PERLINA DI CASTELLO LINNAN HELMI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERLINA DI CASTELLO LINNAN HELMI"

Transkriptio

1 LINNAN MENU HELMI

2 PERLINA DI CASTELLO LINNAN HELMI Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi ( ) matkasi vuosina halki Suomen kohti Euroopan pohjoisinta kärkeä, Nordkappia. Vaikka moni tuntee Acerbin julkaisemat matkakertomukset Pohjolasta, on niihin kietoutuva tarina Suomeen kätketystä aarteesta useimmille tuntematon. Kertomus Suomeen kätketystä aarteesta sai alkunsa, kun tutkimusmatkailijan jäämistöstä löytyi matkapäiväkirja, jossa hän viittaa mystiseen Perlina di Castelloon, Linnan Helmeen. Tieto Linnan Helmestä levisi kulovalkean tavoin aarteenetsijöiden keskuudessa. Kukaan aarteen perässä Suomeen matkanneista seikkailijoista ei tiennyt tarkalleen, mikä Linnan helmi oli, mutta sen uskottiin olevan jotain mittaamattoman arvokasta. Italiasta lähti 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomeen lukuisia retkikuntia Linnan Helmeä etsimään. Aarretta etsittiin Olavinlinnasta ja sen lähiympäristöstä. Kukaan ei kuitenkaan onnistunut sitä löytämään ja lopulta aarteenmetsästäjät alkoivat uskoa, että Linnan helmeä ei ollut olemassakaan. Tarina painui unholaan myyttinä, joka eli vain tarinoissa. Nyt, yli 200 vuotta Acerbin matkojen jälkeen, olemme valmiita paljastamaan sinulle salaisuuden. Rikkauksia hakeneet aarteenmetsästäjät olivat etsineet väärää asiaa. Acerbille tuo kätketty aarre tarkoitti lämmintä vieraanvaraisuutta ja parhaista aineksista valmistettua herkullista ruokaa, josta hän pääsi nauttimaan vieraillessaan eräässä kievarissa Savonlinnassa. Kiitoksena saamastaan vieraanvaraisuudesta Acerbi jätti kievariin kokoelman suvussaan vuosisatoja kulkeneita reseptejä, josta sen keittiössä alettiin valmistaa vertaansa vailla olevia herkkuja. Jatkaessaan matkaansa kohti pohjoista tutkimusmatkailija tiesi jättäneensä jälkeensä todellisen Perlina di Castellon, Linnan Helmen.

3 ALKURUOKIA PROSCIUTTO DI PARMA L Parmankinkkua ja gnocco fritto-leipätyynyjä 1,20 /10g BRESAOLA L,G Ilmakuivattua naudanpaistia, viinisuolaheinää, parmesanjuustoa, oliiviöljyä ja balsamiviinietikkasiirappia 9,80 PIATTO DI CARNE L Parmankinkkua, salamia, bresaolaa, oliiviöljyä ja grissini-leipätikku 8,80 PIATTO DI TERRA L Mozzarellajuustoa, paahdettua paprikaa, marinoituja oliiveja, marinoituja herkkusieniä, pestoa ja grissini-leipätikku 8,20 CROSTINI Kylmäsavulohta, kaprista ja sardellifileetä paahdettujen maalaisleipäviipaleiden päällä 7,80 M = maidoton L = laktoositon VL = vähälaktoosinen G = gluteeniton ZUPPA DI PESCE SICILIANO L Kuhaa, katkarapuja ja valkosipulia valkoviinillä maustetussa tomaattiliemessä, rosmariinifocacciaa 8,60 ZUPPA DI FUNGHI L Kermaista herkkutattikeittoa ja rosmariinifocacciaa 9,40 INSALATA CAPRESE G Mozzarellaa, tomaattia, salaatteja, basilikaa, oliiviöljyä ja balsamiviinietikkasiirappia 7,40 SALAATTEJA INSALATA DI POLLO L Pariloitua yrttimarinoitua broileria, salaatteja, pisaratomaatteja, marinoitua paprikaa, kesäkurpitsaa ja punasipulia, parmesanjuustoa, leipäkrutonkeja, pestokastiketta ja balsamiviinietikkasiirappia 15,90 INSALATA DI SALMONE L Pariloitua lohta, salaatteja, pisaratomaatteja, marinoitua paprikaa, kesäkurpitsaa ja punasipulia, parmesanjuustoa, leipäkrutonkeja, pestokastiketta ja sitruunamajoneesia 16,50 PIATTO DI CARNE

4 PIZZAT Pizzamme paistetaan aidossa Italialaisessa puu-uunissa. Kaikki pizzat sisältävät talon omalla reseptillä valmistettua tomaattikastiketta ja juustoraastetta. Pizzat ovat saatavilla myös gluteenittomana, kysythän henkilökunnalta. MARGHERITA Mozzarellaa, tomaattia ja tuoretta basilikaa 13,90 SAPORITA L Salamia, oliiveja ja marinoitua punasipulia 15,20 REGINA Parmankinkkua, mozzarellaa ja tomaattia 15,60 VEGETARIANA L Herkkusieniä, paahdettua paprikaa, oliiveja ja marinoitua punasipulia 14,60 DIAVOLA SICILIANA L Sardellifileetä, kaprista, tomaattia ja oliiveja 15,80 DIAVOLA L Salsiccia Piccante-makkaraa, paahdettua paprikaa ja marinoitua punasipulia 14,90 KALARUOKIA PESCE DEL GIORNO Päivän kalansaalis päivän lisäkkeillä Päivän hinta LUCCIO PERSICO L,G Valkoviinissä haudutettua kuhaa, basilika-voikastiketta, tuoretomaattisalsaa, friteerattua kesäkurpitsaa, kasvispolentaa 22,60 PESCE BIANCO L,G Paistettua siikaa, kermaista rapukastiketta, juurespyreetä, voissa haudutettua ruusukaalia ja tomaattia 21,30 SELEZIONE DI VERDURE L,G Sienimuhennoksella täytettyjä tomaatteja, yrtti-mascarponevaahtoa, kasvispolentaa, caponataa ja friteerattuja juureslastuja 15,80

5 LIHARUOKIA STUFATO DI POLLO L,G Broilerinpaistia, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja valkosipulia tomaattikastikkeessa, rosmariiniperuna, persiljaa 17,60 POLLO DELLA CASA Parmankinkkuun käärittyä broilerinrintaa, basilikaa ja mozzarellaa paahdetulla maalaisleivällä, balsamico pikkusipuleita, peperonataa, salaatteja ja pestokastiketta 22,80 CARNE ALLA GRIGLIA L,G Grillattua porsaan sisäfileetä, broileria ja salsiccia-makkaraa vartaassa, punaviinikastiketta, peperonataa ja parmesan-perunakakkua 21,20 CARNE DELL GIORNO Päivän liharuoka päivän lisäkkeillä Päivän hinta ARROSTO DI VITELLO GRIGLIATO L, G Grillattua vasikanmaksaa, punaviinikastiketta, hunajasipulia, juurespyreetä ja paahdettua perunaa 19,80 BISTECCA ALLA GRIGLIA L, G Grillattu naudanpihvi, parmesanjuustokastiketta, voissa haudutettua ruusukaalia ja tomaattia, paahdettua perunaa sisäfile 29,90 / ulkofile 24,80 CARNE DELL GIORNO CARNE DELL GIORNO RISOTOT & PASTAT RISOTTO AI FUNGHI L,G Herkkutatteja, sipulia, pinaattia, paahdettuja pinjansiemeniä ja parmesanlastuja 15,80 RISOTTO AL TONNO G Pariloitua tonnikalaa, tomaattirisottoa ja yrtti-mascarponevaahtoa 16,90 PASTA AL RAGÚ L Talon bolognese-kastiketta, tagliatelle-tuorepastaa, friteerattuja juureslastuja ja parmesanjuustoa 15,40 PASTA DI POLLO L Yrttimarinoitua broileria, tagliatelle-tuorepastaa, kermaista tomaattikastiketta, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja ja mozzarellajuustoa 16,80 RAVIOLI DI SALMONE E RICOTTA Lämminsavulohella ja ricottajuustolla täytettyjä ravioleja, kermaista rapukastiketta, pinaattia ja parmesanjuustoa 16,80

6 JÄLKIRUOKIA MASCARPONE CON BISCOTTI DI MANDORLE Ohuita mantelikeksejä, mascarpone-vaniljavaahtoa, vadelmia, kinuskia ja suklaata 8,80 PANNACOTTA L, G Pannacottaa ja vaniljasiirapilla marinoituja hedelmiä 7,80 TIRAMISU DELLA CASA Tiramisu talon tapaan 8,90 DOLCE DEL GIORNO Päivän jälkiruoka, päivän lisäkkeillä Päivän hinta GELAT0 Jäätelöt: Vanilja (L), suklaa, limoncello, jogurtti-metsämarja Sorbetit (L,G): Vadelma 3 /pallo PER BAMBINI/LAPSILLE TAGLIATELLE CON POLLO GRIGLIATO / BROILERIA JA PASTAA L Pariloitua broilerinrintaa, tagliatelle tuorepastaa, basilika-voikastiketta, salaattia, pisaratomaattia ja kurkkua. PIZZA BOLOGNESE / JAUHELIHAPIZZA L Bolognese - kastiketta SALMONE ALLA PESCATORE / KALASTAJAN LOHTA L,G Grillattua lohta, kermaista rapukastiketta, tikkuperunoita, salaattia, pisaratomaattia ja kurkkua NOISETTE DI MAIALE / POSSUA LAPSILLE L,G Porsaannoisetit, yrttivoita, tikkuperunoita, salaattia, pisaratomaattia ja kurkkua PANNACOTTA

7

LINNAN MENUHELMI K E V Ä T - K E S Ä 2 0 1 4

LINNAN MENUHELMI K E V Ä T - K E S Ä 2 0 1 4 LINNAN MENU HELMI K E V Ä T - K E S Ä 2 0 1 4 POLLO DELLA CASA PERLINA DI CASTELLO LINNAN HELMI Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi (1773-1846) matkasi vuosina 1798 1799 halki Suomen kohti

Lisätiedot

Ravintola Nerone - Ruokalista

Ravintola Nerone - Ruokalista Ravintola Nerone - Ruokalista Alkuruokia BRUSCHETTA ALLA NERONE Tuoretta tomaatti-sipuli-kaprispizzaleipää BRUSCHETTA AL FORMAGGIO Tuoretta juustopizzaleipää BRUSCHETTA NAPOLETANA Tuoretta pekoni-juustopizzaleipää

Lisätiedot

3. Crudo Melone G...5,90 Verkkomelonia ja ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä ricottajuustoa.

3. Crudo Melone G...5,90 Verkkomelonia ja ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä ricottajuustoa. Lohicarpaccio Alkuun 1. Antipastit kahdelle...12,90 Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua paprikaa, puolikuivattua tomaattia, verkkomelonia, salaattia, provolone- ja ricottajuustoa

Lisätiedot

Ravintola Käpygrilli. 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20. 2. Bruschetta 5,50

Ravintola Käpygrilli. 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20. 2. Bruschetta 5,50 ALKUPALAT 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20 Etanoita tai jokirapupyrstöjä joko vuohenjuustokuorrutuksella tai valkosipuli- tai aurajuustovoissa, paahtoleipää 2. Bruschetta 5,50 Mozzarellaa, tomaattia,

Lisätiedot

Sigrid`s Menu Life is short, so eat pasta and drink wine Alkuruokia

Sigrid`s Menu Life is short, so eat pasta and drink wine Alkuruokia Alkuruokia #Antipasti1 Italialaista makkaraa, Ilmakuivattua kinkkua, sitruunamarinoituja oliiveja,marinoitua miedosti kuivattua tomaattia, grillattua munakoisoa sekä paahdettua paprikaa tarjoillaan maalaisleivän

Lisätiedot

ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 BRUSCHETTA 5.50. paahtoleipää. Tarjotaan lämpimänä pähkinä-jugurtti-valkosipulikastikkeen

ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 BRUSCHETTA 5.50. paahtoleipää. Tarjotaan lämpimänä pähkinä-jugurtti-valkosipulikastikkeen Starter ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 Etanoita tai jokirapupyrstöjä joko vuohenjuustokuorrutuksella tai valkosipuli- tai aurajuustovoissa, paahtoleipää BRUSCHETTA 5.50 Mozzarellaa, tomaattia, basilikaa,

Lisätiedot

ANTIPASTIT KAHDELLE 12.90. Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua

ANTIPASTIT KAHDELLE 12.90. Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua Starter ANTIPASTIT KAHDELLE 12.90 Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua paprikaa, puolikuivattua tomaattia, verkkomelonia, salaattia, provolone- ja ricottajuustoa sekä paahdettua

Lisätiedot

CAPRESE 3.90. Kirsikkatomaattia, sitrusoliiviöljyä, mozzarellaa, pestoa ja basilikaa. PROVLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU 6.50

CAPRESE 3.90. Kirsikkatomaattia, sitrusoliiviöljyä, mozzarellaa, pestoa ja basilikaa. PROVLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU 6.50 Starter CAPRESE 3.90 Kirsikkatomaattia, sitrusoliiviöljyä, mozzarellaa, pestoa ja basilikaa. PROVLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU 6.50 Provolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa suoraan kiviarinauunista.

Lisätiedot

Keittiö suosittelee. Vintin Menu 1. Tapas-lautanen Häränfileetä kahdella kastikkeella Valkosuklaakakkua 31

Keittiö suosittelee. Vintin Menu 1. Tapas-lautanen Häränfileetä kahdella kastikkeella Valkosuklaakakkua 31 À la carte -lista Keittiö suosittelee Vintin Menu 1 Tapas-lautanen Häränfileetä kahdella kastikkeella Valkosuklaakakkua 31 Juomasuositukset: Alkuruualle: Staropramen Premium Pääruualle: Santa Helena Carmenere

Lisätiedot

13.9.2012 Menu 1 PAPRIKA-MOZZARELLASALAATTIA (VL,G) Paahdettua paprikaa, buffalo-mozzarellaa, rucolaa ja oliiviöljyä

13.9.2012 Menu 1 PAPRIKA-MOZZARELLASALAATTIA (VL,G) Paahdettua paprikaa, buffalo-mozzarellaa, rucolaa ja oliiviöljyä MENU Huomioittehan, että tilauksenne tulee toimittaa HIFK:lle 5 arkipäivää ennen ottelua. Mikäli tilauksenne ei jostain syystä ehdi ajoissa, keittiö varaa teille automaattisesti lihaisan menun. 13.9.2012

Lisätiedot

Alá Carte. Turkkilaisia ruokia

Alá Carte. Turkkilaisia ruokia Alá Carte Turkkilaisia ruokia Alkupaloja 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Viinilehti kääryleitä...4,50 Riisiä, yrttejä, oliiviöljyä ja valkoisipuli-jogurttikastiketta Munakoiso salaatti... 6,00 Uunissa kypsytettyä

Lisätiedot

BENVENUTI TERVETULOA SANASTO. In good company. Nautinnollisia hetkiä Rossossa!

BENVENUTI TERVETULOA SANASTO. In good company. Nautinnollisia hetkiä Rossossa! BENVENUTI TERVETULOA Rosso on perheravintola, joka on tarjonnut herkullista italialaista ruokaa suomalaisille jo yli 35 vuoden ajan. Meille on aina helppo tulla nauttimaan ja viihtymään, sillä niin lapset

Lisätiedot

CAPRESE 3.90 PROVOLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU Provolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa suoraan kiviarinauunista TOMAATTIKEITTO 6.

CAPRESE 3.90 PROVOLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU Provolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa suoraan kiviarinauunista TOMAATTIKEITTO 6. Starter CAPRESE 3.90 Kirsikkatomaattia, mozzarellaa ja basilikaa. PROVOLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU 6.50 Provolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa suoraan kiviarinauunista TOMAATTIKEITTO 6.50 Pinnalla

Lisätiedot

ALKURUOKIA SALAATIT. 1. VIHREÄ SALAATTI L, G 5,50 Kirsikkatomaattia, kurkkua, mehustettua salaattia ja yrttiöljyä.

ALKURUOKIA SALAATIT. 1. VIHREÄ SALAATTI L, G 5,50 Kirsikkatomaattia, kurkkua, mehustettua salaattia ja yrttiöljyä. ALKURUOKIA 1. VIHREÄ SALAATTI L, G 5,50 Kirsikkatomaattia, kurkkua, mehustettua salaattia ja yrttiöljyä. 2. VUOHENJUUSTOSALAATTI G 7,40 Grillattua vuohenjuustoa, kirsikkatomaattia, paprikahilloketta, mehustettua

Lisätiedot

MENU COMPLETI. PROSCIUTTO E MELONE parmankinkkua ja melonia

MENU COMPLETI. PROSCIUTTO E MELONE parmankinkkua ja melonia MENU COMPLETI MENU nro 1 39,- PROSCIUTTO E MELONE parmankinkkua ja melonia AGNOLOTTI AL PROSCIUTTO herkkutattitäytteistä pastaa, herkkutatti,kinkku,kermakastikkeella TIRAMISU talon marcarpone juustokakkua

Lisätiedot

Tähtitie 1, 73310 Tahkovuori Tel. 017-369 9090 www. elmonte.fi ravintola@elmonte.fi

Tähtitie 1, 73310 Tahkovuori Tel. 017-369 9090 www. elmonte.fi ravintola@elmonte.fi Á la Carte Tähtitie 1, 73310 Tahkovuori Tel. 017-369 9090 www. elmonte.fi ravintola@elmonte.fi ALKURUOAT ESCARGOTS 11,00 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla ja talon leipää SAVUSIMPUKKAPANNU

Lisätiedot

Tervetuloa Rossoon! Sanasto Rosso-suomi

Tervetuloa Rossoon! Sanasto Rosso-suomi In good company Benvenuti Tervetuloa Rossoon! Kiva, että olet päättänyt lähteä italialais-suomalaiselle makumatkalle. Tarjolla on uusia Italian-tuliaisia sekä jo tuttuja Rosson klassikoita. Klassikoista

Lisätiedot

Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI

Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI ALKURUOAT 1. Vihersalaatti (L, G)...6,90 / 11,90 Sitrusvinegretillä mehustettua salaattia, kurkkua, kirsikkatomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukansiemeniä ja balsamicosiirappia

Lisätiedot

Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö

Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö Katkarapusalaatti Yam Plaa Myk, chili-öljyllä marinoitu ankka-nuudelisalaatti, paprika-sipuli-kaalisalaatti, kurkku-cashew-pähkinäsalaatti Punainen kanacurry, jasmiiniriisiä,

Lisätiedot

6,80 12,50 11,90 11,90 8,70

6,80 12,50 11,90 11,90 8,70 Antipasti - Alkuruoat 01. 02. 03. 04. 05. Bruschetta Pomodoro Tomaatti-bruschettaleipää Antipasto Angelo Italialaisia alkupaloja talon tapaan 2 hlö 23,00 Lumache Etanoita, valkosipulia ja aurajuustoa Gamberetti

Lisätiedot

6,70 12,00 11,50 11,60 8,50

6,70 12,00 11,50 11,60 8,50 Antipasti - Alkuruoat 01. 02. 03. 04. 05. Bruschetta Pomodoro Tomaatti-bruschettaleipää Antipasto Angelo Italialaisia alkupaloja talon tapaan 2 hlö 22,00 Lumache al Gorgonzola Aurajuustolla gratinoidut

Lisätiedot

KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA ( VL, G) 8,50 - kalalientä, valkoviiniä, tomaattia, kermaa, kookosmaitoa ja talonleipää

KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA ( VL, G) 8,50 - kalalientä, valkoviiniä, tomaattia, kermaa, kookosmaitoa ja talonleipää ALKURUOAT ESCARGOTS (VL, G) 12,00 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talon leipää ILMAKUIVATTUA KINKKUA MONTEN TAPAAN ( VL) 9,50 - pestolla voideltuja ruisleipälastuja KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA

Lisätiedot

Lohi-katkaraputoast l 9,60 Limemarinoitua lohta, katkarapuja, avokadoa ja chili-ranskankermakastiketta rapeaksi paistetulla paahtoleivällä

Lohi-katkaraputoast l 9,60 Limemarinoitua lohta, katkarapuja, avokadoa ja chili-ranskankermakastiketta rapeaksi paistetulla paahtoleivällä ALKURUOAT Lohi-katkaraputoast l 9,60 Limemarinoitua lohta, katkarapuja, avokadoa ja chili-ranskankermakastiketta rapeaksi paistetulla paahtoleivällä Hedelmäinen broilerisalaatti l, g 11,00 Erilaisia salaatteja,

Lisätiedot

MEZE (G) 8.90 ANTIPASTO (G) 8.90. Milano salamia, Parman kinkkua, fetaa, grillattua artisokkaa (2:lle 12,00)

MEZE (G) 8.90 ANTIPASTO (G) 8.90. Milano salamia, Parman kinkkua, fetaa, grillattua artisokkaa (2:lle 12,00) Starter MEZE (G) 8.90 Saksuka, patlican salata, acili ezme, humus (2:lle 12,00) ANTIPASTO (G) 8.90 Milano salamia, Parman kinkkua, fetaa, grillattua artisokkaa (2:lle 12,00).IL FARON TOMAATTI-MOZZARELLA

Lisätiedot

Alkuruoat. Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) - Talon leipää. Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi

Alkuruoat. Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) - Talon leipää. Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi Sivu 1 Alkuruoat Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) - Talon leipää Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi Samettinen kurpitsakeitto 9,00 L/(G) - Jugurttia ja omenaa - Talon

Lisätiedot

MENUT. MENU III 39,00 PINS- tai Plussa-kortilla 35,00. MENU I 25,00 PINS- tai Plussa-kortilla 22,00. Suppilovahverokeitto L, G

MENUT. MENU III 39,00 PINS- tai Plussa-kortilla 35,00. MENU I 25,00 PINS- tai Plussa-kortilla 22,00. Suppilovahverokeitto L, G MENUT MENU I 25,00 INS- tai lussa-kortilla 22,00 Tomaattikeitto, innalla pestossa pyöräytettyä mozzarellaa orkkanaröstit orkkanaröstejä, valkosipuli-bearnaisekastiketta, lohkoperunoita ja grillattuja kasviksia

Lisätiedot

Alkuruoat. Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi. Valkosipulietanat 9,80 L/(G)

Alkuruoat. Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi. Valkosipulietanat 9,80 L/(G) Alkuruoat Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi Valkosipulietanat 9,80 L/(G) - Talon leipää Katkarapupannu 9,80 L/(G) - 5 kpl jättikatkaravun pyrstöjä chili-valkosipuliöljyssä

Lisätiedot

L = laktoositon G = gluteeniton VL = vähälaktoosinen M = maidoton. Alkuun

L = laktoositon G = gluteeniton VL = vähälaktoosinen M = maidoton. Alkuun Alkuun 1. Vihersalaatti M,G 4,50 Salaattia, kurkkua, tomaattia, paahdettuja siemeniä ja basilikakastiketta. 2. Valkosipulisinihomejuustoetanat L 9,50 Sinihomejuustolla kuorrutetut valkosipulietanat sekä

Lisätiedot

1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä.

1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä. Menu ALKURUOAT JA KEITOT 1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä. 2. Etanoita valkosipuli-yrttivoilla

Lisätiedot

Salaatit ja alkuruuat

Salaatit ja alkuruuat Salaatit ja alkuruuat Salaattibuffet L alkuruokana 4.00 / pääruokana 8.00 Lohikeitto L, ( G gluteenittomalla leivällä) paahdettua maalaisleipää alkuruokana 10.50 / pääruokana Caesarsalaatit L romainesalaattia,

Lisätiedot

ANTIPASTI ALKURUOKIA STARTERS

ANTIPASTI ALKURUOKIA STARTERS ANTIPASTI ALKURUOKIA STARTERS ANTIPASTO 9,50 Taleggiojuustoa, ilmakuivattua kinkkua, Salsiccia-makkaraa, oliiveja, luumutomaatteja, melonia, artisokkaa, pinjansiemeniä ja tomaattitapenadea (L, G*) Taleggio

Lisätiedot

Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö

Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö Vanhan ajan lehtisalaatti, jääkellarin lohi, hovimestarin kastike, savusiika-rieskarullat, leipäjuustosalaatti, puolukkabalsamico, marinoitu savuporo-pastasalaatti,

Lisätiedot

TOSCANAN HERKKUJA. Alkuruoka. 1. BRUSCHETTA MAREMMANA pieni 4,50 iso 6,50 2. ZUPPA LIVORNESE 8,00 3. CARPACCIO DI POLIPO 8,00

TOSCANAN HERKKUJA. Alkuruoka. 1. BRUSCHETTA MAREMMANA pieni 4,50 iso 6,50 2. ZUPPA LIVORNESE 8,00 3. CARPACCIO DI POLIPO 8,00 TOSCANAN HERKKUJA Alkuruoka 1. BRUSCHETTA MAREMMANA pieni 4,50 iso 6,50 Paahtoleipä, sardiinit, valkosipuli, pinjansiemenet, balsamiviinietikka 2. ZUPPA LIVORNESE 8,00 Äyriäisiä, sipulia,tomaattikastiketta,

Lisätiedot

ALKURUOAT PASTAT JA RISOTOT

ALKURUOAT PASTAT JA RISOTOT ALKURUOAT ESCARGOTS (VL, G) 11,50 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talon leipää ILMAKUIVATTUA KINKKUA MONTEN TAPAAN ( G, VL) 9,50 - ja parmesanjuustoa KOOKOS JOKIRAPU- CURRYKEITTO

Lisätiedot

Tunturiravintola Kultakero A LA CARTE - TALVI 2015 2016

Tunturiravintola Kultakero A LA CARTE - TALVI 2015 2016 Tunturiravintola Kultakero A LA CARTE - TALVI 2015 2016 Alkuruoat Pieni/Iso Korvasieni-savuporokeitto (l) 9,80 / 15,60 Samettisen pehmeää kermaista korvasieni-savuporokeittoa ja leipää. Vuohenjuustosalaatti

Lisätiedot

Aamiainen 10-12. Tanskalaiset leivokset 2

Aamiainen 10-12. Tanskalaiset leivokset 2 Aamiainen 10-12 Tanskalaiset leivokset 2 Leivät: sisältää voin, marmeladin tai oliiviöljyn 2 Lisäksi: Juusto, keittokinkku, tuore tomaattipyre, serranokinkku, vuohenjuusto 0,5 /kpl Hedelmäsalaatti tuoreista

Lisätiedot

Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia

Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia Kevyempää Mozzarellasalaatti L 10,90 Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia Lämmin Kanasalaatti L 12,80 Vihersalaattipedillä

Lisätiedot

HAUDUTETTUJA ETANOITA LIVORNESE (VL) 12,00 / 20,00 - luumutomaattia, punasipulia, persiljaa, valkosipulia, voita ja valkoviiniä ja rosmariini leipää

HAUDUTETTUJA ETANOITA LIVORNESE (VL) 12,00 / 20,00 - luumutomaattia, punasipulia, persiljaa, valkosipulia, voita ja valkoviiniä ja rosmariini leipää ALKURUOAT 6 kpl/12 kpl HAUDUTETTUJA ETANOITA LIVORNESE (VL) 12,00 / 20,00 - luumutomaattia, punasipulia, persiljaa, valkosipulia, voita ja valkoviiniä ja rosmariini leipää ANTIPASTO EL PICO (1-2 HENKILÖLLE)

Lisätiedot

RISOTTO DI ARAGOSTA E SCAMPI 24,00 / 230 SEK

RISOTTO DI ARAGOSTA E SCAMPI 24,00 / 230 SEK MENU FIN SVE ANTIPASTI Salumi Misti 14,00 / 134 SEK Ilmakuivattua kinkkua, hunajamelonia, salamivalikoima, grillattuja kasviksia, Bresaola-härkää ja kuivattua kirsikkatomaattia Lufttorkad skinka, honungsmelon,

Lisätiedot

Alkuruoat. Mozzarellatikut 6,50 - Paneroidut mozzarellatikut ja chilidippi

Alkuruoat. Mozzarellatikut 6,50 - Paneroidut mozzarellatikut ja chilidippi Alkuruoat Mozzarellatikut 6,50 - Paneroidut mozzarellatikut ja chilidippi Paneroidut jalapenot 6,50 - Paneroidut cheddarjuustotäytteiset jalapenot - Valkosipulimajoneesi Kahvelin keitto - Kermainen suppilovahverokeitto

Lisätiedot

Klassikkopizzat. 1. Amore 6,90 kinkkua ja kaprista. 2. Artista 6,90 kinkkua ja katkarapuja. 3. Barbarossa 6,90 salamimakkaraa ja kaprista

Klassikkopizzat. 1. Amore 6,90 kinkkua ja kaprista. 2. Artista 6,90 kinkkua ja katkarapuja. 3. Barbarossa 6,90 salamimakkaraa ja kaprista Klassikkopizzat 1. Amore 6,90 kinkkua ja kaprista 2. Artista 6,90 kinkkua ja katkarapuja 3. Barbarossa 6,90 salamimakkaraa ja kaprista 4. Cacciatore 6,90 reilusti salamimakkaraa 5. Capricciossa 6,90 kinkkua

Lisätiedot

MEGAZONE VANTAA MENUT 2014-2015

MEGAZONE VANTAA MENUT 2014-2015 MEGAZONE VANTAA MENUT 2014-2015 Kaikki tarjoilut on tilattavissa vähintään 10 henkilölle, tilaus tulee tehdä vähintään 7 vuorokautta ennen tapahtumaa jolloin myös henkilömäärä ja mahdolliset erikoisruokavaliot

Lisätiedot

ALKUUN SALAATIT. Valkosipuli-parmesaanileipä VL 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä.

ALKUUN SALAATIT. Valkosipuli-parmesaanileipä VL 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä. AKUUN SAAATIT Valkosipuli-parmesaanileipä 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä. rovolonejuustokirsikkatomaattipannu, 6,50 rovolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa

Lisätiedot

Vihersalaatti 3,50 L/(G) - Salaatti, kurkku, tomaatti, punasipuli, paprika - Ciapattaleipää

Vihersalaatti 3,50 L/(G) - Salaatti, kurkku, tomaatti, punasipuli, paprika - Ciapattaleipää Alkuruoat Vihersalaatti 3,50 L/(G) - Salaatti, kurkku, tomaatti, punasipuli, paprika Mozzarellatikut 6,80 - Paneroidut mozzarellatikut ja chilidippi Paneroidut jalapenot 6,80 - Paneroidut cheddarjuustotäytteiset

Lisätiedot

VIHREÄ SALAATTI 6.50 CAESARSALAATTI 8.50 HÄRKÄCARPACCIO 14.50 ETANAPANNU 10.80

VIHREÄ SALAATTI 6.50 CAESARSALAATTI 8.50 HÄRKÄCARPACCIO 14.50 ETANAPANNU 10.80 Starter VIHREÄ SALAATTI 6.50 Raikasta salaattia, miniluumutomaatteja, kurkkua, punasipulia, salaatinkastiketta ja talon leipää. CAESARSALAATTI 8.50 HÄRKÄCARPACCIO 14.50 ETANAPANNU 10.80 Valkosipulilla

Lisätiedot

TAPAKSET. OLIIVIT Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70. LEIPÄÄ Ottaisitko yrttisellä tuorejuustolla 2,80 vai Bruchettana 4,00?

TAPAKSET. OLIIVIT Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70. LEIPÄÄ Ottaisitko yrttisellä tuorejuustolla 2,80 vai Bruchettana 4,00? TAPAKSET Jo suuren suosin saavuttaneet tapakset jatkavat ihastuttamistaan Bistron herkkusuiden keskuudessa. Tapaksia löytyy moneen lähtöön ja niistä voi poimia yhden tai kaikki. Sopivat alkuun, pääruuaksi

Lisätiedot

AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA

AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AIDOISTA RAAKA-AINEISTA KÄSIN TEHTYNÄ. RAKKAUDESTA RUOKAAN. Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon! Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon viihtymään ja nauttimaan keittiömme antimista.

Lisätiedot

Pikkulämpimät. Keitot ja salaatit. 101) Lohileipä (laktoositon) 106) Lohikeitto (laktoositon)

Pikkulämpimät. Keitot ja salaatit. 101) Lohileipä (laktoositon) 106) Lohikeitto (laktoositon) Pikkulämpimät 101) Lohileipä (laktoositon) o Vaalea leipä o Pariloitua lohta, aurakastiketta 13.90 102) Mustanpekanleipä (hyla) o Vaalea leipä o Pariloitua häränfilettä, kermassa haudutettua sipulia o

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Kermaista parsakeittoa ja paahdettua leipää Krämig sparrissoppa med rostat bröd

Kermaista parsakeittoa ja paahdettua leipää Krämig sparrissoppa med rostat bröd MENU FIN SVE Tavolàta on kutsu yhteisen pöydän ääreen nauttimaan hyvästä ruoasta, virkistävistä juomista ja ennen kaikkea yhdessäolosta ystävien, perheen ja tuttavien kanssa. Tavolàta välkomnar dig kring

Lisätiedot

menu L: laktoositon VL: vähälaktoosinen G: gluteeniton

menu L: laktoositon VL: vähälaktoosinen G: gluteeniton menu L: laktoositon VL: vähälaktoosinen G: gluteeniton Kaikkien annosten perunalisäkkeet on mahdollista vaihtaa. Lisäksi kaikki annokset on mahdollista saada vähähiilihydraattisina. Alkuruoaksi Caesarsalaatti,

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

ANTIPASTI. PANE CON PESTO 7.00 Talon valkosipulileipää ja pesto-jougurttikastiketta Homemade garlic bread with pesto-yoghurt sauce

ANTIPASTI. PANE CON PESTO 7.00 Talon valkosipulileipää ja pesto-jougurttikastiketta Homemade garlic bread with pesto-yoghurt sauce ANTIPASTI ANTIPASTI ALL ITALIANA 10.00 15.50 Italialaisia leikkeleitä, mozzarellajuustoa, marinoituja kasviksia ja Rodolfon leipää Italian platter of cold cuts with mozzarella cheese, marinated vegetables

Lisätiedot

ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää

ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää TOMAATTI-BASILIKAKEITTOA 7.80 - paahdettua vuohenjuustoa ja leipäkrutonkeja SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9.00 -kermaista

Lisätiedot

Alkuruoat. Village-menu

Alkuruoat. Village-menu Menu www.schv.fi Alkuruoat Village-menu Vihersalaattia L, G Raikasta salaattia, punasipulihilloketta, paprikaa, kurkkua, paahdettua pinjansiementä, vinaigrette-kastiketta 8,90 Caesar-salaattia L Roomansalaattia,

Lisätiedot

JAUHELIHAKÄÄRYLEITÄ & VALKOSIPULI-PERUNASOSETTA, L KESKIVIIKKO PORSAAN SISÄFILETTÄ & TALON PUNAVIINIKASTIKETTA, QUESO PERUNA, G

JAUHELIHAKÄÄRYLEITÄ & VALKOSIPULI-PERUNASOSETTA, L KESKIVIIKKO PORSAAN SISÄFILETTÄ & TALON PUNAVIINIKASTIKETTA, QUESO PERUNA, G 5 AMARILLON LOUNAS BUFFET MAANANTAI PAAHDETTUA MAKSAA & KERMAINEN SIPULIKASTIKE. VALKOSIPULI-PERUNASOSETTA, G JA L JAUHELIHAKÄÄRYLEITÄ & VALKOSIPULI-PERUNASOSETTA, L TIISTAI PAISTETTUA LOHTA & LIMEVOIKASTIKETTA

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ

SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ alkuruoat & keitot 1. Vihersalaatti (l,g) 2. Aurajuusto-valkosipulietanat 6 kpl (l) 6,70 10,50 SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ 6. Einon Broileripekonisalaatti Broilerin rintafileetä ja rapeaksi paistettua

Lisätiedot

JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia, juureksia, valkosipulia, valkoviiniä ja talon leipää

JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia, juureksia, valkosipulia, valkoviiniä ja talon leipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11,40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla ja talon leipää SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9,00 - ja talon leipää JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia,

Lisätiedot

ANTIPASTI ALKURUOKIA STARTERS

ANTIPASTI ALKURUOKIA STARTERS ANTIPASTI ALKURUOKIA STARTERS ANTIPASTO 9,50 Taleggio-juustoa, ilmakuivattua kinkkua, Salsiccia-makkaraa, oliiveja, luumutomaatteja, melonia, artisokkaa, pinjansiemeniä ja tomaattitapenadea (L, G*) Taleggio

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Svarte Rudolf. À la Carte. Alkuruoat. 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää

Svarte Rudolf. À la Carte. Alkuruoat. 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää Svarte Rudolf À la Carte Alkuruoat 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää 2. Saariston Toast Skagen (L) 12,90 Graavattua lohta, smetanamoussea sekä kirjolohen

Lisätiedot

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja Alkuruoat Valkosipulietanat 9,50 L(G) -Talon leipää Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Mozzarellatikut 6,50 -Paneroidut mozzarellatikut

Lisätiedot

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90 Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90 Olutleivitettyjä sipulirenkaita, paneroitua camembertjuustoa, friteerattua tiikeriravunpyrstöä, perunadibbersejä, sweet chili -dippiä ja kurkkumajoneesia RAPUKEITTO 4,90

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE Aamupuuro (L) Norm. hinta 1,50 Aamupuuro hillolla tai voisilmänokareella Tarjolla klo 06.00-10.00 ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä

Lisätiedot

Suklaakakkua 8,60 Syntisen herkullista samettista suklaakakkua, Minetin vaniljajäätelöä, tuoreita marjoja L, G. Kauden kaloja kahdelle (VL, pg) 23,90

Suklaakakkua 8,60 Syntisen herkullista samettista suklaakakkua, Minetin vaniljajäätelöä, tuoreita marjoja L, G. Kauden kaloja kahdelle (VL, pg) 23,90 Makean nälkään Alkuun Suklaakakkua 8,60 Syntisen herkullista samettista suklaakakkua, Minetin vaniljajäätelöä, tuoreita marjoja L, G Mansikoita ja jäätelöä 8,60 Minetin samettista jäätelöä, mansikoita,

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

ANTIPASTI. Salumi Misti 14,00 GRANDE ASSORTIMENTO DI ANTIPASTI 28,00 INSALATA DI FRUTTI DI MARE 14,00. CAPRESE Á LA TAVOLÀTA (v) 9,50

ANTIPASTI. Salumi Misti 14,00 GRANDE ASSORTIMENTO DI ANTIPASTI 28,00 INSALATA DI FRUTTI DI MARE 14,00. CAPRESE Á LA TAVOLÀTA (v) 9,50 MENU FIN Est ANTIPASTI Salumi Misti 14,00 San Danielen kinkkua, hunajamelonia, salamivalikoima, grillattuja kasviksia, Bresaolaa ja kuivattuja kirsikkatomaatteja San Daniele sink, mesimelon, salaamivalik,

Lisätiedot

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90 Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90 Olutleivitettyjä sipulirenkaita, paneroitua camembertjuustoa, friteerattua tiikeriravunpyrstöä, perunadibbersejä, sweet chili -dippiä ja kurkkumajoneesia RAPUKEITTO 4,90

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Lounas Arkisin klo 10.30-14.00 Pizza Juoma Runsas salaattipöytä

Lounas Arkisin klo 10.30-14.00 Pizza Juoma Runsas salaattipöytä Lounas Arkisin klo 10.30-14.00 Pizza Juoma (pieni limsa, maito tai vesi), Runsas salaattipöytä Kahvi/Tee Klassikkopizzalla 7,90 Special pizzalla alk. 9,40 Lounasaikana kotipaketit -5% Ristorante Pizzeria

Lisätiedot

KYLMÄSAVU- LOHIKEITTO ( VL ) 8,50 - kylmäsavulohta, kermaa, sipulia, valkoviiniä, kalalientä ja talon leipää

KYLMÄSAVU- LOHIKEITTO ( VL ) 8,50 - kylmäsavulohta, kermaa, sipulia, valkoviiniä, kalalientä ja talon leipää ALKURUOAT SIENI- CAPPUCCINO ( VL) 8,00 - kermainen, mokkainen keitto ja talon leipää KYLMÄSAVU- LOHIKEITTO ( VL ) 8,50 - kylmäsavulohta, kermaa, sipulia, valkoviiniä, kalalientä ja talon leipää ESGARGOTS

Lisätiedot

Keittiömestarin menu 59,00. Makasiinin menu 44,00

Keittiömestarin menu 59,00. Makasiinin menu 44,00 Keittiömestarin menu 59,00 Lintuterriiniä, linnunmaksamoussea ja marinoituja kauden vihanneksia L Crème Ninon klassinen hernesosekeitto, joka viimeistellään pöydässä Palmerin shampanjalla L,G Grillattua

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

HAUDUTETTUJA ETANOITA LIVORNESE (VL) 12,00 / 20,00 - luumutomaattia, punasipulia, persiljaa, valkosipulia, voita ja valkoviiniä ja rosmariini leipää

HAUDUTETTUJA ETANOITA LIVORNESE (VL) 12,00 / 20,00 - luumutomaattia, punasipulia, persiljaa, valkosipulia, voita ja valkoviiniä ja rosmariini leipää ALKURUOAT 6 kpl/12 kpl HAUDUTETTUJA ETANOITA LIVORNESE (VL) 12,00 / 20,00 - luumutomaattia, punasipulia, persiljaa, valkosipulia, voita ja valkoviiniä ja rosmariini leipää ANTIPASTO EL PICO (1-2 HENKILÖLLE)

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Valkosipulietanat 9,50 L(G) Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa

Valkosipulietanat 9,50 L(G) Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Alkuruoat Valkosipulietanat 9,50 L(G) -Talon leipää Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Mozzarellatikut 6,50 -Paneroidut mozzarellatikut

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Portside. AlkuruoaT. Caesar naturell (G),(V) 7,90 / 10,90 Caesar grillatulla kananrinnalla (G) 10,90 / 14,90 Caesar jokiravuilla (G) 11,90 / 15,90

Portside. AlkuruoaT. Caesar naturell (G),(V) 7,90 / 10,90 Caesar grillatulla kananrinnalla (G) 10,90 / 14,90 Caesar jokiravuilla (G) 11,90 / 15,90 Portside AlkuruoaT Caesar naturell (G),(V) 7,90 / 10,90 Caesar grillatulla kananrinnalla (G) 10,90 / 14,90 Caesar jokiravuilla (G) 11,90 / 15,90 - Romaine-salaattia, caesar-kastiketta, parmesanjuustoa

Lisätiedot

Vihersalaattia ja uuniperunaa (VL) 10,50 Täyte vaihtoehdot: Savuporo punasipuli Kylmäsavulohi tilli Yrttijogurtti

Vihersalaattia ja uuniperunaa (VL) 10,50 Täyte vaihtoehdot: Savuporo punasipuli Kylmäsavulohi tilli Yrttijogurtti SALAATIT JA KEITOT Bistron maalaisperunasalaatti (L) 4,00 / 8,00 Marinoitua perunaa, maustekurkkua, rucolaa, kapriksia ja purjoa sekä talon leipää Savuriistarouheella (L) 7,90 / 13,90 Makkaralla (VL) 7,90

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

HYVÄÄ RUOKAHALUA MARTINAN VÄKI

HYVÄÄ RUOKAHALUA MARTINAN VÄKI HYVÄÄ RUOKAHALUA MARTINAN VÄKI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT MAISTUVAT menut 1 Menu Pieni vuohenjuustosalaatti L, G Gratinoitua vuohenjuustoa, vihersalaattia

Lisätiedot

ALKURUUAT. Alkusalaatti + valkosipulipatonkia VL 4,90. Valkosipulipatonkikori VL 4,80 (1-2 henkilöä)

ALKURUUAT. Alkusalaatti + valkosipulipatonkia VL 4,90. Valkosipulipatonkikori VL 4,80 (1-2 henkilöä) ALKURUUAT Alkusalaatti + valkosipulipatonkia VL 4,90 Valkosipulipatonkikori VL 4,80 (1-2 henkilöä) Dippikori 9,10 2 x kasvistikku, 2 x sipulirengas, 2 x Cheddar täytteinen jalapeno, jugurtti-valkosipuli-ja

Lisätiedot

Pasargad. Ruokalista. Soita ja tilaa!

Pasargad. Ruokalista. Soita ja tilaa! Pasargad Ruokalista Soita ja tilaa! 040 500 4668 9. Alkuruoat Valkosipulileipä 1.99 Fingerfood 3.99 sipulirenkaat & mozzarellatikut Samosa (3 kpl) 3.99 Jättiläiskatkarapuja 3.50 3 x jättiläiskatkarapu,

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Ravintola Rosmarin Menu

Ravintola Rosmarin Menu Ravintola Rosmarin Menu Alkuruokia Pieni / iso 1. Metsäsienikeittoa 9,90 / 11,90 talon leipää* 2. Kermaista lohikeittoa ( l, g ) 9,90 / 11,90 paahdettua ruisleipää* 3. Fetasalaattia ( vl, g ) 8,90 / 11,90

Lisätiedot

black & white -MENU huviretkimenu

black & white -MENU huviretkimenu Ruoka lista Huviretket: Hämeenlinna, Jyväskylä, Kemi, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rauma, Seinäjoki, Tampere Hämeenpuisto, Tampere Koskikatu, Tampere Pinja ja Vantaa black

Lisätiedot

ALKURUOKIA SNACKSEJÄ / ALKURUOKIA

ALKURUOKIA SNACKSEJÄ / ALKURUOKIA 1 ALKURUOKIA VIHERSALAATTI G* L V 3,90 Vihersalaattia, kurkkua, tomaattia sekä vaihtelevasti hedelmiä tai muita kasviksia tai siemeniä yms. TZATZIKIA JA PATONKIA G* L V 6,90 Paksu valkosipulinen kastike

Lisätiedot

The Royal Meetings & Events

The Royal Meetings & Events The Royal Meetings & Events Radisson Blu Royal on Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva laadukas ja palkittu tapahtumahotelli. Meillä on 13 kabinettitilaa, joissa voi järjestää yhtä hyvin 6 hengen intiimin

Lisätiedot

PIKKUNÄLKÄÄN. 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,-

PIKKUNÄLKÄÄN. 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,- PIKKUNÄLKÄÄN 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,- Sipulirenkaita, täytettyjä jalapenoja, dippikastike, mozzarellatikkuja ja maalaisranskalaiset

Lisätiedot

Salaatit/leivät. Kalasta

Salaatit/leivät. Kalasta Salaatit/leivät 5. Vuohenjuustosalaatti 16,90 salaattia, tomaattia, fetajuustoa, jalopenoja, suikaloitua broilerinrintafileetä, vuohenjuustoa ja paholaisenhilloa (G) 6. Lämmin broilerisalaatti 15,90 jääsalaattia,

Lisätiedot

LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) VENÄLÄISET BLINIT 13,00 punaisen kaviaarin kanssa

LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) VENÄLÄISET BLINIT 13,00 punaisen kaviaarin kanssa PIKKUNÄLKÄÄN LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) PÄIVÄN KEITTO 5,50 MERENHERKKU SALAATTI 12,00 (Katkarapuja, tonnikalaa, simpukoita, tomaattia, kurkkua, salaattia, talon kastiketta) KREIKKALAINEN

Lisätiedot

MAANANTAI UUNISSA PAAHDETTUA LOHTA, SITRUUNAVOIKASTIKETTA JA PINAATTI-PERUNASOSETTA, G

MAANANTAI UUNISSA PAAHDETTUA LOHTA, SITRUUNAVOIKASTIKETTA JA PINAATTI-PERUNASOSETTA, G 1 AMARILLON LOUNAS BUFFET MAANANTAI UUNISSA PAAHDETTUA LOHTA, SITRUUNAVOIKASTIKETTA JA PINAATTI-PERUNASOSETTA, G AMARILLON KINKKUKIUSAUS, G JA L TIISTAI PORSAAN ULKOFILETTÄ, TUMMA VALKOSIPULIKASTIKE JA

Lisätiedot

BURGEREITA JA KLASSIKKOLEIPIÄ

BURGEREITA JA KLASSIKKOLEIPIÄ BURGEREITA JA KLASSIKKOLEIPIÄ Chicken burger L... 16,90 Salaattia, tomaattia, punasipulia, kanaa, ananasta, vuohenjuustoa, mangomajoneesia Maalaisranskalaisia Kasvis burger L... 16,90 Kasvispihvi, cheddarjuustoa,

Lisätiedot

- valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää. KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää

- valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää. KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11,80 - valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9,50 - ja talon leipää KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää

Lisätiedot