2017
Lukijalle VIERAAN KIELEN OPISKELU EI MENE koskaan hukkaan. Kielitaidosta on tietysti hyötyä työelämässä, ihmissuhteissa ja matkustellessa, mutta kielten opiskelu myös tutustuttaa meidät uusiin kulttuureihin ja auttaa ymmärtämään niitä. Jopa passiiviseksi luullusta kielitaidosta on hyötyä yllättävissäkin tilanteissa. Jo unohtuneeksi luultu saksan ilmaisu palaakin yhtäkkiä mieleesi, kun Saksan maaseudulla hotellin vastaanotossa ei puhutakaan englantia. Tai saatat huomata, että ymmärrätkin puhelimessa ruotsinkielisen asiak kaan kysymyksen, vaikka kuvittelit, ettet osaa sanaakaan ruotsia. Kielten opiskelu on osa monia tutkintoja, mutta Suomessa opiskellaan kieliä myös paljon vapaaehtoisesti omalla ajalla. Sadattuhan net aikuisopiskelijat opiskelevat vieraita kieliä maamme vapaan sivistystyön lukuisissa oppilaitoksissa. Kielitaitoa halutaan kartuttaa läpi koko elämän. Me Finn Lecturassa haluamme tarjota mahdollisimman hyvät ja innostavat materiaalit kielten opiskeluun. Vuonna 2017 julkaisemme kaikenikäisille opiskelijoille ja opettajille entistäkin laadukkaampia kielten oppimateriaaleja. Vuoden 2017 uutuusvalikoimamme sisältää muun muassa uusia oppimateriaaleja ruotsin ja S2-kielen opiskelijoille. Keväällä ilmestyy vapaan sivistystyön ruotsin opetukseen tarkoitetun Häng med! -sarjan ensimmäinen osa. Jo ennestään laaja S2-oppimateriaalivalikoimamme kasvaa Ahaa!-sarjan ensimmäisellä osalla, joka soveltuu erinomaisesti mm. kotoutumiskoulutuksen hitaan polun kursseille. Toinen S2-uutuutemme Luku sopii taas suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen opetukseen ja lisäharjoitteluun. Lisäksi täydennämme vapaan sivistystyön englannin, ranskan ja espanjan oppimateriaalisarjojamme uusilla osilla. Tarjoamme kielten oppimateriaaleja myös lukioon ja peruskouluun. Lukion B3-venäjän opetukseen ilmestyy uusi Ponjatno!-sarja. Lisäksi suosittujen lukion sarjojemme A-ruotsin Innen sekä S2-opetukseen tarkoitetun Kipinän uudistus LOPS 2016:n mukaiseksi jatkuu läpi vuoden. Myös muu kirjavalikoimamme sisältää monta hienoa uutuutta. Yksi niistä on Urheilun kipupisteet, joka on tietokirja kaikille urheilua harrastaville ja urheilusta kiinnostuneille. Kirjassa esitellään yli 20 urheilulajin yleisimpiä vammoja ja niitä ennalta ehkäiseviä toimia. Jokaisen esittelyn yhteydessä on lajissa menestyneen suomalaisen huippu-urheilijan tarina, jossa käsitellään muun muassa urheilijan uran aikaisia vammoja ja suhdetta huoltavaan harjoitteluun. Finn Lecturan väen puolesta toivotan opiskelun iloa ja onnistumisen elämyksiä vuodelle 2017! Hanna Haukkapää TOIMITUSJOHTAJA Itälahdenkatu 18 A 00210 Helsinki www.finnlectura.fi Julkaisujen sisältöä koskevat tiedustelut Finn Lectura puhelin: 09 7415 1005 sähköposti: info@finnlectura.fi Jälleenmyyjien ja oppilaitosten tilaukset Porvoon Kirjakeskus puhelin: 020 166 2222 sähköposti: tilaukset@kirjakeskus.fi Kustantajan verkkokauppa www.kirjasi.fi Pidätämme oikeuden hintojen muutoksiin.
2017 5 10 Kielet 5 Englanti 8 Ruotsi 12 Espanja 14 Ranska 16 Saksa 17 Italia 18 Venäjä 21 Suomi toisena kielenä 29 S2-oppimispelit 30 Viro 31 Japani 32 Muut kielet Yleiseen tiedonjanoon 37 Kasvatus ja opetus 40 Lääketiede ja psykologia 41 Muut kirjat 12 19 39 15 25 40 Näytekirjapyynnöt www.finnlectura.fi/nayte Sähköiset oheismateriaalit www.finnlectura.fi/ oheismateriaalit Uutiskirje www.finnlectura.fi/kirje Facebook www.facebook.com/ finnlectura Finn Lectura Julkaisuluettelo 2017 Kannen kuva Liv-Friis Larsen / Shutterstock Ulkoasu Päivi Toikka
Kielet
Englanti MARKKINOINTIKANSI Everyday English Everyday English on innostava englannin oppi materiaalisarja aikuisille. Kirjasarja johdattaa opiskelijan lähes kaikkialla puhutun maailman kielen opintoihin motivoivalla ja käytännönläheisellä tavalla. Kommunikatiivinen lähestymistapa tukee kielitaidon kehittymistä tilanteissa, joissa opiskelija tavallisimmin tarvitsee englannin kieltä. Everyday English Starter Englantia aikuisille Taso: A1 ISBN: 978-951-792-675-1 Opettajan CD ISBN: 978-951-792-683-6 Opiskelijan CD ISBN: 978-951-792-705-5 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-685-0 KEVÄT 2017 Everyday English 1 Englantia aikuisille Taso: A1 ISBN: 978-951-792-678-2 Opettajan CD ISBN: 978-951-792-684-3 Opiskelijan CD ISBN: 978-951-792-706-2 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-686-7 KEVÄT 2017 Everyday English 2 Everyday English 3 Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-731-4 Taso: A2 ISBN: 978-951-792-850-2 Englantia aikuisille Opettajan CD ISBN: 978-951-792-759-8 Opiskelijan CD ISBN: 978-951-792-760-4 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-758-1 Englantia aikuisille Everyday English 3 -kirjassa opetellaan lisää englannin kielen perusrakenteita, laajennetaan jokapäiväisessä kielenkäytössä ja matkailu tilanteissa tarvittavaa sana varastoa sekä tutustutaan englanninkielisten maiden kulttuureihin. Lisäksi harjoitellaan englannin kielen ääntämistä erillisten ääntämisosioiden avulla. Kirjan kappaleissa juhlitaan häitä, matkustellaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa, puhutaan hyvinvoinnista, terveydes tä, luonnosta ja ympäristöasioista sekä vietetään aikaa perheen ja ystävien parissa. Opettajan CD ISBN: 978-951-792-851-9 Opiskelijan CD ISBN: 978-951-792-884-7 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-852-6 TEKIJÄT E veryday English Starter: Anni Holopainen, Christine Silventoinen, Hannele Ylönen Everyday English 1 3: Anni Holopainen, Christine Silventoinen MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 26 Opettajan CD 45 Opiskelijan CD 26 Opettajan opas 65 www.everydayenglish.fi www.finnlectura.fi 5
Englanti Eeva Mortazavi Catching Up ENGLISH FOR CONVERSATION CLASSES Sanna Saarinen Rebecca von Bonsdorff Academic and Professional English Reading, Writing and Spoken Communication TEIJA PERTTILA-GLENCAIRN Taso: B2 C1 ISBN: 978-951-792-441-2 50 Kokonaan englanninkielinen oppi kirja tähtää akateemisen tason kielen hallintaan monipuolisten harjoitusten avulla. Opettajien näytekirjapyynnöt www.finnlectura.fi/nayte Catching Up English for Conversation Classes EEVA MORTAZAVI, SANNA SAARINEN, REBECCA VON BONSDORFF Taso: B1 ISBN: 978-951-792-730-7 35 Keskustelukursseille suunnatun kirjan avulla opiskelija kehittää englannin suullista kielitaitoaan ja saa lisää itsevarmuutta kielenkäyttäjänä. Kirjan aihepiireihin kuuluvat mm. koti, perhe ja harrastukset, ruoka ja terveys sekä matkailu. CD ISBN: 978-951-792-740-6 45 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-739-0 65 Gateway to Engineering English Englantia tekniikan opiskelijoille ULLA HUTTUNEN-FINTA, IRENE HYRKSTEDT, LEA MYLLYLÄ, ANNA-MAIJA PIETILÄ, RITVA RASIMUS, MIRJA SAARIJÄRVI Taso: B1 ISBN: 978-951-792-449-8 39 Ammattikorkeakoulujen tekniikan alan englannin opintoihin tarkoitettu kirja harjaannuttaa monipuolisesti kielitaidon eri osa-alueita. CD ISBN: 978-951-792-460-3 69 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-450-4 65 Kuuntele ja opi englantia HEIKKI TULKKI, TOMI VÄLIMAA Taso: A1 ISBN: 978-951-792-483-2 49 Äänioppikirjan avulla opitaan hauskasti arkipäivän tilanteisiin liittyvää englannin kielen keskeistä sanastoa ja ilmauksia. Talking about Finland RUSSELL SNYDER Taso: B2 ISBN: 978-951-792-401-6 45 Englantia matkailijoille HEIKKI TULKKI, TOMI VÄLIMAA Taso: A2 ISBN: 978-951-792-480-1 30 CD ISBN: 978-951-792-428-3 79 Muista myös nämä! CD ISBN: 978-951-792-373-6 45 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-890-8 (pdf ) 6 www.finnlectura.fi
Englanti Stepping Stones Stepping Stones on englannin kielen oppimateriaalisarja kaikille aikuisopiskelijoille, joille englannin keskeisimmät perusrakenteet ovat tuttuja, mutta jotka kertaamisen lisäksi kaipaavat kannustusta puhumisen harjoitteluun ja omakohtaiseen kielen käyttöön. Stepping Stones 1 Taso: B1 ISBN: 978-951-792-557-0 CD ISBN: 978-951-792-560-0 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-610-2 Stepping Stones 2 Taso: B1 B2 ISBN: 978-951-792-732-1 CD ISBN: 978-951-792-761-1 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-762-8 TEKIJÄT Liisa Huhtala-Halme Nanna Qvist Penelope Roux MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 39 CD 69 Opettajan opas 69 www.finnlectura.fi 7
Ruotsi Inne Inne on selkeä ja motivoiva lukion A-ruotsin oppimateriaalisarja. Tekstit ovat aitoja ja innostavia, sanastot laajoja. Sekä perusteksteihin että teemasanastoihin on tarjolla runsaasti vaihtelevia harjoituksia. Kaikissa kursseissa tähdätään suullisen kielitaidon kehittymiseen luontevasti ja johdonmukaisesti muiden taitojen rinnalla. Lue LOPS-uudistuksesta: www.inne.fi Uudistuvat vuonna 2018: Inne Kurs 1 LOPS 2016 ISBN: 978-951-792-561-7 LOPS 2016 CD ISBN: 978-951-792-562-4 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-596-9 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-600-3 Inne Kurs 2 LOPS 2016 ISBN: 978-951-792-767-3 LOPS 2016 CD ISBN: 978-951-792-768-0 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-769-7 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-770-3 Inne Kurs 3 LOPS 2016 ISBN: 978-951-792-771-0 LOPS 2016 CD ISBN: 978-951-792-772-7 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-773-4 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-774-1 Inne Kurs 4 VANHA OPS ISBN: 978-951-792-622-5 LOPS 2016 ISBN: 978-951-792-788-8 VANHA OPS CD ISBN: 978-951-792-639-3 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-623-2 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-625-6 LOPS 2016 CD ISBN: 978-951-792-789-5 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-790-1 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-792-5 Inne Kurs 7 VANHA OPS ISBN: 978-951-792-692-8 VANHA OPS CD ISBN: 978-951-792-693-5 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-694-2 Uuden LOPSin mukaiset Inne Kurs 4 6 KEVÄT/SYKSY 2017 Inne Kurs 5 VANHA OPS ISBN: 978-951-792-626-3 LOPS 2016 ISBN: 978-951-792-793-2 VANHA OPS CD ISBN: 978-951-792-640-9 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-627-0 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-629-4 LOPS 2016 CD ISBN: 978-951-792-794-9 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-795-6 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-797-0 Inne Kurs 6 VANHA OPS ISBN: 978-951-792-630-0 LOPS 2016 ISBN: 978-951-792-798-7 VANHA OPS CD ISBN: 978-951-792-641-6 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-631-7 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-633-1 LOPS 2016 CD ISBN: 978-951-792-799-4 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-800-7 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-802-1 Inne Kurs 8 VANHA OPS ISBN: 978-951-792-695-9 VANHA OPS CD ISBN: 978-951-792-696-6 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-698-0 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-697-3 8 www.finnlectura.fi
Ruotsi Maksuttomat sanakortit osoitteessa www.inne.fi TEKIJÄT MATERIAALIT JA HINNAT Inne 1: Marjut Koivunen, Kristel Riissanen, Anne Suontaus, Jessica Lindfors Inne 2: Marjut Koivunen, Kristel Riissanen, Anne Suontaus, Jonas Fredén, Jessica Lindfors Inne 3 6: Marjut Koivunen, Kristel Riissanen, Anne Suontaus, Jonas Fredén Inne 7 8: Marjut Koivunen, Kristel Riissanen, Anne Suontaus Oppikirja 25 CD 39 Opettajan opas 69 Arviointimateriaali 69 www.inne.fi www.finnlectura.fi 9
Ruotsi Häng med! Häng med! on uusi ruotsin oppikirjasarja, joka sopii ruotsin kielen alkeita oppivalle tai jonkin verran ruotsia aikaisemmin lukeneelle. Sarjan pääpaino on suullisen kielitaidon aktivoinnissa ja sanavaraston kartuttamisessa. Keskustelujen ja tehtävien avulla opiskelija kertaa keskeisiä ruotsin kielen rakenteita oppien samalla ilmaisemaan itseään ruotsiksi. KEVÄT 2017 Häng med! 1 Ruotsia aikuisille Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-854-0 CD ISBN: 978-951-792-855-7 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-856-4 KEVÄT 2017 TEKIJÄT Heidi Nevalainen, Saija Tamminen-Parre, Taija Votkin MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 35 CD 65 Opettajan opas 65 Fullträff igen! Ruotsin kielioppi aikuisille ULLAMAIJA FIILIN, KRISTIINA HAKALA ISBN: 978-951-792-508-2 40 Ruotsin kielioppi- ja harjoituskirja, jonka avulla oppii niin kieltä kuin kielioppiakin. Kirja sisältää perustaitoja vahvistavia, sanastoltaan helpohkoja harjoituksia sekä pidemmälle ehtineille tarkoitettuja vaativampia harjoituksia. 10 www.finnlectura.fi Svenska för läkare KRISTIINA HAKALA ISBN: 978-951-792-778-9 50 Ajanmukaistettu laitos käytännön ruotsin kielen opiskeluun tarkoitetusta kirjasta. Sekä valmiille lääkäreille että lääketieteen opiskelijoille suunnattu kirja soveltuu niin ryhmäopetukseen kuin itseopiskelun apuvälineeksi ja toimii myös käsikirjana. Kirjaan sisältyy 2 CD-äänitettä. Tala svenska på jobbet Ruotsin suullisia pariharjoituksia työtilanteisiin ANNELI ASUNMAA ISBN: 978-951-792-537-2 65 Kopioitavia pariharjoituksia ruotsin kielen suullisten työtilanteiden ja työssä tarvittavan keskeisen sanaston harjoitteluun. Suurin osa harjoituksista käsittelee erilaisia työelämän tilanteita, kuten asiakaspalvelua, puhelimessa asiointia sekä yrityksen esittelyä.
Ruotsi SARJAKUVAT: TIMO HUHTALA Tjena! OUTI FRISK, HEIKKI TULKKI Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-779-6 32 Värikäs oppikirja peruskoulussa hankitun kielitaidon kertaamiseen, laajentamiseen ja aktivoimiseen toisen asteen ammatillisessa kou lutuksessa. Sarjakuvia sisältävän oppikirjan avulla päästään harjoit telemaan kielen ymmärtämistä ja tuottamista sekä suullisesti että kirjallisesti. Keskeiset kielioppi asiat ja niihin liittyvät harjoitukset sekä laajat aakkoselliset sanastot löytyvät kirjan lopusta. CD ISBN: 978-951-792-783-3 65 KEVÄT 2017 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-784-0 65 Kuuntele ja opi ruotsia OUTI FRISK, HEIKKI TULKKI, GUNNEL REIMBLADH-TAUBE, TOMI VÄLIMAA Taso: A1 ISBN: 978-951-792-440-5 49 Äänioppikirjan avulla opitaan arkipäivän tilanteisiin liittyvää ruotsin kielen keskeistä sanastoa ja ilmauksia niin suomen- kuin riikinruotsiksi. Svenska för daghemsoch förskolepersonal KIRSI WALLINHEIMO, MARIA MANNIL Taso: B1 B2 ISBN: 978-951-792-479-5 30 Muista myös tämä! www.finnlectura.fi 11
Espanja Perfecto! Perfecto! on rauhallisesti etenevä espanjan kielen sarja, joka on suunnattu vapaan sivistystyön oppilaitosten opetukseen. Erityistä huomiota on kiinnitetty suullisen kielitaidon kehittämiseen sekä kuullun ymmärtämisen ja ääntämisen harjoitteluun. MARKKINOINTIKANSI Perfecto! 1 Espanjaa aikuisille Taso: A1 ISBN: 978-951-792-736-9 CD ISBN: 978-951-792-751-2 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-749-9 KEVÄT 2017 TEKIJÄT Tommi Ingalsuo, Annukka Mack MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 35 CD 65 Opettajan opas 65 www.finnlectura.fi/perfecto KEVÄT 2017 Perfecto! 2 Espanjaa aikuisille Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-858-8 Perfecto! 2 on jatkoa alkeisoppikirjalle Perfecto! 1. Oppikirjan tekstien pääpaino on edelleen matkailussa, mutta aihepiirejä laajennetaan mm. kulttuuritapahtumiin, asunnon ja auton vuok rauk seen sekä erilaisiin ongelmatilanteisiin, joita matkailija voi kohdata. Espanjan lisäksi teksteissä liikutaan myös Latinalaisessa Amerikassa. Kirjan harjoituksissa on pyritty kommunikatiivisuuteen ja opiskeltavan sanaston kertaamiseen. Kappaleiden kulttuuritekstit tutustuttavat opiskelijan espanjalaisen kulttuurin eri puoliin. CD ISBN: 978-951-792-859-5 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-860-1 Espanjaa matkailijoille JUAN RAFOLS Taso: A1 ISBN: 978-951-792-402-3 30 Espanjaa matkailijoille 2 JUAN RAFOLS Taso: A2 ISBN: 978-951-792-400-9 30 CD ISBN: 978-951-792-329-3 45 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-353-8 65 Muista myös nämä! CD ISBN: 978-951-792-411-5 45 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-429-0 65 12 www.finnlectura.fi
Espanja Español Uno & Dos Español on korkeakoulu- ja aikuisopiskelijoille suunnattu espanjan kielen oppimateriaalisarja. Ripeästi etenevissä kirjoissa tutustutaan nuorten opiskelijoiden seurassa espanjalaiseen tapakulttuuriin ja elämänmenoon. MARKKINOINTIKANSI Español Uno Espanjaa aikuisille Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-672-0 CD ISBN: 978-951-792-545-7 Español Dos Espanjaa aikuisille Taso: A2 B1 ISBN: 978-951-792-190-9 UUDISTETTU PAINOS SYKSY 2017 ISBN: 978-951-792-862-5 CD ISBN: 978-951-792-203-6 UUDISTETTU PAINOS SYKSY 2017 CD ISBN: 978-951-792-863-2 Uudistettu painos SYKSY 2017 TEKIJÄT Kimmo Kontturi, Marjaana Kuokkanen-Kekki, Katri Palmujoki MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 57 CD 69 Espanjan kielioppi TAINA HÄMÄLÄINEN ISBN: 978-951-792-776-5 50 Laaja ja kattava espanjan kieli oppi soveltuu niin harrastajalle kuin ammattilaisellekin. Harjoituskirja TAINA HÄMÄLÄINEN, SONJA VIRKKUNEN ISBN: 978-951-792-777-2 32 Kuuntele ja opi espanjaa JUAN RAFOLS Taso: A1 ISBN: 978-951-792-481-8 49 Äänioppikirja antaa hyvän pohjan espanjan kielen taidoille. Kuuntelemalla ja toistamalla opiskelija harjaantuu nopeasti ymmärtämään ja puhumaan espanjaa. Oppimateriaali soveltuu myös kieliopintojen kertaamiseen. Kuuntele ja opi espanjaa 2 JUAN RAFOLS Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-775-8 49 Suositun äänioppikirjan jatkoosassa keskitytään niihin käytännön puhetilanteisiin, joita matkailija kohtaa oleskellessaan pidemmän aikaa espanjankielisissä maissa. Pakkauksessa on USB-tikku, joka sisältää mp3-äänitiedostot. www.finnlectura.fi 13
Ranska Chez Marianne Chez Marianne on ripeästi etenevä ranskan kielen oppi materiaalisarja aikuisopetukseen. Kirjoissa on runsaasti eritasoisia harjoituksia: muun muassa saneluita, kommunikatiivisia harjoituksia, tekstin- ja kuullunymmärtämistehtäviä sekä käännösharjoituksia. Chez Marianne 1 Ranskaa aikuisille Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-343-9 CD ISBN: 978-951-792-279-1 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-177-0 Chez Marianne French for Beginners Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-406-1 Englanninkielinen laitos Chez Marianne 1 -kirjasta. Chez Marianne 2 Ranskaa aikuisille Taso: A2 B1 ISBN: 978-951-792-186-2 CD ISBN: 978-951-792-205-0 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-233-3 Chez Marianne 3 Ranskaa aikuisille Taso: B1 B2 ISBN: 978-951-792-605-8 CD ISBN: 978-951-792-415-3 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-501-3 TEKIJÄT Chez Marianne, Chez Marianne 1: Eevi Nivanka, Soili Sutinen Chez Marianne 2: Luciane Hakulinen, Soili Sutinen Chez Marianne 3: Katriina Kurki, Rodolphe Le Clech MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 40 (Chez Marianne French for Beginners 47 ) CD 69 Opettajan opas 65 www.chezmarianne.fi Kuuntele ja opi ranskaa KATRIINA KURKI Taso: A1 ISBN: 978-951-792-499-3 49 Äänioppikirja, joka antaa hyvän käytännön pohjan ranskan kielen taidoille. Opiskelumetodi perustuu ranskan kielen keskeisten sanojen toistamiseen dialogien ja fraasien avulla. 14 www.finnlectura.fi
Ranska Chez Olivier Chez Olivier on rauhallisesti etenevä, vapaan sivistys työn kursseille suunnattu kirjasarja. Kirjo jen tekstit ovat aitoja arkielämän puhetilanteita, joiden avulla opitaan luontevaa ranskan kieltä. Lukuisat harjoitukset motivoivat opiskelijaa ja kehittävät johdonmukaisesti niitä taitoja, joita eri kielenkäyttötilanteissa tarvitaan. Chez Olivier 1 Ranskaa aikuisille Taso: A1 ISBN: 978-951-792-584-6 CD ISBN: 978-951-792-643-0 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-669-0 ALKUVUOSI 2017 Chez Olivier 2 Ranskaa aikuisille Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-826-7 ALKU- VUOSI 2017 KEVÄT 2017 CD ISBN: 978-951-792-827-4 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-828-1 TEKIJÄT Chez Olivier 1: Katriina Kurki, Rodolphe Le Clech Chez Olivier 2: Katriina Kurki, Rodolphe Le Clech, Anneli Taimio MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 40 CD 69 Opettajan opas 65 Ranskan kielioppi ja käsikirja EEVI NIVANKA, SOILI SUTINEN ISBN: 978-951-792-031-5 37 Kattava kielioppi kaikille ranskaa opiskeleville, kieltä työssään tarvitseville ja kielen harrastajille. Harjoituskirja ISBN: 978-951-792-032-2 34 Ranskan ääntämisopas MARI WIKLUND ISBN: 978-951-792-720-8 40 Teos esittelee konkreettisesti suomen ja ranskan ääntämisen eroja. Teoreettisia selityksiä tuetaan kuvamateriaalin ja kirjaan sisältyvän CD-äänitteen avulla. Opas on suunniteltu vastaamaan yliopistotasoisen ranskalaisen filologian fonetiikan opetuksen tarpeita. Cent verbes sans souci 100 ranskan verbiä TIINA MARTIKAINEN ISBN: 978-951-792-515-0 50 Muista myös nämä! Ranskaa matkailijoille KATRIINA KURKI Taso: A1 ISBN: 978-951-792-656-0 30 CD ISBN: 978-951-792-330-9 45 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-355-2 65 www.finnlectura.fi 15
Saksa Hallo! Hallo! on aikuisopistoihin suunnattu saksan alkeisoppimateriaalisarja, jossa kielen opiskelun ohella tutustutaan myös saksankielisten maiden kulttuuriin ja ihmisten arkielämään. Kirjat sisältävät runsaasti tehtäviä, ja kirjallisten harjoitusten lisäksi lukuisat puheharjoitukset valmentavat opiskelijaa tositilanteisiin saksankielisessä ympäristössä. Hallo! 1 Saksaa aikuisille Taso: A1 ISBN: 978-951-792-674-4 CD ISBN: 978-951-792-702-4 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-703-1 Hallo! 2 Saksaa aikuisille Taso: A2 ISBN: 978-951-792-735-2 TEKIJÄT CD ISBN: 978-951-792-748-2 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-833-5 Hallo! 1: Monika Hotanen, Eva Kauppi Hallo! 2: Eva Kauppi, Anja Odell MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 32 CD 65 Opettajan opas 69 www.hallo.fi Hallo! 3 tulossa syksyllä 2018 Echt geil! Saksan kielen alkeisoppikirja HEIKKI TULKKI, SILJA-LEENA STAWIKOWSKI Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-322-4 47 Saksaa matkailijoille CLAUDIA JELTSCH Taso: A1 ISBN: 978-951-792-407-8 30 CD ISBN: 978-951-792-408-5 45 Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille suunnattu saksan kielen oppimateriaali. Nopeasti etenevän kirjan avulla opitaan käyttämään saksaa tavallisissa arki elämän kielenkäyttötilanteissa. Sanastoa laajennetaan monipuolisten harjoitusten avulla. CD ISBN: 978-951-792-375-0 79 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-525-9 (pdf ) Muista myös tämä! Kuuntele ja opi saksaa MIRJA PIIROINEN Taso: A1 ISBN: 978-951-792-517-4 49 Äänioppikirjan avulla voi opiskella saksan kielen alkeet missä ja milloin tahansa. Kurssin aikana opitaan tervehdyksiä, esittelyjä, keskeisiä matkailuun liittyviä ilmauksia sekä kertomaan itsestä ja perheestä saksaksi. 16 www.finnlectura.fi
Italia Italian kielioppi CIRO IMPERATO ISBN: 978-951-792-524-2 50 Italiaa matkailijoille MIRJA PIIROINEN, SIRPA SINISALO Taso: A1 ISBN: 978-951-792-356-9 30 Kattava esitys italian kielen rakenteista. Kirjassa käsitellään perusteellisesti mm. verbioppia sekä keskitytään erityisesti suomalaisille ongelmia tuottaviin kielioppikohtiin. ALKUVUOSI 2017 Harjoituskirja ISBN: 978-951-792-752-9 32 Kirja tutustuttaa lukijan nopeasti ja tehokkaasti italian kielen alkeisiin keskittyen niihin puhetilanteisiin, joita matkailija yleensä kohtaa. Tavoitteena on käytännön kielitaidon saavuttaminen; pääpaino on sanastossa ja puhekielen fraaseissa, erityisesti on huomioitu ruokasanasto. CD ISBN: 978-951-792-374-3 45 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-380-4 65 Kuuntele ja opi italiaa MIRJA PIIROINEN, SIRPA SINISALO Taso: A1 ISBN: 978-951-792-367-5 49 Äänioppikirjan opiskelumetodi perustuu keskeisten sanojen toistamiseen dialogien ja fraasien avulla. Kuuntelemalla ja toistamalla opiskelija harjaantuu nopeasti ymmärtämään ja puhumaan italiaa ja selviytymään arkipäivän tilanteissa. www.finnlectura.fi 17
Venäjä Davaj! Davaj! on oppimateriaalisarja yläkoulun B2-venäjän opetukseen. Toiminnallinen, yläkouluikäisen elämää lähellä oleva kirjasarja keskittyy arkipäivän sanaston sekä rakenteiden moni puoliseen harjoitteluun. Oppilaan kielitaitoa laajennetaan innostavien harjoitusten sekä pelien avulla, ja mukana on myös runsaasti reagointi-, kuuntelu- ja viestintätehtäviä. Davaj! Venäjää yläkouluun ISBN: 978-951-792-680-5 Maksuttomat sanakortit osoitteessa www.davaj.fi 8. luokan harjoituskirja ISBN: 978-951-792-681-2 8. luokan CD ISBN: 978-951-792-690-4 8. luokan opettajan opas ISBN: 978-951-792-744-4 9. luokan harjoituskirja ISBN: 978-951-792-682-9 9. luokan CD ISBN: 978-951-792-691-1 9. luokan opettajan opas ISBN: 978-951-792-745-1 TEKIJÄT Kirsi Allén, Liisa Partonen (ent. Salmi) MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 34 Harjoituskirja 24 CD 69 Opettajan opas 69 Arviointimateriaali: www.finnlectura.fi/oheismateriaalit www.davaj.fi Kuuntele ja opi venäjää HEIDI MÄKÄLÄINEN Taso: A1 ISBN: 978-951-792-689-8 49 Äänioppikirja johdattaa opiskelijan venäjän kielen perusteisiin. Kurssin aikana opitaan keskeisiä matkailuun liittyviä ilmauksia sekä kertomaan venäjäksi itsestä ja perheestä. Lisäksi tutustutaan myös mm. aikaan, säähän, ruokaan ja ostosten tekoon liittyvään sanastoon. Serpantin 1 Puhutun venäjän jatkokurssi EKATERINA VASSILIEVA Taso: A2 ISBN: 978-951-792-394-1 47 CD ISBN: 978-951-792-442-9 79 Serpantin 2 Puhutun venäjän jatkokurssi EKATERINA VASSILIEVA Taso: B1 ISBN: 978-951-792-395-8 47 CD ISBN: 978-951-792-454-2 79 18 www.finnlectura.fi
Venäjä Ponjatno! Ponjatno! on uusi lukion B3-venäjän kirjasarja, jonka pääpaino on suullisessa kielitaidossa. Puhumi sen, lukemisen, ääntämisen, kuuntelemisen ja kirjoittamisen lisäksi opitaan venäjän kielen rakenteita sopivissa yhteyksissä kuin myös Venäjän maantuntemusta ja kulttuuria. Jokaisen kurssin alussa on kurssikohtainen opetussuunnitelmateksti sekä Ponjatno!-kirjan kurssikuvaus. Sarjan kappaleissa keskitytään aina yhteen Venäjän kaupunkiin. Kielioppiasioista opitaan yksikön sijamuodot ja verbien perustaivutukset. Kirjan suomi venäjä- ja venäjä suomi-sanastot löytyvät oppimateriaalin nettisivulta. Ponjatno! 1 Lukion B3-venäjää ISBN: 978-951-792-821-2 UUTUUS Kattaa lukion kurssit 1 3. MARKKINOINTIKANSI CD ISBN: 978-951-792-822-9 KEVÄT 2017 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-823-6 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-886-1 SYKSY 2017 Ponjatno! 2 Lukion B3-venäjää ISBN: 978-951-792-837-3 Kattaa lukion kurssit 4 6. CD ISBN: 978-951-792-838-0 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-839-7 Arviointimat. ISBN: 978-951-792-887-8 TEKIJÄT Kirsi Allén, Tatiana Batanina, Hanna-Maaria Luoto, Liisa Partonen MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 42 CD 65 Opettajan opas 65 Arviointimateriaali 69 Ponjatno! 3 ilmestyy keväällä 2018 www.finnlectura.fi/oppimateriaalit/ponjatno Konetshno! Venäjän suullisen viestinnän kurssi HEIDI MÄKÄLÄINEN Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-754-3 50 Puhumisen harjoitteluun tarkoitettu oppimateriaali aikuisopiskelijoille. Kirjan ja siihen sisältyvän äänitteen avulla opiskelija voi kerrata ja laajentaa sanavarastoa, kehittää puhutun kielen ymmärtämistä ja hioa ääntämistä. Opettajan CD ISBN: 978-951-792-819-9 45 KEVÄT 2017 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-889-2 (pdf ) Uusi venäjän ääntämisopas VIOLA DE SILVA, KARI MÄKILÄ, HANNA KÄRKKÄINEN, RIIKKA ULLAKONOJA ISBN: 978-951-792-462-7 50 CD ISBN: 978-951-792-463-4 69 Venäjää matkailijoille MARJATTA ALESTALO Taso: A1 ISBN: 978-951-792-510-5 30 CD ISBN: 978-951-792-283-8 45 Muista myös nämä! www.finnlectura.fi 19
Venäjä Kafe Piter Kafe Piter on suosittu ja tehokas oppimateriaalisarja venäjän opiskeluun kaikilla oppilaitosasteilla. Kirjojen kaikki kappaleet sisältävät runsaasti erilaisia, oppimista tukevia harjoitustehtäviä. Mukana on myös luetun ymmärtämistä sekä tietoiskuja, joista löytyy kulttuuritietoa Venäjästä. Kafe Piter 1 Venäjää taitotasolle A1 Taso: A1 ISBN: 978-951-792-588-4 CD ISBN: 978-951-792-504-4 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-403-0 Arvointimateriaali ISBN: 978-951-792-671-3 Kafe Piter 2 Venäjää taitotasolle A2 Taso: A2 ISBN: 978-951-792-377-4 CD ISBN: 978-951-792-397-2 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-404-7 Kafe Piter 3 Venäjää taitotasolle B1 Taso: B1 ISBN: 978-951-792-378-1 CD ISBN: 978-951-792-398-9 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-405-4 TEKIJÄT K afe Piter 1, 3: Marjatta Alestalo Kafe Piter 2: Marjatta Alestalo, Irina Malmberg MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 40 CD 69 Opettajan opas 65 Arviointimateriaali (Kafe Piter 1) 69 www.kafepiter.fi Prijátnava appetíta! Palveluvenäjän perusteet i p p o i L E i k n ä j än EV n e n i ä l ä m ä H a j i E o l a t s e l A a t t a j r a M niisieksek neleik nutuhup ännihäl yyttiksek ippoileik näjä assisillavat ataso ävyh no navuhup ääjänev aktoj,niisietn Taso: A1 ISBN: 978-951-792-619-5 39.mm neskytise najaal äätläsis ippoileik iskäsil.assietnalite novoälisistä tsieniaiksanoista, kremise sasjotka nur.atseskutsodoumn Palvelualan venäjän opiskelu aloitetaan helpohkoista kansain ovat tuttuja monista muista kielistä. Lisäksi opitaan mm. palvelu fraaseja ja numeroita,.ätleikikra ätsiäviäp TIINA HEMMING-SOTEJEFF, ILONA ANTILA ruoka- ja juoma sanoja sekä opastamaan venäläistä matkailijaa Suomessa. CD ISBN: 978-951-792-620-1 69 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-657-7 69 eniälämäh ajie olatsela attajram Venäjän kielioppi MARJATTA ALESTALO, EIJA HÄMÄLÄINEN ISBN: 978-951-792-361-3 50 KORJATTU PAINOS KORJATTU PAINOS KEVÄT 2017 ISBN: 978-951-792-888-5 Helppotajuista arkikieltä sisältävässä kieliopissa keskitytään puhutun kielen ilmiöihin. 20 www.finnlectura.fi allodhoj najattepo aajrikippo äätnedyät ippoileik näjä asnapatsytise näekles iipos attum,assuleksipo assavuth itsesiamonire atsoisna nediesualikkremise nejuttennemo.niisieprat najileksipoesti s
Suomi toisena kielenä Kipinä Kipinä on kattava ja monipuolinen suomi toisena kielenä -kirjasarja lukion S2-opetukseen. Kulttuuri tuntemuksen ja kielioppiasioiden lisäksi kirja antaa kipinöitä kielen opiskeluun ja rohkeutta kielen käyttöön niin virallisissa kuin epävirallisissakin tilanteissa. Kipinä 1 2 Suomea lukioon LOPS 2016 ISBN: 978-951-792-753-6 Tehtävien ratkaisuja LOPS 2016 ISBN: 978-951-792-782-6 Kipinä 3 4 Suomea lukioon VANHA OPS ISBN: 978-951-792-554-9 LOPS 2016 ALKUVUOSI 2017 ISBN: 978-951-792-815-1 Tehtävien ratkaisuja VANHA OPS ISBN: 978-951-792-617-1 LOPS 2016 ALKUVUOSI 2017 ISBN: 978-951-792-817-5 Kipinä 5 6 Suomea lukioon VANHA OPS ISBN: 978-951-792-559-4 LOPS 2016 SYKSY 2017 ISBN: 978-951-792-816-8 Tehtävien ratkaisuja VANHA OPS ISBN: 978-951-792-650-8 LOPS 2016 SYKSY 2017 ISBN: 978-951-792-818-2 TEKIJÄT Niina Eloranta, Heidi Lehtosaari MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 35 Tehtävien ratkaisuja 29 Kirjakohtaiset äänitteet (LOPS 2016) verkossa: www.finnlectura.fi/oppimateriaalit/kipina www.finnlectura.fi 21
Suomi toisena kielenä Suomen mestari Suomen mestari on suosittu S2-oppikirjasarja, jota käytetään laajasti kaikilla eri oppilaitosasteilla. Kirjasarja tarjoaa kielen eri osa-alueita harjoittavan ja tehtävätyypeiltään monipuolisen materiaalin opiskelijan omaan arkeen liittyvissä keskeisissä aihepiireissä. Suomen mestari 1 Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A1 ISBN: 978-951-792-785-7 CD ISBN: 978-951-792-437-5 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-438-2 Sanastot osa 1 ISBN: 978-951-792-829-8 Sanastot osa 2 ISBN: 978-951-792-814-4 Suomen mestari 2 Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A2 ISBN: 978-951-792-661-4 CD ISBN: 978-951-792-482-5 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-659-1 Sanastot ISBN: 978-951-792-575-4 Suomen mestari 3 Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A2.2 ISBN: 978-951-792-568-6 CD ISBN: 978-951-792-569-3 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-699-7 Suomen mestari 4 Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: B1 ISBN: 978-951-792-765-9 Suomen mestarin sanapeli sivulla 29 Suomen mestari 4 jatkaa suosittua oppikirjasarjaa, joka on tarkoitettu aikuisille ja nuorille suomen kielen opiskelijoille. Oppimisen kohteena kirjassa ovat rinnakkain arkipäivän kielenkäyttö ja virallisempi viestintä. Kirjan tekstit edustavat erilaisia tekstilajeja. Tekstien aihepiirejä ovat mm. työ ja työnhaku, tekniikka, tiede ja keksinnöt, maantiede sekä ihmisen elämänkulku. Kirjassa käytetään sekä puhekieltä että kirjoitettua kieltä ja esitellään kirjan käyttäjälle molempiin kielimuotoihin kuuluvia kielenkäytön piirteitä. Runsaat ja monipuoliset harjoitukset sekä havainnollinen kuvitus tukevat sekä kielikurssilla opiskelua että itsenäistä työskentelyä. CD ISBN: 978-951-792-766-6 ALKUVUOSI 2018 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-864-9 TEKIJÄT Suomen mestari 1 2: Sonja Gehring, Sanni Heinzmann Suomen mestari 3 4: Sonja Gehring, Sanni Heinzmann, Sari Päivärinne, Taija Udd MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 40 CD 69 Opettajan opas Suomen mestari 1 65 / Suomen mestari 2 4 69 Sanastot 1 2 39 www.suomenmestari.fi 22 www.finnlectura.fi
Suomi toisena kielenä www.finnlectura.fi 23
Suomi toisena kielenä Ahaa! Ahaa! on uusi suomen kielen oppikirjasarja aikuisille ja nuorille. Oppimateriaalissa on paljon toiminnallisia harjoituksia, ja kieltä lähestytään raikkaalla ja innostavalla tavalla. Ahaa! sopii kaikille suomen kielen oppijoille, mutta erityisen hyvin kotoutumiskoulutuksen hitaan polun kursseille. Ahaa! 1 Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A1 ISBN: 978-951-792-825-0 CD ISBN: 978-951-792-866-3 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-867-0 TEKIJÄT Laura Tikkanen, Noora Tähtinen MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 35 CD 65 Opettajan opas 65 MARKKINOINTIKANSI From Start to Finnish A Short Course in Finnish LEILA WHITE Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-518-1 40 Suosittu, nopeasti etenevä suomen kielen oppikirja, joka soveltuu erityisesti korkeakoulujen kursseille tai itseopiskeluun. Tukikielenä englanti. Instead of covering all aspects of Finnish language, From Start to Finnish will serve as a handy survival kit for everyday situations, such as asking questions and responding to them, exchanging small talk faceto-face with real Finns, being polite or less polite if need be. CD ISBN: 978-951-792-541-9 69 Lisämateriaalia opettajalle ISBN: 978-951-792-636-2 79 Suomen kielen alkeisoppikirja ANNA-LIISA LEPÄSMAA, LEENA SILFVERBERG Taso: A1 ISBN: 978-951-792-034-6 40 CD ISBN: 978-951-792-362-0 69 Harjoituskirja suomen kielen perusopetusta varten ISBN: 978-951-792-348-4 30 Suomen kielen jatko-oppikirja LEENA SILFVERBERG Taso: A2 B1 ISBN: 978-951-792-072-8 42 Harjoituskirja suomen kielen jatko-opetusta varten ISBN: 978-951-792-885-4 30 24 www.finnlectura.fi
Suomi toisena kielenä KEVÄT 2017 Fonetiikkaa suomen kielen oppijoille EIJA AHO, MARI NIKONEN, AINO HUHTANIEMI ISBN: 978-951-792-764-2 25 Yleistajuinen teos johdattelee lukijan fonetiikan keskeisimpiin alueisiin. Se antaa valmiuksia suomea toisena ja vieraana kielenä opiskelevien ääntämisen analysointiin ja harjoitteluun. Kirja on tarkoitettu ensi sijassa yliopistossa suomea toisena tai vieraana kielenä opiskeleville ja opettaville, mutta soveltuu myös muille edistyneille S2-oppijoille ja kaikille S2-opettajille. UUDISTETTU SYKSY 2017 Kato hei MAARIT BERG, LEENA SILFVERBERG Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-882-3 40 Uudistettu Kato hei rakentaa sillan puhutun ja kirjoitetun kielen välille. Kirjan dialogit on kirjoitettu puhuttuun muotoon, ja niissä tutustutaan elävään suomalaiseen keskustelukulttuuriin erilaisissa arkitilanteissa. Kirja esittelee kattavasti suomen puhekielen kieliopin, ja harjoituksia on runsaasti. CD ISBN: 978-951-792-883-0 65 KEVÄT 2017 Luku Lukemisen ja kirjoittamisen oppikirja aikuisille maahanmuuttajille KAISA HÄKKINEN, ANNA NYLUND Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-869-4 29 Luku on uusi lukemisen ja kirjoittamisen oppikirja. Kirja soveltuu opiskelijoille, jotka kaipaavat lisäharjoitusta lukemisen ja kirjoittamisen oppimiseen. Tekstien aiheet ovat jokapäiväisestä elämästä: opiskelija oppii lukemaan ja ymmärtämään esimerkiksi mainoksia, ilmoituksia, hinnastoja ja sääntöjä. CD ISBN: 978-951-792-870-0 65 Kuuntele ja opi suomea Listen and Learn Finnish ULLA PAAVILAINEN, NINA VUORIO Taso: A1 ISBN: 978-951-792-547-1 49 Äänioppikirjan avulla voi opiskella suomen kielen alkeet tehokkaasti ja mukavasti missä vain: autossa, junassa, kävelyllä Kuuntelemalla ja toistamalla opitaan nopeasti ymmärtämään ja puhumaan suomea arkipäivän tilanteissa. Suomea jokaiseen päivään Sanastoharjoituksia suomea toisena ja vieraana kielenä opiskeleville PETRA KORHONEN, DORIS KUNZELMANN ISBN: 978-951-792-183-1 32 Tarkista tästä Suomen sanojen rektioita suomea vieraana kielenä opiskeleville HANNELE JÖNSSON-KORHOLA, LEILA WHITE ISBN: 978-951-792-007-0 40 Muista myös nämä! www.finnlectura.fi 25
Suomi toisena kielenä MARKKINOINTIKANSI MARKKINOINTIKANSI Työelämän suomea Työelämän suomea on uusi suomen kielen oppikirjasarja, joka valmistaa opiskelijaa hakeutumaan koulutukseen ja työelämään. Sarjan ensimmäisessä osassa opitaan muun muassa hakemaan koulutukseen ja tutustutaan kattavasti eri ammatteihin. Kirja soveltuu käytettäväksi erinomaisesti esimerkiksi VALMA-koulutuksessa. Sarjan toisessa osassa opitaan muun muassa laatimaan laadukas työhakemus ja CV. Keskiössä ovat työnhaun uudet muodot, kuten videohaastattelu ja case-haastattelu. Lisäksi harjoitellaan työpaikkojen viestintätilanteita ja syvennetään ammattituntemusta. KESÄ 2017 Työelämän suomea 1 Taso: A2 ISBN: 978-951-792-874-8 CD ISBN: 978-951-792-875-5 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-876-2 KESÄ 2017 Työelämän suomea 2 Taso: A2 B1 ISBN: 978-951-792-878-6 CD ISBN: 978-951-792-879-3 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-880-9 TEKIJÄT KESÄ 2017 Työelämän suomea 1: Mirka Jussila Työelämän suomea 2: Jepa Piirainen MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 35 CD 65 Opettajan opas 65 Kynä käteen! Kirjoitusharjoituksia suomenoppijoille PIRJO RANTONEN Taso: A2 B1 ISBN: 978-951-792-727-7 22 Harjoituskirja koostuu kolmesta osiosta: yksityiselämän viesteistä, työelämän viesteistä ja mielipidekirjoituksista. Kirjassa on myös paljon tekstinymmärrystehtäviä. Harjoitusten aiheet ovat enimmäkseen aikuisten maailmasta, mutta osa tehtävistä sopii myös nuorille. Numerosuomea Laskemista ja mittaamista S2-oppijoille TUIJA VIESTILÄ Taso: A1 ISBN: 978-951-792-734-5 32 Numerolukutaitoa opettava oppikirja on suunnattu ensisijaisesti luku- ja kirjoitustaitoa opetteleville aikuisille suomenoppijoille. Numeroiden tunnistamisen lisäksi opetellaan laskemaan ja mittaamaan sekä erilaisia numeroiden käyttöyhteyksiä. 26 www.finnlectura.fi
Suomi toisena kielenä Kattava kokoelma kopioitavia harjoituksia hoitoalan S2-opetukseen Hoitotyön suomea Toiminnallisia harjoituksia hoitoalan S2-opetukseen JOHANNA KOMPPA ISBN: 978-951-792-763-5 60 Kattava kokoelma erilaisia toiminnallisia hoitoalan suomen kielen harjoituksia. Kokoelmassa on kopioitavia pelejä ja harjoituksia A1-tasolta aina C-tasolle. Harjoituksissa muun muassa opitaan monipuolisesti hoitoalan sanastoa ja harjoitellaan toimimaan erilaisissa hoitotyön vuorovaikutustilanteissa. Sanaselityspelit kannustavat käyttämään kieltä ennakkoluulottomasti, ja rooliharjoitukset tutustuttavat opiskelijat sekä henkilökunnan että potilaan rooleihin. Materiaali sisältää myös laadukkaat ja yksityiskohtaiset kuvat ihmiskehon keskeisistä osista. Opettajan aarrearkku Suomen kielen sanastoharjoituksia KATJA ASIKAINEN ISBN: 978-951-792-832-8 65 Kopioitavia lisäharjoituksia S2-opettajille. Teos sisältää runsaasti erilaisia sanalaatikoita ja -ristikoita, jotka soveltuvat eritasoiseen suomi toisena kielenä -opetukseen. Opettajan ideareppu Kommunikatiivisia harjoituksia suomen tunnille PÄIVI RINNE, TIIA TEMPAKKA ISBN: 978-951-792-193-0 50 Laaja kokoelma tarjoaa S2-opetukseen valmiita kopiopohjia ja harjoituksia sekä kielipelejä ja -leikkejä kommunikatiiviseen oppimisympäristöön. Opettajan puhepaketti KATJA ASIKAINEN ISBN: 978-951-792-615-7 70 Laaja valikoima erilaisia kopioitavia puheharjoituksia suomen opetukseen. Monet harjoituksista liittyvät arkisiin tilanteisiin, kuten harrastuksiin, kaupassa tai kirjastossa asioimiseen tai lääkärin vastaanotolla käymiseen. www.finnlectura.fi 27
Ulla Paavilainen Nina Vuorio Suomi toisena kielenä Suomea sinulle Suomea sinulle on peruskoulun 7. 9.-luokille tarkoitettu kaksiosainen suomen kielen oppikirjasarja. Kirjojen tekstit ja niihin liittyvät harjoitukset totuttavat nuoren käyttämään kieltä erilaisissa tilanteissa koulussa, kotona ja vapaa-ajalla. Sanaston ja kielen rakenteiden opiskelun lisäksi kirjasarja kannustaa oppilasta puhumaan, kuuntelemaan ja kirjoittamaan suomen kielellä. Sarja on myös sukellus suomalaiseen yhteiskuntaan, sen arvoihin, asenteisiin ja tärkeisiin puheenaiheisiin. Suomea sinulle 1 Suomen kielen oppikirja yläkouluun Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-812-0 CD ISBN: 978-951-792-493-1 Opettajan opas 1-2 Suomea sinulle Suomea sinulle 2 Suomen kielen oppikirja yläkouluun Taso: B1 B2 ISBN: 978-951-792-836-6 CD ISBN: 978-951-792-567-9 Suomea sinulle 1 2 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-645-4 TEKIJÄT Suomea sinulle 1: Marjatta Karanko, Ulla Paavilainen Suomea sinulle 2: Ulla Paavilainen, Nina Vuorio MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 39 CD 69 Opettajan opas (Suomea sinulle 1 2) 79 Suomen kielioppia ulkomaalaisille LEILA WHITE ISBN: 978-951-792-092-6 43 Käytännöllinen kielioppi sopii sekä suomen kielen opettajille että suomea osaaville ulkomaalaisille käsikirjaksi, josta on helppo kerrata ja tarkistaa kieliopin perusasioita. A Grammar Book of Finnish ISBN: 978-951-792-146-6 40 Englanninkielinen laitos suositusta kieliopista Suomen kielioppia ulkomaalaisille. Suomea paremmin (+CD) SUSANNA HART Taso: B1 ISBN: 978-951-792-316-3 50 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-350-7 65 Tarinoita Suomesta (+CD) SUSANNA HART Taso: B1 B2 ISBN: 978-951-792-384-2 50 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-422-1 65 28 www.finnlectura.fi
S2-oppimispelit Pelaa ja opi www.pelaajaopi.fi Kaupungilla MERI LUTTINEN, SUVI PÖLLÄ, NORA TIRKKONEN Taso: A2 B1 GTIN: 642-061-627-103-0 69 Suomenoppijoille tarkoitettu lautapeli, joka opettaa yleisten suomen kielen verbien rektioita luontevasti arkipäivän tilanteissa. Rektioiden lisäksi pelissä opitaan sanastoa, harjoitellaan puhetilanteita ja luetaan ääneen. Suomen mestarin sanapeli Taso: A1 GTIN: 642-061-627-100-9 29 Sanantunnistusta ja yleistä sanavarastoa kasvattava korttipeli. Pakkaus sisältää peliohjeet sekä 100 pelikorttia, joissa on toisella puolella kuva-aihe ja toisella puolella vastaava suomen kielen sana. Suupaltti KRISTA KEISU, HANNA PALONEVA Taso: A1.3 B1.1 GTIN: 642-061-627-102-3 69 Suullista kielitaitoa harjoittava lautapeli on suunnattu nuorille ja aikuisille suomenoppijoille. Pelissä harjoitellaan arkielämän puhe- ja keskustelutilanteita, ääntämistä, puhekieltä ja reaktioilmauksia. Pelissä liikutaan kaupunkiympäristössä, johon tehtävissä käytettävä sanasto ja eri harjoitustyypit nivoutuvat. www.finnlectura.fi 29
Viro Laine Jänes VIROA Viroa matkailijoille LAINE JÄNES Taso: A1 ISBN: 978-951-792-558-7 30 Nopea ja tehokas oppimateriaali viron kielen opiskeluun. Kirjassa käsitellään tilanteita, joita matkailija kohtaa Virossa liikkuessaan, kuten tervehtimistä ja hyvästelemistä, eri kulkuvälineissä liikkumista sekä kahvilassa ja ravintolassa asioimista. CD ISBN: 978-951-792-571-6 45 Viron kielioppi HANNU REMES ISBN: 978-951-792-635-5 60 Viron kielioppi on tarkoitettu yliopistojen ja kansalais opistojen viron kurssien oppi- ja käsikirjaksi sekä oppaaksi kaikille läheisestä sukukielestämme kiinnostuneille. Teos on laajin suomalaisille suunnattu viron kieliopin yleisesitys. Kuuntele ja opi viroa LAINE JÄNES Taso: A1 ISBN: 978-951-792-666-9 49 Äänioppikirja johdattaa opiskelijan viron kielen perusteisiin. Kurssin aikana opitaan mm. tervehdyksiä, esittelyjä ja keskeisiä matkailuun liittyviä ilmauksia, kertomaan itsestä ja perheestä viroksi sekä asioimaan optikolla tai lääkärillä. Kohtume Eestis! KLARIKA SANDER Taso: A1 ISBN: 978-951-792-155-8 40 CD ISBN: 978-951-792-300-2 50 Jälle Eestis! KLARIKA SANDER Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-104-6 50 Muista myös nämä! 30 www.finnlectura.fi
Japani Japanin kielen alkeet Japanin kielen alkeet on kaksiosainen oppikirja sarja, joka opettaa japanin kielen perusteet aakkosista ja ääntämisestä alkaen. Kirjoissa käytetty kohtelias tyyli sopii jokapäiväiseen kielenkäyttöön useimmissa sosiaalisissa tilanteissa. Japanin kielen alkeet 1 TAKAKO KARPPINEN Taso: A1 ISBN: 978-951-792-676-8 CD ISBN: 978-951-792-507-5 Japanin kielen alkeet 2 TAKAKO KARPPINEN Taso: A2 ISBN: 978-951-792-447-4 CD ISBN: 978-951-792-448-1 TEKIJÄ Takako Karppinen MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 40 CD 69 Hiragana ja katakana Opas japanilaisen tavu kirjoituksen maailmaan KUMI ARAKI-MASONEN ISBN: 978-951-792-304-0 43 Japanilaisen kana-tavukirjoituksen oppi- ja työkirja. Teos tutustuttaa lukijan myös japanin ääntämiseen. Kana-merkkejä vastaavat äänteet löytyvät kirjaan sisältyvältä CD:ltä. Elävää japania 1 JUNICHIRO OKURA ISBN: 978-951-792-470-2 50 CD ISBN: 978-951-792-471-9 69 Elävää japania 2 JUNICHIRO OKURA ISBN: 978-951-792-511-2 50 CD ISBN: 978-951-792-512-9 69 Konnichi wa 1 Japania aikuisille VIRPI SERITA Taso: A1 ISBN: 978-951-792-399-6 40 CD ISBN: 978-951-792-418-4 69 Japania matkailijoille TAKAKO KARPPINEN Taso: A1 ISBN: 978-951-792-308-8 30 CD ISBN: 978-951-792-328-6 45 Muista myös nämä! www.finnlectura.fi 31
Muut kielet Po prostu PUOLA Po prostu on kaksiosainen puolan kielen alkeisoppikirjasarja aikuisille. Kirjat muodostavat kokonai suu den, joka sisältää puolan perussanaston ja -rakenteet. Kirjojen kappaleissa harjoitellaan niin tekstinymmärtämistä, kuullunymmärtämistä, puhumista kuin kirjallista tuottamistakin. Po prostu 1 Taso: A1 ISBN: 978-951-792-474-0 CD ISBN: 978-951-792-475-7 Po prostu 2 Taso: A2 ISBN: 978-951-792-513-6 CD ISBN: 978-951-792-514-3 TEKIJÄT Heidi Mäkäläinen, Małgorzata Haba-Rantamo MATERIAALIT JA HINNAT Oppikirja 54 CD 79 TURKKI Turkkia matkailijoille MARIA RIIHELÄ Taso: A1 ISBN: 978-951-792-741-3 30 Vasta-alkajille tarkoitettu kielikurssi, joka soveltuu niin itseopiskeluun kuin ohjattujen alkeiskurssien materiaaliksi. Kirjan avulla opitaan mm. tilaamaan juomia kahvilassa ja ruokia ravintolassa sekä asioimaan hotellissa. CD ISBN: 978-951-792-742-0 45 32 www.finnlectura.fi
Muut kielet ARABIA PORTUGALI Kuuntele ja opi arabiaa TUIJA RINNE Taso: A1 ISBN: 978-951-792-781-9 49 Äänioppikirja tutustuttaa opiskelijan egyptinarabian alkeisiin jokapäiväisissä tilanteissa tarvittavien ilmaisujen ja sanaston avulla. Kuuntelemalla ja toistamalla opitaan helposti arkipäivän tilanteisiin liittyvää keskeistä sanastoa ja ilmauksia. Kuuntele ja opi portugalia LIISA MELO E ABREU Taso: A1 ISBN: 978-951-792-747-5 49 Äänioppikirjan avulla voi opiskella portugalin kielen alkeet missä ja milloin tahansa. Kurssin aikana opitaan arkipäivän tilanteissa hyödyllistä sanastoa: tervehdyksiä, esittelyjä ja keskeisiä matkailuun liittyviä ilmaisuja. Kuuntele ja opi www.kuuntelejaopi.fi Mp3-äänitiedostot USB-tikulla TULOSSA ALKU- VUONNA 2018: Portugalin alkeiskirja LIISA MELO E ABREU, SANTERI SIIMES ARABIA Arabia suomi-suursanakirja ERKKI SALONEN ISBN: 978-951-792-390-3 75 Muista myös nämä! PORTUGALI Portugalia matkailijoille CRISTINA MENDES-LLEWELLYN Taso: A1 ISBN: 978-951-792-247-0 30 CD ISBN: 978-951-792-306-4 45 FARSI FARSI SUOMI SUURSANAKIRJA PETRI POHJANLEHTO HINDI ISLANTI Farsi suomisuursanakirja PETRI POHJANLEHTO ISBN: 978-951-792-618-8 99 Chale! Hindin perusteet ANNA-KAISA HEIKKINEN Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-416-0 57 Allt í lagi Islannin kielen oppikirja JÓN GÍSLASON, SEIJA HOLOPAINEN, TIMO KARLSSON, PÄIVI KUMPULAINEN ISBN: 978-951-792-159-6 50 www.finnlectura.fi 33
Muut kielet KREIKKA HEPREA HEPREA Raamatun heprean kielioppi MIKA ASPINEN ISBN: 978-951-792-452-8 75 Vanhan testamentin heprean ja aramean sanakirja MATTI LILJEQVIST ISBN: 978-951-792-453-5 75 Alfasta alkuun Johdatus Uuden testamentin kreikkaan JARMO KIILUNEN, RAIMO HAKOLA ISBN: 978-951-792-466-5 75 KREIKKA KREIKKA KREIKKA Uuden testamentin sanakirja kreikka suomi MATTI LILJEQVIST ISBN: 978-951-792-315-6 75 Kreikkaa matkailijoille ALISON KAKOURA, KAREN RICH Taso: A1 ISBN: 978-951-792-163-3 30 CD ISBN: 642-061-627-031-6 45 Oriste! Nykykreikan alkeiskurssi KIMMO GRANQVIST, ZOI KATAKI, KAIJA KIVIKOSKI, ANTTI STENBERG Taso: A1 ISBN: 978-951-792-257-9 40 CD ISBN: 978-951-792-296-8 69 NORJA LATVIA KIINA Kiinaa matkailijoille HAI GUO Taso: A1 ISBN: 978-951-792-170-1 30 CD ISBN: 642-061-627-039-2 45 34 www.finnlectura.fi Laipni ludzam! Latviaa suomalaisille VALENTINA GURTAJA, MIRJA ITKONEN Taso: A1 ISBN: 978-951-792-013-1 65 Brillefint! Norjan kielen alkeiskirja HADLE OFTEDAL ANDERSEN, ANNE RIIKOLA Taso: A1 ISBN: 978-951-792-078-0 54 CD ISBN: 642-061-627-298-2 79
Muut kielet VIITTOMAKIELI SWAHILI SOMALI Somalin kielen oppikirja MARTIN ORWIN ISBN: 978-951-792-467-2 54 CD ISBN: 978-951-792-505-1 79 Mambo vipi? (+CD) Swahilin kielen alkeisoppikirja LOTTA AUNIO Taso: A1 ISBN: 978-951-792-314-9 50 Johdatus suomalaisen viittomakielen rakenteeseen TOMMI JANTUNEN ISBN: 978-951-792-151-0 50 TŠEKKI TŠEKKI TANSKA Dansk? Ja, tak! KARIN GULDBÆK-AHVO, JOHANNA TOIVONEN Taso: A1 A2 ISBN: 978-951-792-813-7 54 CD ISBN: 978-951-792-426-9 79 Tšekkiä suomalaisille 1 HELENA LEHECKOVÁ Taso: A1 ISBN: 978-951-792-235-7 50 CD ISBN: 978-951-792-260-9 69 Tšekkiä suomalaisille 2 HELENA LEHECKOVÁ Taso: A2 ISBN: 978-951-890-514-4 50 UNKARI Unkaria suomalaisille ÉVA GEREVICH-KOPTEFF, MÁRTA CSEPREGI Taso: A1 ISBN: 978-951-792-008-7 50 UNKARI Unkarin kielioppi MÁRTA CSEPREGI Taso: A2 B1 ISBN: 978-951-890-539-7 65 Kerro, minkä oppikirjan haluaisit tehdä Suunnitteletko oman oppimateriaalin tekemistä? Onko sinulla ideoi ta ja kokemuksia, joista olisi hyötyä sekä opettajille että oppijoille? Jaa ajatuksesi kanssamme, oli kyseessä sitten oppi- tai harjoituskirja, oppimissovellus, verkko sivusto, lautapeli tai jotain aivan muuta. Etsimme jatkuvasti hyviä tekijöitä tulevaisuuden oppimateriaaleille. www.finnlectura.fi 35
Yleiseen tiedonjanoon
Kasvatus ja opetus Excel-käyttäjän käsikirja TIMO LEINO ISBN: 978-951-792-780-2 45 Excel on maailman suosituin taulukko laskentaohjelma, jolla tietoa voidaan esittää muun muassa taulukkoina ja kuvaajina. Erityisen hyödyllinen Excel on suunnittelun tai datan analysoinnin ja raportoinnin työkaluna. Ohjelmalla voi myös laatia raportoinnissa hyödyllisiä makroja. Eri tarkoituksia varten vaaditaan eri laista osaamista. Excel-käyttäjän käsikirja neuvoo ja opettaa Excelin käyttöä niin aloittelijalle kuin kokeneellekin osaajalle. Kirjassa on toisiaan hyvin tukevat osiot eri tarpeita varten: alkupuolella opetetaan ohjelman käytön perusteet, suunnittelu laskentaa ja analytiikkaa käsitellään perinpohjaisesti omissa osioissaan, ja lopussa on tiiviisti esitettynä keskeiset asiat makrojen käyttöä opettelevalle. Kirja sopii yliopistojen, ammatti korkea koulujen ja opistojen opiskelijoille, jotka haluavat rakentaa ammattiosaa mistaan. Yhtä hyvin se sopii myös Exceliä käytännön työssä hyödyntäville tietotyö läisille, asiantuntijoille ja johtajille. Kirjan selkeä rakenne auttaa jokaista löytämään oikeat opit oikeaan tarpeeseen. Graka kaulassa emyös KI Gradun ja kandin tekijän selviytymisopas RJ N A KATJA MÄNTYLÄ, JAANA TOOMAR, MARIANNE REUKAUF ISBN: 978-951-792-608-9 19 A Muista myös nämä! Ohjelmointia Scratchin kanssa MATTI NELIMARKKA, NOORA VAINIO, NYYTI KINNUNEN ISBN: 978-951-792-710-9 19 www.finnlectura.fi 37
Kasvatus ja opetus Esi- ja alkuopetuksen musiikin didaktiikka INKERI RUOKONEN ISBN: 978-951-792-755-0 39 Oppikirja esi- ja alkuopetus ikäisten lasten kokonaisvaltaisen musiikkipedagogiikan kehittämiseen. Oppikirjaa voidaan käyttää myös varhaiskasvatuksessa sekä alakoulujen ylempien luokkien musiikin opetuksessa soveltaen. Taidepedagogisena lähtökohtana on tutkiva ja osallistava oppiminen. Kieli, kuulo ja oppiminen Kuurojen ja huonokuuloisten lasten opetus MARJATTA TAKALA, HELENA SUME (TOIM.) ISBN: 978-951-792-737-6 39 Kirja tarjoaa käytännönläheistä tietoa kaikille kuurojen ja huonokuuloisten opetuksesta kiinnostuneille. Kielen kehitys ja kommunikointi sekä sisäkorvaistutteiden vaikutus ovat vahvasti esillä. Tärkeässä roolissa ovat myös viittomakieliset sekä viittomakieli, myös kuuro sokeutta käsitellään. Muista myös nämä! Akateeminen puheviestintä Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille MERJA ALMONKARI, PEKKA ISOTALUS (TOIM.) ISBN: 978-951-792-414-6 50 Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys ERJA RUSANEN ISBN: 978-951-792-498-6 39 Johdatus semantiikkaan KAIJA KUIRI ISBN: 978-951-792-546-4 50 MYÖSe- K I R J A N A 38 www.finnlectura.fi
Kasvatus ja opetus Tekstiilien materiaalit RIIKKA RÄISÄNEN, MARJA RISSANEN, ERJA PARVIAINEN, HELENA SUONSILTA ISBN: 978-951-792-756-7 39 UUTUUS Ajankohtaista ja päivitettyä materiaalitietoutta tekstiili- ja vaatetusalalle. Kirjassa tarkastellaan tekstiilimateriaalien valmistusta kuidunvalmistuksesta viimeistellyiksi kankaiksi. Teoksen sisältöjä ovat mm. erilaiset tekstiilikuidut, kuitujen ympäristövaikutukset, langat, tekstiilitasorakenteet, kankaiden mekaaniset ja kemialliset käsittelyt sekä toiminnalliset ja älykkäät tekstiilimateriaalit. Myös laadun valvontaa ja tuoteturvallisuutta tarkastellaan osana tekstiilien valmistuksen prosessia. Kirja soveltuu oppikirjaksi laajasti tekstiili-, vaa tetusja käsityöalan koulutuksiin, käsi kirjaksi tekstiili alan ammattilaisille ja yrittäjille sekä asian tuntijoille, jotka toimivat tekstiilija vaa tetusalan kaupan eri tehtävissä. Kyselytutkimuksen mittarit ja menetelmät KIMMO VEHKALAHTI ISBN: 978-951-792-649-2 39 Teos pureutuu sellaisiin tutkimuksen tekemisen vaiheisiin, joihin liittyy tilastotieteen asioita ja käsitteitä. Selkeä lähestymistapa, konkreettiset esimerkit ja kuvat auttavat ymmärtämään monesti vaikeiksi koettuja asioita uudella, tuoreella tavalla. Äidinkielen opetus ammattikoulutuksessa Näkökulmia pedagogiikkaan ja didaktiikkaan TUIJA TAKALA, ELISE TARKOMA ISBN: 978-951-792-653-9 39 Ensimmäinen kokonaiskuvaus äidinkielen opetuksen tavoitteista, sisällöistä ja opetusmenetelmistä ammatillisessa peruskoulutuksessa. Muista myös nämä! Kielten matkassa Opi oppimaan vieraita kieliä PAULA KALAJA, HANNELE DUFVA ISBN: 978-951-792-201-2 43 Kieltä tutkimassa: tutkielman laatijan opas PAULA KALAJA, RIIKKA ALANEN, HANNELE DUFVA (TOIM.) ISBN: 978-951-792-494-8 47 www.finnlectura.fi 39
Lääketiede ja psykologia Vaikeudesta voimaksi Neuropsykiatriset häiriöt ja niiden huomioiminen koulussa JAANA PARIKKA, NIINA HALONEN-MALLIARAKIS, ANITA PUUSTJÄRVI ISBN: 978-951-792-834-2 35 UUTUUS Vaikeudesta voimaksi antaa kouluille tietoa ja välineitä neuropsykiatrisesti oireilevan oppilaan kohtaamiseen. Teoksessa on paljon apuvälineehdo tuk sia, ideoita ja konkreettisia keinoja, joilla haastaviin tilanteisiin on mahdollista puuttua. Kirjassa on vahva teoreettinen pohja, ja sitä voi käyttää käsikirjana apuna arjen tilanteissa. Lastenpsykiatri Anita Puustjärvi tuo kirjaan lääkärin näkökulman. Alakoulun erityisopettaja, kasvatustieteen li sensiaatti Jaana Parikka sekä yläkoulun erityisopettaja, apulaisrehtori Niina Halonen-Malliarakis puolestaan kertovat, millaisia mahdollisuuksia nykyinen koulu tarjoaa. MYÖSe- MYÖSe- K I R J A N A Toisin Minun Asperger-elämäni PAULA TILLI ISBN: 978-951-792-602-7 29 Paula oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo kolmen vuoden ikäisenä. Hän osaa useita vieraita kieliä ja pitää kieliopin opiskelusta. Hän syö aina terveellistä ruokaa ja rakastaa mustikoiden poimimista. Hän hymyilee ollessaan surullinen tai masentunut. Hänen on vaikea tulkita toisten ihmisten ilmeitä ja elekieltä. Paulalla on Aspergerin syndrooma ja hänen elämänsä on ihanaa. KUVA: ARNE OUSTAD Muista myös nämä! KUVA: ARNE OUSTAD CFS:n ja fibromyalgian hoito MAIJA HAAVISTO ISBN: 978-951-792-457-3 57 Tunnistatko kasvot? Näin selviydyt kasvosokeana KATI TIIRIKAINEN ISBN: 978-951-792-654-6 39 K I R J A N A Uusia 99.1 hoitoja ISBN 978-951-792-602-7 autoimmuunisairauksiin MAIJA HAAVISTO ISBN: 978-951-792-614-0 35 9 789517 926027 40 www.finnlectura.fi
Muut kirjat SYKSY 2017 Urheilun kipupisteet JANI LAPPALAINEN, KAI LÖFGREN ISBN: 978-951-792-849-6 35 SYKSY 2017 MARKKINOINTIKANSI Harva urheilija säästyy uransa aikana loukkaantumisilta, mutta monelta ongelmalta voidaan välttyä hyvällä valmentautumisella. Kun yhdistetään oikeat tekniikat, oman kehon kuunteleminen ja monipuoliset harjoitteet, mahdollisuudet terveempään uraan ja elämään kasvavat. Urheilun kipupisteet -kirjassa esitellään yli 20 Suomessa yleisesti harrastetun urheilulajin yleisiä vammoja sekä niihin liittyviä ehkäiseviä toimia. Jokaisen esittelyn yhteydessä on lajissa menestyneen suomalaisen entisen tai nykyisen huippu-urheilijan tarina, jossa käsitellään muun muassa urheilijan uran aikaisia vammoja ja suhdetta huoltavaan harjoitteluun. Näistä tarinoista saavat hyödyllistä tietoa niin nuoret urheilijat kuin kunkin lajin harrastajat. Oman tarinansa kertovat muun muassa Hanna- Maria Seppälä, Ville Peltonen, Laura Lepistö, Marcus Sandell, Matti Lehikoinen ja Mikaela Ingberg. Urheilijoiden uratarinoissa käsitellään myös urheilun aiheuttamia henkisiä kipupisteitä. MYÖSe- K I R J A N A Egill Yksikätinen Muinaissaagoja Pohjolasta HELGA HILMISDÓTTIR, KIRSI KANERVA, SARI PÄIVÄRINNE (TOIM.) ISBN: 978-951-792-576-1 39 Teos sisältää useita aiemmin suomentamattomia islantilaisia saagoja. Suurin osa kiehtovien tarinoiden tapahtumista sijoittuu pohjoiseen maailmanpiiriin, usein aikaan ennen Islannin asuttamista ja Norjan yhdistymistä. Saagojen päähenkilöitä ovat viikingit ja myyttiset sankarit. Matkoillaan he tapaavat erilaisia yliluonnollisia olioita. KUVITUS: EVA ESKELINEN Kerran kuljin ja kumarsin 15 kuukautta Aasiassa HEIDI NUMMI ISBN: 978-951-792-700-0 29 Heidi Nummi on juonut shamaanin tarjoamaa verta mongolialaisessa jurtassa, ulvonut profeetan kanssa siperialaisen sillan alla, ollut vapaaehtoisena kiinalaisten homojen seksi lelutyöpajassa, laskenut rottia vietnamilaisessa slummissa, livahtanut rajan yli Pohjois Koreaan ja seurannut kamelin jälkiä Gobin autiomaassa. Tällaista matkakirjaa et ole koskaan ennen lukenut. Tapasin Tolstoin Taiteilija Ahola-Valon muistikuvia Repinistä Rytiin SAANA SAARINEN ISBN: 978-951-792-679-9 39 Hämmästyttäviä tositarinoita taiteilija, kasvatustieteen kunniatohtori Aleksanteri Ahola- Valon (1900 1997) elämästä. Kirja perustuu pääosin ennen julkaisemattomaan aineistoon ja tarjoaa monia kulttuurisia ja historiallisia yllätyksiä. www.finnlectura.fi 41
Muut kirjat KUVA: EMMI-ANNIE NIEMI Tuulispään leivontakirja 60 hyvän mielen leivonnaista SATU SAUNIO ISBN: 978-951-792-721-5 29 Parhaat reseptit vegaaniherkkujen leivontaan Maistuisiko makeat whoopie-leivonnaiset, kirpeät tyrnipikkukakkuset tai amerikkalaiset minipannarit? Suositusta Kamomillan konditoria blogista tutun Satu Saunion keittokirja on matka vegaanisten leivonnaisten valloittavaan maailmaan. Toimeen tartutaan yksinkertaisin raaka-ainein, jotka löytyvät helposti kaikille tutuista ruokakaupoista. 42 www.finnlectura.fi
Muut kirjat Pikku Prinssi Le Petit Prince ANTOINE DE SAINT-EXUPÉRY ISBN: 978-951-792-704-8 39 Rakastettu klassikko kaksikielisenä laitoksena, joka sisältää Lena Talvion uuden, oivaltavan suomennoksen lisäksi ranskankielisen alkuteoksen. Loistava lahja jokaiselle ranskan opiskelijalle tai hyvän kirjallisuuden ystävälle. MYÖSe- K I R J A N A Sarjakuvien tekeminen AURA IJÄS ISBN: 978-951-792-574-7 29 Kattava ja monipuolinen johdatus sarjakuvien tekemiseen. Ohjeita ja neuvoja mm. hahmojen suunnitteluun, käsikirjoituksen laatimiseen ja oikeiden työvälineiden valintaan. Muista myös nämä! Animaation historia JARI LEHTINEN ISBN: 978-951-792-572-3 39 Animen aika Japanilaisen animaation historia JARI LEHTINEN ISBN: 978-951-792-500-6 29 www.finnlectura.fi 43