Ilmainen lukunäyte
NOVELLIKIRJAILIJA LUUSALMI SIIVELLÄ ELÄJÄ Kohtaamisia enkeleiden kanssa HELSINGISSÄ KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVA
8. MUSTAT SIIVET Kesä oli edennyt jo huolestuttavan pitkälle, kun kohtasin Vareksen tutussa turvasatamassamme Kaskenkadulla. Ankaran siitepölykauden takia meidän piti lääkitä allergioitamme Uuden Apteekin farmasialla. Tällä kertaa päätimme viettää hartaushetken faarao Imhotepin viimeisen leposijan äärellä eli ensimmäisellä sarkofagilla ravintolan ovesta lukien. Kunnioituksesta vainajaa kohtaan olimme levittäneet pyhiä pergamentti kääröjä eli päivän lehdet arkun kannelle. Tiesin sen verran Vareksen meneillään olevasta toimeksiannosta, että jonkun upporikkaan 3
helsinkiläisen omistajasuvun nuori perijätär oli kateissa. Mahdollisesti tyttö oli kidnapattu. Kadonneen perheeltä varisseiden tiedonmurujen perusteella kaapparin jäljet saattoivat johtaa Turkuun. Poliisi kuulemma tutki asiaa täydellä miehityksellä, mutta selvitystehon maksimoimiseksi suku oli pestannut palvelukseensa myös yksityisetsivä Vareksen. Medialta suku halusi pimittää kidnappausdraaman kokonaan, mikä tietysti sopi tutkinnallisista syistä viranomaisillekin paremmin kuin hyvin. Päivän lehdistä oli siis turha etsiä ensimmäistäkään tapaukseen liittyvää palstamillimetriä. Sen sijaan virikkeellinen keskustelunaihe löytyi minulle läheisestä aihepiiristä. Kuunteles mitä tässä sanotaan, Vares sanoi viitaten nenänsä alla rapisevaan Iltikseen. Nyt on näemmä Taloustutkimus selvittänyt, kuinka paljon suomalaiset uskovat enkeleihin. Neljä kymmentä prossaa koko kansasta on vas 4
tannut pitävänsä enkeleitä todellisina. Naisista enkeliuskovaisia on vähän yli puolet, mitä en yhtään ihmettele. Nyt kun muistiani kaivelen, niin tulee mieleen, josko yksi jos toinenkin kommunikaatio katkos selittyisi tämmöisellä huuruilulla. No, ainakin siihen suuntaan naisväellä näyttäisi olevan taipumusta, jos tätä juttua on uskominen. Toisaalta tutkimuksessa on kyselty myös humanoideista ja ufoista. Sillä saralla yliluonnolliset kokemukset ja salaliittoteoriat ovat vähän yleisempiä miehillä kuin naisilla. Mutta jutun varsinainen skuuppi on tämä: Johtavassa asemassa olevista yli puolet kertoo uskovansa enkeleihin. Siis mitä helvettiä? Valpastuin. Nyt piti olla tarkkana. En ollut vieläkään pukahtanut Varekselle enkeliystävistäni, Metatronista ja Pitkäkorvasta. Asiaa piti edelleen pohjustaa ja kypsytellä. Silmänlumeeksi koetin hakea uskottavan maan läheisiä kapakkafilosofin äänenpainoja: Joopa joo. Taitaa olla niin, että firmojen 5
johto porras on tutustunut niihin enkeleihin jossain liikematkoilla, kalliissa kohteissa joihin taviksilla ei ole varaa. Sillä se, mitä naapurimaamme suurin nykyrunoilija Bruno K. Öijer on sanonut Ruotsista, pätee yhtä hyvin Suomeenkin: Ja minä olin nuori / kun purin kih laukseni / tähän saatanalliseen maahan / tähän pitkulaiseen jääsydämeen / tähän sairaaseen / sadistiseen peruskallioon / minne yksikään enkeli / ei koskaan ollut jalallaan astunut. Vai johtuisiko johtajien usko enkeleihin siitä, että eliitti tietää asioista enemmän kuin kansa, Vares pohdiskeli. Kaiketikin henkimaailman kumppanit ovat olleet vähintään tasoittamassa monen uraohjuksen polkua. Alkaa tämän uutisen valossa menestysteologia kum masti houkutella. Pitäisikö meikäläisenkin vähän päi vittää ajatustapoja? Just nyt on kylläkin saldo plussalla enemmänkin, kun miljonääriperheeltä tuli iso käsiraha. Mutta niin kuin tiedät, enimmäkseen tässäkin duunissa eletään kädestä suuhun. Kitu 6
piikin kädestä suursyömärin suuhun. Jospa vain karistaisin skeptisyyden karstat pöntöstäni ja kutsuisin avuksi enkelit. Kukaties kioskini tulos lähtisi saman tien nousukiitoon. Enemmän minua kiinnostaisi tietää, kuinka moni pomo saa selkänojaa pimeyden voimilta. Eli ketkä on allekirjoittaneet sielunluovutussopparin Paholaisen kanssa. Ai mutta nythän minä vasta hoksasin, mihin tuo ilmiö perustuu, Vares huudahti. Siis eiköhän pomojen enkeliusko selity sittenkin arkisemmin. Nimittäin bisnes enkeleillä. Johtavassa asemassa olevat tyypit on ottaneet tämän kyselyn määrätyntyyppisenä sisäpiiri vitsinä. Sellaisena kivana pikku silmäniskuna startup-yritysten mesenaateille ja sponsoreille. Bisnesenkelin tehtävä on tunnistaa ennakolta lupaava menestyskonsepti ja tukea sitä neuvomalla ja sijoittamalla. Ilmankos yritysjohto haluaa osoittaa luottamusta tärkeille rahoittajatahoille, jotka tekee menestystarinat mahdollisiksi. Eli eiköhän minunkin kannattaisi 7
palata lähtöruutuun, miettiä liikeideani ja yritysbrändini kokonaan uusiksi, perustaa etsivätoimistolle uusi toiminimi ja hommata kaveriksi antelias bisnesenkeli... Keskustelunaihe oli hyvin kiinnostava mutta hankala. Kiikuin kahden vaiheilla, pitäisikö minun vihdoin paljastaa ystävälleni huhtikuussa käynnistynyt tapahtumasarja. Olin oppinut tuntemaan Vareksen järkkymättömänä järki-ihmisenä, rajatiedon ja uskontojen vihollisena. Toisaalta olin saanut käsityksen, että parin vuoden takainen traumaattinen kokemus olisi yhden tai kahden piirun verran loiventanut Jussin asenteita. Hänhän oli erään väkivaltaisen pahoinpitelyn seurauksena menettänyt muistinsa ja vetäytynyt Mörkö-nimiseen saareen toipumaan. Mörköltä palanneessa Jussissa olin aistinut uudenlaista vakavuutta, henkistyneisyyttä. Muistan, että joku nainen taisi yrittää hypnotisoida 8
hänet saaressa tarkoituksena palauttaa hukatut muistikuvat. Vai miten se meni... Bisneskouluttajien puheissa toistuu aika usein sekin ajatus, että kyseenalaistava asenne ei sovi menestyjälle, huomautin. Oppilasta kehotetaan edes hetkellisesti kokeilumielessä luopumaan kriittisestä vastahankaisuudesta, jotta johdatukselle avautuisi puhdas kanava. Taikuus ei toimi oikeasti, jos taikuri epäilee taitojaan tai huijaa yleisöä pelkällä silmänkäännöllä. Sama homma kuin vetten päällä kävelyssä. Jollain yritysvalmennuskursseilla henkilöstöä juoksutetaan tulisilla hiilillä. Siis ihan kirjaimellisesti. Kytevästä hiilloksesta tehdään polku, jota myöten kokelaan täytyy kulkea paljain jaloin. Kaipa tuo kuvastaa liike-elämän sisäistä kahtiajakoa. Vetten päällä kävelyä avittaa valkeuden enkeli, tulen päällä kävelyä musta enkeli. Aika sumeita juttuja, tuhahti Vares. Jos puheet on tämmöisiä jo ennen puolta päivää, saa 9
nähdä miten syviin vesiin meidän sukelluspallo vielä painuu. Pohjaan luotaan Nautilusta, tummaks värjää tauti kusta. Baikal-järven syvyinen hiljaisuus laskeutui välillemme. Kimaltavanhohtoiset bisnesenkelit jäivät välkkymään tajuntani laidoille kuin ornamentit. Mietin, voisiko yritysvalmennuksen menestysoppeja jotenkin sovittaa myös parisuhdekoulutukseen. En ollut itse nähnyt yhtäkään rakkausenkä yritysvalmennuskurssia. Käsitykseni näistä aloista pohjautuivat lähinnä televisiosketseihin ja kaunokirjallisiin satiireihin. Nykyään televisiossa ja romaaneissa irvailtiin jatkuvasti erilaisten elämäntaito-oppien kustannuksella. Epämääräisesti uumoilin, että ehkä sekä yritysvalmentajien että rakkausterapeuttien joukossa kuitenkin työskenteli myös asiansa osaavaa väkeä. Jotkut tuntemani riitaisat pariskunnat oli 10
vat kuulemma hakeneet laillistetulta psykoterapeutilta apua keskinäisiin ongelmiinsa. Silti huuhaa-leima tuntui hallitsevan kaikenlaiseen konsulttityöhön liittyviä mielikuvia kansalaisten parissa. Joskus kaikkein tieteellisimpiinkin lähestymistapoihin suhtauduttiin ennakkoluuloisesti humpuukina. Jos ihmissuhdeoppaani jonain päivänä valmistuisi ja päätyisi kirjakauppoihin, tällaiseenkin vastaanottoon täytyisi osata varautua. Koska olen perusluonteeltani suuntautunut taiteellisiin päämääriin ja muuhun hengenviljelyyn, koen liiketaloudellisen ajattelun lähtökohtaisesti vieraana. Siksi minulle tuotti nytkin vaikeuksia saada otetta bisnes enkeleistä. Yritysvalmennuksen ja parisuhdeterapian näkökulmien yhdistäminen osoittautui odottamattoman vaikeaksi. Olisiko parisuhteen dynamiikkoja ylimalkaan mielekästä verrata startup-yrityksen lähtökohtiin? Jos uutta kasvuyritystä tukee bisnesenkeli, 11
päteekö sama esimerkiksi avioliittoihin? Toteuttavatko nuorenparin vanhempien ja muiden sukulaisten antamat häälahjat samaa tehtävää kuin bisnesenkeliltä tuleva taloudellinen ja käytännöllinen tuki? Kaivoin povitaskusta pienen muistikirjani ja lyijärin pätkän. Heikohkot kaupallisen alan tiedot kirvoittivat kynästäni hivenen kyyniseltä kalskahtavan mietelmäluonnoksen: 12 Siinä missä yrityksen ainoa moraalinen tehtävä on tuottaa voittoa, avioliiton ainoa moraalinen tehtävä on tuottaa lapsia. Mitäs tuhertelet? Vares tietysti uteli heti. Pärähtikö inspiraatio vai perspiraatio? Ei kumpikaan vaan konspiraatio. Suljin muistikirjan saman tien ja tungin sen takaisin piiloon.
Huomasin eksyneeni vieraaseen mielenmaisemaan. En ollut ikinä haaveillut avioliitosta enkä lapsista. Vielä vähemmän koin henkistä sukulaisuutta vanhoillislestadiolaiseen ajatteluun. Menestysteologia ei tietääkseni kuulunut lestadiolaisten oppeihin. He eivät kai kannustaneet jäseniään vallan eivätkä maallisen mammonan tavoitteluun. Silti heidän aatteellinen ja poliittinen painoarvonsa suomalaisessa yhteiskunnassa kasvoi jatkuvasti. Ehkäisykielto pani heidät lisääntymään paljon muuta väestöä tehokkaammin. Niinpä he saavuttaisivat ennen pitkää ylivoimaisen enemmistön kaikissa demokraattisissa äänestyksissä ja instansseissa. Pitäisikö valtaväestön sitten seurata lestadiolaisten esimerkkiä voimasuhteiden tasapainottamiseksi? Pitäisikö minun kehottaa parisuhdeoppaassani lukijoita heittämään kortsuilla vesilintua? Ei. Jos tekisin näin, syyllistyisin älylliseen epärehellisyyteen. Haluan elää niin kuin opetan. Sitä 13
paitsi ohje olisi myös vastuuton: Siivellä eläjä voi löytää tiensä myös vaikutuksille alttiiden nuorten lukijoiden käsiin. On muistettava, että julkisuuden henkilönä toimin esikuvana monelle kirjailijanurasta haaveilevalle nuorelle. Filosofi Friedrich Nietzsche totesi 1800-luvulla, että ihminen on maapallon nahan sairaus. Ihottuma on harmillinen muttei yleensä vaarallinen vaiva, jota voi hoitaa esimerkiksi kortisonivoiteilla. Nietzschen elinaikana maailman väkiluku ei ollut vielä räjähtänyt poskettomiin mittoihin. Siksi hänen määritelmänsä hupaisuus osui luultavasti aikalaisluennassa kohdalleen. Täytyy kuitenkin huomata, että iho on aineenvaihdunnan kannalta keskeinen elin. Ilman toimivaa ihokudosta olio kuolee. Lääketiede tuntee muutamia harvinaisia ihottumia, jotka voivat tappaa uhrinsa. Kotiplaneettamme tauti on sitten Nietzschen aikojen edennyt kovaa vauhtia huonoon suun 14
taan. Se mikä alkoi lähes huomaamattomana hilseilynä ja kutinana, on nyt äitynyt koko maapallon ihoa ja pehmytkudoksia peittäväksi hengenvaaralliseksi Stevens-Johnsonin oire yhtymäksi. Jaloviina kohisutti aivoverisuonistoani taas paha enteisesti. Raskas olo tuotti raskaita ajatuksia. Mutta kaipa tämäkin teema täytyi ottaa mukaan parisuhde oppaaseen. Taiteilijana en voinut paeta rooliani yhteiskunnan omanatuntona. Kun menet naisen luo, älä unohda kumisukkaa. Kello tuli kaksitoista, saavuimme viikon keskipisteeseen. Ravintola oli lähes autio. Ainoat maksavat asiakkaat minun ja Vareksen lisäksi olivat tunkeutuneet sisempiin viisauden kammioihin, ehkä piiloon nurkan taakse rakennuksen kulmahuoneeseen. Charley Pattonin Spoonful Bluesin alkutahdit rämähtivät soimaan Jussin taskussa. Pu 15
helu oli kaikesta päätellen luottamuksellinen ja tuli kidnapatun tytön perheeltä, sillä Jussi nousi välittömästi jakkaraltaan ja livahti kadulle puhumaan. Pattonin suhteen minun ja Vareksen musiikkimaut kävivät harmonisesti yksiin. En varmaan ikinä lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta sitä, miten kuulen Spoonfulissa kaksi kinastelevaa ja toistensa päälle ärisevää miesääntä. Kumpikin ääni lähtee todistettavasti Pattonin suusta. Ehkä toinen kiistakumppaneista on sivupersoona. Tai enkeli. Autiuden, tyhjyyden ja yksinäisyyden keskellä ajatukseni lähtivät aamulenkille. Jostain syystä lapsuuden maisemat valikoituivat tällä kertaa matkareitiksi. Milloinkahan minulle oli ensi kerran kerrottu enkeleistä? Pyhäkoulussa luultavasti. Niistä sessioista ei ole juurikaan jäänyt muistikuvia päähäni. Opin lukemaan omin päin 3-vuotiaana Musta naamio-sarjakuvien avulla. Jo tuossa iässä 16
Outsiderin jännittävät tieteiskertomukset vetosivat varhaiskypsään ja huippuälykkääseen mieleeni. Pyhäkoulutätien tylsät höpötykset tietenkin kalpenivat Mustanaamion ja Atoroxin rinnalla. Taas muistin Metatronin. Missä tyyppi piileskeli? Raamatun kertomusten sijasta pyhäkouluopettajien olisi kannattanut laventaa näkökulmaa teologian reuna-alueille. Jos minulle olisi puhuttu Metatronista, olisin takuulla päässyt sisään henkimaailman saloihin jo lapsena. Huhtikuisten ihmenäkyjeni jälkeen olin vaivihkaa isännän silmän välttäessä tutkiskellut Pastori Alasen antikvariaatin rajatieto-osastoa. Kolme Heenokin kirjaa ja Erich von Däniken olivat tulleet pintapuolisesti tutuiksi. Kirjoista olin saanut selville, että Metatron oli alun perin juutalaisnuorukainen, joka muinaisina aikoina siepattiin palvelijaksi avaruusalukseen. Vähitellen hän kohosi avaruusolioiden hierarkiassa korkeimmaksi arkkienkeliksi. Huima scifi-seikkailu tempaisi aikuisenakin 17
minut mukaansa, kun Heenokin kirjoja joitain viikkoja sitten Pastorin sohvalla lueskelin. Atoroxia fanittava pikkupoika olisi epäilemättä haljennut innostuksesta kuullessaan tällaisia tarinoita. 18