Tekninen lautakunta 6 14.01.2016 Maa-aineksen ottamisluvan myöntäminen Kytölän Tuulipuisto Ky:lle Teknltk 14.01.2016 6 Maa-aineslupahakemus on toimitettu Alavieskan kunnan tekniselle lautakunnalle 17.8.2015. Maa-aineslain 555/81 mukainen päätös kos kee Alavieskan kunnan Taluskylässä sijaitsevaa määrä alaa tilasta Peltola RN:o 9-408-2-118. Alavieskan kunnan tekninen lautakunta on kokouksessaan 26.3.2015 määrännyt jälkikäteen maa-aineksen ottajan hakemaan maa-aineksen ottamisluvan ko. paikkaan, koska alueelta otettuun kalliokiviainekseen ei ole haettu lupaa. Hakija Kytölän Tuulipuisto Ky c/o Taalerintehdas Oy, Kluuvikatu 3, 00100 Helsinki. Tilan omistaja Heikki Myllykangas (valtakirjalla Eeva ja Esko Myllykankaan puolesta) on vuokrannut määräalan Kytölän Tuulipuisto Ky:lle. Toiminta Määräalan pinta-ala on n. 6100 m 2, josta varsinaista ottamisaluetta 5000 m 2. Kalliokiviaineksen ottamisalue on tuulivoimapuistoon menevän Markun metsätien vieressä. Alueesta on käytetty nimitystä tuulipuiston esikasausalue. Kalliokiviainesta on lisäksi otettu varsinaiselta tiealueelta, jotta tien tasausviiva saadaan pitkiä kuljetuksia edellyttävälle tasolle. Tie ja esikasausalue ovat samassa tasossa. Maan pinnan korkeus ennen ottamistoiminnan aloittamista on ollut korkeimmillaan suunnitelman mukaan tasossa 45.20. Valmis maisemoitu ottamisalue on tasossa 40.50. Luiskat on alueelta saadulla kaivumailla tasattu kaltevuuteen n 2:1. Otetun kallioaineksen määrä luiskat huomioiden on ollut hakemuksen mukaan 15000 m 3. Ottamisaika on yksi vuosi. Ottamisalue ja sen ympäristö Ottamisalue sijaitsee Alavieskan Taluskylässä Markun metsätien varressa. Lähin asuinraken nus si jaitsee Tolosperällä n. 0,4 km:n päässä otto alueesta. Alueen ym pä ristö on kallioista metsämaata ja peltoa. Alue ei sijaitse pohjavesialueel la. Lähialueelle on laadittu tuulivoimaosayleiskaava, jonne kaikki ottamisalueen kiviaines käytetään. Toiminnan kuvaus Toimintakokonaisuuteen kuuluu kalliokiviaineksen louhinta, murskaus, varastointi ja kuljetus.
Louhittava kiviaines murskattiin erilaisiksi kivilajikkeiksi ja käytettiin alueen maarakentamiseen. Häiriintyvät kohteet Lähin asutus on 0,4 km:n päässä ottamisalueesta. Jälkihoito Alueen ympärillä on metsää ja peltoalueita. Markun metsätie sijaitsee ottamisalueella. Kaivualueesta tiealue mukaan lukien on muo dostunut noin 0,6 ha:n suuruinen tasanne. Ottamisalueen reunat on loivennettu ja luiskattu alueen pintamailla kaltevuuteen 2:1. Toiminnan lopettamisen ja tuulivoimaloiden kasauksen jälkeen alue on siistitty rakennusmateriaaleista. Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointia ei ole suoritettu. Hakemuksen käsittely Tekninen lautakunta on tiedottanut hakemuksen vireillepanosta kuuluttamalla lupahakemuksesta kunnan virallisella ilmoitustaululla 3.9. 8.10.2015 välisen ajan. Rajanaapureille on ilmoitettu erillisellä kirjeellä hankkeen vireille tulosta. Lisäksi hakemuksesta on il moi tettu Alavieska-lehdessä ja kunnan internet-sivuilla. Muistutukset ja mielipiteet Hankkeesta on jätetty yksi 10 allekirjoittajaa käsittävä muistutus. Matti Vähäjylkkä ym. ovat jättäneet 9-kohtaisen muistutuksen, jossa he kiinnittävät huomiota seuraaviin seikkoihin: 1 Luvan hakemisen ajankohta Lupaa haetaan jo otetun maa-aineksen ottamiseen. Mielestämme asiassa edetään väärässä järjestyksessä. 2 Tien sulkeminen Alueen urakoitsija on asettanut portit Markun metsätielle estäen liikkumisen alueella. Porteista ei ole kuultu tai tiedotettu muita tieosakkaita. Portit ja lukot eivät toimi tavalla, että niitä olisi helppo käyttää. Lisäksi urakoitsija ei ole pyynnöstä huolimatta ilmoittanut, mikäli tienkäyttö on kokonaan estynyt tai ainakin vaikeutunut. Mielestämme tässä rikotaan yksityistielakia. 3 Tiealueen käyttö Urakoitsija käyttää jo olemassa olevaa tiealuetta varasto- ja rakennusalueena. Tämä estää tien käytön. Esim. 1.10.2015 Markun metsätien Kytölän haara oli suljettu tuulimyllyn osilla ja nosturilla. Paikkaa ei voinut ohittaa ajoneuvoilla turvallisesti. 4 Tienkäyttäjien tietojen kerääminen Urakoitsijan toimesta ei-viranomainen eli vartiointiliike kerää
tienkäyttäjien nimi- ja ajoneuvojen rekisteritietoja sekä kyselee tienkäyttäjien kulkemisen aihetta. Kerätäänkö tietoja rekisteriin? Rikotaanko tässä Henkilötietolakia? 5 Rajaojan tukkiminen Kiinteistön 4-23 ja Markun metsätien välinen rajaoja on tukittu ilman naapurikiinteistön lupaa. Ojan tukkiminen haittaa metsäalueen kuivumista. Tässä rikotaan mielestämme selvästi MRL 165. 6 Yksityisen maa-alueen luvaton rakentaminen Kiinteistön 1-16 rajalle on rakennettu tienlevike. Mielestämme tämä alue on tiealueen ulkopuolella. Asiasta on keskusteltu urakoitsijoiden kanssa 21.8.2015 ja he lupasivat selvittää asian. Ko. selvityksestä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään. Kyseessä on vahingonteko. Asiasta tullaan tekemään tutkintapyyntö viranomaiselle. 7 Puuston turmeleminen Kallion louhiminen on vioittanut naapurikiinteistöjen puustoa (Laki eräistä naapuruussuhteista 13 ja 17 :t sekä MRL). 8 Louhimisen yhteydessä louhoslohkareiden leviäminen Kallion louhimisen yhteydessä on lentänyt roiskekiviä naapurikiinteistöjen alueelle. Teräväsärmäiset kivet puhkovat maatalousajoneuvojen renkaat (Laki eräistä naapuruussuhteista 13 ja 17 :t sekä MRL). 9 Meluhaitta Luvaton louhiminen on aiheuttanut meluhaittaa alueen lähiasukkaille (ymp.laki, laki eräistä naapuruussuhteista ja MRL). Hakijan kuuleminen ja vastine Hakija on jättänyt 2.11.2015 päivätyllä kirjeellään vastineensa esitettyyn muistutukseen. Vastine liitteenä. Yhdyskuntainsinööri: Alavieskan kunnan tekninen lautakunta päättää myöntää jälkikäteen Kytölän Tuulipuisto Ky:lle maa-ainesten ottamisluvan määräalalle tilasta Peltola RN:o 9-408-2-118 Alavieskan kunnan Taluskylässä. Lu van myön tä mi sel le ei ole MAL (555/1981) 3 :ssä mainittuja esteitä. 1. Tämä lupa maa-ainesten ottamiseen on kertaluonteinen, eikä tämän luvan puitteissa saa tehdä muuta ottamistoimintaa kuin jo tehty työ haetulla ottamisalueella. 2. Maa-aineksen ottamisalueella on pidettävä erillinen katselmus, jossa käydään läpi alueella suoritetut maisemointitoimenpiteet. Katselmuksesta laaditaan pöytäkirja, jonka luvanhakija ja luvanmyöntäjä allekirjoittavat. 3. Otetun aineksen määrästä on pidettävä kirjaa ja kirjanpito on esitettävä kunnan ympäristöviranomaiselle. Muistutuksen kohtien 7 ja 8 asiat luvanhakija on vastineessaan luvannut hoitaa kuntoon ja korvata syntyneet vahingot. Mikäli
osapuolten kesken ei päästä yhteisymmärrykseen vahingon määrästä, ulkopuolinen puolueeton arvioija suorittaa vahinkojen arvioinnin. Muistutuskirjelmän kohdat 2 6 kohdentuvat seikkoihin, joihin tässä maa-aineslupapäätöksessä ei voida ottaa kantaa. Lupamääräysten perustelut Maa-aineslain 11 määrittelee lupamääräyksissä huomioon otettavat asiat, joita luvan hakijan tulee noudattaa hankkeesta aiheutu vien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi. Ottolupa voidaan myöntää 10 vuodeksi maa-aineslain 10 :n mukaisesti. Tässä tapauksessa, koska maa-ainesotto on jo tapahtunut, ottamistoiminta on rajoitettu otettuun kiviainesmäärään. Oikeusohjeet Maa-aineslaki 1, 3-7, 10-13, 16, 19-21, 23a :t VnA Maa-ainesten ottamisesta 1-4, 6-9 :t Asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 6 kohta 2b Päätöksestä tiedottaminen Päätös lähetetään hakijalle ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Päätöksestä kuulutetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla. Muutoksen hakeminen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeu teen. Muutoksenhakuohje liitteenä. Vakuus Tekninen lautakunta päättää, että hakijan on annettava 5 000 :n vakuus. Vakuuden on oltava voimassa 12 kk tämän luvan julkipanon jäl keen. Lupamaksu 430,00 Päätös: Lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Antopäivämäärä on 18.1.2016.