Asukastiedote 2 / 2014 Helppo tapa asua Asukastoimijoiden hankinnat helpottuneet 2 Kesäkilpailu Sivakan asukkaille 3 Parvekekukista iloa koko kesäksi 4 Uutta tunnelmaa kotiin 6 Lasten liikennepuistotapahtuma 7 Yhteystiedot 8 1
Asukastoimijoiden HANKINNAT HELPOTTUNEET Sivakan ostolupakäytäntö on ollut voimassa vuoden alusta. Asukastoimijat ovat käyttäneet sitä jo jonkin verran ja kevään myötä tahti on kiihtynyt. - Asukastoimijat ovat olleet tyytyväisiä, koska nyt on luovuttu asukastoimikuntien tilinpidosta. Toisaalta ostolupakäytäntöä hiotaan vielä lisää tämän vuoden aikana, kertoo Sivakan asukashallintokoordinaattori Marjut Lempinen. Sivakan asukastoimijat saavat käyttöönsä toimintamäärärahan, joka voidaan käyttää talon kaikkien asukkaiden viihtyvyyden ja yhteistoiminnan hyväksi. Määräraha myönnetään vuosittain. Kun asukastoimijat järjestävät toimintasuunnitelmansa mukaisesti jotain, jonka toteuttamiseksi on tarpeen tehdä hankintoja: Asukastoiminnan edustaja ottaa yhteyttä isännöitsijään. Isännöitsijä lähettää ostoluvan sopimusliikkeeseen. Asukastoimija saa tilausnumeron, jolla hankinnat voi noutaa liikkeestä. Sopimusliike laskuttaa suoraan Sivakkaa. Sivakka on tehnyt ostolupakäytännöstä sopimuksen Citymarkettien (Raksila, Rusko, Kaakkuri), K-rauta Välivainion ja Starkin kanssa. Kaakkuri on lähellä Oulunsaloakin. Haukiputaalla ostopaikat ovat Rautia, K-market Revontori (asiakkaalle ilmoitetaan ostolupanumero) ja Säästökuoppa Haukipudas (ostolupa lähetetään kauppaan). NYT VOIT JÄTTÄÄ MEILLE VIESTIN Uusi puhelinjärjestelmä saanut hyvän vastaanoton Sivakan uuden puhelinjärjestelmän palvelu, mahdollisuus jättää viesti, on otettu hyvin vastaan. Viestinjättämisen suosio kasvaa kaiken aikaa. Terveyskeskuksista tuttuun tyyliin Sivakalle soittavan ei tarvitse jäädä enää langoille odottamaan, vaan hän voi jättää viestin, jonka perus- teella soitamme takaisin. Takaisinsoitosta ei tule kustannuksia eikä mahdollista omaa puheaikaa kulu. - Viestin jättämisen mahdollisuus on hyvä etenkin ruuhka-aikoina. Puhelinjärjestelmäämme tulee 165-180 puhelua päivässä. Vilkkaimpia päiviä ovat maanantait, etenkin kuun viimeinen maanantai. Hiljaisinta on keskellä kuuta olevan loppuviikon päivinä, kertoo Sivakan asuntopalvelupäällikkö Maritta Schavikin. Koko vuoden aikana Sivakkaan tulee noin 21 000 puhelua. Jos asia on kiireetön, kannattaa soittaa jonain muuna päivänä kuin pahimpana ruuhka-aikana. WWW.OULUNSIVAKKA.FI 2
1 2 3 Kesäkilpailu SIVAKAN ASUKKAILLE Kuvaa mukavia yksityiskohtia tai kauniita kokonaisuuksia parvekkeeltasi ja pihaltasi. Onko sinulla kivannäköisiä kasveja, pihakoristeita tai hauskoja sisustusideoita, jotka haluaisit näyttää muillekin? OSALLISTU SIVAKAN KESÄKILPAILUUN Lähetä kuva parvekkeestasi tai pihastasi osoitteeseen asukastoiminta@oulunsivakka.fi 31.8.2014 mennessä. Laita sähköpostin otsikoksi pihakilpailu. Liitä mukaan yhteystietosi. Kuvat julkaistaan ilman lähettäjä- ja osoitetietoja Sivakan Facebook-sivuilla. Syyskuun aikana yleisö voi äänestää mielestään kesäisintä / mukavinta kuvaa. Parhaat palkitaan! Palkittuihin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Kuvia voidaan jatkossa käyttää Sivakan julkaisuissa tai sähköisissä materiaaleissa. Viime vuonna kesäkilpailun kuvat saivat yli 7 000 kävijää Sivakan Facebook-sivuilla. 2 1 3 Voittaja Tomi Palomäki Sivakka-konsernin asukkaille järjestetyssä kesäkilpailussa kesällä 2013 haettiin mukavia yksityiskohtia tai kauniita kokonaisuuksia Sivakan asuntojen parvekkeilta tai pihoilta. Kisaan osallistui yhteensä 45 kuvaa. Voittaja valittiin äänestämällä Facebookissa. Ääniä annettiin yhteensä 843 kpl. Kolmen parhaan äänet jakaantuivat seuraavasti: 1. sija: 317 kpl 2. sija: 228 kpl 3. sija: 28 kpl 2 3 1 4 5 Viime vuoden 2013 voittajille ja osallistujille jaettiin diplomit muistoksi kesäkilpailuun osallistumisesta. 3
Janina Kotila ja Liisa Junnila opiskelevat ammattilaispuutarhureiksi Kempeleessä. (Kuva: Pekka Kallasaari) PARVEKEKUKISTA iloa koko kesäksi WWW.OULUNSIVAKKA.FI 4
Kesäkukat ovat kestäviä ja hyvällä hoidolla pitkään kukkivia yksivuotisia kasveja. Niillä voi tehdä kukkivan puutarhan pienellekin parvekkeelle tai pihalle. Kesäkukat ovat edullisia ja useimmiten helppohoitoisia. Perinteisesti kesäkukat istutetaan kesäkuun 10. päivän jälkeen, jolloin yöpakkasista ei ole enää vaaraa. Kun suunnittelet istutusryhmää, ota kasvuolosuhteiden lisäksi ottaa huomioon kasvin väri ja tuoksu, kasvunopeus ja -muoto sekä korkeus. - Parveistutuksessa olisi hyvä muistaa myös väriharmonia. Suuri värikirjo tekee levottoman vaikutelman. Vastavärit ovat kauniita katsella, toteaa Janina Kotila Kempeleen puutarhaoppilaitokselta. Kesäkukkaistutuksiin voi yhdistää keväällä kukkivia sipulikasveja, pieniä havukasveja, pensaan taimia, heinäkasveja, yksi- tai monivuotisia köynnöksiä tai viherkasveja. Vain mielikuvitus on rajana. - Itse laittaisin parvekkeelle perinteisiä orvokkeja ja hopealehtiä. Orvokit kukkivat koko kesän, jos muistaa nyppiä kuivat kukat pois. Kannattaa myös latvoa välillä eli leikata latvasta, heti lehden yläpuolelta vähän pois, jolloin kasvi tekee uusia kukkia. Yleisimmin parvekekukat istutetaan erilaisiin ruukkuihin ja astioihin tai parvekelaatikoihin. Ruukkuja voi käyttää yksittäin tai sommitella niistä komeita ryhmiä. Suurikokoiset ruukut toimivat myös tilanrajaajina ja näköesteinä. Isoimmat ruukut tuovat istutukseen näyttävyyttä ja helppoutta kastelun suhteen. Kesäkukat kannattaa istuttaa myös siten, että ne muodostavat yhtenäisen kasvuston. Useampi kasvi on aina näyttävämpi ratkaisu kuin yksittäinen pieni kasvi. Tasapainoisen kokonaisuuden saa valitsemalla sekä pystykasvuisia että riippuvia lajeja samaan kokonaisuuteen. Istuta kukat niin syvälle, että koko juuripaakku peittyy. Tämän jälkeen painele multa tiiviisti kiinni juuripaakkuun. Vettä saa ensimmäisellä kerralla antaa kukille reilusti. Vesi tiivistää samalla mullan kunnolla juuripaakkujen ympärille. Kuivaan ja aurinkoiseen paikkaan kannattaa istuttaa kesäkukkalajeja, jotka pystyvät varastoimaan vettä lehtiinsä ja versoihinsa. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi marketta, tuoksupielus ja verbenat. Kun muistaa huolehtia kastelusta, auringossa viihtyvät myös pelargonia, nolana ja kiinanneilikka. Varjoisalle kasvupaikalle kannattaa valita kasveja, kasvit, joilla on hennot, ohuet lehdet. Varjoisan paikan kesäkukkia ovat ahkeraliisa, uudenguineanliisa, verenpisarat, begoniat ja kesäsypressi. Ikivihreä puksipuu sopii kesäkukkien kaveriksi parvekkeelle. Puksipuu kasvaa maltillisesti, tämäkin on jo 3-vuotias. (Kuva: Riitta Niskanen) - Kesäkukkien lisäksi parvekkeella voi kokeilla salaattien, yrttien ja retiisin kasvatusta. Miksei myös porkkanaa ja perunaakin, Janina ehdottaa. Kesäkukat saa kestämään, kun muistaa kastella säännöllisesti koko kesän. Lannoituskin pidentää parvekekasvin kukintaa. Lannoituksen voi tehdä veteen liukenevalla kastelulannoitteella vaikka joka kastelun yhteydessä. Hauskoilla yksityiskohdilla saa uutta ilmettä kesäkukkaistutuksiin. (Kuva: Riitta Niskanen) 5
TEE AIHEESEEN LIITTYVÄ TESTI SIVAKAN FACEBOOK-SIVULLA. KUN INNOSTUT MAALAAMISESTA Ota yhteyttä omaan isännöitsijään puhelimitse tai sähköpostitse. Lähtötiedoiksi tarvitaan maalattavan seinän pinta-ala ja toivottu värisävy. Hae Sivakka -boxi eli maalaustarvikkeet sovitusta K-raudasta. Muista, että hyvin suunniteltu ja valmisteltu on puoliksi tehty. Raivaa riittävästi työskentelytilaa ja suojaa jalkalistat. Rajaa maalattava seinä kaksi senttiä leveällä maalarinteipillä. Aloita maalaus maalarinteipillä suojatuista reunoista. Käytä ensin pensseliä, sitten vasta telaa. Jos maali ei peitä kerralla, anna pinnan kuivua tunnin, ja maalaa sitten toinen kerros. Jos maalia roiskahtaa lattialle tai kattoon, pyyhi se heti pois kostealla liinalla. Pese maalausvälineet heti maalaamisen jälkeen. VÄRIEN KÄYTÖSTÄ Hillityssä tilassa tulisi olla selkeitä tummuusja vaaleuseroja, jotta tila ei tunnu tylsältä. Väriharmonia syntyy, kun valitsee väriympyrästä vierekkäisiä värejä, esimerkiksi keltaisen ja punaisen tai sinisen ja vihreän. Lämpimät sävyt maustettuna puulla luovat pehmeän tunnelman. Sisustuksen pienillä väripilkuilla saa aikaan raikkaan tunnelman. Voimakkaat sävyt on hyvä rajata muutamaan perussävyyn, jolloin tunnelma pysyy rauhallisena. Vastaväriparit tuovat tilaan jännitettä ja ryhtiä. Vastavärejä ovat punainen ja vihreä, keltainen ja violetti, sininen ja oranssi. LISÄTIETOJA: www.oulunsivakka.fi WWW.OULUNSIVAKKA.FI Sivakan asukkailla on nyt mahdollisuus tehdä kodistaan yksilöllisempi maalaamalla tehosteseinä yhteen tai useampaan huoneeseen. Homma on tehty helpoksi. Sisustusarkkitehti Teija Angeria on suunnitellut viisi valinnaista sävyä, joista voi valita mieleisensä. Sivakka kustantaa tarvittavat maalaustarvikkeet, joten asiakkaalle ei tule niistä kustannuksia. Sivakan sivuilla netissä voi käydä katsomassa värimallit sisustusvinkkeineen ja videopätkän, jossa neuvotaan miten maalaaminen kannattaa tehdä. Viisi kaunista sävyä Tehosteseinän värivaihtoehtoja on viisi. Niistä kaksi, vaalean vihreä ja murrettu oranssi, ovat voimakkaampia. Kolme sävyä ovat maanläheisempiä ja hillitympiä. Teija Angerian ohjeiden mukaan esimerkiksi vihreällä seinällä voi luoda asuntoon harmonisen, skandinaavisen tunnelman. Oranssilla saa kotiin etnistä ja lämmintä tuntua. Vaalea beige on hyvä valinta, kun haluaa pehmentää tummia sävyjä ja voimakkaita kontrasteja. Keskiharmaa 6 Uutta tunnelmaa KOTIIN sävy toimii loistavana taustana kirkkaille väreille. Toivottuja vaihtoehtoja maalarinvalkoiselle Sivakalla ajatus omatoimiremontista on kypsynyt asukkaiden toiveesta. - Meille on pitkin matkaa tullut maalaus- ja sävytoiveita. Haluamme antaa asiakkaillemme mahdollisuuden tuoda omaa ilmettä asuntoon, jossa normaalisti on maalarinvalkoiset seinät. Nyt asukas voi luoda yksilöllisemmän värimaailman asuntoon ja viihtyy kodissaan pitempään, toteaa kiinteistöpäällikkö Hannu Sassali. Edun voi käyttää periaatteessa kuka tahansa Sivakan asukas. Maalausremontin saa käyntiin, kun ottaa yhteyttä omaan isännöitsijäänsä. - Asia etenee nopeasti. Kun asiasta on sovittu ja tilaus on tehty, voi jo seuraavana päivänä tilauksesta hakea sovitusta rautakaupasta (alkuvaiheessa Oulun K-raudat) maalit ja tarvikkeet eli Sivakka-boksin. Omatoimiremontti esiteltiin toukokuun alussa asukastilaisuudessa, jossa asia sai kokoukseen osallistuneilta positiivista palautetta.
VAUHTIA JA VIIHDETTÄ liikennepuistossa Sivakka-yhtymän järjestämä lasten liikennepuistotapahtuma sai taas lapsiperheet liikkeelle 24.5. Lapset saivat ajella autoilla ja pomppia pomppulinnassa koko tapahtuman ajan. Tarjolla oli myös poniajelua ja -ratsastusta. Saattoipa mukaan tarttua myös värikäs pallo, joka on täytetty ilmalla... TULOSSA: Elokuussa Sivakan asukkaille Age of Dinosaurus -näyttely pienellä omavastuulla. Seuraa ilmoittelua! (Kuvat: Pekka Kallasaari) 7
DNA WELHOn Taloyhtiölaajakaistaan liittyvät käytännön asiat hoitaa DNA Lisätietoa: www.dna.fi/sivakka Asiakaspalvelu: Puh. 044 144 044 (* (ma-pe klo 8-18, la 9-16.30) Vikailmoitukset (24h): Puh. 0800 300 500 (** Sähköposti: dnawelho@dna.fi (* maksuton DNA:n matka- ja lankapuhelinliittymistä kotimaassa (** maksuton kaikista matka- ja lankapuhelinliittymistä kotimaassa Päätelaitekiinteistöissä päätelaitteet ovat asukkaiden omaisuutta. Asiakas hankkii päätelaitteen itse ja vastaa mahdollisesta korjaustarpeesta tai uuden hankkimisesta. Puhelin KESÄLOMA 2013 SIJAINEN Jurva Arja 28.7. - 29.8. Hirvelä Hanne Hirvelä Hanne 25.6. - 22.7. Jurva Arja Hautamäki Jouni 044 710 8194 16.6. - 13.7. Ala-aho Hannu Sassali Hannu 044 710 8283 23.6. - 18.7. Kuusisto Janne Kuusisto Janne 040 835 5112 14.7. - 8.8. Sassali Hannu Tukeva Sami 040 552 2616 23.6. - 18.7. Lääkkö Marja Ala-aho Hannu 044 710 8286 16. - 20.6., 21.7. - 1.8. Lempinen Marjut Lempinen Marjut 044 710 8235 23.6. - 18.7. Ala-aho Hannu Koskinen Heikki 044 710 8192 30.6. - 18.7. Väänänen Juha Leinonen Arto 044 710 8193 30.5. - 6.6, 23.6. - 17.7. Pirkola Teijo Juntunen Ritva 050 388 7097 18.-19.6., 30.7.-22.8. Lehmusahde Sointu / Pyykkönen Ari Lehmusahde Sointu 044 710 8191 23.6. - 23.7. Juntunen Ritva / Pyykkönen Ari Lääkkö Marja 044 710 8196 21.7. - 15.8. Tukeva Sami Pirkola Teijo 044 710 8284 21.7. - 15.8., 20. - 22.8. Leinonen Arto Väänänen Juha 044 710 8195 2. - 27.6., 25.-28.7. Koskinen Heikki Liimatta Vesa 044 710 8109 16.6. - 4.7., 18. - 26.8. Pätsi Heimo / Pirkola Juha Pätsi Heimo 044 710 8187 7. - 31.7. Liimatta Vesa / Pirkola Juha Pyykkönen Ari 044 710 8225 Apulaisisännöitsijä Yhteystiedot Sähköinen asiointi: www.oulunsivakka.fi/sahkoinenasiointi Kun kirjaudut sivustolle pankkitunnuksillasi, voit: tarkistaa oman vuokranmaksutilanteesi tarkistaa asukasetutilanteesi tai ottaa sinulle tarjotun edun vastaan tulostaa talonkirjaotteen tehdä vikailmoituksen tehdä perhetilannemuutoksen tai tehdä muutoksen omiin tietoihisi laittaa viestiä isännöitsijälle ilmoittaa järjestyshäiriöstä tutustua kiinteistösi energiatodistukseen tai kulutustietoihin voit antaa palautetta voit irtisanoa asuntosi Kaikki asunnon hakemiseen ja asumiseen liittyvät asiat hoidetaan puhelinpalvelussamme (08) 3148 190 (hinta on soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai puhelinmaksu) Sähköpostitse tapahtuvassa asioinnissa voi käyttää seuraavia osoitteita: Asuntojen hakemiseen ja vuokrasopimukseen liittyvät asiat: asiakaspalvelu@oulunsivakka.fi Vuokrien valvontaan ja perintään liittyvät asiat: vuokrat@oulunsivakka.fi Isännöintiasiat, muuttotarkistukset, huoneistoremontit, kodinkoneisiin liittyvät asiat, avainten lisätilaukset ja häiriöilmoitusten vastaanotto: isannointi@oulunsivakka.fi Asiakas- ja asuntokäynneillä kulkevat isännöitsijät tavoittaa parhaiten sähköpostilla. Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@oulunsivakka.fi Sivakka-yhtymä Oy:n toimipisteet: Oulu: Myllytullinkatu 4, 90130 Oulu Haukipudas: Jokelantie 1 L1, 90830 Haukipudas Puh. 044 710 8224, haukipudas@oulunsivakka.fi Vikailmoitukset: Kiinteistöhuollon palvelu- ja päivystysnro: 050 366 1010 (Tekli) Oulunsalo: Kauppakeskus Kapteeni (kirjaston yhteydessä) Puh. 044 710 8279, oulunsalo@oulunsivakka.fi Vikailmoitukset: Kiinteistöhuollon palvelunro: 029 029 3700 (RTK-palvelu Oy) iltaisin ja viikonloppuisin päivystysnro: 050 388 6851 (Tekli) Palvelupisteet ovat avoinna: ma - pe klo 8.30-16. (Huom. Oulunsalon palvelupiste on kiinni 7. 27.7.) TEKSTIT: RIITTA NISKANEN JUTTUKUVAT: PEKKA KALLASAARI, RIITTA NISKANEN ULKOASU JA TAITTO: MAINOSTOIMISTO PLUSMARK OY PAINO: ERWEKO OY 2014 SÄHKÖISET YHTEYDENOTOT dnawelho@dna.fi Kiinteä laajakaista Kiinteän verkon vikailmoitukset Laajakaistan käyttäjä vastaa sen oikeellisesta käytöstä. WWW.OULUNSIVAKKA.FI www.oulunsivakka.fi Sivakan löydät myös Facebookista Asiakaspalvelu-Chat Kotisivuillamme on käytössä Asiakaspalvelu-Chat. Asiakaspalvelu-Chat -kuvake on näkyvissä kotisivuillamme, kun asiakaspalvelija on tavoitettavissa. Chatin kautta voi hoitaa lyhyttä yleisluontoista asiaa. Chatin kautta ei hoideta asioita, jotka ovat luottamuksellisia tai edellyttävät henkilötunnuksen käyttöä. 8