IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA

IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA Tuulos-Seura ry

Ihmisiä ja elämää Tuuloksen kirkonseudulla

IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA Toimittaneet Kirsi-Marja Hurme, Petri Mökkälä, Anja Rautiola, Anja Salokannel ja Raija Vesterinen Tuulos-Seura ry Tuulos Hämeenlinna

Linnaseutu Kirjan valmistumisen on mahdollistanut Linnaseutu ry:n myöntämä tuki. Kiitos tuesta myös Mikko Kaloisen Säätiölle. Etukansi: Tuuloksen kirkko maisemassaan, Ali Munsterhjelmin öljyvärimaalaus. Yksityisomistuksessa. Valokuva Heikki Hurme. Takakansi: Kansanedustaja Albert Eerola lähdössä eduskuntaan ensimmäiselle kaudelleen, valokuva vuodelta 1924. Terttu Wegeliuksen arkisto. Esilehtien kartat: Edessä: Tuuloksen kirkonseutua, peruskartta vuodelta 2013, Maanmittauslaitos, lupa nro 1270/MML/13. Takana vas.: Tuuloksen kirkonseutua 1700-luvulla. Kuninkaan kartasto Etelä-Suomesta 1776 1805. Toim. Erkki-Sakari Harju. SKS. Helsinki 2012. Takana oik.: Osa Tuuloksen pitäjänkarttaa vuodelta 1842. Kansallisarkisto/ Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto/tuulos 2134 02. Copyright 2013 Kirjan kirjoittajat ja Tuulos-Seura ry ISBN 978-952-93-2293-0 (sid.) ISBN 978-952-93-2294-7 (PDF) Taitto: DTPage Oy Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo 2013

SISÄLLYS LUKIJALLE... 9 PIIRTEITÄ JUTTILAN JA SAIRIALAN KYLIEN LUONNOSTA Mikko Liukkonen...11 KIRKONSEUDUN KYLÄT Petri Mökkälä...17 RETKIÄ LÄHIHISTORIAAN VESIREITTEJÄ JA TEITÄ PITKIN...19 Soutumatka Pyhäjärveltä Suolijärvelle Raija Vesterinen...19 Kirkkokujalta Luopioistentietä Laurinkallionkujan risteykseen Anja Rautiola...29 Hautausmaa Anja Rautiola...38 Hautausmaalta Vuorentaustantietä Pyhäjärvelle Anja Rautiola...41 Pyhäjärventietä ja Laurinkallionkujaa Kauppilan mutkaan Raija-Maria Virtanen...46 Kauppilan mutkasta Ylöskartanon mäelle Raija Vesterinen...53 Ylöskartanon mäeltä Oksjärven tienhaaraan Ritva Lindeman...55 Punkantietä Jokikulmalle ja Leheen rannalle Vaula Kolunen...59 Toivoniemestä Torppikulmalle ja Oksjärvelle ja Vitajärvelle Eero Eerola...68 Toivaalantietä Rapooseen ja Kämpiään Kimmo Kaloinen...72 Vanhan Mettalan talon pihapiiri Tauno Aaltonen...81 Kirkkokujalta Luopioistentietä valtatielle Rauno Järvinen...84 Rantasen mutkasta Körhämöön Antti Sipilä...90 TUULOKSEN PYHÄN BIRGITAN KIRKKO...96 Tuuloksen kirkon rakentaminen Petri Mökkälä...96 Pyhä Birgitta ja Tuuloksen krusifiksi Hanna Dallmeier...99 Tuuloksen kirkon puoli vuosituhatta Kimmo Kaloinen...103 5

KARTANOT...109 Sätereitä ja virkataloja Kirsi-Marja Hurme...109 Sairiala Kirsi-Marja Hurme...110 Toivoniemi Aino Tulokas...118 Ylöskartano Kirsti Häppölä...124 MAANOMISTUSOLOJEN MUUTOKSET...127 Perintö- ja kruununtilat Petri Mökkälä...127 Isojako ja torpat Petri Mökkälä...132 Sairialan maanosto-osuuskunta Petri Mökkälä...138 SOTIA JA NIIDEN SEURAUKSIA...142 Kansalaissota Tuuloksen kirkonseudulla Tauno Aaltonen...142 Isoäitini Hilda Järvisen kohtalo Lauri Järvinen...153 Aino Urpanen kertoo vuoden 1918 tapahtumista Ilmari Vesterinen...154 Lottatoiminnasta Tuuloksessa Tauno Aaltonen...157 Esko Eerola Toivaalan hävittäjälentäjä Tauno Aaltonen...162 Jouko Kaloinen talvi- ja jatkosodan komppanianpäällikkö Tauno Aaltonen...164 Karjalan siirtoväki kirkonseudulla Petri Mökkälä...167 Eräs evakkotie Ritva Alhainen...170 PAIKALLINEN MURRE JA KANSANPERINNE...172 Tuuloksen murteen piirteitä Ilmari Vesterinen...172 Kansanrunouden maailma Ilmari Vesterinen...176 SIVISTYSOLOT...183 Koulunkäyntiä kotikulmilla ja kauempana Anja Rautiola...183 Yhdistykset ja opintotoiminta Anja Rautiola...191 KULTTUURIHARRASTUKSIA JA PAIKALLISIA TAITEILIJOITA...199 Laulua ja soittoa Anja Rautiola...199 Näyttämötoimintaa ja elokuvia Anja Rautiola...203 Kirkonseudun kuvataiteilijoita Kirsi-Marja Hurme...206 Kirkonseudun kirjailijoita Anja Salokannel...213 6 IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA

ELINKEINOT...220 Maatalous Petri Mökkälä...220 Maidontuottajia Punkantien varressa Vaula Kolunen...223 Meijerit Kirsi-Marja Hurme...226 Myllyt Kirsi-Marja Hurme...230 Sähkö ja vesi Kirsi-Marja Hurme...231 Liikenne- ja tietoliikenneyhteydet Kirsi-Marja Hurme...232 Ajokaluteollisuus ja pajat Kirsi-Marja Hurme...238 K.J. (Kalle Juhana) Tuomisen vaiherikas elämä Anja Rautiola...243 Puusepänteollisuus Kirsi-Marja Hurme...248 Sahateollisuus Kirsi-Marja Hurme...250 Muu yritystoiminta Kirsi-Marja Hurme...254 Pankit ja posti Kirsi-Marja Hurme...259 Kaupat ja kahvilat Kirsi-Marja Hurme...261 Käsityöläiset Kirsi-Marja Hurme...266 Käsityöläisten Jokikulma Vaula Kolunen...269 Kutojamestari Emmi Lavasto Ilmari Vesterinen...270 KIRJOITTAJAT...278 LÄHTEET...280 KUVALÄHTEET...287 7

LUKIJALLE Tuuloksen kirkonseutu on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, jota on viljelty vuosisatoja. Metsäisiltä harjuilta, kallioilta ja vuorilta voi kaukaakin nähdä kirkolle, joka sijaitsee keskiaikaisen maantien varressa Sairialassa. Vesireittien merkitys on entisaikaan ollut tärkeä. Pyhäjärven, Leheen ja Suolijärven ja niitä yhdistävien jokien varret ovat vanhimman asutuksen ja viljelyn alueita. Kolmen kartanon ja muutaman suuremman tilan torpat ovat levittäneet asutusta metsäisemmille seuduille. Kirkko oli aikanaan kaiken keskus, ja Tuuloksessakin vilkkain toiminta keskittyi kirkon lähettyville 1900-luvun puoliväliin asti. Sitten kunnan painopiste siirtyi vähitellen Syrjäntaakse, ja Valtatie 12:n valmistuttua liikenne Sairialan kautta hiljeni. 2000-luvulla tuuloslaisten asiointipaikat muuttivat Pohjoisten kylään ja Hämeenlinnan kaupunkiin. Tämä kirja kertoo kolmesta kylästä Tuuloksen kirkon ympärillä: Sairialasta, Toivaalasta ja Juttilasta. Liikkeelle lähdetään ikivanhoja teitä pitkin esittelemään kyliä nykypäivästä historiaan päin. Entisajan elämää ja ihmisiä on kirjassa mukana noin sadan viime vuoden ajalta. Välillä poiketaan kauemmaksikin menneisyyteen, aikaan, jolloin kirkko ja kartanot hallitsivat näitä seutuja. Tuulos-Seuran alulle panemaa ja yhdessä Linnaseudun Euroopan maaseudun kehittämisrahaston kanssa rahoittamaa hanketta toteuttamassa on ollut viisi vapaa-ajan tuuloslaista, joista kolme on asunut elämänsä ensimmäiset vuosikymmenet Tuuloksessa. Taittoa ja painatusta lukuun ottamatta kirja on tehty talkootyönä. Kirjoittajiksi saatiin monia kylien vakituisia asukkaita ja vielä useammat ovat osallistuneet kirjan tekoon suostumalla auliisti haastateltaviksi ja etsimällä vanhoja valokuvia. Kirjassa onkin paljon suullista tietoa. Arkistotutkimuksiin ei ollut kovin paljon mahdollisuuksia, mutta niitäkin tehtiin mm. Hämeenlinnan maakuntaarkistossa ja Kansallisarkistossa. Eräs tärkeä lähde ovat olleet Tuuloksen joulujen Lukijalle 9

vuosikerrat ja niiden sisällöstä syntyi oheistuotteena erikseen painettu hakemisto. Historian harrastajat Leo Sahlsten ja Jari Eerola antoivat alkuvaiheessa hyviä virikkeitä. Jukka Aaltonen on auttanut isojakokarttojen hankkimisessa. Uusia kuvia ovat ottaneet Maija Dallmeier, Harri Hurme, Heikki Hurme, Anja Rautiola ja Antti Sipilä. Antti Sipilä on ollut myös tärkeä yhdyshenkilö Tuulos-Seuraan päin. Kiitämme kaikkia yhteistyökumppaneita. Kiitämme kirjoittajia, haastateltavia, kuvien ottajia ja lainaajia ja muita avustajia. Teitä on ollut niin paljon, että kaikkien nimiä ei valitettavasti ole saatu kirjatuksi lähdetietoihin. Pyrkimyksemme on ollut tallettaa vanhoille ja uusille tuuloslaisille ja vapaaajan asukkaille sellaisia tiedon sirpaleita, jotka muuten olisivat painuneet unholaan. Toivomme, että kirja innostaa jatkamaan retkiä Tuuloksen kirkonseudun historiaan, jossa kyllä riittää tutkimista. Vanhassa Sairialassa 13. huhtikuuta 2013 Kirsi-Marja Hurme Petri Mökkälä Anja Rautiola Anja Salokannel Raija Vesterinen 10 IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA

Mikko Liukkonen PIIRTEITÄ JUTTILAN JA SAIRIALAN KYLIEN LUONNOSTA Juttilan ja Sairialan kylät ovat asettuneet Suolijärveltä Pyhäjärvelle kulkevan pitäjää halkovan vesireitin varsille. Kyliä yhdistävä jokireitti Sairialanjoki Tuuloslammit Kyläjoki on säilynyt lähes luonnontilaisena. Tuuloslammit ovat sekä kasvistonsa että varsinkin linnustonsa puolesta laajasti tunnettuja luontokohteita. Kyliä ympäröivät tasaiset hiekka- ja savimaat on jo kauan sitten otettu maanviljelyksen käyttöön. Kylämaisemaa reunustavat harjut, joista korkein, Kanalanharju, kohoaa 185 metriä meren pinnan yläpuolelle. Tältä seudun korkeimmalta paikalta aukeaa näkymä yli Sairialan ja Juttilan kylien Suolijärveltä Leheejärvelle saakka. Aikoinaan harjulla oli kolmiomittaustorni, joka on jo hävinnyt. Samaan harjujonoon Kanalanharjun kanssa kuuluu Tyrsämönharju, jolla on viime vuosiin saakka kasvanut harvinaista kangasvuokon ja hämeenkylmänkukan risteymää. Viime keväänä löysin enää vain yhden kukkivan kasvin, vaikka aikaisemmin alueella on ollut kymmeniä yksilöitä, kuten professori Pertti Uotila kirjoitti Tuuloksen joulussa 2008. Edellisten harjujen rinnalla kulkee Karhunpään mäestä etelään vanhan Tampereentien varressa Sairialankallion suuntaan matalampi, paikoin hyvin teräväharjainen harju. Sen harjalla kulkee polku, jolta kulkijalle aukeaa kaunis maisema kyläaukealle. Täällä voi nähdä myös komean supan, jyrkkäreunaisen 10 20 metriä syvän painuman, joka on syntynyt hiekkaan hautautuneen valtavan jääkimpaleen sulaessa jääkauden loppuvaiheessa noin 10 000 vuotta sitten. Kylämaisemaa halkoo kallioiden jono alkaen Suolijärven takaiselta Kitaruvenkalliolta Kaluvuoren, Kyläkallion ja Laurinkallion kautta Hiisivuorelle Pyhäjärven rantaan. Juttilan Liljasvuori, josta on käytetty myös nimeä Tapiolankallio, kuuluu samaan kallioketjuun. Laurinkalliolla on aikoinaan ollut muinaislinna, jonka varustusten jäännökset ovat edelleen havaittavissa. Kallion läheltä Pyhäjärven rannasta Haaksivalkamasta on löydetty sekä pronssi- että rautaesineitä, enimmäkseen aseita. Rautaesineistä vanhimmat on ajoitettu 700-luvulle (Hauhon, Luopioisten ja Tuuloksen historia I). Muinaislinnoja on ollut myös monissa lähipitäjissä, lähimmät Hauholla ja Lammilla. Alueen alkuperäisistä metsätyypeistä lehtomaista metsää on säästynyt pellonraivaukselta vain muutamin paikoin. Lehtoja, joiden puustossa on myös metsälehmusta, on Kyläkalliolla, Laurinkalliolla ja Vitajärvellä. Vitajärven 3,5 hehtaarin suuruinen lehto on metsälehmuslehdoista suurin, ja noin puolet siitä on nykyään suojelualuetta. Kanalanharjulla on pähkinäpensasta kasvavaa lehtoa ja Juttilassa Takaseen laskevan Sassinojan varrella puronvarsilehtoa. Oksjärven rannalla on pieni kallionaluslehto, josta on löydetty Piirteitä Juttilan ja Sairialan kylien luonnosta 11

Syksyistä Sairialanjokea Pikkupyörteellä. uhanalaista keuhkojäkälää (Tuuloksen luonto-opas). Suoalueita on Juttilan ja Sairialan kylien alueella ollut jo alun perin vähän ja osa niistäkin on otettu viljelykseen tai metsäojitettu. Joitakin suoalueita on säilynyt luonnontilaisina kuten Oksjärvellä Löyttynlahden ruohokorpi, Alisella Kiuasjärvellä luhtainen tervaleppäkorpi ja Kastanajärvellä nevaräme. Kastanajärvestä lähtevän Rytisenojan varrella on säilynyt luhtaista ja lettoista nevaa. Sairialan ja Juttilan kaikki järvet kuuluvat osa- na Hauhon reittiin ja Kokemäen joen vesistöön. Alueen suurimmat järvet, Pyhäjärvi, Suolijärvi ja Lehee, ovat valuma-alueiltaan maatalousvaltaisia ja asutuksen ja kesämökkien ympäröimiä. Muillakin järvillä on ainakin kesämökkejä, aivan asumattomia järviä ovat enää Vähä-Humalajärvi ja Ylinen Kyynärö. Veden laadultaan karuja, vähäravinteisia järviä ovat lähinnä vesireittien latvoilla sijaitsevat pienet järvet, jotka saavat suuren osan vedestään pohjavetenä. Karuus näkyy järvessä vesikasvien vähäisenä määränä, kaislikot ja ruovikot puuttuvat tai niitä on vähän. Suolijärven ja Leheen valuma-alueet ovat maatalousvaltaisia maita ja siksi vedet ovat runsasravinteisempia ja 12 IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA

vesikasvillisuus runsasta. Kaislikoita ja ruovikoita on runsaasti ja lisäksi on kelluslehtisiä vesikasveja kuten ulpukoita ja lumpeita. Kyläjoen luonnosta Kyläjoki on luontonsa monimuotoisuuden puolesta Juttilan kylän parhaimpia paikkoja. Joki, koski ja ympäristön hyvät viljelysmaat näyttävät aikoinaan myös määränneen Juttilan kylän sijainnin pitäjän halki kulkevan vesireitin varrella. Vaarini Heikki Urpasen (1893 1970) kertoman mukaan entisen kyläkeskuksen rakennukset olivat koskelle tulevan tien varressa. Hän olisi muistanut talojen sijainnin ja piirtänyt minulle muististaan kylän asemakaavan, mutta se jäi aikanaan tekemättä. Olen koko ikäni asunut Leheen rannalla ja järvi ja siihen laskeva Kyläjoki ovat tulleet minulle tutuiksi. Koskesta alaspäin Leheejärvelle joki on soutuveneellä helposti kuljettavissa. Talvipakkasilla joki jäätyy ja sulana pysyy ainoastaan koskiosuus sillan alapuolella. Joskus oikein pitkinä kovina pakkaskausina voi koskikin hetkeksi saada jääpeitteen. Joki näyttää talvella hiljaiselta, mutta jään alla on eloa silloinkin. Vaarillani oli tapana pyydystää keskitalvella Kyläjokeen kutemaan nousevia mateita. Usein olen minäkin tammikuun lopulla Heikinpäivän aikoihin sahannut joen jäähän avannon ja asettanut merran joen pohjaan. Hyviä madesaaliita tuli erityisesti 1970-luvulla, nykyisin on mateita saatu vähemmän. Jo maaliskuulla joen virtaus lisääntyy ja jäähän alkaa ilmestyä sulapaikkoja. Joensuuhun järven puolelle syntyy yhä pitenevä sulan veden alue. Jäidenlähtö Leheeltä tapahtui vielä 1960-luvulla toukokuun alussa mutta viime vuosina jäät ovat lähteneet jo huhtikuun puolella. Suolijärveltä ja Pyhäjärveltä jäät lähtevät yleensä muutamaa päivää myöhemmin kuin Leheeltä. Joella kalastaa kesät talvet myös saukko, jonka räpyläjalkojen jälkiä näkee monesti lumessa joen jäällä, josta ne johtavat Leheen poikki Kurtonojan suuntaan. Joskus olen nähnytkin tämän kalastajan sukeltelemassa ravinnon hakuun jään reunalta joen suun sulan laidalta. Joen eläjiä on myös piisami, joka on yleensä kasvissyöjä mutta silloin tällöin kaipaa simpukka-ateriaa, mistä ovat merkkinä kauniisti avatut tyhjät simpukankuoret kasattuna sen ruokailupaikalle. Piisameita oli aikaisemmin runsaasti ja ne hävittivät Leheejärven kaislikoita syömällä kaislojen mehevät juuret. Vaarini pyydysti aikoinaan piisameita ja niiden nahoista valmistettiin turkisvaatteita ja lakkeja. Nykyisin piisami on harvinaistunut ilmeisesti muutamiin yksilöihin Kyläjoen varrella. Saukko Kyläjoella. Piirteitä Juttilan ja Sairialan kylien luonnosta 13

Hirvet ja peurat ovat maaeläimiä, mutta joutuvat usein ylittämään Kyläjoen, olen itsekin tämän nähnyt eräänä kuutamoisena elokuun yönä. Hirvi tuli Hakkulan puolelta viljapellon ylitse joelle, kuului vain kuivien olkien kahinaa hirven kävellessä rauhallisesti yli viljapellon, mutta joen ylitys tapahtui lopulta lähes äänettömästi. Veteentulojäljet ja vastakkaisella rannalla vedestänousujäljet voi havaita kaislikossa vielä seuraavana päivänä. Talvisin hirvet kulkevat Kyläjoen yli jäätä pitkin samasta paikasta kuin kesälläkin, avoimelle järven jäälle ne eivät mielellään mene. Erityisesti muistan erään kerran 1960-luvun alusta kun oli kova hankikanto keväällä. Kuusi hirveä tuli Hakkulasta hankea pitkin, käveli tästä kotini ikkunan alta pellon poikki ja jatkoi maantien yli Lehmihakaan Kopsjoen suuntaan. Monet vesilinnut viihtyvät Kyläjoella. Jo keskitalvella saattaa nähdä kosken sulan reunalla keikkuvan koskikaran, joka viettää kesät pohjoisessa pesimäpuuhissa mutta siirtyy talveksi etelämmäksi sulana pysyviin virtavesiin. Lintu on muuten tumma väriltään mutta valkoinen kaulaläikkä erottuu kauas, lajin vironkielinen nimi vesipapp on mielestäni kuvaava. Joutsenet tulevat joinakin leutoina talvina katsomaan reviireitään jo tammikuussa. Tuuloslammilla pesivä pari pitää koko Kyläjokea omanaan ajaen muut joutsenet pois vielä jonkin matkaa Leheen puolelta. Ensimmäisiä sinisorsia ja telkkiä alkaa ilmaantua joen sulapaikkoihin viimeistään maaliskuussa. Aikaisin keväällä tulee myös kaulushaikara, jonka ku meaa puhaltelua alkoi joitakin vuosia sitten kuulua Tuuloslammin suunnalta. Viime vuosina sen ääni Koskikara Kyläjoella. 14 IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA

on kuulunut myös Leheen kaislikkoisilta rannoilta ja kerran olen maaliskuisella hiihtoretkelläni nähnyt kaulushaikaran kalastamassa Takaselta Leheeseen laskevalla Kurtonojalla. Haikara saalistaa seisoen hiljaa matalassa vedessä odottamassa, että saalis tulee tarpeeksi lähelle. Leheellä näkee vuosittain myös harmaahaikaroita, mutta ne ilmaantuvat vasta kesällä ja ovat ilmeisesti pesimättömiä yksilöitä. Kevään edetessä vettä virtaa Kyläjoessa yhä enemmän ja virtaava vesi sulattaa Leheen jäähän yhä pidentyvän sulan veden alueen, joka ulottuu lopulta puoleen järveen. Koska tähän vuodenaikaan sulaa vettä ei ole vielä paljon tarjolla muilla lähiseudun järvillä, on paikalla runsas ja monilajinen vesilinnusto. Linnut odottelevat omien pesimäjärviensä jäänlähtöä. Joukossa on usein paikalliseen lajistoon kuulumattomia lajeja kuten uiveloita ja jouhisorsia lepäilemässä ja odottelemassa lähtöä pohjoisen Suomen järville pesimään. Joka kevät ennen jäiden lähtöä kokoontuu sulaan parvi kuikkia, niiden valittava huuto kuuluu voimakkaana usein öisinkin järveltä. Parinkymmenen yksilön parviakin on havaittu, mutta jäiden lähdettyä ne hajaantuvat omille pesimäjärvilleen. Leheessä on runsaasti pientä särkikalaa, joka on hyvää evästä kalaa syöville linnuille kevään pitkän muuttomatkan jälkeen. Aikaisin tulee myös kalasääski, jonka tapaa usein kalastamasta Kyläjoen sulalla keväisin. Ensimmäinen tai viimeistään toinen yritys yleensä onnistuu, kun lintu syöksyy veteen ja tarrautuu kynsillään lahnaan tai haukeen, harvoin puolta kiloa pienempään saaliiseen. Näin eräänä keväänä, kun kaksi sääskeä kalasti yhtä aikaa Leheen sulasta, ja pian kumpikin sai kalan, minkä jälkeen ne laskeutuivat saaliineen Hakkulan puoleiselle sulan reunalle ruokailemaan. Toinen ehti syödä kalansa ensiksi ja nousi lentoon, mutta toisella oli syönti vielä kesken. Tämä päätti kuitenkin seurata kaveriaan ja otti puoleksi syödyn kalaan mukaansa, mutta syystä tai toisesta saalis putosi sen kynsistä jäälle eikä se enää palannut sitä hakemaan. Mentyäni katsomaan mitä jäälle oli pudonnut löysin paikalta lahnan, josta sääski oli ehtinyt syödä vasta pääpuolen. Ilmojen lämmetessä saapuvat toukokuun lopulla hyönteissyöjälinnut, joista Kyläjoenvarren ruovikoissa viihtyvät parhaiten ruokokerttuset. Niiden reviireitä voi joinakin vuosina olla muutaman kymmenen metrin välein ja soidinlaulu kuuluu voimakkaana läpi yön ainakin juhannukseen saakka. Viime vuosina ovat myös satakielet löytäneet Kyläjoelle, joskus olen kotipihalleni kuullut kolmeakin laulajaa yhtä aikaa. Voimakas laulu kuuluu yöllä satojen metrien päähän. Hiljaisempi ääneltään on pensassirkkalintu, joka ei aivan joenvarrella laula, mutta Ylöskartanon suon pajupensaikoista sen tasainen heinäsirkkamainen sirinä kuuluu alkukesän lämpiminä, valoisina öinä. Kyläjoen uomaa seurailee saalistusmatkoillaan myös ruskosuohaukka, jonka pesä lienee jossain Tuuloslammin seutuvilla. Leheen ympäristön pelloilta ja niityiltä kuulee keväisin myös kurkien raikuvaa puhaltelua, nekin pesivät Tuuloslammilla. Kyläjoen rantojen kasvilajisto on runsas, vaikka koostuu enimmäkseen hyvin tavallisista lajeista. Ulpukoiden ja lumpeiden kilpimäiset lehdet ovat vesikasveista ensimmäisten joukossa nousemassa keväällä vedenpintaan. Jonkun ajan kuluttua alkavat sorsakaislan ja järviruo on vihertävät lehdenkärjet nousta rantaveden pinnasta, mutta täyteen mittaansa kaislikot pääsevät vasta juhannuksen aikaan. Ulpukat työntävät kukka- Piirteitä Juttilan ja Sairialan kylien luonnosta 15

vanansa vedenpintaan jo kesäkuussa, valkoisten lumpeiden täysi kukinta on vasta heinäkuun puolella. Lapsina teimme sorsakaisloista leikkisorsia vedessä uitettaviksi niin että kaislanvarren tyvipäästä taitettiin sorsalle pää ja nokka ja loppuosa varresta kierrettiin ympyrän muotoiseksi levyksi, joka kiinnitettiin järviruo on varresta taitettujen tikkujen avulla. Ulpukan kukasta ja sen pitkästä pyöreästä varresta taiteltiin kaulakoristeita ja sen vihreistä paksuista siemenkodista saatiin leikkipossuja laittamalla niille tikuista neljä jalkaa. Kyläjoen äyräitä reunustaa yleensä korkea järviruokotiheikkö, mutta pehmeämmillä mutarannoilla tasainen matala saraikko ulottuu veden partaalle saakka. Suuria pyöreälatvuksisia pajupensaita on siellä tällä. Joenvarren kukkakasvien joukossa on monia komeita lajeja. Hyvin varhain keväällä jäittenlähdön jälkeen alkaa siellä täällä pilkottaa rentukoiden tummanvihreitä lehtiä ja keltaisia kukkia. Joenvarren monista pyöreistä kurjenmiekkatyppäistä kohoavat teräväkärkiset lehdet suorina ylös lopulta lähes metrin korkeuteen. Kesäkuussa niiden kauniin keltaiset kukat alkavat koristaa joen vartta. Joen keskivaiheilla olevan kosteikon pehmeillä mutarannoilla on runsas vehkakasvusto matalassa rantavedessä, josta vinot valkoiset kukan suojuslehdet erottuvat vihreän lehtimaton keskeltä. Vehkan vedenalainen juurakko on tärkkelyspitoinen ja sitä on käytetty nälkävuosina ravinnoksi, vedenpinnan yläpuolinen osa kasvista on myrkyllinen. Joen keskivaiheilla on myös kapealehtistä osmankäämiä ja jossakin kohden sarjarimpeä. Yksittäisen jokileinikin iso keltainen kukka nousee rannan saraikosta puolimetrisen varren päähän ja aivan veden rajasta pilkottaa kimppu pieniä sinisiä luhtalemmikin kukkia. Kurjenjalkojen monihaaraisia varsia tummanruskeanpunaisine kukintoineen rönsyilee paikoin pitkin joen penkkaa. Joen laskiessa Leheeseen lähellä Hakkulanlahtea vesi mataloituu ja joenuoman kummallekin puolen on muodostunut komea leveälehtisen osmankäämin kasvusto. Näillä paikoin on joen rantapenkoilla runsaasti myös punakoisoa, jonka kukat muistuttavat perunankukkaa muuten mutta terälehdet ovat tummansinisiä. Tästä kasvista vanhat ihmiset valmistivat särkylääkettä, mistä syystä sitä sanottiin myös leinipuuksi. Kyläjoen hyönteismaailma on runsas, sitä ilmentää myös hyönteissyöjälintujen runsaus joella. Näyttävimpiä hyönteisistä ovat ehkä korennot. Sinimustaraitaisia tytönkorentoja näkee jo juhannuksen aikaan ja heinäkuulla näkee joen varsilla vähän isompia neidonkorentoja sinisine siipiläikkineen. Elokuulla ilmestyvät isot kuparinruskeat ukonkorennot, jotka iltapäivän lämpimässä auringonpaisteessa saalistavat suurina parvina pieniä hyönteisiä aukeiden peltojen yläpuolella. Joskus voi nähdä kun ne itse joutuvat saalistajan kohteeksi, kun nuolihaukka syöksyy paikalle ottaen osansa ukonkorennoista. Nuolihaukkakin kuuluu Kyläjoen alueen pesimälinnustoon. Leheen ranta-asukkaalle on ollut kiinnostavaa seurata luonnon elämää lähiympäristössä. Nähtävää on kaikkina vuodenaikoina, mutta varsinkin keväisin on juhlallista seurata kasvien heräämistä ja kuulla muuttolintujen laulua niiden palattua takaisin pesimäpaikoilleen. On hyvä, että luonnonvaraisille kasveille ja eläimille on säilynyt elintilaa kotikylämme luonnossa ja toivon, että näin on myös tulevaisuudessa. 16 IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA

Petri Mökkälä KIRKONSEUDUN KYLÄT Kirkonseudun kirjaamme sisältyvät Sairialan ja Toivaalan kylät kokonaisuudessaan sekä osa Juttilan kylästä. Nämä kylät ovat Tuuloksen vanhinta ja keskeisintä asutusseutua. Hauhon, Tuuloksen ja Luopioisten historian ensimmäisen osan mukaan vuonna 1543 taloja kylissä oli seuraavasti: Juttilassa 11 taloa, Toivaalassa 5 taloa ja Sairialassa 4 taloa. Kylissä oli yhteensä kolme rälssitilaa. Sairialan kohdalla kirkon sijaintipaikka ja alueelta tehdyt arkeologiset löydöt todistavat pitkästä historiasta. Ikivanha valtatie Viipurista Pohjanmaalle kulki aikoinaan kirkon ohitse. Muinaissuomalainen henkilönnimi lienee Sairialan samoin kuin Toivaalan kylien nimien pohjana. Tarkkaan kylien nimien syntyhistoriaa ei ole pystytty selvittämään. Nimien historia saattaa palautua aina varhaiskeskiajalle. Toivaalan kylän Eerolan tilan maalta Suolijärven pohjoiskulmasta löytyi vuonna 1938 kivirauniota purettaessa muun muassa pitkäkaulainen ruotokeihäänkärki ja joukko koristelemattomia saviastianpaloja. Näiden esineiden on arvioitu olevan kansainvaellusajalta (ehkä 600-luvulta). Varhaisimmat kirjalliset maininnat Sairialan kylästä kertovat 1400-luvun tapahtumista. Vuodelta 1588 olevassa tuomiokirjanotteessa viitataan Sairialan, Toivaalan, Pohjoisten, Syrjäntaan ja Lakkolan kylien rajoista vuonna 1434 annettuun tuomioon. Turun piispa Maunu Tavastin (piispana 1412 1450) tiedetään laatineen vuonna 1439 lahjakirjan, jolla hän luovutti veljenpojalleen Olavi Tavastille Sairialassa omistamansa maatilan. Olavi Tavast puolestaan teki 1450-luvulla maakauppoja Sairialan asukkaiden kanssa. Näistä liiketoimistaan Olavi Tavast teki tarkkoja muistiinpanoja, joissa Sairiala mainitaan usein nykyaikaista kirjoitustapaa käyttäen. Sairialan kylässä on lisäksi jo varhain istuttu käräjiä, merkintöjä on jo 1470- ja 1490-luvuilta. Tuuloksen syyskäräjillä 26.11.1477 muun muassa vahvistettiin Sairialan sarkajako eli ruotsalainen jako. Seuraavana vuonna käräjillä jouduttiin palaamaan riitojen vuoksi asiaan. Toivaalan sarkajako vahvistettiin myös jo samana vuonna 1478. Hämeen linnan käskynhaltija tai linnanvouti Knut Posse oli Sairialan kartanon herrana 1477 1485. Tämän kuuluisan Viipurin pamauksen aiheuttajan vaakuna löytyy Tuuloksen kirkon sakariston ulkoseinästä. Kaiken kaikkiaan keskiajan lopulta olevissa lähteissä kirjoitusasussa näkyy pieniä eroja, mutta kylän nimi on helposti tunnistettavissa. Se esiintyy muun muassa muodoissa Sayriala (1457), Saijralla (1478) ja Sariala (1499). Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa teki Sairialasta kuninkaankartanon hallintouudistuksensa yhteydessä 1556. Sairialan kylän talot yhdistettiin 1600-luvulla yhdeksi säterikartanoksi, mutta Kirkonseudun kylät 17

niiden nimet säilyivät kirkonkirjoissa vastaavilla lampuotitiloilla, vaikka maakirja ei niitä tunnekaan. Toivaala on myös vanhaa asutusseutua. Ensimmäisen kerran kylästä löytyy maininta vuodelta 1433. Tällöin Michil Tåiuåle istui Tuuloksen lautakunnassa. Keskiaikaisista asiakirjoista löytyy erilaisia kirjoitusmuotoja kuten Toiuale (1441), Toiwola (1478) ja Toiuala (1499). Kuten Sairialan niin Toivaalankin nimen taustalla on muinaissuomalainen henkilönnimi (Toivo/Toivoi). Vuonna 1854 Heikki Selin nosti esille kansantarinan nimen synnystä. Sen mukaan vanha sota-uros nimeltä Toivala on kylän nimen taustalla. Juttila mainitaan myös hyvin varhain asiakirjassa. Ehkä ensimmäisen kerran nimi esiintyy Olavi Tavastin talousmerkinnöissä 1400-luvun puolivälistä. Erään 1500-luvun lopulta olevan selvityksen mukaan Jöns Grogerinpoika sai jo vuonna 1401 rälssivapauden Juttilan tilaan Tuuloksessa. Alkuperäistä asiakirjaa ei ole kuitenkaan säilynyt. Keskiaikaisia mainintoja kylästä löytyy muun muassa vuosilta 1450, 1458, 1465 ja 1470. Juttila-nimen taustalta löytyy myös kristillinen miehen nimi (Jutti). Ristiriitaisena voi pitää sitä, että Tuuloksen vanhin kylä on rautakautinen, mutta sillä on kristillinen nimi. Voikin olla, ettei Juttila ole ollut alusta asti kylän nimenä vaan kylä on ollut nimeltään Tuulos. Nimi on muuttunut Juttilaksi siinä vaiheessa, kun Tuulos on alkanut tarkoittaa laajempaa pitäjän aluetta. Juttilan kylän nimen kirjoitusasu on pysynyt samana varhaisimmista maininnoista myöhempiin. Sairialan, Toivaalan ja Juttilan väestömääriä 1800-luvulta 2000-luvulle (Vuosien 2000 ja 2011 kohdalla Sairialan ja Toivaalan väkiluku laskettu yhteen) Sairiala Toivaala Juttila 1835 78 134 408 1855 152 170 502 1880 162 149 528 1900 189 181 585 1917 246 155 578 1919 202 130 625 2000 211 246 2011 243 224 Kylien väkiluvut on laskettu henkikirjojen tietojen pohjalta 1800- ja 1900-lukujen kohdalta, 2000-luvun tiedot ovat Hämeen liiton keräämiä. Suomessa on pidetty henkikirjoja vuodesta 1634 lähtien. Alussa ne olivat luetteloita ns. henkirahaa eli veroa maksavista henkilöistä. Vuoteen 1652 asti henkikirjan pito oli papiston tehtävä. Tämän jälkeen aina vuoteen 1779 asti henkikirjoista vastasivat manttaalikomissaarit. Sen jälkeen henkikirjoja pitivät yllä henkikirjoittajat. Mitä varhaisemmasta henkikirjasta on kyse, sitä varauksellisemmin sen tietoihin kannattaa suhtautua. Tästä huolimatta tiedot antavat ainakin summittaisen kuvan kylien väkimäärien muutoksista. 18 IHMISIÄ JA ELÄMÄÄ TUULOKSEN KIRKONSEUDULLA