1. VÄESTÖN KEHITYS JA MUUTOKSET ALUERAKENTEESSA 1990-LUVUN LAPISSA Jarmo Rusanen ja Toivo Muilu Oulun yliopiston maantieteen laitos 1.1 Johdanto Suomessa, kuten myös Ruotsissa ja Norjassa, perifeerisiä alueita kohtasi voimakas väestökato 1990-luvun jälkipuoliskolla (Hanell ym. 2002). Myös Suomen Lappi kuuluu tähän alueeseen. Seuraavassa tarkastellaan Lapin väestönkehitystä aluksi Tilastokeskuksen tuottamien virallisten tilastojulkaisujen perusteella. Tarkastelua jatketaan väestönmuutosten analysoinnilla aluerakenteen jatkumossa harvimpaan asuttu maaseutu tiheimmin asutut alueet. Tämä tarkastelu perustuu Tilastokeskuksen tuottamaan paikkatietoaineistoon. Työn tavoitteena on tuottaa tietoa Lapin väestön kehityksestä kokonaisuutena sekä aluerakenteen eri osissa. 1.2 Väestönkehitys 1990-2002 Väestömäärä oli korkeimmillaan Lapissa 1990-luvulla pahimpana lamavuotena (Taulukko 1.1). Laman seurauksena koko maata vaivasi valtava, lähes 20 prosentin työttömyysaste, joka hidasti ennen kaikkea nuorten maassamuuttoa pahimmilta työttömyysalueilta ja periferiasta keskuksiin. Tämä näkyy Lapin luvuissa siten, että maassamuuton nettomuutto oli 1990-luvun alkuvuosina vain hyvin lievästi negatiivinen verrattuna vuosikymmenen loppuun ja vuosituhannen alkuun. Kun syntyneiden enemmyys ja nettomaahanmuutto olivat samanaikaisesti Lapin osalta positiivisia, väestömäärä kasvoi vielä 1990-luvun alkuvuosina. Lapin, kuten myös muiden Suomen syrjäisten ja perifeeristen alueiden, laman jälkeinen väestökehitys oli negatiivisuudessaan samaa suuruusluokkaa, jota aiemmin esiintyi 1970-luvun vaihteen suurina muuttovuosina. Laman jälkeen Suomessa väestöä vetivät erityisesti yliopistokaupungit ja niiden ympäristöt, kuten pääkaupunkiseutu, Turku, Tampere, Jyväskylä ja Oulu. Vuoden kuntajaon mukaisista Suomen kunnista 31 prosentissa väestömäärä kasvoi tai pysyi ennallaan, 69 prosenttia kunnista menetti väestöään. Viime vuosikymmenen alku- ja jälkipuoliskojen vertailu osoittaa, että alkupuoliskolla väestöä menetti 61 % kunnista jälkipuoliskon luvun oltua 72 %. Väestön keskittymistahti oli siten kiihtyvä. Vuoden 2001 väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan keskittyvä kehitys jatkui siten, että 70 %:ssa kunnista väestömäärä väheni (Rusanen ym. 2002). Yllä mainittu koko Suomea koskeva kehitys on havaittavissa Lapin luvuissa. Lapin väestömäärä on vähentynyt vuodesta 199 alkaen koko tarkasteluajanjakson. Edes Rovaniemi yliopistokaupunkina ei ole pystynyt patoamaan voimakasta poismuuttoa, joka on kasvanut vuodesta lähtien (Taulukko 1.1). Vuonna Lappi menettikin suhteellisesti toiseksi eniten väestöään Suomen maakunnista Kainuun tilanteen oltua
Taulukko 1.1 Väestönmuutokset Lapissa vuosina 1990-2002 (Tilastokeskus 2001b; Tilastokeskus 2002b). Syntyneiden enemmyys Maassamuuton nettomuutto Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku 1990 930-80 28 55 20067 1991 1002-599 30 833 201652 81-335 257 763 20233 76-51 197 20 202895 199 79-1388 5-59 202325 1995 92-1527 88-97 20111 566-1518 6-906 200579 360-1902 -16-1558 199051 39-2706 -60-217 19667 1999 180-250 6-2318 19352 206-2703 -39-2536 191768 2001 18-2636 86-2532 189288 2002* -7-1359 -77-1510 187778 * vuoden 2002 ennakkotieto Tilastokeskus (2003). Väestön neljännesvuositilasto. SVT. Väestö 2003:1 pahin. Vuoden 2002 aikana väestömäärä väheni ennakkotietojen mukaan 1510 henkilöllä kokonaisväestömäärän oltua 187778 (Tilastokeskus 2003). Lapin tulevan väestökehityksen kannalta on lisäksi huomattava, että syntyneiden enemmyys väheni 1990-luvulla alkupuoliskon 1000 henkilöstä noin 200:aan vuosituhannen taitteessa (Taulukko 1.1). Vuonna 2002 kuolleisuus oli ensimmäistä kertaa syntyneisyyttä korkeampi. 1.3 Väestöennuste vuosille 2001-2030 Tilastokeskus laatii Suomessa ainoana organisaationa koko maata koskevia väestöennusteita, joista viimeisin koskee vuosia 2001-2030. Tilastokeskuksen käyttämä väestöennustemenetelmä on ns. demografinen komponenttimalli, jossa väestön tuleva määrä ja rakenne lasketaan ikäryhmittäisten syntyvyys-, kuolevuus- ja muuttokerrointen avulla. Muuttoalttiusluvut on laskettu viideltä viime vuodelta ja ne on pidetty ennallaan. Koska muuttoliike on vaikeimmin ennustettavissa oleva väestönmuutoskomponentti, on laskettu myös ns. omavaraislaskelma, jossa on otettu huomioon vain syntyvyyden ja kuolevuuden vaikutus väestönkehitykseen (Tilastokeskus 2001a). Jos Lapin muuttoliike jatkuisi ennusteessa käytettyjen lukujen mukaisesti, vähenisi alueen väestö lähes 30000 henki-
löllä vuoteen 2030 mennessä (Taulukko 1.2). Tähän lukuun on syytä suhtautua hyvin kriittisesti, koska ennusteet eivät ole sellaisenaan toteutuneet pitkällä aikavälillä. Jos muuttoliike jatkuu edelleen negatiivisena, väestökehitys tulee olemaan väistämättä negatiivinen. Tätä kehitystä vahvistaa syntyneiden enemmyyden kääntyminen negatiiviseksi. Omavaraislaskelma, joka ei pidä sisällään muuttoliikettä, osoittaa sen sijaan, että väestömäärä pysyisi jatkossa jokseenkin ennallaan. Lapin väestörakenne on edelleen vahva normaalia väestönkehitystä ajatellen, poismuutto on alueen ongelma. Tosin vuoden 2001 osalta voidaan todeta, että toteutunut kehitys (Taulukko 1.1) oli negatiivisempi kuin ennusteen luvut. Taulukko 1.2 Väestöennuste ja omavaraislaskelma Lapissa vuosina 2001-2030 (Tilastokeskus 2001a) Väestöennuste Omavaraislaskelma 2001 19056 191815 2005 185389 191950 2010 179719 192598 2015 17891 193736 2020 170697 19520 2025 166670 19038 2030 162300 192173 1. Väestönmuutokset aluerakenteessa vuosina 1990- Seuraavaksi tarkastellaan Lapin kokonaisväestönkehitystä ja ikärakenteen mukaista väestönkehitystä paikkatietojen avulla. Paikkatiedolla tarkoitetaan Tilastokeskuksen tuottamaa 1 x 1 kokoisiin kilometrin kaistakoordinaatteihin perustuvaa ns. ruutuaineistoa (esim. Rusanen ). Paikkatiedon avulla voidaan tarkastella alueellista väestönkehitystä hallinnollisista rajoista riippumatta. Kuvioissa 1.1 a-b käytettyä luokittelua voidaan Lapin osalta luonnehtia seuraavasti (kts. myös Taulukko 1.3): Taulukko 1.3 Lapin aluerakenne asukastiheyden mukaan Asukkaita / km 2 Aluerakenteen luonnehdinta Harvin asutus, sisältää autioituvia alueita Normaali maaseutuasutus Erittäin tiivis maaseutu, haja-asutusalueiden ja taajamien välinen vaihettumisvyöhyke Omakoti- ja rivitalovaltainen taajama-asutus, Lapin kuntien taajamoituneet alueet 1001-38 Kerrostalovaltaiset alueet (Rovaniemi)
Yli sadan asukkaan ruudut voidaan luokitella taajamoituneiksi alueiksi, sata asukasta tai alle maaseutuasutukseksi. Osakuvioita tarkasteltaessa on huomattava, ettei niiden x-akselisto ole samassa mittakaavassa. Maaseudun, alle 100 as.km 2, väestömäärä vähentyi Lapissa 1990-luvulla, kuten odottaa voikin. Kaikkein harvin asutus on sen sijaan kasvanut ruutujen lukumäärällä mitattuna. Käytännössä tämä merkitsee normaalin maaseudun ohentumista. Normaalin maaseutuasutuksen ja vaihettumisvyöhykkeiden väestömäärä on vähentynyt. Erityisen huolestuttava on havainto, että tiheysluokassa henkeä, joka Lapissa tarkoittaa kuntien taajamaalueita, väestö on vähentynyt. Tämä on tullut usein esille eri medioissa tyhjien talojen tai asuntojen ongelmana. Tiheimmin asutuilla alueilla väestömäärä on kasvanut jonkin verran 1990-luvulla. Kuvioista 1.1 a-b voidaan kuitenkin päätellä, etteivät tiheimmin asutut alueet ole vetäneet sitä väestömäärää, joka on muilta alueilta Lapista lähtenyt pois. Lasten, eli 0-1-vuotiaiden määrä vähentyi kaikissa aluerakenteen osissa. Tulos on johdonmukainen edellä esitettyjen tilastolukujen perusteella, joiden mukaan syntyneiden enemmyys on voimakkaasti vähentynyt. Erityisen huolestuttava voidaan pitää tulevaisuuden kannalta sitä, että myös taajamoituneilla alueilla lasten väestömäärä vähentyi koko 1990-luvun ajan. Nuorten, 15-25-vuotiaiden määrä kasvoi vain tiheimmin asutuilla alueilla, käytännössä Rovaniemellä. Osa tästä kasvusta on selitettävissä muualta Suomesta tulleina opiskelijoina, osa kasvusta on muualta Lapista tulleita opiskelijoita. Nuorten aikuisten, 25-3-vuotiaiden määrällinen kehitys oli 1990-luvulla Lapissa erittäin synkkä, ikäluokan osuus väheni aluerakenteen kaikissa osissa. Tämä on merkki siitä, ettei Lappi ole pystynyt tarjoamaan työpaikkaa elämän vakiintumisvaiheessa olevalle ikäryhmälle. Jo paikoilleen vakiintuneen, 35-6- vuotiaiden määrä on maaseudulla pysynyt ennallaan. Taajamoituneilla alueilla ikäluokan määrä on jopa kasvanut. Vanhusten, yli 6-vuotiaiden määrä on kasvanut kaikissa aluerakenteen osissa, eniten taajama-alueilla.
1001-38 Lappi 199 1990 1-05 00035003000250015001000 500 0 20 0 60 80 Väestömäärä (1000) 10060 0-1-vuotiaat, Lappi 3 2 1 0 5 10 15 20 0-1-vuotiaat (1000) 501-871 1000 15-2-vuotiaat, Lappi 3 2 1 0 2 6 8 10 12 15-2-vuotiaat (1000) Kuvio 1.1a Väestömäärän kehitys Lapin aluerakenteessa. Koko väestö vuosina 1990-, eri ikäryhmät vuosina - (aineisto: Tilastokeskus).
5051 1000 25-3-vuotiaat, Lappi 3 2 1 0 2 6 8 10 12 1 25-3-vuotiaat (1000) 1001-170 35-6-vuotiaat, Lappi 3 2 1 0 5 10 15 20 25 30 35 35-6-vuotiaat (1000) 1001-1137 Yli 65-vuotiaat, Lappi 3 2 1 0 2 6 8 10 Yli 65-vuotiaat (1000) Kuvio 1.1b Väestömäärän kehitys Lapin aluerakenteessa. Koko väestö vuosina 1990-, eri ikäryhmät vuosina - (aineisto: Tilastokeskus).
1.5 Päätelmät Lappi on menettänyt väestöään 1990- luvulla maakunnista toiseksi eniten. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan hyvin negatiivinen kehitys tulisi jatkumaan lähivuosikymmeninä. Aluerakenteellinen tarkastelu osoitti, että Lapin maaseutu menetti väestöään koko 1990-luvun ajan. Maaseudun asutuksen kannalta huolestuttavinta on se, että menetys kohdistui yksinomaan alle 35-vuotiaisiin, sitä vanhempien määrä maaseudulla sen sijaan kasvoi. Taajama-alueet, lähinnä Rovaniemi, eivät kyenneet vetämään maaseutuväestöä, vaan osa väestöstä siirtyi läänin ulkopuolelle. Nuorten ikäluokkien vähentyminen tullee merkitsemään heille kohdistettujen palvelujen vähentymistä, mm. kyläkoulujen lakkauttamisia. Lappi, kuten koko Suomi, tulee lähivuosikymmeninä kohtaamaan väestön ikääntymisestä ja sen aiheuttamasta palvelutarpeesta johtuvia ongelmia. Vanhuspalveluiden järjestämisen näkökulmasta on epäilemättä suuri ongelma, että vuoden yhteensä 2885 yli 6-vuotiaasta 60% asuu maaseudulla, osa hyvin kaukana taajamoituneista alueista. Kirjallisuus Hanell T, Aalbu H, Neubauer J. Regional Development in the Nordic Countries 2002. Nordregio 2002:2. Hanell T, Aalbu H, Neubauer J. Regional Development in the Nordic Countries 2002. Nordregio 2002:2. Rusanen J, Naukkarinen A, Muilu T, Colpaert A. (). Paikkatieto ja aluerakenne. Suomen kartasto 1999. 6. Laitos, 100- vuotisjuhlakartasto. John Westerholm & Pauliina Raento (toim.), 2-25. Rusanen J, Muilu T, Colpaert A. Myös väestökeskittymät ohentuvat. Tietoaika 5/2002, 12-13. Tilastokeskus (2001a). Väestöennuste kunnittain 2001-2030. SVT. Väestö 2001:10. Tilastokeskus (2001b). Väestönmuutokset. SVT. Väestö 2001:13. Tilastokeskus (2002a). Väestön neljännesvuositilasto. SVT. Väestö 2002:. Tilastokeskus (2002b). Väestönmuutokset kunnittain. SVT. Väestö 2002:5. Tilastokeskus (2003). Väestön neljännesvuositilasto. SVT. Väestö 2003:1.