Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HINKISMÄKI Pvm. 4.1.2017 Täyd. Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 2, Kaunisnurmi, korttelin 2061 osia sekä puisto- autopaikoitus- ja katualueita Asemakaavan kumoaminen koskee kaupunginosan 2, Kaunisnurmi, korttelin 2061 osaa Asemakaavan muutoksella muodostuvat kaupunginosan 2, Kaunisnurmi, korttelit 2061 ja 2079 sekä lähivirkistys-, suojaviher- ja katualueet Asemakaava 02/009 nro Diaari / TELA 13443/10.02.01/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa alueen asukkaita, järjestöjä, kunnan ja valtion viranomaisia sekä muita osallisia varten. Siinä esitetään kaavahankkeen perustietojen lisäksi suunnitelma osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan kohteen omalla sivulla osoitteessa www.kouvola.fi/hinkismaki ja sitä täydennetään tarvittaessa. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää Kasarminmäellä sijaitsevan Hinkismäen virkistysalueen, Hinkismäen voimalaitoksen alueen, Kouvolan vanhan hautausmaan ja siihen liittyvät katualueet. Alueen laajuus on noin 31 ha. Kuva 1. Suunnittelualueen sijoittuminen Kouvolan kaupunkikeskustan länsipuolisella alueella. Aloite Kaavahanke on tullut vireille Kouvolan kaupungin aloitteesta vuonna 2016 ja se sisältyy vuoden 2017 kaavoituskatsauksessa esiteltyyn kaavoituksen työohjelmakohteisiin. 1
Tavoite Nykytilanne Kaavahankkeen tavoitteena on muuttaa alueen maankäyttö vastaamaan oikeusvaikutteista Kasarminmäki-Ruskeasuo-Tanttari osayleiskaavan maankäyttöä. Kaavamuutoksella mahdollistetaan alueen virkistysverkoston, Hinkismäen voimalaitoksen ja hautausmaa-alueen tulevaisuuden kehittämistoimet sekä tutkitaan kaupunkialueelta tulevien aurauslumien säilytyspaikan sijoittamista entiselle puolustusvoimien harjoitusalueelle. Suunnittelualue koostuu olemassa olevasta Hinkismäen virkistysalueesta ja sen länsipuolella sijaitsevasta Hinkismäen maakaasuvoimalaitoksen alueesta. Alueeseen kuuluu myös osia Kasarmin- ja Voimalankadun katualueista sekä hautausmaan takana sijaitseva Kasarminmäentie. Alueen lounaisosa rajautuu alueeseen, jolla on sijainnut 1920-luvulta 1960-luvun alkupuolelle toiminut Kouvolan kaupungin yhdyskuntajätteen kaatopaikka. Kyseinen alue on myöhemmin täytetty maalla ja kaatopaikan ympäristövaikutuksia on tutkittu useassa selvityksessä. Alueen pohjoisosassa sijaitseva entinen puolustusvoimien ampumarata on ollut käytössä vuosina 1957-85. Alue on puhdistettu vuonna 2012, jolloin myös alueella olleet rakenteet on poistettu. Kasarminkadun pohjoispuolella sijaitsevan Kouvolan vanhan hautausmaan siunauskappelin on suunnitellut rakennusmestari Uuno Immonen vuonna 1933. Sankarihauta-alueesta pidettiin suunnittelukilpailu vuonna 1943 ja se on toteutunut pääpiirtein kilpailun voittaneiden Tarja Salmio-Toiviaisen ja Erkki Toiviaisen laatiman ehdotuksen mukaan. Muistokivet on sijoitettu pohjois-eteläsuuntaisiin riveihin ja risti muistokirjoituksineen on sijoitettu alueen koilliskulmaan. Toisessa maailmansodassa kaatuneiden lisäksi luoteiskulmaan on sijoitettu Aunuksessa 1920-luvulla kaatuneiden muistoveistos. Suorakulmaista kokonaisuutta keventää vapaamuotoinen, liuskekivillä vuorattu istutusallas. Kuva 2. Suunnittelualueen alustava rajaus ortoilmakuvassa vuodelta 2014. Vanhan kaatopaikan likimääräinen sijainti on merkitty kuvaan keltaisella katkoviivalla. Maanomistus Kaavatilanne Kaupunki omistaa suurimman osan suunnittelualueesta. Osa alueesta on yksityisomistuksessa, vanhan hautausmaan ja siihen liittyvät paikoitusalueet omistaa Kouvolan seurakuntayhtymä. Suunnittelualueeseen vaikuttaa kolme kaavatasoa - maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava - joista yleispiirteisempi kaava ohjaa aina yksityiskohtaisempaa kaavaa. 2
Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavassa taajamat ja niiden ympäristöt (vahvistettu 28.5.2008 ja 18.1.2010) kaavamuutosalue on osoitettu asuinrakennusten alueeksi A/s. Alue, jolla on säilytettäviä vähintään maakunnallisesti merkittäviä rakennuskulttuurikohteita. (/s). Alueen käytön suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon kulttuuriympäristön vaaliminen ja turvattava merkittämien maisema- ja kulttuuriarvojen sekä alueiden ominaisluonteen ja erityispiirteiden säilyminen.. Suunnittelualueella sijaitseva osa Kettumäen kansanpuistosta on merkitty virkistysalueeksi (V). Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan tarkistuksen Kauppa ja merialue 26.11.2014. Kaavassa alueen maankäyttöä ei ole muutettu. Kasarminmäki-Ruskeasuo-Tanttari osayleiskaava Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kasarminmäki-Ruskeasuo-Tanttari osayleiskaavan tarkistuksen 10.6.2013 ja kaava sai lainvoiman 5.8.2013. Kaavassa Hinkismäki on varattu virkistysalueeksi maankäyttömerkinnällä V. Maankäyttöä tarkentavassa määräyksessä mainitaan, että Alueen pääkäyttötarkoitus on ulkoilu ja virkistys.. Alueelle on merkitty olemassa oleva ulkoilureitti ja ylikulkusilta. Hinkismäen voimalaitoksen alue on merkitty yhdyskuntateknisen huollon alueeksi ET. Alueen korttelitehokkuus on 0,5. Kaavakartalle on merkitty alueen osa, joka tulee puhdistaa ennen rakentamista (saa). Osa Hinkismäen länsirinteestä on merkitty luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaaksi alueeksi (luo). Alueen luontoarvot tulee huomioida alueen tiesuunnittelussa ja asemakaavoituksessa.. Hautausmaa-alue on merkitty maankäyttömerkinnällä EH ja sankarihauta-alue EH/s (/s alue, jolla ympäristö säilytetään. Alueen katunäkymät tulee säilyttää. ). Hautausmaan korttelitehokkuudeksi on merkitty 0,02 ja 0,05. Maankäyttöalueiden Kasarminkatuun rajautuvat alueenosat on merkitty pysäköintialueeksi LP. Pääkäyttötarkoitusta tarkentaa määräysteksti Alueelle voidaan sijoittaa pysäköintilaitos/ -talo, korttelitehokkuuden sen salliessa.. Kuva 3. Ote Kymenlaakson maakuntakaavasta. Kuva 4. Ote Kasarminmäki-Ruskeasuo-Tanttari osayleiskaavasta. 3
Vaikutusten arviointi Kouvolan keskeisen kaupunkialueen yleiskaava Alueella on voimassa 6.1.2016 lainvoiman saanut oikeusvaikutteinen Kouvolan keskeisen kaupunkialueen osayleiskaava. Kaavassa hautausmaan korttelialue on merkitty informatiivisella merkinnällä taajamatoimintojen alueeksi ja Hinkismäki sekä entinen ampumarata-alue pääviherverkkoon kuuluvaksi alueeksi. Kuva 5. Ote Kouvolan keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavasta. Kaava-alue on merkitty katkoviivalla. Asemakaava Suunnittelualue on kokonaisuudessaan asemakaavoitettu ja alueella on voimassa kolme eri-ikäistä kaavaa. Hinkismäen, hautausmaa-alueen ja Kasarminkadun kaava (117:2) on hyväksytty 20.5.1986. Kaavassa hautausmaa on merkitty hautausmaaalueeksi (EH), pysäköintialueet yleisiksi pysäköintialueiksi (LP) ja kaduksi. Hinkismäen virkistysalue on merkitty puolustusvoimien korttelialueeksi (EP), jonka maksimi rakennusoikeus on 1000 k-m2 ja kerroslukumäärä I. Voimalankadun eteläpuolinen alue on merkitty puistoksi (VP). Kasarminkadun ja Viulukujan risteysalueen asemakaavaa (238:1) on hyväksytty 2.10.1968 ja siinä alue on merkitty kaduksi. Voimalaitoksen alueen asemakaava (122:2) on hyväksytty 23.2.1987. Kaavassa alue on merkitty yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi (ET). Kyseisen korttelialueen rakennusoikeutta tai kerroslukumäärää ei ole merkitty asemakaavaan. Kaavasuunnitelman vaikutuksia selvitetään aluetta koskevien perusselvitysten, laadittavien selvitysten ja maastokäyntien, sekä osallisilta ja viranomaisilta saatavan palautteen avulla. Kaavan välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan suhteessa: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Vaikutusalue on lähiympäristö, joka tarkentuu suunnittelun kuluessa. Selvitysten pohjalta tehtävä vaikutusten arviointi sisältyy kaavaselostukseen. Olemassa olevat selvitykset: Kouvola, Kuusankoskentie 1, kiinteistö 2049:13, Maaperän pilaantumisen jatkotutkimukset. Geologian tutkimuskeskus, 5.9.2002. Hinkismäen entinen kaatopaikka. Riskinarviointi, työ nro 82124394. Ramboll Finland Oy, 10.6.2009. Hinkismäen entinen kaatopaikka, Kouvola. Maaperän pilaantuneisuuden lisätutkimus, työ nro 82124394. Ramboll Finland Oy, 1.7.2009. Hinkismäen vanhojen ampumaratojen historiaselvitys. Itä-Suomen Huoltorykmentin esikunta, Huolto-osasto, 18.8.2009. Kouvolan Kasarminmäen ampumarata-alueet sekä täyttöalue. Tutkimusraportti 12243-P12082. Puolustushallinnon rakennuslaitos. FCG Finnish Consulting Group Oy, 21.1.2011. Kouvolan rakennetun ympäristön inventointi. Kouvolan kaupunki, maankäytön suunnittelu, Rurik Wasastjerna, 2012. Meluselvitys. Kasarminmäki-Ruskeasuo-Tanttari osayleiskaava. Helimäki Akustikot, 3.5.2012. 4
Kouvolan keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavan täydentävä luontoselvitys 2014. Luontoselvitys Kotkansiipi, 23.10.2014. Kouvolan kaupungin meluselvitys 2016, WSP Finland Oy, 31.3.2016. Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestely Kaavoitusprosessi järjestetään siten, että osallisilla eli alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä niillä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia ja kertoa mielipiteensä asiasta. Osalliset Tässä kaavamuutoksessa osallisia ovat: - Kaakkois-Suomen ELY-keskus - Kymenlaakson liitto ja Kymenlaakson museo - Kouvolan kaupungin Tekniikka- ja ympäristöpalvelut - Kouvolan Vesi Oy ja KSS Verkko Oy - TeliaSonera Finland Oyj ja Elisa Oyj - Suunnittelualueen ja siihen rajautuvien alueiden maanomistajat, kiinteistöjen omistajat ja haltijat, yrittäjät, asukkaat ja muut osalliset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitetaan tiedoksi Kaakkois-Suomen ELY keskukselle. MRL 66 mukaista kunnan ja alueellisen ympäristökeskuksen välistä viranomaisneuvottelua ei järjestetä. Kaavoituksen eteneminen Kaavan laadinta on monivaiheinen suunnittelu-, vuorovaikutus- ja päätöksentekoprosessi, jolle maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) antaa yleiset puitteet. Kaavaprosessiin kuuluu aloitus-, valmistelu-, ehdotus- ja hyväksymisvaiheet. Alla oleva kuvaus on yleispiirteinen ja eri vaiheiden painotus voi vaihdella tapauskohtaisesti. Esimerkiksi vaikutukseltaan vähäisen asemakaavamuutoksen aloitus- ja valmisteluvaihe voidaan yhdistää. Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto Tavoiteaikataulu Suunnitteluvaihe Toimenpide ja viittaus Maankäyttö- ja rakennuslakiin Aikataulu ALOITUS- ja VALMISTE- LUVAIHE Asemakaava kuulutetaan vireille (MRL 63, MRA 30 ) Viranomaisneuvottelu, mikäli sellainen järjestetään (MRL 66, MRA 26 ja 31 ) 11.1.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman esittely (MRL 62 ) 11.1. 13.2.2017 Valmisteluvaiheen kuuleminen, kaavaluonnos (MRA 30 ) 11.1. 13.2.2017 EHDOTUSVAIHE Kaavaehdotus valmis, teknisen lautakunnan käsittely kevät 2017 HYVÄKSYMISVAIHE Julkinen nähtävillä olo 30vrk kesä 2017 (MRL 65, MRA 27, MRA 28 ) Suunnitteilla olevan kaavamuutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto - Arvioitu hyväksymiskäsittely ja kaavan hyväksyminen (MRL 52 ) syksy 2017 Kaavan voimaantulo (MRA 93 ) syksy 2017 Asemakaavan laatija Hannu Purho Kaavoitusarkkitehti, Kouvolan kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala PL 32, 45701 Kuusankoski Puhelin: 020 615 7039 email: etunimi.sukunimi@kouvola.fi Paula Niemelä Suunnitteluavustaja, Kouvolan kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala PL 32, 45701 Kuusankoski Puhelin: 020 615 5275, email: etunimi.sukunimi@kouvola.fi 5
Kaavoituksen kulku sekä viestintä- ja osallistumissuunnitelma ALOITUS- ja VALMISTELUVAIHE Kaavoitus alkaa eli tulee vireille ja siihen laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Kaavan sisältöä tarkennetaan laatimalla luonnoksia, selvityksiä ja arvioimalla luonnosten vaikutuksia. Lopputuloksena syntyy kaavaluonnos Tiedottaminen Kaavan vireille tulosta ja valmisteluvaiheen alkamisesta tiedotetaan (OAS, kaavaluonnos, sekä mahdollinen muu aineisto asetetaan nähtäville): Kouvolan Sanomissa Tekniikka- ja ympäristötalon 2. kerroksen yhdyskäytävällä maankäytön suunnittelun ilmoitustaululla www.kouvola.fi/hinkismaki Suunnittelualueen ja siihen rajautuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille, sekä viranomaisille ja alueen yhdyskuntatekniikkaan liittyville toimijoille toimitetaan valmisteluvaiheen asiakirjat. Miten voin vaikuttaa? OAS:sta voi esittää määräaikaan mennessä suullisen tai kirjallisen mielipiteen suoraan kaavoittajalle (ks. yhteystiedot alla) Kaavaluonnoksesta voi esittää määräaikaan mennessä suullisen tai kirjallisen mielipiteen suoraan kaavoittajalle (ks. yhteystiedot alla) tai kirjaamoon osoitteella: Kouvolan kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala, PL 32 45701 KUUSANKOSKI tai tekninenjaymparisto(at)kouvola.fi Tarvittaessa järjestetään myös yleisötilaisuus, josta tiedotetaan erikseen lehdessä. Kaavasta jätetyt mielipiteet kirjataan osaksi kaavan valmisteluasiakirjoja. Lausunnot pyydetään tarvittaessa viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. EHDOTUSVAIHE Tiedottaminen Miten voin vaikuttaa? Kaavaluonnosten pohjalta laaditaan kaavaehdotus, jossa huomioidaan osallisten esittämät mielipiteet. Kaavaehdotus esitellään tekniselle lautakunnalle (tela), jonka päätöksellä ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville 14-30 päiväksi. Kaavaehdotuksen nähtävillä olosta tiedotetaan Kouvolan Sanomissa kaupungin virallisilla ilmoitustauluilla kirjeitse muussa kunnassa asuvalle maaomistajalle. Kaavaehdotus, -selostus ja muu aineisto asetetaan nähtäville: Tekniikka- ja ympäristötalon 2. kerroksen yhdyskäytävän ilmoitustaululle maankäytön suunnittelun ilmoitustaululle www.kouvola.fi/hinkismaki Kaavaehdotuksesta voi esittää sen nähtävänäoloaikana tekniselle lautakunnalle osoitetun kirjallisen muistutuksen osoitteella: Kouvolan kaupunki / Tekninen lautakunta, Tekniikka- ja ympäristötalo PL 32, 45701 KUUSANKOSKI tai tekninenjaymparisto(at)kouvola.fi Kaavoittaja antaa jokaiseen muistutukseen vastineen. Vastine toimitetaan niille muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja osoitteensa ilmoittaneet. Lausunnot pyydetään tarvittaessa viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. HYVÄKSYMISVAIHE Tiedottaminen Miten voin vaikuttaa? Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavan. Kaava saa lainvoiman noin 1,5 kuukautta kaupunginvaltuuston päätöksestä, mikäli siitä ei valiteta. Kaavan hyväksymisestä tiedotetaan: www.kouvola.fi/hinkismaki ilmoittamalla muistutuksen tekijöille ja kuntalaisille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet kaavan nähtävillä oloaikana. Kaavan voimaantulosta ilmoitetaan: virallisilla ilmoitustauluilla www.kouvola.fi/hinkismaki Valtuuston päätöksestä on mahdollista valittaa Itä-Suomen hallinto-oikeuteen valitusaikana (30 vrk päätöksestä) ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). 6