KESTÄVÄ RAKENTAMINEN

KESTÄVÄ RAKENTAMINEN Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy 2013

SISÄLTÖ Kestävän rakentamisen käsite 1 Kestävän rakentamisen standardit 3 Rakennuksen kestävyyden arviointi ISO 21929-1 mukaisesti 6 Rakennusten elinkaarimittarit 10 Rakennusten ympäristöluokitukset 11 Johtopäätöksiä: kestävyyden arviointi käytännössä 13 Lähteet 14 Kestävää rakentamista koskevia standardeja 15 Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy on laatinut tämän esitteen Helsingin kaupungin Rakennusviraston Arkkitehtuuriosaston toimeksiannosta vuonna 2013. Virallisten käännösten puuttuessa tekijä on kääntänyt osan kestävään rakentamiseen liittyvistä käsitteistä ja määritelmistä tätä esitettä varten ISO- ja EN-standardien alkuperäisteksteistä. Käännöksissä saattaa siten olla virheitä tai epätäsmällisyyksiä. Väärinkäsitysten välttämiseksi alkuperäinen, englanninkielinen termi tai teksti sekä lähdeviite mainitaan käännöksen yhteydessä. Esitettä kirjoitettaessa käsiteltävän aihepiirin keskeiset standardit ovat verrattain uusia ja osa aihetta käsittelevistä EN-standardeista on yhä keskeneräisiä. Standardien kuvaamien tarkastelutapojen vakiintuessa ja käännösten myötä tätä esitettä on tarpeellista päivittää ja täsmentää. Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy 2013.

KESTÄVÄN RAKENTAMISEN KÄSITE Kestävä rakentaminen on laaja ja vaikeasti hahmotettava käsite, jonka sisältöön liittyy paljon epämääräisyyttä ja väärinkäsityksiä. Kansainvälisen standardointityön myötä tilanne on kuitenkin muuttumassa: uudet standardit kuvaavat kestävän rakentamisen keskeisimmät osatekijät ja niiden arviointitavat täsmällisesti ja yksiselitteisesti. Standardointityön tavoitteena on yhteinen terminologia, jäsentely ja menettelytavat kestävän rakentamisen arviointiin. Kestävällä rakentamisella tarkoitetaan kestävän kehityksen mukaista rakentamista. Rakennusten ja muiden rakennustyön tulosten kestävä kehitys johtaa tavoitellun toimivuuden saavuttamiseen mahdollisimman pienin haitallisin ympäristövaikutuksin, edistäen taloudellisia ja sosiaalisia (ja kulttuurisia) parannuksia paikallisella, alueellisella ja maailmanlaajuisella tasolla. Sustainable development of buildings and other construction works brings about the required performance and functionality with minimum adverse environmental impact, while encouraging improvements in economic and social (and cultural) aspects at local, regional and global levels. 1 Kestävä rakentaminen ei siis merkitse samaa kuin ekotehokas tai energiatehokas rakentaminen. Ekotehokkuutta tarkasteltaessa rakennuksen tuottama hyöty ja elinympäristön laatu suhteutetaan aiheutettuihin ympäristökuormiin. Energiatehokkuutta arvioitaessa rakentamisen tulosta tarkastellaan suhteessa energiankulutukseen. Tyypillisesti energiatehokkuudella viitataan suppeammin laskennalliseen energiankulutukseen rakennuksen pinta-alayksikköä kohti. Suomen rakentamismääräyskokoelman mukaisessa tarkastelussa energiatehokkuuteen sisällytetään myös käytettävän energian laatu. Kuva 1. Rakennetun omaisuuden tila 2011 raportin näkemys käsitteiden kestävä rakentaminen, ekotehokkuus ja energiatehokkuus sisällöstä ja keskinäisestä suhteesta. 2 1 ISO 15392, 7. Suomentanut Kimmo Lylykangas. 2 Rakennetun omaisuuden tila 2011, 14. Uudelleen piirtänyt Kimmo Lylykangas. 1

Kestävän kehityksen käsitteen teki tunnetuksi Yhdistyneiden kansakuntien (YK) ympäristön ja kehityksen maailmankomissio vuonna 1987. Kestävä on käännös englanninkielisestä termistä sustainable, jolle on vaikea osoittaa parempaa vastinetta suomen kielessä. Kestävä saattaa aluksi johtaa ajatukset sanan konkreettiseen merkitykseen, jonka synonyymejä ovat särkymätön tai luja. Kestävän kehityksen (ja kestävän rakentamisen) yhteydessä viitataan kuitenkin sanan abstraktimpaan merkitykseen, jonka sisältö avautuu parhaiten sen vastakohdan kautta. Kestämätön tilanne tai kestämätön kehitys tarkoittaa yleensä tilannetta, joka ei voi jatkua tai jota ei voida hyväksyä. Sen vastakohtana kestävä merkitsee sustainablesanan lailla terveelle perustalle rakennettua tai ylläpidettävissä olevaa. Kestävä kehitys on siis jatkuvuutta turvaavaa ja mahdollisuuksien ylläpitämiseen tähtäävää kehitystä. Kestävä rakentaminen on rakentamista, jota voidaan jatkaa ja ylläpitää meille tärkeiden arvojen vaarantumatta pitemmälläkään aikavälillä. Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken väestön tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. YK:n ympäristön ja kehityksen maailmankomissio: Yhteinen tulevaisuutemme, 1987. Kestävä kehitys on jatkuvaa, ohjattua yhteiskunnallista muutosta eri aluetasoilla, jonka pääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Suomen kestävän kehityksen toimikunta 1994. Kestävään kehitykseen ja kestävään rakentamiseen kuuluu taloudellinen, sosiaalinen (ja kulttuurinen) sekä ympäristöön liittyvä ulottuvuus. Englanninkielinen termi sustainability ei käänny suomeksi luontevasti: sustainability käännetään usein kestäväksi kehitykseksi. Kestävyydellä (sustainability) tarkoitetaan kuitenkin laajasti ymmärrettynä kestävän kehityksen tavoitetta 3 toisin sanoen tilaa, jossa ihmiskunta elää maapallon kantokyvyn puitteissa 4 tai ihmisten toiminta suojelee suojelee maapallon ekosysteemin toimintaa kokonaisuudessaan 5. Kestävän rakentamisen eurooppalaisissa standardeissa sustainability viittaa suppeammin niihin ominaisuuksiin, joiden yhteisvaikutuksesta rakennusta voidaan pitää kestävän kehityksen mukaisena. Standardin EN 15643-2 mukaan kestävyys on tässä yhteydessä ylläpidettävyyttä nykyisille ja tuleville sukupolville 6. Pohjoismailla on ollut merkittävä panos kestävän kehityksen käsitteistön kehittämisessa ja käyttöönotossa. YK:n ensimmäinen ympäristökonferenssi järjestettiin vuonna 1972 Tukholmassa. Kestävän kehityksen käsitteen vakiinnutti YK:n ympäristön ja kehityksen maailmankomissio, jota kutsutaan usein Brundtlandin komissioksi sen puheenjohtajan, Norjan ensimmäisen naispääministerin, Gro Harlem Brundtlandin, mukaan. Vuonna 1993 perustettu Suomen kestävän kehityksen toimikunta oli ensimmäisiä maailmassa. Suomalaiset ovat vaikuttaneet näkymättömissä mutta merkittävästi myös kestävän rakentamisen käsitteistön täsmentymiseen. Kestävän rakentamisen indikaattoreita koskevan ISO 21929-1 -standardin laatineen teknisen komitean puheenjohtajana toimi VTT:n johtava tutkija, TkT Tarja Häkkinen. Kestävän rakentamisen eurooppalaisen standardiperheen valmistelukomitean CEN/TC 350 puheenjohtajana toimi RTT:n erityisasiantuntija, DI Ari Ilomäki. 3 ISO 15392: 2008, 5. Kohta 3.20, termin sustainability määritelmä. 4 YK:n ympäristön ja kehityksen maailmankomissio. 5 ISO 15392:2008, 5. 6 EN 15643-2 kohta 3.67: ability of a system to be maintained for the present and future generations. 2

KESTÄVÄN RAKENTAMISEN STANDARDIT Kestävän rakentamisen kansainvälinen standardointityö luo edellytyksiä sille, että toimijat ymmärtävät tämän rakennusalalle keskeisen tavoitteen samalla tavoin eri puolilla maailmaa. Standardointityön myötä kestävän rakentamisen käsite on muuttumassa abstraktista ja epämääräisestä yleiskäsitteestä täsmällisesti määritellyksi viitekehykseksi, joka käsittää erilaisia näkökulmia. Näkökulmien toteutumista arvioidaan mitattavien tai laadullisten indikaattorien avulla, mutta ne eivät ole keskenään yhteismitallisia. Standardeilla toteutetaan harmonisointia, joka vähentää esteitä valtioiden rajat ylittävässä toiminnassa. Standardoinnin tavoitteena ei ole kokonaan uusien määritelmien esittäminen. Niiden laatiminen perustuu monikansallisen asiantuntijatyöryhmän valmistelutyöhön ja laajapohjaiseen, kansainväliseen konsensukseen standardin sisällöstä. Standardit esittävät siis määritelmiä, jäsentelyjä ja menettelytapoja, joista vallitsee laaja yksimielisyys asiantuntijoiden kesken. Kestävän rakentamisen sisältöä on määritelty sekä kansainvälisissä ISO-standardeissa että eurooppalaisissa CEN-organisaation standardeissa. Kestävää rakentamista koskevat standardit ovat kaikki verrattain uusia, ja esimerkiksi rakennusten sosiaalisen kestävyyden arviointia käsittelevä EN-standardi on tätä esitettä kirjoitettaessa vielä luonnos. Kestävän rakentamisen ISO-standardit ja eurooppalaiset standardit ovat sisällöltään samansuuntaisia, eikä olennaisia ristiriitoja standardien välillä ole havaittavissa. ISO-standardien kuvaamien menettelytapojen on oltava sovellettavissa ympäri maailman, myös kehittyvissä maissa. Tämän vuoksi ISO-standardeissa korostetaan mm. köyhyyden poistamista. Kestävän rakentamisen ISO-standardien perusteella on verrattain helposti hahmotettavissa kokonaiskuva siitä, miten standardeissa lähestytään kestävän kehityksen mukaista rakentamista, ja mitä näkökulmia kestävyyden arviontiin tulisi sisällyttää. Eurooppalainen CEN/TC 350 Sustainability of Construction Works - standardikokonaisuus keskittyy yhdenmukaistamaan ja ohjeistamaan rakennuksen kestävyyden arviointimenettelyt. Vastaavanlaista, yksityiskohtaista ohjeistusta ei löydy ISO-standardeista. Kokonaiskuva rakennuksen kestävyydestä ja sen arvioinnista ei kuitenkaan hahmotu eurooppalaisista standardeista aivan yhtä hyvin kuin ISO-standardeista, sillä ympäristövaikutusten, sosiaalisten vaikutusten ja taloudellisten vaikutusten arviointi kuvataan eri standardeissa. ISO-STANDARDIT JA KESTÄVÄ RAKENTAMINEN ISO-standardien mukainen rakennuksen kestävyyden määrittely perustuu ns. top down lähestymistapaan. ISO 21929-1 7 kuvaa aluksi ne kestävän kehityksen asiakokonaisuudet ( areas of protection ), joihin rakentamisella voidaan olennaisesti vaikuttaa. Niitä ovat luonnonympäristön tila, rakennetun ympäristön taloudellinen ja kulttuurinen arvo, ihmisten terveys ja viihtyvyys sekä tasa-arvoiset mahdollisuudet käyttää rakennettua ympäristöä. Tämän perusteella standardi määrittelee 14 kestävän rakentamisen keskeisintä näkökulmaa ( aspect ) edellä kuvattuihin asiakokonaisuuksiin. Standardin mukaan rakentamisen kestävyyden arvioinnin tulisi aina käsittää vähintään nämä 14 näkökulmaa. Lisäksi standardi kuvaa ns. ydinindikaattorit ( core indicators ), joiden avulla keskeisimpien osatekijöiden toteutumista rakennuksessa voidaan arvioida tai mitata. ISO-standardin mukainen arviointi johtaa kokonaisvaltaiseen tarkasteluun, jossa kestävyyden eri näkökulmat tulevat huomioiduksi. Standardi ei kuitenkaan määrittele painoarvoja näkökulmille tai indikaattoreille. Eri näkökulmien tärkeys vaihtelee eri tilanteissa. 7 ISO 21929-1. Sustainability in building construction Sustainability indicators Part 1: Framework for the development of indicators and a core set of indicators for buildings. 3

ISO 21929-1:n mukaan kestävän rakentamisen keskeiset näkökulmat ja niiden indikaattorit ovat: 8 NÄKÖKULMA Aspect PÄÄSTÖT (EMISSIOT) Emissions to air UUSIUTUMATTOMIEN LUONNONVAROJEN KÄYTTÖ Use of non-renewable resources PUHTAAN VEDEN KULUTUS Fresh water consumption JÄTTEEN MUODOSTUMINEN Waste generation MAANKÄYTÖN MUUTOS Change of land use PALVELUJEN SAAVUTETTAVUUS Access to services ESTEETTÖMYYS Accessibility SISÄOLOSUHTEET JA SISÄILMAN LAATU Indoor conditions and air quality MUUNTOJOUSTAVUUS Adaptability KUSTANNUKSET Costs YLLÄPIDETTÄVYYS Maintainability TURVALLISUUS Safety KÄYTETTÄVYYS Serviceability ESTEETTINEN LAATU Aesthetic quality YDININDIKAATTORIT Core Indicators vaikutus ilmastonmuutokseen (kasvihuonekaasupäästöt) ja vaikutus otsonikatoon uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen määrä eriteltynä lajeittain puhtaan veden kulutuksen määrä jätteen muodostumisen määrä jakeittain rakentamisen aiheuttama muutos maankäytössä; arvioidaan erikseen määriteltävien kriteerien perusteella palvelujen saavutettavuus palveluittain; arvioidaan erikseen määriteltävien kriteerien perusteella rakennuksen ja rakennuspaikan estettömyys; arvioidaan erikseen määriteltävien kriteerien perusteella useammasta indikaattorista muodostuva kokonaisuus, joka osoittaa mitattavien parametrien avulla ilman laatua ja sisäolosuhteiden osatekijöitä joustavuus, muunneltavuus (toiseen käyttötarkoitukseen) ja sopeutumiskyky ilmastonmuutokseen; arvioidaan erikseen määriteltävien kriteerien perusteella elinkaarikustannukset ylläpidettävyys/huollettavuus suhteessa käyttöikäarvioon; arvioidaan erikseen määriteltävien kriteerien perusteella tai asiantuntija-arvioinnin avulla arvioidaan turvallisuuden osatekijöitä suhteessa simulaatiotuloksiin tai turvallisuutta koskevien rakentamismääräysten toteutumisen avulla käytettävyyttä arvioidaan erikseen yksilöitävien kriteerien perusteella tai käytönaikaisessa arvioinnissa (post-occupancy evaluation) esteettistä laatua arvioidaan suhteessa alueellisten määräysten/vaatimusten toteutumiseen tai osallisten arviointimenettelyn avulla 8 Käännökset perustuvat pääosin julkaisuun: Vares, Sirje; Häkkinen, Tarja & Shemeikka, Jari: Kestävän rakentamisen tavoitteet ja niiden toteutuminen. Espoon Suurpellon päiväkodin arvio. VTT Tiedotteita 2573. Espoo 2011. 4

EN-STANDARDIT JA KESTÄVÄ RAKENTAMINEN CEN/TC 350 standardikokonaisuus luo Eurooppaan yhtenäiset kestävän rakentamisen arviointisäännöt. EN-standardien mukaan rakennuksen kestävyyden arviointi perustuu määrällisesti mitattaviin indikaattoreihin ja rakennuksen elinkaaritarkasteluun, joka käsittää seuraavat vaiheet 9 : Tuotevaihe tuotteiden koko valmistusketju Product stage Rakentamisvaihe kuljetukset työmaalle ja työmaatoiminnot Construction Process stage Käyttövaihe Use stage käyttö, kunnossapito, korjaus, osien vaihto, laajamittaiset korjaukset, energian käyttö, veden käyttö Purkuvaihe End of life stage purkaminen, purkuvaiheen kuljetukset, purkujätteen käsittely, purkujätteen loppusijoitus Kestävyyden arviointiin sisällytetään lisäksi elinkaaren ulkopuoliset vaikutukset käsittävä kategoria. EN-standardien keskeisen periaatteen mukaan vain toiminnallisesti toisiaan vastaavien rakennusten arviointitulosta voidaan verrata keskenään. Rakennustuotteita koskevan ympäristötiedon ensisijainen tietolähde on standardin EN 15804 mukainen ympäristöseloste. Suomalaisten rakennustuotteiden RT- Ympäristöselosteita on laadittu jo vuodesta 1998 lähtien, mutta ne eivät ole EN-standardin mukaisia. 10 EN 15643-2 esittää rakentamisen ympäristövaikutusten arviointiin jopa 24 erilaista indikaattoria. Suomessa on jo käyttöönotettu yksi keskeisimmistä: Rakennusten elinkaarimittareihin 11 sisältyvä rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälki vastaa EN-standardin ympäristöindikaattoria Global Warming Potential, jonka suomenkielinen vastine on vaikutus ilmastonmuutokseen tai hiilijalanjälki. EN-standardissa taloudellisten indikaattorien pääluokat ovat elinkaarikustannukset sekä elinkaaren aikainen taloudellinen arvo. Sosiaalisen näkökulman indikaattorien pääluokat ovat: esteettömyys terveellisyys ja viihtyisyys turvallisuus muunneltavuus vaikutukset naapurustoon materiaalien ja palveluiden hankinta asukkaiden ja naapureiden kuuleminen. 9 Käännökset: GBC Finland Rakennusten elinkaarimittarit (2013) sekä Ilomäki Ari: Kestävän rakentamisen standardit EU:ssa ja niiden merkitys Suomessa. Luentoaineisto 25.1.2013. 10 GBC Finland Rakennusten elinkaarimittarit (2013), 55. 11 GBC Finland Rakennusten elinkaarimittarit (2013). 5

RAKENNUKSEN KESTÄVYYDEN ARVIOINTI ISO 21929-1 MUKAISESTI ISO-standardin esittämää lähestymistapaa ja sen määrittelemiä ydinindikaattoreita on sovellettu Suomessa käytäntöön Espoon Suurpellon päiväkodin rakennushankkeessa. VTT:n tutkijat arvioivat standardin ISO 21929-1 12 jäsentelyn mukaisesti päiväkodin hankesuunnitelmaa 13, johon sisältyy arkkitehtisuunnittelijoiden laatima esisuunnitelma. Raportti siis ei arvioi kestävän rakentamisen osatekijöiden toteutumista varsinaisessa rakennussuunnittelussa, rakentamisessa tai käytön aikana. Raportissa ei aseteta painoarvoja kestävyyden näkökulmille. VTT:n arviointiraportissa standardin lähestymistapaa sekä indikaattoreita on mitä todennäköisimmin tulkittu ja sovellettu käytäntöön standardin tarkoittamalla tavalla, sillä yksi raportin kirjoittajista on standardin ISO 21929-1 laatineen työryhmän puheenjohtaja. Arviointiin perustuvat johtopäätökset ovat varovaisia. Tutkijoiden mukaan kestävän rakentamisen tavoitteet on huomioitu hyvin päiväkotihankkeen tavoitteenasetannassa. Energiatehokkuustavoitetta (passiivitalo ja n. 10 m²:n aurinkosähköjärjestelmä) pidettiin arvioinnissa kunnianhimoisena. Raportti osoittaa, että arvioinnin vaikutus suunnitelmiin, rakentamisprosessiin tai käytäntöihin riippuu asetettavista mitta-asteikoista. Mikäli rakentamismääräysten vaatimaa tasoa pidetään kestävän kehityksen mukaisena, riittävänä tavoitetasona, arviointi ei generoi muutosta kohti kestävyyttä (sustainability). Kuva 2. Suurpellon päiväkoti, havainnekuva suunnittelukilpailun voittaneesta ehdotuksesta. Auer & Sandås arkkitehdit Oy. 12 Arviointiraporttia laadittaessa ISO 21929 standardiehdotus. 13 Suurpellon lastentalo, hanke 3673. Hankesuunnitelma 23.09.09. Espooon kaupunki, Tilakeskus, Talonsuunnittelu, Arja Lukin. 6

Seuraavassa kuvataan, miten VTT:n raportissa suomennetaan ja konkretisoidaan ISO 21929-1 standardin asettamia kestävyyden indikaattoreita Suurpellon päiväkodin hankesuunnitelman arvioinnissa: PÄÄSTÖT (EMISSIOT) Päästöjä arvioidaan ISO-standardin mukaisessa tarkastelussa kahdella indikaattorilla, jotka ovat kasvihuonekaasupäästöt ja otsonikatoa aiheuttavat päästöt. Suurpellon päiväkodin arviointiraportissa arvioidaan rakennuksen elinkaaren kasvihuonekaasupäästöt. Otsonikatoa aiheuttavien päästöjen jättämistä arvioinnin ulkopuolelle perustellaan sillä, että Suomi on sitoutunut otsonikatoa aiheuttavien aineiden käyttöä rajoittaviin sopimuksiin. Arviointiraportissa rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälki on laskettu hyvin yksityiskohtaisesti, vaikka käytettävissä on ollut vasta voittaneeseen kilpailuehdotukseen perustuva esisuunnitelma. Laskelmissa verrataan maalämpöön ja kaukolämpöön perustuvien ratkaisujen CO 2 -ekv-päästöjä. 14 Raportin painotukset ilmentävät hyvin sitä, että kestävää rakentamista lähestytään lähes poikkeuksetta ilmastonmuutoksen ja energiaratkaisujen näkökulmaa painottaen. UUSIUTUMATTOMIEN LUONNOVAROJEN KÄYTTÖ Standardin mukaan arvioitavia luonnonvaroja (resursseja) olisivat uusiutumattomat materiaali- ja energiavirrat. Raportissa todetaan, että Suurpellon päiväkodin hankesuunnitelma ei esitä erillistä tavoitetta uusiutumattomien materiaaliresurssien käytölle. 15 Arviointitapaa ei siten avata enempää tässä yhteydessä. PUHTAAN VEDEN KULUTUS ISO-standardissa asetetun indikaattorin tarkoituksena on arvioida sellaista makean veden käyttöä, jolla on vaikutusta makean veden varantoihin ja niiden loppumiseen. 16 Raportin arvioinnissa käyttöveden lämmityksen energiankulutus sisällytettiin edellä kuvattuun kasvihuonekaasupäästöjen tarkasteluun. Vedenkulutuksen tavoitetaso arvioitiin tavanomaiseksi. JÄTTEEN MUODOSTUMINEN Raportin mukaan ISO-standardin jäteindikaattorilla arvioidaan kaiken sellaisen jätteen määrää, joka syntyy rakentamisen, käytön ja purkamisen aikana, ja jota ei uudelleenkäytetä tai kierrätetä. Jätteen muodostuminen vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöihin, muihin haitallisiin päästöihin sekä suoraan ja välillisesti luonnovarojen käyttöön. 17 MAANKÄYTÖN MUUTOS Indikaattori osoittaa aikaisemmin käyttöönottamattoman maan käyttöä rakentamisessa. Hyvä tulos saadaan täydennysrakentamisella sekä ns. brownfield alueiden uudisrakentamisella eli jo aiemmin 14 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 24 36. 15 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 24 25. 16 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 36. 17 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 37. 7

rakennetuille alueille uudisrakennettaessa. Maankäytön indikaattoriin voidaan käytännössä vaikuttaa huomattavasti enemmän asemakaavoituksessa kuin rakennussuunnittelussa. PALVELUJEN SAAVUTETTAVUUS ISO 21929-1:n mukaan palvelujen saavutettavuuteen sisällytetään julkinen liikenne yksilölliset kulkumuodot peruspalvelut viheralueet. Palvelujen saavutettavuus määräytyy käytännössä kokonaan rakennuksen sijainnin mukaan. Kun rakennuspaikka on valittu, rakennussuunnittelussa ei enää merkittävästi voida vaikuttaa palvelujen saavutettavuuteen. Rakennussuunnittelussa voidaan kuitenkin tehdä esimerkiksi joukkoliikenteen käyttöön ohjaavia ratkaisuja. VTT:n raportin mukaan saavutettavuutta indikoivat esimerkiksi kävelyetäisyys, julkisen liikenteen linjojen määrä ja vuorovälin tiheys, pysäköintimahdollisuudet sekä kevyen liikenteen verkostojen laajuus ja laatu. Peruspalvelujen arvioinnin tulisi kohdistua rakennuksen käyttäjien kannalta relevantteihin palveluihin. 18 ESTEETTÖMYYS Indikaattori arvioi kaikkien relevanttien käyttäjäryhmien mahdollisuutta esteettömään kulkuun tontilla ja rakennuksessa. Esteettömyydellä viitataan yleensä pyörätuolilla liikkuvalle henkilölle soveltuvaan ympäristöön. Laajemmin ymmärrettynä esteettömyyden tavoitteena on turvata mahdollisimman laajasti erilaisten käyttäjäryhmien mahdollisuudet käyttää rakennettua ympäristöä. SISÄOLOSUHTEET JA ILMAN LAATU ISO 21929-1:n mukaan indikaattori arvioi rakennuksen sisäilman laatua sekä termisiä, visuaalisia ja akustisia olosuhteita. 19 Nämä osatekijät vaikuttavat käyttäjien terveyteen, tyytyväisyyteen ja tuottavuuteen. MUUNTOJOUSTAVUUS Muuntojoustavuudella tarkoitetaan rakennuksen monikäyttöisyyttä, muunneltavuutta toiseen käyttötarkoitukseen sekä standardin mukaan myös sopeutumista ilmastonmuutokseen. Muuntojoustavuutta arvioidaan tilasuunnittelun, aukotuksien, teknisten järjestelmien mitoituksen (kapasiteetin) ja talotekniikan toteutuksen pohjalta. Muuntojouston katsotaan vaikuttavan rakennuksen taloudelliseen arvoon ja luonnonvarojen käyttöön. 20 18 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 18 19. 19 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 38. 20 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 40 41. 8

KUSTANNUKSET Standardin mukainen tarkastelu käsittää elinkaarikustannukset ja rakennuksen arvon. Kustannusten näkökulma liittyy taloudelliseen kestävyyteen, mutta kohtuuhintaisella rakentamisella on myös sosiaalinen ulottuvuus. 21 YLLÄPIDETTÄVYYS Ylläpidettävyydellä tarkoitetaan korjattavuutta sekä muita edellytyksiä ylläpitää rakennus toimivana. Ylläpidettävyys vaikuttaa käyttäjien tyytyväisyyteen, rakennuksen taloudelliseen arvoon, rakennuksessa tehtävän työn tuottavuuteen sekä välillisesti luonnonvarojen kulutukseen. 22 TURVALLISUUS ISO 21929-1 standardi tarkoittaa turvallisuudella rakenteellista turvallisuutta poikkeuksellisten sääolosuhteiden kestävyyttä paloturvallisuutta ja käyttöturvallisuutta. 23 KÄYTETTÄVYYS Standardin käytettävyys-indikaattori arvioi rakennuksen soveltuvuutta aiottuun käyttötarkoitukseen erityisesti tilasuunnittelun pohjalta. Rakennuksen toimivuus vaikuttaa käyttäjien tyytyväisyyteen ja työn tuottavuuteen. ESTEETTINEN LAATU Standardi kuvaa tämän laadulliseksi indikaattoriksi, johon vaikuttavat rakennuksen liittyminen ympäristöön ja sopusointuisuus rakennetun ympäristön suhteen uuden rakennuksen vaikutus muun rakennetun ympäristön kulttuuriarvoihin ja kulttuuriperimän säilymiseen esteettinen laatu suhteessa osallisten tarpeisiin. 24 ISO 21929-1:n mukaan joissakin tapauksissa riittää, että rakennus täyttää rakennusmääräysten, rakennusjärjestyksen (local building regulation) ja asemakaavan (urban planning regulation) vaatimukset. Esimerkkeinä muista arviointitavoista standardi mainitsee mm. asiantuntija-arvioinnin ja arkkitehtuurikilpailut. 21 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 41 42. 22 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 42 43. 23 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 39 40. 24 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 22. 9

RAKENNUSTEN ELINKAARIMITTARIT Vuonna 2013 julkaistu ohje GBC Finland Rakennusten elinkaarimittarit (2013) toteuttaa ERA17- toimintaohjelmaa, joka esittää yhtenä toimenpidekokonaisuutena kiinteistöjen ja alueiden ympäristöjohtamisen luokitusjärjestelmien ja työkalujen kehittämistä. Elinkaarimittarit asettavat yhtenäiset pelisäännöt kiinteistö- ja rakennusalan ympäristötehokkuutta koskevan tiedon mittaamiseen ja keräämiseen. Mittarit perustuvat suomalaiseen lainsäädäntöön ja eurooppalaisiin kestävän rakentamisen (CEN/TC 350) standardeihin. 25 Elinkaarimittarit eivät pyri kattamaan kaikkia kestävän rakentamisen näkökulmia. Elinkaarimittarit tukevat päätöksentekoa neljällä eri osa-alueella, jotka ovat: ilmastovaikutukset energiankulutus talous ja käyttäjien hyvinvointi. Mittarit soveltuvat käytettäväksi sekä rakennuksen suunnittelussa että käyttövaiheessa. Elinkaarimittareita on kaikkiaan kahdeksan: Hankevaiheen mittarit E-luku Elinkaaren hiilijalanjälki Elinkaarikustannus Sisäilmaluokka Käyttövaiheen mittarit Energiankulutus Käytön hiilijalanjälki Pohjateho Sisäympäristöön tyytyväiset. Ohjeessa kuvataan hiilijalanjäljen ja elinkaarikustannusten laskentatavat eurooppalaisten standardien mukaisesti ja suomalaiseen rakentamiseen soveltuvin tavoin. Pohjateho mittaa kiinteistön sähkönkulutusta silloin, kun rakennusta ei käytetä. Tämä mittari auttaa tunnistamaan ja poistamaan tarpeetonta kulutusta kiinteistössä. Elinkaarimittarien tulos voidaan esittää hanke- tai käyttövaiheen kiinteistöpassissa. Ohje edistää merkittävällä tavalla laskenta- ja arviointikäytäntöjen yhtenäistämistä ja laskentatulosten vertailukelpoisuutta. Esimerkiksi eri tahojen tekemien hiilijalanjälkilaskelmien tulosten vertailu on aiemmin ollut käytännössä mahdotonta erilaisten laskentakäytäntöjen ja rajausten vuoksi. Ohjeen asemaa vahvistaa se, että se on laadittu riippumattoman tahon (GBC Finland) toimesta, eikä tavoitteena ole ollut luoda maksullista laskentatyökalua tai uutta kaupallista sertifiointikäytäntöä. Ohjeen tuottaneen hankkeen rahoitti Sitra. Mittareita koekäyttävät hankkeissaan vuonna 2013 mm. Tampereen ja Lahden kaupungit, Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskus, Helsingin seurakuntayhtymä, Ympäristöministeriö sekä ARA. 25 GBC Finland Rakennusten elinkaarimittarit (2013). Green Building Council Finland 2013. 10

RAKENNUSTEN YMPÄRISTÖLUOKITUKSET Kansainvälisesti tunnettuja ympäristöluokituksia ovat mm. BREEAM, LEED, DGNB ja CASBEE. Iso- Britanniassa kehitetty BREEAM ja Yhdysvalloissa kehitetty LEED kilpailevat Suomessa asemasta suurten rakennushankkeiden sertifiointimenettelynä. Japanilaista CASBEE-luokitusta ja saksalaista DGNB-luokitusta on täällä tarkasteltu lähinnä tutkijoiden toimesta. Suomessa kehitettyä PromisE-luokitusta on käytetty yli 1000 rakennuksen ympäristötehokkuuden arviointiin 26, mutta sitä ei käytännössä pidetä kansainvälisesti tunnettujen luokitusten haastajana kotimaistenkaan rakennusten sertifioinnissa. Ympäristöluokitusten kilpailuasetelma ja arviointiperusteiden eroavuudet tekevät tarkoituksenmukaisen sertifiointimenettelyn valinnan vaikeaksi. Suomessa GBC Finland ei ole asettunut minkään kaupallisen ympäristöluokitusjärjestelmän tueksi. Norjan Green Building Council tukee BREEAM-luokituksen norjalaissovelluksen käyttöä. Tanskassa Green Building Council Denmark tukee kansallista ympäristöluokitusjärjestelmää, joka on sovellus saksalaisesta DGNB-luokitusjärjestelmästä. BREEAM-ympäristöluokitus (Building Research Establishment Environmental Assessment Method) otettiin käyttöön sertifiointijärjestelmistä ensimmäisenä jo vuonna 1990, ja sitä pidetään sertifioitujen rakennusten lukumäärän perusteella suurimpana luokitusjärjestelmänä. Nimensä ja kriteeristönsä perusteella BREEAM on selkeästi rakentamisen ympäristövaikutusten arviointimenetelmä. Nopeasti kansainvälistyvä LEED-ympäristöluokitus (Leadership in Energy & Environmental Design) on ollut Yhdysvalloissa käytössä vuodesta 2000. LEED-sertifiointia käsittelevässä aineistossa 27 puhutaan vihreästä rakentamisesta ja ympäristökuormituksen vähentämisestä. BREEAM-luokituksen tavoin LEED on siis ympäristöominaisuuksia painottava luokitus, jonka arviointi ei kata kaikkia kestävyyden näkökulmia. Japanilaisen CASBEE-luokituksen (Comprehensive Assessment System for Built Environment Efficiency) arviointi perustuu ekotehokkuuden määritelmän mukaiseen ajatteluun, jossa rakentamisella luotuja hyvinvoinnin edellytyksiä suhteutetaan elinympäristölle aiheutettuihin ympäristökuormiin. Japanilaisen ympäristöluokituksen erottaa kolmesta muusta edellämainitusta luokitusjärjestelmästä laadullisten ominaisuuksien arviointitapa. Saksalaisen DGNB ympäristöluokituksen (Deutsche Gesellschaft für Nachhaltiges Bauen) tavoitteeksi on selkeästi asetettu rakennuksen kestävyyden arviointi. DGNB sisällyttää kestävyyteen seuraavat näkökulmat ympäristövaikutuksiin liittyvä laatu Environmental Quality taloudellinen laatu Economic Quality sosio-kulttuurinen laatu ja toimivuus Sociocultural and Functional Quality tekninen laatu Technical Quality prosessinäkökulma ja Process Quality rakennuspaikan laatu Site Quality. Ympäristötekijät, taloudelliset tekijät ja sosio-kulttuuriset tekijät saavat DGNB-luokituksen pisteytyksessä toisiinsa nähden yhtä suuren painoarvon. DGNB-sertifiointi kattaa BREEAM- ja LEED-luokituksia paremmin kestävän rakentamisen erilaiset näkökulmat. Ongelmana kuitenkin on, että Suomessa DGNB-luokitus ei ole yleisesti tunnettu. 26 GBC Finland Rakennusten elinkaarimittarit (2013), 12. 27 esim. http://www.usgbc.org/leed 11

Sertifiointimenettelyt perustuvat ominaisuuksien pisteytykseen. Pisteet lasketaan yhteen kokonaisarvosanaksi, mikä saattaa luoda väärän mielikuvan eri ominaisuuksien yhteismitallisuudesta. Rakennukselle annetaan ympäristöluokitusjärjestelmän mukainen arvosana kokonaispistemäärän perusteella. Aiemmin kuvatut kestävän rakentamisen EN-standardit vaikuttavat myös ympäristöluokitusjärjestelmiin: BREEAM- ja DGNB-arvioinneissa on jo käyttöönotettu ympäristösuoritustason arviointistandardin EN 15978 säännöt. ENERGIA SISÄYMPÄRISTÖ VESI MATERIAALIT JÄTE RAKENNUSPAIKKA RAKENTAMISVAIHE KULJETUKSET BREEAM LEED DGNB CASBEE TALOUDELLISUUS INNOVATIIVISUUS MUUT NÄKÖKULMAT 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Kuva 3. Ympäristöluokitusjärjestelmissä tarkastellaan erilaisia parametreja, jotka on tässä ryhmitelty pääotsikoiden alle sisältönsä mukaisesti. Parametrien valinta johtaa erilaisiin painotuksiin. DGNBympäristöluokituksessa painotetaan suunnittelu- ja rakennusprosessin laatua, johon liittyvät arviointiparametrit sijoittuvat kuvaajassa kohtaan muut näkökulmat. LEED-ympäristöluokituksessa on pakollisia vähimmäisvaatimuksia myös jätteen hallinnalle ja rakentamisvaiheelle, mutta niitä ei pisteytetä, eivätkä ne siten näy kuvaajassa. 28 28 Olsson, Daniel: Wide variation in how parameters are regarded in environmental certification systems. REHVA Journal May 2013, 92 93. Kuvaajan alkuperäislähde: Simply Green, Swegon Air Academy, 2013. Otsikot suomentanut ja kuvaajan piirtänyt alkuperäisen diagrammin lukuarvojen perusteella Kimmo Lylykangas. 12

JOHTOPÄÄTÖKSIÄ: KESTÄVYYDEN ARVIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ Kestävän rakentamisen ISO-standardit antavat selkeän kokonaiskuvan siitä, miten rakennuksen kestävyys määritellään ja mitä näkökulmia sen arvioinnissa on syytä huomioida. Kun halutaan kehittää esimerkiksi kestävän rakentamisen suunnittelun muistilista, tehtäväluettelo tai laatujärjestelmä, ISO 21929-1 tarjoaa selkeän jäsentelyn työn pohjaksi. Käytännössä standardin noudattaminen varmistaa, ettei kestävyyttä ymmärretä liian kapea-alaisesti. ISO-standardit eivät kuitenkaan ohjeista indikaattoreiden käyttöä, eikä niiden soveltamisesta käytäntöön ole löydettävissä juurikaan esimerkkejä. Kun rakennuksen kestävyyden osatekijöitä ryhdytään arvioimaan tai laskemaan, tarkasteluille löytyy täsmälliset perusteet eurooppalaisesta CEN/TC 350 standardikokonaisuudesta. Eurooppalaiset kestävän rakentamisen indikaattorit on asetettu hieman eri tavoin kuin ISO-standardissa, mutta standardien lähestymistavoissa ei ole havaittavissa ristiriitoja. Ympäristövaikutusten arviointi perustuu elinkaaritarkasteluun. Ohjeessa GBC Finland Rakennusten elinkaarimittarit (2013) kuvataan kahdeksan mittaria, joilla voidaan arvioida rakennuksen kestävyyden kannalta olennaisia osatekijöitä. Ohje perustuu eurooppalaisiin standardeihin, ja lisäksi mittareissa on huomioitu suomalaisen rakentamisen ja kiinteistöjohtamisen käytännöt. Ohjeen mukaiset laskenta- ja arviointimenettelyt voidaan ottaa käyttöön välittömästi, ja niiden mukaisesti lasketut tulokset ovat yhteismitallisia toteuttajasta riippumatta. Mittarit eivät kuitenkaan kata kaikkia kestävyyden näkökulmia. Kansainvälisistä ympäristöluokitusmenettelyistä saksalainen DGNB arvioi mitä ilmeisimmin kattavimmin rakennuksen kestävyyttä erilaiset näkökulmat ja osatekijät huomioiden. Luokitus tunnetaan kuitenkin Suomessa siinä määrin huonosti, että sen käyttöönottaminen on haastavaa. Tunnettujen BREEAM- ja LEEDluokitusten käyttö on helpompaa, mutta tulosta arvioitaessa on huomattava, että niiden arviointi painottaa ympäristövaikutuksia, eikä kata kaikkia kestävyyden näkökulmia. Arvioitavien parametrien pisteytykseen ja yhteenlaskemiseen perustuva arviointi sisältää menetelmän kehittäjän asettamia painotuksia. Todellisuudessa kestävyyden osatekijät eivät ole yhteismitallisia. Kansainvälisissä kestävän rakentamisen standardeissa ja arviointimenettelyissä on nähtävissä voimakas pyrkimys kestävyyden osatekijöiden mittaamiseen tai määrälliseen arviointiin. Standardien ja arviontimenetelmien soveltamisessa on syytä olla kriittinen, sillä rakennuksen kestävyyden näkökulmien joukossa on useita luonteeltaan laadullisia osatekijöitä. Kestävässä rakentamisessa on olennaista käyttäjätarpeiden tunnistaminen ja tarpeisiin pohjautuvien tavoitteiden hallinta, joka ulottuu käyttöön ja ylläpitoon saakka. 29 Tavoitteiden toteutumista hankkeessa voidaan varmistaa esimerkiksi tavoitteidenhallintaraportin käyttämisellä. Vastaavanlaisia menettelyjä käytetään tontinluovutuksessa, kun tontin luovuttaja haluaa varmistaa toteutuvien ratkaisujen laatutason. Standardit eivät aseta mitta-asteikkoa tai vertailutasoja, johon kestävyyden osatekijöiden arviontituloksen voisi rinnastaa. Arvionnista tehtävät johtopäätökset ja arvioinnin vaikuttavuus suunnitelman kehittämiseen ja toimintatapojen muutokseen riippuvat tavoitetasoista. Sen sijaan että rakennushankkeen ratkaisua verrataan määräysten vähimmäisvaatimukseen tai tavanomaiseen tasoon, saattaisi olla tarkoituksenmukaista ottaa vertailukohdaksi tavoitteellinen taso toisin sanoen taso, jota voimme kutsua kestäväksi. 29 Vares, Häkkinen & Shemeikka 2011, 15. 13

LÄHTEET GBC Finland Rakennusten elinkaarimittarit (2013). Green Building Council Finland 2013. http://figbc.fi/wp-content/uploads/2013/01/rakennusten_elinkaarimittarit_2013.pdf (viitattu 4.7.2013). Häkkinen, Tarja (toim.): Kestävän rakentamisen prosessit. VTT tiedotteita 2572. Espoo 2011. http://virtual.vtt.fi/virtual/environ/susproc/t2572.pdf (viitattu 12.07.2013). Häkkinen, Tarja (toim.): Sustainability and performance assessment and benchmarking of buildings. Final report. VTT Technology 72. Espoo 2012. http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2012/t72.pdf (viitattu 12.07.2013). Ilomäki, Ari: Kestävän rakentamisen standardit EU:ssa ja niiden merkitys Suomessa. Luentoaineisto 25.1.2013. http://freshproject.eu/data/user/01_publicarea/fresh_intra_regional_meeting_25.1.2013 PP2_PP3 PP1/CENTC350_esitys_25012013.pdf (viitattu 11.7.2013). Olsson, Daniel: Wide variation in how parameters are regarded in environmental certification systems. REHVA Journal May 2013. Rakennetun omaisuuden tila 2011. http://www.roti.fi/ (viitattu 17.03.2013). Suurpellon lastentalo, hanke 3673. Hankesuunnitelma 23.09.09. Espooon kaupunki, Tilakeskus, Talonsuunnittelu, Arja Lukin. http://espoo04.hosting.documenta.fi/kokous/2011200073-6-1.pdf (viitattu 9.7.2013). Vares, Sire; Häkkinen, Tarja & Shemeikka, Jari: Kestävän rakentamisen tavoitteet ja niiden toteutuminen. Espoon Suurpellon päiväkodin arvio. VTT Tiedotteita 2573. Espoo 2011. Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio: Yhteinen tulevaisuutemme. (Our common future, 1987.) Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti. (Suomentanut Kaija Anttonen) Ulkoasiainministeriö, Ympäristöministeriö. Helsinki 1988. ISBN 951-47-0424-X. 14

KESTÄVÄÄ RAKENTAMISTA KOSKEVIA STANDARDEJA ISO 15392 Sustainability in building construction General principles ISO/TR 21932 Building construction Sustainability in building construction Terminology ISO 21929-1 Sustainability in building construction Sustainability indicators Part 1: Framework for the development of indicators and a core set of indicators for buildings. ISO 21930 Sustainability in building construction Environmental declaration of building products ISO 21931-1 Sustainability in building construction Framework for methods of assessment of the environmental performance of construction works Part 1: Buildings. ISO 15686-1 Buildings and constructed assets Service life planning Part 1: General principles. ISO 15686-2 Buildings and constructed assets Service life planning Part 2: Service life prediction procedures. ISO 15686-7 Buildings and constructed assets Service life planning Part 7: Performance evaluation for feedback of service life data from practice. ISO 15686-8 Buildings and constructed assets Service-life planning Part 8: Reference service life and service-life estimation. ISO 15686-10 Buildings and constructed assets Service life planning Part 10: When to assess functional performance. ISO 16814 Building environment design Indoor air quality Methods of expressing the quality of indoor air for human occupancy. ISO/DIS 21542 Building construction Accessibility and usability of the built environment. EN 15643-1 Sustainability of construction works Sustainability assessment of buildings Part 1: General framework. EN 15643-2 Sustainability of construction works Assessment of buildings Part 2: Framework for the assessment of environmental performance. EN 15643-3 Sustainability of construction works Assessment of Buildings Part 3: Framework for the assessment of social performance. EN 15643-4 Sustainability of construction works Assessment of Buildings Part 4: Framework for the assessment of economic performance. EN 15978 Sustainability of construction works Assessment of environmental performance of buildings Calculation methodology. EN 15251 Indoor environmental input parameters for design and assessment of energy performance of buildings addressing indoor air quality, thermal environment, lighting and acoustics. EN 15603 Energy performance of buildings Overall energy use and definition of energy ratings. EN 12464-1 Light and lighting Lighting of work places Part 1: Indoor work places. EN ISO 7730 Ergonomics of the thermal environment Analytical determination and interpretation of thermal comfort using calculation of PMV and PPD indices and local thermal comfort criteria. EN ISO 13788 Hygrothermal performance of building components and building elements Internal surface temperature to avoid critical surface humidity and interstitial condensation Calculation methods. 15