Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Samankaltaiset tiedostot
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta. Vuonna 2016 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta. Vuonna 2015 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE:

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tradenomit työmarkkinoilla

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Kansainvälinen tradenomi

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Työelämään sijoittuminen

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 %

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 %

Työelämään sijoittuminen

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin

Työelämään sijoittuminen

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 16 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -12 % -1 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 %

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 5 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -2 % -1 %

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 36 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % -3 %

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -31 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 3 % 8 %

OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu. Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat. Raportti 14.6.

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -22 % 8 %

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 %

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari

Sijoittumisen yhteisseuranta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori

SIJOITTUMISSEURANTA 2011

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -2 % 8 %

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -11 % 8 %

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Työelämään sijoittuminen

Kotimainen kirjallisuus

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -14 % 8 %

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Transkriptio:

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin yhteensä 1071 ammattikorkeakoulututkintoa. Kysely lähetettiin vuodenvaihteessa 2013-2014 niille 959:lle, joiden osoite oli saatavilla. Kyselyyn vastasi heistä postitse tai sähköisesti 441 henkilöä (46 %). Kaikista vuonna 2011 valmistuneista kyselyyn vastanneiden osuus on 41 %. Koosteeseen on lisätty mahdollisuuksien mukaan aikasarjoja tuloksista vuosilta 2006-2012 tai kolmelta viime vuodelta. Kyselyn teemat ovat A) tutkinnon tuottama osaaminen, B) työllistymiseen vaikuttavat tekijät, C) työmarkkinatilanne ja nykyinen työ sekä D) tulevaisuuden osaamis- ja koulutustarpeet ja muu palaute. Kyselyyn vastasi valmistuneita kaikista koulutusohjelmista. Koulutusala Valmistuneet 2012 Kyselyyn vastanneet Vastanneiden osuus valmistuneista Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 116 34 29 % 325 160 49 % Luonnonvara- ja ympäristöala 20 12 60 % 290 124 43 % 25 10 40 % Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 223 76 34 % 72 25 35 % Kaikki Vuosi valmistumisesta 1071-2012 valmistuneet 441 41 %

A. Tutkinnon tuottama osaaminen Yhteenveto arvioista AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta: 1. Minulla on riittävän laaja-alaiset tiedot ja taidot asiantuntijatehtävissä toimimista varten. 2% 59% 2. Hallitsen riittävässä määrin koulutusalani ja tehtävieni edellyttämät teoreettiset perusteet. 1% 11% 62% 26% 3. Minulla on riittävät valmiudet toimia yrittäjänä. 19% 42% 27% 12% 4. Minulla on riittävät kieli- ja viestintävalmiudet toimia alallani. 1% 11% 4 40% 5. Minulla on riittävät valmiudet toimia alallani kansainvälisissä tehtävissä. 2 46% 6. Minulla on riittävät valmiudet oman alani kehittämiseen. 2% 50% 31% 7. Haluan jatkuvasti kehittää osaamistani. 1% 22% 77% täysin eri mieltä osittain eri mieltä osittain samaa mieltä täysin samaa mieltä

Tutkinnon tuottama osaaminen: vuosina 2007-2012 valmistuneiden näkemykset Osittain/täysin samaa mieltä yhteensä: 0% 10% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 1. Minulla on riittävän laaja-alaiset tiedot ja taidot asiantuntijatehtävissä toimimista varten. 2. Hallitsen riittävässä määrin koulutusalani ja tehtävieni edellyttämät teoreettiset perusteet. 3. Minulla on riittävät valmiudet toimia yrittäjänä. 4. Minulla on riittävät kieli- ja viestintävalmiudet toimia alallani. 5. Minulla on riittävät valmiudet toimia alallani kansainvälisissä tehtävissä. 6. Minulla on riittävät valmiudet oman alani kehittämiseen. 7. Haluan jatkuvasti kehittää osaamistani. 39% 3 35% 35% 36% 39% 7 67% 62% 61% 62% 61% 8 8 82% 82% 85% 83% 8 83% 80% 81% 80% 77% 6 5 5 57% 5 56% 81% 7 77% 7 76% 7 9 96% 95% 96% 96% 97% 2012 2011 2010 2009 2008 2007

Tutkinnon tuottama osaaminen Minulla on riittävän laaja-alaiset tiedot ja taidot asiantuntijatehtävissä toimimista varten JAMK 2% 59% 3% 51% 22% 3% 62% 11% 25% 59% 16% 9% 59% 9% 83% 10% 60% 36% 52% täysin eri mieltä osittain eri mieltä osittain samaa mieltä täysin samaa mieltä

Tutkinnon tuottama osaaminen Hallitsen riittävässä määrin koulutusalani ja tehtävieni edellyttämät teoreettiset perusteet JAMK 1% 11% 62% 26% 66% 26% 2% 10% 6 21% 13% 53% 3 6% 9% 71% 75% 25% 10% 60% 60% 16% täysin eri mieltä osittain eri mieltä osittain samaa mieltä täysin samaa mieltä

Tutkinnon tuottama osaaminen Minulla on riittävät valmiudet toimia yrittäjänä JAMK 19% 42% 27% 12% 32% 45% 21% 10% 22% 49% 21% 3 27% 42% 42% 50% 40% 52% täysin eri mieltä osittain eri mieltä osittain samaa mieltä täysin samaa mieltä

Tutkinnon tuottama osaaminen Minulla on riittävät kieli- ja viestintävalmiudet toimia alallani. JAMK 1% 11% 4 40% 3% 9% 43% 45% 2% 11% 4 43% 13% 49% 39% 62% 75% 70% 4 4 täysin eri mieltä osittain eri mieltä osittain samaa mieltä täysin samaa mieltä

Tutkinnon tuottama osaaminen Minulla on riittävät valmiudet toimia alallani kansainvälisissä tehtävissä JAMK 2 46% 12% 26% 40% 22% 47% 25% 36% 45% 11% 9% 21% 62% 9% 5 33% 10% 10% 60% 40% 36% täysin eri mieltä osittain eri mieltä osittain samaa mieltä täysin samaa mieltä

Tutkinnon tuottama osaaminen Minulla on riittävät valmiudet oman alan kehittämiseen JAMK 2% 50% 31% 3% 13% 51% 33% 3% 23% 4 29% 13% 5 33% 29% 53% 42% 42% 10% 60% 2 40% 32% täysin eri mieltä osittain eri mieltä osittain samaa mieltä täysin samaa mieltä

Tutkinnon tuottama osaaminen Haluan jatkuvasti kehittää osaamistani JAMK 1% 22% 77% 80% 2% 23% 75% 1% 83% 3% 29% 6 42% 5 10% 40% 50% 72% täysin eri mieltä osittain eri mieltä osittain samaa mieltä täysin samaa mieltä

Koulutuksessa hankittu osaaminen vastaa työelämän vaatimuksia JAMK 62% 10% 21% 59% 16% 7% 26% 60% 1% 19% 69% 11% 3% 41% 3 3% 25% 67% 80% 36% 56% ei lainkaan erittäin vähän vähän hyvin erittäin hyvin

B. Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Opiskeluun liittyvät asiat, joista oli eniten hyötyä työllistymisessä: Harjoittelu 10% 5% 1 52% Muu opiskeluaikainen työkokemus 12% 32% Opinnäytetyo 21% 2 23% 10% Työelämäprojektit 16% 7% Opettajien työelämäyhteydet 3 23% 23% 11% 5% Opiskelun ja uraohjaus 31% 27% 11% 2% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

Työllistymiseen vaikuttavat tekijät: vuosina 2007-2012 valmistuneiden näkemykset Opiskeluun liittyvät asiat, joista oli eniten hyötyä työllistymisessä 0% 10% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Harjoittelu 72% 73% 6 70% 72% 6 Muu opiskeluaikainen työkokemus Opinnäytetyo Työelämäprojektit 33% 25% 2 35% 29% 35% 23% 22% 22% 22% 23% 62% 61% 6 62% 62% 62% 2012 2011 2010 2009 2008 2007 Opettajien työelämäyhteydet 16% 16% 13% 13% 13% Opiskelun ja uraohjaus 7% 5% 13% HUOM. Opiskelun Vuosi ohjaus valmistumisesta ja uraohjaus -vaihtoehto - 2012 valmistuneet oli ennen vuotta 2011 pelkkä Uraohjaus, mikä on voinut vaikuttaa tuloksiin aiempina seurantavuosina.

Työllistymiseen vaikuttavat tekijät: Harjoittelu JAMK 10% 5% 1 52% 13% 4 5% 50% 5% 3% 9% 19% 65% 6% 12% 41% 9% 36% 36% 11% 33% 22% 33% 36% 32% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

Työllistymiseen vaikuttavat tekijät: Muu opiskeluaikainen työkokemus JAMK 12% 32% 9% 32% 40% 11% 29% 7% 16% 31% 39% 27% 9% 6 9% 11% 33% 22% 33% 36% 16% 36% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

Työllistymiseen vaikuttavat tekijät: Opinnäytetyö JAMK 21% 2 23% 10% 25% 23% 2 16% 19% 32% 19% 32% 7% 29% 27% 6% 9% 6 9% 40% 10% 2 12% 12% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

Työllistymiseen vaikuttavat tekijät: Työelämäprojektit JAMK 16% 7% 1 36% 29% 16% 29% 19% 16% 6% 29% 32% 12% 3% 9% 9% 55% 9% 11% 4 33% 11% 32% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

Työllistymiseen vaikuttavat tekijät: Opettajien työelämäyhteydet JAMK 3 23% 23% 11% 5% 33% 29% 16% 16% 5% 40% 22% 21% 11% 7% 41% 26% 5% 53% 29% 3% 46% 36% 10% 16% 36% 36% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

Työllistymiseen vaikuttavat tekijät: Opiskelun ohjaus ja uraohjaus JAMK 31% 27% 11% 2% 31% 2 21% 16% 39% 19% 3 7% 1% 27% 27% 31% 13% 2% 41% 32% 21% 3% 3% 46% 40% 16% 4 32% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

C. Työllisyys Vuonna 2012 valmistuneiden tilanne vuodenvaihteessa 2013-2014: Opiskelija, ei työsuhdetta; 3,9 % Perhevapaa, varusmiespalvelus tms., ei työsuhdetta; 2,7 % Muu; 1,4 % Työttömänä; 6,3 % Työssä /olemassa oleva työsuhde; 85,7 % HUOM. Työssä/olemassa olevassa työsuhteessa on huomioitu työssä olevien lisäksi kaikki ne, joilla on voimassaoleva työsuhde/yritys, vaikka he olisivat tällä hetkellä perhevapaalla/opiskelemassa tms.

Työllisyys 2010-2012 valmistuneet JAMK la 80% 86% 86% 76% 87% 87% 86% 83% 8 80% 8 86% 81% 8 85% 60% 75% 83% 7 8 60% 67% 86% 80% 0% 10% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 2010 2011 2012 HUOM. Työssä/olemassa olevassa työsuhteessa on huomioitu työssä olevien lisäksi kaikki ne, joilla on voimassaoleva työsuhde/yritys, vaikka he olisivat tällä hetkellä perhevapaalla/opiskelemassa tms. (2012 valmistuneista 5,4 %).

Työllisyys Tilanne vastaushetkellä koulutusaloittain pääasiallisen toiminnan mukaan: Työssä Työtön Uusi/ aiemmin aloitettu koulutus, on työsuhde Uusi/ aiemmin aloitettu koulutus, ei työsuhdetta Perhevapaa, on työsuhde Perhevapaa, Muu ei työsuhdetta Työssä/ voimassaoleva työsuhde 80 % 4 % 8 % 4 % 4 % 80 % 60 % 30 % 10 % 60 % Luonnonvara ja ympäristöala 67 % 8 % 17 % 8 % 83 % Matkailu, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 79 % 6 % 6 % 6 % 3 % 85 % 81 % 6 % 1 % 3 % 4 % 5 % 86 % 84 % 7 % 2 % 2 % 2 % 1 % 2 % 88 % Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja 78 % 3 % 7 % 8 % 3 % 3 % 87 % hallinnon ala JAMK yhteensä 80 % 6 % 2 % 4 % 4 % 3 % 1 % 86 %

Työllisyys: koko- ja osapäivätyötä tekevien osuus työllisistä JAMK yhteensä 91% 91% 9% 9% 9 2% 91% 9% 72% 70% 2 100% 75% 5% Kokopäivätyö Osa-aikatyö Muu Osa-aikaisena työskentelee 35 vastaajaa. Useimmat heistä ovat liiketalouden, musiikin ja muutamista sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmista valmistuneita. Sosiaali- ja terveysalalla osa-aikaisuus liittyy usein perhevapaisiin.

Työllisyys: työllistyminen Keski-Suomeen Sisältää kaikki, joilla on voimassa oleva työsuhde/yritys (sis. myös perhevapaalla tai varusmiespalveluksessa olevat sekä opiskelijat). Ilmoitettu määrät, jos vähintään 5 henkilöä: Keski-Suomi (n=20) 35 % (7) (n=6) x Luonnonvara- ja ympäristöala (n=10) x Matkailu-, ravitsemis- ja talousala (n=29) 62 % (18) Sosiaali- terveys- ja liikunta-ala (n=138) 59 % (81) (n=109) 62 % (67) la (n=66) 65 % (43) JAMK yhteensä (n=378) 59 % (224) Keski-Suomeen työllistyneistä 172 ilmoitti työskentelevänsä Jyväskylässä. Uudellemaalle on sijoittunut 11,6 %, Pirkanmaalle 6,3 % ja Etelä-Savoon 5,6 %. Keski-Suomeen työllistyi vuonna 2011 56 %, 2010 65 % ja vuonna 2009 66% valmistuneista.

Työllisyys: työsuhteen tyyppi JAMK yhteensä 62% 32% 6% 61% 21% 87% 12% 1% 42% 57% 1% 79% 3% 56% 11% 33% 67% 33% 40% 45% 10% 5% vakituinen/toistaiseksi voimassa oleva työ- tai virkasuhde määräaikainen työ- tai virkasuhde yrittäjä/freelancer muu

Työllisyys: yrittäjänä toimivat Koulutusohjelma Yrittäjät liiketalouden ko./tiimiakatemia 7 liiketalouden ko. 4 maaseutuelinkeinojen ko. 3 mediatekniikan ko. 1 matkailun ko. 1 viestinnän ko. 1 sosiaalialan ko. 1 kuntoutusohjauksen ja suunnittelun ko. 1 musiikin ko. 1 yritystoiminnan kehittämisen ko. 1 JAMK yhteensä 21 Yrittäjiä oli 4,8 % kaikista vastaajista ja niistä joilla on työ/voimassa oleva työsuhde 5,6 % (v. 2011 valmistuneista 4,1% / 4,8 %). Vuonna 2011 valmistuneista vastaajista yrittäjiä oli 21, 2010 heitä oli 15 ja 2009 valmistuneista 21.

Työllisyys: työtehtävät JAMK yhteensä 3 4 13% 5% 33% 41% 11% 19% 53% 27% 1% 47% 47% 2% 59% 60% 10% 33% 50% 50% 5% Suoritustason tehtävät Asiantuntijatehtävät Esimies- tai johtotehtävät Yrittäjä

Työllisyys: työnantajasektori JAMK yhteensä 3 57% 5% 1% 1 65% 5% 83% 2% 1% 62% 31% 6% 2% 2 66% 3% 3% 50% 50% 50% 55% 5% 5% julkinen sektori yksityinen sektori kolmas sektori oma yritys muu

Työllisyys: Toimitko mielestäsi AMK-tutkintoasi vastaavalla alalla? JAMK yhteensä 8 85% 85% 93% 7% 45% 55% 70% 67% 33% 75% 25% Kyllä En

Työllisyys: Toimitko mielestäsi AMK-tutkintoasi vastaavalla alalla? Vuosina 2010-2012 valmistuneiden näkemykset ( kyllä vastanneet) 8 JAMK yhteensä 82% 7 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 45% 5 63% Luonnonvara- ja ympäristöala 50% 60% 70% 85% 87% 83% 2012 53% 67% 67% 2011 2010 la 72% 85% 8 75% 70% 70% 93% 91% 90% 0% 10% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Työllisyys: Vastaako työsi vaativuus ammattikorkeakoulussa hankkimaasi ammattitaitoa? JAMK yhteensä 50% 29% 5% 45% 31% 51% 27% 2% 11% 51% 37% 31% 3 1 10% 50% 10% 50% 25% 60% ei lainkaan melko huonosti melko hyvin erittäin hyvin

Työllisyys: Vastaako työsi vaativuus ammattikorkeakoulussa hankkimaasi ammattitaitoa? Vuosina 2009-2011 valmistuneiden näkemykset (melko tai erittäin hyvin vastanneet) JAMK yhteensä Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Luonnonvara- ja ympäristöala la 33% 3 52% 51% 56% 5 50% 60% 6 67% 70% 60% 7 77% 72% 7 69% 67% 75% 73% 6 77% 75% 75% 70% 79% 80% 82% 77% 8 91% 91% 0% 10% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 2012 2011 2010 2009

Työllisyys: palkkaus Alle 2000 2000-3000 Yli 3000 Keskiarvo (n=19) x 63 % x 2192 (n=5) x x x x (n=9) x 89 % x 2333 (n=28) (n=131) 46 % 54 % 0 % 1983 8 % 80 % 12 % 2637 (n=106) 1 % 66 % 33 % 2948 Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala (n=63) 32 % 57 % 11 % 2326 JAMK yhteensä (n=361) 14 % 69 % 17 % 2597 Vuonna 2011 vastaajien keskipalkka oli 2509 euroa, vuonna 2010 2640 euroa ja vuonna 2009 valmistuneilla 2493 euroa. Huom. Jos vastaajia on 5 tai vähemmän, ei tietosuojan vuoksi ole tuloksia ilmoitettu (Xmerkintä).

D. Koulutustarpeet ja tulevaisuuden osaamistarpeet Omiin koulutustarpeisiin liittyen erityisesti seuraavat teemat esiintyivät vastauksissa usein: YAMK, yliopisto tms.: 41 mainintaa Talous, markkinointi, myynti: 28 mainintaa Esimiestyö, johtaminen tms.: 25 Kielitaito, kansainvälisyys, monikulttuurisuus: 22 Yrittäjyys tms. : 13 Opetus, pedagogiset: 14 Vastauksissa korostuivat oman alan erityisosaamisen kehittäminen ja erikoistuminen. Tulevaisuuden osaamistarpeissa moni toi esille erityisesti tarpeen kehittää monipuolisempaa osaamista ja laajaalaisuutta sekä valmiutta toimia erilaisissa tehtävissä. Kielet, kansainvälisyys ja hyvät tietotekniset taidot koetaan yhä tärkeämpinä jatkossa. Yrittäjyyteen liittyvät koulutustarpeet vaikuttavat kasvavan jonkin verran. Maininnat ylempään amk-tutkintoon tai yliopistotasoiseen tutkintoon liittyen ovat viime vuosina selvästi lisääntyneet.

Yhteenveto tuloksista A) Tutkinnon tuottama osaaminen: Valmistuneet ovat esitetyistä väitteistä erityisesti samaa mieltä sen kanssa, että he hallitsevat riittävässä määrin koulutusalan ja tehtävien edellyttämät teoreettiset perusteet ja heillä on riittävät kieli- ja viestintävalmiudet alalleen. Valmiudet toimia yrittäjänä tai kansainvälisissä tehtävissä koetaan heikoimmiksi. Erityisesti kieli- ja viestintävalmiudet sekä asiantuntijatehtävien edellyttämien tietojen ja taitojen taso ovat kehittyneet seurantavuosien aikana (2007-2012 valmistuneet). 72 % näkee, että tutkinnon tuottama osaamisen vastaa työelämän vaatimuksia hyvin tai erittäin hyvin. Alakohtaista vaihtelua on kuitenkin melko paljon. B) Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Harjoittelu ja muu työkokemus ovat ehdottomasti tärkeimpiä tekijöitä työllistymisen kannalta. Opinnäytteet merkitys oli nyt selvästi noussut edellisvuodesta, mutta sen merkitys vaihtelee selvästi koulutusalasta riippuen. Neljännes pitää myös opintoihin liittyviä työelämäprojekteja tärkeinä.

Yhteenveto tuloksista C) Työllisyys ja tilanne työmarkkinoilla 86 prosentilla on työ/voimassa oleva työsuhde. Työttömänä on reilu 6 %. 59 prosentilla työpaikka on Keski-Suomen alueella ja 12 prosentilla Uudellamaalla. Keskimäärin kolmannes työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. 21 vastaajaa ilmoittaa työsuhteensa tyypiksi yrittäjä. 44 % ilmoittaa olevansa asiantuntijatehtävissä ja 13 % esimies- tai johtotehtävissä. Yksityisellä sektorilla työskentelee 57 %. 84 % toimii mielestään tutkintoaan vastaavalla alalla. Tulos on viime vuosina tasaisesti parantunut lähes kaikilla koulutusaloilla ja on erityisen hyvä sosiaali- ja terveysalalla (93 %). Ainoastaan matkailu-, ravitsemis- ja talousalan tulos on selvästi heikentynyt. 78 % kokee, että työn vaativuus vastaa JAMKissa hankittua ammattitaitoa melko tai erittäin hyvin. Sosiaali- ja terveysalan, tekniikan ja liikenteen, kulttuurialan ja yhteiskuntatieteiden ja hallinnon alan tulokset ovat keskimäärin hyviä.

Lisätietoja JAMKin sisäiseen käyttöön on koostettu tarkemmat koulutusohjelmakohtaiset tulokset. Lisätietoja tuloksista laatupäällikkö Tero Janatuiselta (040 536 5591) sekä Elina Kirjalaiselta (0400 159 422, selvityksen toteutus ja raportointi). Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@jamk.fi.