KESKI-SUOMEN LIITTO MAA- JA KALLIOKIVIAINESTUTKIMUKSET KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA VUONNA 2009

Samankaltaiset tiedostot
KESKI-SUOMEN LIITTO MAA- JA KALLIOKIVIAINESTUTKIMUKSET KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA VUONNA 2009

KESKI-SUOMEN LIITTO MAA- JA KALLIOKIVIAINESTUTKIMUKSET KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA VUONNA 2009

KESKI-SUOMEN LIITTO MAA- JA KALLIOKIVIAINESTUTKIMUKSET KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA VUONNA 2009

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 3 Savonlinnan seutu

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 79 Mikkelin seutu

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

Pohjois-Pohjanmaan POSKI 1 & 2 Loppuseminaari

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 19 Savonlinnan seutu

Itä-Suomen Yksikkö Maankäyttö ja ympäristö Kuopio. Tutkimusraportti 11/2009 KESKI-SUOMEN LIITTO

Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/ /2018. Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA

Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK)

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla Jari Hyvärinen

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Hanhikankaan rakennetutkimus ja virtausmallinnus

TVL:n Kymen piiriss ä

OSASELVITYS: Tutkimuksessa mukana olleiden soiden ojitustilannekartoitus

Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella

esittely / Tapio Väänänen (GTK)

Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ

Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI

Keski-Suomen POSKI Moreenikohteet

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 146 Savonlinnan seutu

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

TVL :n Keski-Suomen piirissä Geologinen tutkimuslaito s

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 33 Savonlinnan seutu

Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 3 Pieksämäen seutu

Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla

Lisätietoja asiasta antavat ylitarkastaja Maria Mäkinen (puh ) sekä vesitaloussuunnittelija Elina Strandman (puh.

Maa-ainesmuodostuma. !. GM200 -kairaus. !. GM50 -kairaus !. KP2 LIITE

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

KESKI-SUOMEN POSKI-PROJEKTI

LASERKEILAUS JA UUSI VALTAKUNNALLINEN KORKEUSMALLI-SEMINAARI Laserkeilausaineistojen sovelluksista

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke.

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen

Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI

Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAA- JA KALLIOKIVIAINESTUTKIMUKSET KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA VUONNA 2007

Varpaisjärven kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 103 Savonlinnan seutu

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA

Keiteleen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 3 Mikkelin seutu

ROVANIEMEN ALUEEN ASEMAKAAVOITUS, POHJANOLOSUHTEIDEN MAAPERÄN SELVI- TYS - VENNIVAARA

Pohjois-Savon PaMa -hanke

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 45 Savonlinnan seutu

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

maatilojen suorat tuet

Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset

Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56.

Pellon kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Kullaan Levanpellon alueella vuosina suoritetut kultatutkimukset.

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

SORA- JA HIEKKA-ALUEET

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset

Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus

Maa-aines- ja pohjavesitutkimukset Repomäellä

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 89 Mikkelin seutu

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 36 Mikkelin seutu

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 10 Pieksämäen seutu

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS

Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia

PAINOVOIMAMITTAUKSET JA KALLIONPINNAN SYVYYSTULKINNAT

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA

Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

KOLIN YMPÄRISTÖSSÄ TEHTÄVÄ MAA-AINESINVENTOINTI KÄYTTÖKELPOISTEN HIEKKA- JA SORAESIINTYMIEN SEKÄ KALLIOKIVIAINESTEN LÖYTÄMISEKSI

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Transkriptio:

Maankäyttö ja ympäristö Kuopio 27.2.2009 KESKI-SUOMEN LIITTO MAA- JA KALLIOKIVIAINESTUTKIMUKSET KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA VUONNA 2009 Jämsän seutukunta

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO 3 2. SELVITYSRYHMÄ... 13 3. TUTKIMUSAINEISTO JA RAPORTOINTI. 14 3.1 Tutkimusvaiheet ja menetelmät 1 4 3.1.1 Yleistä... 14 3.1.2 Tutkimusaineiston kasaaminen. 15 3.1.3 Maastokartoitus. 15 4. RAPORTIN SISÄLTÖ 15 4.1 Hiekka- ja soramuodostumat. 15 4.2 Massalaskenta 16 4.3 Hiekkaa ja soraa korvaava kiviaines. 16 4.3.1 Kalliokiviaines.. 16 4.3.2 Moreeni. 17 5. JÄMSÄN SEUTUKUNTA... 18 5.1 Kairaukset. 18 5.2 Vasaraseisminen luotaus.. 18 5.3 Tutkimustulokset ja niiden tarkastelu....... 8 5.3.1 Harjunkorkii..... 9 5.3.2 Kuoppa-Aho ja Kyöpelinmäki. 10 5.3.3 Harjunmäki 11 5.3.4 Kankaanmäki. 12 5.3.5 Pirttipohja.. 13 5.3.6 Valkealuomi.. 14 5.3.7 Halkokangas.. 15 6. YHTEENVETO 16 LIITTEET Liite 1. Tutkimusaluekartta vv. 2007-2008 Liite 2. Jämsän seutukunta: Tutkimuskohteet Liite 3. Tutkimuskohteet kunnittain Liite 4. Kohteelliset kartat 1:7 000-1: 20 000 Liite 5. Kairausprofiilit Liite 6. Seismiset tulkintaprofiilit Liite 7. Kalliokiviaineskohteet: taulukot

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 3 1. JOHDANTO Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Kuopion yksikkö on Keski-Suomen liiton toimeksiannosta valmistellut ja tehnyt maa- ja kalliokiviainesselvityksen (Dnro K345/42/2007). Selvitystyö oli aikataulultaan kaksivuotinen (vv.2007-2008). Kaksivuotisen selvitystyön ensimmäinen vaihe kattoi Jyväskylän ja Joutsan seutukuntien alueet (Raportti: Maa- ja kalliokiviainestutkimukset Keski-Suomen maakunnan alueella vuonna 2007, Jyväskylän ja Joutsan seutukunnat). Toisessa vaiheessa (vuonna 2008) tutkimusalueina olivat Saarijärven Viitasaaren, Äänekosken, Keuruun ja Jämsän seutukunnat (liite 1). Vuoden 2008 osalta raportointi on sovittu tehtäväksi seutukunnittain. Tämä työraportti kattaa Jämsän seutukunnan alueen tutkimuksen kohteiksi valitut pohjavesialueet (= tutkimuskohteet), joita on 8 kpl (liite 2). 2. SELVITYSRYHMÄ Keski-Suomen POSKI projektille on asetettu selvitysryhmä. Ryhmä koostuu seuraavista henkilöistä (suluissa varajäsenet): Selvitysryhmä Martti Ahokas Hanna Kunttu Selvitysryhmän puheenjohtaja Selvitysryhmän sihteeri Ari Huhtala Infra ry/keski-suomen piiri Markku Karvonen Keski-Suomen tiepiiri Minna Koskinen (Pekka Pulkkinen) Keski-Suomen ympäristökeskus Hannu Liimatainen (Ari Rikama) Keski-Suomen kauppakamari Pirjo Luotola (Pauli Rintala) Metsänhoitoyhdistys Metso Maria Nikkarinen (Jari Hyvärinen) Geologian tutkimuskeskus Juhani Paavola SLL Keski-Suomen piiri Sirpa Pekkarinen (Pauli Partanen) Maakuntahallituksen edustaja Pertti Ruuska (Juha Lappalainen) MTK Keski-Suomi Seppo Suominen (Jorma Viitanen) Maakuntahallituksen edustaja Asiantuntijat Heikki Ala-Tauriala (Tapio Kainu) Laukaa Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus Kari Saari Muurame

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 3. TUTKIMUSAINEISTO JA RAPORTOINTI 4 Keski-Suomen maakunnan alueen tutkimuskohteet ovat pohjavesialueita, jotka on valittu erillisen työryhmän toimesta ennen varsinaisen projektin alkua. Ne on luokiteltu kolmeen luokkaan sen mukaan, mitä osa-aluetta tutkimuksissa on haluttu painottaa : a) vedenhankintapainotteinen tutkimus, b) kevyehkö vedenhankintapainotteinen tutkimus ja c) maaainespainotteinen tutkimus. Vuonna 2007 GTK:n raportoimia maa-ainespainotteisesti tutkittuja pohjavesialueita ja tutkimuksen aikana mukaan otettuja lisätutkimusalueita oli yhteensä 23 kpl (Jyväskylän ja Joutsan seutukuntien alue). Vastaavasti vuonna 2008 GTK:n maa-ainespainotteisen tutkimuksen kohteena oli 26 pohjavesialuetta Saarijärven Viitasaaren, Äänekosken, Keuruun ja Jämsän seutukuntien alueilla (vrt. liite 1). Vuoden 2008 osalta jokaisen seutukunnan alueelta on valmistunut erillinen raportti. Seutukuntakohtaisiin raportteihin on liitetty tutkimuksen kohteeksi valittujen pohjavesialueiden maa-ainestietojen lisäksi GTK:n Keski-Suomen alueen kalliokiviainestutkimusten tulokset. Moreenikiviaineksen osalta on laadittu yksi erillinen raportti, joka kattaa koko Keski-Suomen maakunnan alueen (Keski-Suomen POSKI 2008: Moreenialueet, Hannu Rönty). Kiviainesselvityksen (GTK) tulokset palvelevat Keski-Suomen maakunnan pohjavesiensuojelun- ja kiviaineshuollon yhteensovittamistyötä (POSKI). Työhön liittyy kiinteänä osana lisäksi muita taustatutkimuksia, kuten ympäristökeskuksen tekemät luonto- ja maisemaselvitykset. 3.1 Tutkimusvaiheet ja menetelmät 3.1.1 Yleistä Tärkein tutkimuksessa käytetty pohja-aineisto on GTK:n numeerinen maa-ainesrekisteri, johon on talletettu 1970 luvun valtakunnallisen hiekka- ja soravarojen arviointiprojektin tulokset. Aikoinaan projektissa kartoitettiin ja rajattiin kartoille koko Suomen alueella hiekka- ja soraesiintymät sekä arvioitiin pohjavedenpinnan yläpuoliset hiekka- ja soravarat. Arviointiprojektin työ perustui 1970 luvulla karttatarkasteluun, maastokartoitukseen sekä tiettömillä alueilla ilmakuvatukintaan. GTK:n nykyinen maa-ainesrekisteri on numeerinen tietojärjestelmä ja se on osa laajaa numeerista geologista tietojärjestelmää, geotietoydintä. Maa-ainesrekisteriä on päivitetty 1980 2000 luvuilla mm. alueellisten POSKI -projektien yhteydessä.

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 5 3.1.2 Tutkimusaineiston kasaaminen Keski-Suomen toisen vaiheen POSKI -projekti käynnistyi keväällä 2008, jolloin Saarijärven Viitasaaren, Äänekosken, Keuruun ja Jämsän seutukuntien alueen hiekka- ja soramuodostumarajaukset siirrettiin GTK:n numeerisesta maa-ainesrekisteristä ArcMap paikkatieto-ohjelmaan. Tätä GTK:n hiekka- ja soramuodostuma -aineistoa leikattiin seutukunnittain tutkimuksen kohteeksi valittujen pohjavesialueiden rajauksilla (pohjavesialuerajat, Suomen ympäristökeskus). Tuloksena saatiin tutkimusaineisto, jossa on valittujen pohjavesialueiden sisältämät hiekka- ja soramuodostuma-alueet seutukunnittain. On huomioitava, että Ympäristökeskuksen rajaama yksittäinen pohjavesialue voi pitää sisällään useita GTK:n maa-ainestietokannan muodostumia tai pohjavesialuerajauksella leikkautuneita muodostuman osia (tai molempia). Tämän vuoksi pohjavesialueiden hiekan ja soran massamäärien tarkastelussa ei useinkaan voitu suoraan käyttää GTK:n maaainestietietokannan muodostumakohtaisia massamäärä- tai pääainesluokkatietoja, vaan ne arvioitiin työn aikana uudelleen vastaamaan tutkimuksen kohteeksi valittujen pohjavesialueiden rajausten mukaisia hiekka- ja sora-alueita. 3.1.3 Maastokartoitus Maastokartoitustyö painottui pääosin touko-kesä- ja elokuulle. Maastossa tarkistettiin pääkohdittain 1970 luvun kartoitusprojektissa tehdyt hiekka- ja soramuodostuman rajaukset sekä päivitettiin muodostumien ottoalueiden rajauksia. Hiekka- ja soramonttujen leikkauksista havainnoitiin aineksen laatua sekä hiekan, soran ja murskattavan aineksen suhteita. Maa-aineksen laatuarvioita voitiin tehdä ainoastaan ottoalueilla, missä oli tuoreita ja sortumattomia ottorintauksia. Ottoalueilla arvioitiin keskimääräisiä ottotasoja ja oton laajuutta suhteessa ympäröiviin alueisiin. Lisäksi tehtiin havaintoja mahdollisista maa-ainesten ottoa haittaavista tai rajoittavia tekijöistä. Paikantamisessa käytettiin barometritoimista käsi-gps laitetta ja sisäisellä gps laitteella varustettua maastotietokonetta. 4. RAPORTIN SISÄLTÖ 4.1 Hiekka ja soramuodostumat Keski-Suomen POSKI projektissa GTK:n osuutena on toimittaa tutkimuksen kohteena olevien pohjavesialueiden sisältämien hiekka- ja soramuodostumien rajaukset massamäärineen. Massamäärien osalta on lisäksi tehty arvio siitä, miten ne jakautuvat eri pääainesluokkiin. Maa-ainesrekisterissä (GTK) muodostumien sisältämä maa-aines on luokiteltu kolmeen pääainesluokkaan (A, B ja C) seuraavasti:

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 6 A) Murskattava aines ( 60-600 mm) B) Soravaltainen ( 2-60 mm) C) Hiekkavaltainen ( 0,2-2 mm) Edellä esitetyssä luokittelussa on huomioita, että esim. hiekkavaltainen tarkoittaa harjuainesta, jossa hiekan osuus on vallitseva, mutta se voi sisältää myös A ja B luokkia. Vastaavasti soravaltainen voi sisältää hiekkaa, mutta materiaali on pääosin lajitteeltaan geoluokituksen mukaista soraa. Hiekka- ja soramuodostumien rajaukset on esitetty 1:7 000-1:20 000 mittakaavaisilla liitekartoilla (liite 4). Kartoilla esitetyt muodostumarajaukset on otettu suoraan GTK:n maa-ainesrekisteristä, mutta massalaskennassa on otettu huomioon maastokartoituksessa saatujen kartoitustietojen tulokset. 4.2 Massalaskenta Maa-ainespainotteisen tutkimuksen kohteina olleiden pohjavesialueiden hiekka- ja soramuodostumien massamäärät on arvioitu käyttäen 3D-WIN -ohjelmaa. Massalaskenta tehtiin pystysuorin leikkauksin hiekka- ja soramuodostumista laadittujen pinta ja pohjamallien välisenä tilavuutena. Saatu tulos on ilmoitettu kiintokuutiometreinä (kiinto-m 3 ). Hiekka- ja soramuodostumien massalaskennassa maanpinnan malli (pintamalli) tehtiin Maanmittauslaitoksen Karhu maastotietokannan korkeuskäyristä. Hiekka- ja soramuodostumalle määritetty pohjataso (pohjamalli) on puolestaan pinta, joka kohteesta riippuen voi olla joko pohjaveden-, moreenin- tai kallionpinta tai näiden kaikkien yhdistelmä. Pohjatason määrittämisessä käytettiin kairausten yhteydessä suojaputkesta mitattuja sekä Keski-Suomen ympäristökeskukselta saatuja pohjavesialueiden havaintoputkista mitattuja pohjavedenpinnan asematietoja, kairaustietoja (raskas ja kevyt kairaus), vasaraseismisiä tulkintatuloksia, maatutkaluotausten tulkintatuloksia, maastohavaintoja ja geologista karttatulkintaa (vesistöjen pinnat, suon pinnat ym.). Massalaskennassa pyrittiin lisäksi huomioimaan soranottoalueiden aiheuttamat vähennykset muodostumien maa-ainesmääriin. 4.3 Hiekkaa ja soraa korvaava kiviaines 4.3.1 Kalliokiviaines GTK on tehnyt Keski-Suomen liiton toimeksiannosta kalliokiviainestutkimuksen Keski- Suomen maakunnan alueella vuosina 2003 2004. Tutkimuksen kalliokohteiden sijaintitiedot on esitetty seutukunta- ja kuntakohtaisilla kartoilla (liitteet 2 3).

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 7 Kuntakohtaisilla kartoilla (liite 3) kalliokohteet on järjestysnumeroitu sekä luokiteltu eri laatuluokkiin. Kohteiden tarkemmat tiedot on esitetty taulukkoliitteenä (liite 7). 4.3.2 Moreeni Moreeniaineksen osalta on tehty raportti ja se on toimitettu Keski-Suomen liittoon (Keski-Suomen POSKI 2008: Moreenialueet, Hannu Rönty). Raporttiin on koottu moreenikohteet ja niiden tiedot koko Keski-Suomen maakunnan alueelta. Tiedot on koottu eri aineistoista (Tieliikelaitoksen koekuoppatutkimukset, GTK:n maaperägeologiset aineistot, Mormi aineisto) sekä maastotutkimusten havainnoista. Mikäli murskauskelpoista moreenia on saatavilla, voidaan sitä käyttää alueilla, joilla hiekka- ja soraesiintymiä on niukasti ja/tai ne ovat loppuun hyödynnettyjä. Muutoin moreenia voidaan nykyisin käyttää paitsi täyttömateriaalina myös tiivistemateriaalina mm. kaatopaikkarakenteissa ja muissa eristyskerroksissa. Moreeni sisältää yleensä kaikkia lajitteita savesta lohkareisiin ja on siten jalostettavissa mekaanisesti tai kemiallisesti erilaisiin käyttötarkoituksiin, mikäli hienoaineksen määrä tai kivisyys ovat tarkoitukseen nähden sopivalla tasolla. Mekaaninen jalostus tarkoittaa murskausta, erottelua ja sekoittamista. Kemiallisessa jalostuksessa moreeniin lisätään reagoivia yhdisteitä esim. stabiloinnin yhteydessä. Tielaitos ja GTK kehittivät 1980-luvun alussa moreenien murskauskelpoisuusluokituksen, jossa moreeniaines on jaettu murskattavuuden perusteella kolmeen luokkaan: Luokka I Moreenin sisältämän hienoaineksen ( < 0,074 mm) pitoisuus on alle 13 % ja kivisyys ( 64-600 mm) on vähintään 25 %. Luokka II Luokka III Moreenin sisältämän hienoaineksen pitoisuus on 13-20 % ja kivisyys 15-25 %. Moreenin hienoainespitoisuus on yli 20 % ja kivisyys on alle 15 %.

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 8 5. JÄMSÄN SEUTUKUNTA 5.1. Kairaukset Kevyttä kairausta (GM50) tehtiin Kuhmoisten Harjunmäen ja Jämsän Kankaanmäen pohjavesialueilla yhtensä 7 pisteessä (liite 5). Kalustona käytettiin GTK:n tela alustaista GM50 kairausyksikköä. Kairaustuloksia käytettiin hyväksi arvioitaessa tutkimuskohteiden sisältämiä maalajitteita (hiekka-sora) sekä massalaskennassa (kerrospaksuus). Maalajit määritettiin aistinvaraisesti kairausten aikana. GM50 kairauksen tulokset ovat liitteenä (liitteet 5.1 ja 5.2). 5.2 Vasaraseisminen luotaus Vasaraseismisiä luotauksia tehtiin Kuhmoisten Harjunkorkiin ja Harjunmäen sekä Jämsän Kankaanmäen pohjavesialueilla, joiden alueille tehtiin yhteensä 5 linjaa (liite 6). Saatuja vasaraseismisten luotausten tulkintatuloksia käytettiin hyväksi massalaskennassa, kun määritettiin muodostumien pohjan tasoja. GTK:n vasaraseisminen laitteisto on nimeltään StrataVisor NZXP, joka on 24 kanavainen laitteisto. Maastossa vasaraseismisen linjan pituus levitettynä on 110 metriä. 5.3 Tutkimustulokset ja niiden tarkastelu Pohjavesialueiden maa-ainesmuodostumien massamäärät on esitetty seuraavilla sivuilla taulukkoina, joissa on ilmoitettu pohjavesialueiden sisältämien hiekka- ja soramuodostumien kokonaismassa-arviot pohjatason suhteen laskettuna (0 metriä). Lisäksi massamääräarvio on tehty eri suojakerrospaksuuksilla (2 ja 4 metriä) pohjatasoon nähden. Muodostumien kokonaismassa-arvio on käytännössä laskennallinen, koska hyvin harvoin hiekka- ja soramuodostuma-alue voidaan hyödyntää täysin. Tämän vuoksi jäljellä olevien ja mahdollisesti käyttöön saatavien hiekka- ja soramäärien arvioimiseksi on pohjavesialueiden muodostumille rajattu yksi tai useampi massalaskenta-alue ja vastaavasti laskettu massat niiden alueella käyttäen eri suojakerrospaksuuksia. Erillisiä massalaskenta-alueita rajattaessa on huomioitu päätiestö, asutus, vesistöt ja niiden suojaetäisyydet sekä muodostumien reuna-alueet, jotka hyvin usein jäävät varsinaisen maa-aineksen oton ulkopuolelle lajite- (esim. silttipitoinen) tai maisemasyistä. Lisäksi massalaskenta alueiden rajauksissa pyrittiin rajaamaan pois hiekka- ja soramuodostumien osa-alueet, joiden osalta kenttätutkimusten yhteydessä saatiin viitteitä piilokalliosta.

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 9 Tässä yhteydessä on syytä kuitenkin painottaa, että myös massalaskenta-alueille lasketut massamäärät ovat suuntaa-antavia, koska tämän tutkimuksen peruslähtökohtana on alueellinen tutkimus (mittakaava: seutukunta-maakunta). Siksi esim. ennen varsinaisten maa-ainesten ottosuunnitelmien tekoa suositellaan kohteellisten tutkimusten tekemistä alueille tarkempien maa-ainesmäärien ja laadun selvittämiseksi. 5.3.1 Harjunkorkii Harjunkorkii on 3. luokan pohjavesialue (Nro. 0929106), joka sijaitsee Kuhmoisissa. Se sisältää Harjunkorkee nimisen maa-ainesmuodostuman GTK:n tietokanassa. Alueen sijainti on esitetty kuvassa 1 sekä liitekartoilla (liitteet 1, 2 ja 4.1). Kuva 1. Harjunkorkii Pohjavesialueen harjumuodostuman keski- ja länsiosat ovat ns. kames -tyyppistä harjukumpumaastoa. Materiaali on soraista hiekkaa, osittain myös hietaa. Itäosan selänne on pääasiassa soraa. Murskattavaa ainesta (A-luokkaa) on eniten pohjoisosalla, jossa pintalohkareet ovat osittain ylisuuria. Kerrospaksuus alueella vaihtelee, vain muodostuma-alueen keskus on yli 20 m, muuten se on 2-10 m. Seismisen linjan S1 alueella kerrospaksuus on keskimäärin n. 13 metriä, mutta linjan lopussa n. 20 m. Linjan 2 osalla kerrospaksuus on alku- ja loppuosalla keskimäärin 13 metriä ja muutoin n. 18 metriä (liite 6.1).

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 10 Taulukossa 1 on esitetty Harjunkorkii -alueen massat. Alueella ei ole ollut laajempialaista hiekan- ja soranottoa. Kahden metrin suojakerrospaksuudella tarkasteltuna koko muodostuman massat ovat 1.9 milj.kiinto-m 3 ja vastaavasti erillisellä massalaskenta-alueella 1.3 milj.kiinto-m 3. Muodostuman (60 ha) kokonaismassa Massalaskenta-alueiden (12 ha) kokonaismassa Suojakerros Kokonaismassamääräarvio Suojakerros Kokonaismassamääräarvio (m) (1000 x kiinto m 3 ) (m) (1000 x kiinto m 3 ) 0 2 400 0 1 600 2 1 900 2 1 300 4 1 400 4 1 000 Taulukko 1. Harjunkorkii -alueen massat. Arvioitu hiekkavaltaisen (C) aineksen osuus 70 % ja soravaltaisen (B) osuus 25 % ja murskattavan (A) 5%. 5.3.2 Kuoppa-Aho ja Kyöpelinmäki Kuoppa-Aho ja Kyöpelinmäki ovat 3. luokan pohjavesialueita (Nro: 0929107, 0929108), jotka sijaitsevat Kuhmoisissa. Ne sisältävät samannimiset maa-ainesmuodostumat GTK:n maa-ainesrekisterissä Alueiden sijainti on esitetty kuvassa 2 ja liitekartoilla (liitteet 1,2 ja 4.2). Kuva 2. Kuoppa-Aho ja Kyöpelinmäki

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 11 Kuoppa-Aho sijaitsee vanhojen metsien suojelualueella. Sen alueelta hyödynnettävissä olleet maa-ainekset on otettu suurimmaksi osaksi jo arviolta 1960-1970 luvuilla. Kyöpelinmäen alueella hyödynnettävissä olevat hiekka- ja sora-ainekset on käytännössä kaivettu. Alueella on jonkin verran lajittuneita maa-aineksia jäljellä, mutta kalliopinnan taso kohoaa muodostumassa niin, että kerrospaksuudet jäävät ohueksi. 5.3.3 Harjunmäki Harjunmäki on 2. luokan pohjavesialue (Nro. 0929105A ja 0929105B), joka sijaitsee Kuhmoisissa. Se sisältää Keskisenkangas nimisen muodostuman GTK:n maaainesrekisterissä. Alueen sijainti on esitetty kuvassa 3 ja liitekartoilla (liitteet 1,2 ja 4.3). Kuva 3: Harjunmäki Muodostuman leveä eteläosa sekä kalliomäen rinteellä oleva keskiosa ovat hiekkaa. Selännemäinen pohjoispää on soraa, jonka pintaosassa on vaippana 2-3 m kivistä soraa. Pohjoispäässä muodostuman käyttöä rajoittaa maisemalliset tekijät. Kerrospaksuus on pohjoisosassa yli 20 m ja keskiosassa 5-10 m. Eteläosissa maakerrospaksuus on kairausten (G2 ja G3, liite 5.1) ja vasaraseismisten luotaustulosten (liite 6.1) mukaan keskimäärin n. 12-15 m.

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 12 Muodostuman aines on hiekkavaltaista (eli pääluokkaa C). Maa-aineksia on otettu muodostuman keskiosan kalliorinteen pohjoispuoliselta alueelta sekä tutkimusten aikaan (kesällä 2008) muodostuman keskiosan kalliorinteen eteläpuolisilta alueilta. Taulukossa 2 on esitetty Harjunmäki alueen massat. Kahden metrin suojakerrospaksuudella tarkasteltuna muodostuman kokonaismassamäärä on 2.4 milj.kiinto-m 3. Vastaavasti massalaskenta-alueella 930 000 kiinto-m 3. Muodostuman (104 ha) kokonaismassa Massalaskenta-alueiden (12 ha) kokonaismassa Suojakerros Kokonaismassamääräarvio Suojakerros Kokonaismassamääräarvio (m) (1000 x kiinto m 3 ) (m) (1000 x kiinto m 3 ) 0 3 800 0 1 200 2 2 400 2 930 4 1 500 4 700 Taulukko 2. Harjunmäki -alueen massat. Arvioitu hiekkavaltaisen (C) aineksen osuus 80% ja soravaltaisen (B) osuus 20 %. 5.3.4 Kankaanmäki Kankaanmäki on 2.luokan pohjavesialue (Nro. 0918204), joka sijaitsee Jämsässä. Se sisältää samannimisen muodostuman GTK:n maa-ainesrekisterissä. Alueen sijainti on esitetty kuvassa 4 ja liitekartoilla (1,2 ja 4.4) Kuva 4: Kankaanmäki

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 13 Kankaanmäki on geologialtaan kalliomäkeen nojaava delta, johon liittyy lyhyt syöttävä harju. Aines on valtaosin hiekkaa ja hienoa hiekkaa. Muodostuman keskeinen alue on käytännössä monttualuetta, joiden alueella pohjavedenpinta on 3-6 metrin syvyydellä monttujen pohjan tasosta (G2-G5, liite 5.2). Deltamuodostuman hiekkakerrosten alla on moreeni, joka on monttualueiden kairauspisteillä G2-G4 n.10-13 metrin syvyydellä monttujen pohjan tasosta. Kairauspisteellä G5 moreenin- tai kallionpintaa ei saavutettu kairaamalla (liite 5.2). Kallionpinta on syvällä myös seismisen linjan S2 pohjoispäässä, jossa se tulkinnan mukaan on n. 25 metrin syvyydellä montun pohjan tasosta (liite 6.2). Taulukossa 3 on esitetty Kankaanmäki alueen massat. Kahden metrin suojakerrospaksuudella tarkasteltuna muodostuman kokonaismassamäärä on 1.5 milj.kiinto-m3 ja vastaavasti erillisellä massalaskenta-alueella 290 000 kiinto-m3. Muodostuman (50 ha) kokonaismassa Massalaskenta-alueiden (2 ha) kokonaismassa Suojakerros Kokonaismassamääräarvio Suojakerros Kokonaismassamääräarvio (m) (1000 x kiinto m 3 ) (m) (1000 x kiinto m 3 ) 0 2 000 0 330 2 1 500 2 290 4 1 100 4 250 Taulukko 3. Kankaanmäki-alueen massat. Arvioitu hiekkavaltaisen (C) aineksen osuus 100% 5.3.5 Pirttipohja Pirttipohja on 3. luokan pohjavesialue (Nro. 0918302), joka sijaitsee Jämsänkoskella. Se sisältää Salmikangas ja Pirttilahti nimiset muodostumat GTK:n maa-ainesrekisterissä. Alueen sijainti on esitetty kuvassa 5 ja liitekartoilla (liitteet 1,2 ja 4.5). Pirttipohjan pohjavesialueella sijaitsevan harjujakson eteläosa, jolta hiekka ja sora ainekset on käytännössä hyödynnetty, on suoalueiden ympäröimä. Kartalle merkitty laajempialainen harjunosa (voimalinjan alla), johon ei ole merkitty maa-ainestenottoaluetta, on käytännössä kalliota. Voimalinjalta luoteeseen suuntautuva harjujakson osa on puolestaan hyvin kapea ja matala (kerrospaksuus keskimäärin 3 m). Pirttipohjan alueen osalta voidaan todeta, ettei sillä ole suurempaa merkitystä niin pohjavesi kuin maa-ainestenottotoiminnan kannalta tarkasteltuna. Muodostumalle rajatulla massalaskenta-alueelta saadaan aineksia kotitarveottoa vastaava määrä.

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 14 Kuva 5: Pirttipohja 5.3.6 Valkealuomi Valkealuomi on 3. luokan pohjavesialue (Nro. 0918203), joka sijaitsee Jämsänkoskella. Se sisältää Sysykangas nimisen muodostuman GTK:n maa-ainesrekisterissä. Se on matala harjuselänne moreeniselänteen kyljessä (kuva 6 ja liitteet 1,2 sekä 4.6). Aines on suurimmaksi osaksi hienoa hiekkaa ja pinnassa on paikoin hietaa. Kerrospaksuus vaihtelee välillä 2-6 m. Maa-ainesten osalta tarkasteltuna kapealla harjumuodostumalla ei ole suurempaa merkitystä. Taulukkoon 4 on kuitenkin arvioitu massat, jotka kahden kerroksen suojakerrospaksuudella laskettuna ovat 200 000 kiinto-m 3 ja erillisellä massalaskenta-alueella 50 000 kiinto-m 3. Muodostuman (25 ha) kokonaismassa Massalaskenta-alueiden (4ha) kokonaismassa Suojakerros Kokonaismassamääräarvio Suojakerros Kokonaismassamääräarvio (m) (1000 x kiinto m 3 ) (m) (1000 x kiinto m 3 ) 0 530 0 130 2 200 2 50 4 0 4 0 Taulukko 4. Valkealuomi alueen massat. Arvioitu hiekkavaltaisen aineksen osuus 100%.

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 15 Kuva 6: Valkealuomi 5.3.7 Halkokangas Halkokangas on 3. luokan pohjavesialue (Nro. 0918304), joka sisältää samannimisen harjumuodostuman GTK:n maa-ainesrekisterissä. Maa-ainesten osalta tarkasteltuna on todettavissa, että ne on hyödynnetty 1970-1980 lukujen kuluessa muodostuman kapeilta keski- ja pohjoisosista. Järvenrantaan rajoittuvilla osilla on asutusta ja maisemallisia arvoja. Harjun eteläpään niemeen on sijoittunut Ainilan leirikeskus (kuva 7 ja liitteet 1,2 sekä 4.7).

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 16 Kuva 7: Halkokangas 6. YHTEENVETO Jämsän seutukunnan alueella tehtiin maa-ainespainotteista tutkimusta kahdeksalla (8) pohjavesialueella. Tutkimuksissa kartoitettiin pohjavesialueiden sisältämien hiekka- ja soramuodostumien laajuus sekä maa-ainesmäärät (kiinto-m 3 ). Saatujen tulosten mukaan tutkimuksen kohteina olleista pohjavesialueista kolmella on merkitystä maa-ainesten huollon kannalta tarkasteluna. Näitä ovat Kuhmoisten Harjunkorkii (vrt. luku 5.3.1) ja Harjunmäki (vrt. luku 5.3.3) sekä Jämsän Kankaanmäki (vrt. luku 5.3.4). Kalliokiviaineksen osalta voidaan todeta, että seutukunnan alueelta kartoitettu paras kalliokiviaines (arvio) on laadultaan 2. luokan kiviainesta. Sitä on Kuhmoisten ja Jämsän alueilla (liite 3.1-3.2). Taulukkoon 5 on koottu kiviaineskohteet, joissa laatuarvio on 2-3.

Keski-Suomen liitto Jämsän seutukunnan maa- ja kalliokiviainesselvitys 17 Kunta Havaintonumero Liitteet Kuhmoinen 40, 101, 205, 206, 207 3.1 ja 7.1/1-2 Jämsä 2, 17A, 18A, 20A, 39, 39A, 43, 54, 58C, 60A, 101, 122, 125, 125A, 126, 133, 146, 150 3.2 ja 7.2/1-4 Jämsänkoski 113, 27A, 31A 3.3 ja 7.3/1-2 Taulukko 5. Kalliokiviaineskohteet, joissa laatuluokka (arvio) on 2 3lk. Arto Hyvönen,geologi 27.2.2009

KESKI -SUOMEN MAAKUNTA Pohjaveden suojelun ja kiviainesten käytön yhteensovitusprojekti (POSKI 2007-2008) Liite 1 0 5 10 20 30 40 50 1:900 000 ( km ) Pihtipudas Merkintöjen selite Kinnula Tutkimusalue v. 2007 Tutkimusalue v. 2008 Kivijärvi Toulat Kyyjärvi Töyrimäki Kannonkoski Viitasaari Lahnaskangas Kakkiskangas Pirttikangas Karstula Sikosuonkangas Lapinperä Koiraharju Köpinkangas Kangasjärvenkangas Kupanjärvi Sysmänkangas Porttilankangas Keuruu Pylkönmäki Multia Lopakankangas Saarijärvi Myllymäki Petäjävesi Uurainen Porraspohja Sirkkakangas Jyväskylän mlk Jyväskylä Äänekoski Laukaa Konnevesi Tankolampi Hankasalmi Jämsänkoski Halkokangas Pirttipohja Valkealuomi Kankaanmäki Jämsä Muurame Korpilahti Toivakka Leivonmäki Luhanka Joutsa Harjunmäki Kuhmoinen Kyöpelinmäki Kuoppa-aho Harjunkorkii

KESKI-SUOMEN POSKI, 2008 JÄMSÄN SEUTUKUNTA Jämsänkoski, Jämsä, Kuhmoinen Liite 2 Jämsänkoski Halkokangas Pirttipohja Valkealuoma Kankaanmäki Jämsä Harjunmäki Kyöpelinmäki Kuoppa-aho Kuhmoinen Harjunkorkii Merkintöjen selite 0 2.5 5 10 15 20 25 1:450 000 Kilometers Toulat Hiekka- ja soramuodostuma (GTK:n tietokanta) Tutkimuskohteet hiekka- ja soramuodostumilla Kalliokiviaineskohteet Laatuarvio: 1.lk Laatuarvio: 2.lk Laatuarvio: 3.lk Laatuarvio: 4-5.lk, ja luokaton Pohjakartat: Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09

KESKI-SUOMEN POSKI, 2008 JÄMSÄN SEUTUKUNTA Kuhmoinen Merkintöjen selite Pohjavesialue (1-3 lk) Liite 3.1 Toulat Tutkimuskohteet hiekka- ja soramuodostumilla Sora- ja hiekkamuodostuma (GTK, maa-ainestietokanta 1970 -luku) Hiekka- ja soramuodostuma Kalliokohteet, laatuarvio Laatuarvio: 1.lk Laatuarvio: 2.lk Laatuarvio: 3.lk Laatuarvio: 4-5.lk, ja luokaton Pohjakartat: Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Maa-ainestiedot Geologian tutkimuskeskus 0 1 2 4 6 8 10 1:200 000 Kilometers

KESKI-SUOMEN POSKI, 2008 JÄMSÄN SEUTUKUNTA Jämsä Merkintöjen selite Pohjavesialue (1-3 lk) Liite 3.2 Toulat Tutkimuskohteet hiekka- ja soramuodostumilla Sora- ja hiekkamuodostuma (GTK, maa-ainestietokanta 1970 -luku) Hiekka- ja soramuodostuma Kalliokohteet, laatuarvio Laatuarvio: 1.lk Laatuarvio: 2.lk Laatuarvio: 3.lk Laatuarvio: 4-5.lk, ja luokaton Pohjakartat: Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Maa-ainestiedot Geologian tutkimuskeskus 0 1.5 3 6 9 12 15 1:300 000 Kilometers

KESKI-SUOMEN POSKI, 2008 JÄMSÄN SEUTUKUNTA Jämsänkoski Merkintöjen selite Pohjavesialue (1-3 lk) Liite 3.3 Toulat Tutkimuskohteet hiekka- ja soramuodostumilla Sora- ja hiekkamuodostuma (GTK, maa-ainestietokanta 1970 -luku) Hiekka- ja soramuodostuma Kalliokohteet, laatuarvio Laatuarvio: 1.lk Laatuarvio: 2.lk Laatuarvio: 3.lk 73 80B80 80A 78 78A 77 76A 76 82 81 79 118 117 113 119 85A 85 85B Laatuarvio: 4-5.lk, ja luokaton 89A 89 75B75 74 75A 70A 70 71 69 110 67A 68 72B72 66A 109 66 Halkokangas 72A 65 63 64 108 107 61A 61 Valkealuoma 115 112 Pirttipohja 32A 32 33 32B 31 31A 94A 94 91 91A 106A106 105 111A 111 111B 27A 27 24A 24 23 24B 25 26 25A 26A22 9 21 Pohjakartat: Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Maa-ainestiedot Geologian tutkimuskeskus 0 1 2 4 6 8 10 1:180 000 Kilometers

141.3 Pesäjärvi Liite 4.1 Ahvenainen Vähä-Ahvenainen 149.2 180 149.5 160 MAA-AINESINVENTOINNIT KESKISUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA 2008 Kuoppa-aho Humalainen KUHMOINEN Harjunkorkii 145.1 Vähä Nahkiainen 138.7 Roninvuori 160 Lammakonsuo Neittenkalliot Punainenportti 160 Isoniittu Latonen Harjunkorkii Harjunkorkii MERKINTÖJEN SELITE Pilkaslähteensuo Kolisevanmäki Urpala S2 Hiekka- ja sora muodostuma soravaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Manunkangas S1 Harju-Korppila Kivimäki Herranniittu Kivistö hiekkavaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Pohjavesialueluokka 1. lk Karhukorpi 2. lk 120 Ala-Patala 3. lk Harjunlammi 111.8 Multa-Korppila T1 maatutkalinja 120 kairauspiste (GM200 ja GM50) Kirstinvuori Pollennoro Harju Jaakopinkalliot Vasaraseisminen linja erillinen massalaskenta-alue mahdollinen pohjavedenpinnan alainen ottoalue (huom! arvioitava ja tutkittava erikseen) 120 Tääpässuo Maa-ainestiedot: Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta: Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat: Suomen ympäristökeskus Suojeluaineistot: Suomen ympäristökeskus 100 Ruojärvi-Saksa 1:10 000 Ylä-Saksa Närrilänmäki Niittynen Moisio 0 500 1 000 ( m ) Natura-alueet 2006 Suojelualueet Arvokkaat kallioalueet

Niilammi 129.7 Liite 4.2 Koivula Leppälä Vehkavuori Hepolammi 126.2 Hevosmäki Kyöpelinmäki 180 Portinvuori MAA-AINESINVENTOINNIT KESKISUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA 2008 Kyöpelinmäki Jolojärvi 139.3 Pesäjärvensuo KUHMOINEN Kuoppa-aho ja Kyöpelinmäki Rintala Setälä Huononahonvuori Onkiainen 139.7 Harjunpää 160 Rännilä Onkiaisensuo 141.3 Pesäjärvi Hunningonsuo Kuoppa-aho Kuoppa-aho 180 MERKINTÖJEN SELITE Hiekka- ja sora muodostuma Motelli soravaltainen alue (arvio, 1970 -luku) hiekkavaltainen alue (arvio, 1970 -luku) 160 145.1 Vähä Nahkiainen Pohjavesialueluokka 1. lk 142.1 2. lk Iso Nahkiainen 3. lk Nahkiaisenvuori T1 maatutkalinja kairauspiste (GM200 ja GM50) Hanisto 180 Neittenkalliot 160 Harjunkorkii Vasaraseisminen linja erillinen massalaskenta-alue Nihinsuo 129.5 mahdollinen pohjavedenpinnan alainen ottoalue (huom! arvioitava ja tutkittava erikseen) Natura-alueet 2006 Suojelualueet Maa-ainestiedot: Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta: Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat: Suomen ympäristökeskus Suojeluaineistot: Suomen ympäristökeskus 1:10 000 Pilkaslähteensuo 0 500 1 000 ( m ) Arvokkaat kallioalueet

H.as. Käpylä Hotelli Leir.alue Harjunsalmi Neulasharju Huhtsaari Huhtala 100 Liite 4.3 Mustassaari Iso Pihlajajärvi Sorajärvi Työsaari MAA-AINESINVENTOINNIT KESKISUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA 2008 Kuorejärvi Aittosaari 100 Pyssysaari Sikasaari KUHMOINEN Harjunmäki Ala-Peltola Päivälä Toivonkumpu Takapäivä Pirkanmäki Auvola Ylä-Peltola Kotka 120 Keidas 120 Keskinen Lakiasuo Peltosuo 120 Taneli Soppela 100 Kalliomäki Koivikko Kirkkoportinkangas 120 Höyläksenoja Tehinsuo 120 Humalainen Vähä Liivejärvi Paateri Likolamminnotko Harjunmäki Höyläsjärvi Heinäsaari Suosaari 120 MERKINTÖJEN SELITE Hiekka- ja sora muodostuma 120 Pikku Onkiainen 120 Lamminmäki Iso Onkiainen Uusi Paateri Uutisvainio S2 G3 G2 120 Yrjöjärvi soravaltainen alue (arvio, 1970 -luku) hiekkavaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Pohjavesialueluokka 1. lk 2. lk Keskisenkangas T1 3. lk maatutkalinja Laavu Jänislamminsuo 130 Mustassuo Koivurinne Mäki-Ahola Kallioniemi Metsämäki kairauspiste (GM200 ja GM50) Vasaraseisminen linja erillinen massalaskenta-alue mahdollinen pohjavedenpinnan alainen ottoalue (huom! arvioitava ja tutkittava erikseen) Natura-alueet 2006 Maa-ainestiedot: Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta: Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat: Suomen ympäristökeskus Suojeluaineistot: Suomen ympäristökeskus Vähä Sääksjärvi 1:15 000 Töyrylä Vehkajärvi 0 500 1 000 ( m ) Suojelualueet Arvokkaat kallioalueet

128.9 Laihajärvi Liite 4.4 Harjulantalo Jatkola MAA-AINESINVENTOINNIT KESKISUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA 2008 Ajola Ruohomäki Taipale Suonsaari Niinimäki 160 Niinivuori JÄMSÄ Kankaanmäki Savilammi 131.6 Hakala 100 Kytölä Mustajärvi 132.4 Kaunisto Lahdenkylä Arovuori Kankaanpirtti Karhukorpi G1 S1 G2 S2 G3 Tornioja Toivola Käpykallio Huusko Kivelä Jussila Kankaanmäki G4 G5 MERKINTÖJEN SELITE Amp.rata Hiekka- ja sora muodostuma Savio soravaltainen alue (arvio, 1970 -luku) hiekkavaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Kankaanmäki Pohjavesialueluokka 200 100 1. lk 2. lk 3. lk Haapamäki T1 maatutkalinja kairauspiste (GM200 ja GM50) Lahdenkylä Vasaraseisminen linja erillinen massalaskenta-alue Uusi-Haikala Pykälistö Maa-ainestiedot: Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta: Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat: Suomen ympäristökeskus Suojeluaineistot: Suomen ympäristökeskus 160 Havunmäki 161.3 1:10 000 Vedenottamo 160 Riuttavuori 0 500 1 000 ( m ) mahdollinen pohjavedenpinnan alainen ottoalue (huom! arvioitava ja tutkittava erikseen) Natura-alueet 2006 Suojelualueet Arvokkaat kallioalueet

Liite 4.5 6 120 Viisalankangas Vuori 1.5 Vilusoja Särkisuo Vilusviita Rajalahdensuo 1.5 Loppula Köllinviita MAA-AINESINVENTOINNIT KESKISUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA 2008 Lähdesuo 115 JÄMSÄNKOSKI Pirttipohja Vilus Heimala Keskinen Pirttilahti 110 Köllinoja Keskisensuo Pirttipohja Ponnanoja Mutkala Kölli Räsälä Raivio Puttola Ponnanviita Ponnala Pirttipohja Hattusensuo Koukkulammi MERKINTÖJEN SELITE Hiekka- ja sora muodostuma soravaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Kaura-aho hiekkavaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Kaurasuo Vekuri Närhinkorpi Salmikangas Valkeasuo Ojakas Huhtia Pohjavesialueluokka 1. lk 2. lk Hennala 3. lk Ukonahonkangas 120 Leppälä 120 Kirvessuo Kirveslammi 130 Isoaho Kovala Koivurinne Rajamäki Huhtianmäki Hakala T1 maatutkalinja kairauspiste (GM200 ja GM50) Vasaraseisminen linja erillinen massalaskenta-alue Hietakylä Risasuo Vanhala Huhtia Möyhylä mahdollinen pohjavedenpinnan alainen ottoalue (huom! arvioitava ja tutkittava erikseen) Natura-alueet 2006 Suojelualueet Maa-ainestiedot: Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta: Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat: Suomen ympäristökeskus Suojeluaineistot: Suomen ympäristökeskus 1:15 000 0 500 1 000 ( m ) 120 Arvokkaat kallioalueet

Liite 4.6 Kokonnenä Kokonsuo 105 MAA-AINESINVENTOINNIT KESKISUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA 2008 120 Valkeasuo JÄMSÄNKOSKI Valkealuomi Välimäki Juusanvirta 105 Pajusaari Savilahti Sysikangas Valkealuomi Sammalsuo MERKINTÖJEN SELITE Koskiniemi Hiekka- ja sora muodostuma 3 soravaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Leirikeskus Koskipää hiekkavaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Pohjavesialueluokka 100 Lammila 1. lk Makeasuo Valkealuomi Ritokangas Ritolammi 98.7 T1 2. lk 3. lk maatutkalinja Luomi Karhukorpi Lamminsuo kairauspiste (GM200 ja GM50) Luomenvirta Vasaraseisminen linja erillinen massalaskenta-alue 110 mahdollinen pohjavedenpinnan alainen ottoalue (huom! arvioitava ja tutkittava erikseen) Vähä-Luomi Peltoniemi Natura-alueet 2006 Suojelualueet Maa-ainestiedot: Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta: Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat: Suomen ympäristökeskus Suojeluaineistot: Suomen ympäristökeskus 1:10 000 0 500 1 000 ( m ) Arvokkaat kallioalueet

Isosuo Uuttana 3 Liite 4.7 Hanhijärvi Hanhiniemi Hanhijärvi Hanhioja 105 3 Kuloniemi Sivula MAA-AINESINVENTOINNIT KESKISUOMEN MAAKUNNAN ALUEELLA 2008 101.7 JÄMSÄNKOSKI Halkokangas Riitaniemi 6 110 Mustanlahdensuo Roppila Kivisalo Konisuo Riutanvuori Mäkelä Muurahaissaari 36 Kasesniemi MERKINTÖJEN SELITE Hiekka- ja sora muodostuma Halkokangas soravaltainen alue (arvio, 1970 -luku) hiekkavaltainen alue (arvio, 1970 -luku) Ruukinmäki 120 Halkokangas Kasesniemi Lylyniemi Pohjavesialueluokka 1. lk Kivilahti Ainilan leirikeskus 1.5 2. lk 3. lk 1.5 T1 maatutkalinja 3 Hakonenä Karhusaari Juminiemi kairauspiste (GM200 ja GM50) Vasaraseisminen linja erillinen massalaskenta-alue 1.5 Lehmisaari Retkussaari mahdollinen pohjavedenpinnan alainen ottoalue (huom! arvioitava ja tutkittava erikseen) Natura-alueet 2006 Maa-ainestiedot: Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta: Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09 Pohjavesialuerajat: Suomen ympäristökeskus Suojeluaineistot: Suomen ympäristökeskus 3 1:10 000 Uuttana 1.5 0 500 1 000 ( m ) Suojelualueet Arvokkaat kallioalueet

Liite 5.1 Keski-Suomen POSKI: Kairaukset GM 50 HARJUMÄKI, KUHMOINEN, G2 HARJUMÄKI, KUHMOINEN, G3 0.00 0.00 0.00 0.00 1.00 1.00 2.00 2.00 3.00 3.00 4.00 4.00 5.00 5.00 6.00 6.00 7.00 7.00 8.00 8.00 9.00 9.00 10.00 10.00 11.00 12.00-12.10 11.00 12.00 Pohjaveden pinta 13.00-60 -40-20 0 14.00-14.40-60 -40-20 0 Hiekkavaltainen maa-aines Soravaltainen maa-aines Kivinen sora Moreeni

Keski-Suomen POSKI: Kairaukset GM 50 Liite 5.2 KANKAANMÄKI, JÄMSÄ, G1 KANKAANMÄKI, JÄMSÄ, G2 KANKAANMÄKI, JÄMSÄ, G3 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 1.00 1.00 1.00 2.00 2.00 2.00 3.00 3.00 3.00 4.00 4.00 4.00 Pohjaveden pinta 5.00 5.00 5.00 6.00 6.00 6.00 7.00 7.00 7.00 8.00 8.00 8.00 9.00 9.00 9.00 10.00 10.00 10.00 11.00 Pohjaveden pinta 11.00 11.00 12.00 12.00-12.30 12.00 13.00 13.00 14.00-14.70-60 -40-20 0 14.00 15.00-60 -40-20 0 16.00-16.30 KANKAANMÄKI, JÄMSÄ, G4 0.00 0.00 1.00 KANKAANMÄKI, JÄMSÄ, G5 0.00 0.00 1.00-60 -40-20 0 2.00 2.00 3.00 Pohjaveden pinta 3.00 4.00 4.00 5.00 6.00 5.00 6.00 Pohjaveden pinta 7.00 7.00 8.00 8.00 9.00 9.00 10.00 10.00 11.00 11.00 12.00 12.00 13.00 13.00 14.00 14.00 15.00-15.00 15.00 16.00-60 -40-20 0 17.00 18.00 19.00 20.00 21.00 22.00 23.00 24.00 25.00-25.00 Hiekkavaltainen maa-aines Soravaltainen maa-aines Kivinen sora Moreeni -60-40 -20 0

Liite 6.1

Liite 6.2

KUHMOINEN Liite 7.1 / 1 Nr. Tunnus Tyyppi Kivilaji Kartta100 Kartta20 YHT_X YHT_Y Laatuarvio 40 40TOH$3 paljastumaryhmä EVULK 2144 1 6839400 3383630 3 41 41TOH$3 paljastumaryhmä GR 2143 9 6824007 3402897 4 42 42TOH$3 paljastuma GRDR 2244 4 6836923 3397434 4 43C 43TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 4 6836366 3397889 4 43A 43TOH$3 paljastumaryhmä HVULK 2144 4 6836366 3397889 0 43 43TOH$3 paljastumaryhmä PG 2144 4 6836366 3397889 0 43B 43TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2144 4 6836366 3397889 0 44A 44TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 4 6836990 3399775 4 44 44TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2144 4 6836990 3399775 0 45A 45TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 7 6836028 3402597 4 45B 45TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2144 7 6836028 3402597 0 45 45TOH$3 paljastumaryhmä HVULK 2144 7 6836028 3402597 0 48 48TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2241 7 6836187 3409485 4 48A 48TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2241 7 6836187 3409485 0 50 50TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2143 9 6822125 3403426 4 50A 50TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2143 9 6822125 3403426 0 51A 51TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 10 6836916 3412039 4 51 51TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2144 10 6836916 3412039 0 53 53TOH$3 paljastuma GRDR 2144 10 6837911 3416788 4 54 54TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 10 6839357 3416608 4 55 55TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 10 6837699 3416324 4 130 130JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6852134 3396215 4 132 132JJE$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 6 6853540 3393947 4 132A 132JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6853540 3393947 4 196 196JJE$3 paljastuma GRDR 2144 8 6845133 3411239 4 197 197JJE$3 paljastuma GRDR 2144 8 6847083 3411207 4 199 199JJE$3 paljastuma GRDR 2144 8 6845195 3410782 4 200 200JJE$3 paljastuma GRDR 2144 8 6845133 3411239 4 202 202JJE$3 paljastuma GR 2144 11 6845666 3412705 4 202A 202JJE$3 paljastuma GRDR 2144 11 6845666 3412705 0 203A 203JJE$3 paljastuma GR 2144 11 6845880 3412415 4 203 203JJE$3 paljastuma GRDR 2144 11 6845880 3412415 0 204A 204JJE$3 paljastuma GRDR 2144 8 6844569 3411323 4 46B 46TOH$3 paljastuma GRDR 2241 7 6836372 3402285 4 46A 46TOH$3 paljastuma KIILGN 2241 7 6836372 3402285 0 46 46TOH$3 paljastuma HVULK 2241 7 6836372 3402285 0 47 47TOH$3 GRDR 2144 7 6837343 3402152 4 47A 47TOH$3 HVULK 2144 7 6837343 3402152 0 47B 47TOH$3 KIILGN 2144 7 6837343 3402152 0 52 52TOH$3 GRDR 2144 10 6838704 3417147 4 210 210JJE$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 8 6843761 3404108 4 210A 210JJE$3 paljastumaryhmä VULK 2144 8 6843761 3404108 4 204B 204JJE$3 paljastuma GR 2144 8 6844569 3411323 0 204 204JJE$3 paljastuma GRDR 2144 8 6844569 3411323 0 205 205JJE$3 paljastuma KVARDR 2144 8 6844771 3410842 3 206 206JJE$3 kallioalue DR 2144 8 6845851 3409571 3 207 207JJE$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 8 6844463 3408405 3 208 208JJE$3 paljastumaryhmä DR 2144 8 6845207 3406177 4 209 209JJE$3 paljastuma GRDR 2144 8 6845609 3413092 4 209A 209JJE$3 paljastuma GR 2144 8 6845609 3413092 0 211 211JJE$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 8 6842799 3405425 4 100 100TOS3 kallioalue GR 2144 5 6848877 3398513 4 100A 100TOS3 kallioalue KIILGN 2144 5 6848877 3398513 0 102 102TOS3 kallioalue GR 2144 5 6846624 3399254 4 102A 102TOS3 kallioalue GRDR 2144 5 6846624 3399254 0 102B 102TOS3 kallioalue KIILGN 2144 5 6846624 3399254 0 103 103TOS3 kallioalue GR 2144 5 6848992 3400759 4 103A 103TOS3 kallioalue PG 2144 5 6848992 3400759 0 104A 104TOS3 kallioalue GR 2144 5 6848020 3401100 4 104B 104TOS3 kallioalue EVULK 2144 5 6848020 3401100 0 104 104TOS3 kallioalue KIILGN 2144 5 6848020 3401100 0 105 105TOS3 kallioalue PORFGRDR 2144 5 6841395 3396917 4

KUHMOINEN Liite 7.1 / 2 Nr. Tunnus Tyyppi Kivilaji Kartta100 Kartta20 YHT_X YHT_Y Laatuarvio 101 101TOS3 kallioalue HVULK 2144 5 6844860 3399332 2

JÄMSÄ Liite 7.2 / 1 Nr. Tunnus Tyyppi Kivilaji Kartta100 Kartta20 YHT_X YHT_Y Laatuarvio 14 14TOS03 paljastuma PORFGR 2231 10 6868915 3379636 4 14A 14TOS3 paljastuma PORFGRDR 2231 10 6868915 3379636 4 15 15TOS3 paljastuma PORFGRDR 2231 10 6868024 3380710 4 17 17TOS3 paljastumaryhmä PORFGRDR 2231 10 6862471 3380436 4 18 18TOS3 paljastuma PORFGR 2231 10 6862614 3378729 4 20 20TOS3 paljastuma PORFGR 2231 10 6863193 3378506 4 21 21TOS3 paljastuma PORFGR 2231 10 6863541 3378942 4 22 22TOS3 paljastuma PORFGR 2231 10 6864585 3378237 4 23 23TOS3 paljastuma PORFGR 2231 10 6865006 3376658 4 24 24TOS3 paljastuma GR 2231 10 6868466 3377186 4 25 25TOS3 paljastuma GRDR 2231 10 6868554 3374083 4 26 26TOS3 paljastuma GRDR 2231 10 6869805 3373185 4 29 29TOS3 paljastuma GRDR 2231 10 6871739 3374799 4 29A 29TOS3 paljastuma KIILGN 2231 10 6871739 3374799 0 30 30TOS3 paljastuma GRDR 2231 10 6871581 3376686 4 32 32TOS3 paljastuma GRDR 2231 10 6871375 3377811 4 32A 32TOS3 paljastuma PG 2231 10 6871375 3377811 0 33 33TOS3 paljastuma KVARDR 2233 1 6871050 3385387 4 33A 33TOS3 paljastuma PG 2233 1 6871050 3385387 0 34 34TOS3 paljastuma KIILGN 2233 1 6871312 3387003 4 34A 34TOS3 paljastuma KVARDR 2233 1 6871312 3387003 0 36 36TOS3 paljastuma PORFGR 2231 10 6863230 3378669 4 37 37TOS3 paljastuma PORFGR 2233 1 6865369 3388002 4 38 38TOS3 paljastuma PORFGR 2233 1 6865091 3391528 4 40 40TOS3 paljastuma PORFGR 2144 3 6860987 3388462 4 42 42TOS3 paljastuma PORFGR 2142 12 6860504 3380917 4 43 43TOS3 paljastumaryhmä GR 2142 12 6860150 3379724 3 43A 43TOS3 paljastumaryhmä PG 2142 12 6860150 3379724 0 44 44TOS3 paljastumaryhmä GR 2142 12 6861595 3379436 4 44A 44TOS3 paljastumaryhmä PG 2142 12 6861595 3379436 0 45 45TOS3 paljastumaryhmä PORFGRDR 2233 2 6874128 3391861 4 46 46TOS3 paljastumaryhmä PORFGRDR 2233 2 6872561 3392210 4 46A 46TOS3 paljastumaryhmä PG 2233 2 6872561 3392210 0 48 48TOS3 paljastumaryhmä GRDR 2233 2 6873348 3390853 4 48A 48TOS3 paljastumaryhmä GR 2233 2 6873348 3390853 0 49 49TOS3 paljastumaryhmä GRDR 2233 2 6872700 3388200 4 49A 49TOS3 paljastumaryhmä GR 2233 2 6872700 3388200 0 50 50TOS3 paljastumaryhmä GRDR 2233 2 6872583 3387482 4 50A 50TOS3 paljastumaryhmä PG 2233 2 6872583 3387482 0 52 52TOS3 kallioalue GRDR 2233 2 6874500 3390020 4 52A 52TOS3 kallioalue GR 2233 2 6874500 3390020 0 54 54TOS3 kallioalue GRDR 2233 2 6872300 3384300 3 54A 54TOS3 kallioalue EVULK 2233 2 6872300 3384300 0 55 55TOS3 kallioalue GRDR 2233 2 6873882 3384431 4 55A 55TOS3 kallioalue KIILGN 2233 2 6873882 3384431 0 55B 55TOS3 kallioalue EVULK 2233 2 6873882 3384431 0 59A 59TOS3 kallioalue GR 2231 11 6872408 3378226 4 59B 59TOS3 kallioalue GRDR 2231 11 6872408 3378226 0 59 59TOS3 kallioalue KIILGN 2231 11 6872408 3378226 0 60A 60TOS3 kallioalue GR 2231 11 6875020 3374800 3 60 60TOS3 kallioalue KIILGN 2231 11 6875020 3374800 0 62A 62TOS3 kallioalue TON 2233 3 6884253 3388236 4 0 36EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6867810 3413070 4 62 62TOS3 kallioalue EVULK 2233 3 6884253 3388236 0 21A 21EMN$3 kallioalue GR 2233 11 6878350 3430 4 34B 34EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6867600 3413850 4 37A 37EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6869370 3413290 4 40A 40EMN$3 kallioalue GRDR 2233 10 6864270 3417890 4 41 41EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6863730 3419190 4 42A 42EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6864900 3418560 0 43B 43EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6864260 3420400 0 44B 44EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6862630 3420260 4

JÄMSÄ Liite 7.2 / 2 Nr. Tunnus Tyyppi Kivilaji Kartta100 Kartta20 YHT_X YHT_Y Laatuarvio 45A 45EMN$3 kallioalue GRDR 2233 10 6861980 3419470 4 46B 46EMN$3 kallioalue PORFGR 2233 10 6860880 3419740 4 47 47EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6860530 3418640 4 48B 48EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6860640 3418150 4 49B 49EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6864060 3416750 4 49C 49EMN$3 kallioalue 2233 10 6864060 3416750 4 49D 49EMN$3 kallioalue MGT 2233 10 6864060 3416750 0 50B 50EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6863660 3414570 4 2 2TOH$3 paljastumaryhmä TON 2233 1 6869145 3385480 3 2A 2TOH$3 paljastumaryhmä MGT 2233 1 6869145 3385480 0 3 3TOH$3 paljastumaryhmä MGT 2233 1 6865524 3385098 4 4 4TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 7 6866285 3407528 4 4A 4TOH$3 paljastumaryhmä IVULK 2233 7 6866285 3407528 0 5 5TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 7 6866960 3407571 4 6 6TOH$3 paljastuma GR 2233 7 6867072 3407039 4 6 6TOH$3 paljastuma KIILL 2233 7 6867072 3407039 0 51 51EMN$3 kallioalue 2233 10 6862470 3413010 4 51A 51EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6862470 3413010 0 7 7TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 7 6868310 3407354 4 8 8TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 7 6868855 3407670 4 52B 52EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6860100 3414660 4 10 10TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 8 6878044 3410923 4 10A 10TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2233 8 6878044 3410923 0 11 11TOH$3 paljastuma GR 2233 8 6871344 3411172 4 12 12TOH$3 paljastuma GR 2233 7 6869685 3410670 4 13 13TOH$3 paljastuma GR 2233 7 6870040 3410432 4 13A 13TOH$3 paljastuma IVULK 2233 7 6870040 3410432 0 14B 14TOH$3 paljastuma GR 2233 7 6869443 3409250 4 53 53EMN$3 paljastuma GR 2233 10 6861200 3413840 4 53A 53EMN$3 paljastuma KIILGN 2233 10 6861200 3413840 0 15A 15TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 7 6868377 3411397 4 16 16TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 7 6866479 3409418 4 18A 18TOH$3 paljastuma GB 2233 8 6874430 3407552 3 18B 18TOH$3 paljastuma GR 2233 8 6874430 3407552 0 19 19TOH$3 paljastuma GR 2233 7 6862536 3410511 4 19A 19TOH$3 KIILGN 2233 7 6862536 3410511 0 28 28TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 8 6875152 3408054 4 28A 28TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2233 8 6875152 3408054 0 28B 28TOH$3 paljastumaryhmä PG 2233 8 6875152 3408054 0 29B 29TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 8 6873815 3412475 4 29C 29TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2233 8 6873815 3412475 0 29D 29TOH$3 paljastumaryhmä PG 2233 8 6873815 3412475 0 30A 30TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 8 6874529 3412459 4 30B 30TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2233 8 6874529 3412459 0 30C 30TOH$3 paljastumaryhmä PG 2233 8 6874529 3412459 0 34C 34TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2233 9 6881653 3409943 4 34D 34TOH$3 paljastumaryhmä KIILGN 2233 9 6881653 3409943 0 35 35TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2233 9 6881308 3411933 4 35A 35TOH$3 paljastumaryhmä IVULK 2233 9 6881308 3411933 0 36A 36TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2233 9 6881735 3411604 4 36B 36TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2233 9 6881735 3411604 0 37B 37TOH$3 paljastumaryhmä GRDR 2233 9 6882624 3411667 4 37C 37TOH$3 paljastumaryhmä IVULK 2233 9 6882624 3411667 0 38A 38TOH$3 paljastuma GR 2233 9 6882289 3412098 4 38B 38TOH$3 paljastuma KIILGN 2233 9 6882289 3412098 0 39 39TOH$3 paljastumaryhmä DB 2233 9 6882342 3412149 2 39A 39TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 9 6882342 3412149 3 102 102JJE$3 paljastumaryhmä GRDR 2233 4 6869777 3397901 4 103 103JJE$3 paljastumaryhmä GRDR 2233 4 6870149 3395035 4 104 104JJE$3 paljastuma GRDR 2233 5 6878253 3394288 4 120 120JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6860237 3392454 4 121 121JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6860351 3394742 4

JÄMSÄ Liite 7.2 / 3 Nr. Tunnus Tyyppi Kivilaji Kartta100 Kartta20 YHT_X YHT_Y Laatuarvio 122 122JJE$3 kallioalue IVULK 2144 6 6857328 3399729 2 123 123JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6857641 3400544 4 124 124JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6858591 3399487 4 124A 124JJE$3 paljastumaryhmä HBL 2144 6 6858591 3399487 0 124B 124JJE$3 paljastumaryhmä VULK 2144 6 6858591 3399487 0 126 126JJE$3 kallioalue VULK 2144 6 6856098 3401434 3 127 127JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6854278 3400949 4 128 128JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6856876 3400629 4 128 128JJE$3 paljastumaryhmä VULK 2144 6 6856876 3400629 0 129 129JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6853012 3398879 4 131 131JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6855242 3396128 4 136 136JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6855026 3405129 4 137 137JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6853586 3405963 4 138 138JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6854086 3404685 4 139 139JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6852638 3404818 4 JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6853009 3403283 4 141 141JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6853683 3403865 4 19B 19TOS3 paljastuma PORFGR 2231 10 6862190 3378831 4 31 31TOS3 paljastuma GRDR 2231 10 6871508 3377339 4 31A 31TOS3 paljastuma PG 2231 10 6871508 3377339 0 35B 35TOS3 paljastuma PORFGR 2233 1 6869050 3389540 4 35C 35TOS3 paljastuma GRDR 2233 1 6869050 3389540 0 39B 39TOS3 paljastuma PORFGR 2144 3 6861343 3387438 4 41A 41TOS3 paljastuma GRDR 2144 3 6860114 3387352 4 47A 47TOS3 paljastumaryhmä GRDR 2233 2 6872400 3391450 4 51B 51TOS3 paljastumaryhmä GRDR 2233 2 6876272 3390614 4 51C 51TOS3 paljastumaryhmä KIILGN 2233 2 6876272 3390614 0 51D 51TOS3 paljastumaryhmä GR 2233 2 6876272 3390614 0 53B 53TOS3 paljastumaryhmä KIILGN 2233 2 6871851 3386393 4 53C 53TOS3 paljastumaryhmä DR 2233 2 6871851 3386393 0 56 56TOS3 kallioalue GRDR 2233 2 6881250 3383619 4 56A 56TOS3 kallioalue PG 2233 2 6881250 3383619 0 57 57TOS3 kallioalue GRDR 2233 2 6878543 3385954 4 57A 57TOS3 kallioalue EVULK 2233 2 6878543 3385954 0 35D 35EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6868210 3413530 4 38C 38EMN$3 kallioalue GR 2233 10 6868340 3416410 4 39C 39EMN$3 kallioalue DR 2233 10 6863700 3418130 4 58 58EMN$3 kallioalue GRDR 2233 9 6882030 3412570 4 58A 58EMN$3 kallioalue GR 2233 9 6882030 3412570 0 58B 58EMN$3 kallioalue DR 2233 9 6882030 3412570 0 17A 17TOH$3 GR 2233 7 6862110 3410401 3 20A 20TOH$3 paljastumaryhmä GR 2233 7 6861167 3411967 3 101 101JJE$3 IVULK 2233 4 6864122 3396779 2 125 125JJE$3 paljastumaryhmä HVULK 2144 6 6859090 3399510 2 125A 125JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6859090 3399510 3 133 133JJE$3 paljastumaryhmä VULK 2144 6 6855572 3392880 2 134 134JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 6 6857052 3395071 4 134A 134JJE$3 paljastumaryhmä GB 2144 6 6857052 3395071 0 135 135JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6855902 3404368 4 150 150JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6850952 3405341 2 159 159JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 12 6859061 3414445 4 58C 58TOS3 kallioalue GRDR 2231 11 6881712 3382134 3 58D 58TOS3 kallioalue GR 2231 11 6881712 3382134 0 142 142JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6855561 3402210 4 143 143JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6855055 3402327 4 144 144JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 9 6851777 3401775 4 144A 144JJE$3 paljastumaryhmä VULK 2144 9 6851777 3401775 0 145 145JJE$3 paljastumaryhmä GRDR 2144 9 6849990 3405797 4 145A 145JJE$3 paljastumaryhmä DR 2144 9 6849990 3405797 0 145 145JJE$3 paljastumaryhmä VULK 2144 9 6849990 3405797 4 146 146JJE$3 paljastumaryhmä GR 2144 8 6850620 3404725 3 147 147JJE$3 paljastuma GR 2144 8 6850433 3405316 4