Asukas. toiminta OSALLISTUMISTA VAIKUTTAMISTA VIIHTYMISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asukas. toiminta OSALLISTUMISTA VAIKUTTAMISTA VIIHTYMISTÄ"

Transkriptio

1 Asukas toiminta OSALLISTUMISTA VAIKUTTAMISTA VIIHTYMISTÄ

2 Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden ja yhteisöllisyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi OSALLISTUMISTA Olet asumisesi paras asiantuntija voit vaikuttaa Sivakan asukkaana asumiseesi. Kaikilla on oikeus ja mahdollisuus osallistua yhteisiin tapahtumiin. VAIKUTTAMISTA Voit vaikuttaa asumisviihtyvyyteen kiinteistössäsi. Asukastoimijana voit esittää toiveita yhteisten tilojen, esimerkiksi piha- ja leikkialueiden, viihtyvyyden kehittämiseksi. YHTEISTYÖTÄ Isännöitsijän kanssa ja muiden toimijoiden kanssa. Sivakan asukastoiminnan rakenne ASUKASTAPAAMISET / KOKOUKSET ASUKASTOIMIKUNNAT LUOTTAMUS- / YHDYSHENKILÖT YHTEISTYÖTOIMIKUNTA ASUKASEDUSTUS OULUN SIVAKAN HALLINNOSSA HALLITUS 3 ASUKASEDUSTAJAA 3 HENKILÖKOHTAISTA VARAJÄSENTÄ ASUKASVALVOJA 2 Asukastoiminta

3 Asukastoiminta Sivakka-konsernissa Asukastapaamiset / kokoukset Asukastapaamiset luovat pohjan asukastoiminnalle. Asukasilta pidetään vähintään kerran vuodessa. Sen yhteydessä valitaan asukastoimijat tai yhdyshenkilö. Isännöitsijä osallistuu asukasiltaan. Yhteishallintolain mukaisten asioiden lisäksi voidaan laatia toimintasuunnitelma, suunnitella yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia kiinteistön asukkaille, käsitellä kiinteistöä koskevia asioita ja laatia talon tavat -opas. Yhdyshenkilö toimii yhteyshenkilönä kiinteistöä koskevissa yhteisissä asioissa Sivakan isännöitsijän kanssa. ASUKASTOIMINNAN EDUSTAJIEN TEHTÄVIIN EI KUULU toimia tiedottajana asukkaan/ isännöitsijän/huoltoyhtiön välillä. Jokainen asukas hoitaa oman huoneiston vikailmoitukset ja puutteet suoraan huoltoyhtiölle/ isännöitsijälle. Yhteistyötoimikunta Aktiivisista asukastoimikunnan edustajista koostuu yhteistyötoimikunta, joka kokoontuu noin 6 kertaa vuodessa. Yhteistyötoimikunta antaa Sivakan hallitukselle lausuntoja ja kannanottoja yhtiön toimintaan ja niiden linjauksiin liittyvissä asioissa sekä kehittää asukastoimintaa ja asumisviihtyvyyttä yhteistyössä yhtiön kanssa. Yhteistyötoimikunta valitsee joukostaan ehdokkaat Sivakan hallituksen asukasjäseniksi ja -varajäseniksi. Valvoja Oulun Sivakka Oy:n hallinnoimien vuokraasuntojen asukkaiden yhteistyötoimikunta on nimennyt valvojan seuraamaan ja tarkastamaan vuokranmääritysyksiköiden talouden ja hallinnon hoitoa. Valvojaksi voidaan nimetä yksi yhteinen henkilö kaikille yhtiön vuokranmääritysyksiköille. Hallituksen jäsen Hallituksen jäsenillä on osakeyhtiölain mukainen vastuu. Asukastoiminta 3

4 Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Yhteishallinnon tarkoitus Vuokratalojen asukkaiden ja omistajien tässä laissa säädetyn yhteishallinnon tarkoituksena on antaa asukkaille päätösvaltaa ja vaikutusmahdollisuus omaa asumistaan koskevissa asioissa sekä lisätä asumisviihtyvyyttä ja edistää vuokratalojen kunnossapitoa ja hoitoa. 2 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan niihin vuokrataloihin, jotka ovat aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetussa laissa (1190/1993) tai vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa (604/2001) tarkoitettujen käyttö- ja luovutusrajoitusten alaisia ( /605) Lisää tietoa aiheesta > Hae aineistosta > /649 > Sisällysluettelo: / Yhteishallinnon tarkoitus ja soveltamisala 3 Asukkaiden kokous 4 Asukkaiden kokouksen koolle kutsuminen 5-6 Äänioikeus, vaalikelpoisuus ja päätöksenteko asukkaiden kokouksessa 7-11 Asukastoimikunta: toimikausi, kokoonpano, päätöksenteko, tehtävät, tiedonsaantioikeus ja tiedottamisvelvollisuus 12 Asukkaiden edustus hallituksessa tai vastaavassa toimielimessä 13 Kunnan välittömässä omistuksessa olevat vuokratalot 14 Asukkaiden oikeus valvoa vuokratalon talouden ja hallinnon hoitoa 15 Vaihtoehtoiset toimintamuodot Yhteistyöelin ja sen päätöksenteko 18 Omistajalle asetetun velvoitteen laiminlyönti Tarkemmat säännökset, yleinen ohjaus ja voimaantulo 4 Asukastoiminta

5 Asukastoiminta alkaa asukastapaamisesta / kokouksesta 1) Valitaan asukastoiminnan muoto (asukastoimikunta/yhdyshenkilö). 2) Päätetään toimiajasta. 3) Valitaan toimihenkilöt asukastoimikuntaan (asukastoimikunnan puheenjohtaja, sihteeri ja muut jäsenet) sekä yhdyshenkilö. 4) Päätetään toimintamäärärahan tarpeesta. KOHTEEN ISÄNNÖITSIJÄ kutsuu asukastapaamisen / kokouksen koolle vähintään kerran vuodessa. Tilaisuudessa käsitellään kiinteistöä koskevia asioita. Asukastoiminta 5

6 Asukastoimijoiden oma toiminta kiinteistössä 6 Asukastoiminta

7 Toimintasuunnitelma Asukastoimikunnan on hyvä laatia kirjallinen toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelmaan kirjataan vuoden aikana suunniteltavat tilaisuudet/tapahtumat, ja myös arvio tapahtumien kustannuksista. Toimintasuunnitelma auttaa 1) Antaa asukastoiminnalle hyvät puitteet Kerran suunniteltu, on jo lähes valmiiksi tehty. 2) Tiedetään missä mennään. 3) Sitouttaa myös muita asukkaita. 4) Isännöitsijä tietää missä mennään. 5) Toimintamäärärahakin riittää paremmin. Toimintamääräraha Toimintamääräraha myönnetään kiinteistöille vuosittain. Toimintamääräraha on enintään 15 euroa/asunto, suhteutettuna kiinteistön kokoon ja toimintaan. Toimintamäärärahaa voidaan käyttää talon kaikkien asukkaiden viihtyvyyttä ja yhteistoimintaa lisäävien, kaikille asukkaille avoimien tapahtumien järjestämiseen sekä muihin asukastoiminnasta aiheutuviin yhtiön hyväksymiin kuluihin. Sivakalta saatavalla ostoluvalla joka toimitetaan sopimusliikkeelle voi asukastoimikunta hankkia tuotteet. (Tilaisuuksiin ei voida kuitenkaan hankkia tupakka- tai alkoholituotteita.) Esimerkkejä toimintamäärärahan käytöstä: Talkoo- ym. tarjoilut Juhlatarjoilut (pikkujoulut, vappu, juhannus jne.) Kerhohuoneen pienet kalustehankinnat ja tarvikkeet Kuntosalilaitteet Tarvikkeet (kerhotarvikkeet) Pihan pienkalusteet, esim. grillit Määrärahaa tilaisuuksiin saadaan seuraavasti: Asukastoimikunnan edustaja ottaa yhteyttä isännöitsijään ja kertoo minkälainen tilaisuus on tulossa sekä sopii hankintapaikan isännöitsijän kanssa. Isännöitsijä lähettää sähköisen ostoluvan sopimusliikkeeseen ja ilmoittaa asukastoimikunnan edustajalle tilausnumeron millä tuotteet voidaan hankkia. Asukastoiminnan aktiivisuuden palkitseminen Yhteistyötoimikunnan jäsenille maksetaan kokouspalkkio. Kiinteistössä asukastoimijoille maksetaan kulukorvaus esitettyjen kulujen mukaisesti. ASUKASTOIMINNAN PUHEENJOHTAJA: Puh Asukastoiminta 7

8 Tervetuloa mukaan toimintaan! Myllytullinkatu OULU asukastoiminta@sivakka.fi puh

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

Vuokralaisdemokratian pääperiaatteet Vantaa 26.1.2012

Vuokralaisdemokratian pääperiaatteet Vantaa 26.1.2012 Vuokralaisdemokratian pääperiaatteet Vantaa Vuokralaiset VKL ry toiminnanjohtaja 1 Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa (649/90)=vuokralaisdemokratia 2 Tavoite: Antaa vuokralaisille päätäntävaltaa Antaa

Lisätiedot

Tarkempia ohjeita tämän säännön soveltamisesta antaa kaupunginhallitus.

Tarkempia ohjeita tämän säännön soveltamisesta antaa kaupunginhallitus. 1 HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ I LUKU Yleistä 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain,

Lisätiedot

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari VUOKRALAISPÄIV IVÄT KUOPIOSSA 30.3.2011 Asukasdemokratia Sosiaali-is isännöitsijä Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari ASUKASTOIMINTA RASITE VAI RIKKAUS? Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa

Lisätiedot

Asokotien asukashallinto

Asokotien asukashallinto Asokotien asukashallinto 8.8.2017 9.8.2017 Tervetuloa mukaan asukastoimintaan. Koti on turvasatama itselle ja läheisille. Suunnittelemme ja kehitämme uusia toimintatapoja ja sähköisiä palveluita yhteistyössä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä lokakuun 26 pnä 2011 I LUKU Yleistä 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus 2 Soveltamisala 3 Ohjeet ja periaatteet II LUKU Asukkaiden

Lisätiedot

Tarkempia käytännön ohjeita tämän säännön soveltamisesta antaa kiinteistöyhtiö.

Tarkempia käytännön ohjeita tämän säännön soveltamisesta antaa kiinteistöyhtiö. Hyväksytty Helsingin kaupunginvaltuustossa 29.5.2013. Sivu 1 / 12 HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ I LUKU YLEISTÄ 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet. 1 (6) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin

Lisätiedot

Asokotien asukashallinto 1.5.2015

Asokotien asukashallinto 1.5.2015 4.5.2015 Asokotien asukashallinto 1.5.2015 1 ( 7 ) Sisältö 1. Asukashallinnon tarkoitus 2. Asukkaiden kokous a) Asukkaiden kokouksen tehtävät b) Asukkaiden kokouksen koollekutsuminen c) Asukkaiden kokouksen

Lisätiedot

PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus

PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus 1. Mikä asukastoimikunta? Asukastoimikunnat ovat PSOASin asukkaiden muodostamia päätösvaltaisia ryhmiä, joiden kautta asukkaat pääsevät vaikuttamaan omien alueidensa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ Hyväksytty Helsingin kaupunginvaltuustossa 29.5.2013 I LUKU Yleistä 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus 2 Soveltamisala 3 Käytännön ohjeet II LUKU Asukkaiden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ 1 / 8 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 29.5.2013 I LUKU YLEISTÄ II LUKU ASUKKAIDEN KOKOUS

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ 1 / 8 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 29.5.2013 I LUKU YLEISTÄ II LUKU ASUKKAIDEN KOKOUS HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ 1 / 8 I LUKU YLEISTÄ 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet. 28.3.2006 (päivitetty hallituksessa 26.11.2014) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa

Lisätiedot

VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö

VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö Päivitetty 25.4.2017 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi yhtiön vuokranmääritysyksiköllä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HELSINGIN KAU- PUNGIN ASUNNOT OY:N HEKAN VUOKRA- LAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ

HELSINGIN KAUPUNGIN HELSINGIN KAU- PUNGIN ASUNNOT OY:N HEKAN VUOKRA- LAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ I (sininen väri = uusi teksti, punainen väri=poistuva teksti) HELSINGIN KAUPUNGIN HELSINGIN KAU- PUNGIN ASUNNOT OY:N HEKAN VUOKRA- LAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ...

Lisätiedot

Asukkaiden kokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin.

Asukkaiden kokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin. MUUTOKSET VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖÖN 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain mukaisesti antaa asukkaille

Lisätiedot

HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ

HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 I HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ... 1 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Käytännön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ

HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ 01.02.2017 Sivu 1 / 13 (sininen väri = uusi teksti, punainen väri=poistuva teksti) HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ I LUKU YLEISTÄ 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin

Lisätiedot

HEKAN VD-TOIMINTA. Kirsi Ikonen

HEKAN VD-TOIMINTA. Kirsi Ikonen HEKAN VD-TOIMINTA Kirsi Ikonen 31.1.2018 Asukastoiminta perustuu lakiin yhteishallinnosta vuokrataloissa (649/1990) sekä vuokralaisdemokratiasääntöön Asukkailla mahdollisuus osallistua päätöksen tekoon

Lisätiedot

VAV ASUNNOT OY:N ASUKASHALLINTOSÄÄNTÖ

VAV ASUNNOT OY:N ASUKASHALLINTOSÄÄNTÖ VAV ASUNNOT OY:N ASUKASHALLINTOSÄÄNTÖ Päivitetty 29.11.2018 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi yhtiön vuokranmääritysyksiköllä

Lisätiedot

VAV Asunnot Oy. Asukashallintosääntö

VAV Asunnot Oy. Asukashallintosääntö VAV Asunnot Oy Asukashallintosääntö 11.1.2011 VAV Asunnot Oy Veturitie 7, 01300 Vantaa 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi

Lisätiedot

HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ

HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ Hyväksytty Hekan hallituksessa XX.X.2019 I HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ... 1 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Käytännön

Lisätiedot

HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ

HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 XX.X.2019 I HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ... 1 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus... 1 2 Soveltamisala...

Lisätiedot

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET Asumisviihtyvyyden parantaminen Asukkaiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen lisääminen omaan asumiseensa ja asuinympäristöönsä Yhteistyön, avoimuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa

Lisätiedot

Asumisoikeuskohteen valvoja. -koulutus

Asumisoikeuskohteen valvoja. -koulutus Asumisoikeuskohteen valvoja -koulutus 4.5.2011 Asukasdemokratia Asukashallintoelimet Toimielinten lainmukaiset nimikkeet (laki yhteishallinnosta vuokrataloissa) Asukkaiden kokous (vanha nimike Asukaskokous)

Lisätiedot

Asukastoiminnan tehtävät

Asukastoiminnan tehtävät Asukastoiminnan tehtävät AsuVan koulutusristeily 11.2.2013 Asukasdemokratia Koasilla Asukasdemokratian tarkoituksena on antaa asukkaille päätösvaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia omaa asumistaan koskevissa

Lisätiedot

VUOKRALAISDEMOKRATIA- SÄÄNTÖ, KESKEISET MUUTOKSET

VUOKRALAISDEMOKRATIA- SÄÄNTÖ, KESKEISET MUUTOKSET VUOKRALAISDEMOKRATIA- SÄÄNTÖ, KESKEISET MUUTOKSET Yleisiä muutoksia Poistettu läsnäolo- ja puheoikeus Hekan toimitusjohtajalta ja muilta Hekan työntekijöiltä talotoimikunnan (ttk), vuokralaistoimikunnan

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Asukasyhteishallinnon ohjesääntö

Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Asukasyhteishallinnon ohjesääntö 1 Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Asukasyhteishallinnon ohjesääntö I Yleistä 1. Keski Suomen opiskelija asuntosäätiön (jäljempänä säätiö) valtuuskunta on päättänyt antaa tämän ohjesäännön sekä yhteishallinnosta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

ASUKASVALVOJAN ROOLI JA TEHTÄVÄT

ASUKASVALVOJAN ROOLI JA TEHTÄVÄT ASUKASVALVOJAN ROOLI JA TEHTÄVÄT Asukashallinnon vaihtoehtoiset toteutustavat 1 2 3 Asukkaiden kokous Asukkaiden kokous Asukkaiden kokous ILTASEMINAARIT JA VALTAKUNNALLINEN SEMINAARI Asukastoimikunta Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Avaimet asukastoimintaan

Avaimet asukastoimintaan Avaimet asukastoimintaan VAV Asunnot Oy Avaimet asukastoimintaan Sisällysluettelo MITÄ ON ASUKASDEMOKRATIA... 3 VAV:N ASUKASDEMOKRATIAN RAKENNE... 4 ASUKASDEMOKRATIAN TOIMIJAT... 5 ASUKASDEMOKRATIAN HYÖDYT...

Lisätiedot

VTS-kodit, yhteishallinto Asukastoiminnan ohjeet. Marraskuu 2015

VTS-kodit, yhteishallinto Asukastoiminnan ohjeet. Marraskuu 2015 VTS-kodit, yhteishallinto Asukastoiminnan ohjeet Marraskuu 2015 1 VTS-kotien asukastoiminnan päämäärät Korkea asumisviihtyvyys Edullinen vuokra Toimiva kiinteistö Viihtyisä asunto Hyvä asuinyhteisö ja

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö Asukashallinnon organisaatio on hyväksytty asukashallituksen kokouksessa 2.6.2005. Asukasyhteistyön ohjesääntö on hyväksytty asukashallituksen työvaliokunnan kokouksessa

Lisätiedot

ASUKASYHTEISTYÖN OHJESÄÄNTÖ YHTEISHALLINTOLAIN ALAISET TALOT

ASUKASYHTEISTYÖN OHJESÄÄNTÖ YHTEISHALLINTOLAIN ALAISET TALOT ASUKASYHTEISTYÖN OHJESÄÄNTÖ YHTEISHALLINTOLAIN ALAISET TALOT Asukashallinnon organisaatio on hyväksytty asukashallituksen kokouksessa 2.6.2005. Asukasyhteistyön ohjesääntö on hyväksytty asukashallituksen

Lisätiedot

HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I. I LUKU: YLEISTÄ Vuokralaisdemokratian tarkoitus Soveltamisala Käytännön ohjeet...

HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I. I LUKU: YLEISTÄ Vuokralaisdemokratian tarkoitus Soveltamisala Käytännön ohjeet... Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 I HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ... 1 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Käytännön

Lisätiedot

ASUMINEN Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

ASUMINEN Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asukasdemokratia ASUMINEN Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Kannen kuva: Kuvakori Oy Taitto: Viestintätoimisto Luova Ratkaisu Oy ISSN 1238-7312 Edita Prima Oy, Helsinki 2008 Esipuhe 2. painokseen

Lisätiedot

Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la

Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la 21.10.2017 Ohjelma klo 8:45 Lähtö tilausajolla vastapäätä Casinoa Mikonkadulta 9:30 Buffet aamiainen 10:15 Tilaisuuden avaus ja käytännön järjestelyt

Lisätiedot

ASUKASYHTEISTYÖN OHJESÄÄNTÖ

ASUKASYHTEISTYÖN OHJESÄÄNTÖ ASUKASYHTEISTYÖN OHJESÄÄNTÖ Asukashallinnon organisaatio on hyväksytty asukashallituksen kokouksessa 2.6.2005. Asukasyhteistyön ohjesääntö on hyväksytty asukashallituksen työvaliokunnan kokouksessa 30.6.2005.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin asunnot Oy LAUSUNTO. Vuokralaisneuvottelukunta

Helsingin kaupungin asunnot Oy LAUSUNTO. Vuokralaisneuvottelukunta LAUSUNTO Sivu 1 / 3 hallitus toimitusjohtaja Jaana Närö LAUSUNTO VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖSTÄ JA PALKKIO JA MÄÄRÄRAHAOHJEESTA Lausuntopyyntö sähköpostilla 15.5.2019, toimitusjohtaja Jaana Närö Enemmistö

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintaohje

Vammaisneuvoston toimintaohje 1 (5) Vammaisneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tarkoitus 3 2 Kokoonpano ja neuvoston nimeäminen... 3 3 Kokousasiat... 3 4 Tehtävät 4 5 Voimaantulo...5 3 (5) 1 Tarkoitus Vammaisneuvosto on

Lisätiedot

LAHDEN TALOT-KONSERNIN ASUKASDEMOKRATIAMALLI

LAHDEN TALOT-KONSERNIN ASUKASDEMOKRATIAMALLI LAHDEN TALOT-KONSERNIN ASUKASDEMOKRATIAMALLI ASUKASDEMOKRATIATOIMIKUNNAN KÄSITTELY 14.11.2005 ALUENEUVOSTOJEN YHTEISKOKOUKSEN KÄSITTELY 30.11.2005 YHTIÖN HALLITUKSEN KÄSITTELY 15.12.2005 PÄIVITYKSET: ASUKASHALLITUS

Lisätiedot

LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI

LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI Asukasdemokratiatoimikunnan käsittely 14.11.2005 ja alueneuvostojen yhteiskokouksen käsittely 30.11.2005 ja yhtiön hallituksen käsittely 15.12.2005 PÄIVITYKSET: Asukashallitus

Lisätiedot

Yhteishallintosäännöt TVT Asunnot Oy:ssä

Yhteishallintosäännöt TVT Asunnot Oy:ssä Yhteishallintosäännöt TVT Asunnot Oy:ssä Sisällys Yleistä... 1 Asukaskokoukset... 1 Asukaskokouksen koollekutsuminen... 1 Päätöksenteko asukaskokouksessa... 2 Asukaskokouksen tehtävät... 2 Asukkaiden valitsema

Lisätiedot

Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää. tiistai 23.11.2010 Hotel Arthur

Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää. tiistai 23.11.2010 Hotel Arthur Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää ää kehitystä edistämäss ssä tiistai 3..00 Hotel Arthur Asukasosallisuuden kehittäminen vuokrataloyhtiöss ssä Terhi Toppinen-Häyrinen

Lisätiedot

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö Asukashallinnon organisaatio on hyväksytty asukashallituksen kokouksessa 2.6.2005. Asukasyhteistyön ohjesääntö on hyväksytty asukashallituksen työvaliokunnan kokouksessa

Lisätiedot

Avaimet asukastoimintaan. VAV Asunnot Oy

Avaimet asukastoimintaan. VAV Asunnot Oy Avaimet asukastoimintaan VAV Asunnot Oy Avaimet asukastoimintaan Sisällysluettelo MITÄ ON ASUKASDEMOKRATIA... 3 VAV:N ASUKASDEMOKRATIAN RAKENNE... 4 ASUKASDEMOKRATIAN TOIMIJAT... 5 ASUKASTOIMINNAN HYÖDYT...

Lisätiedot

Avaimet asukastoimintaan. VAV Asunnot Oy

Avaimet asukastoimintaan. VAV Asunnot Oy Avaimet asukastoimintaan VAV Asunnot Oy Avaimet asukastoimintaan Sisällysluettelo MITÄ ON ASUKASDEMOKRATIA... 3 VAV:N ASUKASDEMOKRATIAN RAKENNE... 4 ASUKASDEMOKRATIAN TOIMIJAT... 5 ASUKASTOIMINNAN HYÖDYT...

Lisätiedot

Hyväksytty Hekan hallituksessa (9) KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA

Hyväksytty Hekan hallituksessa (9) KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 1 (9) KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 2 (9) I LUKU Yleistä 3 Käytännön ohjeet - Käytännön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ LUKIEN

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ LUKIEN 1 Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymä 29.5.2013, kaupunginhallituksen 10.8.2015 vahvistama Käytännön ohjeita vuokralaisdemokratiasäännön soveltamisessa Hekan hallituksen 25.8.2015 hyväksymä I LUKU

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ LUKIEN

HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ LUKIEN 1 Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymä 29.5.2013, kaupunginhallituksen 10.8.2015 vahvistama Käytännön ohjeita vuokralaisdemokratiasäännön soveltamisessa Hekan hallituksen 25.8.2015 hyväksymä I LUKU

Lisätiedot

Miten ehkäistään alueellista eriytymistä. Erja Ylitalo

Miten ehkäistään alueellista eriytymistä. Erja Ylitalo Miten ehkäistään alueellista eriytymistä Erja Ylitalo TVT Asunnot lyhyesti Turun kaupungin omistama kiinteistöyhtiö Liikevaihto vuonna 2015 76 M ja tase noin 440 M Omistaa ja hallinnoi Turussa noin 11.000

Lisätiedot

Helsingin kaupungin asunnot Oy Vuokralaisneuvottelukunta 1 (4)

Helsingin kaupungin asunnot Oy Vuokralaisneuvottelukunta  1 (4) Helsingin kaupungin asunnot Oy www.hekalaiset.fi 1 (4) Helsingin kaupunki Hallintokeskus hallintokeskus@hel.fi LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIATYÖRYHMÄN RAPORTISTA 31.12.2012 JA TYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ASUNTOLOIDEN HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. I Luku Yleistä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ASUNTOLOIDEN HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. I Luku Yleistä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ASUNTOLOIDEN HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ I Luku Yleistä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä noudatetaan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (jäljempänä ylioppilaskunta) omistamissa

Lisätiedot

ASUKASHALLINTO 1. TAVOITTEET JA TOIMINTAPERIAATTEET 2. HALLITUS JA TILINTARKASTAJA 3. ASUKASKOKOUS JA ASUKASTOIMIKUNTA 18.1.2013

ASUKASHALLINTO 1. TAVOITTEET JA TOIMINTAPERIAATTEET 2. HALLITUS JA TILINTARKASTAJA 3. ASUKASKOKOUS JA ASUKASTOIMIKUNTA 18.1.2013 1 18.1.2013 ASUKASHALLINTO 1. TAVOITTEET JA TOIMINTAPERIAATTEET Asukasdemokratian toiminta-ajatus on saada aikaan asukkaiden ja VTS-kotien yhteistyötä eli yhteishallintoa asumisviihtyvyyden kehittämiseksi

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

TYS ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI TURUN YLIOPPILASKYLÄSÄÄTIÖSSÄ

TYS ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI TURUN YLIOPPILASKYLÄSÄÄTIÖSSÄ TYS ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI TURUN YLIOPPILASKYLÄSÄÄTIÖSSÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. ASUKASDEMOKRATIA... 1 ASUKASTOIMINNAN ORGANISAATIO... 4 2. ASUKASTOIMINTA KOHTEISSA... 5-9 3. ASUKASTOIMIKUNTIEN NEUVOTTELUKUNTA...

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

Lisätiedot

Yhteishallintosäännöt TVT Asunnot Oy:ssä

Yhteishallintosäännöt TVT Asunnot Oy:ssä Yhteishallintosäännöt TVT Asunnot Oy:ssä Sisällys Yleistä... 1 Asukaskokoukset... 1 Asukaskokouksen koollekutsuminen... 1 Päätöksenteko asukaskokouksessa... 2 Asukaskokouksen tehtävät... 2 Asukkaiden valitsema

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 26.1.2005 5) Voimaatulo 01.01.2002 1 Toimiala, kokoonpano ja vastuualue Rakennuslautakunnan yleisenä tehtävänä on rakennustoiminnan ja

Lisätiedot

Heka Itä Oy;n VUOSAAREN vta. VUOKRALAISTOIMIKUNTA

Heka Itä Oy;n VUOSAAREN vta. VUOKRALAISTOIMIKUNTA Heka Itä Oy;n VUOSAAREN vta. VUOKRALAISTOIMIKUNTA VUOSAAREN VUOKRALAISTOIMIKUNNAN LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VD-SÄÄNTÖMUUTOSESTA, MÄÄRÄRAHAOHJEESTA JA PALKKIOTAULUKOSTA Vuosaaren vuokralaistoimikunta

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

Asukastoiminnan käsikirja

Asukastoiminnan käsikirja Asukastoiminnan käsikirja Sisällysluettelo Hyvä M2-Kotien asukas Tätä on M2-Kotien asukastoiminta Kaikkia asukastoiminnan kokouksia koskevat pääsäännöt Toiminta taloissa Asukaskokous Talotoimikunta Talotoimikunnan

Lisätiedot

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö M a a k u n n a l l i s e n Vanhusneuvoston toimintasääntö 1.12.2017 Maakunnallinen vanhusneuvosto 1 1 Maakunnallinen vanhusneuvosto on Soiten alueella toimivien kuntien ja niiden vanhusneuvostojen ja

Lisätiedot

TYS ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI TURUN YLIOPPILASKYLÄSÄÄTIÖSSÄ

TYS ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI TURUN YLIOPPILASKYLÄSÄÄTIÖSSÄ TYS ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI TURUN YLIOPPILASKYLÄSÄÄTIÖSSÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. ASUKASDEMOKRATIA... 1 ASUKASTOIMINNAN ORGANISAATIO... 4 2. ASUKASTOIMINTA KOHTEISSA... 5-9 3. ASUKASTOIMIKUNTIEN NEUVOTTELUKUNTA...

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Luonnos (10)

KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Luonnos (10) KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Luonnos 28.3.2017 1 (10) 2 (10) punainen = poistettava, sininen = uusi teksti I LUKU Yleistä 3 Käytännön ohjeet - Käytännön ohjeita valmistellaan

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Heka Koillinen Oy Malmin vuokrantasausalue Malmin vuokralaistoimikunta

Heka Koillinen Oy Malmin vuokrantasausalue Malmin vuokralaistoimikunta Sivu 1 Heka Koillinen Oy Malmin vuokrantasausalue Malmin vuokralaistoimikunta Hekan antamasta esityksestä koskien Vuokralaisdemokratia sääntöä Talotoimikunnan toiminta-aika on kaksi vuotta, joten toiminnassa

Lisätiedot

Sääntömääräinen asukkaiden kokous Helsingin kaupungin asunnot Oy Heka-Haagan alue VMY 1305, Pakkalantie tiistaina klo 18.

Sääntömääräinen asukkaiden kokous Helsingin kaupungin asunnot Oy Heka-Haagan alue VMY 1305, Pakkalantie tiistaina klo 18. Sääntömääräinen asukkaiden kokous 2016 VMY 1305, Pakkalantie tiistaina 8.11.2016 klo 18.00 Tervetuloa! 7. Ajankohtaista Hekassa, alueyhtiössä ja omassa vmy:ssä Talotoimikunnan toiminta 2016 Lukituksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

1 ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

1 ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET SISÄLLYS 1 ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET... 1 2 MITEN VOIN VAIKUTTAA?... 2 3 KAIKKI ALKAA ASUKASKOKOUKSESTA... 3 3.1 Asukaskokouksen menettelytavat... 4 3.2 Päätöksenteko asukaskokouksessa... 5 3.3 Asukaskokouksen

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Asunto-osakeyhtiön toimielimet Hallituksen toiminta Kokoontuminen ja päätöksenteko

Lisätiedot

Asukasdemokra+a muu-uvassa maailmassa mitä tapahtuu vuokrataloissa ja asumis- oikeuskohteissa?

Asukasdemokra+a muu-uvassa maailmassa mitä tapahtuu vuokrataloissa ja asumis- oikeuskohteissa? Asukasdemokra+a muu-uvassa maailmassa mitä tapahtuu vuokrataloissa ja asumis- oikeuskohteissa? Anu Karjalainen Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 23.9.2017 Yhteishallintoselvitys Ohjausryhmässä mukana YM,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (10) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (10) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2011 1 (10) 858 V Aravakiinteistöyhtiöiden fuusion aiheuttamat muutokset Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratiasääntöön Pöydälle HEL 2011-000473 T 00 00 02 Päätös päätti

Lisätiedot

1 VTS-KODEISTA JA SEN HALLINNOSTA

1 VTS-KODEISTA JA SEN HALLINNOSTA 15.8.2018 SISÄLLYS 1 VTS-KODEISTA JA SEN HALLINNOSTA... 1 2 ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET... 2 3 MITEN VOIN VAIKUTTAA?... 3 4 KAIKKI ALKAA ASUKASKOKOUKSESTA... 4 4.1 Asukaskokouksen menettelytavat... 5

Lisätiedot

Asukasdemokratia tavaksi taloon

Asukasdemokratia tavaksi taloon Asukasdemokratia tavaksi taloon ASUMINEN Opas asukkaille Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Kannen kuva: Kuvakori Oy Taitto: Viestintätoimisto Luova Ratkaisu Oy ISSN 1238-7312 Esipuhe 2. painokseen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki

Lisätiedot

Puheenjohtajat ja sihteerit Puistotorni

Puheenjohtajat ja sihteerit Puistotorni Puheenjohtajat ja sihteerit 4.12.2017 Puistotorni 1 4.12.2017 puheenjohtajat ja sihteerit yhdessä Asukastoiminnan animaatiovideot Asukastoiminta hyödyllistä vapaaehtoistyötä Naapurisopu Asukastoimikuntien

Lisätiedot

Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut. Asianajaja VT Erkki Pusa

Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut. Asianajaja VT Erkki Pusa Taloyhtiön puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät sekä vastuut Asianajaja VT Erkki Pusa Hallituksen tehtävät Yhtiön hallinnon ja toiminnan asianmukainen järjestäminen kirjanpidon ja varainhoidon valvonta

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI

ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI ASUKASYHTEISTOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Asukasdemokratia... 3 Asukastoiminnan organisaatio... 4 2. Asukastoiminta kohteissa... 8 3. Asukastoimikuntien neuvottelukunta... 11 4. Korjausbudjetti ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA / kello - (viikonpäivä, päivämäärä ja kokouksen alku- ja loppuaika) Paikka. avasi asukaskokouksen kello.

PÖYTÄKIRJA / kello - (viikonpäivä, päivämäärä ja kokouksen alku- ja loppuaika) Paikka. avasi asukaskokouksen kello. 1 /20..20 (pöytäkirjan kirjoituspäivä) :N ASUKKAIDEN KOKOUS (kohteen nimi) Aika Paikka.. 20 kello - (viikonpäivä, päivämäärä ja kokouksen alku- ja loppuaika) (tarkka paikka katuosoitteineen) 1. Kokouksen

Lisätiedot

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa 8.00 Lähtö keskustorilta 8.45 Aamupala 9.15 Seminaarin avaus 9.25 Katsaus VTS:n asukastoimintaan 10.00 Uudet tavat viestiä ja pitää yhteyttä Timo Albert Hintsa, tutkija, VTT Verkkomedia 12.00 Musiikkia,

Lisätiedot

Nuorisoneuvoston toimintaohje

Nuorisoneuvoston toimintaohje 1 (5) Nuorisoneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Nuorisoneuvoston tarkoitus... 3 2 Nuorisoneuvoston kokoonpano... 3 3 Nuorisoneuvoston tehtävät... 3 4 Nuorisoneuvoston toimikausi ja ikäraja...virhe.

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

VAV asukkaiden koulutustilaisuus

VAV asukkaiden koulutustilaisuus VAV asukkaiden koulutustilaisuus 1 Vuokralaiset VKL ry Kaikille avoin kansalaisjärjestö Toimii vuokralaisten yhdyssiteenä koko maassa Neuvonta 0600 9 1515 (1,69 eur/min) arkisin 9.30 13.00 Jäsenpalvelut

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot