Tuotekatalogi 11/2014 Tuotekatalogi 09/2016 Sapore di qualità professionale
SISÄLLYSLUETTELO Pastat 4-7 Tuorepastat 8-11 CASA GUSTO - AITOJEN MAKUJEN KOTI Casa Gusto on Helsingissä vuonna 1994 perustettu, välimerellisten elintarvikkeiden maahantuontiin ja tukkumyyntiin erikoistunut yritys. Yrityksemme on syntynyt kahden italialaisen, Giannin ja Italon seikkailusta kauniiseen pohjolaan, matkaan, joka ei ole vieläkään päättynyt. Suomen suloinen suvi ja helmeilevät hanget eivät kuitenkaan riittäneet hälventämään heidän muistojaan Italian höyryävistä ruokapadoista, kuuman auringon alla maustuneista ja värittyneistä aineksista. Niin he päättivät tuoda ne tänne. Tarkoituksemme onkin edistää eteläeurooppalaisen ruokakulttuurin tuntemusta maassamme. Tarjoamme asiakkaillemme korkealaatuisia, huolella ja rakkaudella valittuja tuotteita, sekä parasta asiakaslähtöistä palvelua, joka auttaa kumppaneitamme menestymään. Uskomme että tasapuolinen, värikäs ja tuoksujen täyttämä ruokapöytä on onnellisen elämän salaisuus! Aurinkoisia makuhetkiä! Riisit & Jauhot Juustot Leikkeleet Vihannekset Kalatuotteet Kastikkeet, Öljyt & Etikat Leipätuotteet Pakasteet Keksit & Hillot Virvoitusjuomat Kahvit Viinit ja Olut Jäätelöt Kausittain Deli *Suoratoimitukset 12-13 14-18 19-24 25-28 29 30-33 34-35 36-37 38-41 42-43 44-46 47-50 51-53 54 55
DV108 - Spaghetti Ristorante Spaghetti on pitkulaista, ohutta ja nauhamaista pastaa. DV108/A Spaghetti Ristorante Divellan Spaghetti Ristorante on kilon pakkauksessa ja tarkoitettu suureen kulutukseen. 500g x 36 kpl x(0a5bc1*ksmksl( 1KG x 20kpl 8044271 x(0a5bc1*klkkso( DV114 - Linguine Linguine, eli Pikku kielet, on ohutta ja kapeaa pastaa, poikkileikkaukseltaan soikeaa nauhaa, kuin litistettyä spaghettia. W 500g x 36 kpl 20158651 9386814 x(0a5bc1*kkkloq( DV122 - Elicoidali Elicoidali on onttoa, noin pikkusormen pituista ja paksuista pastaa, jonka ulkopinnan rihlaus on hiukan kierteinen. DV117 - Rigatoni Rigatoni-pasta on tehty rihlatuista, raidallisista putkista, jotka ovat noin sormen kokoisia. Rigatonit soveltuvat parhaiten paksuihin kastikkeisiin. 20158652 500g x 24 kpl 8047023 x(0a5bc1*kkklrr( DV127 - Penne Ziti Rigate Penne, eli kynä tai sulka on lyhyt suora putki, joka on leikattu vinosti sulkakynän muotoon. 500g x 24 kpl 21306582 x(0a5bc1*kkkmml( 500g x 24 kpl x(0a5bc1*kkkmrq( Pastat DV950 - Tagliatelle all Uovo Tagliatelle on kapeaa, litteää, nauhamaista kananmunapastaa, jonka leveys on noin 8 mm. DV980 - Pappardelle all Uovo Pappardelle on leveää,litteää, nauhamaista kananmunapastaa, jonka leveys on noin 15 mm. 500g x 12 kpl 21062522 x(0a5bc1*knktpm( 500g x 12 kpl 21306583 x(0a5bc1*knlklk( DV240 - Fusilli ennakkotilaus 8050611 DV227 - Penne Ziti Rigate Penne, eli kynä tai sulka on lyhyt suora putki, joka on leikattu vinosti sulkakynän muotoon. ennakkotilaus 8050573 x(0a5bc1*ksmokl( 5kg x 3 kpl 5kg x 3 kpl x(0a5bc1*ksmmrm( 5
DV177 - Gramigna Gramigna-pasta muistuttaa muodoltaan pieniä rihlattuja putkia. DV108/I - Spaghetti Integrali Perinteinen Spaghetti-pasta tummana täysjyväversiona. 500g x 24 kpl 20158655 9393539 x(0a5bc1*kklrrs( 500g x 24 kpl 20153901 x(0a5bc1*kpmkso( DV127/I- Penne Ziti Rigate Integrali Perinteinen Penne-pasta tummana täysjyväversiona. DV140/I - Fusilli Integrali Perinteinen Fusilli-pasta tummana täysjyväversiona. 500g x 24 kpl 20153903 x(0a5bc1*kpmmrp( 500g x 24 kpl x(0a5bc1*kpmoko( DV127/B - Penne Ziti Rigate al Bronzo DV140/B - Fusilli al Bronzo Penne-pastaa, jota on vedetty pronssisuulakkeen läpi. Fusilli-pastaa, jota on vedetty pronssisuulakkeen läpi. 500g x 24kpl 8047019 x(0a5bc1*kklmrn( 500g x 24kpl 8047020 x(0a5bc1*kklokm( penna GA481 500g x 9 kpl x(0a5ha9*mkoslm( Rigatone GA480 500g x 12 kpl x(0a5ha9*mkoskp( DV125B - Caserecce al Bronzo Caserecce tarkoittaa kotitekoista. Divellan Casereccepasta on vedetty pronssisuulakkeen läpi ja on noin 5 cm pitkä, hieman itsensä ympärille kääriytynyt pastarulla. 500g x 24kpl 20158656 8047021 x(0a5bc1*kkmmpq( DV080 - Gluten Free Spaghetti Gluteeniton Spaghetti-pasta, valmistettu maissi- ja riisijauhoista. 400g x 12 kpl 21378997 HT-8047015 (van) x(0a5bc1*kookst( fusillo GA495 500g x 9 kpl x(0a5ha9*mkotpt( treccia GA400 500g x 12 kpl x(0a5ha9*mkkokl( tortiglione GA483 500g x 9 kpl x(0a5ha9*mkosnq( chitarra GA120 500g x 21 kpl x(0a5ha9*mkklms( DV027-Gluten Free Penne Rigate Gluteeniton Penne-pasta, valmistettu maissi- ja riisijauhoista. 400g x 12 kpl HT-8047018 (van) x(0a5bc1*koomrk( DV040 - Gluten Free Fusilli Gluteeniton Fusillipasta, valmistettu maissija riisijauhoista. 400g x 12 kpl 21378998 HT-8029900 (van) x(0a5bc1*koookt( Luontoa kunnioittaen. Grana Armando ja pitkäjänteisyyden periaate. Ensimmäinen pastavalmistaja, jonka pakkausmateriaali on valmistettu kokonaan paperista metsänviljelyä kunnioittaen. Läpinäkyvä kalvo, sekä pakkausvärit ovat kasvisperäisiä, eikä pakkaus sisällä lainkaan muovia. 6
DV316 - Tortellini ricotta e spinaci DV317 - TORTELLINI AL PROSCIUTTO CRUDO Tortellini Ricotta ja pinaatti Tortellini Ilmakuivattu kinkku 8053389 8053445 250g x 10 kpl x(0a5bc1*mlqokk( 250g x 10 kpl x(0a5bc1*mlqolr( DV319 - RAVIOLI AI FUNGHI DV315 - Gnocchi di Patate Ravioli - Herkkutatti Perunagnocchit ovat perunoista ja jauhoista valmistettuja soikeita pieniä kokkareita, jotka valmistetaan keittämällä pastan tavoin. 8053437 8053501 250g x 10 kpl x(0a5bc1*mlqonl( 500g x 12 kpl x(0a5bc1*mlqkms( Tuorepastat DV313 - tagliatelle DV326 - Lasagne Tuore Tagliatelle on kapeaa, litteää kananmuna-nauhapasta. Tuore Lasagnelevy. Munapastaa. PET tray. 8053444 8053388 250g x 12 kpl x(0a5bc1*mlqnnm( 9 250g x 16 kpl x(0a5bc1*mlqnpq(
RA345 - Tortellini ricotta e spinaci RA332 - Ravioli 4 Formaggi Tortellini Ricotta ja pinaatti Ravioli - neljä juustoa 21155866 21155867 250g x 8 kpl x(0a1gg5*lmsqro( 250g x 8 kpl x(0a1gg5*lmsrko( RA334 - Tortellini Pesto di Basilico e Pinoli Tortellini basilikapesto ja pinjansiemen RA330 - Tortellini Prosciutto Crudo e Formaggio Tortellini Ilmakuivattu kinkku ja juusto 21155868 21147944 250g x 8 kpl x(0a1gg5*lmsrms( 250g x 8 kpl x(0a1gg5*lmsqsl( RA331 - Ravioli Porcini RA337 - Ravioli Prosciutto e Formaggio Ravioli - Herkkutatti Ravioli - kinkku ja juusto 21147945 21155869 250g x 8 kpl x(0a1gg5*lmsqts( 250g x 8 kpl x(0a1gg5*rkkklq( RA041 - Lasagne Tuore Lasagnelevy. Kananmunapastaa. RA359 - Gnocchi di Patate Perunagnocchit ovat perunoista ja jauhoista valmistettuja soikeita pieniä kokkareita,jotka valmistetaan keittämällä pastan tavoin. 21277559 21145411 8022393 250g x 12 kpl x(0a1gg5*lmnkqs( 500g x 6 kpl (8060*SNOT( 10
DV101 - -Riso Arborio Arborio risottoriisi. Arborio-riisi on vaaleaa ja lyhytjyväistä riisiä, joka soveltuu erinomaisesti risottoihin. DV103 - Riso Carnaroli Carnaroli risottoriisi. Carnaroliriisiä pidetään yhtenä parhaimmista riisilajikkeista. Soveltuu erinomaisesti risottoihin. 1KG x 10 kpl 20279507 9903437 x(0a5bc1*mlslkr( 1KG x 10 kpl 20420379 x(0a5bc1*mlsllo( DV102 - Polenta DV104 - hieno vehnäjauho tyyppi 00 Polenta maissijauho. Polenta valmistetaan kypsistä maissinjyvistä jauhamalla ne karkeaksi. Hieno vehnäjauho (tyyppi 00 ) sopii erityisesti kaikkeen leivontaan ja ruoanvalmistukseen. 500g x 16 kpl 20347074 21333321 x(0a5bc1*mlsoko( 1kg x 10 kpl x(0a5bc1*kkolrp( Riisit ja Jauhot DV105 - Durumvehnäjauho DV106 - Napolilainen pizzajauho Karkea durumvehnäjauho sopii erityisesti tuorepastan ja leivän valmistukseen. Napolilainen pizzajauho sopii erityisesti pizzan valmistukseen. 5 kg x 3 kpl W - 8005121200072 8022602 8047022 x(0a5bc1*mklklr( 25 kg x 1 kpl x(0a5bc1*mkkkrm( 13
LS708 - GRANA PADANO RAASTE Grana padano raasteena LS901 - GRANA PADANO LASTU Grana padano lastuina 21010674 21010678 500g x 10 kpl x(0a4gh3*llklmt( 500g x 4 kpl x(0a4gh3*llknrm( LS667 - GRANA PADANO Grana Padano palana LS545 - GRANA PADANO Grana Padano kiila, n.2 kg 125g x 12 kpl 21155873 21155871 x(0a4gh3*qkklto( n. 2kg W(35HI7I*KKKKKQ( LS617 - PARMIGIANO REGGIANO Parmesan palana, 18kk LS615 - PARMIGIANO REGGIANO Parmesan kiila, n. 2 kg 21161324 21155872 125g x 12 kpl x(0a4gh3*qkkmlr( n. 2kg W(35HI7I*MKKKKK( Juustot LS567 - GRANA PADANO n. 5kg x 2 kpl Grana Padano kiila, n.5kg 14-16kk 21385304 W-2057873000000 W(35HI7D*KKKKKL( LS160 - PROVOLONE GRILL Grillattava Provolonejuusto LS601 - PARMIGIANO REGGIANO n. 5kg x 2 kpl Parmesan kiila, n. 5 kg 22-24kk W-2057873200004 W(35HI7D*MKKKKP( PG822 - pecorino romano 1/16 Pecorino Romano Lampaanmaitojusto 1/16 noin 1,5kg W-8004673700573 21155870 W-2057871200006 200g x 12 kpl x(0a4gh3*rkkprn( n.1kg x 6kpl W(35HI7B*MKKKKR( 15
VE102 - MOZZARELLA DI BUFALA DOP Puhvelinmaidosta valmistettu mozzarellajuusto vedessä 125g x 12 kpl W-8033003566008 21010682 x(0d3aa3*pqqkks( VE273 - MOZZARELLA DI BUFALA DOP Puhvelinmaidosta valmistettu mozzarellajuusto vedessä 1kg x 2 kpl 21388438 x(0d3aa3*pqprnp( PG025 - Parmigiano Reggiano Grattuggiato 30 mesi Parmigiano Reggiano, raaste. Kypsytetty 30kk 60g x 10 kpl 20834761 x(0b0hc1*ttslmk( APRI E CHIUDI OPEN & CLOSE PG011 - Petali di Parmigiano Reggiano Una scelta da intenditori PETALI di PARMIGIANO REGGIANO SOTTILI SCAGLIE dal CUORE DELLA FORMA PARMIGIANO REGGIANO SHAVINGS - PÉTALES DE PARMIGIANO REGGIANO PARMIGIANO REGGIANO GEHOBELT - PÉTALOS DE PERMIGIANO REGGIANO 80g x 10 kpl Parmigiano Reggiano, lastu 20613593 x(0b0hc1*kkmmor( AF001 - mozzarella julienne IQF PAKASTE IQF. Valmiiksi raastettu juusto tuo huolettomuutta ruoanlaittoon. Mozzarella raaste ruskistuu kauniisti uunissa ja sopiikin erinomaisesti pizzoihin, kuorrutuksiin ja lämpimien leipien valmistukseen. 2kg x 5 kpl x(0d0ba8*rrkqkq( VE076 - MOZZARELLINE 8G Kirsikkamozzarellaa vedessä 1 kg x 4 kpl W-8003279000506 21010684 x(0a3ch9*kkkpkq( PG109 - LUOMU* PARMIGIANO REGGIANO Luomu* parmesan 150g x 16 kpl 21028226 x(0b0hc1*kkmlos( PG001 - Stick di Parmigiano Reggiano Parmigiano Reggiano, puikko 125g x 16 kpl 20637722 (8039*KSKK( VE065 - MASCARPONE Italialainen lehmämaidosta valmistettu rasvainen tuorejuusto VE079 - RICOTTA Italialainen tuorejuusto PG062 - Parmigiano Reggiano 24 mesi Parmigiano Reggiano, kiila. Kypsytetty 24 kk PG064 - Parmigiano Reggiano 30 mesi Parmigiano Reggiano, kiila. Kypsytetty 30 kk 250g x 6 kpl 21010686 x(0a4bb5*pkpkot( 250g x 6 kpl W-8004115405028 21029551 x(0a4bb5*okpkms( 150g x 16 kpl 20616321 x(0b0hc1*kkmkot( 150g x 14 kpl 20758836 x(0b0hc1*ttrkos( PG804 - pecorino romano raaste Pecorino Romano DOP raaste PG821 - pecorino romano Pecorino Romano DOP PG029 - Parmigiano Reggiano 30 mesi Parmigiano Reggiano, kiila. Kypsytetty 30 kk PG025 - Parmigiano Reggiano Grattuggiato 30 mesi Parmigiano Reggiano, raaste. Kypsytetty 30kk 50g x 20 kpl 21237121 21237117 (8039*KSNL( 200g x 10 kpl x(0b0hc1*ttttmt( n.1kg x 10kpl 21385305 W(35HI7E*QKKKKM( 500g x 10 kpl ennakkotilaus x(0b0hc1*kpkkrl( VE062 - GORGONZOLA 1/8 Sinihomejuusto VE064 - TALEGGIO Lehmänmaidosta valmistettu runsasrasvainen juusto, jossa pehmeä sisus PG015 - Petali di Parmigiano Reggiano Parmigiano Reggiano, lastu n 1,5kg x 4 kpl 21010687 W-2057873400008 W(35HI7D*OKKKKT( n. 2 kg x 2 kpl 21010688 W-2057873600002 W(35HI7D*QKKKKN( 500g x 4 kpl ennakkotilaus 21362448 x(0b0hc1*kkmmql( 16 17
EP203 - Cabra al Vino EP204 - Cabra en Barra Vuohenmaitojuusto. Vuohenmaidosta valmistettu, täyteläisen aromikas juusto, jota kypsytetään punaviinissä. n.3kg x 2kpl 21185256 21185257 W(35HI7F*SKKKKP( Vuohenmaitojuusto, tanko. Vuohenmaidosta valmistettu, täyteläinen ja aromikas juusto. n. 3KG x 3 kpl W(35HI7F*TKKKKM( EP201 Queso Manchego EP209 Queso Manchego (raakamaito) varmista saatavuus Manchego juusto. Maukkaan juuston perustana on puhdas Manchego-rotuisen lampaan maito. 12kk Manchego juusto. Maukkaan juuston perustana on puhdas lampaan pastöroimaton maito. 12kk n. 3KG x 2 kpl 21388418 W-2000305100007 W(35HI7H*SKKKKN( n. 3KG x 2 kpl EP206 - ibérico SEMIcurado Valmistettu pastöroidusta vuohen-, lehmän- ja lampaanmaidosta (50-15-15). Kypsytys: 2kk Suolapitoisuus: 1,6% EP207 - ibérico curado Valmistettu pastöroidusta vuohen-, lehmän- ja lampaanmaidosta. Kypsytys: 5kk Suolapitoisuus: 1,6% n. 3KG x 2 kpl n. 3KG x 2 kpl EP208 - Sheep Cheese with Black Beer Leikkeleet Tummassa oluessa kypsytetty lampaanmaitojuusto n. 1KG x 6 kpl 21185255 W(35HI7E*SKKKKQ( 18 19
FI313 - Spianata Piccante Tulinen Spianata on etelä-italialainen chilillä maustettu salami. FI324 - Spianata Romana Spianata Romana on sianlihasta valmistettu salami, joka on valmistettu Lazion maakunnassa. FI302 - Prosciutto crudo contadino Ilmakuivattu kinkku. Luuton. FE310 - Prosciutto San Daniele Korkealaatuinen ilmakuivattu kinkku Friulista. Luuton n. 2KG x 4 kpl W(35HI7A*PKKKKT( n. 1KG x 4 kpl W(35HI7A*QKKKKQ( n. 6 kg 21171365 W(35HI7I*RKKKKP( n.7,5kg x 1kpl 21171363 W(35HI7I*PKKKKL( FI304 - Salame Campagnolo Campagnolo on maalaissalami, jota on kypsytetty noin 8 viikkoa. FI306 - Ventricina Piccante Tulinen Ventricina-salami sisältää voimakkaasti suolattua sianlihaa ja rasvaisempaa lihaa. Maustettu fenkolinsiemenillä, mustapippurilla, chilillä ja paprikalla. FE300 - Prosciutto San Daniele Korkealaatuinen ilmakuivattu kinkku Friulista. Luullinen FI314 - prosciutto di parma Ilmakuivattu parmankinkku. Luuton 21171364 n.3kg x 4 kpl W(35HI7A*SKKKKK( n.1,5kg x 4kpl W(35HI7A*RKKKKN( n.10,5kg x 1kpl n. 6-7 kg W-2031240000008 W(35HI7I*QKKKKS( FI318 - lardo tipo colonnata varmista saatavuus FI325 - guanciale varmista saatavuus FI305 - Salame Milano Milano Salami valmistetaan kiinteästä lihaseoksesta, johon on käytetty pääasiallisesti vähärasvaista lihaa. FI309 - Salame Napoli Napolin salami on yksi kuuluisimmista salamilaaduista. Se tehdään hienoksi jauhetusta sianlihasta, joka maustetaan mm. suolalla ja pippurilla. n. 1,6kg VARMISTA SAATAVUS n. 1,3kg VARMISTA SAATAVUS n.1,5kg x 4 kpl 21171369 W-2044020000006 W(35HI7J*MKKKKT( n.1,5kg x 6kpl 21171368 W(35HI7J*LKKKKM( FI326 - Pancetta Supermagra FI317 - Mortadella con Pistacchio FI331 - Salsiccia Fresca Piccante VG288 - Salsiccetta piccante Vähärasvainen Pancetta-pekoni Mortadella-makkara valmistetaan sianlihasta ja maustetaan mustapippurilla, pistaaseilla, laakerinlehdillä, muskotilla ja korianterilla. Tulinen italialainen raakamakkara Tulinen italialainen raakamakkara n.1,5kg x 4kpl 20846458 W-2043510000007 W(35HI7A*LKKKKL( n. 5KG x 2 kpl W(35HI7A*KKKKKO( 300 g x 8 kpl 21216635 x(0a7jh5*kknlpl( n.1kg x 6 kpl 8051635 W(35HI7J*QKKKKR( FI320 - NDUJa Tulinen makkaralevite, joka valmistetaan sianlihasta ja maustetaan tymäkällä peperoncinochilillä. FI319 - salame pan prosciutto Panprosciuto tehdään porsan kinkusta. Siinä on ainoastaan 11% rasvaa. Se on muodoltaankuin leipä. VG280 - Salsiccetta classica Italialainen raakamakkara VG287 - Salsiccetta fenkoli Fenkolilla maustettu Italialainen raakamakkara 8051636 8051634 n.800g x 4kpl VARMISTA SAATAVUS n. 3,8KG VARMISTA SAATAVUS n.1kg x 6 kpl W(35HI7J*RKKKKO( n.1kg x 6 kpl W(35HI7J*PKKKKK( 20 21
FI501 - Prosciutto Crudo Dolce Ilmakuivattu kinkku, siivutettu FI502 - Prosciutto di Parma Parmankinkku, siivutettu FE309 - Prosciutto Crudo Mattonella Neliskanttinen ilmakuivattu kinkku, valmiiksi leikattavassa muodossa FE306 - Bresaola Valtellina Ilmakuivattua naudanlihaa 80g x 8 kpl 21171373 x(0a7jh5*kllkok( 70g x 8 kpl 21171375 x(0a7jh5*kllrnq( n.2kg x 8 kpl 21171366 W(35HI7I*SKKKKM( n.2kg x 2 kpl 21171370 W-2057879300005 W(35HI7J*NKKKKQ( FI323 - Antipasto Misto Lajitelma italialaisia leikkeleitä. Sisältää ilmakuivattukinkkua, Salame Milanoa ja Coppaa, joka on ilmakuivattua kassleria. 120g x 8 kpl 21171376 x(0a7jh5*klnkmk( FI503 - Bresaola Bresaola on suolattua ja ilmakuivattua naudanlihaa. Bresaola on vähärasvaista ja maultaan mietoa ja kevyttä. Siivutettu. 70g x 8 kpl 20874619 x(0a7jh5*klqlkq( FE313 - Salame AL FINOCCHIO Fenkolilla maustettu salami n.1,3kg x 6kpl ennakkotilaus W(35HI7C*QKKKKO( VG109 - Sigaro dolce fenkoli VG111 - Sigaro piccante Fenkolilla tai chililla maustettu sikarisalami n.100g x 6kpl ennakkotilaus FI504 - Salame Milano Milanon salami, siivutettu 80g x 8 kpl 21171374 8018253 x(0a7jh5*kllmsq( FI505 - Salame Napoli Napolin salami, siivutettu 80g x 8 kpl 20874622 x(0a7jh5*klnqqm( FE307 - Culatello con cotenna Kinkun paras osa ilman jalkaa, luuta ja takapuolta. Culatello con cotenna on johdettu sian reidestä, kaikista arvokkaimmasta osasta, Culatello con cotenna on osa sian reidestä, joka on päällystetty kuorella. n. 4KG varmista saatavuus VG850 - SalamE aglio e vino n.1kg Valkosipulilla ja punainen viinillä maustettu salami ennakkotilaus FI365 - Salamino Classico Naturale Pikkusalami 21171372 JD120 - Jamón Serrano Jamón Serrano-kinkku, siivutettu. Kyps. 11-13 FE311 - salame langhirano Salame Langhirano on puhtaasta possunlihasta valmistettu salami. Sen jälkeen kun liha on karkeasti jauhettu, lisätään suolaa, kokonaisia pippureita ja valkoviiniä. Se on kypsytetty hitaasti, makealla maulla ja hienostuneella aromilla. FE303 - Salame di Parma Parmalainen salami, kokonainen 21171367 150g x 10 kpl x(0a7jh5*kkrsns( 150g x 15 kpl x(4d7aa4*mkmstp( n. 1KG varmista saatavuus n. 0,7KG x 2 kpl W(35HI7I*TKKKKT( JD533 - chorizo Picante JD113 - Jamón Serrano FE305 - Salame Milano FE304 - Salame Napoli Spicy Chorizo extra, sivutettu. Sianliha 91%. Gluteeniton Jamón Serrano-kinkku, siivutettu. Kyps. 11-13 Milanon salami, kokonainen Napolin salami, kokonainen 21171369 21171368 100g x 15 kpl x(4d7aa4*mkmmnt( 80g x 15 kpl x(4d7aa4*mkmrqp( n.1,5kg x 4kpl W(35HI7J*MKKKKT( n.1,5kg x 2kpl W(35HI7J*LKKKKM( 22 23
FE100 - Prosciutto di Parma Parmankinkku, siivutettu FE101 - Prosciutto Crudo Ilmakuivattu kinkku, siivutettu 21174650 21171377 90g x 10 kpl x(0a8ha6*kmqnqo( 90g x 10 kpl x(0a8ha6*kmqmol( FE102 - Salame di Parma Parmalainen salami, siivutettu FE103 - Bresaola Valtellina Bresaola, siivutettu 21171381 21171380 90g x 10 kpl x(0a8ha6*qkpomm( 90g x 10 kpl x(0a8ha6*kmqstk( FE104 - Prosciutto Crudo Ilmakuivattu kinkku, siivutettu CA2777 - Jamón Serrano Jamón Serrano, siivutettu. 21171379 W 20850772 400g x 10 kpl x(0a8ha6*kmqsrq( 80g x 10 kpl x(4b0dc0*kmrrrt( CA631 - Chorizo Fort Picant Tulinen Chorizo, hevosenkenkämuodossa. CA628 - Chorizo Gran Doblón Fort Tulinen Chorizotanko, saa perinteisen savunmaun ja tummanpunaisen värinsä Pimentón-paprikasta. W 20059640 Vihannekset W-2000307700007 225g x 16 kpl n.1,7kg x 4kpl x(4b0dc0*kkqnlq( W(35HI7B*QKKKKP( JD502 - Chorizo sarta picante JD505 - Chorizo barbeque Chorizo makkara Chorizo grill raakamakkara 200g x 25kpl x(4d7aa4*mkmnsn( 350g x 20kpl x(4d7aa4*mkmoln( 24 25
CP601 - Olive verdi denocciolate Vihreitä kivettömiä oliiveja CP602 - Olive verdi e nere Mustia ja vihreitä oliiveja AB656 - Cipolline Grigliate Grillattuja herkkusipuleita öljyssä AB660 - Cipolle al balsamico Balsamicosipuleita 1KG x 6 kpl W-8007047507099 x(0a7ae7*pkrktt( 1KG x 6 kpl W-8007047507112 8030420 x(0a7ae7*pkrllm( 800g x 12 kpl 21371020 21371023 W-8005528046266 W-8005528283302 x(0a5fc8*koqmqq( 820g x 12 kpl x(0a5fc8*msnnkm( CP603 - Pomodori secchi Aurinkokuivattuja tomaatteja CP605 - Carciofi grigliati Grillattuja artisokkia Top Quality Sustainability Long Shelf Life 24kk Oxidation Free 21371024 W-8007047507136 W-8007047507051 1KG x 6 kpl x(0a7ae7*pkrlnq( 1KG x 6 kpl x(0a7ae7*pkrkpl( CP606 - Melanzane Grigliate Grillattuja munakoisoja AB652 - Carciofi grigliati Grillattuja artisokkia öljyssä 21371729 8011123 1KG x 6 kpl 800g x 12 kpl x(0a5fc8*msqppq( AB654 - Peperoni grigliati AB661 - Melanzane grigliate Grillattuja paprikoita öljyssä 21371022 W-8005528282633 8011124 Grillattuja munakoisoja öljyssä 21371019 W-8005528046082 8011128 800g x 12 kpl x(0a5fc8*msmqnn( 750g x 12 kpl x(0a5fc8*koqksm( AB659 - Zucchine grigliate AB653 - Pomodori secchi Grillattuja kesäkurpitsoita öljyssä Aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä 800g x 12 kpl W-8005528282237 x(0a5fc8*msmmnr( 800g x 12 kpl 21371021 x(0a5fc8*msmlpm( 26 27
M1971 - COKTAIL DI OLIVE SNOCCIOLATE M2751 - OLIVE NERE KALAMATA Kivetön Oliivi Mix marinoitu, Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g HT 2300g - x 6 kpl 21326334 x(0a0ea1*kltrlt( Kivellinen Kalamata Oliivi Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g 2300g x 6 kpl 21326335 x(0a0ea1*kmrplq( M1192 - OLIVE BELLA DI CERIGNOLA M1100 - OLIVE VERDI DOLCI APERITIVO Kivellinen Oliivi Bella Cerignola Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g HT 2300g - x 6 kpl 21326333 x(0a0ea1*klltms( Kivellinen Aperitiivi Vihreä Oliivi Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g 2300g x 6 kpl x(0a0ea1*kllkkn( M1110 - OLIVE VERDI DOLCI MAMMUT M6350 - OLIVE VERDI GIGANTI SNOCCIOLATE Kivellinen Vihreä Mammutti Oliivi Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g 2300g x 6 kpl x(0a0ea1*klllkm( M6321 - OLIVE VERDI A BARCHETTA AL NATURALE Kivetön Vihreä Mammutti Oliivi Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g K 21371018-2300g x 6 kpl x(0a0ea1*kqnpkr( M6322 - OLIVE NERI A BARCHETTA AL NATURALE Kalatuotteet Kivetön Vihreä Oliivi Puolikas Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g M1010 - OLIVE PIANOTE HT 2300g - x 6 kpl 21326336 x(0a0ea1*kqnmlr( Kivetön Musta Oliivi Puolikas Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g M1016 - OLIVE AL LECCINE HT 2300g - x 6 kpl 21326337 x(0a0ea1*kqnmmo( SV080 - Sardiinifileitä Oljyssä Sardiinifileitä öljyssä SV720 - Sardiinifileitä Oljyssä Sardiinifileitä öljyssä 21311809 21326338 8045897 8045894 Kivellinen Pianote pikkuoliivi Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g 2300g x 6 kpl 21326330 x(0a0ea1*klklkp( Kivellinen Leccino Oliivi Nettopaino: 2300 g, Valutettu paino: 1500 g 2300g x 6 kpl 21326331 x(0a0ea1*klklqr( 75g x 12 kpl (8026*NLKO( 680g x 6 kpl x(0a0ej3*kkklpm( 28 29
AB148 - Sugo all Arrabbiata DV519 - Pomodori Pelati Tulinen tomaattikastike käyttövalmis tulinen tomaatti- kastike, joka on maustettu mm. chilillä ja basilikalla. 800g x 6 kpl 21068218 x(0a5fc8*krlosk( Kuorittuja tomaatteja. Kokonaisia, puikulan muotoisia kuorettomia tomaatteja omassa mehussaan. W-8005121006100 2,5KG x 6 kpl 21326339 9437450 x(0a5bc1*kkqlkk( PR208 - Pomí Passata di Pomodoro PR602 - Pomito Pizza e Pasta Sauce Paseerattua tomaattikastiketta. 100% italialainen tomaatti Valmis tomaattikastike pizzoihin ja pastoihin. Valkosipulilla, persiljalla, oreganolla ja chilillä. 200g x 24 kpl 20153895 9311036 x(0a2fi0*konlkn( 450g x 16 kpl 20479267 x(0a2fi0*kmmrkm( AB671 - Pomodorini di Collina AB672 - Pomodorini di Collina Kirsikkatomaatteja. Kokonaisia pikkutomaatteja omassa mehussaan. Kirsikkatomaatteja. Kokonaisia pikkutomaatteja omassa mehussaan. 800g x 12 kpl W-8005528508085 21326340 9278789 x(0a5fc8*pksksp( 2,5kg x 6 kpl W-8005528508368 21326341 x(0a5fc8*pksnqs( Kastikkeet, Öljyt, DV402 - Pesto alla genovese Pesto alla Genovese tipico. Pestokastike, basilika 53%. DV401 - pesto rosso Punainen pestokastike valmistettu aurinkokuivatuista tomaateista 42%. Etikat 190g x 12 kpl x(0a5bc1*mllkql( 190g x 12 kpl x(0a5bc1*mllkrs( 31
NS623 - Pesto alla genovese NS627 - Pesto alla siciliana PC246 - traditional unfiltered EVOO PC119 - Extra Virgin Olive Oil Pestokastike, basilika 36% GLUTEENITON Sicilialainen pestokastike. Tomaatti, ricotta 12%, basilika 7%. GLUTEENITON Italialainen suodattamaton ekstra-neitsytoliiviöljy Italialainen ekstra-neitsytoliiviöljy 180g x 12 kpl x(0a3jh9*kkmqmq( 180g x 12 kpl x(0a3jh9*kkmqok( 500ml x 12plo 21371724 21371724 x(0a4ch5*krmoqr( 500ml x 12plo x(0a4ch5*kklltl( NS626 - pesto calabrese NS625 - pesto rosso PC114 - Extra Virgin Olive Oil BL028 - Aceto Balsamico di Modena I.G.P. Calabrialainen tulinen pestokastike. Tomaatti, ricotta 6%, paprika, chili 0,3%. GLUTEENITON Punainen pestokastike valmistettu aurinkokuivatuista tomaateista 9%. GLUTEENITON Italialainen ekstra-neitsytoliiviöljy Balsamiviinietikka 180g x 12 kpl x(0a3jh9*kkmqpr( 180g x 12 kpl x(0a3jh9*kkmqnn( 5lt x 4 kpl 21371723 x(0a4ch5*kklloq( 5lt x 2plo 21371725 x(0d3ib3*rokons( PC532 - Lemon E.V. olive oil PC531 - Chili pepper E.V. olive oil BL496 - Aceto Balsamico di Modena I.G.P. BL323 - Aceto Balsamico di Modena I.G.P. Balsamiviinietikka Balsamiviinietikka 250ml x 12plo x(0a4ch5*kmpnmq( 250ml x 12plo x(0a4ch5*knklks( 250ml x 12plo x(0d3ib3*rokrrn( 500ml x 12plo x(0d3ib3*roklrt( PC530 - Basil E.V. olive oil PC536 - Truffle E.V. olive oil BL551 - Crema all Aceto Balsamico di Modena IGP BL472 - Crema all Aceto Balsamico di Modena IGP Balsamicosiirappi Balsamicosiirappi 250ml x 12plo x(0a4ch5*kmpnkm( 250ml x 12plo x(0a4ch5*kmpnqo( 250ml x 12plo x(0d3ib3*rokkrk( 500ml x 12plo x(0d3ib3*rokosn( 32 33
PA101 - Crostini Gusto Erba Cipollina Ruohosipulikrutongit. Käytetään mm. erilaisiin salaatteihin ja keittoihin. PA106 - Crostini Gusto Pomodoro e Basilico Tomaatti ja basilika - krutongit. Käytetään mm. erilaisiin salaatteihin ja keittoihin. 100g x 12 kpl 20177580 9277575 x(0a2dd3*kktrml( 100g x 12 kpl 20210849 8019774 x(0a2dd3*kkrtls( PA103 - Crostini Gusto Mediterraneo PA105 - Crostini Gusto Aglio Oliiviöljykrutongit. Käytetään mm. erilaisiin salaatteihin ja keittoihin. Valkosipulikrutongit. Käytetään mm. erilaisiin salaatteihin ja keittoihin. 100g x 12 kpl 20177576 9277559 x(0a2dd3*kktosq( 100g x 12 kpl 20177575 9277567 x(0a2dd3*kktort( PA805 - Grissini all Olio d Oliva Oliiviöljyllä maustetut leipätikut PA806 - Grissini al Naturale Maustamattomat leipätikut 125g x 16 kpl 8019773 x(0a2dd3*kkronr( 125g x 16 kpl W-8002333009165 9315102 x(0a2dd3*kktlqp( Leipätuotteet PA807 - Grissini all Aglio Valkosipulilla maustetut leipätikut PA024 - Crostini Mediterraneo Oliiviöljykrutongit. Käytetään mm. erilaisiin salaatteihin ja keittoihin. 125g x 16 kpl 20177571 x(0a2dd3*kkropl( 500g x 6 kpl W-8002333007338 20613660 8029689 x(0a2dd3*kkrnns( PA705 - Stiratini all Olio d Oliva. Oliiviöljyllä maustetut leipätikut PA707 - Stiratini all Cipolla Sipulilla maustetut leipätikut PA706 - Stiratini alle Olive Nere Mustilla oliiveilla maustetut leipätikut 20356510 W 20356509 20356508 250g x 12 kpl 250g x 12 kpl 250g x 12 kpl x(0a2dd3*kktopp( x(0a2dd3*kktoos( x(0a2dd3*kktomo( 34 35
MP001 - pizzapohja Ø 32 cm 240g x 32kpl Rapea ja ohut pizzapohja. W-8055002241014 x(0f5aa2*molklo( MP003 - Scrocchiarella 25x55 Aito perinteinen Roomalainen artesaani pizza. pizzapohja Pakaste Erikoisjauhosekoitus Italian maaseudun tapaan Taikinaa kypsytetty 72h, vatsaystävällinen Pitkä säilyvyysaika Reseptejä ja tuottolaskelmia saatavana Eri muotoja; yksikertainen pyöreä pizza, pizzapohja paloina,60x40cm jne. Voidaan valmistaa etukäteen ja tarjoilla myyntipaikassa Vain 3-4 minuutin valmistusaika Käsin kaulittu MP004 - rustica ovale 25x55 Rapea ja ohut pizzapohja. 21369454 K 520g x 8 kpl x(0f5aa2*morknk( 420g x 8 kpl x(0f5aa2*molkpm( MP002 - focaccia 30x40 Erikoisjauhosekoitus, Italian maaseudun tapaan. Alkuperäinen resept. Pitkä säilyvyysaika. Valmiiksi paistettu 750g x 8 kpl 21303425 x(0f5aa2*monknm( AF001 - mozzarella julienne IQF PAKASTE IQF. Valmiiksi raastettu juusto tuo huolettomuutta ruoanlaittoon. Mozzarella raaste ruskistuu kauniisti uunissa ja sopiikin erinomaisesti pizzoihin, kuorrutuksiin ja lämpimien leipien valmistukseen. 2kg x 5 kpl 21401102 x(0d0ba8*rrkqkq( GR001 Lasagne Alla Bolognese Pakasteet Etukäteen kypsennetty pakaste vakmiste päärakaineena bolognesekastike, bechamel, keitetty munapasta. 2,4kg x 2 kpl 21384263 v(4cag12*lpkkmp( GR002 Melanzane alla Parmigiana Italialainen Munakoisopaistos 2,4kg x 2 kpl 21384265 v(4cag12*lpkknm( 37
VI000 - Vicenzovo Savoiardi Savoiardi-keksejä voi käyttää kakkujen valmistuksessa (esim. tiramisun) tai sellaisenaan vaniljakastikkeen, suklaan tai hedelmäsalaatin kanssa. 200g x 12 kpl 20402324 x(0a0df0*kkkpsp( VI023 - Vicenzovo Savoiardi Savoiardi-keksejä voi käyttää kakkujen valmistuksessa (esim. tiramisun) 400g x 9 kpl W 20411178 9233743 x(0a0df0*kkkoqm( VI322 - Cantuccini Cantuccini mantelikeksit. Cantuccineja on perinteisesti nautittu makean viinin kanssa, mutta ne soveltuvat hyvin myös kahvipöytään tai vaikka sellaisenaan. W-8000350003821 20516702 225g x 12 kpl 8008681 x(0a0df0*kknsml( VI363 - MINI CANTUCCINI RED BERRIES Cantuccini punamarjakeksit. Cantuccineja on perinteisesti nautittu makean viinin kanssa, mutta ne soveltuvat hyvin myös kahvipöytään tai vaikka sellaisenaan. 90g x 12 kpl 21369212 x(0a0df0*kkplpn( VI221 - Grisbì DUO Chocolate VI241 - Grisbì DUO Lemon cream Pehmeää suklaatäytettä sisältävä suklaakeksi. *UUSI pakkaussuunnittelu tulee 33g x 24 kpl 21369207 21369206 33g x 24 kpl x(0d3ba2*qtlnms( Pehmeällä sitruunakreemillä täytetty vaniljakeksi. *UUSI pakkaussuunnittelu tulee x(0d3ba2*qtlomr( VI121 - Grisbì Chocolate VI141 - Grisbì Lemon cream Keksit ja Hillot Pehmeää suklaatäytettä sisältävä suklaakeksi. 150g x 14 kpl W-8033102690062 W-8033102690086 20411056 20420377 8044469 8044468 150g x 14 kpl x(0d3ba2*qtkkqm( Pehmeällä sitruunakreemillä täytetty vaniljakeksi. x(0d3ba2*qtkksq( VI161 - Grisbì Hazelnut VI171 - Grisbì coconut KEKSIT & HILLOT Pehmeällä hasselpähkinäkreemillä täytetty suklaakeksi. 150g x 14 kpl 20400286 8044470 x(0d3ba2*qtkkrt( 150g x 14 kpl Pehmeää kookostäytettä sisältävä suklaakeksi. 21372694 x(0a0df0*kkpmns( 38 39
VI334 - ciambelline Tuhatlehtikeksi PA605 - Le Sfogliatine Tuhatlehtikeksi RI690 - Fiordifrutta Mansikka Tuoreista mansikoista ja metsämansikoista valmistettu mansikkahillo. Ei lisättyjä sokereita. Luomutuote. 50g x 6 kpl 21284917 8046254 x(0a0df0*kkospt( VI100 - Amaretto 200g x 12 kpl Hienon kitkeränmakean maun omaavia Amaretto-mantelikeksejä W-8000350000080 20963235 x(0a0df0*kkkksk( 230g x 8 kpl 20963238 x(0a2dd3*kkrsnn( LO392 - crème noisette 100g x 12 kpl Maapähkinäkreemillä täytetty vohvelikeksi suklaakuorrutteella 21383935 x(0a0di0*kknrmn( RI691 - Fiordifrutta Vadelma Tuoreista vadelmista valmistettu vadelmahilo. Ei lisättyjä sokereita. Luomutuote. 250g x 6 kpl 20958139 8028503 x(0a1fa5*kkstkq( RI694 - Fiordifrutta Aprikoosi Tuoreista aprikooseista valmistettu hillo. Ei lisättyä sokeria. Luomutuote LO121 - Vohveli napolitaner Maapähkinäkreemillä (75%) täytetty vohvelikeksi. Ei väriaineita, ei säilöntäaineita 45g x 25 kpl 21383925 (8000*LMLS( LO124 - Vohveli vanilla LO861 - Vohveli napolitaner Hazelpähkinäkreemillä (75%) täytetty vohvelikeksi. Ei väriaineita, ei säilöntäaineita 90g x 25 kpl 21383930 x(0a0di0*lpnoom( LO864 - Vohveli vanilla 250g x 6 kpl 20958140 8028504 x(0a1fa5*kkstln( RI693 - Fiordifrutta Viikuna Tuoreista viikunoista valmistettu viikunahillo. Ei lisättyjä sokereita. Luomutuote. 250g x 6 kpl 21109452 x(0a1fa5*kkstsm( RI692 - Fiordifrutta Metsämarja Tuoreista metsämarjoista valmistettu metsämarjahillo. Ei lisättyjä sokereita. Luomutuote. Vaniljakreemillä (75%) täytetty vohvelikeksi. Ei väriaineita, ei säilöntäaineita Vaniljakreemillä (75%) täytetty vohvelikeksi. Ei väriaineita, ei säilöntäaineita 260g x 6 kpl 20958142 8028506 x(0a1fa5*kkstnr( 250g x 6 kpl 20958141 8028505 x(0a1fa5*kkstmk( 45g x 25 kpl 21383928 (8000*LMOT( LO128 - Vohveli fondete Tummala suklaalla (71%) täytetty vohvelikeksi. Ei väriaineita, ei säilöntäaineita 21383922 40 90g x 25 kpl 37,5g x 25 kpl 75g x 25 kpl (8000*LQOP( 21383934 x(0a0di0*lpnosk( LO868 - Vohveli fondete Tummala suklaalla (71%) täytetty vohvelikeksi. Ei väriaineita, ei säilöntäaineita 21383929 x(0a0di0*lpnqlt( RI697 - Nocciolata *luomu suklaanougat levite W 270g x 6 kpl x(0a1fa5*kkqoop( 41
12 % APPELSIINI- MEHUA PB122 - aranciata - appelsiini Tyylikäs ja retro ulkoasu limonadi. EI VÄRIAINEITA 250 ml x 12 plo W-8004672001220 W-8004672000919 21353587 21353589 x(0a4gh2*kklmmk( PB091 - chinotto - italialainen cola Tyylikäs ja hieman retro ulkoasu on sopusoinnussa tässä aidossa italialaisuutta huokuvassa tuotteessa; herättävä ja hienostunut design ja päähenkilömme Frizzan- Tina. 250 ml x 12 plo x(0a4gh2*kkktlt( 12 % SITRUUNA- MEHUA PB129 - limonata - sitruuna Tyylikäs ja retro ulkoasu limonadi. EI VÄRIAINEITA 250 ml x 12 plo W-8004672001299 W-8004672000629 21353588 x(0a4gh2*kklmtt( PB062 - spuma - yrtti Tyylikäs ja hieman retro ulkoasu on sopusoinnussa tässä aidossa italialaisuutta huokuvassa tuotteessa; herättävä ja hienostunut design ja päähenkilömme Frizzan- Tina. 250 ml x 12 plo 21353593 x(0a4gh2*kkkqmt( Virvoitusjuomat 12 % GREIPPI- MEHUA Tyylikäs ja retro ulkoasu limonadi. EI VÄRIAINEITA 250 ml x 12 plo 250 ml x 12 plo W-8004672000810 21353591 PB002 - gassosa - sitruuna-soodavesi Tyylikäs ja retro ulkoasu limonadi. EI VÄRIAINEITA PB081 - pompelmo - greippi x(0a4gh2*kkkslk( W-8004672000025 21353590 x(0a4gh2*kkkkmp( 43 PB116 - spuma bionda - hedelmä Tyylikäs ja hieman retro ulkoasu on sopusoinnussa tässä aidossa italialaisuutta huokuvassa tuotteessa; herättävä ja hienostunut design ja päähenkilömme Frizzan- Tina. 250 ml x 12 plo 250 ml x 12 plo W-8004672001169 21353592 x(0a4gh2*kkllqt( PB119 - tonica - tonic Tyylikäs ja hieman retro ulkoasu on sopusoinnussa tässä aidossa italialaisuutta huokuvassa tuotteessa; herättävä ja hienostunut design ja päähenkilömme Frizzan- Tina. EI VÄRIAINEITA ennäkötilaus x(0a4gh2*kklltk(
CM922 - Caffé Mauro Espresso Jauhettu CM925 - Caffé Mauro De Luxe Jauhettu 60% Arabica, 40% Robusta sekoitus. Aromaattisen tuoksuva, voimakasmakuinen espressokahvi. 70% Arabica, 30% Robusta sekoitus. Suklainen ja voimakastuoksuinen espressokahvi. 250g x 10 kpl 20153891 20153889 x(0a2fd0*mmkpmn( 250g x 10 kpl x(0a2fd0*lllkmt( CM937 - Caffé Muro Espresso Pavut CM923 - Caffé Mauro De Luxe Pavut 60% Arabica, 40% Robusta sekoitus. Aromaattisen tuoksuva, voimakasmakuinen espressokahvi. 70% Arabica, 30% Robusta sekoitus. Suklainen ja voimakastuoksuinen espressokahvi. 500g x 10 kpl 20237515 20776467 8050369 8050368 x(0a2fd0*mmkrlo( 1KG x 6 kpl x(0a2fd0*lpllmo( CM926 - Caffé Muro special bar CM924 - Caffé Muro 100% Arabica 30% Arabica, 70% Robusta sekoitus, pavut. Aromaattisen tuoksuva, voimakasmakuinen espressokahvi. 100% Arabica, pavut. Aromaattisen tuoksuva, voimakasmakuinen espressokahvi. 1kg x 6 kpl x(0a2fd0*lpmpmr( 1kg x 6 kpl x(0a2fd0*lpkmmq( Kahvit CM932 - maestoso Espressopapuja CM927 - Caffé Muro 100% Arabica *FAIRTRade **luomu 100% Arabica, pavut. Aromaattisen tuoksuva, voimakasmakuinen espressokahvi. *Fairtrade **Luomu 1KG x 6 kpl x(0a2fd0*lmkmmt( 1kg x 6 kpl x(0a2fd0*lptkml( 45
SQ122 - EXTRA CREMA PAPU Espressopapuja 21223778 1 kg x 8 kpl x(0a2gf0*kklmmo( SQ137 - BAR ITALIA GRAN GUSTO SQ079 - ESPRES.GRAN GUSTO PAPU Espressokahvi jauhettu Espressopapuja 250g x 12 kpl x(0a2gf0*kklnrs( 500g x 12 kpl x(0a2gf0*kkkrtl( SQ136 - Saquella Bar Italia Gran Crema Jauhettu Espressokahvi jauhettu SQ078 - ESPRES.100% ARABICA PAPU Espressopapuja 250g x 12 kpl 21097042 x(0a2gf0*kklnql( 500g x 12 kpl x(0a2gf0*kkkrso( Viinit ja Olut 46 47
PL001 - Cannonau DOC PL002 - Vermentino DOC CC003 - CHIANTI SUPERIORE CC002 - ROSSO DI MONTALCINO Sardinian alueen viini. Rosso/Punainen. (Pala) Rypäleet: Cannonau 100% Väri: vaihtelevan syvä rubiininpunainen, kypsyessään oranssiin vivahtava. Tuoksu: tyypillinen, aromikas, miellyttävä. M: kuivasta puolimakeaan, aromikas tyypillinen. RS: tuoksutavallinen kuiva Cannonau sopii ruokaviiniksi aterian alusta loppuun. Kuiva superiore-tyyppi ovat oivallisia hienoimpien paistein, erityisesti villisianpaistin, ja punaisen lihan kanssa. Sardinian alueen viini. (Pala) Bianco/Valkoinen Rypäleet: Vermentino 100% Väri: oljenkeltainen, loistavan vihertäviä häivähdyksiä. Tuoksu: moninainen, intensiivinen, elegantti. M:kuiva, pehmeä, karvaahko. RS: kalaruoat, keitot Toscanan alueen viini Rypäleet: Sangiovese 90%, Canaiolo nero 10% Kypsytetty vuosi sementtisäilössä. Väri: tumma ja upean kirsikan punainen. Mutkaton, intensiivinen aromi, hedelmäinen, kukkaismainen sekä selkeän sinipunainen. Harmoninen, kuiva maku, kehittyy tanniiniseksi ja hyvin pehmeäksi. Toscanan alueen viini Rypäleet: Sangiovese Brunello 100% Väri: tumman rubiininpunainen. Aromi: punaisten marjojen vivahteita, pitkä. Maku: intensiivinen, harmoninen, lämmin ja sopivan tanniininen. x(0b7gd0*rpkklq( x(0b7gd0*rpkknk( x(0c6jg5*qkllso( x(0c6jg5*qkkptk( PL003 - SILenzi igt PL004 - SILenzi igt CC001 - BRUNELLO DI MONTALCINO VT004 - SAUVIGNON DOC COF Sardinian alueen viini. Rosso/Punainen (Pala) Rypäleet: Carignano, Monica, Sangiovese M: ruby red colour, burgundy reflections. Intense persistent perfume with notes of red fruits. Dry taste and soft with a good structure. RS: non fatty red meats, soups or broths with tasty sauces, cheeses of medium seasoning. Sardinian alueen viini. Bianco/Valkonen (Pala) Rypäleet: Vermentino 50%, Nuragus 50% M: It s a pale straw colour with greenish reflections, its taste is predominately vegetables notes, fresh and of a good intensity RS: Fish starters, fish and lightly seasoned food Toscanan alueen viini Rypäleet: 100% Sangiovese grosso Väri: tummanpunainen, muuttuu granaatinpunaiseksi vanhetessaan. Aromi: täyteläinen, runsas, hieno, mausteinen pienillä punaisilla hedelmillä. Maku: täysi, harmoninen, intensiivinen ja lämmin. Friulin alueen viini (Vigna Traverso) Rypäleet: 100% Sauvignon Alk.: 13.00% Väri: vaalean kullankeltainen. Tuoksu: mieto, lähes aromaattinen. M: kuiva, roteva, tulinen, samettinen. Sopii kaikentyyppisten alkupalojen, kalan ja munaruokien kumppaniksi. v(4bjc94*lppkmm( v(4bjc94*lppklp( x(0c6jg5*qkkoks( x(0d0dd7*kknqkp( PL007 - SILenzi igt OM002 - PROSECCO VT003 - TROJ COF VT001 - PINOT GRIGIO COF Sardinian alueen viini. Rose (Pala) Rypäleet: Monica 50%, Sangioevese 50% M: Brilliant light rosé. Intense aroma of little red fruits with floral notes. Medium structure and persistence. RS: as an aperitif, with fried seafood or fried vegetables. Seafood starters, risotto, pasta with vegetables and light main courses. x(0b7gd0*rpmskp( Veneton alueen viini Prosecco Spumante Extra Dry - Valkoinen Alk.: 12.00% M: Väri on kirkas oljenkeltainen. Tuoksu on raikas ja täynnä hedelmäisiä aromeja: omenaa, päärynää ja sitrushedelmiä. Suussa viinin maku on pehmeä, mutta kuiva, hyvä happamuus. RS: Klassinen aperitiivi, mutta maistuu keittojen, salaattien, äyriäisten sekä pastan kanssa, sopii myös tuorejuustojen ja valkoisen lihan kera. x(0d0dd7*kkmlkn( Friulin alueen viini (Vigna Traverso) Rypäleet: 40% Merlot, 30% Refosco, 30% Schioppettino Alk.: 13.50% M: Intensiivisen rubiininpunainen väri. Aromi on täyteläinen ja vahva. Maussa hapankirsikkaa ja vadelmaa. Runsas rakenne, joka paranee merkittävästi iän myötä ja saa pippurisia ominaisuuksia. Kuiva, struktuurinen, täyteläinen ja hedelmäinen. RS: Sen harmoninen täyteläisyys on helppo sovittaa eri ruokiin, etenkin leikkeleisiin, paisteille, grillatulle lihalle sekä riistalle. x(0d0dd7*kkooko( Friulin alueen viini Bianco/Valkoinen (Vigna Traverso) Rypäleet: 100% Pinot Grigio Alk.: 13.00% M: Kuiva, kullankeltainen valkoviini. Pehmeässä aromissa muistuttaa akaasiankukkia, päärynää ja vihreää omenaa. Pyöreä, miellyttävän karvas maku, tasapainoinen. RS: Ihanteellinen kinkun ja tuorejuustojen kanssa. Sopii pastan, vaalean lihan sekä erityisesti kalan kanssa tarjoiltavaksi. x(0d0dd7*kknnks( OM004 - EROS OM006 - VITE ROSSA IGT VT002 - SCHIOPPETTINO COF VT007 - FRIULANO COF Veneton alueen viini Rypäleet: 50% Pinot Nero 50% Malbec Alk.: 13.00% M: Syvän punainen väri. Täyteläinen tuoksu, jossa häivähdys mustaherukkaa ja vadelmaa. Maku kuiva, voimakas ja hedelmäinen. Pehmeä viini, joka sopii hyvin monelle aterialle, erityisesti grillatulle lihalle ja paisteille. Veneton alueen viini (Ornella Molon) Rypäleet: 50% Merlot, 20% Cabernet Franc ja Cabernet Sauvignon 30% ja vaihtelee vuodesta riippuen Alk.: 13.00% M: Syvän punainen. Aromikas, tuoksussa punaisia marjoja (vadelma, karhunvatukka). Hienostunut, tuoksussa häivähdys kaakaota, kahvia ja lakritsia. Maku on tasapainoinen, kevyesti tanniininen ja helposti lähestyttävä. RS: riista, porsaanpaisti, juustojen seuraksi Friulin alueen viini (Vigna Traverso) Rypäleet: Schioppettino 100% Alk.: 13.00% M: rubiininpunainen violettiin taipuva sävy. Maussa marjojen aromeja, vadelmaa ja mustikkaa. Intensiivinen ja kirpeä maku. RS: Sopii lihaisien patojen, riistan sekä juustojen kera Friulin alueen viini (Vigna Traverso) Rypäleet: 100% Friulano (entinen Tocai) Alk.: 14.00% M: Kuiva valkoviini, vaalean vihertävän keltainen. Tuoksussa karvasmantelia, salviaa, mustaseljan kukkia ja sinimailasheinää. Maku on kuiva, pehmeä, täyteläinen ja harmoninen. RS: Sopii sellaisenaan aperitiiviksi tai alkupalojen kanssa. Kalan, etanoiden sekä valkoisen lihan kanssa. Kinkku sopii mainiosti viinin seuralaiseksi x(0d0dd7*kkoqkm( x(0d0dd7*kknlkk( x(0d0dd7*kkomkq( x(0d0dd7*kknpkq( Alk.: Alkoholipitoisuus M: Maku RS:Ruokasuositus 48 49 Alk.: Alkoholipitoisuus M: Maku RS:Ruokasuositus
BMJ33 - Birra MORena classica Lagerolut, 4,6% Käyminen: pohjahiiva Oluttyppi: Pils 21356022 0,33lt x 24plo x(0c7ab5*kkklkk( BMP00 - birra morena puro malto Lagerolut, 5,2% Käyminen: pohjahiiva Oluttyppi: Pure malt 0,33lt x 24plo 21356024 x(0c7ab5*kkkrko( BME20 - birra morena ekò *luomu Lagerolut, 4,6% *LUOMU Käyminen: pohjahiiva Oluttyppi: Pure malt 0,33lt x 24plo 21356023 x(0c7ab5*kmqkrk( Jäätelöt&Irtojäätelöt (varmista saatavuus) 50 51
GC508 - classiche caffè Kahvijäätelö CLASSICHE 0,9 lt x 6 kpl x(0d3ha6*ltllot( CLASSI CIOCCOLATO BIANCO GC101 4,75lt x 1 ras. CLASSICHE NOCCIOLA GC104 4,75lt x 1 ras. Valkosuklaajäätelö K-21268544 Hasselpähkinäjäätelö GC511 - classiche cocco cioccolato CLASSICHE CIOCCOLATO GC105 4,75lt x 1 ras. Suklaajäätelö Kokosjäätelö suklaahipuilla CLASSICHE FIORDILATTE GC106 4,75lt x 1 ras. Fiordilatte-jäätelö. Perinteinen kermajäätelö. CLASSICHE STRACCIATELLA GC107 4,75lt x 1 ras. Stracciatella-jäätelö. Suklaahippuja Fiordilatte-jäätelössä. 0,9 lt x 6 kpl x(0d3ha6*ltnsrr( GC108 CLASSICHE LIMONE 4,75lt x 1 ras. Sitruunajäätelö GC510 - classiche limone Sitruunajäätelö GC507 - Classicche cioccolate Suklaajäätelö CLASSICHE FRAGOLA GC110 4,75lt x 1 ras. CLASSICHE VANILLA GC111 4,75lt x 1 ras. Mansikkajäätelö Vaniljajäätelö PREGIATE 0,9 lt x 6 kpl x(0d3ha6*ltlmkk( GC001 - Tartufo Hazelnut & chocolat 0,9 lt x 6 kpl x(0d3ha6*ltllmp( GC003 - Tartufo LiquorIce PREGIATE PISTACCHIO GC201 4,75lt x 1 ras. PREGIATE NOCE CON FICHI GC202 4,75lt x 1 ras. Pistaasijäätelö Saksanpähkinäjäätelö viikunapaloilla Kaakaojauheella päällystettyä hasselpähkinä- ja suklaajäätelöä tumma suklaa -täytteellä Marenkirouheella päällystettyä LiquorIce lakritsilikööri- ja kermajäätelöä LiquorIce lakritsilikööritäytteellä PREG.CIOC.RUM TORRONE GC203 4,75lt x 1 ras. SORBETti SORBETS LIMONE GC301 4,75lt x 1 ras. Suklaa-rommi-nougatjäätelö Sitruunasorbetti 110g x 12 kpl x(0d3ha6*ltklnp( 110g x 12 kpl 21065946 x(0d3ha6*ltoqml( GC302 SORBETS ARANCIA 4,75lt x 1 ras. Appelsiinisorbetti K- 21268446 52
Hyvä asiakkaamme, kausittain DELI YHTEISTYÖ KANSSAMME KÄY HELPOSTI: Tarjoamme Teille korkealaatuisia kansainvälisiä tuotteita ja aitoja makuja paikallisilta tuottajilta. Nyt on aika tilata herkullisia kausituotteita! Tarjoamme: Käsintehtyjä belgialaisia pateita jouluksi ja pääsiäiseksi: Makuvaihtoehtoina mm. Viherpippuri, Karpalo, Omena, Maalais, Jänis, Ankkaterriini ja Ankanmaksa pistaasilla. Joulukakkuja, valmistaja Bauli (Jos tämän vuoden tilaukset on jo tehty, muistutamme Teitä asiasta mielellämme ensi vuonna) 1.Valitse tuote 2.Tilaa tuote: puhelimitse tai sähköpostilla arkipäivinä ennen klo 13.00 3.Tavaranlähetys seuraavana päivänä tai itse noudettaessa vielä saman päivän kuluessa. Tuotteitamme on listattuna myös Heinolla, Wihurilla, Kesprolla, Meira Nova. Mikäli käytätte joitakin edellä mainituista yhteistyökumppaneista, on tuotteemme tilattavissa myös heidän kauttaan. *Mikäli kiinnostuitte ja haluatte tilata hinnaston, olkaa ystävällisiä ja tilatkaa se sähköpostitse osoitteesta info@casagusto.fi (Kirjoittakaa viestikenttään hinnasto, sekä yrityksenne nimi ja yhteyshenkilö). Käyntiosoitteemme on: Porttisuontie 9, 01200 Vantaa (IKEA:n vieressä), Olemme avoinna Ma-Pe klo 8:00-16:00 Tuoretta ruohovasikanlihaa, valikoimissa parhaat osat, sisäfileè, ulkofilè, paistit, kyljykset, sekä marinoidut paistovalmiit vasikanlihatuotteet Tuotekatalogin merkki: ***W - Wihuri, K-Kespro, HT-Heinon tukku
Casa Gusto Oy Porttisuontie 9 01200 Vantaa Puh. +358 9 25137777 - Fax +358 9 25137770 info@casagusto.fi - www.casagusto.fi