KIRJALLINEN KYSYMYS 674/2012 vp Lasten hyväksikäytön ja seksuaalirikosten rikoksen vanheneminen Eduskunnan puhemiehelle Murha ei vanhene koskaan. Se on tuttu toteamus ja murhia tutkitaan aina tulevat ne sitten esille uusien todisteiden valossa koska tahansa. Sama ei kuitenkaan tapahdu seksuaalirikosten ja lasten hyväksikäyttötapausten kohdalla. Näiden kohdalla on edelleen olemassa ajallinen rajoite syytteen nostamiselle. Se siis käytännössä tarkoittaa sitä, että rikos ns. vanhenee, kun aikaa kuluu eikä siitä sen jälkeen enää voida nostaa syytettä. Siis lapsen raiskaaminen, insesti, pedofilia ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenevat rikoksina eikä niistä joudu enää vuosien päästä vastuuseen. Vuoden 2006 alusta syyteoikeutta näissä rikoksissa pidennettiin. Rikoslain 8 lukuun tehtiin tarkennus jonka mukaan lapsiin kohdistuneiden hyväksikäyttörikosten ja myös alle 18 vuotiaan nuoren henkilöön kohdistuneen raiskauksen, törkeän raiskauksen, mutta myös sukupuoliyhteyteen pakottamisen syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Eli 10 vuotta siitä kun uhri täyttää 18 vuotta. Syyteoikeus vanhentuu 20 vuodessa, jos kyseessä on törkeä raiskaus tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Mutta jo 10 vuodessa, kun kyseessä on raiskaus, sukupuoliyhteyteen pakottaminen tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Käytännössä vuoden 2006 uudistuksenkaan jälkeen pikkulapsiin kohdistuvia esimerkiksi törkeitä raiskauksia ei voida enää tutkia uhrien saavutettua keski-iän. Vuoden 2006 uudistus on osoittautunut siis riittämättömäksi. Nykylakikaan ei siis vielä mahdollista pikkulapsiin kohdistuneiden törkeiden raiskauksien tutkintaa uhrin saavutettua keskiiän. On tapauksia joissa asiat ovat lähteneet purkautumaan vasta uhrin tultua keski-ikään ja silloin laki on lopulta estänyt näiden asioiden loppuun selvittämisen. Ymmärrän, että usein näyttöongelma voi olla näissä tapauksissa vaikea, mutta niin on vanhoissa vuosikymmenten takaisissa murhissakin, mutta niitä sentään voidaan tutkia. Esitänkin, että maamme hallitus nyt muuttaisi rikoslain 8 pykälää niin, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ei vanhenisi rikoksena koskaan. Eikä myöskään alle 18 vuotiaan raiskaus, törkeä raiskaus tai pakottaminen sukupuoliyhteyteen. Vanhenemissäännöksiä pitää siis minusta uudistaa niin, että syyteoikeus ei näissä lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa sairaissa rikoksissa vanhene koskaan. Samalla esitin, että lakia muutettaisiin Lastensuojelun Keskusliiton ehdotuksen mukaan myös niin, että lapsen seksuaalisen hyväksikäyttö termi korvattaisiin laissa uudella rikosnimikkeellä lapsen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaus. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko maamme hallitus valmis muuttamaan rikoslain 8 pykälää niin, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö eikä Versio 2.0
myöskään alle 18 vuotiaan raiskaus, törkeä raiskaus tai pakottaminen sukupuoliyhteyteen vanhenisi rikoksena koskaan ja onko hallitus valmis korvaamaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö -termin lainsäädännössä lapsen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaus -termillä, joka olisi paremmin näitä rikoksia kuvaava? Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2012 Timo Heinonen /kok 2
Ministerin vastaus KK 674/2012 vp Timo Heinonen /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Timo Heinosen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 674/2012 vp: Onko maamme hallitus valmis muuttamaan rikoslain 8 pykälää niin, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö eikä myöskään alle 18 vuotiaan raiskaus, törkeä raiskaus tai pakottaminen sukupuoliyhteyteen vanhenisi rikoksena koskaan ja onko hallitus valmis korvaamaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö -termin lainsäädännössä lapsen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaus -termillä, joka on paremmin näitä rikoksia kuvaava? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Rikosoikeudellisesta vanhentumisesta säädetään rikoslain (39/1889) 8 luvussa. Useiden muiden valtioiden tapaan rikosten vanhentuminen on Suomessa porrastettu rikosten vakavuuden mukaan, jolloin vakavuutta ilmentää rikoksesta säädetty ankarin rangaistus. Ainoastaan ne rikokset, joista on säädetty elinkautinen vankeusrangaistus (esimerkiksi murha), eivät vanhene. Näitä harvoja rikoksia lukuun ottamatta kaikki vakavatkin rikokset vanhentuvat lopulta. Rikoslain 8 luvun 1 :n 2 momentin mukaan esimerkiksi törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenevat kahdessakymmenessä vuodessa rikoksen tekemisestä sekä raiskaus, pakottaminen sukupuoliyhteyteen ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö kymmenessä vuodessa rikoksen tekemisestä. Ankarien enimmäisrangaistustensa perusteella nämä rikokset siis kuuluvat kahden pisimmän vanhentumisajan piiriin. Enimmäisrangaistukseen perustuvaa vanhentumisaikaa täydentäen lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset on kuitenkin saatettu myös erityisvanhentumisen piiriin. Vuoden 2006 alussa rikoslain 8 luvun 1 :ään lisättiin uusi 5 momentti, jonka mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Sama säädettiin koskemaan kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta ja pakottamista sukupuoliyhteyteen. Vuonna 2011 rikosten piiriä laajennettiin niin, että erityisvanhentumisen piiriin säädettiin kuulumaan myös kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunut pakottaminen seksuaaliseen tekoon, seksuaalinen hyväksikäyttö, paritus, törkeä paritus, ihmiskauppa ja törkeä ihmiskauppa. Jos siis rikoslain 8 luvun 1 :n 2 momentin mukainen vanhentumisaika olisi jo kulunut umpeen, sovellettavaksi voi tulla 5 momentin mukainen erityinen vanhentumisaika. Erityissääntelyn taustalla on tietoisuus siitä, että lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ilmitulo saattaa viivästyä merkittävästikin täysi-ikäiseksi tulemisen jälkeen. Rikoslain 8 luvun 1 :n 5 momentin perusteella vakavimpien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vanhentumisaika voi olla enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, jos rikos on kohdistunut hyvin pieneen lapseen. Toisaalta lapsiin kohdistuvien seksuaalirikostenkin kohdalla on otettava huomioon ne perusteet, joita yleensä esitetään rikosoikeudelliselle 3
Ministerin vastaus vanhentumiselle. Perusteista eräitä on syytä korostaa tässäkin yhteydessä. Rikosoikeudellisen järjestelmän tavoitteena oleva yleisestävyys ei yleensä edellytä hyvin vanhojen rikosten rankaisemista, vaan pikemmin rikoksesta suhteellisen lyhyen ajan kuluessa seuraavaa rangaistusta. Vanhentumista voidaan perustella myös oikeusturvasyillä. Mitä pidempi aika rikoksesta kuluu, sitä vaikeampaa on hankkia luotettavaa näyttöä tapahtuneesta. Seksuaalirikokset eivät heti tapahtumisensa jälkeenkään ole välttämättä helposti selvitettäviä rikoksia etenkin tilanteissa, joissa näyttö perustuu asianosaisten, erityisesti uhrin kertomukseen ja muistikuviin. Ongelmat korostuvat, jos rikoksesta on jo kulunut esimerkiksi 30 tai 40 vuotta. Vanhentumissäännöksiä ei myöskään voida muuttaa takautuvasti niin, että ne vanhentumisaikaa pidentäen koskisivat ennen muutosten voimaantuloa tehtyjä tekoja, mihin mahdollisuuteen on joskus viitattu. Rikosoikeudellisen järjestelmän johdonmukaisuuteen puolestaan liittyy aikaisemmin todettu rikosten porrastaminen niiden vakavuuden perusteella. Syytä on korostaa myös muutoksia, jotka edistävät sitä, että lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ei jää pitkiksi ajoiksi paljastumatta. Vaikka lapsi ei kykenisi rikosta ilmoittamaan, se saattaa tulla ilmi muuta kautta. Poliisin tietoon tulleiden hyväksikäyttötapausten lukumäärä on 2000-luvulla kaksinkertaistunut, joinakin vuosina kolminkertaistunutkin. Tästä ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että rikosten kokonaismäärä olisi tosiasiallisesti kasvanut, vaan viranomaiskontrolli on tehostunut ja kiinnijäämisriski on kasvanut. Hyväksikäytön tunnistamiseen on tällä vuosituhannella kiinnitetty esimerkiksi suositusten ja ohjeistusten myötä aikaisempaa enemmän huomiota, mikä on madaltanut ilmoituskynnystä poliisille. Tätä ovat edistäneet myös lainsäädäntömuutokset, jotka esimerkiksi velvoittavat tiettyjen ammattiryhmien jäseniä ilmoittamaan tietoonsa tulleesta lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta lastenhuoltoviranomaisille ja poliisille. "Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" on vakiintunut kuvaamaan lapsen seksuaalista koskemattomuutta tietyllä tavalla loukkaavia rikoksia. Kysymys on rikoksista, joissa kohteena olevaan lapseen ei vaikuteta esimerkiksi väkivallalla, uhkaamalla taikka puolustuskyvyttömyyttä tai riippuvaista asemaa hyväksikäyttämällä. Myös muissa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa on kysymys seksuaalisen koskemattomuuden loukkaamisesta. Tämän vuoksi nimikettä "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" ei ole perusteltua korvata nimikkeellä "lapsen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaus". Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012 Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson 4
Ministerns svar KK 674/2012 vp Timo Heinonen /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 674/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Timo Heinonen /saml: Är vårt lands regering redo att ändra strafflagens 8 så att sexuellt utnyttjande av barn, grovt sexuellt utnyttjande av barn och våldtäkt, grov våldtäkt eller tvingande till samlag som riktat sig mot en person under 18 år aldrig preskriberas som brott och är regeringen redo att ersätta termen sexuellt utnyttjande av barn i lagstiftningen med termen kränkning av barns sexuella integritet, som bättre beskriver dessa brott? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Bestämmelser om straffrättslig preskription finns i strafflagens (39/1889) 8 kap. På samma sätt som i många andra länder har preskriptionen av brott i Finland graderats enligt brottets allvarlighet, så att allvarligheten framgår av det strängaste föreskrivna straffet för brottet. Det är endast de brott där det föreskrivs om fängelse på livstid (t.ex. mord) som inte preskriberas. Med undantag av dessa brott, som är få till antalet, preskriberas också alla de allvarliga brotten till slut. Enligt 8 kap. 1 2 mom. i strafflagen preskriberas t.ex. grov våldtäkt och grovt sexuellt utnyttjande av barn inom 20 år från det att brottet begicks, och våldtäkt, tvingande till samlag och sexuellt utnyttjande av barn preskriberas inom tio år från det att brottet begicks. Dessa brott omfattas således av de två längsta preskriptionstiderna, på basis av de stränga maximistraffen för brotten. Sexualbrotten mot barn omfattas emellertid också av en särskild preskription, som kompletterar den preskriptionstid som grundar sig på maximistraffet. Vid ingången av 2006 fogades till 8 kap. 1 i strafflagen ett nytt 5 mom., enligt vilket åtalsrätten för sexuellt utnyttjande av barn och grovt sexuellt utnyttjande av barn preskriberas tidigast då målsäganden fyller 28 år. Detsamma gäller våldtäkt, grov våldtäkt och tvingande till samlag som riktat sig mot en person som inte fyllt 18 år. År 2011 utvidgades kretsen av brott som omfattas av den särskilda preskriptionen också till tvingande till sexuell handling, sexuellt utnyttjande, koppleri, grovt koppleri, människohandel och grov människohandel som riktat sig mot en person som inte fyllt 18 år. Detta betyder att om preskriptionstiden enligt 8 kap. 1 2 mom. i strafflagen redan har gått ut, kan den särskilda preskriptionstiden enligt 5 mom. tilllämpas. Specialregleringen grundar sig på det faktum att sexualbrotten mot barn i vissa fall uppdagas först långt efter det att barnet har blivit myndigt. På basis av 8 kap. 1 5 mom. i strafflagen kan preskriptionstiden för de allvarligaste sexualbrotten mot barn vara längre än 20 år, om barnet var mycket litet när brottet begicks. Å andra sidan bör man också när det gäller sexualbrott mot barn beakta de allmänna grunderna för straffrättslig preskription. Vissa av dem bör betonas även i detta sammanhang. Allmänpreventionen, som är ett av syftena med det straffrättsliga systemet, kräver i allmänhet inte att mycket gamla brott bestraffas, utan snarare att straffet följer på brottet inom en relativt kort tid. Preskriptionen kan också motiveras med rättssäkerhetsskäl. Ju längre tid som förflyter från brot- 5
Ministerns svar tet, desto svårare är det att skaffa fram tillförlitliga bevis för det som skett. Sexualbrotten är inte nödvändigtvis lätta att utreda ens genast efter att de har begåtts. Detta gäller särskilt situationer där bevisen grundar sig på parternas, i synnerhet offrets, berättelse och minnesbilder. Problemen accentueras om det har hunnit gå t.ex. 30 eller 40 år sedan brottet. Det är inte heller möjligt att ändra preskriptionsbestämmelserna retroaktivt så att de skulle gälla gärningar som begåtts innan ändringarna trätt i kraft och förlänga preskriptionstiden för dessa, även om denna möjlighet ibland har nämnts. Den tidigare nämnda graderingen av brott enligt deras allvarlighet hänför sig för sin del till det straffrättsliga systemets konsekvens. Det är också skäl att betona de ändringar som gjorts för att främja att sexualbrott mot barn inte förblir oupptäckta under en lång tid. Även om barnet själv inte kan anmäla brottet kan brottet uppdagas på något annat sätt. Antalet fall av utnyttjande som kommer till polisens kännedom har fördubblats på 2000-talet, och vissa år har det t.o.m. tredubblats. Av detta kan man inte dra den slutsatsen att det totala antalet brott de facto skulle ha ökat, utan myndighetskontrollen har effektiviserats och risken för att bli fast ökat. Under detta årtusende har man fäst större uppmärksamhet än tidigare vid att identifiera utnyttjande, t.ex. genom att utfärda rekommendationer och anvisningar. Detta har sänkt tröskeln för att anmäla dessa brott till polisen. Också de lagändringar som bl.a. ålägger medlemmar av vissa yrkesgrupper att göra anmälan till barnavårdsmyndigheterna och polisen när de får kännedom om sexualbrott mot barn har bidragit till denna utveckling. "Sexuellt utnyttjande av barn" har blivit en vedertagen benämning för brott som kränker ett barns sexuella integritet på ett visst sätt. Det handlar om brott där det barn som brottet riktar sig mot inte påverkas genom t.ex. våld eller hot eller utnyttjande av barnets försvarslöshet eller beroende ställning. Också i de andra sexualbrotten mot barn är det fråga om kränkning av den sexuella integriteten. På grund av detta är det inte motiverat att ersätta termen "sexuellt utnyttjande av barn" med termen "kränkning av barns sexuella integritet". Helsingfors den 28 september 2012 Justitieminister Anna-Maja Henriksson 6