Tohtori Hütterin potilas Amerikkalainen Timothy Ray Brown on maailman ensimmäinen hivistä parantunut ihminen. Mutta ei ehkä enää ainoa. Teksti Janne Arola Tiistai 4. heinäkuuta vuonna 2006 oli poikkeuksellisen jännittävä päivä Saksassa. Illalla isäntämaa kohtaisi jalkapallon MM-välieräottelussa Dortmundissa Italian. Futishuuma oli valloillaan myös pääkaupunki Berliinissä, jossa pelattaisiin viiden päivän päästä MM-finaali. Kaupungissa asuneella nelikymppisellä amerikkalaisella Timothy Ray Brownilla oli kuitenkin muuta ajateltavaa. Hän ei voinut hyvin. Paha olo ei johtunut entiseltä miesystävältä saadusta hivistä, joka oli todettu Yhdysvalloissa vuonna 1995. Tauti pysyi hyvin kurissa antiretroviraalilääkkeillä, eikä se juurikaan haitannut Brownin arkielämää. Silti hänen voimansa olivat kesän aikana alkaneet ehtyä. Hän jaksoi hädin tuskin pyöräillä töihin. Brownin voinnista huolestunut miesystävä varasi hänelle lääkäriajan, ja diagnoosi sekoitti entisestään Brownin hengenvaarallisten tautien cocktailia: hän oli hivin lisäksi sairastunut leukemiaan. Ja nyt, 4. heinäkuuta, Brown lähetettiin Berliinin keskustassa sijaitsevaan yliopistosairaala Charitéen, jossa hänen syöpäänsä ryhtyi hoitamaan 37-vuotias veritautiopin lääkäri Gero Hütter. Ensimmäinen diagnoosi oli, että hänen luuytimessään on jotain vialla. Hänen piti olla yksinkertaisesti luuydinpotilas, Hütter sanoo. Mutta Brown oli kaikkea muuta kuin tavallinen potilas. Timothy Ray Brown, hoikka, keskimittainen ja valokuvissa poikamaisesti hymyilevä amerikkalaismies, oli muuttanut Yhdysvalloista Saksaan hiv-diagnoosinsa jälkeen 1990-luvun puolivälissä. Berliiniin hän päätyi, koska halusi edistää uraansa saksan kielen kääntäjänä. Hiv ei ollut lannistanut Brownin elämäniloa, pikemminkin päinvastoin. New York -aikakauslehden henkilökuvassa toukokuussa 2011 Brownin kerrottiin ennen sairastumistaan leukemiaan olleen seurallinen ja viihtyneen joukon keskipisteenä. Häntä viehätti erityisesti Saksan pääkaupungin vilkas yöelämä. New York -lehdelle hän kertoi olleensa melkoinen flirttailija. Kun näin jonkun kahvilassa, baarissa tai diskossa, tiesin kyllä, miten sain mitä halusin, Brown sanoi. Mutta nyt baareissa pörräämiselle tuli loppu, sillä Hütter ryhtyi hoitamaan Brownin leukemiaa kemoterapialla. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan jäljelle jäi hoitovaihtoehdoista vaarallisin, luuydinsiirto.
20. kesäkuuta vuonna 1983 iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Sirkka-Liisa Kikka Vallen tutkimusvastaanotolle Helsingissä tuli mies, jonka kurkku oli kipeä ja kasvoissa ja päänahassa oli pieniä sinipunaisia läiskiä. Valle arvasi heti, mistä on kysymys, sillä hän oli jo kuukausien ajan tankannut amerikkalaisista lähteistä tietoa uudesta tuntemattomasta virustaudista, joka aiheutti muun muassa Kaposin sarkoomaa, kuolemaan johtavaa syöpää. Hänen eteensä istahtanut noin 40-vuotias hauskannäköinen mies oli yksi niistä 60 vapaaehtoisesta homoseksuaalista, joita Valle oli kuukautta aiemmin ryhtynyt tutkimaan etsiäkseen heidän sukupuolikäyttäytymisestään aidsille altistavia tekijöitä. Muistelen, että nahka nousi kananlihalle, koska se oli aika dramaattinen hetki. Hänellä oli juuri se, mitä me etsimme, Valle kertoo. Mutta silti kukaan ei ollut ehtinyt varautua siihen, että Suomestakin voisi jo löytyä ihminen, jolla tauti oli kehittynyt aids-vaiheeseen. Valle tarkasteli potilasta hetken ja totesi, että läiskät ovat aika ikävän näköisiä. Dialogi oli koruton. Arvaatko, mistä on kyse? Joo, sitä se taitaa olla. Niin on. Yhteistuumin he päättivät, että mies menee ensin valokuvattavaksi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan ihotautiklinikalle ja sen jälkeen hoidettavaksi Auroran sairaalan sisätautiosastolle. Muutaman tunnin kuluttua fyysisesti hyväkuntoinen potilas hyppäsi raitiovaunusta Auroran pysäkillä ja asteli sisään. Häntä vastassa oli kaikkiin mahdollisiin suoja-asuihin pukeutunut joukko sairaalahenkilökuntaa. Potilashuoneen astiatkin oli vaihdettu kertakäyttöisiin. Tauti oli siihen aikaan niin pelottava, että edes lääkärikunta ei tiennyt tarkkaan, miten se tarttuu, Valle sanoo. Auroran sairaalan tarkoituksena oli pitää matalaa profiilia tapauksesta ja miettiä rauhassa, miten asiasta tiedotettaisiin. Erityisesti iltapäivälehdet olivat jo usean kuukauden ajan lietsoneet kohua ja pelkoja tuntemattomasta homoja tappavasta taudista, joka oli pari vuotta aiemmin löydetty Yhdysvalloista. Olisi katastrofi, jos tieto Suomen ensimmäisestä aidsiin sairastuneesta pääsisi hallitsemattomasti julkisuuteen. Lehdistö sai kuitenkin vihiä aids-potilaasta Auroran sairaalan vaitiolosta huolimatta. Uutinen julkaistiin Helsingin Sanomissa ja iltapäivälehdissä 28. kesäkuuta. Syntyi valtava mediamylläkkä. Iltalehti julkaisi myöhemmin lööpissään karun kuvan ulkomaalaisesta homomiehestä, jonka silmät olivat turvonneet umpeen Kaposin sarkooman vuoksi.
Seksuaalista yhdenvertaisuutta ajavan Setan puhelinlinjat tukkeutuivat ja homoja uhkailtiin, vaikka esimerkiksi Valle yritti julkisuudessa vakuuttaa, että kyse ei ole vain homomiesten taudista vaan virustaudista, joka leviää samaan tapaan kuin suurelle yleisölle tutumpi hepatiitti-b. Yleisön oli hirveän vaikea ymmärtää, ettei tauti tartu ihokosketuksesta tai yhdessä asumisesta, vaan täytyy olla seksi- tai verikontakti, muistelee Valle, josta leivottiin nopeasti valtakunnan virallinen aids-asiantuntija. Mutta olihan se järkyttävää, että monen vuoden ajan kaikki uutiset olivat negatiivisia. Pelkoja lietsoi sekin, että vielä tässä vaiheessa lääkärit eivät tienneet, mikä virus taudin aiheutti ja miten sitä voitaisiin hoitaa. Aids-diagnoosin saaneita odotti varma kuolema. Eikä elinaikaa välttämättä ollut paljon. Syksyllä 1985 Suomessa otettiin käyttöön vasta-ainetesti, jolla hiv-tartunta pystyttiin todentamaan. Lääkkeitä tautiin ei ollut vieläkään, ja diagnoosia pelättiin niin paljon, että moni jätti siksi menemättä testeihin. Sitä Valle ei käsittänyt. Hänen mielestään jokaisen riskikäyttäytyjän tuli tietää tartunnastaan, ja esimerkiksi juuri homomiesten keskuudessa laajempiin testeihin oli hänestä erityinen tarve, jotta tauti ei leviäisi eteenpäin kantajiensa tietämättä. Vaatimus sai monet homoaktiivit varpailleen. He tulkitsivat Vallen vaativan homojen pakkotestausta. Siitä joillekin tuli fiilis, että Valle vain komentaa. Jotkut homomiehet ihmettelivät julkisuudessa, miksi heteronainen määrää, mitä me saadaan tehdä, kun minä varoittelin, mitkä seksitekniikat saattavat olla vaarallisia, Valle muistelee. Oli ennenkuulumatonta, että nainen oli televisiossa prime time -aikaan puhumassa anaaliyhdynnästä. Vallen kliininen tutkimus päättyi syksyllä 1992, mutta hän kertoo vieläkin silloin tällöin saavansa terveisiä 30 vuoden takaisilta potilailtaan, jotka ovat hänen ansiostaan säästyneet tappavalta taudilta. He sanovat, että olipa hyvä, kun tajusit silloin käynnistää tutkimukset. Timothy Ray Brownin onni oli, että hän sairastui hiviin vasta 1990-luvulla. Ensimmäinen hiv-lääkevalmiste, tsidovudiini, tuli markkinoille jo vuonna 1987, mutta siitä ei ollut paljon apua potilaille: hivin eteneminen hidastui vain muutamalla kuukaudella. Käänteentekijänä taudin hoidossa pidetään Vancouverissa kesällä 1996 järjestettyä maailman aids-konferenssia. Siellä esiteltiin tuloksia yhdistelmähoidoista, joiden avulla pystyttiin dramaattisesti vaikuttamaan potilaiden elinikään, kertoo Auroran sairaalan infektiolääkäri Matti Ristola. Juuri näiden hoitojen avulla Timothy Ray Brownkin oli selvinnyt hengissä pitkälle 2000-luvulle.
Nykyään lääkkeet ovat niin tehokkaita, että hiviä sairastavat voivat elää kuin kuka tahansa meistä: käydä töissä ja matkustella saada jopa lapsia. Heidän elinikänsäkin on keskimäärin vain hieman lyhyempi kuin täysin terveillä ihmisillä, ja ero kuroutuu koko ajan pienemmäksi. Vaikka vähän pessimistinen olenkin, niin uskon, että kymmenen vuoden sisään lääkityksessäkin löydetään ratkaiseva tekijä, joka jos ei paranna niin ainakin laittaa viruksen niin ahtaalle, että se ei aiheuta mitään haittaa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Salminen. Laboratorioissa eri puolilla maailmaa kehitetään parhaillaan myös aids-rokotetta, mutta tutkijoiden mukaan sen valmistuminen on vähintään vuosien päässä. Salminenkin on epäileväinen. Rokotteeseen en oikein usko, vaikka se olisikin hieno juttu. Sitä on niin pitkään yritetty, ja kaikki yritykset ovat menneet pieleen. Suomessa ja monissa muissa länsimaissa hiviä on jo pitkään pidetty kroonisena siis jatkuvana ja pitkäaikaisena, mutta ei automaattisesti kuolemaan johtavana tautina. Olen usein verrannut hiviä diabetekseen. Molemmat vaativat jatkuvan lääkityksen. Muussa tapauksessa ne voivat johtaa kuolemaan hyvinkin nopeasti, Ristola sanoo. Henkisesti ero tautien välillä on kuitenkin edelleen valtava. Se liittyy siihen, että monet meistä kavahtavat seksitauteja ja huumeidenkäyttöä. Seksitauteihin saattaa liittyä rinnakkaissuhteita tai maksullista tai miesten välistä seksiä. Ne ovat asioita, joita ihmiset miettivät ja joihin julkisuudessa lyödään leimoja, hän puntaroi. Timothy Ray Brownin elämä kävi tukalaksi loppuvuonna 2006. Kemoterapia ei ollut tehonnut hänen leukemiaansa, ja lääkäri Hütter oli ryhtynyt etsimään hänelle kansainvälisestä rekisteristä sopivaa kantasolujen luovuttajaa luuydinsiirtoa varten. Sopivia luovuttajia löytyi peräti 232, ja Hütter sai idean. Hän muisti, että noin prosentilla maailman ihmisistä on immuunijärjestelmänsä solujen pinnalla olevassa CCR5-molekyylissä molemmilta vanhemmilta peritty mutaatio, jonka ansiosta he ovat immuuneja hi-virukselle. Hän päätti etsiä Brownille luovuttajan, jolla olisi tämä mutaatio. Näin voisi olla mahdollista parantaa kerralla sekä leukemia että hiv. Aiheeseen perehtyessään Hütter hämmästyi, sillä hän ei löytänyt mistään tietoa, että vastaavaa olisi kokeiltu aiemmin. Siksi hänen oli vaikea vakuuttaa esimerkiksi esimiehiään hoidon tarpeellisuudesta. Kaikki olivat skeptisiä. Kukaan ei vielä silloin pystynyt ajattelemaan, että tautiin olisi parannusta, koska hiv on tappava virus, Hütter kertoo. Potilas Brown itse suhtautui asiaan tyynesti, sillä hän oli jo tottunut elämään hivin kanssa. Hänelle oli tärkeintä päästä eroon leukemiasta. Selitin hänelle, mitä aiomme tehdä ja mitkä ovat hoidon riskit ja edut. Mutta silti Brown ajatteli koko ajan, että olemme parantamassa vain leukemiaa, Hütter muistelee.
Brownille tehtiin luuydinsiirto helmikuun 15. päivä vuonna 2007, ja samana päivänä hän lopetti hivlääkityksen. Pian hi-virus oli testitulosten perusteella kadonnut hänen elimistöstään. Mutta tuli vielä yksi takaisku: leukemia palasi entistä ärhäkämpänä. Brown oli jälleen kuolemanvaarassa. Hänelle tehtiin toinen luuydinsiirto samalta luovuttajalta 13. maaliskuuta vuonna 2008. Se oli vähällä tappaa hänet. Brown vietti lähes koko vuoden 2008 sairaalassa. Hän houraili eikä pystynyt kävelemään. Kun lääkäri pyysi Brownia nostamaan vasenta jalkaansa, hän nosti oikeaa, koska ei erottanut puolia toisistaan. Mutta amerikkalainen selvisi. Nyt, yli 6,5 vuotta ensimmäisen luuydinsiirron jälkeen, hiv ja leukemia ovat edelleen poissa. Brown asuu nykyään Las Vegasissa ja voi hyvin. Vasta viime vuosina hän on tajunnut olleensa hyvin erityinen potilas. Ensimmäinen, johon tätä hoitoa sovellettiin toimivasti, Hütter kertoo. Nyt hän on hiv-ekspertti. Hän tuntee kaikki ihmiset tältä alalta, ja hänellä on myös oma säätiö, joka tukee hiv-tutkimusta. Kehitys on ollut uskomatonta. Brown ei kuitenkaan ehkä ole enää ainoa ihminen maailmassa, jonka hiv on onnistuttu parantamaan. Tämän vuoden aikana hivin on raportoitu kadonneen Ranskassa 14 potilaalta isossa tutkimusjoukossa ja Yhdysvalloissa pieneltä vauvalta. Kaikissa tapauksissa potilaiden hiv-lääkitys oli aloitettu normaalia aiemmin. Viimeisin läpimurto ovat niin sanotut Bostonin potilaat. Tutkijat kertoivat heinäkuun alussa Kuala Lumpurissa järjestetyssä aids-konferenssissa kahdesta amerikkalaisesta hiviä ja imusolmukesyöpää sairastaneesta potilaasta, joille tehtiin luuydinsiirto joitakin vuosia sitten. Heistä toinen oli ollut nyt seitsemän ja toinen 15 viikkoa ilman hiv-lääkitystä. Merkkejä taudin paluusta ei ollut. Asiasta raportoineen New York Timesin mukaan Bostonin potilaiden vanhat luuytimet, joissa verisolut muodostuvat, tuhottiin lääkityksellä vain osittain (Brownin luuydin tuhottiin kokonaan) ennen uuden luuytimen siirtoa. Lehden mukaan menetelmä on niin vaarallinen, että sitä olisi epäeettistä soveltaa tavallisiin hiv-potilaisiin, joita ei uhkaa kuolemanvaarallinen syöpä. Bostonin potilaitakin oli alun perin kolme, mutta yksi heistä kuoli syövän uusiuduttua. Hoito erosi Timothy Ray Brownin vastaavasta myös siinä, että Bostonin potilaat jatkoivat hivlääkkeiden syömistä vielä vuosia luuydinsiirtojen jälkeen, jotta uudet verisolut eivät altistuisi virukselle. Lisäksi Bostonin potilaille luuytimen luovuttaneet eivät olleet immuuneja hi-virukselle. Tutkijat ja lääkärit ovat kuitenkin hyvin varovaisia puhuessaan hivistä paranemisesta Bostonin tapauksissa. Vaikka testitulokset näyttäisivät pitkään hyviltä, hi-virus voi lymyillä ihmisen elimistössä pitkäänkin ennen uudelleen puhkeamista.
Berliinin ja Bostonin potilaiden hoitokeinoista ei ehkä suoranaisesti ole apua maailman yli 30 miljoonan hiv-potilaan parantamiseen, mutta silti moni näkee tapaukset merkittävinä edistysaskelina kohti taudin totaalista hävittämistä. Esimerkiksi Timothy Ray Brown itse on luottavaisin mielin. Minä todella uskon, että minun elinaikanani löytyy parannuskeino kaikille, Brown sanoi kesäkuussa Seattle Times -lehdelle antamassaan haastattelussa. Hiv-tutkimus kuten muukin lääketiede käy kovaa kamppailua rahoituksesta. Tähän asti tiedeyhteisö on ollut pääosin sitä mieltä, että tautia ei voi kokonaan parantaa, joten resursseja on suunnattu lääkkeiden kehittämiseen. Ennen tätä ajattelu oli rajoittunutta, Brownia hoitanut Gero Hütter sanoo. Nyt, jos menee mihin tahansa konferenssiin, siellä on aina yksi keskustelunaihe, joka käsittelee mahdollisuutta parantaa hiv. Se on hyvä asia. THL:n Salminen alleviivaa, että kaikki potilaat, joiden tähän mennessä on väitetty parantuneen taudista, ovat olleet erityistapauksia, joista on helppo kirjoittaa raflaavia juttuja. Mutta tietysti jokainen niistä kertoo infektion kulusta jotakin, mitä ei ole aiemmin tiedetty. Jokaisesta tiedonmurusta voi olla hyötyä, kun etsitään parannuskeinoja, hän toteaa. HUS:n Ristola puolestaan muistuttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa National Institutes of Health eli maan terveysvirasto on jo muutama vuosi sitten linjannut, että he tukevat nyt nimenomaan eradikatiivista eli taudin täydelliseen hävittämiseen tähtäävää tutkimusta. He verorahoitteisena organisaationa pystyvät nyt keskittymään siihen käänteentekevään mullistukseen, että pystyttäisiin rakentamaan hoito, jolla hiv parannetaan. Yhtenä pontimena tähän oli Berliinin potilas. Mutta ei ollut kaukana, että maailma ei olisi koskaan kuullut Timothy Ray Brownista. Hänen paranemisensa hivistä oli huikeiden yhteensattumien summa: Ensin hänen piti sairastua leukemiaan. Kemoterapia ei saanut auttaa häntä, koska muuten hän ei olisi tarvinnut luuydinsiirtoa. Hänen lääkärinsä oli yleisen mielipiteen vastaisesti uskottava, että hiv on mahdollista parantaa. Hänellä piti olla niin yleinen HLA (molekyylijoukko, joka on ihmisen jokaisessa solussa), että hänelle löytyi riittävästi kantasoluluovuttajia. Luovuttajien joukosta piti löytyä vähintään yksi, joka on immuuni hiville. Hänen piti kahdesti selvitä äärimmäisen riskialttiista luuydinsiirrosta, johon kuolee jopa 40 prosenttia potilaista.
Ja sitten kun kaikki nämä ehdot täyttyivät ja hän oli taistellut läpi vuosikausia jatkuneiden rankkojen ja hengenvaarallisten hoitojen hänen elimistöstään poistui tauti, jonka kanssa hän olisi luultavasti pystynyt elämään onnellista elämää vielä vuosikymmeniä. Melkoinen flaksi. THL: Hivin levittämisestä ei pitäisi rangaista Suomessa on viime vuosina paljastunut noin 180 uutta hiv-tapausta vuodessa. Viime vuonna julkaistussa Suomen hiv-strategiassa vuosille 2013 2016 arvioidaan, että tartunnastaan tietämättömiä on tällä hetkellä jopa tuhat. Suurin haitta on se, että ihmiset eivät uskalla mennä testiin, vaan pistävät päätä pensaaseen, ja sen myötä diagnoosi viivästyy, kritisoi Auroran sairaalan infektiolääkäri Matti Ristola. Ihmisiä kuolee sen takia, että he tulevat hoitoon liian myöhään. Oireita aiheuttavaan vaiheeseen edenneen hivin hoidot ovat rankkoja ja kalliita, ja lisäksi potilas on saattanut levittää tautia eteenpäin tietämättään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Salmisen mielestä hivin erityisasema seksitautien joukossa pitäisi poistaa kokonaan. Hänen työnantajansa THL on virallisestikin ottanut kantaa siihen, että hivin levittämisestä ei pitäisi rangaista oikeudessa. Maallikko ajattelee, että taudista pitäisi kertoa, ja moraalisesti asia onkin juuri näin. Mutta siihen liittyy kerrannaisvaikutuksia, jotka eivät ole kovin hyödyllisiä, Salminen aloittaa. Ensinnäkin, hän jatkaa, minkään muun seksitaudin levittäminen ei johda vastaaviin rangaistuksiin tai oikeudenkäynteihin, joten hiv on aivan epäsuhtaisessa asemassa muihin nähden. Tämä pitää Salmisen mukaan yllä pelkoa, joka johtaa siihen, että moni tartunnasta huolissaan oleva ei uskalla mennä testiin, koska pelkää rangaistuksia ja seksielämänsä loppumista. Ja jos tuudittaudutaan ajatteluun, että kaikki tietysti kertovat omasta hivistään tai muusta seksitaudista, niin ajatellaan, että miksi pitäisi itse suojautua. Se on huono asia, hän toteaa. Tietoinen ja tahallinen levittäminen on eri asia, mutta nyt puhutaan normaaleista yhden yön jutuista. On eettisesti liian helppo ratkaisu syyttää vain toista osapuolta, vaikka toinenkin ottaa tietoisen riskin. Siksi kaikessa valistuksessakin lähdetään siitä, että hiv-testissä on syytä käydä aina, kun on pienikin epäilys mahdollisesta taudille altistumisesta. Erityistä huomiota pitäisi Salmisen mielestä kiinnittää miesten välistä seksiä harrastaviin. Homomiehillä kävi huono tuuri, kun tauti pääsi leviämään heidän keskuudessaan ennen kuin siitä tiedettiinkään 1980-luvun alussa. Jotkut ovat arvioineet, että silloin jopa 10 20 prosenttia heistä sai tartunnan, Salminen toteaa. Fakta on, että kun tauti on niin yleinen tässä erityisryhmässä, siitä on vaikea päästä eroon. Sama tilanne on niissä maissa, joissa se on päässyt heteroseksin kautta leviämään.
Salmisen mielestä Suomessa ennaltaehkäisyssä on oltu jopa häveliäitä, sillä homojen erityistarpeita ei ole täysin ymmärretty. Sen pitäisi lähteä yhteisön omasta intressistä ja yhteiskunnan pitäisi avoimesti ja suoraan antaa sille tukea, hän toteaa. TIETOLAATIKKO: Hiv on virus, joka takertuu ihmisen immuunijärjestelmän tiettyihin osiin ja tuhoaa elintärkeitä CD4+soluja. Virus leviää ihmisestä toiseen erityisesti suojaamattoman seksin ja likaisten huumeneulojen välityksellä. Jos hiviä ei hoideta, immuunikato pahenee ja johtaa aidsiin, joka on sairauden viimeinen ja vakavin vaihe. Aids-vaiheessa oleva ihminen altistuu helpommin monille hivin liitännäissairauksille kuten keuhkokuumeelle ja erilaisille syöville jotka voivat johtaa kuolemaan. Aids on malarian ja tuberkuloosin ohella eräs nykyajan tappavimmista tartuntataudeista maailmassa. Se on vienyt 30 vuodessa ainakin 25 miljoonan ihmisen hengen. Tunnetuin aidsin uhri lienee Queen-yhtyeen laulaja Freddie Mercury, joka menehtyi 24. marraskuuta vuonna 1991, vain päivä sen jälkeen, kun hän ilmoitti julkisuuteen olevansa hiv-positiivinen. YK:n aids-ohjelman UNAidsin mukaan vuonna 2011 maapallolla arvioitiin olevan jopa 34 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta. Heistä 2,5 miljoonaa oli lapsia, ja ylivoimaisesti suurin osa (jopa 70 prosenttia) asui Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Samana vuonna aidsin aiheuttamiin tauteihin kuoli 1,7 miljoonaa ihmistä, joista yli kaksi kolmasosaa Afrikassa.