisista suoritustavoista valittiin se viittoman muoto, joka olisi yksinkertaisin viittoa, mahdollisimman visuaalinen ja jos mahdollista viittomahistoriallisesti perusteltavissa. Lisäksi haluttiin, että se olisi kuulevienkin helppo ymmärtää. Koska eräillä tärkeillä käsitteillä ja uusilla asioilla ei ollut yleisesti tunnettua viittomaa, kirjassa on ehdotuksia uusiksi viittomiksi, joita viittomakielitoimikunta suositteli yleiseen käyttöön. Ne on merkitty tähdellä suomenkielisen sanan jälkeen. Nämä tähdellä merkityt viittomat olivat tutkimukseni kohteena. Olen tutkimuksessani käyttänyt toista, korjattua painosta. Siinä ensimmäisen painoksen nuolituksia on selvennetty ja joitain viittomia on kuvattu uudelleen. Vuonna 1989 ilmestynyt kolmas painos julkaistiin taloudellisista ja teknisistä syistä korjaamattomana ja on näin ollen samanlainen kuin toinen painos.

14 Viittomakielen kuvasanakirja sisältää kokonaisuudessaan noin 3000 viittomaa. Kirjaan on haluttu kerätä ja luoda perusviittomisto arkielämän tarpeisiin. Koska kuvasanakirja on toteutettu etsimällä viittomakielestä vastineita suomen kielen sanoille, siitä puuttuu monia sellaisia viittomia, joille ei ole yksiselitteisiä suomen kielen käännösvastineita. (Rissanen 1985, 23.) Näin ollen tämänkaltaisia uudisviittomiakaan ei ole kirjassa. 3.2. Haastateltavat Haastattelin 11.10.2000 Jehovan todistajien Suomen haaratoimiston viittomakieliosastoa johtavaa Marko Viitalaa, joka valvoo osaston käännöstyöryhmien työskentelyä. Hän kertoi tämänhetkisestä käytännöstä uudisviittomien luomisessa käännöstyöryhmissämme. Saadakseni selville kuurojen mielipiteet tähtiviittomista haastattelin viittä kuuroa tuttavapiiristäni. Mielestäni oli tärkeää, että joukossa oli eri-ikäisiä ja sekä naisia että miehiä. Kaksi haastateltavista oli naisia. He olivat 53- ja 18-vuotiaita. Miehiä oli kolme. He olivat 59-, 38- ja 26-vuotiaita. Kaikki olivat turkulaisia tai Turun ympäristössä asuvia tavallisia kuuroja, 26-vuotias on tosin audiologisesti huonokuuloinen, mutta hän muuttaa viittomatapaansa keskustelukumppanin mukaan. 38-vuotias mies on kuuroutunut 5-vuotiaana. Muut ovat syntyneet kuuroina. Tähtiviittomiiin kuului myös joidenkin kaupunkien viittomia. Jos kaupunki sijaitsi kaukana eikä siellä päin ollut ketään ystäviä, ei viittomakaan ollut tuttu. Siksi kysyin näitä viittomia myös näiden kaupunkien lähellä asuvilta kuuroilta ja yhdeltä tulkilta. Näiltä henkilöiltä en kysynyt muista viittomista. Haastattelut kuurojen kanssa on tehty kesän ja syksyn 2001 aikana kahdenkeskisissä keskusteluissa. Valmistin tähtiviittomista luettelon (liite 3), jossa oli suomenkielinen vastine ja paikka kuvasanakirjassa (sivu ja kuinka mones kuva sivulla). Ne tähtiviittomat, joista halusin kysyä, oli varustettu sanakirjan kuvalla

15 (liite 4). Haastateltavien kommenteista sain idean valmistaa lisäksi kyselylomakkeen (liite 5), jolla kysyin haastateltavilta vielä yhtenäisesti samoja kysymyksiä. Näitä vastauksia olen esitellyt luvussa 6. TULOSTEN ANALY- SOINTIA sekä luvussa 7. POHDINTAA. Vertailun vuoksi pyysin myös Turun tulkkikeskuksen tulkkeja analysoimaan, mitä kuvalla varustetuista viittomista he käyttivät. He kävivät kuvat läpi ryhmänä kesällä 2001. Joistakin viittomista arvioin itse, millainen kokemus minulla oli ollut näistä viittomista aikuisena kuuroutuneiden kanssa; heitä ei ollut haastateltavien joukossa. Olen merkinnyt haastateltavat henkilöt käyttäen heidän ikäänsä, koska arvelin sillä olevan paljon vaikutusta viittomiseen, sormittamisen runsauteen ja/tai huulion käyttöön. Tulkkikeskuksen olen lyhentänyt kirjaimillatk. Sain myös haastatella erästä kuvasanakirjan valmistaneen viittomakielitoimikunnan jäsentä, Tauno Kuuttia, joka on 77-vuotias maanviljelijä Vammalasta. Hän on ollut vuosikymmenet Vammalan kuurojen yhdistyksen Heffatan puheenjohtaja ja tuki. Videoin käymämme keskustelun. (liite 6) Tarkoitukseni oli kysellä häneltä toimikunnan työskentelystä ja erityisesti tähtiviittomista. En haastatellut häntä tähtiviittomien käytöstä. Poimin vain satunnaisesti esiin joitain tähtiviittomia, joista kysyin, käyttääkö hän niitä henkilökohtaisesti. 3.3. Käytetyt merkintätavat Tähtiviittomaluettelossa olevat haastateltavien käyttämät vaihtoehtoiset viittomat olen selittänyt sanallisesti, silloin kun sellaisia on ollut tai ne on kerrottu. Tilan säästämiseksi olen luettelon selityksissä lyhennellyt sanoja hyvin paljon. Uskon sanallisen selityksen helpottavan maallikkoa, joka lukee työtäni. Käsimuodon olen saattanut selittää tai olen käyttänyt William C. Stokoen luomaa merkintäjärjestelmää (Rissanen 1985, 68 69).

16 Olen käyttänyt yleistä tapaa merkitä muistiin viittomia kuhunkin viittomaan yhdellä, viittoman perusmerkitystä vastaavalla sanalla. Tätä kutsutaan glossiksi. Glossi voi muodostua useammastakin sanasta (esim. EI-KIITOS VKS 26.3), jos viittomalle ei löydy yhden sanan vastinetta. Glossit kirjoitetaan suuraakkosilla erotukseksi puhutun kielen sanoista. Glossiksi valitaan tavallisesti sanan perusmuoto, joka on sanakirjan hakusanamuoto. (Savolainen 2000 (b), 192) Tähtiviittomaluetteloa kannattaa mielestäni tarkastella lähemmin Viittomakielen kuvasanakirjan avulla, sillä luettelon varustaminen jokaisen tähdellä merkityn viittoman kuvalla olisi paisuttanut luetteloa kohtuuttoman suureksi. Jokaiseen sanaan on kuitenkin merkitty, millä kohtaa sanakirjassa se on. Esim. KULTTUURI (tiedonpiirin avartuminen) VKS 132.4 tarkoittaa sivulla 132 neljäntenä eli toisen rivin ensimmäisenä olevaa viittomaa esittävää kuvaa, jonka suomenkielisenä käännöksenä on kulttuuri. Ne viittomat, joista olen tehnyt haastattelukyselyn, olen merkinnyt lisäksi #:llä, esim. RYHTI 273.3 #. Selvyyden vuoksi olen merkinnyt henkilöt käyttäen tummennusta. Huulio viittoman selityksessä tarkoittaa sanakirjassa olevan suomenkielisen vastineen huuliota (ei siis selityksessä mainitun viittoman huuliota). 4. MUISTIKUVIA VIITTOMAKIELITOIMIKUNNAN TYÖSKENTELYSTÄ Minua kiinnosti selvittää, millä perusteella Kuvasanakirjan viittomakielitoimikunta oli päätynyt ottamaan mukaan tähtiviittomat. Kirjan esipuheessa sanotaan, että ne olisivat uusia viittomia. Koska viittomakielitoimikunnassa mukana ollut Tauno Kuutti kuului lapsuuteni aikaisiin perhetuttuihin, otin häneen yhteyttä ja pyysin saada haastatella häntä Kuvasanakirjan tähtiviittomista. Samalla pyysin häntä kertomaan viittomakielitoimikunnan työskentelystä. Koska Kuvasanakirjan valmistumisesta on kulunut jo melkein 30 vuotta, ei ollut helppoa muistaa yksityiskohtia näin pitkän ajan kuluttua.

17 Tauno Kuutti kertoo päässeensä mukaan toimikuntaan, koska siihen haluttiin lisävoimiksi kaksi kuurojen vanhempien hyvin viittovaa kuuroa lasta. Toimikunta kokoontui kerran kuussa, aluksi Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja Pitkäsen huoneessa Liisankatu 27:ssä Helsingissä, mutta myös muualla, jopa kerran hänen kodissaan Sammaljoella Vammalassa. Kuvasanakirjan esipuheessa mainitaan, että Lauri Paunu, Eino Savisaari ja Jaakko Väisälä tekivät valmistelevaa työtä toimikunnalle. Heistä Tauno Kuutti käytti nimitystä virallinen toimikunta. He olivat alkaneet työnsä jo aikaisemmin, hän itse alkoi käydä kokouksissa vuoden 1970 jälkeen. Lauri Paunu lähetti toimikunnan jäsenille etukäteen luetteloita, joissa olevia ehdotuksia jäsenten tuli etukäteen pohtia. Kokouksessa luetteloiden viittomia sitten käsiteltiin ja päätettiin viittomistavasta. Luettelot, joita on iso pino, ovat edelleen tallella Sammaljoella talossa, jossa Tauno Kuutin poika on nykyään isäntänä. Tähdellä merkityt uudet viittomat Kuvasanakirjassa olivat vieras käsite hänelle, koska kaikki viittomat tuntuivat hänestä samanarvoisilta. Kuitenkin hän arvelee, ettei niille varmaankaan ollut aikaisemmin viittomaa, esim. MOOTTORITIE VKS 190.2 tai METRO VKS 182.6. Kuvasanakirjaan valittiin vaihtoehto, joka oli työryhmän mielestä sopivan oloinen. Esimerkiksi sota-aikana, kun oikeaa kahvia ei ollut saatavilla, käytettiin korviketta, jolle oli viittoma KORVIKE VKS 127.9. Tämä viittoma ei yksinään tuntunut riittävältä, jotta se voisi merkitä sanoja korvata ja korvaus, siihen piti lisätä MAKSAA VKS 176.8. Näin saatiin viittoma KORVATA, KORVAUS VKS 127.8. Viittomia luodessaan toimikunnalla oli myös hauskoja hetkiä, kun he pohdiskelivat, mikä olisi sopiva viittoma. Muut kuurot eivät ole arvostelleet hänelle sanakirjan uudisviittomia. Pohjoismainen yhteistyö vaikutti Kuvasanakirjan tekoon. Lauri Paunu, Eino Savisaari ja Jaakko Väisälä kävivät viittomakielialan kokouksissa eri Pohjoismaissa ja toivat sieltä viittomia. Erityisesti Lauri Paunu olisi halunnut yhtenäistää viittomistoa muiden Pohjoismaiden kanssa. (Kuutti Tauno 2001. Joitakin tässä kerrottuja asioita tuli esiin vapaan keskustelun yhteydessä.)

18 5. TULOKSIA Kuvasanakirjan esipuheessa viittomakielitoimikunta mainitsee: Eräitten käsitteellisempien sanojen kohdalla on viittoma saanut esimerkiksi sormiaakkosten muodossa vaikutteita käsitteen verbaalisesta muodosta. Pelkästään abstraktisuus ei kuitenkaan vaikuttanut siihen, että luotiin sormiaakkosviittoma. Osa on ollut aivan konkreettisia sanoja kuten maksa, muovi, nailon tai neste. Kaiken kaikkiaan Kuvasanakirjan tähtiviittomissa on hyvin vähän sormiaakkosviittomia. Myös sellaisia viittomia, joissa toisena osana on sormiaakkonen, on vähän. Havainnollisuuden vuoksi olen esittänyt kummatkin ryhmät omissa sarakkeissaan alla olevassa taulukossa TAULUKKO 1. Sormiaakkosviittomat ja viittomat, joiden osana on sormiaakkonen VIITTOMAT, JOIDEN OSANA ON SORMIAAKKOSVIITTOMAT SORMIAAKKONEN ATOMI VKS 17.5 AARI VKS 1.3 EUROOPPA VKS 37.4 AMPERI VKS 10.3 EVANKELIUMI VKS 37.5 HEHTAARI VKS 48.8 IDEA VKS 69.2 OHMI VKS 212.9 LUTERILAINEN VKS 167.7 ORTODOKSINEN VKS 219.1 LÄÄNI VKS 172.2 ROOMALAISKATOLINEN VKS 269.8 MAKSA VKS 176.7 VOLTTI VKS 373.1 MUOVI VKS 192.9 WATTI VKS 359.8 NAILON VKS 199.5 NE VKS 201.4 NESTE VKS 202.3 NUO VKS 208.5 NÄMÄ VKS 210.8 ORANSSI VKS 218.3 YK VKS 378.6

19 Verrattuna kaikkiin tähtiviittomiin niitä on määrällisesti vain noin 7 %. Tilanne on 1970-luvun jälkeen muuttunut hyvin paljon. Tällä hetkellä todennäköisesti valtaosa nuorten luomista uudisviittomista on sormiaakkosviittomia syntyvaiheessaan. (Vrt. 2.9.) Haastateltavien mainitsemia syitä, miksi he eivät käyttäneet Kuvasanakirjan tähtiviittomaa:. viittomaa ei voi ymmärtää tai se ei ole yksiselitteinen (esimerkiksi AMARYLLIS VKS 9.5, pitää käyttää lisäksi muita viittomia kuten KUKKA VKS 131.7 ja PUNAINEN VKS 250.8 ja samoin MAKUUPUSSI VKS 177.3- viittomaan on pakko lisätä MAATA VKS 174.6, muuten sen voisi sekoittaa esimerkiksi urheilu-takkiin ) ei näe muiden kuurojen käyttävän ( LUURANKO VKS 168.5-viittomaa en käytä, koska en ole nähnyt muiden kuurojen käyttävän ). ei viitsi opetella kuvasanakirjan viittomia ei ole tottunut käyttämään ( HAAPA VKS 40.1 ei ole huono, mutta en vain ole tottunut käyttämään sitä ) käsite on outo eikä koske omaa elämää, ei ole käytössä mitään viittomaa (esimerkiksi KONKREETTINEN VKS 124.9) viittomalla on jo vakiintunut viittoma ja uusi ei ole pystynyt syrjäyttämään sitä (Esimerkiksi MYYDÄ VKS 196.1 on ollut jo aikaisemmin vakiintunut viittoma, jota viittoma VKS 195.2 ei ole syrjäyttänyt) Vain 26 viittomaa eli noin 8 % sanakirjan tähtiviittomista on verbaaleja. Näihin on laskettu myös ne, joissa Kuvasanakirjassa on suomenkielisenä vastineena sekä verbi että substantiivi. Suuri enemmistö on nominaaleja. Huomattava osa tähtiviittomista on jäänyt elämään, melkein 57 % oli ainakin jonkun haastateltavan käytössä. Määrään sisältyvät myös ne viittomat, joiden käytössäolon olin itse arvioinut etukäteen. Se osoittaa, että viittomille on ollut tarvetta ja ne on muodostettu suomalaiseen viittomakieleen sopivalla tavalla. Tästä ei kuitenkaan voi vetää sellaista johtopäätöstä, että joku tietty tähtiviittoma olisi välttämättä

20 yleisessä käytössä. Vain ani harvoin suurin osa haastatelluista käytti samaa viittomaa. Myös viittomakielitoimikunnassa jäsenenä olleen Tauno Kuutin Kuvasanakirjan tähtiviittomien käyttö oli samansuuntainen kuin haastateltavien, kun satunnaisesti kysyin häneltä joidenkin tähtiviittomien käytöstä. Jotkut keinotekoiset viittomat kuten NÄMÄ VKS 210.8, NUO VKS 208.5 ja NE VKS 201.4 ovat jääneet pois tarpeettomina. Ne hylättiin, koska viittomakielessä oli jo entuudestaan muita keinoja ilmaista sama asia (so. deiktiset osoitukset, eli etusormella osoittaminen aiotun tarkoitteen suuntaan). Kun ne luotiin, ei otettu huomioon sitä, että ne eivät sopineet viittomakielen järjestelmään. Näissä viittomissa käytetty käsimuoto ei kuulu suomalaisen viittomakielen kereemijärjestelmään. (Rissanen 1985, 25) Näitä ja suomenkielen kieliopin huomioon ottavia kysymyssanoja (esim. MINNE VKS 186.1 ja MISTÄ VKS 186.8) olen nähnyt takavuosina kuuroutuneiden käytössä. Todennäköisesti he ovat oppineet näitä viittomia kursseilla tai ovat itse opiskelleet niitä sanakirjasta. Monet viittomat olivat lähteneet elämään käyttäjäkuntansa käsissä. Haastateltavien käyttämä viittoma oli saattanut muuntua, kaksiosaisesta viittomasta käytettiin vain jompaakumpaa, joko yksinään tai eri viittoman kanssa. Osien järjestys oli saattanut vaihtua tai jommankumman käden orientaatio vaihtua. Samasta kaksiosaisesta tähtiviittomasta yksi haastateltava saattoi käyttää ensimmäistä osaa ja toinen haastateltava toista osaa. Kun otetaan lisäksi huomioon tähtiviittomat, jotka ovat jotenkin motivoineet ainakin jonkun haastateltavan käyttämän viittoman, tällaisia viittomia oli noin 23 %. Näin ollen yhteensä noin 80 % sanakirjan tähtiviittomista on jonkinasteisessa käytössä tai ainakin vaikuttanut viittomaan. Kuurojen ikään liittyy viittomakielen käytön puuttuminen kouluopetuksessa aikaisemmin ja myöhemmin sitten taas viittomakielen mukana olo. Halusin nähdä, vaikuttaisiko ikä siihen, kuinka haastateltavat ovat omaksuneet kuvasanakirjan uudisviittomia. Etukäteen arvelin, että huulion käyttö saattaisi olla niin vahva, että aina ei välttämättä olisi käytössä minkäänlaista viittomaa. Tein taulukon (Taulukko 2.), johon kartoitin jokaisesta haastateltavasta, kuinka montaa kuvasanakirjan suosittelemaa tähtiviittomaa kysymästäni 113

21 viittomasta hän käyttää joko sellaisenaan (Käyttää-sarake) tai edes niin, että hänen käyttämänsä viittoma on kirjan viittoman motivoima (Motivoitu-sarake) vai onko viittoma erilainen tai puuttuuko se kokonaan (Ei käytä-sarake). Jotta haastateltujen välisiä eroja olisi helpompi tarkastella, esitän taulukon myös graafisesti (Taulukko 3). TAULUKKO 2. Haastateltujen henkilöiden tähtiviittomien käyttö Haastateltava Käyttää Motivoitu Ei käytä 59 31 25 57 53 20 23 70 38 19 30 64 26 30 22 61 18 20 34 59 TK 41 18 54 TAULUKKO 3. Haastateltujen henkilöiden tähtiviittomien käyttö graafisesti 70 60 50 40 30 20 10 0 Käyttää Motivoitu Ei käytä 59 53 38 26 18 TK Yllä olevat taulukot osoittavat, että ikä ei sinänsä vaikuttanut siihen, kuinka suuressa määrin haastateltava käytti tähtiviittomia. Vanhin haastateltavista käytti itse asiassa eniten Kuvasanakirjan viittomia sellaisena kuin ne olivat kirjassa, toiseksi eniten niitä käytti nuorin miehistä. Nuorimmalla miehellä sanakirjan vaihtoehto oli yhtenä vaihtoehtona, jota hän oli valmis täydentämään lisäviittomilla, jos käytetty viittoma ei ollut riittävä. Tulkkikeskus käytti haastatelluista eniten Kuvasanakirjan viittomia sellaisenaan, mutta sen eikäytettyjen viittomien lukumäärä ei ollut merkittävästi alempi kuin muilla. 53-

22 vuotiaasta piti paikkansa, että huulion käyttö korvasi joskus koko viittoman tai niin, että käytössä oli yläkäsitteen viittoma ja sen lisäksi huulio. Hänellä ei myöskään ollut viittomaa usein siksi, että käsite oli outo. Vanhimman haastateltavan tilanne oli erilainen. Huulio oli harvoin viittoman osa, ja viittomissa oli yleensä käytetty polysynteettisten viittomien syntymekanismia. 6. TULOSTEN ANALYSOINTI Mielestäni oli hyvä, että haastateltavina oli sekä miehiä että naisia, koska jonkun tietyn alan viittomat saattavat olla oudompia naisille kuin miehille ja jollakin toisella alalla taas päinvastoin (esimerkiksi auton osat oralistisen koulun käyneelle keski-käiselle naiselle tai kukkien nimet miehille). Kun asia ei kosketa eikä vaikuta mitenkään omaan elämään, ei sille ole välttämättä viittomaakaan. Tulokset Kuvasanakirjan tähtiviittomien käyttämisestä ovat vain suuntaaantavia. Joku saattaa kyllä käyttää niitäkin viittomia, joita haastateltavat eivät käyttäneet. Tästä johtuen olen tähtiviittomaluettelossa käyttänyt ilmauksia ei yleisessä käytössä ja ei haastateltavien käytössä. Kuurot haastateltavat ajattelivat esimerkiksi viittomasta AMARYLLIS VKS 9.5, että sitä ei voi ymmärtää ja se vaatii tuekseen muita viittomia. Kuitenkin olen yhden kerran nähnyt puutarha-alalla opiskelevan kuuron käyttävän tätä viittomaa. Uskon, että tulkki on ottanut sen Kuvasanakirjasta ja se on ollut käyttökelpoinen opiskelutilanteissa. Samanlainen tilanne voi olla monilla muillakin viittomilla. Nuorimman miehen kommenteissa tuli esille vaihtoehtoisia tapoja, miten viitotaan, kun viittomaa käytetään asiayhteydessä ja mitä pitää lisätä, jos asiayhteyttä ei ole, esimerkiksi hän lisäsi viittomaan ISKUNVAIMENTAJA VKS 74.6 omaan vaihtoehtoonsa viittoman AUTO VKS 18.2, jos asiayhteys puuttui. Kysyin haastateltavilta, millainen on heidän mielestään hyvä viittoma. Eräässä lomakkeessa oli vastattu: Hyvä viittoma on se, jolla on selvä merkitys ja on

23 muutenkin yleisessä käytössä. Viittoma, joka näyttää loogiselta, on myös hyvä. Tässä tuli esille kohdassa 2.7. mainituista hyvän termin ominaisuuksista termin läpikuultavuus, johdonmukaisuus ja omakielisyys. Eräs toinen haastateltava huomioi myös viittomaan liittyvät ei-manuaaliset piirteet: Ei pelkkä viittoma yksinään ole ymmärrettävä, pitää olla ilme ja olemus mukana. Joskus taas tarvitaan lisäviittoma. Yleisesti ottaen hyvää viittomaa oli vaikea määritellä. Oli helpompi selittää, miten menetellään, kun viittoma ei ole hyvä ja ymmärrettävä. Esimerkiksi: Joskus viittoma ei riitä, pitää käyttää kuvailua ja selittää asiaa. Usein kuurot viittovat varsinaisen viittoman lisäksi toisen, asiayhteyteen liittävän viittoman. Kuurot viittovat harvoin suomen kielen mukaan, ja jos viittovat, niin sellainen viittominen on jäykkää. Yleensä he viittovat mielikuvan mukaan. Tekniikan kehittyminen on myös saattanut vaikuttaa, että jotain tiettyä viittomaa ei tällä hetkellä käytetä. Esimerkiksi viittoman MONISTAA VKS 189.3 kuvaaman tekniikan Xerox-koneet ovat syrjäyttäneet. Siksi käytössä on JÄLJENNÖS VKS 85.7, jossa vk kämmenen orientaatio on vaihtunut niin, että peukalo on ylöspäin ja kämmenselkä vasemmalle. Orientaation vaihtumisessa näkyy myös ikonisuuden läpinäkyvyyden hämärtymistä ja viittoman muuttumista arbitraarisemmaksi. (Rissanen 1985, 28) Muut haastateltavat paitsi 53-vuotias olivat tuttavia keskenään. Silti heillä oli käytössään hyvinkin erilaisia viittomia eri suomenkielisille sanoille. Vain harvoin kaikilla oli käytössään sama viittoma. Joidenkin sanojen merkityksestä keskustelimme haastateltavien kanssa. Mielenkiintoinen sukupolvien välinen ero näkyy siinä, miten asia ratkaistiin, kun ei käytetty viittomaa; 53-vuotias käytti huuliota yläkäsitteen viittoman lisänä (esim. HAAPA = PUU VKS 253.1 + huuliossa haapa tai GLADIOLUS = KUKKA 131.7 + huuliossa gladiolus). 18-vuotias sormitti suomen kielen sanan ja käytti vain tarpeen vaatiessa huuliota. Hän käytti sormitusta huomattavasti enemmän kuin muut. Vuoden 1973 viittomakielitoimikunta ennakoi kirjan esipuheessa, että näin tulisi käymään. (Viittomakielen kuvasanakirja 1977, VI) Tulevaisuus näyttää, missä määrin suomenkielisen sanan sormitus korvaa oralistisen ajan suomenkielisen sanan huuliota.

24 Kuurot haastateltavat eivät erottele sanakirjan viittomia tavallisiin, uudis-, pohjoismaisiin ja kansainvälisiin viittomiin, vaan ne ovat heille samanarvoisia. Itse asiassa kukaan heistä ei ollut tietoinen ennen haastattelua, että sanakirjassa on tällaisia uusia viittomia, jotka on merkitty suomenkielisen sanan jälkeisellä tähdellä. Heistä yhtä lukuun ottamatta kaikki arvelivat, että tähtiviittomat ovat oikeastaan olleet jo jonkun käyttämiä viittomia, jotka on kerätty eri puolilta Suomea. Itsekin arvelin, että kaikki sanat eivät välttämättä ole olleet vailla viittomaa, osittain myös siksi, että sekä 53- että 59-vuotiaalla haastateltavalla oli joitain samanlaisia viittomia, joita ei välttämättä ollut muilla käytössä. Sanakirjaan laitettu tähtiviittoma ei ollut syrjäyttänyt jo olemassa olevaa viittomaa, vaikka sitä ei ollut siellä. He eivät olleet tuttavia keskenään. Oralistisen koulun käynyt 53-vuotias arveli, että toimikunnan jäsenet olisivat yhdessä luoneet nämä tähtiviittomat, koska oralistisen koulun vuoksi Kuvasanakirjan tekoaikaan puuttui niin paljon viittomia eri sanoille. Eräs kuuroista tunnisti tähtiviittomien joukosta joitain virolaisia viittomia. Kuvasanakirja on viittomakielentulkkien koulutuksessa oppikirjana. Kuurot arvelivat yleisesti tulkkien ja kuurojen työntekijöiden käyttävän tähtiviittomia enemmän kuin kuurojen. Syyksi arveltiin, että näin heillä olisi ainakin joku viittoma sanalle, kun he kommunikoivat kuuron kanssa. Tulkit käyttivätkin Kuvasanakirjan viittomia sellaisenaan enemmän kuin muut haastateltavat. Toisaalta on huomattava, että Tulkkikeskuksen tulkit vastasivat ryhmänä ja tällöin viittoma tuli ehkä helpommin luokiteltua käytetyksi, kun joku ryhmästä käytti viittomaa. Toisaalta ei-käytettyjen viittomien osuus ei ollut merkittävästi alempi kuin muilla haastatelluilla. Kaikki Turun tulkkikeskuksessa kesällä 2001 työskennelleet tulkit olivat kokeneita ja jo useita vuosia alalla toimineita. Mielestäni tulos kertoo, että käytäntö oli hionut heidän viittomistoaan asiakaskunnan käyttämien viittomien suuntaan. Eräs haastatelluista totesi kirjan viittomista: Kun näen tulkkien käyttävän niitä, ymmärrän kyllä, vaikka en itse käyttäisi niitä. Huomaan, että viittoma olisi hyvä. Kuurojen pitäisi opiskella näitä viittomia, mutta he ovat laiskoja. Syntymäkuuroilla on usein pieni sanavarasto, he eivät ymmärrä yhdestä viittomasta,