1 YKSITYISEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN AMMATTILAISET RY YSTEA TOIMINTAKERTOMUS 2008 YSTEA ry oli vielä vuoden 2008 alussa Yksityisten lääkintä- terveyspalvelulaitosten työntekijät YLTT ry. Huhtikuun 12. päivänä oli historiallinen kevätkokous, jossa YLTT laajensi toimialaansa ja muutti sääntönsä ja Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijät SOTT ry lopetti toimintansa ja jäsenistö siirtyi uudistuneeseen Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry YSTEAan. Yhdistymisen jälkeen jäsenmäärä oli noin 4400. Jäsenmäärä 31.12.2008 oli 4262, joista maksavia 3775, alennetulla jäsenmaksulla 173 ja eläkeläisiä 314. Opiskelijoita oli 7. Vuosi 2008 onkin ollut yhteisen sävelen etsimistä, yhdessä tekemisen opettelua ja uusiin asioihin paneutumista. Hallitus on luonut uusia toimintatapoja ja perustanut hallituksen sisälle eri osa-alueita hoitavat ja suunnittelevat työryhmät, mikä on osoittautunut erittäin hyväksi ratkaisuksi. Vuosi oli yhdistyksen 27. toimintakausi. Yhdistys hoitaa ja valvoo yksityisen terveyspalvelualan, sosiaalialan palveluyksiköiden ja sosiaalialan järjestöjen työntekijöiden oikeudellisia, taloudellisia, sosiaalisia ja ammatillisia etuja. Liittomme on Toimihenkilöliitto ERTO ja keskusjärjestömme STTK. TYÖMARKKINAEDUNVALVONTA Toimialakohtaiset edunvalvontavaliokunnat ja sopimustoiminta Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen edunvalvontavaliokunta Edustajat: Matti Ojamo, Sinikka Yliruusi, Sirkku Mutru, Risto Salmela, Soili Vivolin, Jari Koskisuu, Kristiina Ahonen SPR:n talokohtaisen sopimuksen toimikunta Edustajat: Kirsi Kainulainen, Sole Noranta, Pentti Tamminen Terveys- ja sosiaalialojen neuvottelujärjestö TSN alojen edunvalvontavaliokunta Edustajat: Kaija Raatikainen, Kirsi Kainulainen, Maisa Haapaniemi, Marjo Vierula, Reijo Partanen, Terhi Vuorinen ERTOn edunvalvontatoimikunta Edustajat: Kaija Raatikainen, Risto Salmela, varalla Reijo Partanen
2 Työehtosopimukset ovat voimassa alkuvuoteen 2010. Terveyspalvelualalla tuli uusi palkkausjärjestelmä voimaan 1.3.2008. Uusi työn vaativuusluokitus ja paikallinen sopiminen ovat tuoneet haasteita työpaikoille ja lisänneet luottamusmiesten lisäämisen tarpeellisuutta sekä koulutustarpeita. TSN Terveys- ja sosiaalialan Neuvottelujärjestö TSN jäsentilaisuuksia oli Turussa 4.6.08 ja Lahdessa 7.10.08. TSN kevätkokous oli 22.4.08 ja edustajamme olivat Terhi Vuorinen, Leena Siltanen, Reijo Partanen ja Kirsi Kainulainen. TSN syyskokous oli 16.12.08 ja edustajamme olivat Leena Siltanen, Kirsi Kainulainen, Terhi Vuorinen ja Marjo Vierula. Vuonna 2008 Erton edustajat TSN hallituksessa olivat Tapio Huttula ja Kaija Raatikainen, varalla Sanna Tonteri ja Marjo Vierula. Vuonna 2009 Ertolla on vain yksi varsinainen jäsen hallituksessa, Tapio Huttula ERTOsta ja varalla Kaija Raatikainen YSTEAsta. Kaija Raatikainen osallistui TSN Neuvottelupäiville 8.-9.5.08 ja 30.- 31.10.08. Työpaikkojen edunvalvonta ja jäsenpalvelu YSTEAn työpaikkaosastotyöryhmä on aloittanut vuoden aikana työnsä työpaikkaosastotoiminnan aktivoimiseksi erityisesti terveyspalvelualalla. Työ on alussa ja toteutussuunnitelmia on tehty, mutta varsinainen käytännön toiminta alkaa vuoden 2009 puolella. Sosiaalialan palveluyksiköissä ja järjestöissä työpaikkaosastotoiminta on jo ollutkin hyvin vireää. Jäsenpalvelun suhteen työryhmä myös on miettinyt uudistamistarpeita. Työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, työsuojeluun liittyvät tehtävät työpaikoilla Työsuojeluvaltuutettujen rooli työpaikoilla on korostumassa. Tavoitekehitys- ja kehittämiskeskustelut työpaikoilla ovat tulleet jäädäkseen ja pysyväksi osaksi työpaikan yhteistoimintaa ja ne ovat oleellinen työkalu työhyvinvoinnin takaamiseksi. Näitä asioita olemme yhdessä kehittämässä liittomme ERTOn kanssa koulutusten ja kurssien kautta. YHTEISKUNNALLINEN EDUNVALVONTA Näkemysten ja tavoitteiden välittäminen ERTOon sekä STTK:n yhteiskunnalliseen edunvalvontaan
3 Yhdistyksellämme on edustus ERTOn hallituksessa ja omien edustajiemme kautta meillä on vaikutuskanava sekä liittoon että erilaisten kannanottojen muodossa myös STTK:hon Omat hankkeet ja toteutus ERTOn kanssa Edustajamme ERTOn hallituksessa 2008: Matti Ojamo ja Kaija Raatikainen Varalla Soili Vivolin ja Kristina Westerholm Yhdistyksemme edustajat ovat mukana ERTOn yhteiskuntavaikuttamisen valiokunnassa ja siellä pääsemme vaikuttamaan tuomalla oman yhdistyksemme näkemykset esille Edustajamme ERTOn yhteiskuntavaikuttamisen valiokunnassa 2008: Sirkku Mutru, Marjo Vierula, varalla Anita Hartikka AMMATILLINEN JA KOULUTUKSELLINEN EDUNVALVONTA Henkilöstön edustajien koulutus ja osaaminen Liittomme ERTO on panostanut henkilöstöedustajien koulutukseen ja tukemiseen ja panostus jatkuu voimakkaana myös vuonna 2009. Jäsenten ammattitaidon ja osaamisen kehittäminen Yhdistyksen jäseniämme kuuluu Opetushallituksen tutkintotoimikuntiin, mm. puhevammaisten tulkkipalveluiden, viittomakielisten ohjauksen ja hierojan tutkintotoimikuntiin. Näissä jäsenemme pääsevät suoraan vaikuttamaan alan koulutuksen tasoon ja kehittämiseen. Toimialalle valmistuvien opiskelijoiden sitouttaminen toimintaan Yhteistoiminnassa ERTOn kanssa edustajamme ovat käyneet alan oppilaitoksissa esittäytymässä ja kertomassa yhdistyksemme toiminnasta Yhdistyksemme edustajat ovat mukana ERTOn koulutuspoliittisessa valiokunnassa, jossa käsitellään edellä mainittuja asioita, josta kannanotot liiton kautta lähtevät myös STTK:hon Edustajamme ERTOn koulutuspoliittisessa valiokunnassa 2008: Sari Jyrkkänen, Ella Lazareva, varalla Reijo Partanen
4 JÄRJESTÖTOIMINTA Jäsenhankinta Yhdistyksemme edustajat ovat mukana ERTOn järjestötoimikunnassa, jossa jäsenhankinnan tehostamista käsitellään ja tehdään esityksiä kampanjoiden käynnistämisestä ja niiden kohdistamisesta eri toimialoille. Edustajamme ERTOn järjestötoimikunnassa 2008: Marjo Vierula, Sirkku Mutru, varalla Leena Siltanen ja Kristiina Ahonen Jäsenhankintaa on suoritettu erilaisten tilaisuuksien yhteydessä yhdessä muiden ertolaisten yhdistysten kanssa sekä aluejärjestöjen tilaisuuksissa ja jäsenten toimesta työpaikoilla. ERTOn asiantuntijat ovat suorittaneet työpaikkakäyntejä yhteistoiminnassa henkilöstöedustajien kanssa. Suurempi ERTOn jäsenhankintakampanja toteutetaan vuonna 2009. YSTEAn omaa suoraa jäsenhankintaa on suoritettu optisella alalla, optisten myyjien keskuudessa. Tilaisuuksia järjestettiin 30.3. Helsingissä, 6.4. Turussa, 27.4. Tampereella, 14.5. Oulussa ja 18.11. Turussa. Aktiivisena järjestäjänä on toiminut Miska Keskinen ERTOsta ja yhteistyökumppani on ollut Markku Väänänen SOA:sta. Kevään tilaisuudet olivat sunnuntaiiltapäivisin eivätkä vetäneet yhtään osallistujaa. Turussa marraskuussa ollut tilaisuus oli yhdistetty jäsentilaisuus ja elokuvailta (uusin Bond-kuva), joka kiinnosti n. 12 osallistujaa. Optisia myyjiä on YSTEAssa n. 30. Työpaikkaosastojen, paikallinen ja talokohtainen toiminta Yhdistys on tukenut työpaikkaosastojen toimintaa 15 /jäsen/vuosi. Työpaikkaosastojen toiminnasta on laadittu ohjeistus, joka löytyy yhdistyksen nettisivuilta. Vuoden 2008 aikana on myönnetty toimintatukea 26 työpaikkaosastolle, yhteensä 9144 euroa koskien 2622 jäsentä. Tuesta on entinen SOTT ry myöntänyt 4634 euroa ja YSTEA ry 4510 euroa. Vuoden työpaikkaosastoksi hallitus valitsi Kuurojen Palvelusäätiön Palvelukeskus Sampolan, joka tuplasi jäsenmääränsä syksyn 2008 aikana. Pääkaupunkiseudulla aloitettiin järjestösopimukseen kuuluvien työpaikkojen yhteiset tapaamiset. Ensimmäinen tapaaminen oli 16.11.2008 Valkeassa Talossa. Paikalla oli 18 henkilöä edustaen kahdeksaa työpaikkaa. Lisäksi mukana olivat Erton puheenjohtaja Tapio Huttula sekä asiantuntijat Ertosta, Miska Keskinen ja Pekka Juvonen. Seuraava tapaaminen on toukokuussa 2009.
5 Luottamusmiestoiminta YSTEA järjesti luottamusmiehille ja työpaikkojen aktiiveille Aktivoidutaan yhdessä -risteilyn Tukholmaan 19.9.-21.9.08. Risteilyn ohjelmassa oli luentojen aiheina Voimaa ja iloa, Neuvottelu on vuorovaikutusta, Yhteisöllisyyden merkitys ja Työehtosopimukset, palkkausjärjestelmät, paikallinen sopiminen. Risteilylle osallistui 59 aktiivista jäsentä. Jäsenkoulutus, työhyvinvointi ja virkistys TIEDOTUS Kevätkokouksen yhteydessä Helsingissä 12.4.08 oli jäsenistölle Tallinnan risteily, johon osallistui 70 jäsentä ja syyskokouksen yhteydessä Tampereella 22.11.08 oli STTK:n talouspoliittisen asiantuntijan Ralf Sundin luento Finanssikriisi ja terveydenhuoltoalan tulevaisuus, jota oli kuulemassa 51 jäsentä. Hyvinvointia työhön -tapahtuma Oulussa 30.8.2008 oli tarjolla Pohjois- Pohjanmaan jäsenistölle. Tapahtuma oli osa HUMAK-yhteistyötä ja aktiivisina järjestäjinä toimivat Sanna Viljakainen ja Kirsi Viljamaa, opiskelijajäsenemme ja yhteistyökumppanimme HUMAKista. Tilaisuuteen osallistui 35 jäsentä. Yhdistys on tarjonnut jäsenilleen kotimaan lomatukea, joka on porrastettu lomaan vietettyjen päivien mukaan ja joka on tarkoitettu ei tuettujen lomien tukemiseen. Hakuohjeet ja lomake ovat nettisivuillamme. Lomatukea on myönnetty vuonna 2008: 2 vrk 10 kpl a 34 340 euroa 3-4 vrk 11 kpl a 51 561 euroa 5 vrk 7 kpl a 85 595 euroa yhteensä 1496 euroa Keväällä 2008 ilmestyi vielä sekä KYLTTI että SOTTILAINEN lehti ja syksyllä uusi YSTEA lehti. Jäsenlehdessä on ollut viralliset kutsut kevätja syyskokouksiin, kokousmateriaalia, lomatukiohjeistus, jäsen- ja työpaikkahaastatteluja, puheenjohtajan palsta, pakinoita, sarjakuvia ja runoja, matkakertomuksia ja monenlaisia muita juttuja. Lehtiaineiston kokoamisesta on vastannut lehtivastaava Reijo Partanen. Yhdistyksen nettisivut uusittiin täydellisesti huhtikuussa uuden YSTEAn myötä. Sivuja on kehitetty koko vuoden ajan ja vuoden lopussa nettisivut olivat jo melkoinen tietopankki ja kehittäminen jatkuu. Nettisivuista on vastannut nettivastaava Sari Jyrkkänen.
6 Messutapahtumat Tiedotusalaa opiskeleva Marianne Enola (DIAK, Turku) teki yhdistykselle näyttötyönään viestintäsuunnitelman, jota viestintätyöryhmä on hyödyntänyt omassa työssään. Yhdistys osallistui Terve SOS messutapahtumaan Jyväskylässä 21.5.- 22.5.2008 omalla osastolla, jota hoitivat paikan päällä Marjo Vierula, Riitta Ukkola, Sinikka Yliruusi ja Riitta Kallio. Vastuuhenkilö oli Sinikka Yliruusi. Yhdistys oli mukana myös Helsingissä, Maailma kylässä tapahtumassa 25.5.2008. Esittelypöytää päivystivät Risto Salmela ja Miska Keskinen. Optisten myyjien jäsenhankintakampanjan merkeissä osallistuttiin Optisen alan OPTIFinland-messuille 2.2.-3.2.08 Helsingissä. Yhdistyksen edustaja oli Sari Jyrkkänen ja Ertosta olivat paikalla Pekka Juvonen ja Erkki Haarala. Olimme samalla osastolla SOA:n (Suomen Optikkojen Ammattijärjestö) kanssa. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Huhtikuussa tapahtuneen YLTT:n ja SOTT:n yhdistymisen jälkeen tuli SOTT:n myötä kuvioihin mukaan kansainvälinen ja kummilapsitoiminta. YSTEA jatkaa SOTT:n kv-toimintaa projektikummina Interpedian kautta. Yhdistyksellä on kummilapsi Etelä-Afrikassa. Hänen nimensä on Kogothatso Mokwape. Olemme myös liittyneet Kehitysalueiden palvelukeskuksen Kepan jäseneksi. ERTOn toimistolla toimii Monikulttuurinen työneuvola, joka perustuu vapaaehtoistyöhön ja jonka aktiivisena vetäjänä on toiminut jäsenemme Ella Lazareva. Työneuvola auttaa ulkomaalaistaustaisia henkilöitä ymmärtämään suomalaista työelämää ja työmarkkinoiden toimintaa. Neuvola antaa vertaistukea ja opastusta. Neuvola on toiminut ajanvarauksella. YSTEAN SYNTYMINEN YLTT:n ja SOTT:n yhdistymistä valmisteltiin jo koko vuosi 2007. Yhdistymistyöryhmä kokoontui seitsemän (7) kertaa ja hallituksilla oli elokuussa yhteinen suunnitteluseminaari Berliinissä. Lisäksi pohjatyötä yhdistymistä varten teki kuusi työryhmää: lehtityöryhmä, nettityöryhmä, työpaikkaosastotyöryhmä, luottamusmiestyöryhmä, edunvalvontatyöryhmä ja hallintotyöryhmä. Ryhmiä yhdistettiin syksyllä niin, että muodostettiin mediatyöryhmä, edunvalvontatyöryhmä ja koordinaatiotyöryhmä.
7 Yhdistyminen suunniteltiin tapahtuvan siten, että YLTT muuttaa sääntönsä ja laajentaa toimialansa SOTT:n kenttään ja SOTT purkaa toimintansa ja siirtää jäsenensä ja varansa lähinnä toimintaa jatkavaan yhdistykseen eli uudistettuun YLTT:iin. Keväällä 2008 yhdistysten kevätkokoukset päättivät hyväksyä valmistelut ja hallitusten esitykset. Yhdistymisen valmistelusta syntyneet dokumentit on talletettu erikseen. Keväällä 2008 yhdistymistyöryhmä kokoontui kaksi kertaa ja lisäksi YLTT:n ja SOTT:n hallituksilla oli yhteinen kokous ja suunnitteluseminaari 15.-16.3.2008. Kevätkokousten esityslistoja valmisteltiin koko kevään ajan, jotta kaikki tapahtuisi yhdistyslain säädösten mukaisesti. YLTT:n kevätkokouskutsussa oli ilmoitus sääntömuutoksesta ja toimialan laajennuksesta sosiaalialalle ja SOTT:n esityslistalla oli ilmoitus yhdistyksen purkamisesta ja toiminnan siirtämisestä toimintaa lähinnä jatkavalle uudistuvalle entiselle YLTT:lle eli uudelle YSTEALLE. Säännöt Yhdistymistyöryhmä valmisteli uudelle YSTEALLE säännöt, jotka ennakkotarkastettiin Patentti- ja rekisterihallituksessa 7.2.2008. Patentti- ja rekisterihallitus halusi sääntöihin muutaman pienen täsmennyksen ja näillä korjauksilla YLTT/YSTEAN kevätkokous 12.4.2008 hyväksyi uudet säännöt, joiden mukaan yhdistyksen nimi myös muuttui. Säännöt lähtivät uudelleen Patentti- ja rekisterihallitukseen, jossa ne lopullisesti hyväksyttiin 19.6.2008. SOTT:n tilinpäätös ja varojen siirto SOTT:n kevätkokous päätti kevätkokouksessa yhdistyksen purkamisesta. SOTT:n tilinpäätös tehtiin 30.6.2008, johon mennessä kaikki vanhan yhdistyksen velvoitteet tuli hoidettua. SOTT: n varoja käyttötililtä siirrettiin YSTEALLE jo vuoden 2008 aikana ennakkomaksuina. Nämä siirrot näkyvät YSTEAN taseessa 2008. SOTT:n Gyllenberg-sijoitukset siirretään YSTEAN nimiin, kun YSTEAN kevätkokous 18.4.2009 on käsitellyt ja hyväksynyt SOTT:n tilinpäätöksen 30.6.2008 ja yhdistyksen purkautuminen on todettu. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt purkautumisen 9.12.2008. Jäsenmaksupalaute Jäsenmaksupalautteet ovat tulleet YSTEALLE 15.4.2008 alkaen, jolloin ERTO suoritti YSTEAN ja SOTT:n jäsenrekisterien yhdistämisen. HALLINTO JA TALOUS Yhdistyksen hallitus vuonna 2008 YLTT 1.1.2008 12.4.2008 Puheenjohtaja Kaija Raatikainen mediatoimikunta
8 Varsinainen jäsen Terhi Vuorinen, Espoo Maisa Haapaniemi, Seinäjoki Kristina Westerholm, Oulu Arja Lehtonen, Turku Marjo Manninen, Kotka Anna-Greta Koort, Lahti Varajäsen Raija Laukkoski, Helsinki Riitta Ukkola, Oulu Leena Siltanen, Espoo Sari Jyrkkänen, Tampere Vappu Hantikainen, Pori Irmeli Hemmilä, Lahti koulutus- ja lomatukivastaava jäsenasiat, postitus varapuheenjohtaja, mediatoimikunta sihteeri, tiedotusvastaava taloudenhoitaja, messuvastaava vuosikirjavastaava kokousvastaava messuvastaava, mediatoimikunta luottamusmiesvastaava mediatoimikunta YSTEA 12.4. 31.12.2008 Puheenjohtaja Matti Ojamo Varsinainen jäsen Kaija Raatikainen, Kuopio Leena Siltanen, Espoo Sari Jyrkkänen, Tampere Arja Lehtonen, Turku Marjo Vierula, Kotka Riitta Ukkola, Oulu Anita Hartikka, Helsinki Reijo Partanen, Jyväskylä Kristiina Ahonen, Kirkkonummi Raili Karjalainen, Rovaniemi Raija Similä, Oulu Sirkku Mutru, Helsinki TP, varapuheenjohtaja TP, jäsenasiavastaava TP, nettivastaava TP, sihteeri TP, taloudenhoitaja, messuvastaava TP, messu- ja kokousvastaava SPR, kansainväliset asiat SP, lehtivastaava SJ, opiskelijavastaava SJ, lomatukivastaava SJ, koulutus- ja kokousvastaava SJ, luottamusmiesvastaava Yleisvarajäsenet I Anna-Greta Koort, Lahti TP II Kristina Westerholm, Oulu TP III Terhi Vuorinen, Espoo, TP I Soili Vivolin, Hyvinkää SJ II Pekka Laukkanen, Helsinki SPR III Ella Lazareva, Helsinki, SJ Hallitus kokoontui vuoden aikana, YLTT 5 kertaa ja YSTEA 9 kertaa, joista yksi oli sähköpostikokous. YLTT kokoontui varajäsenineen ja YSTEA varsinaisine jäsenineen ja yleisvara kutsuttiin vain varsinaisen ollessa estynyt.
9 Yleisvara kutsuttiin siltä sopimusalalta, jolta varsinainen oli estynyt. Tämä käytäntö oli vain vuonna 2008. Yhdistyksen tilintarkastaja kaudella 2008 on Pauli Aaltonen HTM ja varalla Päivi Ollila. Hallituksen työryhmät 2008 EDUNVALVONTATYÖRYHMÄ Kaija Raatikainen, Raili Karjalainen, Reijo Partanen, Anita Hartikka, Sinikka Yliruusi TYÖPAIKKAOSASTOTYÖRYHMÄ Raija Similä, Soili Vivolin, Susanna Vitikka, Virva Ryynänen, Taru Tammi, Kaija Raatikainen JÄSENPALVELUTYÖRYHMÄ Leena Siltanen, Terhi Vuorinen, Marjo Vierula, Raili Karjalainen LUOTTAMUSMIESTYÖRYHMÄ Sirkku Mutru, Leena Siltanen, Risto Salmela, Susanna Vitikka TAPAHTUMATYÖRYHMÄ Raija Similä, Riitta Ukkola, Marjo Vierula VIESTINTÄTYÖRYHMÄ Sari Jyrkkänen, Reijo Partanen, Arja Lehtonen, Kristiina Ahonen TYÖVALIOKUNTA Matti Ojamo, Kaija Raatikainen, Arja Lehtonen JÄSENHANKINTATYÖRYHMÄ Leena Siltanen, Terhi Vuorinen, Tiina Koivula Risto Salmela, Aija Wuokko, Matti Ojamo sekä Miska Keskinen, Pekka Juvonen terveysala sosiaaliala ERTO SOSIAALIPOLIITTINEN TYÖRYHMÄ (kokoontuu tarvittaessa) Leo Turunen, Risto Salmela, Sirkku Mutru Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset 2008 Yhdistyksen ylintä päätäntävaltaa käyttävät sääntömääräiset kokoukset, joista kevätkokous oli 12.4.2008 Radisson SAS Royalissa Helsingissä ja syyskokous oli 22.11.2008 Hotelli Scandic Tampere Cityssä Tampereella. Kevätkokouksessa yhdistys, silloin vielä YLTT muutti sääntönsä ja laajensi toimialaansa. Samaan aikaan SOTT ry päätti purkaa yhdistyksensä ja
10 jäsenistö päätti siirtyä uuteen YSTEA ry:hyn. Kun sääntömuutos oli tehty, YLTT:n hallitus kokoontui ja hyväksyi SOTT:n jäsenet uuden YSTEAn jäseniksi. Kevätkokous siis alkoi YLTT:n kokouksena ja läsnä oli 85 jäsentä ja jatkui YSTEA ry:n kokouksena, jossa läsnä oli 144 jäsentä. Syyskokouksessa valittiin erovuoroisten tilalle uudet varsinaiset jäsenet sekä yleisvarajäsenet hallitukseen. Puheenjohtajana jatkaa Matti Ojamo, jonka toimikausi jatkuu vielä vuoden 2009 loppuun. Syyskokous käsitteli ja hyväksyi hallituksen laatiman toimintasuunnitelman sekä talousarvion vuodelle 2009. Syyskokouksessa oli läsnä 51 jäsentä. Edustukset 2008 ERTON HALLITUS Matti Ojamo Kaija Raatikainen varalla Soili Vivolin varalla Kristina Westerholm ERTON TYÖTTÖMYYSKASSAN HALLITUS Taru Tammi varalla Anna-Greta Koort ERTON EDUSTAJISTO 2008-2011 Varsinaiset (7) Varajäsenet (7) Arja Lehtonen II TP, II varapj. Sari Jyrkkänen TP Marjo Vierula TP Leena Siltanen TP Terhi Vuorinen TP Riitta Ukkola TP Sirkku Mutru JÄRJ Kristiina Ahonen JÄRJ Raija Similä JÄRJ Raili Karjalainen JÄRJ Reijo Partanen SOS Susanna Vitikka SOS Anita Hartikka SPR Pekka Laukkanen SPR ERTON TYÖTTÖMYYSKASSAN EDUSTAJISTO 2008-2011 Varsinaiset (6) Varajäsenet (6) Sari Jyrkkänen TP Arja Lehtonen TP Leena Siltanen TP Marjo Vierula TP Riitta Ukkola TP Terhi Vuorinen TP Kristiina Ahonen JÄRJ Sirkku Mutru JÄRJ Raili Karjalainen JÄRJ, II varapj. Raija Similä JÄRJ Susanna Vitikka SOS Anita Hartikka SPR TSN HALLITUS 2008 Tapio Huttula ERTO Kaija Raatikainen YSTEA/ERTO varalla Sanna Tonteri ERTO varalla Marjo Vierula YSTEA/ERTO
11 TSN VUOSIKOKOUSEDUSTAJAT 2008 Terhi Vuorinen, Leena Siltanen, Reijo Partanen, Kirsi Kainulainen STTK STTK valtuusto Arja Lehtonen II yleisvara 2005-2009 Työvoimatoimikunnat Sirkku Mutru Helsingin työvoimatmk STTK Akateemiset Sari Kokko Uudenmaan TE-keskuksen työlupajaosto Sirkku Mutru Kotka-Haminan seudun työelämäneuvottelukunta, Marjo Vierula Talous 2008 Uuden YSTEAn talousarvio 12.4.08 loppuvuodelle 2008 oli 106.185 euroa kulujen osalta ja tulot arvioitiin 121.100 euroksi ja talousarvio näin ollen 14.915 euroa ylijäämäiseksi. Entisen YLTT:n talousarvio vuodelle 2008 oli 77.000 euroa, josta huhtikuun lopussa oli toteutunut kulupuolella 46.473 euroa ja tulopuolella 19.567 euroa eli tilanne oli 30.4.08 alijäämäinen 26.906 euroa. Liiton jäsenmaksujen tilityksissä oli viivästystä. Tilikauden 2008 tulos on alijäämäinen 29.639,64 euroa, jonka hallitus esittää kirjattavaksi edellisten tilikausien yli/alijäämätilille. ERTO Erton edustajiston kokoukset Edustajiston koulutuspäivä ja kevätkokous oli 19.4.-20.4.2008 Raseborgopistolla, Karjaalla. Tässä kokouksessa edustajamme olivat vielä erikseen SOTT:n ja YLTT:n edustajina, yhteensä seitsemän (7) edustajaa. Koulutuspäivä 19.4. oli varattu Erton strategiatyötä varten, jota tehtiin työryhmissä. Edustajiston koulutuspäivä ja syyskokous oli 15.11.-16.11.2008 Scandic Continentalissa, Helsingissä. Tässä kokouksessa olivat uuden YSTEAn seitsemän (7)edustajaa paikalla. Edustajiston täydennysvaali YSTEAn osalta suoritettiin 26.5.-6.6.08 ja edustajisto totesi uudet edustajat. Koulutuspäivän 15.11. teemat olivat Jäsenpalvelut myynnissä ja SATAkomitean työ.
12 14.11.2008 ERTO vietti 40-vuotisjuhlaa Juhlaseminaarin ja iltajuhlan merkeissä Helsinki Congress Paasitornissa. Edustajiston jäsenet oli kutsuttu sekä seminaariin että iltajuhlaan. Ystean hallitus haki yhdistyksen pitkäaikaisille aktiiveille ansiomerkkejä ja Erton hallitus myönsi ne seuraavasti: Erton kultainen ansiomerkki Erton hopeinen ansiomerkki Arja Lehtonen Kaija Raatikainen Markku Lindberg Marjo Vierula Työttömyyskassa 2008 Edustajiston järjestäytymiskokous oli 16.2.08 ja varsinainen edustajiston kokous oli 24.4.08. Erton työttömyyskassa on maksanut YSTEAn jäsenille etuuksia vuonna 2008 seuraavasti: saajat euro/pv ka kk-palkka Ansiopäivärahaa 2.672.793,19 540 42,19 1437,56 Työttömyyden kesto 116,4 pv Aikuiskoulutustuki 376.827,96 73 Vuorotteluvapaa 299.277,79 73 Koulutuspäiväraha 84.103,09 11 Koulutus STTK Nuoret vaikuttajat seminaari oli 18.9.-20.9.08 ja siihen osallistui Kiti Poikonen Elämäntapaliitosta. Yhdistyksen hallituksen EU-edunvalvontaan liittyvä koulutuspalaveri oli 18.10.08 ja vetäjän oli Inka Ukkola TJS Opintokeskuksesta. TJS Maahanmuuttajan tukikoulutus 20.11.-21.11.08 (I jakso) Osallistuja: Sirkku Mutru STTK PlusMiinus30 seminaari 22.11.-23.11.08 Osallistujat: Sanna Viljakainen ja Kirsi Viljamaa
13 - teemat: työmarkkinamuutokset, globaali taloustilanne ja koulutuksen merkitys työelämään siirryttäessä Erton järjestämään koulutukseen osallistuneet yhdistyksen jäsenet vuonna 2008: Henkilöstön edustajien perehdyttäminen I 12 Henkilöstön edustajien perehdyttäminen II 13 Teemailta: Kulttuurien välinen kohtaaminen 6 Omat edut ja oikeudet 1. osa 5 Omat edut ja oikeudet 2. osa 5 Teemailta: Potkua työnhakuun 5 YT-menettelypäivä 1 Teemailta: Ajanhallinta ja stressi 7