Seudullisen LAPE- ryhmän perustaminen Sivi 20.9.2016 178 Sote 20.9.2016 149 OHEINEN Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE on Sosiaalija terveysministeriön vastuulla oleva hallituksen kärkihanke. Lasten, nuorten ja perheiden palvelut uudistetaan asiakaslähtöisesti integroiduksi palveluiden kokonaisuudeksi maa-kuntien ja tulevaisuuden kuntien toimintaympäristöön. Muutosohjelmassa palveluiden painopistettä siirretään kaikille yhteisiin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen tukeen ja hoitoon. Muutosohjelma vahvistaa lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa ja palveluissa tuomalla käyttöön lapsivaikutusten arvioinnin sekä välineitä lapsilähtöiseen budjetointiin ja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden seurantaan. Uudistuksen lähtökohtana ovat lapsen oikeudet, perheiden monimuotoisuus, lapsi- ja perhelähtöisyys sekä voimavarojen vahvistaminen. Lasten, nuorten ja vanhempien osallistuminen ja kokemusasiantuntemus kytketään tiiviisti uudistuksen suunnitteluun ja toimeenpanoon. Muutosohjelma painottaa lasten ja perheiden matalan kynnyksen palveluiden verkostoimista perhekeskustoimintamallin mukaisesti, erityistason palveluiden asiakaslähtöistä integraatiota sekä vaativinta erityisosaamista edellyttävien palveluiden varmistamista niitä tarvitseville lapsille, nuorille ja perheille. Muutosohjelmalla vastataan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointitarpeisiin kustannusvaikuttavasti julkisen talouden haasteet huomioiden. Muutosohjelman toteuttamiseen 2016 2018 on varattu 40 miljoonaa euroa, josta pääosa käytetään alueellisen muutostyön tukemiseen. Lisätietoja hankkeesta on saatavilla Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) verkkosivuilta muun muassa videoklippien muodossa http://stm.fi/hankkeet/lapsi-ja-perhepalvelut. Sosiaali- ja terveysministeriön antaman suosituksen mukaan kuntaan tulee nimetä LAPE- ryhmä, jonka edustus tulee kattaa laajapohjaisesti lapsi- ja perhepalvelujentoimijat ja yhteistyökumppanit. LAPE ryhmä edistää, ohjaa, koordinoi, seuraa ja arvioi kunnassa tehtävää LAPEmuutostyötä ja linkittyy tulevaisuuden kunta-kehittämiseen. Kunnallinen ryhmä toimii vuoropuhelussa maakunnan LAPE- ryhmän kanssa ja SOTE valmistelun kanssa. Kuntien LAPE- ryhmien puheenjohtajista muodostetaan maakunnallinen LAPE- ryhmä. Maakunnallista LAPEryhmää täydennetään järjestöjen, seurakunnan, oppilaitosten ja sotevalmisteluryhmän sekä muiden tarpeellisiksi katsottujen tahojen edustajilla. Edellä mainittu järjestäytyminen eli kuntien (tai seutukuntien) LAPE ryhmät ja maakunnan LAPE -ryhmä ovat ehtona LAPE- muutosagentin rahoituksen saamiselle. Rahoitus tulee kärkihankkeelta ja on täysimittainen 100 %:n rahoitus. Muutostyöltä edellytetään vahvaa linkittymistä Lape-hankkeen tavoitteisiin ja toimeenpanosuunnitelmaan. Valtionavustusta voidaan myöntää vain sisällöltään Lape-kärkihankkeen toimeenpano-suunnitelman (hankesuunnitelma) mukaiseen kehittämistyöhön ja pilotointiin. Muutostyö toteutetaan alueellisesti laajana, monitoimijaisesti, hallinnonalojen rajat ylittäen ja niin, että lapset, nuoret ja heidän vanhempansa ovat mukana kehittämistyössä.
Kunnille ja kuntayhtymille myönnettävä valtionavustus voi olla enintään 80 % valtionavustukseen oikeuttavista kustannuksista. Yrityksille ja järjestöille valtionavustus voi olla 40 60 % riippuen yrityksen/järjestön koosta. Hankkeen etenemisen aikataulu: Valtionavustusten haku käynnistyy 9/2016 Maakunnan Lape-organisaatio on valmis 9/2016 Hakijoiden tuki- ja verkostoitumisseminaarit 9-10/2016 Muutosagentit aloittavat työnsä viimeistään 10/2016 Päätökset valtionavustuksista 11 12/2016 Maakunnallinen muutostyö 1-2/2017-2018 Mahdollinen täydentävä valtionavustusten hakukierros kevät/2017 Valtioneuvoston linjaus lapsi- ja perhepalveluiden uudesta mallista ja sen johtamisesta hankekauden lopulla 2018 2019 Lopen ja Hausjärven kunta ovat tehneet syyskuussa Riihimäen kaupungille aloitteen seudullisen LAPE-ryhmän perustamisesta. Aloitteessa esitetään että 1. Kuntakohtaisten työryhmien sijasta Hausjärven kunnalle, Lopen kunnalle ja Riihimäen kaupungille seudulle nimetään yksi seudullinen LAPE-työryhmä. 2. Kukin kunta nimeää seudulliseen LAPE työryhmään vastuuhenkilönsä. 3. Seudullisen LAPE-työryhmän nimeää Riihimäen kaupunki, Lopen ja Hausjärven LAPE-vastuuhenkilöitä kuultuaan. 4. Seudulliseen työryhmään nimetään kuntien edustajiksi em. vastuuhenkilöt sekä kutsutaan edustajia seuraavilta tahoilta: lapset ja nuoret, vanhemmat, opetuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kasvua tukevat palvelut, toisen asteen koulutus, lasten psykiatria, nuoriso psykiatria, perusterveydenhuolto, liikuntapalvelut, nuorisopalvelut, kulttuuri palvelut, kirjasto palvelut, järjestöt, aikuisille suunnatut palvelut, kaupunkisuunnittelu, kehittämisyksikkö, seurakunta, yrittäjät ja työntekijöiden edustajat. Ehdotus/SiTJ: Sivistyslautakunta merkitsee OHEISEN Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman tiedoksi ja päättää esittää kaupunginhallitukselle, että 1. seutukuntaan (Riihimäki, Hausjärvi, Loppi) perustetaan LAPE ryhmä ja varaa hankkeen toteuttamisen edellyttämät voimavarat Riihimäen kaupungin vuoden 2017 talousarvioon. LAPE-työryhmän puheenjohtajuuteen on varattava kuukausittain 3-5 työpäivän palkkaa vastaava määräraha seuraavien kolmen vuoden ajan. 2. ryhmään kutsutaan edustajia seuraavilta tahoilta: lapset ja nuoret, vanhemmat, opetuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kasvua tukevat palvelut, toisen asteen koulutus, lasten psykiatria, nuoriso psykiatria, perusterveydenhuolto, liikuntapalvelut, nuorisopalvelut, kulttuuripalvelut, kirjastopalvelut, järjestöt, aikuisille suunnatut palvelut, kaupunkisuunnittelu, kehittämisyksikkö, seurakunta, yrittäjät ja työntekijöiden edustajat, 3. nimeää seudullisen LAPE -ryhmän Riihimäen kaupungin vastuuhenkilön, joka toimii ryhmän koollekutsujana ja
4. että ryhmä voi täydentää kokoonpanoaan tarvittaessa muiden tahojen edustajilla. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Sote 20.9.2016 149 Lopen ja Hausjärven kunnat ovat tehneet aloitteen seudullisen LAPEryhmän perustamisesta. Riihimäen, Hausjärven ja Lopen kuntien alueelle on ehdotettu perustettavaksi seudullinen LAPE- ryhmä, jossa on edustus kaikista kunnista. Riihimäen sosiaali- ja terveysjohtajan kutsusta seudun edustajat kokoontuivat 8.9.2016, ja sopivat asian etenemisestä. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE on hallituksen kärkihanke. Lasten, nuorten ja perheiden palvelut uudistetaan asiakaslähtöisesti integroiduksi palveluiden kokonaisuudeksi maakuntien ja tulevaisuuden kuntien toimintaympäristöön. Muutosohjelmassa palveluiden painopistettä siirretään kaikille yhteisiin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen tukeen ja hoitoon. Muutosohjelma vahvistaa lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa ja palveluissa tuomalla käyttöön lapsivaikutusten arvioinnin sekä välineitä lapsilähtöiseen budjetointiin ja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden seurantaan. Uudistuksen lähtökohtana ovat lapsen oikeudet, perheiden monimuotoisuus, lapsi- ja perhelähtöisyys sekä voimavarojen vahvistaminen. Lasten, nuorten ja vanhempien osallistuminen ja kokemusasiantuntemus kytketään tiiviisti uudistuksen suunnitteluun ja toimeenpanoon. Muutosohjelma painottaa lasten ja perheiden matalan kynnyksen palveluiden verkostoimista perhekeskustoimintamallin mukaisesti, erityistason palveluiden asiakaslähtöistä integraatiota sekä vaativinta erityisosaamista edellyttävien palveluiden varmistamista niitä tarvitseville lapsille, nuorille ja perheille. Muutosohjelmalla vastataan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointitarpeisiin kustannusvaikuttavasti julkisen talouden haasteet huomioiden. Muutosohjelman toteuttamiseen 2016 2018 on varattu 40 miljoonaa euroa, josta pääosa käytetään alueellisen muutostyön tukemiseen. Lisätietoja hankkeesta on saatavilla STM verkkosivuilta mm. videoklippien muodossa http://stm.fi/hankkeet/lapsi-ja-perhepalvelut. Kuntaan tulee nimetä LAPE- ryhmä, jonka edustus tulee kattaa laajapohjaisesti lapsi- ja perhepalvelujentoimijat ja yhteistyökumppanit. LAPE ryhmä edistää, ohjaa, koordinoi, seuraa ja arvioi kunnassa tehtävää LAPE-muutostyötä ja linkittyy tulevaisuuden kunta-kehittämiseen. Kunnallinen/seudullinen ryhmä toimii vuoropuhelussa maakunnan LAPE -ryhmän kanssa ja SOTE-valmistelun kanssa. Kuntien/seudullisten LAPE-ryhmien puheenjohtajista muodostetaan maakunnallinen LAPEryhmä. Maakunnallista LAPE-ryhmää täydennetään järjestöjen, seurakunnan, oppilaitosten ja sote-valmisteluryhmän sekä muiden tarpeellisiksi katsottujen tahojen edustajilla. Edellä mainittu järjestäytyminen eli kuntien (tai seutukuntien) LAPEryhmät ja maakunnan LAPE-ryhmä ovat ehtona LAPE-muutosagentin
rahoituksen saamiselle. Rahoitus tulee STM:n kärkihankkeelta ja on 100-prosenttinen. LIITTEET (2): STM:n kirje kunnille Diasarja OHEISET (2) Lopen kunnan ote pöytäkirjasta 29.8.2016 Hausjärven kunnan ote pöytäkirjasta 6.9.2016 (mm) Ehdotus/stj: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että - se hyväksyy Hausjärven ja Lopen kuntien tekemän ehdotuksen seudullisen LAPE-työryhmän perustamisesta - nimeää siihen Riihimäen kaupungin yhdyshenkilöt sivistystoimesta sekä sosiaali- ja terveystoimesta - antaa seudulliselle työryhmälle valtuudet valita keskuudestaan puheenjohtaja aina enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan - valtuuttaa yhdyshenkilöt päättämään keskenään ryhmään kutsuttavista muista toimijoista sekä ryhmässä mahdollisesti kuultavista asiantuntijoista - edellyttää, että ryhmä raportoi toiminnastaan kaupunginhallitukselle vuosittain - hyväksyy, että ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle Lopen kunnan kasvatus- ja koulutusjohtaja Tero Kuusisto - valitsee sosiaali- ja terveyslautakunnan yhdyshenkilöksi lasten, nuorten ja perheiden palvelualuepäällikkö Marjo Mutasen. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Khall. 376 Sosiaali- ja terveysministeriön antaman suosituksen mukaan kuntaan tulee nimetä LAPE- ryhmä, jonka edustus tulee kattaa laajapohjaisesti lapsi- ja perhepalvelujentoimijat ja yhteistyökumppanit. LAPE ryhmä edistää, ohjaa, koordinoi, seuraa ja arvioi kunnassa tehtävää lasten ja perheiden palveluihin liittyvää muutostyötä ja linkittyy tulevaisuuden kunta-kehittämiseen. Kunnallinen ryhmä toimii vuoropuhelussa maakunnan LAPE- ryhmän kanssa ja SOTE valmistelun kanssa. Kuntien LAPE- ryhmien puheenjohtajista muodostetaan maakunnallinen LAPEryhmä. Maakunnallista LAPE- ryhmää täydennetään järjestöjen, seurakunnan, oppilaitosten ja sote-valmisteluryhmän sekä muiden tarpeellisiksi katsottujen tahojen edustajilla. Hausjärven ja Lopen kunnat ovat tehneet Riihimäen kaupungille aloitteen yhteisen seudullisen LAPE-työryhmän perustamisesta. Sivistyslautakunta sekä sosiaali- ja terveyslautakunta ovat käsitelleet asiaa kokouksissaan ja esittäneet, että kaupunginhallitus päättäisi perustaa ehdotetun työryhmän seudullisena.
(ms) Ehdotus/KJ: Kaupunginhallitus päättää - hyväksyä seudullisen LAPE-työryhmän perustamisen ja osallistua sen toimintaan; - valtuuttaa kuntien yhdyshenkilöt päättämään keskenään ryhmään kutsuttavista muista toimijoista sekä ryhmässä mahdollisesti kuultavista asiantuntijoista; - antaa seudulliselle työryhmälle valtuudet valita keskuudestaan puheenjohtaja aina enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan; - edellyttää, että ryhmä raportoi toiminnastaan kaupunginhallitukselle vuosittain; - nimeää Riihimäen kaupungin edustajaksi työryhmään palvelualuepäällikkö Marjo Mutasen; ja - pyytää sivistyslautakuntaa nimeämään oman edustajansa työryhmään. Päätös Täytäntöönpano päätösote/sivistyslautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunta, Hausjärven kunta, Lopen kunta, Marjo Mutanen Muutoksenhaku ei muutoksenhakuoikeutta (KuntaL 91) Lähempiä tietoja antaa sosiaali- ja terveysjohtaja Mirja Saarni, puh. 019 758 4202