JiveX Enterprise PACS Solutions Product Description Version 4.5 www.visus-tt.com
JiveX Moderni kuvanhallintajärjestelmä kaikille lääketieteen erikoisaloille JiveX-järjestelmällä voidaan toteuttaa kattavia ratkaisuja, joissa otetaan huomioon myös kunkin erikoisalan vaatimukset. Järjestelmän kantavana ajatuksena on tarjota kaikki tietyn organisaation kussakin toimipisteessä tarvittavat sovellukset, jotka rakentuvat yhtenäiseen moderniin web-tekniikkaan perustuvaan alustaan. Ratkaisumalli huolehtii kaikesta logistiikasta: kuvien hankkimisesta, kuvien ja lausuntojen jakelusta (myös digitaalisesta sanelusta), radiologisista konsultaatioista ja kuvien arkistoinnista. Nykypäivän terveydenhuollossa yksiköiden koko on kasvamaan päin. Toimijoina eivät enää ole yksittäiset sairaalat, vaan yhä useammin sairaalayhtymät, joiden vaatimukset kuvien jakelun ja arkistoinnin osalta ovat entistä haastavampia. JiveX:n vastaus kehityksen haasteisiin on Enterprise PACS -ratkaisu, joka kokoaa ulkoiset terveydenhuollon yhteistyökumppanit - esimerkiksi yleislääkärien vastaanotot, sairaalat ja erikoisalojen klinikat - yhtenäiseksi kokonaisuudeksi hoitotyöntekijän työnkulkuun. Näin kaikki osapuolet saavat täyden hyödyn kuvien ja raporttien nopean liikkumisen tuomista eduista. Tämän päivän terveydenhuollossa kuvanhallinta edellyttää lainsäädännön vaatimusten noudattamista, tulkintojen ja lausuntojen yhdistämistä sekä prosessien yhdenmukaisuutta. JiveX pyrkii kattamaan erilaisten tarpeiden koko kirjon. Järjestelmässä on laaja valikoima erilaisia sovelluksia: valittavana on eri erikoisalojen osastokohtaisia PACS-ratkaisuja, usean osaston kattavia Enterprise PACS -järjestelmiä, joihin sisältyy myös teleradiologia, sekä monipuolisia usean toimipisteen järjestelmiä datakeskustoimintoineen. Lisäksi JiveX tarjoaa ratkaisuja yleislääkärien vastaanotoille ja terveyskeskuksiin. JiveX-järjestelmä on erityisen nopea, ja joustavien rajapintamahdollisuuksiensa ansiosta se on helppo sovittaa jo olemassaolevaan järjestelmäinfrastruktuuriin. Koska JiveX-järjestelmässä on käytetty modulaarista rakennetta ja modernia hajautettua järjestelmäarkkitehtuuria, se voidaan vapaasti skaalata ja räätälöidä asiakkaan yksilöllisten 2 JiveX Product Description - JiveX
PACS and beyond vaatimusten mukaan. Erilaisten palvelinvaihtoehtojen, laajennusmoduulien ja työasemien avulla voimme konfiguroida juuri teidän tarpeisiinne sopivan kuvankäsittelyratkaisun. JiveX on laajasti DICOM-yhteensopiva, joten järjestelmä ei ole riippuvainen suurista laitevalmistajista (esimerkiksi Siemens, GE ja Philips). Lisäksi se toimii useissa eri käyttöjärjestelmissä kuten Windowsissa, Apple Mac OS X:ssä, Linuxissa ja Sun Solarisissa. JiveX tukee yleisesti käytössä olevia laitteistoja ja helpottaa järjestelmän ylläpitoa keskitetyn järjestelmänhallinnan kautta. Tärkeä huomautus: Seuraava tuotekuvaus on rakenteeltaan modulaarinen, kuten JiveX tuotteenakin on. Perustuen PACS palvelimen eri variaatioihin, järjestelmää on mahdollista laajentaa aktivoimalla sen eri laajennus moduuleja. Tarvittavat muut moduulit on merkitty * tähdellä. 3 JiveX Product Description - JiveX
PACS Server Räätälöity tiedonsiirto ja keskinäiset linkit JiveX voidaan liittää vaivattomasti mihin tahansa kuvalähteeseen. DI- COM-rajapinnan kautta voidaan linkittää tietokonetomografia- tai magneettikuvia tai digitaalisia röntgenkuvia, videorajapinnan kautta taas endoskopiakuvia tai analogisten ultraäänilaitteiden kuvia. Tässä yhteydessä JiveX Communication Server -palvelin toimii tietoliikenteen keskittimenä: se hoitaa kaikki yhteydet PACS-järjestelmään, työprosessit alusta loppuun sekä suojatun ja nopean kuvien ja lausuntojen haun hoitoammattilaisen tietojärjestelmästä, HIStai RIS-järjestelmästä tai muusta dokumentaatiojärjestelmästä. Kansallisiin ja kansainvälisiin standardeihin perustuva JiveX sopii yhteen muiden johtavien valmistajien järjestelmien kanssa. Se täyttää myös IHE-hankkeen vaatimukset. JiveX Communication Server -palvelin on erittäin laajasti skaalattavissa, ja siitä on saatavana useita eri versioita kunkin asiakkaan yksilöllisiä tarpeita varten. JiveX PACS Server mukautuu moniin tarpeisiin JiveX Communication Server Tämä on PACS Server -palvelimen vakioversio. Sen avulla voidaan käyttää kaikkia PACS-järjestelmän sujuvaan käyttöön tarvittavia palveluita. Tätä varten palvelin luo kaikki tarvittavat tietoliikenneyhteydet ja yhdistää eri moduulit yksilölliseksi kuvanhallintaratkaisuksi. Sisäänrakennetun kuvatietokannan avulla eri modaliteeteista tulevia DICOM-kuvia voidaan hallinnoida verkossa kaikkien työvaiheiden aikana. Sopivaa laajennusmoduulia käyttämällä voidaan toteuttaa asiakkaan toiveiden mukainen pitkäaikainen arkistointistrategia. 4 JiveX Product Description - PACS Server
PACS and beyond Joustava DICOM-tietoliikennealusta voidaan luoda yksinkertaisesti yhdistämällä useita JiveX Communication Server palvelimia. Tällä tavoin voidaan toteuttaa esimerkiksi kohteiden verkkoyhteydet, keskitetty kuormituksen erottelu sekä kuvanhallinta kampusverkossa. Joustavien rajapintojensa ansiosta JiveX-järjestelmä on täydellinen valinta yhdistettäväksi jo olemassa olevaan järjestelmäinfrastruktuuriin, ja modulaarisen rakenteen johdosta sitä voidaan laajentaa missä vaiheessa tahansa. JiveX TWIN Server JiveX TWIN Server -palvelin on JiveX-tuoteperheen tarjoama ratkaisu suuren käytettävyyden PACS-palvelimeksi. Se sisältää kaikki JiveX Communication Server -palvelimen toiminnot sekä lisäoptioita, joilla taataan suuri käytettävyys. Tätä varten asennetaan kaksi toisistaan riippumatonta palvelinta, jotka synkronoidaan keskenään. Käytössä olevan laitteiston ja verkkoinfrastruktuurin sekä asiakkaan vaatimusten mukainen yksilöllinen järjestelmän vakauskonsepti voidaan rakentaa JiveX TWIN Server -palvelimen pohjalta. JiveX TWIN Server palvelinasennuksissa kaikki PACS Server -palvelimen laajennusmoduulit on lisensoitava vain yhdelle palvelimelle. Sama pätee molemmilla palvelimilla toimiviin palveluihin. JiveX Communication Server (Embedded Version) Tämä on JiveX Communication Server -palvelimen versio, jossa on vähemmän toimintoja ja joka on sisäänrakennettu JiveX:n yksittäisiin riippumattomiin moduuleihin ja järjestelmäkomponentteihin. Esimerkkejä ovat JiveX DICOM Worklist Broker, JiveX DICOM Router sekä JiveX-työasemajärjestelmien eri versiot. Tämä JiveX Communication Server -palvelin noudattaa tarkasti vastaavan JiveX-järjestelmän DICOM-tietoliikennevaatimuksia. 5 JiveX Product Description - PACS Server
JiveX Data Center Server JiveX Data Center Server -palvelin on keskeinen järjestelmäkomponentti datakeskuksessa tapahtuvaa pitkäaikaisarkistointia varten. Tämä ratkaisu on lopullinen yhdysside kohteessa sijaitsevan PACSjärjestelmän ja datakeskuksessa sijaitsevan arkistointijärjestelmän välillä. Tätä varten JiveX Data Center Server -palvelin on suorassa yhteydessä JiveX Archive Gatewayn* kanssa, joka - asiakkaan puolella - hallinnoi DICOM-yhteyskäytännön välityksellä luotavaa yhteyttä PACS Server -palvelimeen. JiveX Archive Gateway hoitaa DICOM-tietojen salauksen, pakkauksen ja välimuistiin tallennuksen. Datakeskuksessa JiveX Data Center Server -palvelin luo rajapinnat valvontajärjestelmään (esimerkiksi HP OpenView) ja tarvittaessa myös laskutusjärjestelmiin. Pitkäaikaisarkistointia varten voidaan luoda yhteydet johtavien toimittajien arkistointijärjestelmiin. Joustavien rajapintamahdollisuuksiensa ansiosta JiveX-järjestelmä on helppo sovittaa jo olemassa olevaan järjestelmäinfrastruktuuriin. Tämä ratkaisu on suunniteltu siten, että datakeskuksen IT-henkilökunta voi vaivatta käyttää sitä ilman DICOM-tuntemusta. Se mahdollistaa ympärivuorokautisen käytön viikon jokaisena päivänä. Siihen voidaan liittää erityyppisiä työasemia, ja se tarjoaa käyttäjälle terveydenhuoltoalan tiukimmat vaatimukset täyttävän tietoturvan tiedonsiirron aikana. 6 JiveX Product Description - PACS Server
PACS and beyond Modality Gateways JiveX itsenäinen ja joustava JiveX Modality Gateway -yhdyskäytävät muodostavat linkin PACSjärjestelmän ja kuvantamislaitteiden (modaliteettien) välille. JiveXjärjestelmässä on rajapinnat useille erilaisille kuva- ja videoformaateille, joten sen avulla PACS-järjestelmään voidaan yhdistää lähes mikä hyvänsä kuvalähde, niin digitaalinen kuin analoginenkin. Olipa kyseessä sitten tietokonetomografia tai magneettikuvaus, digitaalinen röntgenkuvaus, angiografia, isotooppikuvaus, EKG tai videoendoskopia ja valokuvaus - JiveX:n avulla voidaan arkistoida minkä tahansa kuvantamistutkimuksen tiedot. Kansallisiin ja kansainvälisiin standardeihin perustuva JiveX sopii yhteen muiden johtavien valmistajien järjestelmien kanssa. JiveX täyttää myös IHE-hankkeen vaatimukset. Modaliteettien yhdyskäytävät JiveX PACS Server -palvelimelle JiveX DICOM Modality Gateway Tämän rajapinnan avulla kaikki DICOM-standardin mukaiset verkossa olevat laitteet voidaan liittää digitaalisesti järjestelmään. Tämä on tyypillinen modaliteetin ja PACS-järjestelmän välinen tietoliikenneratkaisu. Yhdyskäytävän avulla kuvadata voidaan lähettää DICOM Storage Servicen välityksellä suoraan modaliteetista JiveX Communication Server -palvelimelle. Samaa reittiä voidaan käyttää kuvadatan lähettämiseen takaisin. JiveX Communication Server* -palvelin indeksoi saapuvan DI- COM-kuvadatan automaattisesti. Lisäksi se pystyy käsittelemään käyttäjän tallentamia kenttiä, pitämään muutoslokia sekä lähettämään nämä tiedot eteenpäin muille DICOM-järjestelmille. JiveX Study Verification Manager* -sovelluksen välityksellä kaikki saapuva kuvadata voidaan yhdistää ja kohdentaa työlistojen töihin. 7 JiveX Product Description - Modality Gateways
JiveX ACR/NEMA2 Modality Gateway Tämän yhdyskäytävän avulla järjestelmään voidaan suoraan integroida kuvadataa vanhemmista ACR/NEMA2-formaattia käyttävistä modaliteeteista ja viedä kuvia jaettuun verkkohakemistoon. Siirretty kuvadata muunnetaan sen jälkeen DICOM-formaattiin ja lähetetään JiveX Communication Server palvelimelle DICOM Storage Service toiminnolla. Tietojen eheyden optimoimiseksi moduulin kautta voidaan tehdä DICOM-työlistakyselyjä. DICOM-työlistakysely on laadunvarmistuksen tärkeä vaihe. Tämän työlistan välityksellä järjestelmä linkittää DICOM-tutkimukset asianomaisen potilaan tietoihin ennen niiden tuomista järjestelmään. Näin kuvadata voidaan sisällyttää lausuntoprosessin pysyväksi osaksi, ja tiedot ovat noudettavissa kaikissa työvaiheissa. Lisäksi tietojen manuaalinen synkronointi voidaan tehdä graafisen käyttöliittymän kautta. Kaikki tietojen muutokset kirjautuvat DICOM-tiedostoihin, joten ne ovat toistettavissa ja täydellisesti jäljitettävissä. JiveX Analog Modality Gateway JiveX Analog -yhdyskäytävä tukee videokuvan kaappausohjelmalla, skannerilla (TWAIN) tai digitaalikameralla (USB) tuotettujen kuvien vastaanottoa sekä erilaisten kuvaformaattien muuntoa DI- COM-formaattiin still-kuvien (yksittäisten kuvien) kautta. Tietojen kohdentamiseksi oikealle potilaalle moduuli suorittaa DICOM-työlistakyselyn. Vaihtoehtoisesti keskeiset potilas- ja tutkimustiedot voidaan myös tallentaa manuaalisesti. 8 JiveX Product Description - Modality Gateways
PACS and beyond JiveX Analog Modality Gateway AV JiveX Analog Modality Gateway AV -yhdyskäytävä on vakiotyökalu videosignaalin ja videosekvenssien vastaanottoon ja digitointiin. Moduulin yhteys muihin tietojärjestelmiin tapahtuu standardoitujen yhteyskäytäntöjen kautta, joten se voidaan liittää JiveX-tuoteperheen järjestelmiin ja muihin PACS-ratkaisuihin. Lisäksi dokumentointia varten tarvittavat DVD:t voidaan tehdä suoraan, ja kuva- ja videodata voidaan viedä hakemistoon. JiveX Analog Modality Gateway AV -yhdyskäytävän tärkeimmät sovellusalueet ovat endoskopia, mikroskopia, ultraäänitutkimukset ja leikkaussalidokumentaatio. JiveX ECG Modality Gateway ivex ECG Modality Gateway -yhdyskäytävän avulla JiveX-järjestelmään voidaan tallentaa EKG-dataa digitaalisessa muodossa. Järjestelmä sisältää DICOM 12-Lead ECG -standardin tuen usean toimittajan ratkaisuille. JiveX ECG Modality Gateway -yhdyskäytävän avulla voidaan tallentaa ja arkistoida EKG-tutkimuksia sekä integroida EKG-tiedot kuvien hallinnan ja jakelun työprosesseihin. EKG-tutkimuksia voidaan katsella paperittomasti kaikissa JiveXtyöpöytäsovelluksissa, myös JiveX Review Web* sovelluksessa. 9 JiveX Product Description - Modality Gateways
Työnkulun hallinta JiveX avoin ja jäljitettävä Suurimmat JiveX-järjestelmän tarjoamat edut ovat keskeisten työprosessien tukeminen ja yksinkertaistaminen kaikilla PACS-ratkaisua käyttävillä kliinisillä osastoilla. Esimerkkinä voidaan mainita kuvadatan työnkulku alkaen kuvan ottamisesta ja lausunnon antamisesta aina potilas-cd:n tekemiseen ja kuvien jakeluun asti. Tähän tarkoitukseen JiveX-järjestelmä tarjoaa monia vaihtoehtoja automaattiseen tietojen käsittelyyn ja siirtoon. Lisäksi joustavat rajapinnat ja moduulit auttavat saavuttamaan parhaan mahdollisen datan laadun. Työnkulkumoduulit JiveX PACS Server -palvelimelle JiveX Server Sync Manager The JiveX Server Sync Manager can automatically synchronize changes to DICOM objects, annotations, results and user profiles on multiple, independent server systems at different locations. This module ensures that changes performed on one system are transmitted to other systems so that the corresponding changes can be made. This allows data files and user data to be kept consistent. The JiveX Server Sync Manager is used at a site as part of a JiveX TWIN server installation to provide synchronization between a central server and a departmental server, it can also be used for cross-site facilities (Multi Site PACS). JiveX DICOM Worklist Broker JiveX DICOM Worklist Broker -välitysohjelman avulla voidaan integroida hoitoammattilaisen tietokonejärjestelmät, HIS-järjestelmät ja osastokohtaiset ratkaisut (RIS, CIS, leikkaussalin suunnittelujärjestelmät ja funktionaalinen diagnostiikka) DICOM-verkkoon ja toteuttaa myös työlistojen hallinta. Järjestelmä tukee kaikkia tähän liittyviä tiedonsiirtomuotoja ja rajapintoja*. JiveX DICOM Import Gateway JiveX DICOM Import Gateway -yhdyskäytävän (aikaisempi nimi: JiveX Patient CD Import Gateway) avulla voidaan toteuttaa DI- COM-tiedostojen laatuvarmistettu importointi PACS-järjestelmään. 10 JiveX Product Description - Työnkulun hallinta
PACS and beyond Tiedot voidaan lukea potilas-cd:ltä ja -DVD:ltä tai hakemistosta. Tätä varten voidaan tehdä DICOM-työlistakysely ja yhdistää se JiveX avoin ja jäljitettävä Suurimmat JiveX-järjestelmän tarjoamat edut ovat keskeisten työprosessien tukeminen ja yksinkertaistaminen kaikilla PACS-ratkaisua käyttävillä kliinisillä osastoilla. Esimerkkinä voidaan mainita kuvadatan työnkulku alkaen kuvan ottamisesta ja lausunnon antamisesta aina potilas-cd:n tekemiseen ja kuvien jakeluun asti. Tähän tarkoitukseen JiveX-järjestelmä tarjoaa monia vaihtoehtoja automaattiseen tietojen käsittelyyn ja siirtoon. Lisäksi joustavat rajapinnat ja moduulit auttavat saavuttamaan parhaan mahdollisen datan laadun. Työnkulkumoduulit JiveX PACS Server -palvelimelle JiveX Server Sync Manager The JiveX Server Sync Manager can automatically synchronize changes to DICOM objects, annotations, results and user profiles on multiple, independent server systems at different locations. This module ensures that changes performed on one system are transmitted to other systems so that the corresponding changes can be made. This allows data files and user data to be kept consistent. The JiveX Server Sync Manager is used at a site as part of a JiveX TWIN server installation to provide synchronization between a central server and a departmental server, it can also be used for cross-site facilities (Multi Site PACS). JiveX DICOM Worklist Broker JiveX DICOM Worklist Broker -välitysohjelman avulla voidaan integroida hoitoammattilaisen tietokonejärjestelmät, HIS-järjestelmät ja osastokohtaiset ratkaisut (RIS, CIS, leikkaussalin suunnittelujärjestelmät ja funktionaalinen diagnostiikka) DICOM-verkkoon ja toteuttaa myös työlistojen hallinta. Järjestelmä tukee kaikkia tähän liittyviä tiedonsiirtomuotoja ja rajapintoja*. 11 JiveX Product Description - Työnkulun hallinta
JiveX DICOM Import Gateway JiveX DICOM Import Gateway -yhdyskäytävän (aikaisempi nimi: JiveX Patient CD Import Gateway) avulla voidaan toteuttaa DI- COM-tiedostojen laatuvarmistettu importointi PACS-järjestelmään. Tiedot voidaan lukea potilas-cd:ltä ja -DVD:ltä tai hakemistosta. Tätä varten voidaan tehdä DICOM-työlistakysely ja yhdistää se importoitavaan DICOM-dataan. JiveX HL7 Gateway Tämän yhdyskäytävämoduulin avulla voidaan toteuttaa tiedonsiirto CIS-järjestelmien kanssa. Moduulin käyttökohteita ovat esimerkiksi määräysten ja lausuntojen tiedonsiirto sekä tietojen eheyden varmistaminen. JiveX PDF Print Gateway JiveX PDF Print Gateway on yhdyskäytävä, jonka avulla asiakirjoja voidaan tulostaa laadukkaasti erilaisista sovelluksista, kuten sairaalan tietojärjestelmästä (HIS) tai radiologian tietojärjestelmästä (RIS). Tulostuksessa käytetään työlistoja, ja asiakirjat siirretään PACS-järjestelmään DICOM PDF -objekteina. Oma tulostinajuri muuntaa asiakirjan suoraan PDF-muotoon. Tämä uusi PDF-asiakirja voidaan yhdistää potilastietoihin ja lähettää DICOM PDF -objektina PACS-järjestelmään. JiveX Study Verification Manager JiveX Study Verification Manager -sovelluksen avulla voidaan yhdistää PACS-järjestelmään saapuvat kuvantamistutkimukset potilashallintojärjestelmässä tehtyihin määräyksiin. Määräykset voidaan ottaa vastaan HL7-yhdyskäytävän ja DICOM-työlistaprotokollan kautta. Tämä ohjelmistomoduuli on strukturoidun laadunvarmistuksen keskeinen komponentti. JiveX Presentation Manager JiveX Presentation Manager -ohjelman avulla voidaan tallentaa ja palauttaa näkymiä sekä lausuntoprosessin vaiheita ( capture and continue ). Lisäksi tällä moduulilla voidaan tehdä kuvaesityksiä kliinisiin demonstraatioihin, leikkaussaliin ja kierroille. Se tarjoaa vahvaa tukea lääkärin työlle helpottamalla kuvien käyttöä ja visualisointia. JiveX DICOM Router 12 JiveX Product Description - Työnkulun hallinta
PACS and beyond JiveX DICOM Router on optimoitu reititysratkaisu lääketieteellisten kuvien automaattiseen ja sääntöpohjaiseen välitykseen verkossa ( auto-routing ). Se on erityisesti suunniteltu telelääketieteen ratkaisujen toteutukseen, ja sitä on helppo muokata yksilöllisten vaatimusten mukaan. JiveX DICOM Mail Gateway JiveX DICOM Mail Gateway -yhdyskäytävän avulla PACS-palvelin voi lähettää ja vastaanottaa DICOM-muotoisia kuvia ja lausuntoja sisältäviä tutkimuksia salattuna sähköpostiviestinä. Ratkaisu on kehitetty erityisesti sujuvaan ja suojattuun tiedonsiirtoon sovelluksissa, jotka eivät ole aikakriittisiä. Tyypillinen käyttökohde on kuvien siirto lähettäville lääkäreille ja jatkohoidosta vastaaville hoitotyöntekijöille. JiveX LDAP Gateway JiveX LDAP Gateway -yhdyskäytävä tukee JiveX-järjestelmän yhdistämistä jo olemassa olevaan käyttäjien ja käyttöoikeuksien hallintaratkaisuun. Sen kautta päästään käsittelemään LDAP-palvelimen käyttäjätilejä, jotta JiveX-ryhmien käyttöoikeudet saadaan siellä käyttöön. JiveX-järjestelmän sisäänkirjaus toteutetaan vertaamalla sen ja LDAP-palvelimen varmennusta. Näin vältetään päällekkäisyydet käyttäjätunnusten ja salasanojen hallintatyössä. JiveX Routing Scheduler JiveX Routing Scheduler -sovellus on tarkoitettu erityisesti laajoihin teleradiologiaverkkoihin. Se on joustava väline sääntöpohjaiseen datan ja lausuntojen lähettämiseen (reititys) palveluaikataulun mukaan sekä työprosessien valvontaan. JiveX Mammo Screening Manager Tämä JiveX-ratkaisu kattaa kaikki mammografiaseulontaan liittyvät kuvanhallintaprosessit. Sen osat ovat seulontakutsuun linkitetty hallintakomponentti sekä hallintaohjelmisto. Järjestelmä on suunniteltu erityisesti mammografiaseulonnan vaativan kuvalogistiikan tarpeisiin. JiveX Study Access Manager JiveX Study Access Manager -sovellus tarkistaa, mitä tutkimuksia kukin käyttäjä on avannut tai on parhaillaan käyttämässä. Jos toinen käyttäjä avaa saman tutkimuksen, näkyviin tulee ilmoitus sii- 13 JiveX Product Description - Työnkulun hallinta
tä, että tutkimus on samanaikaisesti auki useammalla käyttäjällä. Moduuli auttaa aktiivisesti välttämään sairaskertomusten duplikaatteja, ja se sopii erityisesti useita eri toimipisteitä käsittäviin hoitolaitoksiin. Toinen käyttökohde on käyttäjän omien kuvien lausuntotilan tarkistaminen työlistoista. JiveX DICOM RT Module JiveX DICOM RT -moduulin avulla voidaan tarkastella DICOM RT -standardien mukaisia sädehoidon suunnittelutietoja kaikissa JiveX Diagnostic Client -työasemissa ja sitä laajemmissa ratkaisuissa. Moduulin avulla voidaan konfiguroida, millä tavoin annoksen vaadittu ja odotettu jakautuminen potilaan kehon osiin visualisoidaan. Moduuli pystyy käsittelemään eri toimittajien suunnitteluohjelmistoista saatavaa DICOM-syötettä. JiveX ECG Workflow Module JiveX ECG Workflow -moduulin avulla EKG-tutkimukset voidaan liittää JiveX-järjestelmällä toteutettaviin kuvien hallinta- ja jakeluprosesseihin. Kaikissa JiveX Client -työasemissa voidaan tarkastella JiveX-järjestelmään tallennettuja EKG-tietoja. JiveX Review Client -työasemissa ja sitä laajemmissa ratkaisuissa EKG-tutkimukset voidaan tulostaa paperille 1:1-esityksenä. JiveX Diagnostic Client -työasemissa ja sitä laajemmissa ratkaisuissa puolestaan on käytössä myös elektroninen lausunnon tekeminen. JiveX ECG Workflow -moduulilla paperiton EKG voidaan liittää saumattomasti kuvanjakelu- ja lausuntoprosesseihin. JiveX Display Consistency Report Manager JiveX Display Consistency Report Manager -sovellus auttaa käyttäjää toteuttamaan päivittäiset näytön tarkistukset (display consistency) paperittomasti. Tulokset tallennetaan keskitetysti ja työasemakohtaisesti PACS-tietokantaan, ja kaikkien järjestelmään liitettyjen näyttöjen profiilitiedot kirjautuvat toimittajasta riippumatta. Tulosteena on määrämuotoinen PDF-tiedosto. Uudet tulokset kertyvät samaan tiedostoon. 14 JiveX Product Description - Työnkulun hallinta
PACS and beyond Digitaalinen arkistointi JiveX tuo joustoa arkistointiin Arkistointikonsepti voidaan räätälöidä asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Oli kyseessä sitten PACS-järjestelmä tai yleislääkärin vastaanotolla käytettävä mini-pacs koko sairaalan kattavana kampusverkkona tai sairaalayhtymälle sopivana erityyppisiä työasemia sisältäväna järjestelmäna - JiveX arkistoi kuva- ja videodatan tehokkaasti sekä työtä että kustannuksia säästäen. Arkistoinnin yhteydessä data voidaan aina tallentaa verkkoon. Lisäksi kaikki tutkimukset tallennetaan lain määräysten mukaisesti suojatulle tallennusvälineelle tai etäarkistoon. Huipputason joustavuutta ratkaisuun saadaan JiveX TWIN Server -palvelimella. Uusimmilla kuvanpakkaustekniikoilla koko varastokapasiteetti voidaan käyttää tarkoin hyväksi. Tällöin kaikki esitutkimukset ovat suoraan käyttäjien saatavissa. Arkistointimoduulit JiveX PACS Server -palvelimelle JiveX Offline Storage Service Tämän ohjelmistomoduulin avulla voidaan liittää järjestelmään optinen levyasema, jolla luodaan ulkoisia tallenteita. Kaikki PACSpalvelimella oleva kuvadata voidaan automaattisesti ja sääntöpohjaisesti polttaa ja arkistoida tallennusvälineille, esimerkiksi CD-, DVD- tai Blu-ray-levylle. Lisäksi tämän moduulin avulla voidaan tehdä potilas-cd:itä (Image Report). Lisävaihtoehtona CD:n tekoprosessiin on liitettävissä JiveX DICOM CD Viewer -sovellus, jolla voidaan automaattisesti tuottaa kuva- ja lausuntoesityksiä sekä web-selaimeen soveltuvia esityksiä. JiveX Archive Manager JiveX Archive Manager -sovellus huolehtii verkkotallennuksesta (SAN, NAS) sekä HSM-arkistoinnissa tallennuksesta alemman tason tallennusvälineeseen kuten nauhakirjastoon. Tällöin useita volyymejä voidaan hallinnoida ja ryhmitellä toiminnallisuuden perusteella. Sovellukseen sisältyvän kuvatietokannan kautta koko tietovarastoa voidaan tarkastella missä työvaiheessa tahansa. 15 JiveX Product Description - Digitaalinen arkistointi
JiveX Archive Manager DR (Data Replication) JiveX Archive Manager -sovelluksen DR-versio tukee levypakalle (SAN, NAS) tai nauhalle arkistoinnin (HSM) lisäksi tietojen replikointia. Tietojen replikoinnissa on runsaasti konfigurointimahdollisuuksia, ja sen toiminta on täysin käytetystä arkistointitekniikasta riippumatonta. Esimerkiksi hajautettuun NAS-järjestelmään perustuvassa verkkoarkistoinnissa voidaan käyttää useita eri varastosijainteja. Sovellukseen sisältyvän statushallinnan avulla käyttäjä voi tarkistaa sijainnin ja arkistointistatuksen missä työvaiheessa tahansa. JiveX Archive Gateway JiveX Archive Gateway -yhdyskäytävän kautta voidaan tallentaa kaikki kuvadata etäarkistoon automaattisesti ja sääntöpohjaisesti. Tämä yhdyskäytävä huolehtii PACS-palvelimen ja JiveX Data Center Server* palvelimen välisestä yhteydestä. JiveX DICOM PACS Gateway JiveX DICOM PACS Gateway -yhdyskäytävän avulla JiveX-järjestelmä voidaan yhdistää DICOM-yhteensopiviin kolmannen osapuolen arkistointijärjestelmiin. Näin voidaan importoida tietoja kolmannen osapuolen PACS-ratkaisuista tai yhdistää kyseiset ratkaisut verkossa koko osaston kattaviksi. JiveX Educational Archive JiveX Educational Archive -sovelluksen avulla käyttäjä voi osana päivittäistä työrutiinia tallentaa asiaankuuluvia ja kiinnostavia tapauksia helposti ja nopeasti opetuskäyttöön tai avainsanoilla varustettuun referenssikokoelmaan. Tätä varten asennetaan asiakkaan pyynnöstä erillinen palvelin. Opetusaineistoa voidaan tarkastella RSNA-järjestön MIRC-sovelluksella (Medical Image Resource Center). 16 JiveX Product Description - Digitaalinen arkistointi
PACS and beyond Työpöytäsovellukset Yksilöllisiä ja tehokkaita ratkaisuja JiveX-järjestelmät perustuvat modulaariseen järjestelmäarkkitehtuuriin, ja ne ovat laajennettavissa verkkokäytössä erilaisten alustasta riippumattomien työpöytäsovellusten avulla. JiveX tukee useita eri käyttöjärjestelmiä. JiveX Communication Server palvelin, jota voidaan nimittää JiveX-järjestelmän komentokeskukseksi, hallinnoi kuvatietokantaa keskitetysti ja tuo sen työpöytäsovellusten käyttöön. Kulloisenkin verkkokonseptin mukaan kuvien käyttö työpisteestä voi tapahtua tarpeen mukaan suoraan palvelimelta (on-demandkäyttö) tai sääntöpohjaisesti automaattisen reitityksen/esihaun kautta. Lisäksi palvelin tuo DICOM Query/Retrieve protokollan kautta käyttöön vakiorajapinnan, jonka kautta yleisesti käytetyt kolmannen osapuolen järjestelmät voidaan liittää verkkoon saumattomasti missä vaiheessa tahansa. Työasema tai client-sovellus Työpöytäsovellukset jaotellaan työasema- tai client-sovelluksiin. Molemmissa on omat etunsa käyttökohteen ja käytössä olevan verkkotopologian mukaan. Client-sovellus Useimpia työpöytäsovelluksia käytetään tavallisina JiveX-clientsovelluksina. Ne muodostavat suoran yhteyden PACS-palvelimeen kuvadataa ladatessaan (on-demand-käyttö). Sen edellytyksenä on latausten määrään nähden riittävä verkkokapasiteetti. Yleisimmille sovelluskenaarioille tavanomainen verkkokapasiteetti on täysin riittävä. Se riittää jopa lausuntotoimintojen ja röntgenesitysten tehokkaaseen toteuttamiseen. Työasemasovellus JiveX-työasema sisältää sisäänrakennetun JiveX Communication Server -palvelimen, jossa on kuvatietokanta ja erilliset DICOMtiedonsiirtopalvelut. Näin työpistettä voidaan käyttää jopa ilman PACS-palvelinta ja haluttaessa laajentaa lisätoiminnoilla. Integroidun palvelimen avulla voidaan toteuttaa datan esihaku tai auto- 17 JiveX Product Description - Työpöytäsovellukset
maattinen reititys suoraan työpöytäsovellukseen. Lisäksi keskitetyn PACS-palvelimen tai etäpalvelimen on-demand-käyttö voidaan toteuttaa WAN (Wide Area Network) yhteyden kautta. JiveX-työpöytäsovellukset JiveX-työpöytäsovellusten sovelluskehitys perustuu erilaisiin menetelmiin. Perusjärjestelmän JiveX Review Web -kuvanjakelusovellus käyttää Web 2.0 -tekniikkaa ja Adobe Flashia. Katselutyöasemat käyttävät Java-tekniikkaa ja perustuvat toiminnallisesti JiveX Review -sovellukseen. Lisäksi kaikki JiveX Diagnostic -sovelluksen toiminnot ovat saatavina myös JiveX Demonstration- ja JiveX Diagnostic Mammo -sovelluksissa. JiveX Review Web Tämän työpöytäsovelluksen avulla kuvia voidaan katsella interaktiivisesti jokaisesta verkkoon liitetystä työasemasta. Kuvadatan siirto on huipputehokasta. Kuvadatan siirtoon käytetään erityistä JiveX-siirtoprotokollaa, joka toteuttaa siirron PACS-palvelimelta työpisteeseen käyttöskenaarion mukaisella laadulla ja on-demandpohjaisesti. JiveX Review Tämän työpöytäsovelluksen avulla kuvia voidaan katsella interaktiivisesti jokaisesta verkkoon liitetystä työasemasta. Kuvadatan siirto on huipputehokasta. Kuvadatan siirtoon käytetään erityistä JiveX-siirtoprotokollaa, joka toteuttaa siirron PACS-palvelimelta työpisteeseen käyttöskenaarion mukaisella laadulla ja on-demandpohjaisesti. JiveX-työpöytäsovellukset Image distribution with Web 2.0 and Adobe Flash JiveX Review Web Viewing clients with Java technology: JiveX Review JiveX Quality Assurance JiveX Diagnostic JiveX Demonstration JiveX Diagnostic Mammo Image viewing with Java technology: JiveX DICOM Viewer JiveX DICOM CD Viewer JiveX DICOM Mail Viewer JiveX Quality Assurance QA JiveX Quality Assurance Client -sovelluksen avulla päästään suoraan kuvatietokantaan tekemään tallennusvirheiden korjauksia jälkikäteen. Prosessiin kuuluu kaikkien muutosten jäljitettävä kirjaus lokiin. 18 JiveX Product Description - Työpöytäsovellukset
PACS and beyond JiveX Diagnostic Erillinen JiveX Diagnostic -lausuntosovellus on suunniteltu kaikille DICOM-standardiin perustuville kuvantamisen modaliteeteille. Se sisältää laajan valikoiman kuvankäsittelytoimintoja mukaan luettuna monileikerekonstruktio (multiplanar reconstruction). Integroidun työnkulun hallinnan lisäksi sen etuja ovat nopea kuvalausuntojen tekeminen sekä huippuluokan työteho radiologian, kardiologian, endoskopian, ultraäänitutkimusten ja muiden erikoisalojen kuvantamisessa. JiveX Diagnostic Advanced JiveX Diagnostic Advanced on diagnostinen ohjelmisto, jossa on kattavat kuvankäsittelytoiminnot kaikille DICOM-modaliteeteille. Erityisesti mukana on tomografiakuvien diagnosointia tukevia ominaisuuksia, kuten integroitu kuvanrekisteröinti, monitasorekonstruktio ja 3D-tilavuussävytys. Hiiren kohdistimen sijainnit voidaan synkronoida reaaliaikaisesti eri tutkimuksissa ja esityksissä (2D/3D). JiveX Diagnostic Mammo Erillinen JiveX Diagnostic Mammo -lausuntosovellus on suunniteltu erityisesti kuratiivista mammografiaa ja mammografiaseulontoja varten. Tähän erityiskäyttöön luodut ripustus- ja saneluprotokollat täyttävät sujuvan työnkulun suurimmatkin vaatimukset. Valinnaisena lisätoimintona järjestelmään voidaan liittää JiveX Mammo Report Manager* -sovellus, joka on täysin integroitu lausuntomoduuli. JiveX-työpöytäsovellukset Valinnainen JiveX Mammo Report Manager* on JiveX Diagnostic Mammo -sovelluksen laajennusmoduuli. Ohjelmiston avulla voidaan hallinnoida seulonnan koko lausuntoprosessia ensisijaisesta lausunnnosta konsensuskokoukseen, ja se sisältää IHE-yhteensopivat liitynnät mammografian tietojärjestelmiin. Huipputason työteho ja tietoturva syntyvät lausuntoeditorin ja osittain automatisoitun dokumentoinnin saumattomalla yhteispelillä. 19 JiveX Product Description - Työpöytäsovellukset
JiveX Demonstration JiveX Demonstration -sovellus on erityisesti kliinisiä demonstraatioita ja kuvaesityksiä varten suunniteltu työkalu, joka sisältää monipuoliset esitysten valmistelu- ja toteutustoiminnot. Moderointitilassa (moderation mode) käytössä ovat kaikki tarvittavat tutkimus- ja lausuntotiedot, jotka esitetään selkeästi erillisellä hallintanäytöllä. JiveX Demonstration on ihanteellinen ratkaisu kuvien esittämiseen leikkaussalissa ja digitaalisilla kierroilla. JiveX Vessel Analysis Tämä ohjelmisto on suunniteltu nopeaan ja vaivattomaan verisuonten segmentointiin, analysointiin ja diagnosointiin. Se on integroitu JiveX Diagnostic -työasemaan. Ohjelmiston avulla kaikki sydämenulkoiset verisuonet voidaan määrittää ja segmentoida selektiivisesti. Sydänongelmien analysointiin on kehitteillä JiveX Cardio Analysis. Tällä työkalulla voidaan tarkastella ja mitata patologioita, kuten ahtaumia tai aneurysmia, käyrinä MPR-kuvina (monitasorekonstruktio). Mittaustulokset ovat automaattisesti saatavilla integroitua lausunnon antamista varten. JiveX DICOM Viewer JiveX DICOM Viewer on DICOM-tiedostojen kuvankatseluohjelmisto. Sen avulla voidaan ladata ja katsella DICOM-tiedostoja hakemistosta tai siirrettävältä tallennusvälineeltä (esimerkiksi CD:ltä, DVD:ltä tai USB-tikulta). Ohjelmiston käyttö on todella helppoa, ja kuvankäsittelytoimintojen valikoima on laaja. JiveX DICOM CD Viewer on tarkoitettu erityisesti potilas-cd:llä olevien DICOM-kuvatiedostojen katseluun. Lisäksi sillä voidaan katsella järjestelmässä olevia lausuntotekstejä, joten se luo suoran yhteyden kuvien ja lausuntojen välille. JiveX DICOM Mail Viewer -sovelluksen avulla voidaan hakea DICOM-sähköposteja, ja se on suoraan liitettävissä DICOM-sähköpostijärjestelmään. Niinpä se soveltuu erityisesti lähettävien lääkärien käyttöön, koska tutkimusten vastaanotto kuvineen ja lausuntoineen tapahtuu sen avulla helposti ja suojatusti. Integroitu kuvankäsittely sisältää tavanomaiset mittaus-, zoomaus- ja ikkunointitoiminnot. 20 JiveX Product Description - Työpöytäsovellukset
PACS and beyond
PACS and beyond
PACS and beyond 2011 VISUS Technology Transfer GmbH, Bochum, Germany. All rights reserved. JiveX Product Description Version 4.5 08/2011 FI VISUS Technology Transfer GmbH Universitätsstr. 136 44799 Bochum Germany fon +49 234 936 93-400 fax +49 234 936 93-499 sales@visus.com