Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto -ohjelman toimintalinjoilla 3-5 käytetään Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta. Toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus on näistä toimintalinjoista suurin ja sen osuus ohjelman ESR-osuudesta alueosiossa on yli 43 %. Toimintalinja 4 Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen noin 36 % ja toimintalinja 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta muodostavat noin 20 %. Kunkin toimintalinjan alla on komission määrittelemiä Investointiprioriteetteja, joiden alla on erityistavoitteita, joiden tavoitteita ohjelman odotetaan täyttävän. Uudellamaalla osa rahoituskehyksestä ohjataan 6Aika strategian painopisteeseen Avoin osallisuus ja asiakkuus, mutta senkin sisällä rahoitus on edelleen ESR-toimintalinjojen ja sen erityistavoitteiden mukaista. Rakennerahastoissa järjestetään vuosittain kaksi hakukierrosta. Ensimmäinen ajoittuu helmikuuhun ja jälkimmäinen syyskuuhun. Määrärahojen niukkuudesta johtuen Etelä-Suomessa ESR-toimintalinjoista TL 3 on avoinna helmikuun haussa ja toimintalinjat 4 ja 5 syyskuulla ajoittuvassa haussa. Jaosta voidaan poiketa erityistarpeista ja määrärahatilanteesta johtuen. Kaikissa hauissa pidetään yllä mahdollisuutta hakea rahoitusta kansalaislähtöiseen toimintaan. Mutta myös kansalaislähtöisen toiminnan on toteutettava ohjelman tavoitteita. Helmikuulle 2016 ajoittuva haku kohdistuu toimintalinjan 3 erityistavoitteisiin 6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen, 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen sekä 8.1. Työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen. Erityistavoite 6.1:n painopisteenä edellisessä haussa olivat nuoret, ja vuoden 2015 aikana erityistavoitteeseen on lisäksi haettu ja käynnistetty tai käynnistämässä Uudellamaalla runsaasti hanketoimintaa valtakunnallisten Ohjaamo ja Kotona Suomessa -hankekokonaisuuksien puitteissa. Lisäksi 6Aika ohjelman kevään 2015 haun kohteena on ollut nuorten työllistymisen edistäminen. Työllisyyskatsausten mukaan Uudellamaalla työttömyyden kasvu kohdistuu nyt erityisesti yli 50-vuotiaisiin, joiden työttömyydelle on tyypillistä työttömyysaikojen venyminen. Tästä johtuen Uudellamaalla erityistavoite 6.1:n painopisteenä vuoden 2016 haussa voisi olla yli 50-vuotiaiden työllistymisen edistäminen. Erityistavoite 7.1.:n tavoitteena on parantaa osallistuvien yritysten työhyvinvointia ja tuottavuutta. Tavoitteena on tavoittaa ohjelmakauden aikana 10.000 mikro- ja pk-yritystä ja näissä 8.000 yli 54-vuotiasta osallistujaa. Ohjelman mukaan hankkeissa tarjotaan ja kehitetään tuottavuutta ja työhyvinvointia parantavia koulutus-, ohjaus-, neuvonta- ja
asiantuntijapalveluita sekä vahvistetaan aiheeseen liittyvää vertaisoppimista ja verkostoitumista. Uusimaa ohjelman toisena strategisena valintana on Toimiva arki, jonka alakohdassa 2.3. Hyvää työtä! tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen ja työelämän laadun parantaminen. Yhtenä Uusimaa ohjelman toimenpiteenä on edistää työelämän laatua parantavia toimintatapoja, jotka perustuvat henkilöstön tasa-arvoiseen ja laajaan osallistumiseen. Tämä voisi olla erityistavoitteen 7.1. uusmaalainen painotus. Erityistavoite 8.1. Työ- ja sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen sijoittuu Investointiprioriteetti 8:n Miesten ja naisten tasa-arvo kaikilla aloilla, mukaan lukien työpaikan saanti, urakehitys, työ-, perhe- ja yksityiselämän yhteensovittaminen ja samapalkkaisuuden periaatteen edistäminen. Suomessa erityisongelmiksi on nostettu rakennerahasto-ohjelmassa miesten syrjäytyminen ja naisten kasvuyrittäjyyden vähäisyys. Asiat eivät kytkeydy toisiinsa, joten erityistavoite 8.1. hakupainotuksena voisi olla julkiselta rahoitukseltaan enintään 100.000 euron hankkeet, joilla joko torjutaan miesten syrjäytymistä tai edistetään naisten vetämien yritysten kasvuhakuisuutta. Syyskuulle 2016 ajoittuvassa haussa avoimiksi tulisivat toimintalinjat 4 Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen ja toimintalinja 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Toimintalinja 4:n molemmat erityistavoitteet ovat saman investointiprioriteetin alla, joten erityistavoitteiden tavoitteet ovat osin yhdenmukaiset. Toimintalinjan erityistavoitteista 9.1. Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden alla voidaan toteuttaa erityisesti koulutuksesta koulutukseen tai työelämään tukevia palveluita tai lisätä koulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta mm. opiskelijoiden työelämävalmiuksia parantamalla. Lisäksi on mahdollista kehittää erityisryhmien perustaitoja, koulutusvaihtoehtoja ja koulutuksessa aliedustettuina olevien ryhmien koulutukseen osallistumista. Erityistavoite 9.2. Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen tukee mm. älykkään erikoistumiseen liittyviä osaamistarpeita. Uudellamaalla syksyn 2015 haussa haetaan hankkeita maahanmuuttajien, koulupudokkaiden ja koulunsa keskeyttäneiden koulutuksen parantamiseen ja Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategian mukaisiin koulutuksen hankkeisiin. Syksyllä 2016 erityistavoite 9.1:n painopisteenä Uudellamaalla voisi olla aliedustettuina olevien ryhmien koulutukseen osallistuminen, joka siis nostaisi esiin mm. maahanmuuttajien osallistumisen ammatilliseen ja lukiokoulutukseen, mutta mahdollistaisi myös muiden erityisryhmien huomioimisen koulutuksen kehittämisessä. Erityistavoite 9.2:n painotuksena Uudellamaalla voisi olla yksi älykkään erikoistumisen strategian kärkiteemoista, esim. Teknologiaratkaisut ja palvelut avoin data. Toimintalinja 5:n erityistavoitteessa 10.1. Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen puitteissa rahoitetaan toimia, joilla tuetaan syrjäytymisvaarassa oleville suunnattuja palveluita, joihin sisältyvät palvelusuhteen luominen esim. etsivän sosiaalityön,
palvelutarpeen yksilöllisen arvioinnin, räätälöityjen kuntoutus-, koulutus- ja työllisyyspolun rakentamisen ja peruspalvelujen tuella elämäntilanteisiin liittyvissä ongelmissa. Toimintalinjan tavoitteena on tavoittaa ohjelmakauden aikana 11.250 pitkäaikaistyötöntä. Painopisteenä Uudellamaalla voisi olla pitkäaikaistyöttömille suunnatut palvelut, joilla pyritään Uusimaa ohjelman mukaisesti luomaan avoimille työmarkkinoille kansainvälisille osaajille ja osa-työkykyisille. Sihteeristön puheenjohtajan ehdotus: Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö tekee ehdotuksen valittavista teemoista maakunnan yhteistyöryhmälle. Valmistelija: Käsittely: Päätös: Ulla-Mari Karhu 044 353 3017 Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö keskusteli tulevien ESR-hakujen painotusten vaihtoehdoista. Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää MYR:lle, että Etelä-Suomen ESR-haussa syksyn 2015 hakukierroksella Uudellamaalla maakuntakohtaisena painotuksena ovat: Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää MYR:lle, että Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelman valmistelussa huomioidaan seuraavat Uudenmaan maakuntakohtaiset painotukset Etelä-Suomen ESR-haussa helmikuun 2016 hakukierroksella: TL 3 erityistavoitteessa 6.1. yli 50-vuotiaiden, erityisesti akateemisesti koulutettujen, työllistymisen Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää MYR:lle, että Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelman valmistelussa huomioidaan seuraavat Uudenmaan maakuntakohtaiset painotukset Etelä-Suomen ESR-haussa syyskuun 2016 hakukierroksella:
kansalainen. MYR 15.06.2015 32 Maakunnan yhteistyöryhmä käsittelee maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristön 8.6.2015 kokouksen päätöksessä esitetyn pohjalta toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessia ja ESR -hakujen teemoja. Sihteeristön puheenjohtajan ehdotus: Maakunnan yhteistyöryhmä päättää, että Etelä-Suomen ESR-haussa syksyn 2015 hakukierroksella Uudellamaalla maakuntakohtaisena painotuksena ovat: Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmä päättää, että Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelman valmistelussa huomioidaan seuraavat Uudenmaan maakuntakohtaiset painotukset Etelä-Suomen ESR-haussa helmikuun 2016 hakukierroksella: TL 3 erityistavoitteessa 6.1. yli 50-vuotiaiden, erityisesti akateemisesti koulutettujen, työllistymisen Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmä päättää, että Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelman valmistelussa huomioidaan seuraavat Uudenmaan maakuntakohtaiset painotukset Etelä-Suomen ESR-haussa syyskuun 2016 hakukierroksella: kansalainen.
Valmistelija: Käsittely: Ulla-Mari Karhu, p. 044 353 3017 Päätös: Maakunnan yhteistyöryhmä päätti, että Etelä-Suomen ESR-haussa syksyn 2015 hakukierroksella Uudellamaalla maakuntakohtaisena painotuksena ovat: Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmä päätti jatkaa Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelman valmistelua huomioiden seuraavat Uudenmaan maakuntakohtaiset painotukset Etelä-Suomen ESR-haussa helmikuun 2016 hakukierroksella: TL 3 erityistavoitteessa 6.1. yli 50-vuotiaiden työllistymisen Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmä päätti jatkaa Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelman valmistelua huomioiden seuraavat Uudenmaan maakuntakohtaiset painotukset Etelä-Suomen ESR-haussa syyskuun 2016 hakukierroksella: kansalainen.