s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.



Samankaltaiset tiedostot
s. 5 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400.

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi

s. 2 Ari Oksanen, ryhmäehdotus Toiseksi viimeisen luetelmaviivan kohdalla olevaa tekstiä täydennetään tuottavuuden kasvu ja vaikuttavuuden arviointi

Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

Strategiakauden kasvutavoitteet (kasvu n. 4 5 % ) oikaistaan vastaamaan reaaliperustaa, joka on 3 4 %.

YLEINEN OSA KÄYTTÖTALOUSOSA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA

Vuoden 2010 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. KH 271 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Tämän lisäksi haetaan vielä vähintään noin 5 miljoonan euron vuotuisia pysyviä tehostamistoimia.

Maapinta-ala 340 km². Merialueita 356 km² Kunnan pinta-ala 699 km² Asukastiheys 56 asukasta/maa-km² Taajama-aste 82 %

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Tilastotietoja Sipoosta

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma

Sosiaali- ja terveysvaliokunta. Osavuosikatsaus. Tammi-huhtikuu 2017

Sipoon kunta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta. Osavuosikatsaus tammi elokuu 2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Vaihtoehdot kustannusarvioineen ovat seuraavat:

Kunnallisvaalit Uudenmaan vaalipiiri 753 Sipoo. Ehdokkaat vertausluvuittain Sivu :51 Tarkastuslaskenta KT23

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Kommunalvalet Nylands valkrets 753 Sibbo. Kandidaterna enligt jämförelsetal Sida :56 Kontrollräkning KT23

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

LOHJAN KAUPUNGIN ORGANISAATIO

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Osavuosikatsaus. Tammi-elokuu 2017

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

Valmistus omaan käyttöön

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Pöytäkirja Nimi Klo Tehtä vä Läsnä

Tulevaisuuden Kaukovainio. Asuinalueiden kehittämisohjelma

SIVVLK 30 Sivistysvaliokunta Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka,

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio

Tampereen kaupungin rooli liikkumisen edistämisessä Lauri Savisaari Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

Pöytäkirja 4/ Valtuusto. Aika , Klo 18:00-19:20. Nikkilän Sydän. Osallistujat. Nimi Klo Tehtä vä

SOSTEVLK 73 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Valmistelija: Palvelujohtaja Helena Räsänen, helena.rasanen (at) sipoo.fi

KITTILÄ KUNTALAISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ. Eija Takalokastari th, terveyden edistämisen yhdyshenkilö Kittilä

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Strategiakortit 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

KOULJAOS 37 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki jari.alasmaki(at)sipoo.

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

Kunnanhallitus esittää, että ehdotus hyväksytään.

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Sidonnaisuusilmoitukset

Aloite katukilpien ja tienviittojen kunnostamisesta/marja Manninen-Ollberg ym. Aloite merkittiin tiedoksi.

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

Kaupunginvaltuusto

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille

Vald Jämförelsetal nr

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

59 Kauhajoen kaupungin strategia vuoteen 2025

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

Vaasan alkukartoitustilaisuus

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

TEKNISTEN PALVELUIDEN TULOSKORTIT 2008

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Transkriptio:

TALOUSARVIO 2013 TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 5.11.2012 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 3.2 TULOPERUSTEET s. 5 nro 1 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Ensimmäiseen kappaleeseen liitetään seuraava virke: Työttömyysaste on noin 4 % eli työttömiä on noin 400. KÄYTTÖTALOUSOSA KUNNANHALLITUS TALOUS- JA HALLINTOKESKUS Strategiset tavoitteet vuosiksi 2013 2015 s. 20 nro 2 Camilla Weckström, ryhmäehdotus Strateginen painopistealue: Taloushallinto Uusi toimenpide: Taloushallinnon koulutuksen järjestäminen henkilöstölle, erityisesti osastopäälliköille ja tulosyksiköiden päälliköille s. 21 nro 3 Janica Sundbäck, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Henkilöstön kaksikielisyyden tukeminen Toimenpide: Kielikursseja järjestetään kunnan henkilöstölle esimerkiksi yhteistyössä kansalaisopiston kanssa. Mittari: Lukukautta kohden järjestetty yksi suomen ja yksi ruotsin kielen kurssi

2 KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS Strategiset tavoitteet vuosiksi 2013 2015 s. 23 nro 4 Caspar Berntzen, ryhmäehdotus Lisäys Maankäytön, asumisen ja liikenteen painopistealue -luvun toiseen kappaleeseen: Valitaan projektikylä, jossa asutuksen tiivistäminen on aidosti mahdollista noudattamatta kantatilaperiaatetta. Projektia vetämään tarvitaan kyläsuunnittelija, jolla on kokonaisvastuu projektin toteuttamisesta. nro 5 Kauko Virtanen Rainer Bomanin kannattamana Uusi sitova tavoite: Tonttivaraus uimahallia varten Nikkilään Toimenpide: Varaus kaavaan Mittari: Nikkilän vetovoimaisuuden lisääntyminen, kuntalaisten terveyden paraneminen, väestönkasvu nro 6 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Sitova tavoite: Kunnan kasvun kannalta tärkeiden alueiden kaavoittaminen Toimenpide-kohdan muutos: Sibbesborgin Söderkullan keskustan osayleiskaavoitus Mittarin muutos: Sibbesborgin Söderkullan keskustan osayleiskaavoitus käynnistetty nro 7 Juhani Rantala, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Sipoon brändin parantaminen Toimenpide: Perustavaa laatua oleva toiminta Sipoon saattamiseksi yhdeksi Suomen kiinnostavimmista kunnista Mittari: Sipoo Suomen 20 kiinnostavimman kunnan joukossa vuoden 2013 loppuun mennessä nro 8 Caspar Berntzen, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Neuvottelujen käynnistäminen Etelä-Sipoon maanomistajien kanssa E18-tien varrella olevan nykyisen työpaikka-alueen kehittämiseksi ja laajentamiseksi Toimenpide: Neuvottelujen käynnistäminen Mittari: Alueet hankittu

3 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA LASTEN JA NUORTEN KASVUN JA KEHITYKSEN TUKEMINEN SEKÄ LAPSIPERHEI- DEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN s. 31 nro 9 Eva Kuntsi Hanne Ahon kannattamana Uusi luetelmaviiva: - Nuorisotakuun käyttöönoton suunnittelun käynnistäminen s. 32 nro 10 Eva Autio Camilla Weckströmin kannattamana Sitova tavoite: Lasten ja nuorten ja perheiden palveluiden... Lisäys Toimenpide-kohtaan: Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma päivitetään sekä kouluterveyskyselyyn osallistutaan. Lisäys Mittari-kohtaan: Päivitetty lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma valmis Kouluterveyskyselyn tulokset käsitelty s. 32 nro 11 Johanna Saxén, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Ehkäisevän päihdetyön suunnitelma Toimenpide: Suunnitelma laaditaan. Mittari: Suunnitelma valmis TYÖIKÄISEN VÄESTÖN TOIMINTAEDELLYTYSTEN VAHVISTAMINEN SEKÄ HYVIN- VOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN s. 34 nro 12 Eva Autio Hanne Ahon kannattamana Lisäys toisen sitovan tavoitteen Toimenpide-kohtaan: Strategian laadinnassa hyödynnetään kouluterveyskyselyn tuloksia. IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN JA ELÄMÄNLAADUN EDISTÄMINEN s. 36 nro 13 Hans Blomberg, ryhmäehdotus Uusi luetelmaviiva: - Terveyskeskuksen ja erityisesti lääkäreiden osuus kotisairaanhoidosta ja vastuu kotisairaanhoidon potilaista määritellään ja vahvistetaan niin, että

4 potilaita ei kuljeteta lääkärinvastaanotolle tarpeettomasti. Erityistä huomiota kiinnitetään tehostetun palveluasumisen potilaisiin, joiden osalta on panostettu perushoitoon niin, että voidaan hoitaa myös saattohoitopotilaita. Potilaan kuljetus lääkärinvastaanotolle tai siirto toiseen hoitolaitokseen tuottaa turhaa kärsimystä potilaalle, lisää kustannuksia ja lääketieteellistää potilaan ongelmia. RUOKAPALVELUT s 38 nro 14 Maria Liljeström, ryhmäehdotus Sitova tavoite Luomu- ja lähiruoan osuuden lisääminen poistetaan. Sen tilalle kirjataan uusi sitova tavoite: Asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ravitsemuksen avulla Toimenpide: Ravitsemuksella hyvinvointia -selvityksen tekeminen Mittari: Tarkistuslista tarkistettu, mahdolliset toimenpiteet aloitettu yhteistyössä ao. sektorin kanssa SIVISTYSVALIOKUNTA KOULUTUSPALVELUT s. 46 nro 15 Eva Kuntsi Hanne Ahon kannattamana Ensimmäiseen kappaleeseen lisätään seuraava virke: Ryhdytään suunnittelemaan nuorisotakuun käyttöönottoa. s. 47 nro 16 Eva Autio Camilla Weckströmin kannattamana Uusi toimenpide toisen sitovan tavoitteen kohdalle: Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma päivitetään sekä kouluterveyskyselyyn osallistutaan. Uusi mittari: Päivitetty lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma valmis Kouluterveyskyselyn tulokset käsitelty s. 47 nro 17 Clara Lindqvist, ryhmäehdotus Uusi toimenpide kolmannen sitovan tavoitteen kohdalle: Ruotsin- ja suomenkielisten koulujen välistä yhteistyötä koskeva strategia laaditaan. Uusi mittari: Strategiasuunnitelma valmis

5 s. 47 nro 18 Linda Karhinen, ryhmäehdotus Neljäs sitova tavoite muutetaan muotoon: Selvitetään mahdollisuudet ja edellytykset perustaa Sipooseen suomenkielisiä kyläkouluja ruotsinkielisten kyläkoulujen yhteyteen. Toimenpide muutetaan muotoon: Vuonna 2012 valmistuneen selvityksen perusteella vuonna 2013 arvioidaan mahdollisuudet perustaa Sipooseen suomenkielisiä kyläkouluja ruotsinkielisten kyläkoulujen yhteyteen. Mittari muutetaan muotoon: Selvitykseen perustuva päätös suomenkielisen kyläkoulun/suomenkielisten kyläkoulujen perustamisesta ruotsinkielisen kyläkoulun/ruotsinkielisten kyläkoulujen yhteyteen tehty LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT s. 50 nro 19 Eva Kuntsi Hanne Ahon kannattamana Uusi virke lisätään: Ryhdytään suunnittelemaan nuorisotakuun käyttöönottoa. s. 50 nro 20 Hans Blomberg, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Etelä-Sipoon nuorisotilojen parantaminen Toimenpide: Nuorisotila Pleissin kerrosten välistä kulkuyhteyttä sisätilojen kautta ja koneellista ilmanvaihtoa suunnitellaan siten, että työt voidaan tehdä vuonna 2014 Mittari: Suunnitelma valmis s. 50 nro 21 Eva Autio Sini-Pilvi Saarnion kannattamana: Uusi mittari kolmannen sitovan tavoitteen kohdalle: Tutkitun ikäluokan (kouluterveyskysely) liikunta vapaa-ajalla lisääntynyt edelliseen kyselyyn verrattuna. TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖVALIOKUNTA RAKENNUSVALVONTA s. 57 nro 22 Anna Hyrske, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Asiakaslähtöisyys

6 Toimenpide: Asiakastyytyväisyyskysely kaikille osaston asiakkaille Mittari: Etukäteen määritelty hyväksyttävä asiakastyytyväisyystaso YMPÄRISTÖNSUOJELU s. 58 nro 23 Anna Hyrske, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Asiakaslähtöisyys Toimenpide: Asiakastyytyväisyyskysely kaikille osaston asiakkaille Mittari: Etukäteen määritelty hyväksyttävä asiakastyytyväisyystaso s. 58 nro 24 Monica Zakowski Camilla Weckströmin kannattamana Sitovan tavoitteen muuttaminen: Pienvesistöjen ja merenlahtien tilan selvittäminen Toimenpide-kohdan muutos: Yhden vesistön sekä vähintään yhden merenlahden (Pähkinälehdon hulevesien vuoksi esim. Hangelbyvikenin) seurantaohjelman laadinta ja toteutuksen aloittaminen KATU- JA VIHERALUEET s. 60 nro 25 Jari Hursti, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Myyraksen Peltotien infran parantaminen Toimenpide: Katuvalaistus rakennetaan. Mittari: Katuvalaistus rakennettu VESIHUOLTO s. 61 nro 26 Kaj Lindqvist Christel Liljeströmin kannattamana Ensimmäistä sitovaa tavoitetta koskevan toimenpiteen täydentäminen: Kunta tiedottaa aktiivisesti asukkaille kehittämissuunnitelmasta. s. 61 nro 27 Anna Hyrske Juha Kopran kannattamana Uusi sitova tavoite: Uuden Porvoontien viemäriverkko Toimenpide: Ongelmat selvitetään ja ratkaistaan. Mittari: Hajuhaitat poistuneet

7 TOIMITILAT s. 63 nro 28 Monika Zakowski, ryhmäehdotus Uusi sitova tavoite: Kaikki koulukiinteistöt täyttävät pedagogisen tehtävänsä eikä niistä aiheudu terveydellistä haittaa. Toimenpide: Jokaisen koulukiinteistön osalta tehdään yhteistyössä koulun henkilöstön kanssa talousarviovalmistelun yhteydessä vuotuinen kunnossapitosuunnitelma, jossa arvioidaan kiinteistön kunto, tarkoituksenmukaisuus ja tarvittavat toimenpiteet sitovan tavoitteen saavuttamiseksi. Suunnitelmien tulee olla saatavilla valtuuston talousarviokäsittelyssä. Mittari: Koulujen jatkuva, suunnitelmallinen ja järjestelmällinen kunnossapito INVESTOINTIOSA PERUSPARANNUKSET s. 79 nro 29 Hans Blomberg, ryhmäehdotus Nuorisotila Pleissi: Vuonna 2013 varataan 5 000 euroa kerrosten välisen sisäkulkuyhteyden sekä koneellisen ilmanvaihdon suunnitteluun.