18.4. KESKIVIIKKOSARJA 14 Musiikkitalo klo 19.00 Jakub Hrůša, kapellimestari Elina Vähälä, viulu Antonin Dvořák: Tšekkiläinen sarja D-duuri op. 39 23 min I Preludium (Pastoraali) II Polkka III Menuetti (Sousedska) IV Romanssi V Finaali Jaakko Kuusisto: Viulukonsertto, op. 28 28 min Moderato Lento Molto allegro VÄLIAIKA 20 min Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 1 f-molli op.10 33 min I Allegretto - Allegro non troppo II Allegro III Lento IV Allegro molto (- Largo - Presto) Väliaika noin klo 20.05. Konsertti päättyy noin klo 21.15. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (yle.fi/rso). 1
ANTONIN DVOŘÁK (1841 1904): TŠEKKILÄINEN SARJA Antonín Dvořákin Tšekkiläisen sarjan (D-duuri) voi nimensä antaman vihjeen mukaisesti kuulla soivan hyvin tsekkiläisenä, onhan Dvořák kansallisromanttinen säveltäjä. Teoksessa onkin paljon vaikutteita tsekkiläisestä kansanmusiikista, mikä kuuluu niin rytmiikassa kuin melodiikassakin. Sarjassa on viisi osaa, joissa kaikissa esitellään aluksi pieni melodia, joka sitten toistuu pienin muutoksin eri soittimilla soitettuna, välillä myös limittäin ja lomittain. Osista kolme (toinen, kolmas ja viides osa) pohjautuu böömiläisiin tansseihin, kuten niiden nimistäkin voi päätellä. Mutta varsin tanssillisia ovat ensimmäinen ja neljäskin osa. Tanssillisuuden ohella teosta luonnehtivat kauniit melodiat ja aistillinen orkestraatio. Ensimmäinen osa Alkusoitto (Pastorale) johdattaa kuin varkain tanssisaliin jousien ja oboen välisellä leikillään. Toinen osa onkin sitten Polkka ja kolmas Sousedská (Menuetti). Sousedská (suom. naapurillinen ) tarkoittaa hidasta, valssia muistuttavaa tanssia, jota on perinteisesti käytetty muun muassa häätanssina. Teoksen viimeinen osa Finaali (Furiant) on nopea ja tulinen furiant-tanssi, johon johtava neljäs osa, Romanssi, toimii ikään kuin hengähdystaukona ennen nutturan rähjäännyttävää loppukiriä, jossa patarumpukin vihdoin pääsee ääneen. Elina Karasti Teosesittely on toteutettu yhteistyönä Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaineen kanssa. Kirjoittaja on musiikkitieteen opiskelija. JAAKKO KUUSISTO (1974 ): VIULUKONSERTTO Ensimmäisen kerran suunnittelin viulukonserton säveltämistä jo vuoden 2000 paikkeilla. Niihin aikoihin eteeni tuli nopeasti useampia kotimaisia konserttoja, kuten Pulkkisin ja Rautavaaran teokset jotka ovatkin kuuluneet omaan solistiseen ohjelmistooni kiinteästi. Myös Ahon kolmas sinfonia viululle ja orkesterille lisäsi kiinnostustani laajamuotoisen teoksen kirjoittamiseen omaan käyttööni, mutta kohdalle osuneet muut tilaustyöt ajoivat lopulta hankkeen ohi, kunnes muutamia vuosia sitten Elina Vähälä teki ehdotuksen konserton säveltämisestä hänelle. Toiselle viulistille kirjoittaminen alkoi muutenkin tuntua luontevammalta vaihtoehdolta, ja kun olimme Elinan kanssa monella tapaa yhteistyössä muutenkin, oli minulle selvää että nyt on oikea hetki. Valtion säveltaidetoimikunnan sekä Teoston suunnalta tullut tuki laittoi pallon liikkeelle. 2
Sävellystyötä edelsi kuitenkin itselleni poikkeuksellisen pitkä mietintäaika, joka liittyi eräisiin teoksen rakenteellisiin ratkaisuihin - kaikista eniten kokoonpanokysymyksiin. Alkuperäinen suunnitelmani sisälsi runsaasti sinfoniaorkesterille epätyypillisiä soittimia, myös sähköisiä. Tämä liittyi osaltaan myös ensimmäisiin kaavailuihin teoksen sävelkielestä josta oli tulossa voimakkaasti rytmiä painottava. Lopulta tästä ajatuksesta jäi jäljelle vain tiettyjä elementtejä teoksen viimeiseen osaan, ja sen myötä myös erikoissoittimet kävivät tarpeettomiksi. Tässä kohtaa myös tietoisuus solistista vaikutti teoksen muotoutumiseen, ja syntyi kiinnostus korostaa viulun parhaita puolia ja eräänlaista perinteistä konserttokäsitystä. Muodollisesti teos etenee suurimmilta osin kuten useimmat lajityypin edustajat: ensimmäinen osa on sonaattimuotoinen, toinen osa vakavampi ja hidas, ja finaalissa on ikiliikkujamaista energiaa. Poikkeuksen tekee kuitenkin soolokadenssi, jonka olen sijoittanut teoksen alkuun. Sooloviulu esittelee ja kehittelee ensiosan temaattista perusmateriaalia kunnes kadenssin huipentuessa orkesteri keskeyttää solistin. Lyhyen orkesterivälikkeen jälkeen kuullaan pääteema varsinaisessa muodossaan. Viulukonserttoni sävellystyö alkoi ensimmäisen osan luonnostelun merkeissä kesällä 2011 Taipalsaarella, ja päättyi maaliskuun alussa 2012 Lahdessa. Teos on luonnollisesti omistettu Elinalle. Jaakko Kuusisto DMITRI ŠOSTAKOVITŠ (1906 1975): SINFONIA NRO 1 Harva säveltäjä on saanut uralleen yhtä sähköistävää avausta kuin Dmitri Šostakovitš. Hän oli vain 19-vuotias, kun hänen ensimmäinen sinfoniansa esitettiin Leningradissa toukokuussa 1926. Suosionosoitukset olivat myrskyisät, yleisö jopa vaati scherzo-osan toistettavaksi. Menestys jatkui ulkomailla, ja muutamassa vuodessa teos oli esitetty lähes joka puolella musiikkimaailmaa. Berliinissä sen johti Bruno Walter, Philadelphiassa Leopold Stokowski, ja hiukan myöhemmin muiden muassa Otto Klemperer ja Arturo Toscanini ottivat sen ohjelmistoonsa. Šostakovitš oli aloittanut sinfonian luonnostelun jo kesällä 1923. Varsinaisesti sävellystyö käynnistyi kuitenkin vasta seuraavan vuoden syksyllä, ja lopullisesti teos valmistui kesällä 1925. Sinfonia oli Šostakovitšin lopputyö Leningradin konservatoriosta, mutta hänen sävellyksenopettajansa Maksimilian Steinberg näki teoksessa paljon enemmän ja järjesti tilaisuuden, jossa Šostakovitš sai soittaa sinfonian 3
Leningradin filharmonikkojen johtajalle Nikolai Malkolle. Tämä oli yhtä vaikutettu teoksesta ja päätti ottaa sen johdettavakseen. Jo ennen kantaesitystä Steinberg oli kirjoittanut eräälle ystävälleen luonnehtien Šostakovitšia «kiistatta lahjakkaimmaksi Leningradin nuorista säveltäjistä». Ensimmäisessä sinfoniassa lahjakkuus paistaa vastaan joka sivulta, ja kyseessä on yksi kaikkien aikojen hienoimmista sinfonisista debyyteistä. Brahmsin esikoissinfonian rinnalle teos ei yllä, mutta Brahms saikin oman teoksensa valmiiksi yli 40-vuotiaana kypsänä mestarina, Šostakovitš teini-ikäisenä säveltäjänalkuna. Vaikka Šostakovitšin ensimmäisestä sinfoniasta voi aistia mm. Prokofjevilta, Stravinskyltä ja Mahlerilta saatuja vaikutteita, kyseessä on hämmästyttävän omaääninen teos. Jo sen avaustahdeissa, sordinoidun trumpetin repliikissä ja fagotin vastauksessa, syttyy soimaan sinfonisessa yhteydessä uudenlainen kirpeän kuulas sointimaailma. Orkesterin käyttöä hallitsee varma, terävästi piirretty ja ihailtavan liioittelematon ote, ja mukana on myös sinfonioissa tuolloin vielä harvinainen piano. Šostakovitšin useimpiin myöhempiin sinfonioihin verrattuna ensimmäinen on muodoltaan kompaktimpi ja ilmeeltään raikkaampi teos, mutta tuttu romanttista sentimentaalisuutta karttava, usein ironian maustama ote tulee esiin jo tässä. Šostakovitš jopa mietti teoksen nimeämistä «Sinfoniagroteskiksi». Šostakovitš on jäsentänyt sinfonian perinteisen neliosaisen muotokaavan mukaan niin kuin oppilastyöksi tarkoitetulta teokselta voi odottaakin. Avausosassa tunnelmaa etsivää johdantovaihetta seuraa marssimaisella aiheella alkava, tiiviiksi puristettu sonaattimuotoinen pääjakso. Toisena on pienen haeskelun jälkeen teemansa löytävä scherzo, jossa on salaperäinen, autiutta henkivä trio-jakso. Osan tehokkaassa huipennuksessa Šostakovitš antaa osan kahden keskeisen teeman soida päällekkäin. Kahdessa jälkimmäisessä osassa tunnelma vakavoituu. Kolmantena on pitkälinjaisen laulava, hehkuvaan intensiteettiin kasvava hidas osa, josta liu utaan tauotta vahvojen vastakohtaisuuksien jäsentämään finaaliin. Kimmo Korhonen 4
JAKUB HRŮŠA Tsekkiläissyntyinen Jakub Hrůša nimettiin viime vuonna arvostetussa Gramophone-lehdessä yhdeksi niistä kymmenestä nuoresta kapellimestarista, jotka ovat taitelijoina suuruuden partaalla. Hrůša toimii tällä hetkellä Prahan filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina, Glyndebournen oopperan musiikillisena johtajana sekä Tokion kaupunginorkesterin päävierailijana. Jakub Hrůša opiskeli orkesterinjohtoa Prahan Academy of Performing Arts -koulussa mm. Jiří Bělohlávekin oppilaana. Valmistumisensa jälkeen 2004 Hrůša johti monia kotimaansa orkestereita ja toimi mm. Prahan filharmonikkojen pääkapellimestarina ja Bohuslav Martinů -orkesterin musiikillisena johtajana. Hrůša on johtanut monia merkittäviä eurooppalaisia orkestereita, kuten Philharmonia-orkesteria, Ranskan radion sinfoniaorkesteria, BBC:n sinfoniaorkesteria sekä Kölnin Westdeutschen Rundfunks -yleisradioyhtiön sinfoniaorkesteria. Hän debytoi Yhdysvalloissa 2009 ja on sittemmin vieraillut mm. Washingtonin kansallisen sinfoniaorkesterin ja Atlantan sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Australiassa Hrůša on johtanut mm. Melbournen sinfoniaorkesteria. Kuluvan kauden kohokohtia ovat vierailut mm. Leipzigin Gewandhausorkesteriin, Dallasin ja Houstonin sinfoniaorkestereihin, Skotlantilaiseen kamariorkesteriin sekä Lyonin kansallisorkesteriin. Prahan filharmonikkojen kanssa Hrůša tekee kiertueen Japaniin. Jakub Hrůša on levyttänyt mm. Tšaikovskin ja Bruchin viulukonsertot yhdessä Nicola Benedettin ja Tsekin filharmonikkojen kanssa. Prahan filharmonisen orkesterin kanssa hän on taltioinut mm. Smetanan musiikkia. ELINA VÄHÄLÄ Viulisti Elina Vähälä kuuluu suomalaisten instrumentalistien kansainväliseen kärkikaartiin. Hän debytoi Lahden Kaupunginorkesterin solistina jo 12-vuotiaana, ja myöhemmin kapellimestari Osmo Vänskä valitsi hänet nykyisen Sinfonia Lahden Vuoden nuoreksi solistiksi. Vähälän muusikonuraa on vauhdittanut muun muassa voitto Young Concert Artists International Auditions -kilpailussa New Yorkissa vuonna 1999, ja saman vuoden lokakuussa pidetystä New Yorkin ensikonsertista Vähälä sai The New York Timesilta loistavan arvion. Kuluvan kauden kohokohtiin kuuluvat esiintymiset Carlos Kalmarin johtaman Oregon Symphonyn ja Helsingin kaupunginorkesterin sekä Stefan Blunierin johtaman Beethoven Orchester Bonnin solistina. Sinfonia Lahti, Okko Kamu, Vähälä ja Sibeliuksen viulukonsertto yhdistävät voimansa Lahden Sibeliusfestivaalilla, Naantalin musiikkijuhlilla 5
sekä vierailuilla Saksassa ja Englannissa. Menneen kauden esiintymiset ovat vieneet Vähälän viidelle mantereelle muun muassa Minnesota Orchestran, Colorado Symphonyn ja Simón Bolívar -nuoriso-orkesterin solistiksi. Joulukuussa 2008 Vähälä esiintyi Nobelin rauhanpalkintoseremoniassa ja -konsertissa presidentti Ahtisaaren saadessa palkinnon. Nobel-konsertti televisioitiin arviolta 300 miljoonalle kotitaloudelle sadassa maassa. Elina Vähälän ohjelmisto kattaa musiikin aikakaudet barokista nykypäivään. Hän on kantaesittänyt pianistikapellimestari Ralf Gothónin kanssa Aulis Sallisen Kamarikonserton sekä Curtis Curtis-Smithin Kaksoiskonserton ja esiintyi myös John Coriglianon viulukonserton Punainen Viulu Pohjoismaiden ensiesityksen solistina. Vähälä on myös aktiivinen kamarimuusikko, jonka partnereihin lukeutuvat muun muassa Juri Bashmet, Ana Chumachenco, Peter Csaba, Patrick Gallois, Itamar Golan, Ralf Gothóni, Ivry Gitlis, Bruno Giuranna, Jan-Erik Gustafsson, Steven Isserlis, Frans Helmerson, Heini Kärkkäinen, Paavali Jumppanen, Jaakko Kuusisto, Cho-Liang Lin, Mihaela Martin, Arto Noras, Jean- Yves Thibaudet ja Alisa Weilerstein. Tämän lisäksi Vähälä on syksyllä 2009 toimintansa aloittaneen Suomen Kulttuurirahaston tukeman Viuluakatemian perustajajäsen sekä Karlsruhen musiikkikorkeakoulun viuluprofessori. Yhdysvalloissa syntynyt, mutta Suomessa jo parivuotiaasta asunut Elina Vähälä aloitti viulunsoiton 3-vuotiaana Seppo Reinikaisen johdolla Päijät-Hämeen konservatoriossa ja jatkoi siellä Pertti Sutisen oppilaana. Vuosien varrella Vähälää ovat opettaneet Kuhmon Viulukoulussa Zinaida Gilels, Ilja Grubert ja Pavel Vernikov, sekä Münchenissä Ana Chumachenco, jonka yksityisoppilaana hän oli vuonna 1998. Opintonsa Sibelius-Akatemiassa Vähälä suoritti Tuomas Haapasen johdolla. 6
RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin ylikapellimestarina on vuodesta 2003 alkaen toiminut Sakari Oramo. Uutena ylikapellimestarina syksyllä 2013 aloittaa Hannu Lintu, joka toimii ensin RSO:n päävierailijana kaudella 2012 2013. Orkesterin kunniakapellimestari on Jukka-Pekka Saraste, joka toimi ylikapellimestarina vuosina 1987 2001 ja tekee edelleen tiivistä yhteistyötä orkesterin kanssa. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfo niaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Saariahon, Resphigin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) sai ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Magnus Lindbergin klarinettikonserton levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla 2006. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -pal- kinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberg-levytyksen vuoden levyksi. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla yli 300 konserttia. Kaudella 2011 2012 orkesteri esiintyy mm. Bonnin arvostetulla Beethoven-festivaalilla ja Amsterdamin Concertgebow-konserttitalossa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella ja katsella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (yle.fi/rso). TIESITKÖ ETTÄ RSO tekee marraskuussa kiertueen Itä-Suomeen ja konsertoi Varkaudessa, Joensuussa, Savonlinnassa ja Lieksassa. 7