Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailu TIEDOTUSLEHTI 1/2006 Elintarviketeollisuuden parhaat Turvallisuuskilpailun 1. kierros
Sämpyläleipomo Baco Oy: Puutteet korjataan heti - Tavoitteena meillä on nolla tapaturmaa. Viime vuonna siihen jo pääsimme, kertoo Baco Oy:n tuotantopäällikkö Rauli Loisa. Baco Oy valmistaa hampurilaissämpylöitä leipomossaan Vantaalla. Tässä yrityksessä työturvallisuus on pyritty liittämään osaksi jokapäiväistä työntekoa. - Jos epäkohtia ilmenee, niihin puututaan yleensä heti. Aloitteet ja parannusehdotukset käydään läpi viikoittaisissa tuotantokokouksissa. Tarvittaessa asiat viedään johtoryhmän tai yrityksen hallituksen käsittelyyn, työsuojelupäällikkönä toimiva Loisa kertoo. Myös viikoittaisissa siisteyskierroksissa työturvallisuus on aina myös mukana. Rakenteelliseen turvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. - Puhtaus ja siisteys on leipomoissa välttämätön asia laadun, mutta myös työsuojelun ja tuottavuudenkin kannalta, Loisa korostaa. Viime talven ja kevään aikana tehtyjen Elmeri + -mittausten mukaan leipomossa indeksi on vaihdellut 80:n molemmin puolin. - Pyrimme nyt nostamaan indeksiä pienin askelin eli teemme tarvittavia korjauksia jatkuvasti tarpeen mukaan. Hyvä yhteispeli Bacon henkilöstö on varsin innostuneesti mukana parantamassa oman työpaikkansa työturvallisuustasoa. - Meillä työntekijät ovat pääasiassa nuoria ja ymmärtävät työturvallisuuden merkityksen. Henkilökohtaisia suojaimia pidetään tunnollisesti, esimerkiksi kypärä on päässä aina niissä työkohteissa, joissa leivinpelti voi pudota kuljetinhihnalta, Baco Oy valmistaa noin 500 000 hampurilais- ja hot dogsämpylää päivässä Vantaan leipomossaan. kertoo työsuojeluvaltuutettu Tomi Korhonen. Yhteistyö esimiesten ja henkilöstön välillä pelaa Korhosen mukaan myös hyvin. Työturvallisuusasiat ovat esillä lähes päivittäin. - Parannusehdotuksiimme suhtaudutaan varsin myönteisesti. Täällä on tajuttu, että työturvallisuus on sekä yrityksen että työntekijöiden yhteinen etu. Ongelmana meillä on lähinnä toistotyö automaatiolinjan eräissä kohteissa ja toisinaan kuumuus kesän lämpiminä päivinä. Silloin tosin meillä on tavanomaista enemmän elpymistaukoja, Korhonen toteaa. Pienessä työyhteisössä Korhosen mukaan tieto kulkee hyvin kaikille myös turvallisuusasioista. Asiakkaat vaativat Työsuojelua viedään eteenpäin hyvällä yhteistyöllä, kertovat työsuojelupäällikkö Rauli Loisa (vasemmalla) ja työsuojeluvaltuutettu Tomi Korhonen. Asiakkaat, etenkin ulkolaiset, edellyttävät Bacolta hyvää työturvallisuustasoa. - Asiakkaiden edustajat tekevät meillä säännöllisesti tarkastuksia. Meiltä edellytetään, että paikat ja tuotantomenetelmät ovat kunnossa. Työturvallisuusasiat käydään myös audit-kierroksilla tarkasti läpi, tuotantopäällikkö Loisa kertoo. Vuonna 2005 Bacon leipomossa ei sattunut yhtään työtapaturmaa. - Pääsimme nyt ensimmäistä kertaa nollatavoitteeseen. Aiemmin meillä oli sattunut yleensä 4 5 työtapaturmaa vuodessa, yleensä liukastumisia märällä lattialla tai sormien litistymisiä pakkauslaatikoiden väliin. Konetapaturmia meillä ei ole sattunut lainkaan. Primula-konserniin kuuluva Baco Oy työllistää Vantaan leipomossaan 34 henkilöä. Yritys valmistaa lähes kaikki Suomessa syötävät hampurilaissämpylät. Päivittäin tuotantolinjalta valmistuu noin 500 000 sämpylää. Osa niistä menee myös vientiin. Elintarviketeollisuuden t
HK Ruokatalo Oy:n Euran tuotantolaitos: Ruokahalu kasvaa syödessä - Pyrimme parantamaan koko ajan työturvallisuutta. Ruokahalumme on kasvanut syödessä, toteaa HK Ruokatalo Oy:n Euran tuotantolaitoksen työsuojeluvaltuutettu Taina Säppi. HK Ruokatalo Oy:n Euran tuotantolaitoksessa noin 450 ihmistä valmistaa erilaisia broilerituotteita. HK Ruokatalo Oy valmistaa Euran tuotantolaitoksessa broilerituotteita. Päivittäin teurastetaan, leikataan, marinoidaan ja pakataan yli 140 000 kiloa broileria. Tehdas työllistää noin 450 ihmistä. Työturvallisuus liittyy oleellisesti broileritehtaan riskienhallintaamme. Jo hygieniavaatimukset ovat siipikarjateollisuudessa erittäin suuret. - Meidän on huolehdittava joka päivä, että esimerkiksi salmonella ja lintuinfluenssa eivät pääse aiheuttamaan vahinkoja tuotantoketjussamme, kertoo tuotantojohtaja Pasi Työppönen. Työppönen korostaa, että hyvä työturvallisuustaso parantaa niin ikään broileritehtaan tuottavuutta ja laatua. - Turvallisuutta parantamalla on mahdollista vähentää kustannuksia ja näin lisätä kilpailukykyä. Mutta samalla myös parannetaan henkilöstön hyvinvointia ja viihtyvyyttä. HK:n ylimmässä johdossa herättiin muutama vuosi sitten työturvallisuusasioihin, kun selvisi mitä koko yrityksen työtapaturmat maksavat. - Kaikki voittavat, kun tapaturmia sattuu mahdollisimman vähän. Vastuu on kuitenkin aina esimiehillä, Työppönen muistuttaa. Osa päivittäistä työntekoa HK-konsernin työsuojeluohjelma tähtää nolla tapaturmaan. Pienten askelten jatkuvilla parannuksilla pyritään työtapaturmien määrää vähentämään. Työturvallisuusasiat on liitetty osastojen ja porukoiden päivittäiseen työntekoon, aivan lattiatasolle. - Esimerkiksi aamupalavereissa käydään säännöllisesti läpi työturvallisuuteen liittyviä asioita, muun muassa sattuneet tapaturmat, läheltä piti -ilmoitukset sekä Elmeri + -kierroksilla löytyneet puutteet, kertoo Euran tuotantolaitoksen kehitysjohtaja Kirsi Rantanen, joka toimii työsuojelutoimikunnan puheenjohtajana. Lähtökohtana Rantasen mukaan on, että työtapaturmia ei enää hyväksytä, ne halutaan kaikki torjua. - Meillä on tapahtunut vahva asennemuutos, niin johdossa kuin henkilöstössäkin. Asioista keskustellaan avoimesti ja niihin puututaan. Nyt täällä on alkanut korostua työtapaturmien ennalta ehkäisy. HK Ruokatalossa on suunnitteilla työturvallisuusjärjestelmä, joka mahdollisesti sertifioidaan. Turvallisuusasiat on pyritty ottamaan huomioon myös uusien koneiden ja laitteiden hankinnassa. Koulutusta on lisätty. Nyt se vasta alkaa Työturvallisuustoiminnan avulla voidaan lisätä työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden lisäksi myös yrityksen tuottavuutta, uskovat HK Ruokatalo Oy:n Euran tuotantolaitoksen kehitysjohtaja Kirsi Rantanen (vasemmalla), tuotantojohtaja Pasi Työppönen ja työsuojeluvaltuutettu Taina Säppi. Tällä hetkellä HK Ruokatalon Euran tuotantolaitoksen työturvallisuustaso on Elmeri + -indeksillä mitattuna jo varsin hyvä se oli tänä keväänä työsuojelupiirin tarkastajan tekemänä 87. - Omasta mielestämme meillä on kuitenkin vielä paljon parannettavaa. Haasteena ovat etenkin kylmät työtilat, melu ja vetoisuus, työsuojeluvaltuutettu Säppi toteaa. Työtapaturmia sattuu edelleen aivan liian paljon, vaikka puukkoja saksitapaturmia meillä sattuukin yllättävän vähän, vain muutama vuodessa. Liukastumiset ovat tällä hetkellä suurin syy työtapaturmiin. - Viime vuonna kirjasimme yhteensä 90 työtapaturmaa. Niistä 21 aiheutti yli kolmen päivän työstä poissaolon ja vain yksi oli niin vakava, että johti yli kuukauden työstä poissaoloon, Säppi selvittää tilastoja. Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailulla HK Ruokatalo Oy:n Euran tuotantolaitos hakee työsuojelutoimintaan uutta puhtia ja sisältöä sekä vertailua muihin. - Nythän se kilpailu oikeasti vasta alkaa. Meidän on tarkoitus käynnistää useita kehitys- ja parannushankkeita, jotta Elmeri + -indeksi ja sitä kautta myös turvallisuustaso saadaan nousemaan entisestään. urvallisuus, viihtyvyys ja tu
Siemenöljyn valmistaja Aromtech Oy: Työturvallisuus osa laatua - Hyvä työturvallisuus on osa yrityksemme laadukasta toimintaa, korostaa Aromtech Oy:n tuotantopäällikkö Petri Määttä. Kuva: Juha Fräki Aromtech Oy valmistaa Torniossa mm. tyrniöljyä sekä bioaktiivisia uutteita arktisista marjoista. Tuotteita käytetään mm. terveysvaikutteisissa elintarvikkeissa ja kosmetiikassa. - Olemme joutuneet kiinnittämään tuotannossamme suurta huomiota puhtauteen ja turvallisuuteen. Tuotteidemme salaisuus on nykyaikainen, aseptinen SFE-valmistusteknologia, tehtaan työsuojelupäällikkönä toimiva Määttä korostaa. Kuusi vuotta sitten tuotantonsa aloittaneen tehtaan henkilöstön peruskoulutuksessa painotettiin Määtän mukaan työterveys- ja turvallisuusasioita. - Lähtökohtamme on, että hyvä työturvallisuustaso on osa tuotannon laatua. Olemme halunneet karsia virheet ja erilaiset häiriötilanteet mahdollisimman vähiin. Riskit on käyty huolella ja kattavasti läpi. Tärkeää on huolehtia turvallisuudesta, että ei pääse syntymään yllätyksiä. Aromtechin tehtaassa ei ole sattunut yhtään tapaturmaa, joka olisi aiheuttanut yli kolmen päivän työstä poissaolon. - Muutama pikkuvamma on vuosien aikana toki sattunut. Nyt haluamme niistäkin eroon, Määttä toteaa. Kilpailu kehittää Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailuun Aromtech on lähtenyt tuotantopäällikkö Määtän mukaan kehittämismielellä. - Uskon, että pääsemme kilpailun avulla työturvallisuudessa muutaman tasaisen vuoden jälkeen aivan uudelle tasolle, tähän ainakin pyrimme. Riskienhallinnan uutena apuvälineenä on nyt Elmeri + -menetelmä. Se otettiin talvella käyttöön. - Teimme ensimmäisen Elmeri + -mittauksen todella huolellisesti. Aikaa siihen meni lähes pari päivää, mutta tehdas tuli kyllä tarkasti käytyä läpi. Samalla löytyi myös koko joukko kehittämiskohteita. Tämän vuoden aikana Elmeri + -kierroksia on Aromtechissa tehty yleensä kahden viikon välein. Parhaimmillaan Elmeri + -indeksi on ollut jo yli 87, mutta alkuvaiheessa vain 67. - Koko ajan mietimme edelleen keinoja, joilla havaittuja puutteita voidaan poistaa. Rahasta eivät ole parannukset kiinni, vaan yleensä halusta ja tahdosta, Määttä arvelee. Elmeri + -indeksin kehitystä seurataan jatkuvasti ilmoitustaululla. Aromtech Oy valmistaa nykyaikaisella tekniikalla arktisista marjoista siemenöljyjä, bioaktiivisia uutteita ja luonnon aromeja. Tehdas työllistää kymmenen henkilöä. Koko porukka mukana työturvallisuuskilpailussa Aromtech työllistää Tornion tehtaallaan tällä hetkellä kymmenen henkilöä. He ovat kaikki tiiviisti mukana myös viemässä yrityksen työturvallisuusasioita eteenpäin. - Meillä on nyt työsuojelussa hyvä tekemisen ja yhteistyön ote. Pohdimme koko porukan kanssa mitä pitäisi tehdä. Kaikkien ääni pääsee hyvin kuuluviin, koska meitä ei ole täällä kuin kymmenen henkilöä töissä, kertoo laborantti Päivi Nygård, joka toimii yrityksen työsuojeluvaltuutettuna. Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailu on antanut Aromtechin työsuojelutoimintaan Nygårdin mukaan selvästi uutta potkua, mutta myös teettänyt töitä. - Elmeri + -kierrokset ovat paljastaneet pieniä puutteita siellä ja täällä. Valaistusta on mm. lisätty, kuulonsuojainten käyttöä on tehostettu, ergonomiaa on parannettu eli olemme tehneet useita parannuksia, jotka eivät kuitenkaan ole maksaneet kovinkaan paljon. Nygård arvelee, että työturvallisuuden tason paraneminen tehtaalla on ollut kiinni ennen muuta korvien välistä. - Työsuojelun painoarvo ja merkitys on täällä selvästi oivallettu. Nyt kun jokainen pitää oman työpisteensä kunnossa ja siistissä järjestyksessä, on jo päästy aika pitkälle. Tehdasta kelpaa esitellä vaikkapa vaativille asiakkaille, työsuojeluvaltuutettu toteaa tyytyväisenä. ottavuus huipputasolle!
Juomien valmistaja Oy Hartwall Ab, Lahti: Työtapaturmien määrä puoleen - Kolmen viime vuoden aikana olemme saaneet puolitettua sekä työtapaturmien määrän että taajuuden, iloitsee Oy Hartwall Ab:n Lahden tehtaan työsuojelupäällikkö Oiva Pikkarainen. Oy Hartwall Ab:n työsuojelutoiminta on saanut muutaman viime vuoden aika selvästi uutta sisältöä ja painoarvoa. Syyt löytyvät uudesta ulkomaisesta omistajasta. - Brittiläinen panimojätti Scottish&Newcasle vaatii meiltä vahvaa panostusta työturvallisuuteen. Raportoimme kerran kuussa sattuneet työtapaturmat ja tarvittaessa myös erilaiset poikkeamat pääkonttoriin, Pikkarainen toteaa. Omistajien edustajat käyvät myös Suomessa säännöllisesti tarkastamassa tehtaiden turvallisuustason. - Meillä on nyt selkeät puitteet ja tavoitteet, joiden mukaan toimimme laajalla rintamalla hyviä käytäntöjä toteuttaen. Lähtökohtana on yksiselitteisesti nolla. Työtapaturmista halutaan päästä eroon. Omistaja ja ylin johto on tähän aidosti sitoutunut, Pikkarainen kertoo. Uusi tahtotila näkyy nyt työturvallisuuden huomattavana paranemisena. Vuonna 2003 Lahden juomatehtaassa sattui 73 työpaikkatapaturmaa, joista 30 johti yli kolmen päivän työstä poissaoloon. Vuonna 2005 työpaikkatapaturmia sattui enää 38, joista 17 aiheutti yli kolmen päivän työstä poissaolon. - Tapaturmariski on tehtaalla pudonnut merkittävästi. Vuonna 2003 tapaturmassa loukkaantui sataa työntekijää kohden 12 ihmistä, vuonna 2005 enää 7, Pikkarainen laskee. Oy Hartwall Ab:n Lahden juomatehtaan työtapaturmien määrä on puolittunut 2000-luvulla. Tehtaalla työskentelee noin 540 henkilöä useilla eri pullotuslinjoilla. - Ennen työturvallisuus koettiin vain työsuojeluhenkilöstön asiaksi. Nyt vastuu on siirretty osastojen ja tiimien esimiehille. Heidän tehtävänään on yhdessä henkilöstön kanssa huolehtia siitä, että työtä voidaan aina tehdä terveellisesti ja turvallisesti, kertoo työsuojeluvaltuutettu Hannele Vuorio. Tavoitteena on, että työturvallisuusasioita, esimerkiksi sattuneet työtapaturmat ja läheltä pitivät -tapaukset, käsitellään aina osastojen ja tiimien kokouksissa. Työoloja seurataan säännöllisesti Elmeri + -kierroksin. Keväällä 2005 työsuojelupiirin mittaamana Elmeri + -indeksi oli jo varsin korkealla tasolla, 85. - Pyrimme siihen, että osastot ja tiimit itse etsivät ja löytävät havaittuihin puutteisiin korjaavat toimenpiteet. Tarvittaessa me työsuojeluihmiset toki autamme, Vuorio toteaa. Sekä esimiehet että työntekijät ovat myös saaneet paljon työturvallisuuskoulutusta, koko henkilöstö on mm. suorittanut työturvallisuuskortin. Uudet työntekijät perehdytetään lisäksi aina huolella tehtäviinsä. Asenteet työturvallisuusasioita kohtaan ovat nyt parin kolmen vuoden aikana Vuorion mielestä alkaneet muuttua todella hyvään suuntaan. Kilpailusta uutta puhtia Työturvallisuudessa päästään parhaiten eteenpäin, kun tehdään jatkuvia parannuksia monella rintamalla, uskovat Oy Hartwall AB:n Lahden juomatehtaan työsuojelupäällikkö Oiva Pikkarainen ja työsuojeluvaltuutettu Hannele Vuorio. Osaksi osastojen toimintaa Hartwallin uudessa juomatehtaassa Lahdessa noin 540 ihmistä valmistaa mm. oluita, virvoitusjuomia ja siidereitä. Tällä tehtaalla työturvallisuustoiminnan painopistettä on viety nyt muutaman vuoden ajan määrätietoisesti kohti tuotantolinjoja eli sinne, missä työt tehdään. Hartwallin Lahden juomatehdas on mukana elintarviketeollisuuden työturvallisuuskilpailussa. - Haluamme ennen muuta selvittää, olemmeko oikealla tiellä työturvallisuusasioissa. Etsimme kilpailusta myös uusia hyviä käytäntöjä, työsuojelupäällikkö Pikkarainen korostaa. Henkilöstö on lähtenyt kilpailuun mukaan varsin innostuneesti. - Olemme toki innolla mukana kehittämässä omia työolojamme. Tiimien 17 työsuojeluasiamiestä toimivat aktiivisesti yhdessä esimiesten kanssa, työsuojeluvaltuutettu Vuorio kertoo. Työturvallisuusasioista halutaan tehdä kilpailun avulla entistä kiinteämpi osa päivittäistä työntekoa. - Pyrimme kannustamaan ja innostamaan tehtaan väkeä turvallisiin toimintatapoihin. Uskomme, että jatkuvilla parannuksilla saavutamme kestäviä tuloksia ja etenemme kohti nolla tapaturmatavoitetta, Pikkarainen ja Vuorio toteavat yksissä suin.
Turvallisuuskilpailun 1. kierroksen tulokset Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailun ensimmäinen kilpailukierros osoitti työpaikkojen välillä olevan alkutilanteessa melkoisia eroja. Ulkoisen arvioinnin tuloksena parhaassa työpaikassa työympäristön Elmeri+ -indeksi oli peräti 87 % ja heikoimmassa vain 55 %. Myös tapaturma- ja sairauspoissaoloissa oli suuret erot. Kilpailun ensimmäiselle kierrokselle osallistui 25 työpaikkaa, jotka jaettiin neljään sarjaan: lihateollisuus, juoma- ja meijeriteollisuus, leipomot sekä muu elintarviketeollisuus. Itsearvioinnilla alkuun Kilpailu käynnistyi vuodenvaihteessa 2005 2006 osanottajien suorittamilla itsearvioinneilla. Sitä varten kaikkien ilmoittautuneiden työpaikkojen edustajat koulutettiin Elmeri + -menetelmän käyttöön. Elmeri + on helppokäyttöinen työympäristön ja työtapojen havaintoväline. Sillä arvioidaan työpistekohtaisesti työskentelyä, ergonomiaa, koneturvallisuutta, liikkumisturvallisuutta, järjestystä ja siisteyttä sekä työhygieenisiä ympäristötekijöitä. Elmeri + -indeksi lasketaan prosenttilukuna, joka ilmaisee kunnossa olevien asioiden osuuden kaikista tehdyistä havainnoista. Kilpailun mittarit Kevättalvella osanottajat arvioitiin koulutettujen työsuojelutarkastajien toimesta. Tarkastajat havainnoivat Elmeri + -menetelmällä satunnaisen otoksen työpaikan työpisteistä. Lisäksi näiden työpisteiden työntekijät vastasivat turvallisuustietoja koskevaan kysymyssarjaan ja vastauksista laskettiin työpaikan tietoindeksi. Ulkoisen työympäristöhavainnoinnin ja tietoindeksin lisäksi mittarina kilpailussa käytetään edellisen vuoden tapaturma- ja sairauspoissaoloja, jotka lasketaan tunteina työntekijää kohti. Voittajat sarjoittain Ensimmäisen kierroksen palkinnot jaettiin valtakunnallisen Elintarvikepäivän yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa 9.5.2006. Palkintokunniakirjan saivat jokaisen sarjan paras ja toiseksi paras: Liha Juoma Leipomo Muu Liha Juoma Leipomo Muu Elmeri +, % 40 50 60 70 80 90 100 Osanottajien Elmeri + -indeksit keväällä 2006. Tapaturmatunnit/tt 0 4 8 12 16 20 24 Osanottajien työtapaturmissa menettämät työtunnit jokaista työntekijää kohti vuonna 2005. Teksti: Kari Rissa ja Heikki Laitinen Valokuvat: Kari Rissa Ulkoasu ja taitto: Jorma Pulkkanen/Pen&Pen Oy Paino: Paintek Pihlajamäki Oy Lihateollisuus HK Ruokatalo Oy, Euran tuotantolaitos HK Ruokatalo Oy, Turun tuotantolaitos Juoma- ja meijeriteollisuus Oy Hartwall Ab, Lahti Valio Oy Seinäjoen tehdas Leipomot Baco Oy, Vantaa Lännen Tehtaat Oyj Apetit, Pudasjärven tehdas Muu elintarviketeollisuus Aromtech Oy, Kiviranta Oy Gustav Paulig Ab, Helsinki Kilpailu jatkuu... Ilmoittaudu kilpailuun 15.9.2006 mennessä. Fax (09) 612 1287 Sähköposti: hannele.lehtola@tyoturva.fi Puh. (09) 6162 6248 Hannele Lehtola Lisätietoja kilpailun verkkosivustolta www.turvallisuuskilpailu.fi