TEKEEKÖ HARJOITUS MESTARIN? Futurex seminaari 6.6.2011 Tuire Palonen Oppimistutkimuksen keskus
Taituruus ilmenee: Hyvin organisoituneena ja käyttökelpoisena tietämyksenä taitona ratkaista ongelmia tehokkaalla ja korkeatasoisella tavalla. Asiantuntijat pystyvät ratkaisemaan ongelmia nojautumalla suuren joukkoon monimutkaisia ja mielekkäitä vaihtoehtoja, hahmottamaan asioita kokonaisuutena, analysoimaan ongelmia laadullisesti, reflektoimaan omaa päättelyään käyttäen erilaisia strategioita ja vain minimaalisia älyllisiä ponnistuksia (Chi, 2006). Asiantuntijuus on aina tiedonalakohtaista.
Asiantuntijuutta ei saada pelkän koulutuksen kautta vaan siihen sosiaalistutaan Asiantuntijuus kehittyy pitkäaikaisessa tarkoituksellisessa harjoittelussa ja asiantuntijakulttuurin käytäntöihin sosiaalistumisen kautta. Vain tarkoituksellinen ja monimuotoinen harjoittelu, jota taitavasti suhteutetaan dynaamisesti kehittyvään taidontasoon, tekee mestarin (Ericsson, 1996, 2006).
Tekeekö harjoitus mestarin? Kyllä! 10 vuoden hiljaisuus (Weisberg, 1999). Harjoitusta voidaan kiteyttää erilaisten toimintaa rajoittavien ohjeiden ja sääntöjen avulla (negatiivinen asiantuntijuus, ks. Gartmeier, Bauer, Gruber, & Heid, 2008; Parviainen & Eriksson, 2006). Negatiivisen asiantuntijuuden näkökulma ohjaa välttämään tehottomia suorituksia, tuloksettomia yrityksiä ja vaarallisia riskejä (Minsky, 1994). Asiantuntijan toiminta on itseään säätelevää ja sisältää valmiuksia tilanteiden korjaamiseen silloin kun tapahtuu jotakin poikkeavaa tai riskialtista. Harjoituksen kautta opitaan samanaikaisesti sekä kuinka jokin asia tulisi tehdä että millaisia toimintoja olisi syytä välttää.
Silti harjoitus ei yksin riitä! Yksilön suoritustaso kehittyy pitkäaikaisessa harjoittelussa jatkuvasti ilman mitään etukäteen asetettavissa olevaa rajaa. Myöhemmissä vaiheissa on investoitava alkuvaihetta enemmän harjoittelua suorituksen asteittaiseksi parantamiseksi mittayksikköä kohden (Ericsson, 2006). Ihmiset eivät tule tietoiseksi pätevyyksiensä radikaalista muovautuvuudesta, koska he luopuvat tarkoituksellisesta harjoittelusta saavutettuaan tyydyttävän suoritustason. Esimerkiksi monella sellaisella alalla joilla on vakaat virat eikä selkeää erityisasiantuntijuuteen perustuvia tehtävä, eivät työntekijät ehkä tunne kovin vahvaa tarvetta huolehtia osaamisensa päivittämisestä.
Rikkaat oppimisympäristöt Know why tietämystä. Paljon tapauksia. Erilaisia tapauksia. Toimintaa korjaavia mekanismeja!
Kuinka yhdistää teoriaa ja käytäntöä? (Billet 2011) Työelämään osallistuminen. Rakenteistettu ja rikastettu työelämään osallistuminen (esim työn kierto, erilaisten työroolien vaihtelu jne.) Suoran ohjauksen lisääminen työpaikalla (esim. varjostaminen, mentorointi). Uusien asioiden oppimista mahdollistaviin tapahtumiin osallistuminen, pedagogisesti rikkaiden rutiinien tarkoituksellinen hyödyntäminen (esim. Lääkärikierto sairaalassa). Kehittävät interventiot työelämässä (esim. Projektit).
Koulutuksen ja työelämän vuorottelu (sandwich). Koulutuksen ja työelämän rinnakkaismalli, esim. Oppisopimustyyppinen koulutus. Koulutuksen rakenteistaminen niin että siihen sisältyy työelämäjaksoja. Työelämän käytäntöjen ja metodien opettaminen koulutuksen yhteydessä.
Kirjallisuutta: Billett, S et al (2011) Purposes, personal epistemologies, situational and global context and CET: Curriculum models and pedagogic practices, Griffith Institute of Educational Research, Brisbane, Australia Chi, M. T. H. (2006). Two approaches to the study of experts characteristics. In K. A. Ericsson, N. Charness, P. Feltovich, & R. Hoffman (Eds.) The Cambridge handbook of expertise and expert performance (pp. 21-30). Cambridge, MA: Cambridge University Press. Ericsson, K. A. & Lehmann, (1996). Experts and exceptional performance. Evidence on maximal adaptation on task constraints. Annual Review of Psychology, 47, 273-305. Ericsson, K. A. (2006). The influence of experience and deliberate practice on the development of superior expert performance. In K. A. Ericsson, N. Charness, P. Feltovich, & R. Hoffman (Eds.) The Cambridge handbook of expertise and expert performance (pp. 683-704). Cambridge, MA: Cambridge University Press.
Gartmeier, M., Bauer, J., Gruber, H., & Heid, H. (2008). Negative knowledge: Understanding professional learning and expertise. Vocations and Learning, 1, 87-103. Hakkarainen, K., Palonen, T., Paavola, S. & Lehtinen, E. (2004). Communities of networked expertise: Professional and educational perspectives. Amsterdam: Elsevier Science. Minsky, M. (1994). Negative expertise. International Journal of Expert Systems, 7(1), 13-18. Palonen, T. & Gruber, H. (2010) Satunnainen, rutiininomainen ja tietoinen osaaminen. Teoksessa K. Collin, S. Paloniemi, H. Rasku-Puttonen & P. Tynjälä (toim.) 2010. Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus Koulutuksen ja työelämän näkökulmia. Helsinki: WSOYpro. Parviainen, J., & Eriksson, M. (2006). Negative knowledge, expertise and organisations. International Journal of Management Concepts and Philosophy, 2, 140-153. Weisberg, R. W. (1999) Creativity and knowledge: A challenge to theories. In R. Sternberg (Ed.). Handbook of creativity (pp. 226-250). Cambridge, MA: Cambridge University Press.