Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus

Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi 2009

Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi Tutkimuseettinen neuvottelukunta Helsinki 2009

1 SISÄLLYS 1 Tausta 3 1.1 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan panostus humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille aloille 3 1.2 Eettinen ennakkoarviointi lääketieteessä ja arvioinnin laajeneminen muihin ihmistieteisiin 4 1.3 Kansainvälistyvän tutkimuksen tuomat paineet eettisen arvioinnin tarpeelle Suomessa 4 2 Työryhmän asettaminen, tehtävät ja toiminta 7 2.1 Työryhmän kokoonpano ja tehtävät 7 2.2 Selvitykset eettisen ennakkoarvioinnin tarpeesta 9 2.3 Eettisen arvioinnin organisatorinen viitekehys 10 2.4 Humanististen tieteiden tutkimuseettiset erityisongelmat 12 3 Ihmistieteiden erityisyys ja eettisen ennakkoarvioinnin ongelmat 14 3.1 Lääketieteen ja ihmistieteiden erot arvioinnin näkökulmasta 14 3.2 Tutkijan ja tutkittavan kohtaaminen ihmistieteellisen tutkimuksen haasteena 15 3.3 Tutkimusjulkaisuihin liittyvät ongelmat 16 3.4 Ennakkoarvioinnin ongelmat 16 4 Eettisten periaatteiden ja arvioinnin peruslähtökohdat 17 4.1 Tutkijan vastuu tutkimuksen eettisyydestä 17 4.2 Tutkittavien perusoikeuksien turvaaminen 18 4.3 Tutkimuksen tietoarvo ja haittariskit 20 4.4 Tiedonhankintatavat ja tutkimuksen tietosisällöt arvioinnin lähtökohtana 20 5 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ehdotukset 21 5.1 Ihmistieteisiin luettavien alojen eettinen ennakkoarviointi ja organisatorinen viitekehys 21 5.2 Eettisten toimikuntien perustaminen 21

2 5.3 Eettisen arvioinnin kattavuus 22 5.4 Eettisten toimikuntien työskentely 22 5.5 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan muut ehdotukset 23 6 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimat eettiset periaatteet 24

3 1 Tausta 1.1 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan panostus humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille aloille Opetusministeriön asettama tutkimuseettinen neuvottelukunta perusti joulukuussa 2002 työryhmän pohtimaan humanistis yhteiskuntatieteellisten tieteenalojen etiikkaa ja selvittämään, olisiko niille luotava erityinen eettinen ohjeisto. Tarvetta työryhmän nimeämiseen perusteltiin muun muassa sillä, että tutkimuseettisen neuvottelukunnan tietoon 2000 luvun alussa tulleet humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä aloja koskeneet eettiset ongelmat olivat luonteeltaan siinä määrin vakavia, että neuvottelukunta katsoi tarpeelliseksi kohdistaa toiminnassaan erityistä huomiota noihin tieteenaloihin. Työryhmän jäseniksi nimettiin neljä tutkimuseettisessä neuvottelukunnassa eri tehtävissä toiminutta henkilöä: professori Jaana Hallamaa (pj.), professori Veikko Launis, professori Irma Sorvali ja pääsihteeri Salla Lötjönen. Työryhmä nimesi itsensä HYMY työryhmäksi. Työryhmä otti tehtäväkseen selvittää, olisiko erilliselle humanistis yhteiskuntatieteelliselle eettiselle ohjeistolle ylipäätään tarvetta Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan tietoon tulleet tapaukset olivat paljastaneet lääketieteellisen ja ei lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen sääntelyssä olevan epäsuhdan. Edellistä sääntelee varsin yksityiskohtaisesti lääketieteellisestä tutkimuksesta annettu laki vuodelta 1999, kun taas jälkimmäisestä ei ole laintasoisia säännöksiä, ei edes niitä tapauksia varten, kun tutkimus merkitsee puuttumista henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. 1 Tarvittaisiinko myös humanistis yhteiskuntatieteellistä tutkimusta sääntelemään laki tai ainakin eettinen ohjeisto? Työryhmä perehtyi kevään 2003 aikana lukuisiin eri aloilla laadittuihin, koti ja ulkomaisiin ohjeistuksiin ja suosituksiin. Ryhmän jäsenet haastattelivat myös yli kolmeakymmentä eri tieteenaloja edustanutta tutkijaa saadakseen käsityksen eri humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla esiintyvistä eettisistä ongelmista. Selvitystyön aikana kävi ilmi, että eettisiä kysymyksiä koskeva keskustelu oli monelta osin vielä kesken ja monilla aloilla se itse asiassa oli vasta alkamassa. Tästä syystä työryhmä päätyi siihen, että eettisen ohjeiston muotoilemiseen ei kannattanut ryhtyä ainakaan ennen kuin yhteiset suuntaviivat olisi luotu. Omaksuttu ratkaisu merkitsi poikkeamista muun muassa Ruotsissa ja Norjassa valitusta linjasta. Noissa maissa ollaan eettisen ohjeistuksen suhteen jo paljon pitemmällä. Ruotsissa on valittu lainsäädäntötie, ja Norjassa on luotu kansalliset eettiset ohjeet yhteiskuntatieteelliselle ja humanistisille tutkimukselle samoin kuin oikeustieteelle ja teologialle. Norjan nykyiset ohjeet (Forskningsetiske retningslinjer for samfunnsvitenskap, humaniora, juss og teologi) ovat vuodelta 2006. Ohjeiston sijaan työryhmä julkaisi vuonna 2006 kirjan Etiikkaa ihmistieteille (toim. Jaana Hallamaa et al.). Kirjan tavoitteena oli ennen muuta tarjota erilaisia näkökulmia ihmistieteiden etiikkaa koskevan keskustelun tueksi ja myös sen virittämiseksi. Kaikkien alojen erityiskysymyksiä ei kuitenkaan voitu käsitellä kirjassa erikseen. Kirjan lähtökohtana oli, että tutkimuksen etiikka muotoutuu jokaisen alan omassa käytännössä sekä kunkin tieteenalan sisäisessä ja myös eri 1 Ks. myös Salla Lötjönen, Lääketieteellinen tutkimus ihmisillä, s. 113, Helsinki 2004. Hänen mielestään Suomen perustuslain turvaaman henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan kannalta lääketieteellistä tutkimusta koskevan lain tekemä tarkka rajanveto lääketieteellisen ja muiden terveystieteellisten tutkimusten välillä ei ole perusteltu. Valtion tulisi yleisen perusoikeuksien turvaamisvelvoitteen nojalla turvata tutkittavien henkilökohtainen koskemattomuus tieteenalojen välisestä rajankäynnistä riippumatta.

4 tieteenalojen välisessä vuorovaikutuksessa, eikä sitä ole mahdollista ohjeistaa tyhjentävästi eikä kirjata mihinkään teokseen. Kirjahankkeen toisena tavoitteena oli tarjota materiaalia humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimuseettisen koulutuksen tueksi. Kirja koostui yli kahdestakymmenestä artikkelista ja jakaantui viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa Tutkimuksen yhteiskunnalliset edellytykset asetettiin tiede ja tutkimus niitä ympäröivän sosiaalisen todellisuuden yhteyteen. Kirjan toinen osa käsitteli Ihmistieteiden lähtökohtia ja menetelmiä, ja kolmas osa Ihmistieteiden kohteet ja tulosten raportointi pureutui keskitetysti tutkimuskohteisiin ja tutkimustuloksiin. Kirjan neljäs osa Tutkijayhteisö menee itseensä puolestaan nosti esille konkreettisia tutkimuseettisiä kysymyksiä. Kirjan viimeisessä, viidennessä osassa Hyvä tutkimuskäytäntö esiteltiin mahdollisia tutkimuseettisiä normeja humanistisille ja yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. Siinä todettiin, että tutkimusetiikka voidaan tiivistää kolmeksi negatiiviseksi normiksi: 1) älä vahingoita tutkimuksesi kohdetta, 2) älä valehtele tutkimustasi koskevista asioista tiedeyhteisölle äläkä yhteiskunnalle ja 3) älä varasta muiden aineistoja ja tuloksia. Mainitut moraalisäännöt ovat yleisluontoisia ja edellyttävät lisäksi tilannekohtaista tulkintaa, mutta niitä noudattamalla tutkija kuitenkin välttyy syyllistymästä karkeisiin tutkimuseettisiin väärinkäytöksiin. Kirjan viimeiseen osaan sisältyvän artikkelin Humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen normit kirjoittajat (Hallamaa, Lötjönen, Launis ja Sorvali) totesivat, että pelkät negatiiviset normit eivät kuitenkaan riitä, jos toimintaympäristöä halutaan kohentaa eikä vain pitäytyä väärinkäytösten torjumisessa. Kaikkia sitovia positiivisia tutkimuseettisiä normeja on heidän mielestään kuitenkin paljon vaikeampi muotoilla kuin väärinkäytöksiä estäviä kieltoja. Tämä johtuu heidän mukaansa siitä, että humanistisilla tieteillä ja yhteiskuntatieteillä on niin monia erilaisia tavoitteita, jotka vaihtelevat aina tieteenalan ja tutkimusotteen mukaan, samoin kuin niillä on myös monia eri menetelmiä noihin tavoitteisiin pääsemiseksi. Siitä syystä kattavan tutkimuseettisen ohjeiston laatiminen humanistis yhteiskuntatieteellisille tieteenaloille ei ollut kirjoittajien mielestä edes tavoiteltava päämäärä. Edellä mainittujen henkilöiden kanta ei saanut varauksetonta tukea tiedeyhteisössä, ja tutkimuseettinen neuvottelukunta päätti jatkaa asian valmistelua. Eettisen ennakkoarvioinnin tarve oli käynyt joillakin aloilla niin polttavaksi, että ongelmaan oli löydettävä jonkinlainen rakentava ratkaisu mahdollisimman pian. 1.2 Eettinen ennakkoarviointi lääketieteessä ja arvioinnin laajeneminen muihin ihmistieteisiin Eettiset kysymykset ovat olleet pisimpään esillä lääketieteessä. Heti toisen maailmansodan jälkeen niihin alettiin kiinnittää koko ajan kasvavaa huomiota. Eräänlaisena alkupisteenä voitaneen pitää Nürnbergin ohjeistoa vuodelta 1947, ja Helsingin julistus vuodelta 1964 oli seuraava merkkipaalu. Euroopan neuvoston biolääketiedesopimus vuodelta 1996 on myös tärkeä saavutus. Suomessa lainsäädännön tasolla tärkeä vuosi on 1999, jolloin säädettiin Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999). Sillä monelta osin vahvistettiin jo jonkin aikaa vallinnut käytäntö. Laissa säädetään ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvan lääketieteellisen tutkimuksen edellytyksistä ja eettisistä toimikunnista. Ennen laissa tarkoitettuun tutkimukseen ryhtymistä siitä on saatava eettisen toimikunnan myönteinen lausunto. Laissa säännellään lääketieteellisen tutkimuksen hyötyjen ja haittojen vertailusta ja tutkittavalle aiheutuvien riskien ehkäisemisestä. Tutkimukselle on aina nimettävä tutkimuksesta vastaava henkilö, jonka tulee olla lääkäri tai hammaslääkäri. Lisäksi säädetään, että tutkittavan tietoon perustuva suostumus on edellytyksenä tutkimukselle. Tutkittavalle on annettava sellainen selvitys tutkimuksen tarkoituksesta ja siinä käytettävistä menetelmistä sekä tutkimuksesta hänelle aiheutuvista riskeistä, että hän kykenee asian

5 ymmärtämään. Laissa on erilliset säännökset vajaakykyisestä, alaikäisestä, raskaana olevasta tai imettävästä naisesta sekä vangista tutkittavana. Kullakin sairaanhoitopiirillä on lain mukaan oltava vähintään yksi eettinen toimikunta. Laintasoista sääntelyä voidaan pitää välttämättömänä siitä syystä, että tutkimuslailla toisaalta suojellaan tutkittavien oikeuksia (ensisijaisesti henkilökohtaista koskemattomuutta), mutta toisaalta sillä puututaan myös perusoikeutena turvattuun tutkimuksen vapauteen. Toisten perusoikeuksien turvaaminen on hyväksyttävä peruste rajoittaa tuolla tavoin tutkimuksen vapautta. Perusoikeuksia koskevien yleisten oppien mukaan perusoikeuksia koskevan sääntelyn tulee aina perustua lakiin, joten tältä osin laintasoista sääntelyä voidaan pitää perusteltuna vaatimuksena. Vaikka ihmiseen kohdistuvaa ei lääketieteellistä tutkimusta ei säännelläkään lailla samaan tapaan kuin lääketieteellistä tutkimusta, tietyiltä osin on kuitenkin olemassa laintasoista sääntelyä tutkittavien oikeuksien suojaamiseksi. Henkilötietolailla (523/1999) ja viranomaistoiminnan ja asiakirjojen julkisuutta sääntelevällä lainsäädännöllä suojataan tutkittavien yksityisyyttä. Niillä samalla asetetaan rajoituksia tutkimuksen vapaudelle. On kyseenalaista, miten paljon tutkimuksen teolle voidaan asettaa muita kuin lakiin perustuvia rajoituksia. Näin on asianlaita siitä riippumatta, miten perusteltuja nuo rajoitukset ovat ja siitä riippumatta, että ne ovat tarpeen tutkittavien suojelemiseksi. Vaikka eettiset ohjeistot eivät ole oikeudellisesti sitovia, niitä toivotaan noudatettavan, joten kovin pitkälle meneviä rajoituksia tutkimuksen vapauteen ei niillä voida asettaa. Sääntelyn laintasoisuutta koskeva vaatimus tulee siten varsin pian vastaan. Vaikka laki ei sitä edellytäkään, lääketieteestä tutkimussuunnitelmien eettinen ennakkoarviointi on vähitellen levinnyt myös muille tieteenaloille, erityisesti hoitotieteeseen ja eräille muillekin aloille. Perusteena tällöin on tutkittavien suojelun tarve, etenkin jos tutkimuksella puututaan tutkittavien henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi kliininen hoitotiede, liikuntatiede ja psykologinen tutkimus. Hoitotieteessä arvioinnin suorittavat sairaanhoitopiirien eettiset toimikunnat, kun taas muilla aloilla sen lähtökohtaisesti tekevät yliopistoihin vapaaehtoisesti perustetut eettiset toimikunnat. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston eettinen toimikunta antaa lausuntoja tutkimushankkeista tietyissä tapauksissa: jos tutkimuksen toteuttaminen voi aiheuttaa tutkittaville fyysisiä tai psyykkisiä haittoja tai vaarantaa tutkittavien oikeusturvaa taikka jos tutkimuksen julkaisija tai rahoittaja sitä vaatii. Esimerkiksi vuonna 2007 lausuntopyynnöistä yli puolet koski liikuntabiologian tai liikuntatieteen alaan kuuluvia tutkimuksia, ja loput koski esimerkiksi psykologian ja kasvatustieteen alaan kuuluvia tutkimuksia. Lausuntopyynnön syynä oli useimmiten julkaisijan vaatimus, mutta toisinaan myös tutkimuspaikka vaati sitä. Suomessa ei kuitenkaan olla eettisen ennakkoarvioinnin suhteen niin pitkällä kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Kanadassa. Yhdysvalloissa kaikki ihmiseen kohdistuva tutkimus (lääketieteellinen, sosiologinen ja käyttäytymistieteellinen tutkimus) arvioidaan. Näin on tehty jo 1970 luvulta alkaen. Kaikki ihmiseen kohdistuva tutkimus arvioidaan myös Australiassa, jossa samoja eettistä ennakkoarviointia koskevia ohjeita sovelletaan kaikkeen tutkimukseen. Myös muissa Pohjoismaissa tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi on jonkin verran laajempaa kuin Suomessa. Ruotsin vuodelta 2003 oleva laki (Lag om etikprövning av forskning som avser människor) lähti alun perin siitä, että eettisen toimikunnan hyväksyntä tarvitaan tutkimuksille, joiden yhteydessä 1) tehdään fyysisiä toimenpiteitä tutkittaville, tai 2) tehdään tutkimusta menetelmällä, jonka tarkoituksena on vaikuttaa tutkittavaan fyysisesti tai psyykkisesti, tai 3) tehdään fyysisiä toimenpiteitä kuolleella henkilöllä, tai 4) tehdään tutkimuksia biologisella materiaalilla, joka on otettu elävästä tai kuolleesta henkilöstä ja joka voidaan yhdistää tähän henkilöön, taikka 5) käsitellään arkaluonteisia henkilötietoja tai käsitellään rikoksia, rikostuomioita, rikosoikeudellisia

6 pakkotoimenpiteitä tai hallinnollisia vapaudenmenetyksiä koskevia henkilötietoja, joiden käsittelylle ei ole saatu tutkittavan suostumusta. Ennakkoarvioinnin Ruotsissa suorittavat pääasiassa alueelliset toimikunnat, joista kukin jakautuu kahteen jaostoon: lääketieteelliseen ja muun tutkimuksen jaostoon. Kesäkuun alussa vuonna 2008 Ruotsissa tuli voimaan lainmuutos, jonka myötä ennakkoarviointi on ulotettu kaikkiin arkaluontoisia henkilötietoja ja rikosoikeudellisia seuraamuksia koskevia henkilötietoja käsitteleviin tutkimuksiin, vaikka tutkimuksen tekoon olisi saatu tutkittavan oma nimenomainen suostumus. Uudistuksen myötä ennakkoarviointi ulotettiin koskemaan myös tutkimusta, johon liittyy ilmeinen riski tutkittavan fyysisestä tai psyykkisestä vahingoittumisesta, vaikka tuollaisen vaikutuksen aikaan saaminen ei olisikaan tutkimuksen varsinainen tarkoitus. Muutosta perusteltiin muun muassa eri tutkimusalojen yhdenmukaisen kohtelun vaatimuksella. Sen sijaan Norjassa vain lääketieteellisen ja terveystieteellisen tutkimuksen on käytävä läpi pakollinen ennakkoarviointi. Sen lisäksi yhteiskuntatieteitä ja humanistisia tieteitä samoin kuin oikeustiedettä ja teologiaa käsittelevä kansallinen neuvottelukunta suorittaa eettisen ennakkoarvioinnin siinä tapauksessa, että esimerkiksi ulkomaalainen tutkimusyhteistyö edellyttää eettistä ennakkoarviointia. Kun tutkimuksessa kerätään henkilötietoja, suunnitellun tutkimuksen tietosuojakysymykset tarkistetaan aina ennakkoon. Tarkistuksen suorittaa tutkimuksen tietosuojayksikkö, joka on sijoitettu Norjan tietoarkiston yhteyteen. Tanskassa eettinen ennakkoarviointi koskee vain rajattua osaa tutkimuksesta, ainoastaan biolääketieteellistä tutkimusta, eikä siellä ole luotu mitään rinnakkaista eettistä ennakkoarviointijärjestelmää yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. 1.3 Kansainvälistyvän tutkimuksen tuomat paineet eettisen arvioinnin tarpeelle Suomessa Viime aikoina useat kansainväliset julkaisut ja tutkimusrahoittajat ovat alkaneet edellyttää eettistä ennakkoarviointia myös muista kuin lääketieteen alaan luettavista tutkimussuunnitelmista. Kansainvälisessä tutkimusryhmässä mukanaolo edellyttää, että myös suomalainen tutkimushanke arvioidaan eettisesti ennakkoon ennen kuin tutkimusyhteistyö voidaan aloittaa. Ongelmia voi syntyä myös suomalaisen tutkijan siirtyessä ennakkoarviointia laajasti soveltavaan ulkomaiseen yliopistoon. Yliopisto saattaa edellyttää, että tutkijan Suomessa tekemä aineistonkeruu olisi tullut toteuttaa vasta eettisen ennakkoarvioinnin jälkeen. 2 Käytännössä sairaanhoitopiirien eettiset toimikunnat ovat usein hoitaneet eettisen ennakkoarvioinnin myös muiden kuin lääketieteellisten tutkimusten osalta, vaikka niillä ei siihen lakisääteistä velvollisuutta olekaan, eikä välttämättä aina myöskään kompetenssia eikä edes resursseja. 3 Tässä yhteydessä on otettava huomioon myös Euroopan neuvoston biolääketiedesopimus, jonka Suomi pitkän valmistelun jälkeen ratifioinee vielä vuoden 2009 kuluessa. Sopimuksen lisäpöytäkirjassa edellytetään, että kaikki terveyden tutkimus alistetaan eettisen ennakkoarvioinnin kohteeksi. Sopimus ei kuitenkaan ota kantaa ennakkoarvioinnin toteuttamistapaan, vaan se jää kunkin sopimusvaltion omaan harkintaan. 2 Suomalaisen tutkimusrahoittajan, Suomen Akatemian, ohjeiden mukaan tarvittava eettisen toimikunnan lausunto voidaan toimittaa jo rahoitusta haettaessa tai vasta myöhemmin. 3 Työryhmän saamien tietojen mukaan sairaanhoitopiirien eettiset toimikunnat arvioivat vuonna 2007 yli 120 ei lääketieteellistä tutkimusta. Perusteena lausunnon pyytämiselle oli esimerkiksi se, että tutkimus tapahtui sairaalassa tai julkaisija tai tutkimuksen rahoittaja edellytti ennakkoarviointia.

7 2 Työryhmän asettaminen, tehtävät ja toiminta 2.1 Työryhmän kokoonpano ja tehtävät Edellä mainitun Etiikkaa ihmistieteille kirjan julkistamistilaisuudessa 29.8.2006 opetusministeriön puheenvuoron esittänyt Sakari Karjalainen esitti omana käsityksenään, että ihmisen tai yhteisön koskemattomuuteen puuttuvan tutkimuksen tutkimussuunnitelmien tulee olla systemaattisen ennakkoarvioinnin kohteena ja että selkeiden eettisten periaatteiden tulee ohjata tällaisen tutkimuksen tekemistä. Karjalainen esitti, että tutkimuseettinen neuvottelukunta keskittäisi seuraavaksi huomionsa humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen sääntelyä koskevan kysymyksen tarkasteluun ja tekisi asiaa valmisteltuaan perustellun esityksen jatkotoimista opetusministeriölle. Tutkimuseettinen neuvottelukunta asetti 1.11.2007 työryhmän pohtimaan humanististen ja yhteiskuntatieteellisten tieteenalojen eettisen ennakkoarvioinnin sekä sen ohjeistamisen tarpeellisuutta, vaikuttamismahdollisuuksia ja järjestämistä. Työryhmän tehtävänä oli jatkaa tutkimuseettisen neuvottelukunnan asettaman ns. HYMY työryhmän työtä, sillä tuo työryhmä jätti avoimeksi kysymyksen siitä, millainen tutkimus tulisi saattaa eettisen sääntelyn piiriin ja miten sääntely tulisi käytännössä toteuttaa. Työryhmän toimikaudeksi määrättiin 1.11.2007 31.12.2008. Työryhmä koottiin siten, että sen jäsenet edustavat mahdollisimman kattavasti kaikkia tutkimusetiikan kannalta merkittäviä humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä tieteenaloja. Työryhmän perustamista varten neuvottelukunta lähestyi keväällä 2007 kaikkia humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä tieteenaloja edustavia tieteellisiä seuroja (yhteensä 116 seuraa) pyytäen niiltä ehdotuksia perustettavan työryhmän jäseniksi. Neuvottelukunta sai seuroilta 14 ehdotusta. Neuvottelukunta keskusteli ehdokkaista ja heidän edustamistaan tieteenaloista sekä nimitettävän työryhmän kokoonpanosta ja tehtävistä kokouksessaan 25.9.2007. Kokouksessa päädyttiin siihen, että tieteenalojen kattavan edustuksellisuuden saavuttamiseksi työryhmään tuli kutsua jäseniä myös tutkimuseettisen neuvottelukunnan jäsenten ja tieteellisten seurojen ehdottamien henkilöiden ulkopuolelta. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin YTT, dosentti, arkistonhoitaja, sittemmin kehittämispäällikkö Arja Kuula Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta, Tampereen yliopistosta (sosiologia) ja jäseniksi nimettiin: PhD, professori Katie Eriksson Åbo Akademin hoitotieteen laitokselta (hoitotiede), OTT, dosentti, hallintopäällikkö Kaijus Ervasti Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta (oikeustiede, oikeussosiologia), VTT, dosentti, yliopistonlehtori, laitosjohtaja Heta Aleksandra Gylling Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitokselta (filosofia), PhD, tutkimusjohtaja Kari Hämäläinen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (taloustiede), FT, dosentti, tutkimusjohtaja Christer Kuvaja Svenska Litteratursällskapet i Finland seurasta (historia), VTT, professori Klaus Mäkelä (sosiologia), YTT, professori Vuokko Niiranen Kuopion yliopiston terveyshallinnon ja talouden laitokselta (hallintotiede, sosiaalitiede), YTT, dosentti Ritva Nupponen UKK instituutista (psykologia), FT, dosentti, erikoistutkija, sittemmin arkistonjohtaja Ulla Maija Peltonen Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta (perinnetieteet) ja FT, dosentti Matti Savolainen Tampereen yliopiston kieli ja käännöstieteen laitokselta (kirjallisuudentutkimus). Lisäksi YTM, ylitarkastaja Outi Konttinen sosiaali ja terveysministeriöstä nimettiin asiantuntijajäseneksi työryhmään. Hänet valittiin myös työryhmän varapuheenjohtajaksi. Sihteerinä toimi tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteeri, 15.6.2008 saakka OTT, dosentti Salla Lötjönen ja 1.8.2008 alkaen OTT, VTM, dosentti Liisa Nieminen. Työryhmän tehtävänä oli:

8 1) selvittää eettisen ennakkoarvioinnin ja ohjeistuksen tarpeellisuus humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä tieteenaloilla erityisesti suhteessa tiedeyhteisön itsesääntelyyn ja tutkimusetiikan koulutukseen; ja tehdä tarvittaessa ehdotukset 2) ennakkoarvioinnin tueksi tarvittavista asiakirjoista (toiminnan viitekehys ja sisällöllinen ohjeistus); sekä 3) sen toteuttamiseksi käytännössä (aikataulu, organisointi, rahoitus ja vaikutukset tiedeyhteisölle). Työryhmä kokoontui yhden kerran vuonna 2007 ja yhdeksän kertaa vuonna 2008. Kokoukset pidettiin Helsingissä lukuun ottamatta yhtä Tampereella Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa pidettyä kokousta. Työryhmän kokoonpano ja sen työskentelyn aikana käydyt keskustelut kattoivat käytännössä lähes kaiken ei lääketieteellisen ihmisiin kohdistuvan tutkimuksen. Siksi työryhmän eettistä arviointia koskevat ehdotukset ja eettiset periaatteet esitetään mietinnössä ihmistieteisiin 4 sovellettaviksi. Työryhmän mietinnössä ihmistieteisiin luetaan humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen lisäksi käyttäytymistieteet, hoitotiede, terveystiede sekä muu yhteiskunta ja käyttäytymistieteellisiä metodeja käyttävä tutkimus tieteenalasta riippumatta. Työryhmä järjesti kolme seminaaria, joiden alustajat edustivat useita eri tieteenaloja: 1) Hyvä paha etiikka tarvitaanko humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ennakkoarviointia?, Helsinki, 10.3.2008, 2) Ennakkoarvioinnin raamit, Helsinki, 9.6.2008 ja 3) Eettinen kipu ja riski Humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen riskit, ennakkoarvioinnin tarpeellisuus sekä ohjeistaminen, Helsinki, 6.10.2008. Työryhmän toiminta perustui avoimuuteen, ja sen verkkosivuilla (www.tenk.fi/hymy) julkaistiin työryhmän asettamispäätös, tehtävät, kokoonpano ja kokouspöytäkirjat liitteineen. Lisäksi sivuilla julkaistiin työryhmän järjestämien seminaarien esitykset. Tarkoituksena oli keskustelun herättäminen aiheesta tiedeyhteisössä. Tässä myös onnistuttiin, sillä Sosiologia lehden numeroissa 2 3/2008 julkaistiin useita artikkeleita tutkimuksen eettisestä ennakkoarvioinnista ja tutkimusetiikasta yleisemminkin. Lisäksi työryhmän jäsen Klaus Mäkelä julkaisi aiheesta useita artikkeleita. Työryhmän luovutettua mietintönsä tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle neuvottelukunta tarjoaa kaikille niille yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja tutkimusorganisaatioille, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan vuodelta 2002 olevaa Hyvää tieteellistä käytäntöä ja sen loukkausten käsittelemistä koskevaa ohjetta, mahdollisuutta allekirjoittaa myös työryhmän ehdottamat ihmistieteisiin kuuluvia aloja koskevat eettiset periaatteet. 4 Tutkimuksen kohteet ja aiheet ovat erilaisia ihmis ja lääketieteillä. Ihmistieteissä tutkimuksen kohteena ovat sosiaaliset suhteet, yhteiskunnalliset rakenteet, inhimillinen kulttuuri, mentaaliset tilat ja tunteet sekä merkitykset. Lääketieteessä voidaan kyllä tutkia ihmisten tunteita ja kognitiivisia prosesseja, mutta sen ensisijainen kohde on ihminen fysiologisena organismina. Useimmiten ihmistieteillä tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat kaikki humanistiset ja yhteiskuntatieteet, mukaan lukien filosofia, oikeustiede ja taloustieteet. Ks. tarkemmin ihmistieteiden määrittelystä Panu Raatikainen, Ihmistieteet tiedettä vai tulkintaa?, s. 59, teoksessa Anneli Meurman Solin ja Ilkka Pyysiäinen (toim.), Ihmistieteet tänään, Helsinki 2005 sekä Matti Juntunen ja Lauri Mehtonen, Ihmistieteiden perusteet, s. 18 21, Jyväskylä 1982.

9 2.2 Selvitykset eettisen ennakkoarvioinnin tarpeesta Koska ennakkoon oli tiedossa, että eri tieteenaloilla eettisen ennakkoarvioinnin tarve on erilainen, työryhmä selvitti työskentelynsä aluksi eri tieteenaloilla havaittua tarvetta tutkimussuunnitelmien eettiseen ennakkoarviointiin ja yleisemminkin tutkimuksen tekemistä koskeviin eettisiin ohjeisiin (Eettisen ennakkoarvioinnin tarpeellisuus, Koonnos työryhmän jäsenten keräämistä tiedoista tieteenaloittain, 6.2.2008). Hoitotiede erosi muista tieteenaloista selvästi, sillä hoitotieteeseen luettavien tutkimussuunnitelmien ennakkoarviointia pidettiin ehdottomasti tarpeellisena. Tätä perusteltiin sillä, että hoitotieteessä tehdään yhä enemmän kliinistä tutkimusta ja tutkimuskohteena silloin ovat potilaat. Tutkimussuunnitelmat arvioidaan jo nyt sairaanhoitopiirien eettisissä toimikunnissa. Tällöin noudatetaan niitä menettelytapoja, joista on määräykset lääketieteellisestä tutkimuksesta annetussa laissa. Ongelmaksi on toisinaan käytännössä koettu se, että lain mukaan tutkimuksesta vastuullisen henkilön tulee siinä tapauksessa aina olla lääkäri tai hammaslääkäri. Psykologian alalla tutkijoiden mielipiteissä oli suurta hajontaa, vaikkakaan kukaan ei suhtautunut eettiseen ennakkoarviointiin täysin kielteisesti. Ennakkoarvioinnin tarvetta perusteltiin sillä, että ilman eettistä ennakkoarviointia tutkimusta ei saa julkaistuksi arvostetuissa kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä tai julkaisusarjoissa. Ongelmaksi koettiin sopivan arviointielimen puuttuminen. Sairaanhoitopiirien eettiset toimikunnat eivät siihen sovi, vaikka ne toisinaan tekevät eettistä ennakkoarviointia muillakin aloilla kuin lääketieteessä. Vaikka sosiologit suurimmaksi osaksi pitivät eettistä ennakkoarviointia tarpeettomana, heidän taholtaan tuotiin kuitenkin esille se viime aikoina muodostunut käytäntö, että jotkut kansainväliset tiedelehdet hyväksyvät julkaistavaksi vain eettisen ennakkoarvioinnin läpikäyneitä tutkimuksia. Sen lisäksi jotkut tutkijat toivoivat, että heillä olisi jonkin tutkimuksen kohdalla ollut mahdollisuus saada tutkimussuunnitelmasta etukäteen eettinen ennakkoarviointi. Tällainen toive tuotiin esiin esimerkiksi poliisiammattikorkeakoulussa tehdyn lapsiuhritutkimuksen suhteen. Kirjallisuudentutkijat toivat esille, että toisinaan on epäselvää, keneltä koululaisia tai kuvakirjaikäisiä lapsia koskevassa lukijatutkimuksessa pitää saada lupa tutkimuksen tekemiseen. Lisäksi epäselvää toisinaan on sekin, miten pitkälle tutkittavien anonymiteetti on säilytettävä. Osin kyse on henkilötietolainsäädännön tulkinnasta, mutta myös eettistä ohjeistusta tarvitaan kirjallisuudentutkijoiden mielestä sen lisäksi. Perinnetieteiden tutkijat pitivät eettistä ennakkoarviointia periaatteessa tärkeänä asiana, mutta tutkimuseettisen ennakkoarviointijärjestelmän luominen voi heidän mukaansa johtaa kohtuuttomiin työmääriin ja kustannuksiin. Viitattiin myös kokemuksiin Yhdysvalloista, jossa käytössä olevan tutkimuseettisen ennakkoarviointijärjestelmän todettiin olevan tutkijalle työläs ja vaativa prosessi. Historiantutkijoille kysymys eettisestä ennakkoarvioinnista oli melko vieras eikä heillä ollut selvää käsitystä sen tarpeellisuudesta. Jos kysymys on jossain tilanteessa noussut esille, se on yleensä johtunut ulkoapäin tulleesta vaatimuksesta, esimerkiksi tutkimuksen rahoittaja on saattanut edellyttää eettistä ennakkoarviointia. Kansantaloustieteessä eettisen ennakkoarvioinnin tarpeen todettiin olevan melko vähäinen. Yksittäisissä tutkimushankkeissa ennakkolausunnon saaminen voi kuitenkin tulevaisuudessa osoittautua hyödylliseksi. Tätä perusteltiin sillä, että taloustieteen kysymyksenasettelut laajenevat jatkuvasti. Tutkijoiden keskuudessa on herännyt kasvava kiinnostus esimerkiksi rikollisuutta tai terveyttä koskevien tietojen liittämiseen tutkimusaineistoihin. Tutkijat saattavat tarvita tutkimuksen suorittamiseen selkänojan, joka todentaa tutkimuksen eettisten periaatteiden kestävyyden.

10 Edellä kuvatun selvityksen pohjalta alettiin työstää työryhmän toimeksiantoa eteenpäin. Työryhmän 10.3.2008 järjestämässä ensimmäisessä seminaarissa oltiin liikkeellä vielä hyvin yleisluontoisissa kysymyksissä. Seminaarissa pohdittiin yleisesti sitä, tarvitaanko Suomessa humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen eettistä ennakkoarviointia. Seminaari päättyi paneelikeskusteluun, jossa eri tieteenalojen edustajat keskustelivat tutkimuksen ennakkoarvioinnin tarpeesta Suomessa. Näin toivottiin saatavan yleisempi kuva tiedeyhteisön näkemyksistä. Paneelin muodostivat sosiologi Klaus Mäkelä, sosiaalityön tutkimuksen asiantuntija Tarja Pösö ja logopediaa edustava Matti Lehtihalmes. Ensimmäiseksi panelistit ottivat kantaa siihen, voidaanko eettisellä ennakkoarvioinnilla ehkäistä tutkimuksen eettiset ongelmat. Pösö ja Mäkelä olivat jokseenkin epäileviä, Pösön perustellessa kantaansa sillä, että ennalta voidaan arvioida vain periaatteita eikä kaikkia tutkimuksen tuomia ongelmia pystytä ennakoimaan, ja Mäkelän korostaessa, että muualta on saatu varsin vähän näyttöä ennakkoarvioinnin ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta suhteessa siitä aiheutuvaan byrokratiaan. Lehtihalmes sitä vastoin suhtautui rohkaisevammin eettiseen ennakkoarviointiin perustellen kantaansa sillä, että eettisillä säännöstöillä voidaan ehkäistä ainakin pahimmat ongelmat, vaikka kaikkea ei voitaisikaan ennakoida. Panelistit ottivat kantaa myös arkaluontoisia ja tutkittaville kenties ahdistavia aiheita koskevan tutkimuksen ennakkoarvioinnin tarpeeseen. Mäkelän mielestä ennakkoarviointia ei tarvita ainakaan silloin, kun tutkimus perustuu tutkittavien suostumukseen. Hän perusteli tätä sillä, että lääketieteelliseen kokeeseen voi sisältyä riskejä, joita vain asiantuntijat pystyvät arvioimaan. Sitä vastoin kuka tahansa kykenee punnitsemaan esimerkiksi haastattelun mahdollisesti sisältämiä riskejä. Lehtihalmes edusti tässä asiassa vastakkaista kantaa pitäen eettistä ennakkoarviointia perusteltuna arkaluonteisia ja mahdollisesti ahdistavia aiheita käsittelevissä tutkimuksissa tutkittavien suojeluintressin vuoksi. Pösön mielipide asettui näiden kahden vastakkaisen mielipiteen puoliväliin: hän suhtautui jokseenkin kielteisesti arkaluonteisen tutkimuksen poikkeuksettomaan ennakkoarviointiin sen tähden, että joidenkin asioiden luokitteleminen arkaluontoisiksi saattaa johtaa siihen, että tällaisia tutkimusaiheita ei enää oteta ollenkaan tutkimuksen kohteeksi. Lopuksi panelisteilta kysyttiin heidän kantaansa siihen ennakko olettamukseen, että suurin osa humanististen ja yhteiskuntatieteiden alaan kuuluvista tutkimuksista voidaan toteuttaa ilman eettistä ennakkoarviointia. Kaikki panelistit olivat tästä samaa mieltä. Kaikkea tutkimusta ei heidän mielestään tule saattaa eettisen ennakkoarvioinnin piiriin, vaan ennakkoarvioinnin tarve tulisi aina suhteuttaa tutkittavaan kohdistuvan intervention asteeseen. Mäkelä piti yhtenä vaihtoehtona sitä, että kaikkiin ilman tutkittavan lupaa tehtäviin tutkimuksiin tarvittaisiin eettisen toimikunnan ennakkoarvio. Myös Lehtihalmes oli sitä mieltä, että ei edes kaikki ihmistä koskeva tutkimus kuulu eettisen ennakkoarvioinnin alaan. Hänen mielestään tutkimusetiikan edistämisessä päästään koulutuksen avulla pitkälle. Pösön mielestä ennakkoarvioinnin sijaan voitaisiin miettiä eettistä jälkiarviointia, jolloin aiemmista tutkimuksista saatu kokemus ja niiden pohtiminen vertaisarvioinnissa voisi auttaa tutkijaa suunnittelemaan seuraavan tutkimuksensa vielä paremmin. Paneelin ja koko seminaarin lähes yksimielinen kanta oli, että jonkinlainen eettisen ennakkoarvioinnin järjestelmä tarvitaan myös humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Ratkaisematta sen sijaan vielä jäi, mitä arvioidaan, miten ja missä. 2.3 Eettisen arvioinnin organisatorinen viitekehys Työryhmä järjesti 9.6.2008 seminaarin, jonka aiheena oli humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ennakkoarvioinnin organisointi. Keskustelun aluksi tuotiin esille viisi vaihtoehtoista tapaa järjestää tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi. Mallit ovat: 1) lainsäädäntömalli, 2) valtakunnalliset asiantuntija ja valvontaelimet arvioijina, 3) rahoittajaorganisaatiot valvojina, 4)

11 tiedeyhteisön itsearviointi (yliopisto tai tutkimuslaitoskohtainen arviointi tai tieteenalakohtainen ohjeistus) ja 5) tieteellisten julkaisusarjojen toimituskuntien toteuttama ennakkoarviointi. Näistä kaksi käytännössä toteuttamiskelpoisinta vaihtoehtoa ovat lainsäädäntömalli ja ns. sitouttamismalli, joka on tiedeyhteisön itsearvioinnin ja valtakunnallisten asiantuntijaelinten arvioinnin yhdistelmä. Lainsäädäntömalli voisi toteutua esimerkiksi lääketieteellisiä tutkimuksia koskevan lain soveltamisalaa laajentaen siten, että se koskisi myös muita kuin lääketieteen alaan luettavia tutkimuksia, jos niissä puututaan tutkittavan fyysiseen tai psyykkiseen koskemattomuuteen tai käsitellään hänen arkaluonteisia henkilötietojaan. Lainsäädäntömallin etuihin kuuluu erityisesti se, että järjestelmä takaa parhaiten tutkittavien ja tutkijoiden yhdenmukaisen kohtelun tutkimuksen luonteesta ja suorittamispaikasta riippumatta. Järjestelmän haittana on puolestaan se, että se lisäisi suuresti ennakkoarvioinnin tarvetta ja se saattaa olla vaikeasti muutettavissa myöhemmin, kun muutostarpeita ilmenee. Toinen vaihtoehto ennakkoarvioinnin toteuttamiseksi on ns. sitouttamismalli, jonka perusperiaate on sama kuin tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimissa ohjeissa Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen, joihin tiedeyhteisö on kattavasti sitoutunut. Tässä mallissa tutkimuseettinen neuvottelukunta laatisi tiiviissä yhteistyössä tiedeyhteisön kanssa tutkimuksen ennakkoarvioinnin edellytyksiä ja sisältöä koskevan säännöstön, johon tiedeyhteisö sitoutuisi. Sitoutumiseen sisältyisi velvollisuus järjestää tutkimuksen ennakkoarviointi säännöstöllä sovitulla tavalla. Viimeksi mainittu malli voitaisiin toteuttaa siten, että tutkimusorganisaatiot perustaisivat eettisiä toimikuntia humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ennakkoarviointia varten joko yksin tai yhdessä muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa. Mallin toteuttaminen ja tutkijoiden sitouttaminen säännöstön noudattamiseen jäisi pääasiassa tiedeyhteisön omalle vastuulle. Rahoittajat voisivat osallistua järjestelmän toimivuuden valvontaan edellyttämällä eettisen toimikunnan hyväksyntää säännöstön määrittelemien tutkimusten rahoitukselta. Sitouttamismallin etuna on se, että muutokset ja lisäykset ovat toteutettavissa helpommin kuin lainsäädäntömallissa. Mallin toimivuuden kannalta on tärkeää, että on ennalta määritelty selkeät kriteerit siitä, mikä tutkimus edellyttää eettistä ennakkoarviointia. Tätä edellyttää myös tutkijoiden yhdenvertaisen kohtelun vaatimus. Koska joissakin yliopistossa on jo käytössä vapaaehtoisuuteen perustuva eettisen ennakkoarvioinnin järjestelmä, seminaariin oli kutsuttu alustajia esittelemään noita malleja. Seminaarissa esiteltiin hoitotieteessä Turun yliopistossa käytössä oleva ennakkoarviointijärjestelmä: lääketieteellisten ja hoitotieteellisten tutkimussuunnitelmien käsittely on jaettu Varsinais Suomen sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan ja hoitotyön asiantuntijaryhmän kesken. Tätä ratkaisua ei voida pitää täysin ongelmattomana. Kritiikkiä voidaan esittää esimerkiksi sillä perusteella, että potilaisiin kohdistuvissa tutkimuksissa tutkimuksen vastuuhenkilöiksi määrätään aina lääketieteen tai hammaslääketieteen edustaja, vaikka tutkimuksen olisi suunnitellut ja käytännössä toteuttanut hoitotieteilijä. Edellä mainituista syistä johtuen hoitotieteen professorina Turussa toimiva Sanna Salanterä kannatti kahdesta esillä olleesta ennakkoarvioinnin mallista lainsäädäntömallia. Vaikka Turussa on jo toteutettu vapaaehtoisuuteen perustuva ennakkoarvioinnin järjestelmä hoitotieteelliseen tutkimukseen, se ei ole riittänyt vakuuttamaan muiden tieteenalojen edustajia ennakkoarvioinnin tarpeellisuudesta. Kansainvälisissä ja monitieteisissä tutkimushankkeissa yhtenäinen käytäntö kaikissa tutkimusorganisaatioissa toisi Salanterän mukaan selkeyttä prosesseihin.

12 Psykologian alaan kuuluvissa tutkimuksissa on kohdattu osin samanlaisia ongelmia, mihin myös hoitotieteilijät ovat törmänneet. Tällä hetkellä Helsingin yliopiston psykologisen tutkimuksen ennakkoarviointi hoidetaan yhteistyössä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Niiltä osin, kuin tutkimus on osa lääketieteellistä tutkimushanketta tai jos tutkimuksessa on mukana HUSin potilaita, potilashoitoon kuuluvaa henkilökuntaa, tiloja, laitteita, asiakirjoja, tietojärjestelmiä tai rekistereitä tai jos tutkimusta rahoittaa kokonaan tai osaksi USA, tutkimusten eettinen arviointi tapahtuu aina HUSin eettisissä toimikunnissa. Jos tutkimus jää edellä kuvatun järjestelmän ulkopuolelle, Helsingin yliopistossa tehtävää psykologian tutkimusta on arvioitu vuodesta 1999 alkaen psykologian laitoksen ja vuodesta 2007 alkaen käyttäytymistieteellisen tiedekunnan eettisessä toimikunnassa. Edellä kuvattu työnjako on osoittautunut toimivaksi, eikä lakisääteiseen eettistä ennakkoarviointia koskevaan järjestelmään seminaarissa esitelmöineen Laura Hokkasen mielestä ole tarvetta, vaikkakin nykyistä järjestelmää voitaisiin hänen mielestään vielä parantaa. Tällä hän viittasi siihen, että lääketieteellistä tutkimusta koskevan lain edellytyksiin kuuluva vaatimus lääkäristä tutkimuksen vastuuhenkilönä ei ole paras ratkaisu sellaisissa potilastutkimuksissa, jotka kohdistuvat potilaiden kuntoutukseen. Toisekseen psykologisen tutkimuksen rinnastaminen lääketieteelliseen tutkimukseen vain sillä perusteella, että tutkimuksessa käytetään HUSin laitteita tai rekistereitä, ei myöskään ole kaikilta osin perusteltavissa. Kolmantena puhujana seminaarissa oli Timo Korander Poliisiammattikorkeakoulusta. Hän on tutkinut pääkaupunkiseudun poliisin toimintaa osallistuvan havainnoinnin menetelmää käyttäen. Koranderin mukaan suostumuksen pyytäminen tutkittavilta poliiseilta tai heidän asiakkailtaan olisi tehnyt tutkimuksen tekemisen täysin mahdottomaksi. Pakolliseen ennakkoarviointiin hän suhtautui kielteisesti, koska tutkimuksen tekijälle on jätettävä riittävästi väljyyttä tutkimuksen kehittymiseen myös tutkimuksen toteuttamisen aikana. Toisaalta eettisen toimikunnan puoltava lausunto olisi Koranderin mielestä hyvä tuki silloin, kun tutkija joutuu puolustamaan tutkimuksen aikana tehtyjä eettisiä valintoja. Seminaarin johtopäätös oli, että jos humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ennakkoarviointi toteutetaan, suositeltava vaihtoehto on vapaaehtoisuuden pohjalta lähtevä sitouttamismalli eikä lainsäädäntömalli. Poikkeuksen tästä yleisestä linjasta muodostivat ainoastaan hoitotieteilijät, jotka toivoivat lääketieteellistä tutkimusta koskevassa laissa omaksutun eettisen ennakkoarvioinnin mallin laajentamista myös hoitotieteisiin. 2.4 Humanististen tieteiden tutkimuseettiset erityisongelmat Heti työryhmän työskentelyn alkuvaiheessa oli päästy hyvin selville hoitotieteen ja psykologian tutkimuksen samoin kuin myös yhteiskuntatieteiden mahdollisista eettisistä ongelmista ja niiden arvioinnista, mutta humanististen tieteiden osalta tilanne oli jäänyt epäselvemmäksi. Siitä syystä työryhmä katsoi aiheelliseksi selvittää erikseen humanistisissa tieteissä mahdollisesti ilmenneitä tutkimuseettisiä ongelmia, vaikka vahva ennakkokäsitys olikin, että humanistisessa tutkimuksessa ei niitä erityisemmin ole ollut. Tässä tarkoituksessa järjestettiin 6.10.2008 seminaari humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen riskeistä, ennakkoarvioinnin tarpeellisuudesta ja ohjeistamisesta. Seminaarin alustajat yhtä lukuun ottamatta edustivat humanistisia tieteitä. Ensimmäisenä seminaarissa esitelmöinyt Liisa Tiittula Tampereen yliopiston kieli ja käännöstieteiden laitokselta totesi esityksensä aluksi, että etukäteen voitaisiin luulla, että kielitieteissä olisi vain vähän eettisiä ongelmia. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, vaan eettisiin ongelmiin törmätään muun muassa siitä syystä, että tutkimus kohdistuu nykyään yhä laajempiin kielenkäytön kysymyksiin. Lisäksi yhteiskuntatieteissä käytetään yhä enemmän

13 yhteiskuntatieteistä tuttuja menetelmiä (haastattelut ym.), jolloin ongelmat ovat paljolti samoja kuin noilla tieteenaloilla. Tiittulan mielestä autenttiset puheaineistot ovat erityisen ongelmallisia silloin, kun aineistossa on arkaluontoisia asioita. Hän näki ongelmia myös niissä tavoissa, joita käyttäen tutkittavien suostumus hankitaan. Lupakäytännöt vaihtelevat hyvinkin paljon, eikä aina ole selvää, keneltä lupa pyydetään. myös anonymisointi voi aiheuttaa ongelmia erityisesti silloin, kun tutkimuksen kohderyhmä on pieni ja silloin, kun aineistona ovat nauhoitteet. Myös uusi teknologia aiheuttaa toisinaan ongelmia tulosten julkaisemisen suhteen (esimerkiksi kuva aineiston manipuloiminen ja levittämisen mahdollisuus internetissä). Tiittula ei kannattanut tutkimushankkeiden pakollista ennakkoarviointia humanistisilla aloilla, sillä se toisi hänen mukaansa uutta byrokratiaa ja hidastaisi tutkimustyötä. Hän piti kuitenkin tärkeänä tutkimusetiikkaa koskevan tiedon ja tietoisuuden lisäämistä. Kulttuuritieteitä edustanut Helmi Järviluoma Mäkelä Joensuun yliopistosta viittasi niihin varsin huonoihin kokemuksiin, joita arviointikulttuurista on monissa muissa maissa. Hänen mielestään usein on vaikea havaita ennakolta kaikkia mahdollisesti esiin nousevia tutkimuseettisiä ongelmia. Tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi ei voi korvata perusteellista tutkijankoulutusta ja tutkijan ammattitaitoon liittyvän tilanteen tajun kehittämistä. Järviluoma Mäkelän mukaan ruohonjuuritason tutkijoilla on paras tieto omien alojensa eettisistä riskeistä. Järviluoma Mäkelä hahmotteli seuraavanlaisen tutkimuseettistä arviointia humanistisilla aloilla koskevan toimintaohjelman. Ensinnäkin jatko opintoihin pyrittäessä opiskelija joutuu arvioimaan oman tutkimussuunnitelmansa eettisyyttä. Hänet jatko opiskelijaksi hyväksyvät voivat pyytää häntä tuolloin tarkentamaan tutkimussuunnitelmaa noilta osin. Laitoksen johtaja arvioisi muitten tutkijoitten tutkimussuunnitelmat. Haasteelliset tapaukset ja ns. sensitiivisiä ryhmiä koskevat tutkimussuunnitelmat menisivät Järviluoma Mäkelän ehdottamassa mallissa yliopiston oman eettisen toimikunnan arvioitavaksi. Vain todella ongelmalliset tapaukset menisivät hänen mallissaan ylimmän tason elimen arvioitavaksi. Hän ei kuitenkaan tuonut esiin, tarkoittiko hän tällä valtakunnallista elintä. Todella hyödyllistä Järviluoma Mäkelän mielestä olisi tutkimusten avoin eettinen jälkiarviointi. Näin kerättäisiin kokemuksia tiedeyhteisölle. Kirjallisuustieteistä seminaarissa alustaneen Yrjö Varpion mukaan päällisin puolin näyttää siltä, että kirjallisuustieteissä ei ole paljon eettisiä ongelmia, jos niillä tarkoitetaan tutkittavien henkilöiden tai tutkimukseen osallistuvien henkilöiden yksityisyyden suojaa. Kirjallisuustieteessä on pitkään vallinnut metodiikka, jossa elävät ihmiset ovat toissijaisia ja tutkittavat tekstit ensisijaisia. Varpio kysyi, tulevatko elämäkertakirjoittamisen eettiset ongelmat riittävästi esiin jo tutkimussuunnitelman kirjoittamisen yhteydessä vai nousevatko ne esille vasta kirjoitustyön aikana. Jos tutkija aavistelisi joitakin eettisiä ongelmia nousevan esille, riskeeraako hän vapautensa ja työnsä kertomalla näistä mahdollisista ongelmista jo tutkimussuunnitelman yhteydessä, Varpio kysyi. Kirjallisuustieteen alalla ei Varpion mukaan juurikaan tehdä sellaista tutkimusta, joissa olisi kyse tilanteista, joihin soveltuisivat työryhmän kaavailemat pakollista ennakkoarviointia koskevat vaatimukset. Ainoastaan lasten lukemista koskevat tutkimukset saattavat olla sellaisia, joissa selkeyttävät ohjeet saattaisivat olla kohdallaan. Myös folkloristiikkaa seminaarissa edustanut Lena Marander Eklund Åbo Akademista päätyi alustuksessaan siihen, että eettinen ennakkoarviointi saattaisi olla tarpeellinen silloin, kun tutkimus koskee alaikäisiä. Muutoin hän ei kannattanut pakollista ennakkoarviointia, koska se johtaisi hänen mielestään lisääntyvään byrokratiaan.

14 Viimeisen puheenvuoron seminaarissa esitti Keijo Räsänen Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hän on työelämän kehittämistutkimuksen asiantuntija. Räsänen suhtautui epäilevästi tutkimushankkeiden eettiseen ennakkoarviointiin. Kun tutkimushankkeessa on samalla kyse kehittämishankkeesta jollain työpaikalla, mukana on monia toimijoita, eikä tutkija voi yksin päättää kuinka edetään. Ennakkosuunnitelmiakaan ei voida tällöin aina noudattaa. Seminaarin yhteenvetona todettiin, että yksistään ennakkoarvioinnilla ei pystytä ratkaisemaan humanistisen tutkimuksen ongelmia. Korostettiin myös tutkijankoulutuksen roolia eettisten kysymysten tunnistamisessa ja ongelmien ennalta ehkäisyssä. 3 Ihmistieteiden erityisyys ja eettisen ennakkoarvioinnin ongelmat 3.1 Lääketieteen ja ihmistieteiden erot arvioinnin näkökulmasta Vaikka tietyt eettiset periaatteet koskevat kaikkea tutkimusta (ensi sijassa velvollisuus kunnioittaa tutkittavien oikeuksia), ihmistieteet eroavat kuitenkin monessa suhteessa lääketieteestä. Siitä syystä on pidetty ongelmallisena ja jopa vaarallisena, jos näkökulma tutkimukseen ja tieteeseen muodostuu hyvin vahvasti lääketieteen näkökulmaksi, kuten julkisessa keskustelussa näyttää usein käyvän. 5 Ensinnäkin tyypilliseen lääketieteelliseen tutkimukseen sisältyvä interventio loukkaa ihmisen koskemattomuutta paljon syvällisemmin kuin tyypillinen ihmistieteellinen tutkimus. Siitä syystä lääketutkimukseen osallistuva potilas tarvitsee yksityiskohtaisempaa tietoa tutkimuksen asetelmasta ja menetelmistä kuin lomaketutkimukseen vastaaja, mikä on esimerkiksi sosiaalitutkimukseen osallistumisen tyypillinen tapa. Toiseksi lääketieteelliset ja ihmistieteelliset tutkimukset vaikuttavat tutkittaviin hyvin erityyppisten kausaaliketjujen kautta, ja kolmanneksi esimerkiksi valtaa ja vallan käyttöä tutkivan yhteiskuntatieteilijän suhde tutkittaviinsa muistuttaa enemmän lehtimiehen ja ministerin suhdetta kuin lääkärin ja potilaan suhdetta, mistä lääketieteellisessä tutkimuksessa usein on kyse tutkimussuhteen ohella. Lääketieteellisessä ja ihmistieteellisessä tutkimusprosessissa on usein suuria eroja. Tämä pitää paikkansa erityisesti laadullisen tutkimuksen ja varsinkin osallistuvaan havainnointiin tai asiakirjalähteisiin perustuvan tutkimuksen suhteen. Ihmistieteissä kysymyksenasettelu ja tutkimusasetelmat ovat usein väljempiä, avoimempia ja epämääräisempiäkin kuin lääketieteellisessä tutkimuksessa. Kentälle tutkimusta tekemään lähtevä etnografi ei voi koskaan kirjoittaa yhtä tarkkaa tutkimussuunnitelmaa (selostusta tavoitteistaan ja menetelmistään) kuin kliinisen lääketutkimuksen tekijä. 5 Ongelmista ks. esim. Klaus Mäkelä, Sosiaalitutkimuksen eettinen sääntely, s. 9 20, teoksessa Laadullisen tutkimuksen eettiset kysymykset, Stakes, Työpapereita 4/2005, Helsinki 2005, sama, Etnografisen moraalin hallinnollinen ennakkosääntely, Kulttuurintutkimus 2008:1, s. 40 48 ja sama Ethical codes and ethical control in the social sciences, Journal of the Finnish Anthropological Society, Vol. 33 (2008:3), s. 57 66. Eroja korostaa myös Pirjo Nikander, Ennakkosäätelyä vai tutkimusetiikan koulutusta?, Sosiologia 2008, s. 256 258 ja ks. myös Veikko Launis, Tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi mitä se on?, Tieteessä tapahtuu 1/2007, s. 28 33. Launis jättää kuitenkin vastaamatta siihen esille nostamaansa kysymykseen, soveltuuko lääketieteellisen tutkimuksen piirissä syntynyt ja siellä vakiintunut eettinen ennakkoarviointimenettely kaikille tieteenaloille, esimerkiksi sellaisille humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille tutkimusaloille, jotka ovat hyvin teoreettisia tai joilla ei ole yhtä vallitsevaa paradigmaa vaan useita keskenään kilpailevia käsityksiä siitä, mihin hyvä tutkimus menetelmällisesti ja sisällöllisesti perustuu.

15 Lisäksi tutkittavat voivat ihmistieteisiin luettavassa tutkimuksessa säädellä tutkimuksen kulkua ja sisältöä huomattavasti vapaammin kuin lääketieteellisessä tutkimuksessa. Tutkittavat voivat esimerkiksi kieltäytyä keskustelemasta joistakin tutkijan esille nostamista aiheista tai kieltäytyä vastaamasta osaan kysymyksistä myös tutkimukseen osallistumisen aikana. 6 3.2 Tutkijan ja tutkittavan kohtaaminen ihmistieteellisen tutkimuksen haasteena Lääketieteellisen tutkimuksen edellytyksenä lain mukaan on, että tutkimuksesta saatava hyöty tutkittavan terveydelle tai tieteelle taikka väestön terveydelle on selvästi mahdollisia riskejä ja haittoja suurempi. Haitoista puhutaan tutkimukseen liittyvänä ylimääräisenä vahingon vaarana tai rasituksena taikka terveydellisenä riskinä ja epämukavuutena. Biolääketieteellisessä tutkimuksessa hyötyjä ja haittoja voidaan arvioida, kun tutkimus perustuu aiemmin tehtyihin laboratoriotutkimuksiin ja eläinkokeisiin. Tällöin tutkimuksen riskit voidaan usein arvioida tilastollisina todennäköisyyksinä. Lääketieteellisessä tutkimuksessa tärkeä tutkimuseettinen periaate, tutkimuskohteen vahingoittamisen kielto, ei ole ihmistieteissä samalla tavoin relevantti kuin lääketieteessä, tai sillä on ainakin toisenlainen sisältö. Harvemmin ihmistieteellisessä tutkimuksessa joudutaan tekemisiin tutkittavan fyysisen vahingoittamisen kanssa. Se riski kuitenkin on mahdollinen, jos tutkimuksella puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen. Silloin olisi syytä edellyttää tutkimussuunnitelman eettistä ennakkoarviointia. Ihmistieteissä riskien arvioiminen ennalta on vaikeaa; riskiarviot eivät perustu empiiriseen tietoon. Riskin sijaan parempia käsitteitä ovat harmi ja haitta. On kuitenkin äärimmäisen vaikea ennakoida tutkimuksesta mahdollisesti aiheutuvia henkisiä haittoja ja harmeja. Työryhmässä on ollut esillä esimerkiksi sairaalapotilaisiin kohdistuvat ei lääketieteelliset tutkimukset, jotka voivat olla tutkittaville henkisesti tarpeettoman rasittavia. Muihinkin sensitiivisiin ryhmiin kuuluvien (esimerkiksi lapset ja psyykkisesti kehitysvammaiset aikuiset ja henkilöt, jotka kärsivät kognitiivista toimintakykyä haittaavasta vammasta, sairaudesta tai häiriöstä) kohdalla vahingoittamisen kielto on syytä ottaa erityisen vakavasti. Ihmistieteisiin luettavassa tutkimuksessa eettiset kysymykset painottuvat tutkijan ja tutkittavan kohtaamiseen. Siinä saattaa syntyä tilanteita, joita on mahdoton ennakoida. Esimerkiksi etnografiseen tutkimukseen sisältyy vääjäämättä improvisointia, mikä hankaloittaa eettisten kysymysten ennakoimista, ulkopuolisten toimesta tehtävistä eettisistä ennakkoarvioinneista puhumattakaan, kuten rasismia tutkinut Anna Rastas on todennut. 7 Vastaavasti on kysytty, pyhittääkö päämäärä keinot tutkimuksen teossa. 8 Jossain määrin on kuitenkin mahdollista hyväksyä eettisiä periaatteita, joita tulee noudattaa kaikessa ihmistieteellisessä tutkimuksessa tai ainakin vaaditaan perustelut niistä poikkeamiselle. Yksi 6 Ks. Jenny Graham, Ini Grewal ja Jane Lewis, Ethics in Social Research: the views of research participants, national Centre for Social Research, Government Social Research Unit, 2007. 7 Ks. Anna Rastas, Antirasistinen tutkimusagenda etiikkaa vai politiikkaa?, Sosiologia 2008, s. 149 153. 8 Esimerkiksi anniskeluravintoloihin kohdistuneessa ostokoetutkimuksessa testattiin, noudattavatko tarjoilijat myyntikieltoa humalaisille. Kokeessa selvästi päihtynyttä esittänyt miesnäyttelijä yritti ostaa olutta baaritiskiltä. Ravintolat eivät tienneet etukäteen tutkimuksesta, eikä tutkimusta paljastettu kenttätyön kuluessa. Mainittakoon, että kyseinen tutkimus oli käynyt läpi tutkimuslaitoksen oman eettisen arvioinnin. Tarkemmin ko. tutkimuksesta ks. Katariina Warpenius, Pyhittääkö päämäärä keinot arviointitutkimuksessa?, Sosiologia 2008, s. 157 160.