Jyväskylän kaupunki ja Kansalaistoiminnankeskus Matara osallisuutta edistämässä

Samankaltaiset tiedostot
Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön

Hyvinvointia Huhtasuolle. Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma

Lähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö

TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Osallistuminen ja vaikuttaminen. Perehdytystilaisuus Laura Hokkanen & Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Kansalaistoiminnankeskus MATARA järjestöjen verkostorakenteena

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

Kilpailukyky ja kaupunkikehitys -vastuualue

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Jyväskylän strategiapäivitys

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Arjen turvaa kunnissa

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Järjestöyhteistyö ja avustukset. Ari Karimäki

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio

Kumppanuusterveisiä naapurista Nurmijärveltä Yhteistyössä tulevaisuus 3 seminaari Heidi Puumalainen

Osallistuva Vantaa

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Laaja-alainen hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyön toimintamalli Torniossa

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

kehitä johtamista Iso-Syöte Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

Innostu yhteistyöstä!

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari Hamina

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Transkriptio:

Jyväskylän kaupunki ja Kansalaistoiminnankeskus Matara osallisuutta edistämässä Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki/ kaupunkikehitys/ Kansalaistoiminnankeskus Matara jukka.laukkanen@jkl.fi 13.11.2014 17.11.2014

Lähidemokratia, kansalaisraadit Vapaaehtoistyö, Kolmas sektori Palvelukehitys Kaupunkikehityksen toimintakokonaisuus 2013 2014 Kasvusopimus Innovatiiviset kaupunkiseudut Resurssiviisaus EU-hankkeet Osallisuus ja hyvinvointi Elinvoima ja kilpailukyky Kuntarakenne, sote-uudistus Palvelurakenteet, organisaatio, johtaminen Asiakaspalvelu2014 Rakenteet ja prosessit Strategiat ja ohjelmat Kumppanuudet TUTKIMUS Kaupunkistrategia, ennakointityö Hyvinvointiohjelma Ympäristöjärjestelmä Palvelulinjaukset 17.11.2014 2

Kaupungin ja kolmannen sektorin yhteistyö Hyvinvoinnin alueelliset tukiverkostot (HYVE) projektista (1998 2001) pysyvään kehittämistoimintaan: kehittämiskumppanuus Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton ja kaupungin kesken järjestön ja kaupungin työntekijä työparina > sopimuksellisuus, yhteiset kehittämistavoitteet > verkostotyö, uudet vuoropuheluareenat, yhteiset kehittämishankkeet, monitoimijaorientaatio, ym. 17.11.2014 3

Kaupungin ja kolmannen sektorin yhteistyön lähtökohdat (2007) Yhteistyön linjaukset Sakari Möttösen johdolla: Kolmannen sektorin toiminta vahvistaa paikallisdemokratiaa ja sosiaalista pääomaa Osallistumisen ja kansalaisvaikuttamisen edistäminen Luottamuksen vahvistaminen, yhteisöllisyyden edistäminen Kolmas sektori luo hyvinvointia kuntalaisille Terveyden edistäminen, sosiaalinen tuki, ennalta ehkäisevyys, Palvelujen tarvetta vähentäviä vaikutuksia Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa on koko kaupunkia ja kaikkia toimialoja koskeva asia Yhteistyöverkostot Asennoitumiskysymys 17.11.2014 4

Vuoden 2010 työryhmän tehtävä Kartoittaa kaupungin ja kolmannen sektorin yhteistyön nykytila ja valmistella yhteistyön periaatteet: Kolmannen sektorin vaikutus kaupunkilaisten terveyteen ja hyvinvointiin Avustukset ja ostopalvelusopimukset kohdentuminen ja laajennus Yhteistyö tilojen osalta koko Jyväskylän alueella Työryhmää veti apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen, edustajat kaikilta palvelualueilta http://www.jyvaskyla.fi/osallistu/kansalaistoiminta/yhteisty o 17.11.2014 5

USO:n kautta uudet rakenteet Kansalaistoiminnan tiimi eri palvelualueiden edustus, järjestöjen edustajat pj. muutosjohtaja Risto Kortelainen (Tapio Soini) Hyvinvointipoliittinen toimikunta kaikkien valtuustoryhmien edustajat pj. Tuulikki Väliniemi Esittelijä Kortelainen (Soini)/ konsernihallinto/ kilpailukyky ja kaupunkikehitys 17.11.2014 6

Kaupunkistrategia ja osallisuusohjelma Strategia valmistuu vuoden 2014 aikana: Aktiiviset ja hyvinvoivat asukkaat sekä Vaikuttava elinkeinopolitiikka kärjiksi? Yhdessä tekeminen Strategian valmistuttua laaditaan osallisuusohjelma (KV:n päätös 1.9.2014) On tarkoitus, että siihen sisältyy toimenpidesuosituksia Osallisuusohjelman laadintaprosessiin mukaan sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita, myös 3. sektori laadintaprosessi vuoden 2015 keväällä, vastuutahona kaupunkikehitys 17.11.2014 7

Hyvinvointia Huhtasuolle Kaupungin keskeisenä tehtävänä on pyrkimys asukkaiden hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Tähän tarvitaan kuntalaisen omaa aktiivista panosta. Aiempaa tiiviimpi vuoropuhelu päättäjien, viranhaltijoiden ja asukkaiden kesken tekemisen ja toiminnan lähtökohtana. Ympäristöministeriön asuinalueiden kehittämisohjelma, ARA-rahoitus 17.11.2014 8

Hyvinvointia Huhtasuolle TAVOITTEET: Luoda uusia mahdollisuuksia ja toimintamalleja asukkaiden omatoimiselle ja itsenäiselle hyvinvointia edistävälle toiminnalle Huhtasuon asukkaiden osallisuuden ja oman vastuullisuuden vahvistaminen Ehkäistä segregaatiota uusien toimintamallien sekä tilojen suunnittelun ja rakentamisen avulla Edistää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyötä Huhtasuolla 17.11.2014 9

Hyvinvointia Huhtasuolle Yhdessä tekeminen; laavun rakentaminen: Kansalaisraadin julkilausuma ja vastine (10.10.2013) ARTOVA-mallin työpajassa jatkokehittelyä ja toimeenpanosuunnitelma (vapaaehtoiset, vastuuhenkilöt) Talkooporukka kokoon (n. 20), kokoontui ahkerasti Kylätoimisto keskuspaikkana Hankkeen Anne M ja KKI:n Leena T yhteyslinkkeinä kaupunkiin, myös ulkoliikuntapaikkojen vastaava Kari H Lupien hakemiset yhteistyössä, materiaalit kaupungin organisoimana ja hankkeen kustantamina, samoin maanrakennustyöt, SOVATEK, JAPA ry Avajaiset 11.11.2014 Laavun ylläpidosta tehdään sopimus asukasyhdistyksen kanssa 17.11.2014 10

17.11.2014 11

Kansalaistoiminnankeskus Matara Toimintaideat: Järjestöjen, oppilaitosten ja kaupungin yhteistyön tehostaminen Kohtaamispaikka neuvontapalveluineen Kokoontumistiloja järjestöille Ulkopuolisina rahoittajina RAY ja Jyväskylän kaupunki 17.11.2014 12

Kansalaistoiminnankeskus Matara Suuri yhdessä tekemisen potentiaali Asiantuntijat, verkostot, läheisyys, Yhteinen kehittäminen, koulutus, yhteiset tilaisuudet ja tapahtumat 17.11.2014 13

Kansalaistoiminnankeskus Matara - Avoimet foorumit (esim. järjestöyhteistyö) - Kansalaiskeskustelut, vaalitilaisuudet - Mataran aamukahvit - Päättäjien kohtaamiset - Yhteiset tilaisuudet, koulutukset - Hankeyhteistyö - Yhteiset tapahtumat (Tourujoen yö) 17.11.2014 14

Kansalaistoiminnankeskus Matara Esimerkkeinä: Mataran aamukahvit Tourujoen yö tapahtuma Vuoropuhelu päättäjien kanssa 17.11.2014 15

Tourujoen yö Kansalaislähtöinen kulttuuritapahtuma kaikenikäisille Nyt 3. kerta, 4 500 kävijää Pääjärjestäjä Kansalaistoiminnankeskus Matara Yhteistyökumppaneina mm. Valon kaupunki, Jyväskylän Kangas, kansalaisjärjestöt 17.11.2014 16

Hyvinvointia Huhtasuolle Hyvinvointikertomus hyvinvointiohjelman valmistelun lähtökohtana (yksinäisyys, segregaatio, päihteet) Huhtasuo hyvinvointiohjelman pilottikohteeksi: toimintamallien kokoaminen ja uusien kokeilu ennaltaehkäisy ja kuntalaisten omien voimavarojen vahvistaminen asuinympäristön laadun ja viihtyisyyden parantaminen Kaikki palvelualueet mukana Kansalaisraati Huhtasuon alueella keväällä 2013 käynnistäjänä

Hyvinvointia Huhtasuolle Ympäristöministeriön Asuinalueiden kehittämisohjelma (rahoitus ARA) 2013-2015 Tutkimus ja vaikuttavuuden arviointi sekä seuranta (Liikunnan ja Kansanterveyden Edistämissäätiö) Laaja-alainen ohjausryhmä ja hyvinvointipoliittinen toimikunta Hankekoordinaattori, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, kylätalkkari

17.11.2014 19

Hyvinvointia Huhtasuolle ASUKASYHTEISTYÖ: Vapaaehtoistoiminnan kampanja vertaisohjaajakoulutus Huhtasuolla tapahtuu työpajasarja omaehtoisen toiminnan aktivoimiseksi (yhdessä ARTOVAn kanssa) Avoimet asukaskahvit eri paikoissa hyvinvointiteemoilla kuukausittain, asukkaiden kuuleminen Asuinalueillat: (1 2 vuodessa, teemana esim. turvallisuus) Kylätoimiston kunnostaminen alueen tieto- ja palvelukeskukseksi yhdessä asukkaiden kanssa 17.11.2014 20

Hyvinvointia Huhtasuolle vapaaehtoisista kootut kehittäjäryhmät ja talkoolaiset kylätoimistolle Liikunta- ja kulttuuritapahtumat eri ikäisille (liikunta- ja toimintapuistoissa), ym. yhteisölliset tapahtumat Toiminnan suuntaajana kansalaisraadin julkilausuma > Kansalaisraadin väliarviointi tulossa Kansalaisraatiin osallistuneet aktiivisesti toiminnassa mukana 17.11.2014 21

Hyvinvointia Huhtasuolle Laavun rakentaminen Koirapuisto Kaupunkiviljely Senioripuisto Frisbee golf Alikulku-graffitit polkupyöräkorjaamo tapahtumat Alueen nettisivut 17.11.2014 22

Toimintakulttuurikysymys - Kyse on toimintakulttuurista: demokratia on koko kaupunkiyhteisön läpäisevä asia - Osallisuuden ja lähidemokratian vahvistaminen ei onnistu pelkästään rakenteiden avulla, vaan tarvitaan yksilöllistä asennetta, tahtoa ja sitoutumista niin viranhaltijoilta (valmisteluvastuu) että poliitikoilta (päätöksenteko) sekä erilaisia näkökulmia - Miten osallistavat menetelmät ja vastavuoroinen dialogi soveltuvat byrokraattiseen, hierarkiaan perustuvaan toimintaympäristöön? -> pitkä prosessi 17.11.2014 23