Vastaava päätoimittaja ja taitto: Eppu Paajanen Kannen kuvat: Aki Jussila ja Tiina Puolakka



Samankaltaiset tiedostot
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE. KeTeKin phukseille

SISÄLLYSLUETTELO. Vastaava päätoimittaja ja taitto: Tapio Jokinen. Kansikuva: Anni Ylönen. Kansikuvan muokkaus sekä takakansi: Kim Koivula

TUTOREIDEN TERVEHDYS

TUUTOREIDEN TERVEHDYS

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 6/11 KAPLAAKI RY 23/02/11

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois- Suomen Ammattikorkeakouluun!

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Toimittaja: Tommi Posti Kansikuva: Lauri Kouvo Kansikuvapoika: Marko Andersson

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Y H T E I SKUNT AT I E T E I D E N J A FI L O SO FI AN KAND I D AAT T I - J A MAI ST E R I O H J E L MA

Kaplaaki ry Tuotantotalouden opiskelijoiden kilta

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

YHTEISKUNTATIETEIDEN TUUTORIT / ITÄ SUOMEN YLIOPISTO

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Hei ja tervetuloa Katkolle! Olen Erika, 21-vuotias yleisen kasvatustieteen toisen vuoden opiskelija. Sivuaineena minulla on toistaiseksi ollut vain

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

Yhteinen tervehdys! Hellurei!

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Saa mitä haluat -valmennus

FUKSLAAKI KAPLAAKI RY

Taitto: Miro Turunen Kansikuva: Stiina Luoma Kansikuvapoika: Leevi Laakkonen. - Kaplaaki - Industrial Engineering and Management students -

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Päätettyä Hallitus 1/11

SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET

Orientaatioviikon aikataulu

Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti

Tuutoriterveiset ONNEKSI OLKOON!

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

Fukslaaki. Kaplaaki Ry. Lappeenrannan tuotantotalouden opiskelijoiden kilta

Tuotannon johtaminen - orientaatio

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo

Tuotantotalous. - Menestyjän valinta

North2north Winnipeg Kanada

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Orientaatioviikon ohjelma, Tuotantotalouden kandidaatti

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakouluun!

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

Työssäoppimassa Tanskassa

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Kissaihmisten oma kahvila!

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Vastaava päätoimittaja ja taitto: Teemu Savolainen Kansikuva: Ville Vesterinen Kansikuvapojat: Jussi Rantanen & Kenneth Nyman

9.1. Mikä sinulla on?

Joka kaupungissa on oma presidentti

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Tradenomi (AMK), mediatuotanto

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Lapset Luotu :25

Vastaava päätoimittaja ja taitto: Teemu Savolainen Kansikuva: Ville Vesterinen Kansikuvapojat: Jussi Rantanen & Kenneth Nyman

Council Meting Portugal

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

Brasil - Sempre em meu coração!

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Keskiviikko

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

o l l a käydä Samir kertoo:

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Tietokone työvälineenä

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, Ajankohta: 11.8.

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Koulutuksen tavoitteena on...

Osallistuin luennoille, n=16

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

Transkriptio:

Vastaava päätoimittaja ja taitto: Eppu Paajanen Kannen kuvat: Aki Jussila ja Tiina Puolakka

SISÄLLYSLUETTELO Alkusanat...3 Puheenjohtajan terveiset...4 Lappeenrannan tuta...5 Opiskelu LUT:ssa...6 Kaplaaki ry:n hallituksen jäsenet & toimihenkilöt...7 Tekniikan Akateemisten Liitto...13 ESTIEM...14 EI-sektori...15 Kaplaakin kursio 2011...16 Vuoteni fuksina...17 Tuotantotalouden tuutorit...19 Fuksiviikko info...25 Tutalaisten laulu...26

Tervehdys! Kyseinen opus mitä katselet on Lappeenrannassa aloittaville tuotantotalouden opiskelijoille, jaettava tietoisku. Tämä antaa sinulle varmasti vähän kuvaa siitä mitä tuleman pitää. Saat pientä esimakua killastamme Kaplaaki ry:stä, koulusta, opiskelusta ja elämästä täällä yleensä. Fukslaakissa esittelemme myös henkilöitä jotka yrittävät tehdä olostasi mahdollisimman kotoisan. Antoisia lukuhetkiä! 3

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Tervehdys arvon fuksi! Tahdon Kaplaakin puolesta toivottaa sinut tervetulleeksi tänne Skinnarilan vapaavaltioon lappeen Rannalle ja onnitella loistavasta opiskelupaikan valinnasta! Kuten varmasti vielä moneen kertaan käy ilmi, kaplaaki on siis tuta-opiskelijoiden oma ainejärjestö eli kilta, jonka tehtävänä on valvoa tuta-opiskelijoiden etuja sekä edistää opintoja ja pitää yllä opiskelumotivaatiota erilaisin keinoin. Järjestämme mm. erilaisia halpamatkoja sekä teekkarikulttuuriin kuuluvia tapahtumia, joista varmasti saat kuulla lisää jo heti opiskelujesi ensimmäisillä viikoilla. Näihin kaikkiin tapahtumiin kannattaa aivan ehdottomasti lähteä alusta asti mukaan, sillä näiden tapahtumien kautta opit tuntemaan erilaisia ihmisiä, verkostoitumaan ja mikä parasta: saamaan uusia, todella hyviä ystäviä. Erilaisten tapahtumien kautta huomaat varmasti, miten hyvä ja tiivis henki vallitsee kaikkien yliopistomme opiskelijoiden keskuudessa. Hyvä paikka verkostoitumiseen ja päivittäiseen hengailuun on myös Kaplaakin kiltahuone, joka on oikea Kaplaakilaisen mekka. Siellä voit helposti hengähtää pitkänkin hetken kesken rankan koulupäivän. Kaiken kaikkiaan ensi vuosi tarjoaa sinulle paljon nähtävää ja opittavaa. Omasta kokemuksestani tiedän, että sinulla on edessä aivan huikea fuksivuosi, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti opiskeluja unohtamatta. Äläkä epäröi kääntyä Kaplaakin kekkuleiden puoleen, jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää liittyen opiskeluelämään täällä Skinnarilan niemellä. Nähdään fuksiviikoilla! Ville Kemppinen Puheenjohtaja Kaplaaki ry. 4

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden laitos on alallaan Suomen vanhin ja Pohjoismaiden suurin tutkimus- ja koulutusyksikkö. Näin kerrotaan tuotantotalouden koulutusohjelman kotisivuilla. Mitä koulutusyksikkö hyötyy näistä meriiteistä? Totta kai ne kuulostavat hienoilta markkinointiargumenteilta, mutta analysoidaampa näitä ominaisuuksia hieman tarkemmin. Se, että on vanhin, tarkoittaa täällä lappeen Rannassa sitä, että on kokemusta siitä, mitä tekee. Ja kokemus tuo laatua. Korkeakoulujen arviointiyksikkö on valinnut 2000-luvulla meidän tuotantotalouden koulutusohjelman yliopisto-opetuksen laatuyksiköksi. Hienon stipendin lisäksi se on tuonut osastolle myös lisää rahaa tutkimus- ja opetustyöhön. Ain t bad, sanoisin. Pohjoismaiden suurin on rehellisesti sanottuna vanhentunutta tietoa. Ruotsin Linköping on nykyään meitä aavistuksen isompi yksikkö. Mutta mitäs hyötyä suuruudesta sitten on? Suuri opiskelijamäärä mahdollistaa laajan kurssitarjonnan. Se, että sisäänottomäärät ovat lappeen Rannassa suuret, mahdollistavat sen, että Sinulla on varaa mistä valita pääaineesi. Se takaa myös sen, että tumman sininen on aina muodissa lappeen Rannan haalaribileissä. Lujaa puhaltavat kansainväliset tuulet ovat tuoneet muutoksia meidän perinteikkääseen ja laadukkaaseen opetukseen. Syksyllä 2010 alkoi kansainvälinen maisteriohjelma, joka on tuonut lisää ulkomaalaisia opiskelijoita meidän joukkoomme. Lisäksi tällä hetkellä on haussa kansainvälinen akkreditointi, eli selkokielellä pätevyyden hakeminen. Tarkoittaa, että viime talvena tuotantotalouden koulutusohjelmaa kävi arvioimassa hirveä määrä ulkomaalaisia ja pian he päättävät, onko opetuksemme kansainvälisesti hyvällä tasolla. Vaikka akkreditointia ei tulisikaan, on koko prosessi jo parantanut opetusta ja koulutussisältöä. Parasta tässä kaikessa on kuitenkin, ettei meillä tarvitse jännittää. Oma pääaineeni on kustannusjohtaminen ja ainakin meidän opettajilla on aina avoimet ovet, jos vain ovat paikalla. Tämä tarkoittaa, että oveen koputtamalla saa aina vastauksen kysymykseen oli se sitten tyhmä tai ei. Luennoilla on hyviä esimerkkejä työelämästä oikeilla luvuilla ja kurssien suorittaminen on hauskaa, kun kaikista kursseista ei ole kirjatenttiä vaan arvosanan saa harjoitustyöstä. Toivottavasti osaat nauttia opiskelusta tuotantotalouden Mekassa ja löydät nelosvaiheesta sen oman juttusi! 5

Mitä yliopisto-opiskelu on? Aiemmissa kouluissasi olet varmasti tottunut viimeisen päälle ohjattuun opiskeluun, mutta saapuessasi yliopistolle sinua kohtaa aivan uudenlainen maailma täynnä vapauksia, omia valintoja sekä ennen kaikkea vastuuta. Tunnit ovat nykyään luentoja, läksyt harkkatehtäviä tai caseja ja kokeet tenttejä, ja kaikkien näiden sujumisesta vastaat vain ja ainoastaan sinä. Vastuusta huolimatta (tai ehkä jopa sen vuoksi) yliopisto-opiskelu on elämän parasta aikaa. Tämän tekstipätkän tarkoitus on hieman valaista sitä, millaista yliopisto-opiskelu oikeasti on. Ennen: heräsin joka aamu aikaisin kouluun pahimpana pelkonani poissaolojen täyttyminen. Nyt: neljäntenä vuonna luentoja minulla on keskimäärin 12 tuntia viikossa, ja herään niille vapaaehtoisesti. Luennoille menen mielelläni, koska siellä saan muistiin hyviä asioita, jotka helpottavat mm. harkkatöiden ja tenttien tekemistä. Luennoilla ei ole pakko käydä, ja joskus aiheen ollessa helposti itse opiskeltava teenkin luentojen aikaan esim. harkkatöitä ja opiskelen luennon asiat itse omalla ajallani. Ennen: läksyjen tekeminen oli nihkeää pakkopullaa, ja jos joskus en niitä tehnyt, opettajat penäsivät syitä sille. Nyt: harkkatyöt ovat mielenkiintoisia ja usein hyvin käytäntöön sidottuja, ja niiden tekeminen onnistuu mukavasti kaveriporukassa ja kahvikupin ääressä. Harkkatöiden tekeminen yliopistossa on varsinkin toisesta vuodesta eteenpäin todella mielenkiintoista, jopa hauskaa, koska aiheet ovat lähellä omien mielenkiinnon kohteita. Casejen (= yrityselämään liittyvä harkkatyö) tekemiseen uppoaa joskus jopa kymmeniä tunteja, mutta työn valmistuminen ja asian ymmärtäminen on työtuntien arvoista. Lisäksi casejen tekeminen huolellisesti vastaa moninkertaisesti samaa aikaa normaalia tenttiin lukua. Ensimmäisenä vuonna harkat ovat enemmänkin matikkaa ja fysiikkaa, mutta kyllä se toinen vuosi sieltä vielä tulee. Ennen: kurssista oli vain yksi koe, ja siihen lukeminen oli yhtä tuskaa. Nyt: tenttejä järjestetään 4 kpl, joista saan valita vapaasti 2 itselleni parhaiten sopivaa. Jos tenttiin luku ei ole edennyt suunnitelmien mukaisesti, voin perua ilmoittautumisen ja mennä myöhemmin tenttiin. Tosin ensimmäisen tentin aikaan asia on parhaiten muistissa, joten siihen kannattaa toki mennä. 6

KAPLAAKI RY:N HALLITUKSEN JÄSENET JA TOIMIHENKILÖT Hellurei! Mun nimi on Ville Kemppinen, mutta aika moni kutsuu mua täällä lappeen Rannassa peltoseksi. Trippimittari näyttä 22 vuotta ja oon kotoisin Kotkasta (tai oikeesti Kymistä). Miä toimin siis Kaplaakissa killan hallituksen puheenjohtajana, joten mun tehtävä on oikeastaan pitää killan toiminta kokonaisuudessaan näpeissä ja edustaa kiltaa erilaisissa tilaisuuksissa. Johdan myös luonnollisesti puhetta hallituksen kokouksissa. Nyt mulla alkaa jo kolmas vuosi täällä Skinnarilassa, eikä vielä ole tullut eteen hetkeä, että olisin katunut päätöstä tulla tänne. Meininki täällä on ollut aivan huikeeta ja oon saanut päräyttäviä kokemuksia sekä ennen kaikkea tavannut ihan mahtavia ihmisiä. Tiedän kokemuksesta, että fuksivuosi on yksi opiskeluelämän parhaista kokemuksista, joten kannattaa ehdottomasti lähteä heti alusta asti rohkeasti mukaan eri tapahtumiin ja verkostoitua. Myös kiltatoiminnan kautta saa kokemuksia, joita ei pysty kertomaan, ne voi vain kokea. Nähdään fuksiviikoilla! Heippa kaikki tulevat fuksit! Mun nimi on Päivi Hyyryläinen, 20+ ja olen kotoisin Kouvostoliiton sydämestä, Kouvolasta (ai mitkä rautatiet?). Hääräilen killassa talousvastaavana ja varapuheenjohtajana. Taloushommiini kuuluu esimerkiksi laskujen ja kirjanpidon pyörittely sekä kaikenlainen muu rahaan/talouteen liittyvä (paitsi konkurssi). Olen ensi vuonna neljännen vuoden tutalainen ja voin kolmen vuoden kokemuksella sanoa, että erittäin mukavaa on ollut opiskella ja asua lappeen Rannassa! Suosittelen lämpimästi syksyn fuksiviikkoja kaikille ja verkostoitumista uusiin opiskelijatovereihin. Minua sekä muita kekkuleita saa aina tulla nykimään hihasta, mikäli jokin asia mietityttää tai muuten vaan tekee mieli vaikka.. pilkkiä! :) Nähdään pian! xoxo 7

Morjesta vaan! Nimeni on Aku Rantala, neljännen vuoden hämäläissavolainen tutalainen, joka toisinaan myös opintotätinä tunnetaan. Olen siis kiltamme Kaplaakin opintovastaava sekä tuotantotalouden osaston opintoneuvoja. Opintovastaavana olen se näkymätön taho, joka pitää kaikkien tuotantotalouden opiskelijoiden hyvinvoinnista huolta. Opintoneuvojana taas olen se fukseille hyvin näkyvä taho, joka pitää noin puolet niistä ah, niin mielenkiintoisista infoluennoista ensimmäisellä viikolla. Kaiken kaikkiaan: onnittelut loistavasta opiskeliupaikkavalinnasta, tervetuloa lappeen Rantaan ja fuksiviikoilla nähdään! Moikka! Olen Aki Jussila ja ikää on 22 vuotta. Toimin Kaplaakin sihteerinä eli minulle kuuluu pöytäkirjat ja muut paperihommat. Syksyllä aloitan toisen vuoteni Lappeenrannassa. Nähdään syksyllä! Moissan! Meikäläisen nimi on Heikki Hämäläinen, Järvenpäästä kotoisin oleva 22-vuotias kolmannen vuoden tutalainen. Toimin tällä hetkellä Kaplaakin yrityssuhdevastaavana. Homman kautta huolehdin käytännössä teidän, arvon fuksipalleroiset, haalareiden saapumisesta sekä yleisesti ottaen killan kontakteista liike-elämään ja tämän puolen kehittämisestä jatkossa. Teilläkin on mahdollisuus vaikuttaa omien haalareidenne saapumisen ajankohtaan, tästä enempi sitten kun teitä pääsen häiritsemään ;) Onnittelut hyvästä valinnasta, ottakaa nyt kaikki irti ekasta vuodesta LUTissa! 8

Hellurei! Nimenihän on Lauri Anttila, ikää 22 kesän verran, alunperin Kotkan poikii ja syksyllä alkaa kolmas opintovuoteni tutalla. Kaplaakissa toimin kansainvälisenä vastaavana sekä Euroopan tuotantotalouden opiskelijoiden järjestön ESTIEM:in paikallisvastaavana. Pitäkää korvat kuulolla, kun kuulette sanan ESTIEM! Nähdään fuksiviikoilla! Moikka kaikille! Mun nimi on Sari Manninen ja olen 23 vuotta vanha. Syksyllä aloitan kolmannen opiskeluvuoteni Lappeenrannassa. Viime vuonna hääräilin hallituksen emäntänä ja tänä vuonna olen excursiovastaavana eli järjestän jäsenistölle erilaisia halpamatkoja. Morjes! Miun nimi on Niko Strömberg ja oon kotoisin Mikkelistä. Ikää on ehtinyt kertyä 23 vuotta ja syksyllä aloitan kolmannen vuoden tutalla. Toimin tänä vuonna Kaplaakin hallituksessa projektivastaavana eli hommiin kuuluu pääasiassa erinäköisten tapahtumien järkkäilyä. Onnittelut valinnasta ja törmäillään syksyllä! 9

Ciao tutti! Olen Tea Suuronen, 23-vuotias Kotkan tyttö. Syksyllä pamahtaa käyntiin kolmas vuoteni lappeen Rannassa. Killassa häärään mukana Kansainvälisten asioiden toimihenkilönä. Jos matkustaminen ja Euroopan laajuinen verkostoituminen kiinnostaa, niin tulkaa nykimään hihasta. Nähdään fuksiviikoilla! Morjestaa Olen Tornivaaran Sanna, 23-vuotias keravalainen ja viidennen vuoden opiskelija. Kaplaakissa toimin alumni-toimihenkilönä, eli vastuullani on jo valmistumaan ehtineiden tutalaiset kanssa leikkiminen. Naamani ja nimeni saattaa tulla vastaan myös ylioppilaskuntamme lehteä Aalefia lukiessanne. Opintoni alkavat olla jo loppusuoralla, joten TOI- VOTTAVASTI ette joudu katselemaan minua enää kovin montaa vuotta kampuksella. Sen takia tästä lukuvuodesta otetaankin kaikki ilo irti, nähdään syksyllä!:-) Moikka! Olen Tiina Puolakka, ikää löytyy 22 vuotta ja syksyllä alkaa kolmas vuoteni tutalaisena. Toimin Kaplaakissa projektitoimihenkilönä, eli auttelen projektivastaavaamme tapahtumien järjestämisessä. Lisäksi vastaan kiltamme liikuntapuolesta, joten tavataanhan syksyllä muiden aktiviteettien ohessa myös liikunnan merkeissä! 10

Moi! Mää oon Maija Hakkila, ikää on 21-vuotta ja toinen vuosi käynnistyy. Kotoisin olen Meri- Lapista Keminmaan kunnasta. Toimin kaplaakissa emäntänä, eli isännän kanssa hoidetaan ruoka- ja juomapuolta tapahtumissa sekä tehdään. muita pikku hommia. Ottakaa fuksivuodesta kaikki irti ja muistakaa opiskella välillä! Nähdään syksyllä! Morjesta! Mä oon Juuso Leiro, syksyllä 21 vuotta kertynyt ikää ja toinen vuosi tutalla alkamassa. Killassa toimin isäntänä eli emännän kanssa pyritään pitämään jäsenistön kahvitasapaino kuosissa. Multa voi aina tulla kyselemään tai muuten vaan juttelemaan, lappeen Rannassa tavataan :) Moro! Mä oon Joakim Honka ja ikää löytyy 21. Oon raisiosta kotoisin (Raisio on siinä Turun kupeessa). Syksyllä alkaa toinen vuosi lappeen Rannassa ja toimin tämän vuoden sekä meidän killan tiedottajana että tuutorina. Käytännössä tarkottaa sitä, että lähettelen tiedottajana erilaisia maileja teille tärkeistä ja vähemmän tärkeistä opiskeluun liittyvistä asioista. Pyörin syksyllä myös oman fuksiryhmän kanssa aika paljon kaikkialla eli jos joku asia askarruttaa niin tuu ihmeessä vetämään hihasta! Nähdään fuksiviikoilla! 11

Tervehdys! Nimi on Erkka Holviala, olen 25-vuotias alun perin Haminasta ja aloitan syksyllä viidennen opiskeluvuoteni täällä. Tällä hetkellä toimin Kaplaakissa TEK-kiltayhdyshenkilönä eli pidän yhteyttä killan ja ammattiliittomme välillä. Onnittelut mahtavasta valinnasta ja tervetuloa lappeen Rantaan. Nähdään syksyllä! Hola! Nimeni on Eppu Paajanen ja ikää on 21-vuotta. Oon kotosin Espoosta ja nyt käynnistyy toinen vuoteni Lappeessa tutalla. Olen työllistetty Kaplaaki ry:ssä fuksivastaavan toimessa eli hommani ja vastuunani on teidän hyvinvointi ja viihdyttäminen. Minuun voitte ottaa yhteyttä asiassa kuin asiassa. Mikään kysymys ei ole hölmö tai tyhmä esitettäväksi, olen siitä itse elävä esimerkki. Odotan innolla tapaamistamme, nähää syksyl! 12

TEKNIIKAN AKATEEMISTEN LIITTO Tekniikan akateemiset - TEK, on AKAVAlainen keskusjärjestö, joka on diplomi- insinöörien ja vastaavan yliopistokoulutuksen saaneiden etu-järjestö. TEK:llä on noin 72 000 jäsentä, joista opiskelijajäseniä on noin kolmannes eli ~24 000. TEK hoitaa jäseniensä edunvalvontaa työmarkkinoilla, opiskelijoita koskettavat lähinnä harjoittelu- sekä alkupalkkasuositukset. TEK tarjoaa opiskelijajäsenille monia etuja, muun muassa seuraavia: *Kerran viikossa ilmestyvä Tekniikka&Talous -lehti *TEK:n oma jäsenlehti TEK *TEK:n julkaisema teekkarin työkirja, jossa on tietoja ja neuvoja työnhausta sekä kattava listaus mahdollisista kesä- / harjoittelutyöpaikoista *Työttömyysturva, IAET-kassa *TEK:n lakimiesten palvelut *Muut jäsenedut, alennuksia mm. vakuutuksista TEK on myös aktiivisesti mukana ja tukemassa kaikenlaista opiskelijatoimintaa sekä Skinnarilassa että sen ulkopuolella. Ja mikä parasta Sinun kannaltasi, arvon fuksi, TEK:n opiskelijajäsenyys on ILMAINEN. Kannattaa siis liittyä TEK:iin heti fuksiviikkojen alussa, TEK-infon yhteydessä! Lisätietoja saa toki kysyä jo ennen sitä. TEK-kiltayhdyshenkilö 2011 Erkka Holviala 040 5187090 tek@kaplaaki.fi 13

ESTIEM (European Students of Industrial Engineering and Management) on nimensä mukaisesti Euroopan tuotantotalouden opiskelijoiden keskusjärjestö, joka perustettiin vuonna 1990. Sen tarkoituksena on vaalia ja ylläpitää suhteita Euroopan tuotantotalouden opiskelijoiden kesken järjestämällä säännöllisesti tapahtumia ja kokouksia eri puolilla Eurooppaa. ESTIEMin ulottuvilla on tällä hetkellä noin 50 000 opiskelijaa 26 eri maasta. Jäsenet koostuvat 65 eri paikallisryhmästä, johon myös Lappeenranta kuuluu. Activity Week on yksi ESTIEMin suosituimmista tapahtumista. Tapahtuman tarkoituksena on koota tuotantotalouden opiskelijoita ympäri Eurooppaa yleensä noin viikon ajaksi. Vapaamuotoisen tapahtuman aikana järjestävä Local Group (=paikallinen tuotantotalouden kilta) tutustuttaa osallistujat omaan kaupunkiin, kulttuuriin ja opiskelijaelämään. Esimerkiksi Portugalissa Local Groupit Porto & Aveiro järjestävät viikon kestävän Queima das Fitas ja Enterron juhlinnan toukokuun alussa, jossa teemana on Are you ready to get burned in Porto & buried in Aveiro?. Päivän ensimmäinen virallinen ohjelma on vasta yhdeltä alkava lounas paikallisessa tavernassa. Porton alueelta kotoisin olevalla Portviinillä on syvät perinteet paikallisessa kulttuurissa, joten lounaan jälkeen tutustumme viinikellareihin. Päivä jatkuu rennolla kaupunkikierroksella, jossa tutustutaan Porton vanhan kaupungin alueeseen. Alkuillan kansainväliseen iltaan suomalaiset osallistuvat perinteisesti Mintulla ja Fazerin suklaalla. Näistä kemuista ilta jatkuu edellisen illan tapaan Queimaan, jossa portugalilaiset bändit esittelevät taitojaan suuressa tehdashallissa. Myös tiedekunnan baarit vetävät porukkaa suuntaan jos toiseen erilaisten drinkkien perässä hintojen pyöriessä 0,50. Ilta venähtää taas aamun sarastukseen, mutta ESTIEMin motto Work hard, play hard tulee taas vahvistettua. Mitä jäi käteen? T-paita, ESTIEM Spirit & POR-TU-GAL!!! Lisää tietoa ESTIEMistä ja omista mahdollisuuksistasi päästä mukaan kansainväliseen toimintaan saat Kaplaakin internet-sivustolta www.kaplaaki.fi kohdasta ESTIEM ja ensi syksynä teille pidettävästä ESTIEM-infosta. Nähdään pian! Lauri Anttila Tea Suuronen Kv- & ESTIEM- Vastaava Kv-Toimihenkilö -------------------------------------------- www.estiem.org --------------------------------------------- "ESTIEM is an exciting network of open minded students with a professional approach" 14

Emäntä ja Isäntä Emäntää ja isäntää eli EI-sektoria tulet näkemään monissa kaplaakin tapahtumissa. Meidän vastuullamme on Kaplaakin tapahtumien ruoka- ja juomapuolen hoitaminen. Löydät siis meidät monesti tiskin takaa järkkäilemästä ns. nakkikoneena kaplaakilla ja LTKY:llä. Kaplaaki tarjoaa jäsenilleen kahvia kiltahuoneella, EI:n tehtävä on pitää huoli siitä, että kahvia ja maitoa on aina keittämistä varten. Punkkerikatu 5:n sauna- ja kerhotiloissa järjestetään tiistaisin saunailtoja EI-sektorin toimesta. Noin neljän viikon välein on oman killan saunailta, eli saunailta, jota järjestämässä on oman killan emäntä ja isäntä. Saunailloissa eli sauniksissa on nimensä mukaisesti mahdollisuus saunoa, nauttia virvokkeita ja ehkä syödäkin jotain. Sauniksissa saattaa olla myös mahdollisen teeman mukaisia leikkimielisiä kisailuja. EI-sektorin tehtävänä on hankkia tarjoilut ja illan päätteeksi siivota tilat. Kokemus EI:nä on aivan mahtava. Vaikka välillä leipominen ja tölkkien palautus on tympinyt, on se kaikki ollut vaivan arvoista ja jokaisissa kekkereissä loppuun saakka pyörimällä pääsee näkemään illan päräyttävimmät tempaukset. EI-sektorissa joutuu hääräämään hieman jokaisen tapahtuman parissa, jonka takia työssä näkee ja oppii paljon uusia asioita. EI-sektorissa pääsee helposti tutustumaan uusiin ihmisiin eri killoista ja muista yliopistoista. Eri kiltojen emännistä ja isännistä on tullut vuosittain hyviä kavereita keskenään. 15

KAPLAAKIN RANKKA 2011 Seuraava teksti sisältää otteita Kaplaakin vuoden 2011 Rankasta. Matka ajoittuu aikavälille 16.3. 18.3.2011. On keskiviikko 16.3.2011 ja kello on juuri lyönyt 5.40. Seison yliopiston edessä ja odotan kursiobussiamme. Viimein kulkuvälineemme saapuukin ja aikaisin paikalle saapuneet halpamatkaajat pääsevät valloittamaan bussin parhaat paikat. Odotamme vielä viimeisetkin lähtijät mukaan ja kun bussin kello näyttää lukeman 6.00, niin matka kohti Oulua voi alkaa. Koko pitkä matka kuunnellaan kursiohenkeen sopivaa musiikkia: ti tittidii di ti tittidii di ti tittidii di ti tittidii di ti tittidii di ti tittidii di Ensimmäinen yritysvierailumme on Kuopion Energialla. Ennen yritysesittelyä ja tiloissa kiertelyä, meille tarjotaan kenttälounas. Vierailun jälkeen on luvassa bussissa istumista, bussissa istumista ja bussissa istumista. Välillä saatamme pysähtyä täyttämään matkavarustusta Alkossa tai ABChuoltamolla. Jotta matka bussissa sujuisi rattoisasti, olemme kehittäneet matkan varrelle mieluisia aktiviteetteja. Käynnissä on Paskin-vitsi-/Jäätävin-faktakilpailu. Jäätävä fakta voi olla esimerkiksi seuraavanlainen: Tiesitkö, että sian orgasmi voi kestää useita tunteja. Parhaalle suoritukselle on luvassa tietysti hieno palkinto. Bussissa pääsee myös surffamaan. Kuulutamme vapaaehtoisia osallistumaan bussisurffauskisaan. Osallistujilta vaaditaan pientä kokoa. Eteen saapuukin pian kaksi suhteellisen pienikokoista nuorta miestä. Raati kuitenkin hylkää ehdokkaat viitaten muka heidän liian suureen ruumiinrakenteeseen. Minun ja Päivin on lopulta uhrauduttava kisaajiksi. Ja minä vien voiton :) Mitä bussisurffaus sitten käytännössä tarkoittaa? Se selviää, kun lähdette kursiolle mukaan ensi lukuvuonna! Viimeinkin olemme saapuneet Ouluun ja Teekkaritalolle. Vastassa meitä ovat Oulun Tuotantotalousteekkarit. He ovat järjestäneet meille illaksi ohjelmaa erilaisten pelien ja saunomisen merkeissä. Tarkoituksena on myös viettää yö samaisessa paikassa, jos vain meteliltä kykenee. Itse pakenen naisten saunaan nukkumaan. Siellä on hieman kuumat tunnelmat, mutta ainakin äänieristys toimii. Torstaiaamu, mikä ihana aamu. Seuraava päivänä bussi lähtee liikkeelle tasan klo 9.00. Ensimmäinen etappimme on Nokia Siemens Networks. Yritysesittelyn jälkeen jakaannumme kolmeen ryhmään ja jokainen ryhmä saa erilaisen esittelykierroksen. Minä matkaan tuotannon puolelle seuraamaan piirilevyjen ihmeellistä maailmaa. Villien huhujen mukaan osa pääsi leikkimään jauhoilla testauslabrassa. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan? Kuopio oli keskiviikkona niin kivan oloinen paikka eli totta kai haluamme sinne takaisin. Matka on taas pitkä ja musiikki raikaa. Joku saattaa ottaa pienet välikuolemat, jotta jaksaa taas jatkaa iloista halpamatkaamme. Tarina kursiostamme loppuu tähän. Kerrottakoon kuitenkin, että pääsimme hengissä takaisin Skinnarilaan. Bussikin säilyi ehjänä, eikä sitä ajettu edes rotkoon! 16

Vuoteni fuksina Tervehdys uudet fuksit! Tosiaan nimi on Eppu Paajanen ja olen 21-vuotias espoolainen, viime vuoden fuksi. Minut valittiin uudeksi fuksivastaavaksi, minkä merkitys selviää teille paremmin lukukauden alussa. Tässä tekstissä kerron omia mietteitäni siitä, miltä tuntui muuttaa uuteen kaupunkiin kauas pois kotoa äidin helmoista ja aloittaa opiskelut teknillisessä yliopistossa. Sain paikan Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden osastolta vuonna 2009. Siinä välissä suoritin varusmiespalveluksen ja pääsin aloittamaan opinnot syksyllä 2010. Muutin tavarani tänne heinäkuun lopussa ja lopullisen kotiutumisen hieman ennen koulun alkua. Ensimmäinen koulupäivä alkoi jännittäessä. En tuntenut täältä juuri ketään, joten ajattelin että ensimmäiset illat menee kämpillä chillatessa. Toisin kävi. Heti ensimmäinen ilta osoitti, että maailma on kovin pieni ja yhteisiä tuttuja löytyi, mikä helpotti sen alkukohmeen murtamista. Illan aikana koko fuksiryhmä oli tutustunut toisiinsa ja seuraava päivä koulussa meni edelliselle illalle naureskellessa. Yllätyin kuinka nopeasti koko ryhmä löysi yhteisen sävelen ja fuksiviikot menikin todella tiiviisti yhdessä sekä koulussa, että iltaohjelmissa. Kaksi ensimmäistä viikkoa kuluivat mukavasti kouluun sekä teekkarimaiseen iltaohjelmaan totuttelussa. Fuksivuoden opiskelut koostuvat suurimmaksi osin matematiikasta ja fysiikasta. Matematiikka alkoi lukiota kerratessa ja fysiikkakin oli jo ennestään tuttua, mikä oli suuri helpotus sillä intissä derivoinnit, integroinnit ja erilaiset kaavat olivat hieman päässet unohtumaan. Alku kuitenkin varsinkin fysiikassa oli todellista shokkihoitoa, mutta parin viikon jälkeen päästiin pyörittelemään vanhoja tuttuja kaavoja. Viikot kuluivat ja pikkuhiljaa aloin päästä taas opiskeluun kiinni. Ensimmäinen tenttiviikko tuli yllättävän nopeasti eteen ja samoin paljon pelätty eka tentti. Omituinen tunnehan se oli olla koe nenän edessä puolentoista vuoden tauon jälkeen, mutta ote löytyi melko nopeasti. Tentit sinänsä eivät paljoa lukion kokeista eroa. Suurimmaksi huolenaiheeksi itselläni osoittautui akateeminen vapaus luennoista ja harjoituksista. Se tuo paljon vastuuta ja heikkoja hetkiä tulee varmasti (etenkin pitkäksi venähtäneiden iltojen jälkeen), mutta kovempi työ on lukea kurssin materiaali kahdessa illassa. Ikävä kyllä kokemusta löytyy tästäkin, mutta onneksi tentit eivät ole mitään ydinfysiikkaa, ainakaan vielä. 17

Joulun tienoilla olin tutustunut jo valtaosaan tutan fukseista. Meille syntyi todella tiivis noin 15 hengen porukka, joiden kanssa menimme yliopiston viereen G bar:iin nauttimaan viimeisen tentin johdosta tenttikaljat, noh siitähän se ajatus sitten lähti ja aloimme keskustelemaan siitä kuinka siistiä olisi lähteä risteilylle. Otin valtuuksiini järjestää tämän ja mukaan lähti vajaa 30 henkeä. Reissusta tuli mieletön ja vaikka haluaisin muutaman yksityiskohdan kertoa, veikkaan ettei se olisi soveliasta tässä opukseen kertoa. Pointtini tässä on se, että kannattaa olla itse aktiivinen tämänkaltaisissa asioissa, sillä kun ystävyyssuhteet on kunnossa ja vapaa-ajalla pystyy rentoutumaan huolella niin opiskelukin maistuu paremmalta. Pyrin siihen, että ensi vuodelle saadaan pirun kova yhteishenki, ketään ei jätetä ulkopuolelle ja saadaan kasaan mahtava fuksivuosi! Todella paljon oma viihtyvyys riippuu sinusta. Suosittelen todella vahvasti osallistumista tähän vapaa-ajan kulttuuri -ohjelmaan, sillä sieltä löytyy ne kontaktit ja tulevana tutalaisena toivottavasti ymmärrät kuinka tärkeitä ne ovat ;). Eli bileissä kannattaa käydä, mutta alkoholin käyttö ei tietenkään ole pakollista. Aina löytyy muitakin jotka eivät sitä nauti. Ilman viinakin nämä kokemukset ovat todella hauskoja ja uusia ystäviä näiden kautta tulee varmasti paljon. Tulkaa avoimin mielin ja positiivisella asenteella niin lupaan, että ette kadu. Itse ainakin olen 100% tyytyväinen lappeen Rantaan ja uskon, että fuksivuoden jälkeen sinäkään et ole tyytymätön. Levätkää hyvin kesällä, sillä ensi vuodesta tulee ikimuistoinen, takaan sen. Erittäin hyvää kesää teille minun puolesta, odotan innolla tapaamistamme :) T: Eppu Paajanen Fuksivastaava 18

TUOTANTOTALOUDEN KANDIVAIHEEN TUUTORIT Terve! Olen janne ja opiskelen toista vuottani tuotantotaloutta täällä Lappeenrannassa. Onnittelut erinomaisen opiskelupaikan johdosta ja syksyllä sitten nähdään! Moikka! Olen Joel Kuuva, toista vuotta tutalla aloittava 20vee jantteri. Lappeen Rantaan olen tullut Juvan synkistä metsistä, välillä kävin tosin Mikkelissä kääntymässä. Toimin tuutorinanne ja lupaan, että syksyllä opitte olemaan! :D Work hard, party hard! 19

Hei! Olen Petteri, 21-vuotias tuotantotalouden opiskelija. Aloitin opiskeluni Lappeenrannassa syksyllä 2010. Olen kotoisin Hämeenlinnasta. Tervetuloa yliopistolle ja onnea opiskelupaikasta! Fuksiviikoilla nähdään! Hei uusi fuksi! Miä oon Teemu Metsola, Kymistä (eli siis Kotkasta) kotoisin oleva 20-vuotias toisen vuoden tutalainen. Onnittelut vielä parhaasta opiskelupaikan valinnasta, nähdään syksyllä! Moro fuksit! Olen Taposen Antti, ikää 20 vuotta ja kotoisin Tuusulasta. Aloitan toisen opintovuoteni syksyllä.. Harrastuksiin kuuluu punttisali, moottorikelkkailu ja yleinen häröily. Onnea upean opiskelupaikan valinnasta ja tervetuloa lappeen Rantaan. Fuksiviikoilla tavataan! Moikka! Olen Roosa Laaja, 20-vuotias toisen vuoden tutalainen. Kotoisin olen Vantaalta. Onnittelut mahtavasta opiskelupaikasta ja syksyllä nähdään! (: 20

Moi! Mie oon Rantakaulion Anniina, 21 wee ja kolmannen vuoden tutalainen! Olen kotoisin Tuohikotista eli voisi sanoa jopa keskeltä mettää... Koulussa minuun törmää usein kiltahuoneelta kuluttamasta tuoleja ja pelikortteja. Onnea vielä opiskelupaikasta ja tervetuloa Skinnarilaan! Fuksiviikoilla nähdään! Morjesta fuksit! Nimeni on Lahtisen Eero ja kotoisin olen Tampereen läheltä Ruovedelta. Ikää matkan varrella on kertynyt 20 vuotta. Syksyllä startannee toinen opiskeluvuoteni lappeen Rannassa enkä hetkeäkään ole valintaani katunut. Onnittelut vielä minunkin puolesta erinomaisesta opiskelupaikasta ja fuksiviikoilla nähdään! Terve! Olen Toni Greijula 22v ja kotoisin Lahesta. Huikea fuksivuosi takana joten olen toisen vuoden tutalainen.. Takuulla törmätään kaikkien kanssa, kunhan vihdoin koulut jälleen alkavat Hello fuksit! Olen Aki Jussila ja toimin teidän tuutorinanne, eli päästään syksyllä pitämään yhdessä hauskaa! Onnittelut mainiosta opiskelupaikan valinnasta ja tervetuloa Lappeenrantaan! 21

Moikka fuksit! Tosiaan varmaan jo osa lukikin tuolta hallituksen esittelystä, että kuka oon, mutta tosiaan oon Joakim Honka 21 wee raisiolainen ja toista vuotta tutalla. Onnittelut hyvästä opiskelupaikan valinnasta! Syksyllä muistakaa kysellä paljon. Se ei oo tyhmä, joka kysyy vaan se, joka jättää kysymättä! Tutustutaan paremmin sitten syksyllä opiskelumeiningeissä. Nauttikaa kesästä ja nähdään fuksiviikoilla lappeen Rannassa! Morjesta! Minä olen Syksi ja virallisemmin Henri Syyslahti. Olen 20-vuotias toisen vuoden opiskelija ja kotoisin Suomen Chicagosta eli Lahest. Harrastuksina mainittakoon jääkiekko, beachfutis, moottoripyöräily ja teekkarielämä. Tervetuloa lappeen Rannan loistavaan yliopistoon ja opiskelijajoukkoon, jonka yhteishenki ja meno ovat vertaansa vailla. Nähdään elokuussa! 22

DI-VAIHEEN TUUTORIT Hei! Olen Kempin Tero, 22-vuotias savon mies Kangasniemeltä, eli DI-tuutoreiden kuopuskaartia. Syksyllä pyörähtää käyntiin kolmas vuoteni tutalla; pääaineenani luen teollista markkinointia ja sivuaineena ympäristötekniikkaa. Siinä sivussa olen myös aktiivisesti mukana yliopiston urheilutoiminnassa. Teille kaikille toivotan oikein hyvää kesän jatkoa, ja omastanikin puolesta lämpimästi tervetuloa mukaan Lappeenrannan yliopistomaailmaan. Syksyllä nähdään! Tervehdys Tuntevat nimellä Sippola mutta joku on joskus Juhoksikin haukkunut. Olen 27-kesäinen entisen Elimäen Korialta kotoisin oleva toisen vuoden DI-vaiheessa teollisuustaloutta opiskeleva Tyhjäntoimittaja (AMK), jonka voi löytää mm. kuorolaulun parista, järjestämässä LANeja, juhlimassa vaihtelevassa seurassa ja rahatilanteen sanellessa jopa katsastuskonttorilta hakunvarresta. Onnittelut hyvästä opiskelupaikkavalinnasta: luvassa on taloudellista ja hallinnollista näkökulmaa aikaisemman osaamisen päälle ja täkäläiseen opiskelijaelämään sekaannuttaessa myös roppakaupalla verkostoitumista! 23

Tervehdys, Olen Annika Markku, mutta taidetaan Skinnarilassa paremmin tuntea lempinimellä Make. Olen viidennen vuoden tutalainen eli siis jo opintojeni loppupuolella ja olenkin tänä vuonna inssifuksien tuutorina. Tervetuloa kaikille ja syksyllä nähdään! Morjes, mie oon Kusti aka Ollikaisen Juho-Heikki ja syksyllä 3 vuoden teol. mark. tutalainen. Vapaa-ajalla teen kaikkea mahollista musan kanssa ja olen mukana ylioppilaskunnan kulttuurijaostossa. Nähdään syksyllä ja tervetuloa lappeen Rantaan 24

FUKSIVIIKKO INFO Fuksiviikot alkavat 22.8.2011 ja kestävät kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko kuluu kouluun perehtyessä, eli luennot ja harkat alkavat vasta toisella viikolla. Näiden kahden viikon aikana ohjelmaa on runsaasti. Fuksiviikoilla kannattaa olla aktviininen sillä siellä nimenomaan tutustutaan toisiinsa! Fuksiviikoille tarvitaan -Vanha ylioppilaslakki. Tästä tehdään uusi ylpeytesi, fuksilakki -Tutti ja narua. Mitä isompi/erikoisempi tutti sen parempi -Tapahtumien määrä on runsas, joten varaa vaatteita säälle kuin säälle. Esim fuksiviikoilla järjestetään cocktail-tilaisuus, jossa dress code on smart casual, eli miehille pukua/pikkutakkia, kauluspaitaa tai farkkuja ja naisille pikkumustaa tms - Opiskelijakortti, jonka saa ilmaiseksi mm. lyyra.fi sivustolta Mikäli kysymyksiä herää tai olet epävarma jostakin, kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen fuksivastaava@kaplaaki.fi 25

Tutalaisten laulu Tehtaalla kun tutalainen vallan saa hän ulkoistaa sen merten taa. Siellä missä orjatyötä tehdä saa ja verokin on alhaisin ;.;Nauraen hän kenkää heilauttaa työläinen kun lopputilin saa. Vaik on tulos himmennytkin tutalainen vielä nytkin tehtaat kaukomaille ulkoistaa!;.; (säv. Budapestin yössä) 26